Nivågruppering vai Nivåseparering

[joks11]

Ainoa kestävä tapa on pyrkiä edistämään jokaisen henkilökohtaisen tason nousua. Mitä sen ympärille sitten tehdään on toissijainen asia.

Hienoa, löysit punaisen langan.

[fingerström]

Eihän se taas liittynyt mitenkään taso-/sekaryhmiin.

Voisitko vähän avata, miten tämä ei liity tasojoukkuejärjestelmään?

No kirjoitetaan nyt muutamia argumentteja sitten tasoryhmien puolesta:

1) Ihminen oppii, kun harjoiteltava asia on sellainen jota ei vielä osaa (!!!), mutta toisaalta sellainen että sen pystyy oppimaan (!!!). Jos eri pelaajat ovat kovin eri taitotasoilla, ei ryhmän kannalta sopivia oppimishaasteita pysty asettamaan.
2) Jalkapallo on kamppailupeli. Aika paljon kamppaillaan 1v1 tilanteissa. Jotta kamppailu olisi mielekästä, pitää lopputuloksen olla ennakkoon arvaamaton. Ts. pelaajien pitää olla suunnilleen saman tasoisia
3) Joukkuhengen ja pelillisen identiteetin rakentaminen edellyttää jossain määrin samaa taitotasoa. Laitetaan kilpajoukkueen oikeaksi pakiksi pelaaja, joka on aloittanut jalkapallon viikko sitten, niin ei se maalivahti kyllä kovin montaa kertaa oikean laidan kautta peliä lähde avaamaan. Tai oma käytännön kokemus on, että kun 7v7 pelissä joukkueessa oli kaksi muita selvästi taitavampaa pelaajaa, niin noin puolet onnistuneista syötöistä oli näiden kahden välisiä. Tilanne ei ollut kenellekään kiitollinen (jäi kertakokeiluksi).

Nämä asiat pystyy toteuttamaan ainakin jollakin tapaa aika sekalaisessakin joukkueessa, jakamalla porukan harjoiteltavan asian tai otteluvastustajan mukaan tason mukaisiin pienryhmiin.

Lisäksi on asioita, jotka käytännössä edellyttävät vähän pysyvämpiä jakoja:
1) Eri pelaajilla on eri tavoitteita jalkapallolle. Osa haluaa treenata 20 tuntia viikossa ja osalle riittää aika paljon vähempi. Valmennuksen ja kenttävuorojen järjestämine puhtaasti "asiakaslähtöisesti" on monesti vaikeaa tai mahdotonta.
2) Palloliiton sarjaärjestelmä edellyttää D-ikäluokasta lähtien pelaajaluettoloita karensseineen ja sarjapaikan puolustamista sarjasijoituksella. Tästä rajoitteesta toki pääsee eroon muuttamalla sarjajärjestelmää.

Voisitko avata, miten mikään näistä yllekirjoitetuista liittyy siihen, että pikkulapset jaetaan kolmeen kastiin, joista yhtä valmennetaan?

[nozick]

[quote author=fingerström link=topic=176446.msg8999622#msg8999622 date=1416235911
Voisitko avata, miten mikään näistä yllekirjoitetuista liittyy siihen, että pikkulapset jaetaan kolmeen kastiin, joista yhtä valmennetaan?
[/quote]Öö, ei mitenkään?

[Pussikalja]

Vanha vääntö uuden otsikon alla. Totuus lienee siellä välimaastossa, on järkevää ettei aivan lajiin sopimattomat estä soveliaitten treenaamista jäämällä jalkoihin. Mutta liian raakaa jako nyt on, erottelemalla ei saavuteta kehitystä lisätään vain joukkueen sisäisiä eroja pelaajien välillä joilla lähtökohtaista eroa ei välttämättä olisi huonoilla valinnoilla. Edelleen unohdetaan, että ikäluokan kilparyhmän, taso ykkösen koko pitäisi olla 25 pelaajaa ei 7 5v5 peleihin, jotta seuralla isonkentän jengi ilman YJ järkkäilyjä yhä olisi.

[Johnny99]

Voisitko vähän avata, miten tämä ei liity tasojoukkuejärjestelmään?

Hmmm, ootas kun mietin...

Voisitko avata, miten mikään näistä yllekirjoitetuista liittyy siihen, että pikkulapset jaetaan kolmeen kastiin, joista yhtä valmennetaan?

...ei, en voi avata.

[sateentekijä]

@rukkanen
Tarkennusta aiempaan viestiin:

- Vill vara med sina kompisar.
Tämä on mielestäni selvä, jos ryhmien jaot tehdään pelaajan tason perusteella niin
silloin on ihan sama kenen kanssa olet kaveri, joillekin lapsille tämä voi olla ok, osalle kaverien häviäminen
voi laittaa stopin koko harrastukselle

- För att de hör till ett större sammanhang och får vara med.
Mielestäni todella tiivis kierrätystahti pitää olla että tasoryhmät ovat ns. yhtä joukkoa.
Esim. jos siirtymistä tapahtuu viikottain/kuukausittain niin voi ehkä toteutua, kuinka monessa seurassa
toimii näin hyvin?
Tässä tietysti edellytyksenä, että kaikilla yhtä hyvä valmennus ryhmästä riippumatta, jolloin
tasoero mahdollista kuroa kiinni ja että haluaa vielä jatkaa harrastusta kun on
kerran pudotettu heikompaan ryhmään

- De tycker det är roligt så länge det är på deras villkor.
Voi kysyä toimitaanko lapsen ehdoilla, jos ryhmät muodostetaan yhden kriteerin perusteella ja kaikki
muu kehitys jätetään huomioimatta. Viestihän on että ainoa asia mitä arvostetaan on pelaajan taitotaso/osaaminen
jalkapalloilijana

- För att träningarna är roliga och de får påverka
Tähän en nyt keksi perustelua, saattoi olla jopa virhe listata tämä

Muita ongelmia:
Tasoryhmien käytön vaikutus muihin alueen seuroihin/joukkueisiin.
Esim. meilläpäin nämä ns. tasoryhmitellyt joukkueet pelaavat samaa sarjaa sekajoukkueiden kanssa, mistä seuraa että
ottelut saattavat olla hyvinkin epätasaisia.
Tätä voi korjata pelaamalla vanhempien sarjassa, mutta miltä vanhemmista vastustajista tuntuu pelata
nuorempia vastaan? Peleissä on vain hävittävää.
Toinen mahdollisuus on hakea vastusta kauempaa, mistä seuraa kustannusten ja yleisen kuormituksen lisääntyminen.
Vähemmän vapaa-aikaa omatoimiseen harjoitteluun.

[Kaihlamo]

mutta miltä vanhemmista vastustajista tuntuu pelata
nuorempia vastaan? Peleissä on vain hävittävää.

Eijjjumalauta mitä täällä saa taas lukea...

[sateentekijä]

Tukholman alueella tuohon on jo puututttu ja perustettu oma sarja ns. akatemiajoukkueille:

http://www.stff.se/ImageVault/Images/id_99683/scope_0/ImageVaultHandler.aspx

"Att spela med yngre spelare i äldre åldersgrupp är något som upplevts mycket negativt från de lagen som de möter"

[Kaihlamo]

Varmaan ihan samasta syystä perustettu minkä takia myös (ainakin Etelä-) Suomessakin nykyisellään "parhaat pelaa parhaita vastaan" jo nappuloista lähtien. Ja se syy on ihan yksistään huippujalkapallolähtöinen pelaajakehitys ja lähtöisin maamme parhaiden seurojen omasta halusta.

[sateentekijä]

Todennäköisesti juuri noin tuo linkissä kuvattu järjestelmä on muodostettu.

Ongelmaksi oli muodostunut se että ns. akatemia/kehitysjoukkueita oli peluutettu
vanhempien ikäluokkien sarjoissa. Siitä haluttiin päästä eroon.

Ratkaisu oli siis perustaa oma sarja ko. joukkueille ikäluokittain.

[Snoopy]

Suomessa akatemia/talentti tason omaavia joukkueita on vain kourallinen. Nämä parhaimmat pelaavat keskenään jo nyt sovittuja turnauksia ja sarjoja, valitettavasti siihen kastiin tulisi saada vain lisää potentiaalisia joukkueita. Nämä parhaimmat joukkueet myös pelaavat vanhempien ikäluokkien sarjassa, koska pelaajien taitotaso tarvitsee tätä.

Mutta kun nyt puhutaan tasoryhmistä yksittäisten kylä/kaupunginosajoukkueiden kohdalla, niin usein heillä ei ole yhtä joukkuetta saman tasoisia poikia saati tyttöjä. Keskimäärin joukkueessa on 3-5 erittäin hyvää ja loppujen todellinen taso on muuta kuin kilpa, vaikka vanhemmat niin luulevatkin. Itse olen tasojoukkueiden kannalla, mutta ymmärrän kritiikin myös tässä asiassa, koska todellisuudessa pelaajien määrä ei ole niin suuri kuin toivotaan. Tästä syystä, itse siirtäisinkin nämä muutamat pelaajat pelaamaan mieluimmin vanhempaan ikäluokkaan kuin tekisin väkipakolla kilpatason joukkuetta mikäli siihen ei ole tarpeeksi pelaajia. Se, että pelaisiko nämä parhaat millä tasolla vanhemmassa ikäluokassa on taassen yksilöllistä, mutta ei heitä voi pitää dominoimassa omassa ikäluokan joukkueessa.

Itse en kyllä edelleenkään näe syytä tehdä tasojoukkueiden muodostamisesta liian hankalaa ja monimutkaista, enkä myöskään näe syytä eritellä liian moneen kertaan harjoittelevia ryhmiä, vaan uskon siihen, että vakaammassa ryhmässä harjoitteleminen tarkoittaa myös vakaampaan harjoitteluympäristöä pelaajalle, joka tietenkin myös tarkoittaa parempaa oppimiskykyä. Ja nyt kun näitä eri ikäluokkia miettii, niin ei siellä kyllä ole syytä jakaa poikia useampaa tasoon, parhaimmat ovat useimmiten parhaita jokaisella osa-alueella ja heikoimmat kaikissa heikompia. Taitava on taitava kaikilla osa-alueilla, koska jalkapallossa ne tukevat aina toinen toisiaan.

-Snoopy-

[Pussikalja]

Eteläsuomessa ja muissa keskuksissa niihin suuriin seuroihin kertyy ne pikkuseurojen parhaat pikku hiljaa. Ei ne valinnat ja kilparyhmä yksi säily vaan niitä täydennetään vuosittain. Samoin ne 3-4 lahjakasta löytyy joka jengistä usein ilman motivaatiota, ne lopetti jo kun jostan kilpaedarista joko tippuivat, loukkaantuivat tai väsyivät. Edustuksiin isoista läpi ampuu ani harva. Yhä niihin nousee osa piirijoukkueiden ja isojen seurojen ulkopuolelta. Ja yhä enemmän on jääty kansana jälkeen muista. Ja YJ:tkin on todellisuutta.

[defacto]

Lisää hyviä pointteja. Olen kyllä aika vakuuttunut tästä. Tasoryhmillä ilman yksilön ja lapsen edun kannalta hyviä työkaluja ei ole saatu mitään hyvää aikaan. Olen ollut osaltani tuhoamassa suomalaisen jalkapalloilun tulevaisuutta. Hävettää

"Fredrik Sundqvist sade upp sig från sitt jobb på universitet för att skriva boken ”Så funkar ungdomsfotboll”. Det tog sex år att bli färdig. – Jag var med i en förening som var i stort behov av att tänka igenom sin värdegrund. När jag såg hur talangjakt och toppning slet sönder våra barngrupper väckte det starka känslor i mig. Vi vuxna fattade beslut som förstörde det som gjorde fotbollen rolig, säger han."



" Idrotten och fotbollen har en massa vackra visioner och vill stå för något entydigt gott. Men man har inte gett tränarna och klubbarna rätt verktyg att jobba inkluderande och med ett långsiktigt utvecklingsperspektiv. I stället har tränarna verkat i ett tävlingssystem och ett talangselekteringssystem som prioriterar tidig fysisk mognad och segrar. Det har nästan varit omöjligt att stå emot. Det har blivit fokus på resultat i stället för på barnens egen upptäckarglädje och gemenskapen i lagen. Det kommer bli ändring på det nu."
Hör poddradio från Stockholms idrottsförbund/Barnens idrott"

http://www.rf.se/Distrikt/StockholmsIdrottsforbund/barnensidrott/Artiklar/Bokensomtogsexarattskriva-hallersaktamensakertpaattforandrabarn-ochungdomsfotbollen/

[sateentekijä]

10:00 - 11:00kohdalla:
"luullaan että lasten täytyy harjoitella tarkassa ohjauksessa, systemaattisesti koko ajan vaatien, mikä itse asiassa on vain vahingollista"

Lopussa:
"harjoituksissa pitäisi tehdä vain niitä asioita joita lapset pitävät hauskoina"

Sami Kalaja sivuaa vähän samaa asiaa viimeisimmässä blogi-kirjoituksessaan(http://www.valmennustaito.info/taito/taitotohtori/):

"On mielenkiintoista, että kun huippumuusikoilta kysyttiin, että kuinka paljon he ovat harjoitelleet, niin usealla muusikolla vastaus on tyrmistyttävä: ”En ole harjoitellut yhtään”. Ilmeisesti huipulle on mahdollista päästä myös viettämällä aikaa soittimen / pallon kanssa ilman tietoista pyrkimystä kehittyä maailman parhaaksi. Tarkoituksellisen leikin käsite liittyy tähän ilmiöön. On kiehtovaa leikitellä ajatuksella, että mitäpä jos harkoissa olisikin niin kiva, että niihin mentäisiin ilman kehittymistavoitteita. Palkitseva toiminta itsessään olisi riittävän motivoivaa. Ja “sivutuotteena” sitten karttuisivatkin maailmanluokan taidot."

[koera]

"On mielenkiintoista, että kun huippumuusikoilta kysyttiin, että kuinka paljon he ovat harjoitelleet, niin usealla muusikolla vastaus on tyrmistyttävä: ”En ole harjoitellut yhtään”.

Tämä on pöyristyttävä väite joka sotii kaikkea harjoittelua koskevaa tutkimustietoa vastaan. "Deliberate practice" on toki haastettu siinä mielessä, että onko se yksin riittävä tekijä terävimmälle huipulle, mutta siitä vallitsee harvinaisen syvä konsensus, että ilman päämääräorientoitunutta harjoittelua huipulle ei ole mitään asiaa.

Huippumuusikkojen harjoittelua on tutkittu kosolti, ja voin vakuuttaa että ilman harjoittelua ei klassisen musiikin maailmassa pärjää. Viitteitä saa pyytämällä. Rock-bassoa voi toki lätkyttää menemään vähän vähemmälläkin treenillä, siinä kun motoristen liikkeiden haastavuus on keskimäärin pienempi ja homma perustuu aniharvoin tekniseen virtuositeettiin. Jos taas puhutaan erittäin vaativien taitojen (kuten jalkapallo-) hankkimisesta, ilman päämääräorientoitunutta harjoittelua ei huipulle yksinkertaisesti kavuta koskaan.

Tietenkin voidaan spekuloida jollain brasilialaisilla favelan kasvateilla, joilla seuramuotoinen harjoittelu astuu mukaan kuvioihin usein verrattain myöhäisessä vaiheessa, mutta toisaalta Saksa osoitti kesällä aika kouriintuntuvalla tavalla mikä on strukturoidun, organisoidun ja ohjatun toiminnan ero siihen että osalla pelaajista valmennettuna harjoittelu on alkanut vasta murrosiän kynnyksellä.

[Tsidane]

Sami Kalaja sivuaa vähän samaa asiaa viimeisimmässä blogi-kirjoituksessaan(http://www.valmennustaito.info/taito/taitotohtori/):

"On mielenkiintoista, että kun huippumuusikoilta kysyttiin, että kuinka paljon he ovat harjoitelleet, niin usealla muusikolla vastaus on tyrmistyttävä: ”En ole harjoitellut yhtään”.

Täysin käsittämätön väite. Joko harjoittelu on määritelty kokonaan uudestaan, taikka sitten huippumuusikko. Väitän toisin päin: ei ole olemassa yhtään ainutta huippumuusikkoa, joka ei ole harjoitellut huipulle päästäkseen. Vaikka väitteeni on helppo osoittaa vastaesimerkillä vääräksi, en silti jää pidättämään hengitystäni. Toki sen verran rajaan, etten kelpuuta mitään nupinvääntäjää, vaan esim. klassisen musiikin taitajia taikka kitaravirtuooseja.

[Matthias Sindelar]

Kannattaa lukea tuo Kalajan linkattu teksti kokonaan, eikö vain repiä siitä joku omaan agendaan sopiva lainaus.

[sateentekijä]

Kannattaa lukea tuo Kalajan linkattu teksti kokonaan, eikö vain repiä siitä joku omaan agendaan sopiva lainaus.

Itse ainakin ymmärrän tuon lainaamani pätkän ihan samalla tavalla riippumatta siitä luenko koko kirjoituksen vai vain pelkästään ko. pätkän.

Hyvä kirjoitus muutenkin, josta itsellä vahvistui ajatus siitä että että pitäisikö osa Deliberate practice tyyppisestä toiminnasta korvata Deliberate play toiminnalla. Eli osa harjoituksista olisi organisoitua "höntsää" ohjatun treenin sijaan, varsinkin alakouluikäisillä.

[koera]

Pienpelit menevät "deliberate play" kategorian alle, joten siinä mielessä kannattaa ehdottomasti. Puhdasta höntsää kannattaa kuitenkin välttää, pelit ovat usein sekä hauskempia, että hyödyllisempiä jos ne on sovittettu nappuloiden sen hetkiseen taitotasoon. Eli esim. pelialueen suuruus on mietitty niin, että pallon vastaanottaessaan pelaajalla on keskimäärin juuri riittävästi, muttei yhtään liikaa aikaa. Taitotasoltaan mahdollismman homogeeniset ryhmät auttavat todella paljon tekemään harjoituksista kaikille mahdollisimman hauskoja (paljon onnistumisia, paljon tiukkoja tilanteita, riittävästi vaikeutta) ja tehokkaita

[sateentekijä]

Jep, en tiedä onko Deliberate play tarkoitus kääntää "tarkoituksellinen leikki" vai "tarkoituksellinen pelaaminen".


http://learntocoachbasketball.com/tag/deliberate-play
 mukaan Cote:n määritelmä sille on:


"activities such as backyard soccer or street basketball that are regulated by age-adapted rules and are set up and monitored by the children or adults engaged in the activity. These activities are intrinsically motivating, provide immediate gratification and are specifically designed to maximize enjoyment."

Mielestäni tuo toteutuu, jos lasten antaa itse sopia säännöt ja pelialueen. Yleensä he haluavat pelata niin että maaleja syntyy mahdollisimman paljon.
Toinen vaihtoehto on sopivat pienpelit kuten mainitsit, mutta ohjausta ei mielestäni sääntöjen lisäksi saisi olla ollenkaan.

Tasoryhmistä olen eri mieltä. Näiden pelien tehokkuus perustuu mielestäni siihen että ryhmässä on eri tasoisia pelaajia. Tällöin
joudut sopeuttamaan omaa pelaamistasi oman joukkueen ja vastustajan mukaan enemmän kuin jos ryhmässä olisi taitotasoltaan samanlaisia
pelaajia. Motivaatio tulee pelaamisesta ja siitä että saat tehdä sitä kavereidesi kanssa.

Heterogeenisesta ryhmästä on mainittu mm. täällä:

http://www.ryascotland.org.uk/SiteCollectionDocuments/Instructor%20and%20Coach%20Education/CoteBakerAbernethyHandbook.pdf
"Practice and play in the development of Sport expertice"
s.186 oikea palsta:

"Deliberate play situations allow children the freedom to experiment with different movements and tactics
and the opportunity to learn to innovate, improvise, and respond strategically. It also allows children to perfect
skills that would not be practiced in organized situations where all the players are of similar size and skill level
and where the playing surface does not present any natural obstacle."

[koera]

Mielestäni tuo toteutuu, jos lasten antaa itse sopia säännöt ja pelialueen. Yleensä he haluavat pelata niin että maaleja syntyy mahdollisimman paljon.
Toinen vaihtoehto on sopivat pienpelit kuten mainitsit, mutta ohjausta ei mielestäni sääntöjen lisäksi saisi olla ollenkaan.

Ei toimi kovinkaan usein käytännössä, aika kuluu pähkäilemiseen/väittelyyn ja lopputulos voi olla ihan mitä tahansa. Mitä perustavanlaatuista sinulla on sitä vastaan, että koulutettu valmentaja valitsee kehittävän (=hauskan, koska lapset pitävät oppimisesta ja haasteista sopivina annoksina) pelimuodon ja ohjaa sen verran että homma alkaa toimimaan? Ei se poista pelin itsensä hauskuudesta mitään. Päin vastoin, sopivan haastava peli on aina hauskempi kuin vaikkapa liian suurella alueella neppailu, eikä nappuloilla ole työkaluja pelien varioimiseen ja johdonmmukaiseen kehittämiseen.

Ajatus on vähän sama kun heittäisi juuri ja juuri kouluikäisille Monopolilaudan ja nappulat, ja pyytäisi itse kehittämään säännöt ja seuraamaan niitä. Kaunis ajatus, mutta käytännössä suoraan sanoen hölmö.

Tasoryhmistä olen eri mieltä. Näiden pelien tehokkuus perustuu mielestäni siihen että ryhmässä on eri tasoisia pelaajia. Tällöin
joudut sopeuttamaan omaa pelaamistasi oman joukkueen ja vastustajan mukaan enemmän kuin jos ryhmässä olisi taitotasoltaan samanlaisia
pelaajia. Motivaatio tulee pelaamisesta ja siitä että saat tehdä sitä kavereidesi kanssa.

Parempien ja huonompien kanssa pelaaminen ovat oikeassa suhteessa kehittävää puuhaa. Paremmilta voi vertaisoppia harhautuksia, juonikkuutta ja uskallusta. Huonompien kanssa voi sitten kokeilla näitä vailla pelkoa. Kuitenkin suurin osa ajasta olisi parasta harjoitella tasoisessaan seurassa. Ketä se hyödyttää jos pienpelissä pallo pysyy jatkuvasti liimattuna yhden jannun jalkaan muiden kaivellessa napanöyhtää? Onko sillä motivoiva vai lannistava vaikutus kun treeneistä toiseen saa kompastella teknisesti ylivertaisen kaverin perässä? Heterogeeniset porukat kasaavat onnistumiset hyville (haasteen puute) ja epäonnistumiset huonoille (epämotivoivaa). Mitä opetetaan joukkuepelistä, jos vastuu kasautuu aina harvojen ja valittujen harteille muiden jäädessä statistin rooliin?  

[sateentekijä]

Ei toimi kovinkaan usein käytännössä, aika kuluu pähkäilemiseen/väittelyyn ja lopputulos voi olla ihan mitä tahansa.

Alussa varmaan on näin että tarvitaan aikuisen tukea, mutta pitemmän päälle sen pitäisi lähteä sujumaan.
Tämäkin on taito, joka pitää opetella.

Mitä perustavanlaatuista sinulla on sitä vastaan, että koulutettu valmentaja valitsee kehittävän (=hauskan, koska lapset pitävät oppimisesta ja haasteista sopivina annoksina) pelimuodon ja ohjaa sen verran että homma alkaa toimimaan?

Tuossa oli puhetta Deliberate play käsitteesta ja tarkoitus oli vain tuoda esille, että siinä lähtökohtaisesti valmentajan rooli on minimaalinen. Koulutetuilla valmentajilla olisi mielestäni tärkeä rooli muussa toiminnassa ja siellä heistä saadaan isompi hyöty esim. pelaajien yksilöllinen ohjaaminen ja ns. Deliberate practice tyyppinen toiminta siinä vaiheessa kun se lisääntyy.

eikä nappuloilla ole työkaluja pelien varioimiseen ja johdonmmukaiseen kehittämiseen.

Tähän en usko. Oman kokemuksen perusteella omista lapsista he keksivät vaikka mitä variaatioita peleistä, jotka itse kokevat mielekkäiksi. Mitä enemmän omaan toimintaan voi vaikuttaa sitä mielekkäämpää sen pitäisi olla.

Parempien ja huonompien kanssa pelaaminen ovat oikeassa suhteessa kehittävää puuhaa. Paremmilta voi vertaisoppia harhautuksia, juonikkuutta ja uskallusta. Huonompien kanssa voi sitten kokeilla näitä vailla pelkoa. Kuitenkin suurin osa ajasta olisi parasta harjoitella tasoisessaan seurassa. Ketä se hyödyttää jos pienpelissä pallo pysyy jatkuvasti liimattuna yhden jannun jalkaan muiden kaivellessa napanöyhtää? Onko sillä motivoiva vai lannistava vaikutus kun treeneistä toiseen saa kompastella teknisesti ylivertaisen kaverin perässä? Heterogeeniset porukat kasaavat onnistumiset hyville (haasteen puute) ja epäonnistumiset huonoille (epämotivoivaa). Mitä opetetaan joukkuepelistä, jos vastuu kasautuu aina harvojen ja valittujen harteille muiden jäädessä statistin rooliin?  

Eivät kai ne tasoerot ikuisia ole jos joukkue pysyy suht samana?
Oman kokemuksen perusteella jalkapallotaustaltaan (0-6 vuotta mukana seurassa) ja iältään(6-11 v) hyvinkin heterogeeninen porukka pystyy sujuvasti höntsäämään yhdessä.
Joukkuepelistä oppii sen, että ryhmästä ei jätetä ketään pois vain sen takia että sattuu olemaan sillä hetkellä heikompi jalkapallossa tai kehitystä ei jossain vaiheessa tapahdu toivotulla tavalla.

[Kaihlamo]

Joo toimiihan tuo varmasti tasoerojen kaventamisessa, mutta ei kai se nyt voi olla missään toiminnan tavoite?

Oletko tutustunut sateentekijä jalkapalloon valmentajanäkökulmasta mitenkään muuten kuin sen oman pienen piirin sisällä? Kotimaisia kokemuksia esim. isojen seurojen edustusjoukkuetoiminnasta? Kansainvälisiä kokemuksia?

[rukkanen]

Muutenkin tuntuu, että tässä keskustelussa tasoryhmien vastustajat puhuvat jostain kuvitteellisesta tasoryhmien toteutustavasta, joka ei ainakaan omassa ja monen muunkaan tuntemani/tietämäni (tasoryhmiä käyttävän) valmentajan toiminnassa ole lähelläkään todellisuutta. Lisäksi nuo tasoryhmien hylkäämistä puoltavat argumentit tuntuvat sellaisilta, jotka kyllä toimivat, jos pelaajamassa on jo valmiiksi suhteellisen homogeenistä, kuten esim. Englannin ja Espanjan kaltaisissa lutuurimaissa lienee tilanne jalkapallon harrastajien suhteen.

[koera]

Alussa varmaan on näin että tarvitaan aikuisen tukea, mutta pitemmän päälle sen pitäisi lähteä sujumaan.
Tämäkin on taito, joka pitää opetella.

En keksi mitään syytä miksi pelaamaan ja harjoittelemaan saapuneiden nappuloiden pitäisi opetella treenien suunnittelua.

Eivät kai ne tasoerot ikuisia ole jos joukkue pysyy suht samana?
Oman kokemuksen perusteella jalkapallotaustaltaan (0-6 vuotta mukana seurassa) ja iältään(6-11 v) hyvinkin heterogeeninen porukka pystyy sujuvasti höntsäämään yhdessä.
Joukkuepelistä oppii sen, että ryhmästä ei jätetä ketään pois vain sen takia että sattuu olemaan sillä hetkellä heikompi jalkapallossa tai kehitystä ei jossain vaiheessa tapahdu toivotulla tavalla.

Höntsäämään joo, mutta pelaamaan ja kehittymään? Ei.

Heterogeenisessä ryhmässä noin keskimäärin parhaat eivät saa riittävästi haasteita, jolloin kehitys hidastuu. Heikoimmat taas eivät saa riittävästi onnistumisia, jolloin kehitys hidastuu. Keskelle jäävä porukka varmaankin saa suunnilleen riittävästi sekä onnistumisia että haastetta, mutta kokonaisuudessaan järjestely on huono. Nappuloiden perusurheilullisuudessa on hankalasti kurottavia eroja, mutta vielä valtavammat erot syntyvät omatoimisesta harjoittelusta/omalla ajalla pelailusta.

Kaikissa Etelä- ja Keski-Euroopan maissa tasoryhmät ovat käytössä. Niitä vastaan löytyy hyvin vähän mitään evidenssiä, puolesta kosolti, ja päälle voidaan lisätä pari viimeisintä maailmanmestaruutta. Oikeastaan koko kysymyksestä ei tarvitsisi puhua, elleivät jotkut kokisi jaottelun perusajatusta jotenkin ahdistavaksi.


e. On muuten melko tarkoituksenhakuista määritellä "deliberate play" yhden lähteen perusteella, kuten tuossa yllä teit. Käsite on kaiketi syntynyt paljon musiikin ympärillä pyörivän lahjakkuustutkimuksen tuottamana. Deliberate play merkitsee tuossa yhteydessä yhteismusisointia ja kappaleiden soittamista mielihyvän takia erotuksena jonkun teknisen yksityiskohdan mielipuolisesta hinkkaamisesta tai mekaanisista sormiharjoituksista. Se ei merkitse siis sitä, että soittajat itse säveltäisivät kappaleensa (vrt. pienpelit).

Mitä muuten luulet, onnistuukohan yhteismusisointi parhaiten taitotasoltaan heterogeenisissä vai homogeenisissä ryhmissä?