kapten
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki suomalainen jalkapalloilu
|
|
: 04.11.2014 klo 18:00:12 |
|
Olennaisin kautta 2015 ja koko Jaron toimintaa kuvaava kysymys on mielestäni otsikossa. Ollaanko menneen kauden kuudenteen sijaan tyytyväisiä vai onko seuralla vielä rahkeita parantaa tästä? Itse olen (toki hieman vastahakoisesti) sitä mieltä että oikeastaan Jaron kuudes sija oli resursseihin ja taloudelliseen tilanteeseen (ei mitään Sarajärviä taustalla leveine lompakkoineen) nähden jo vahvaa ylisuorittamista. Toisaalta, seuralla on maine asiansa hyvin hoitavana ja vakaana työpaikkana ja Eremenkolla maine pelaajia kehittävänä valmentajana, joten hyvien pelaajien houkutteleminen ei ole mahdotonta. Sen sijaan hyvät pelaajat eivät kauaa seurassa pysy, mutta eivätpä taida oikein missään muussakaan suomalaisessa seurassa ehkä Klubia lukuunottamatta.
Viime kauden hyvän sijoituksen takuumiehet olivat Hendrik Helmke ja Jonas Emet. Ensin mainittu pelasi omalla kovalla tasollaan, tasolla jonka puolesta kuuluu jonnekin muualle kuin Jaroon. Toisaalta, maailman sivu on pullollaan pelaajia jotka eivät ole onnistuneet kuin itselleen sopivassa ympäristössä. Ehkä Helmke on sellainen ja ehkä Jaro&Ere juuri sellainen ympäristö minkä mies vaatii onnistuakseen? Emet taas ylitti mielestäni itsensä ja paukutti kautta aikojen ensimmäiseksi jarolaiseksi ja pietarsaarelaiseksi maalikuninkaaksi. Näin vaikka miehellä oli vahva rooli myös puolustussuuntaan. Jonas pyrkii varmasti realisoimaan täysosumakauden sopimuksella ulkomaille, mutta en usko tason riittävän mihinkään ulkomaiseen pääsarjaan. Ehkä Superettaniin? Vaikka Jonas jäisi niin vaikea uskoa tällaisen täysosumakauden toistuvan. Näin ollen keskikentälle jää valtava nimenomaan laadullinen aukko, jonka täyttäminen tulee olemaan haaste. Varsinkin kun Fredrik Svanbäck ei todennäköisimmin jatka.
Maalivahtien osalta tilanne on hyvä: sekä Östillä että Öhbergillä on sopimus eli se osasto on periaatteessa kunnossa. Öhberg sai tilaisuutensa loppukaudesta Östin loukkaannuttua. Mies selvitti sen alun pahan haparoinnin jälkeen ihan siedettävästi. Tuskin pystyy kuitenkaan haastamaan täydessä kunnossa olevaa Jesseä, jonka kausi oli valitettavasti askel taaksepäin edellisestä kaudesta. Jaroa vastaan on verkko soinut ajoittain todella helposti, jopa yli 30 metristä lähteneillä vapareilla. Ensi kaudeksi Jesseltä toivottaisiin tasonnostoa ja paluuta kauden 2013 tasolle!
Puolustuksessa sopimus on Mathias Kullströmillä ja Jari Saralla. Molemmat ovat ihan kelpo tason Veikkausliigapuolustajia joten tästä on hyvä jatkaa alakerran rakennusta. Brunell varmasti taas jatkaa veivaamista agenttinsa "Ekku" Raatikaisen johdolla eikä miehen pelipaikasta liene selvyyttä ennen alkukevättä. Tähtäin on tietysti ulkomailla, mutta vaikea uskoa suurta kysyntää löytyvän kun viime kausi jäi TAAS kovin rikkonaiseksi. Parhaimmillaan Brunell on kovan luokan pelimies Veikkausliigaan mutta jatkuvat loukkaantumiset nostavat työnantajan riskikerrointa. Miehen pitäisi mielestäni pystyä pelaamaan yksi ehjä kausi Jarossa ennen ulkomaille haihattelua. Ilja Vaganov haluaisi realisoida hyvän kautensa parempana sopimuksena, mutta Jarolla tuskin on siihen varaa. Aika näyttää löytyykö kysyntää muualta vai joutuuko mies tinkimään palkkavaatimuksestaan. Itse pitäisin mielelläni molemmat edellämainitut punanutussa. Carlos Fondacaro kärsi ilmeisesti koti-ikävästä ja tuskin palaa. Aubrey David palaa kotimaahansa, mutta on ilmaissut halunsa jatkaa Jarossa. Toivotaan kaikki sormet ristissä Aubreyn jatkavan. Vahvinta peliä vasemman pakin paikalla sitten Tepi Suomisen! Tilanne on siis puolustuksen osalta aika auki ja jos Brunell & Vaganov päätyvät muualle, tarvitaan ainakin yksi hyvän tason toppari, yksi kirittäjä topparin paikalle ja yksi yleismies joka pystyy pelaamaan niin keskellä kuin laidoilla. Peth ei jatka Jarossa, itse olisin ihan mielelläni vielä miehelle jatkoa tarjonnut.
Keskikentän tilanne on pahimmin auki: sopimus on varsinaisesti vain Peter Opiyolla. Simon Skrabbilla on toki voimassaoleva sopimus, mutta tuskin mies vielä Suomeen palaa. Åtvidaberg yrittää viivyttelyllään todennäköisesti tinkiä hinnasta. Tuskin Jaro miehestä kovin suuria summia nettoaa kun Simon ei ole mihinkään valtavaan läpimurtoon pystynyt. Opiyon viime kausi oli ainakin itselleni hienoinen pettymys. Teki vahvasti töitä kahteen suuntaan, mutta sortui ajoittain alokasmaisiin menetyksiin pahimmilla alueilla eikä tuonut hyökkäyspeliin huhuttua kaukolaukauspelotetta eikä pystynyt myöskään kovinkaan usein avaaviin syöttöihin. Jos Helmke ja Svanbäck eivät jatka, tarvitaan kovia hankintoja tai muuten pelin taso tulee putoamaan rajusti. Lisäksi tarvitaan miehiä myös rotaatioon, sillä Kronholm ja Tumasyan eivät jatka.
Hyökkäyksessä on tällä hetkellä paperilla kohtuullisesti miehiä (David Carlsson, Serge Atakayi, Kevin Larsson, Denis) mutta liigatasoa on valitettavasti vain viimeiseksi mainittu. Jälleen ollaan sen tilanteen edessä että tarvittaisiin vähintään yksi laadukas laituri (mikäli Emet lähtee niin kaksi) jotka ovat tähänkin asti olleet kiven alla. Denis osoittautui taitavaksi pelimieheksi ja hyväksi viimeistelijäksi loppukaudella, mutta kuntopuoli on saatava kuntoon. Pystyykö Ere tähän? Winchester on ilmaissut agenttinsa välityksellä lähtevänsä enkä hirveästi jää ikävöimään. Hyvätasoinen pelimies, mutta asennepuoli ei ollut kunnossa. Oli tuittuilua, oli kävelyä, oli sooloilua vaikka toki välillä paljon hyviäkin suorituksia. Antti Palohuhta ja Iidle Elmi eivät myöskään jatka, eikä heistä sen enempää. Tilaisuus annettiin, mutta toivottua kehitystä ei tapahtunut.
Valmennuksen osalta lienee selvää että Ere jatkaa. Miehellähän on urheilumaailmassa melko harvinainen toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Edelliskauden jälkeen olin aika kypsä Eren touhuun, mutta menneellä kaudella mies osoitti selviä kehittymisen merkkejä. Jaron materiaalilla ei voi hallita palloa jatkuvasti ja ajoittain Jaro pelasikin aiempaa realistisemmalla taktiikalla. Liian usein peli meni edelleen tehottomaksi ja hitaaksi pallonsiirtelyksi. Tähän on hyvä lääke nopeat ristipallot alakerrasta, mutta ilman Johan Brunellia tähän ei ollut usein mahdollisuutta. Eren pitää vielä saada muutettua pallonhallintaa tehokkaammaksi, mutta tämä ei tietenkään ole mikään helppo tehtävä. Toinen asia johon on ehdottomasti saatava parannusta on puolustuspään erikoistilanteet. Jaro olisi ollut mitaleille ellei omiin olisi mennyt järkyttävä määrä maaleja niin kulmista kuin vapareistakin. Tässäkin yksinkertainen saattaisi olla tehokkainta: tolpille miehet, loput merkkaa vastustajia ja pyrkii vain pelaamaan omat miehensä irti pallosta jolloin Jessen raameilla varustetun veskarin Pitää pystyä poimimaan pallot. Pystyykö Ere tähän erikoistilanteiden organisointiin itse vai pitäisikö ottaa lusikka kauniiseen käteen ja hakea osaamista muualta?
Yhteenvetona voisi todeta paketin olevan melko auki, mutta ei kuitenkaan aivan levällään. Se on kuitenkin selvää että mikäli menneestä kaudesta tosissaan halutaan parantaa, täytyy Jaron pystyä pitämään ainakin osa viisikosta Vaganov, Brunell, Helmke, Emet, Svanbäck. Jos kaikki edellämainitut menetetään, täytyy Eren ulkomaankontaktien tuottaa taas täysosumia jottei romahdeta takaisin putoamistaisteluun. Erityisesti Helmken ja Emetin korvaaminen olisi todella vaikeaa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.10.2015 klo 17:24:22 kirjoittanut kapten »
|
|
|
|
|
Oskuzy
Poissa
|
|
Vastaus #1 : 04.11.2014 klo 18:55:37 |
|
Todella VAHVA avaus! Kiitos tästä.
Mielenkiintoisin talvi tulossa vuosiin, sillä pakka on todella auki! Huhujen mukaan kumminkin Jaro varmana palkanmaksajana ja viime kauden hyvän sijoituksen takia vetää pelaajia ja kysyntää on ollut!
|
|
|
|
Redjorma
Poissa
|
|
Vastaus #2 : 06.11.2014 klo 13:40:05 |
|
|
|
|
|
hevosmies
Poissa
|
|
Vastaus #3 : 06.11.2014 klo 14:14:18 |
|
Joku ex-JJK toppari tulossa kuulemma testiin. Olisko ollu Sami,samu tai Santeri Nieminen. Pelannut ulkomailla viimeksi.
|
|
|
|
mustajoki
Paikalla
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #4 : 06.11.2014 klo 14:19:00 |
|
Taitaa olla Samu Nieminen. Pelasi viime kauden Liettuassa Kruojan joukkueessa. Pelasi täysiä ysikymppisiä ja teki muutaman maalinkin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.11.2014 klo 22:19:26 kirjoittanut mustajoki »
|
|
|
|
|
Woland
Poissa
|
|
Vastaus #5 : 06.11.2014 klo 15:20:36 |
|
Liettuassa toki. Niemistähän pidettiin kohtalaisen kovana lupauksena Jyväskylässä ja kaveri kiersikin kaikki nuorisomaajoukkueet. Välillä otteet olivat hyviä liigassakin, mutta virheitä tuli myös liikaa. Pallollisena ihan taitava ja pitkät avaukset olivat monesti komeaa katsottavaa. Tiedä sitten miten Liettua on kehittänyt, nuori kaverihan (vuosimallia -92) Nieminen on edelleen.
|
|
|
|
Kronofogden
Poissa
|
|
Vastaus #6 : 06.11.2014 klo 16:08:23 |
|
Liettuassa toki. Niemistähän pidettiin kohtalaisen kovana lupauksena Jyväskylässä ja kaveri kiersikin kaikki nuorisomaajoukkueet. Välillä otteet olivat hyviä liigassakin, mutta virheitä tuli myös liikaa. Pallollisena ihan taitava ja pitkät avaukset olivat monesti komeaa katsottavaa. Tiedä sitten miten Liettua on kehittänyt, nuori kaverihan (vuosimallia -92) Nieminen on edelleen.
Kuulostaa aika tyypilliseltä kotimaiselta vahvistukselta. Liettuaa poislukien. Mikäli on hyvä pallollisena ja osaa antaa sekä lyhyitä että pitkiä avaussyöttöjä niin on varmaan Yeren mieleen.Toivottovasti osaa edes jotenkin myös puolustaa.
|
|
|
|
Kronofogden
Poissa
|
|
Vastaus #7 : 06.11.2014 klo 16:27:06 |
|
Osaako joku muuten kertoa ketä junnuja ollaan nostamassa harjoitusrinkiin ja tarjotaan mahdollista sopimusta? Tällä hetkellä ei oikeastaan ole muita kuin Larsson ja Atakayi joilla on sopimus.
Tässä nopeasti katsottuna lista ehkä potentiaalisimmista junnuista. Puuttuuko joku?
Sergei Eremenko, 1999, keskikenttä - Kävi jo kentälläkin viime kaudella joten eiköhän Sergeillekin tarjota junnusopparia ihan niin kuin Atakayille. Anthon Kass, 1996, puolustaja - Pelasi useita harjoitusotteluita ja sai myös minutteja Liigacupissa. Miten pelasi JBK:n kanssa? Riittääkö taso edustukseen? Niko Särkiniemi, 1996, keskikenttä - Oli myös osittain mukana harjoituskaudella, muistaakseni pelasi joitain minutteja harkkamatseissa. Onnistuiko JBK:ssa?
Lisäksi Kykyryhmässä on tällä hetkellä seuraavat 1998-1999 syntyneet pelaajat, onko vielä asiaa edustukseen? Adam Widjeskog Oskar Sandström Alfred Söderman Jakob Strömberg Anton Sandlin
|
|
|
|
Rojo
Poissa
|
|
Vastaus #8 : 06.11.2014 klo 21:25:35 |
|
Osaako joku muuten kertoa ketä junnuja ollaan nostamassa harjoitusrinkiin ja tarjotaan mahdollista sopimusta? Tällä hetkellä ei oikeastaan ole muita kuin Larsson ja Atakayi joilla on sopimus.
Tässä nopeasti katsottuna lista ehkä potentiaalisimmista junnuista. Puuttuuko joku?
Sergei Eremenko, 1999, keskikenttä - Kävi jo kentälläkin viime kaudella joten eiköhän Sergeillekin tarjota junnusopparia ihan niin kuin Atakayille. Anthon Kass, 1996, puolustaja - Pelasi useita harjoitusotteluita ja sai myös minutteja Liigacupissa. Miten pelasi JBK:n kanssa? Riittääkö taso edustukseen? Niko Särkiniemi, 1996, keskikenttä - Oli myös osittain mukana harjoituskaudella, muistaakseni pelasi joitain minutteja harkkamatseissa. Onnistuiko JBK:ssa?
Lisäksi Kykyryhmässä on tällä hetkellä seuraavat 1998-1999 syntyneet pelaajat, onko vielä asiaa edustukseen? Adam Widjeskog Oskar Sandström Alfred Söderman Jakob Strömberg Anton Sandlin
Aivan varmasti Sergei saa sopimuksen ja tulee varmasti pelaamaan paljon talvella sekä jonkin verran ainakin kesällä. Noista muista harjoituksissa loppuvuodesta pyöri Sergein lisäksi ainakin Kass, Särkiniemi, Widjeskog ja Sandström. Kass ei onnistunut murtautumaan tällä kaudella JBK:n kokoonpanoon. Aloitti ottelun vain 3 kertaa. Widjeskog ja Sandström ovat varmasti lähellä sopimusta. Molemmat pelailleet maajoukkueessa ja varsinkin Sandström on näkemieni harjoituksien perusteella kova lupaus. Särkiniemestä en ole oikein saanut muodostettua minkäänlaista mielipidettä. Näistä kolmesta muusta ei mulla oikein ole tietoa... ilmeisesti ovat ensi vuonna vielä nuorempia B-junioreita. Näistä pelaajista muuten ainakin Widjeskog, Atakayi, Sandström (ja Söderman??) pelasivat tänä vuonna maaotteluita. Ainoa joka sai liigaminuutteja oli Sergei Eremenko. Tämä tosin kertoo paljon nuorisomaajoukkueidemme valinnoista (mitään näiltä muilta junnuilta pois ottamatta), sillä voisin pistää pääni pantiksi että Sergei on ainut näistä, joka aivan varmuudella tulee kehittymään vähintään liigapelaajaksi ja toivottavasti isommille kentille.
|
|
|
|
Rojo
Poissa
|
|
Vastaus #9 : 06.11.2014 klo 21:26:30 |
|
Joku ex-JJK toppari tulossa kuulemma testiin. Olisko ollu Sami,samu tai Santeri Nieminen. Pelannut ulkomailla viimeksi.
Missä tämmöisiä huhuillaan?
|
|
|
|
Jorrma
Poissa
|
|
Vastaus #10 : 07.11.2014 klo 22:12:44 |
|
Sandström taitaa lähteä saksaan viimeistään kesällä.
|
|
|
|
kapten
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki suomalainen jalkapalloilu
|
|
Vastaus #11 : 11.11.2014 klo 17:33:45 |
|
Tänään luki ÖT:ssä että Skrabbin Åtvidaberg-siirto vaan pitkittyy ja pitkittyy. Vahvistaa omaa käsitystäni siitä että Simon kyllä halutaan Ruotsiin mutta mieluiten ei haluttaisi maksaa mitään. Ja Suomi-poika tekee kiltisti kuten lahden takaa käsketään. Siirto varmistunee pian ja Jaro saa korvauksena muutaman paketin Löfbergsiä. Siitä kelpaa sitten keitellä sumppeja janoisille katsojille talven Liigacup-otteluiden puoliajalla.
|
|
|
|
Muhammet Yavuz
Poissa
|
|
Vastaus #12 : 12.11.2014 klo 12:13:27 |
|
New contract for Shahdon Winchester. SHAHDON WINCHESTER has been rewarded for his good play in Finland, by being offered a new contract by his club FF Jaro. “Before I left this year, they offered me a new contract,” Winchester said. “The coach talked to me personally, and tell me he liked my progress, and that I have improved from year to year.” Originally from Princess Town, Winchester had been a Naparima College and W Connection player at a very young age, and a solid player for Trinidad and Tobago at youth level. He said his greatest area of improvement after playing for two years in two seasons of the Finland Premier League, has been his consistency. “They like my progress. There has been a mass improvement. Before, I used to play in spurts. Sometimes I am in the game, sometimes I am not in the game. Now, I am more in the game regularly for 90 minutes.” A child prodigy, Winchester has had previous stints with the senior team as a teenager under former coach Russell Latapy, and also last year under Stephen Hart against Estonia. He has ambition to be a regular member of the senior national setup. “It’s been a while since I represented my country. So, it a tremendous feeling and I taking it well,” stated the 22-year-old striker. “I have been on the senior team a couple of times, but it’s a while since I’ve been regular,” Winchester added. “I want to seal my spot and to be a regular call-up to the national team, and to show what I learned playing in Europe.” http://www.socawarriors.net/foreign-based/foreign-based-news/foreign-based-news/14698-new-contract-for-shahdon-winchester.html
|
|
|
|
Phrog
Poissa
Suosikkijoukkue: FF Jaro, Suomi
|
|
Vastaus #13 : 12.11.2014 klo 17:13:37 |
|
ÖT:ssä Storbacka kertoo että sopparia ei olla tarjottu ja ollaan lähinnä kysytty yleisesti mitkä miehen suunnitelmat ensi kaudelle ovat. Tähän oli vastattu että Shahdon hakee pelipaikkaa muualta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.11.2014 klo 20:36:30 kirjoittanut Phrog »
|
|
|
|
|
Painija
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #14 : 16.11.2014 klo 11:55:05 |
|
|
|
|
|
kapten
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki suomalainen jalkapalloilu
|
|
Vastaus #15 : 17.11.2014 klo 17:37:40 |
|
Eme viikoksi näytille League onen Fleetwood Towniin kertoo www.ffjaro.fi. ÖT taas kertoi viikonloppuna että Tammikuussa Jaroon tulee näytille Jamar Dixon (Jiposta?) ja Joona Veteli (TP-47:sta).
|
|
|
|
Linn
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS, Liverpool
|
|
Vastaus #16 : 22.11.2014 klo 21:42:59 |
|
Kertoisitteko sieltä Jeppiksestä, ja mahdollisimman objektiiviseen tyyliin kiitos, hajatelmianne siinä nuorimmaisesta Eremenkosta.
Helpompaa se on varmaankin ennustaa meille jouluaatollekin säätä, kuin kertoa Sergein kehityskaarta seuraavan viiden vuoden kuluessa, mutta jotain nyt olette kuites nähneet ja ilmeisestikin sitä nähtävää pitäisi olla tarjolla Veikkausliigan seuraajille ensi kesälle vähän enemmänkin.
Hieman viime kesänä ihmetytti, että poika, joka ei ole ymmärtääkseni pelannut esim. poikamaajoukkueissa laisinkaan, on kuitenkin jo 15-vuotiaana liigassakin esiintynyt.
Isänsä on mielestäni oivallisella tavalla todistanut omat taitonsa poikiensa isänä/valmentajana, mutta tähän vielä haluaisi jonkun vähän ulkopuolisemmankin näkemyksen.
|
|
|
|
puujalkapallo
Poissa
|
|
Vastaus #17 : 22.11.2014 klo 22:28:21 |
|
Kertoisitteko sieltä Jeppiksestä, ja mahdollisimman objektiiviseen tyyliin kiitos, hajatelmianne siinä nuorimmaisesta Eremenkosta.
Helpompaa se on varmaankin ennustaa meille jouluaatollekin säätä, kuin kertoa Sergein kehityskaarta seuraavan viiden vuoden kuluessa, mutta jotain nyt olette kuites nähneet ja ilmeisestikin sitä nähtävää pitäisi olla tarjolla Veikkausliigan seuraajille ensi kesälle vähän enemmänkin.
Hieman viime kesänä ihmetytti, että poika, joka ei ole ymmärtääkseni pelannut esim. poikamaajoukkueissa laisinkaan, on kuitenkin jo 15-vuotiaana liigassakin esiintynyt.
Isänsä on mielestäni oivallisella tavalla todistanut omat taitonsa poikiensa isänä/valmentajana, mutta tähän vielä haluaisi jonkun vähän ulkopuolisemmankin näkemyksen.
Täysin ulkopuolinen näkemys, pelaajaa vähän nähneenä analyysi: Varmasti takuuvarma varma pienten liigojen liigapelaaja - toivottavasti isojen. Huipputason pelinäkemys + syötöt. Lihastyypiltään tullut enemmän äitiinsä ja Aleksei jr:ään kuin Romaniin ja Aleksei sr:ään. Henkisestä puolesta en tiedä, mutta jos se on Roman tasoa -> isojen liigojen pelaaja.
|
|
|
|
kapten
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki suomalainen jalkapalloilu
|
|
Vastaus #18 : 23.11.2014 klo 09:01:47 |
|
Varmasti takuuvarma varma pienten liigojen liigapelaaja - toivottavasti isojen. Huipputason pelinäkemys + syötöt. Lihastyypiltään tullut enemmän äitiinsä ja Aleksei jr:ään kuin Romaniin ja Aleksei sr:ään. Henkisestä puolesta en tiedä, mutta jos se on Roman tasoa -> isojen liigojen pelaaja.
Komppaan pelaajaa jonkin verran nähneenä. Liike muistuttaa toistaiseksi tosi paljon Losan muumipeikkomaista lönköttelyä, mutta aikaahan on vielä paljon fysiikan kuntoon laittamiseen kun kasvukin on vielä kesken. Syötöt ja kosketus näyttää lupaavan hyviltä, potkutekniikkaa en ole riittävästi nähnyt että voisi arvioida tuleeko jalasta lähtemään Losan tasoisia pommeja. Epäilen että pojasta ei vielä ensi kaudella ole liigaan edes vaihtopelaajaksi mutta liigacupissa saanee minuutteja.
|
|
|
|
Maakuntasatraappi
Poissa
Suosikkijoukkue: Sääntöjen rajamaat
|
|
Vastaus #19 : 23.11.2014 klo 12:52:30 |
|
Romahan tuli puberteettiin häntä itseään lainaten aika myöhään, oli vielä 17 täyttäessään kropaltaan lapsi. Losakin muistaakseni oli "pieni" aika vanhaksi. Näissähän voi olla useiden vuosien eroja mitkä voivat johtaa esim. siihen keitä pääsee alue- ja majuleirityksille. Toisaalta myöhään fyysisesti kehittyvä joutuu pitkään pelaamaan isompien seassa mikä voi teknisesti ja pelinäkemyksellisesti kehittää vrt. ikäisekseen jättimäinen ja vahva poika joka runnoo 50 maalia kaudessa. Romallakin muuten oli tuossa iässä vielä lapsenpyöreyttä, mikä hävisi hetkessä kun kroppa otti nopean hyppäyksen pojasta mieheksi. Kerubinkasvoisesta pikkupojasta tuli kahdessa vuodessa fysitestien kuningas Suomessa ja suoraan siitä Serie A:n harjoittelutodellisuuteen. Eli geenit kyllä ottavat vallan, lisäksi fysireenille ja lihashuollolle on parhaat mahdolliset fasiliteetit ja osaaminen, kaiken muun lisäksi Neuvostoliiton olympiatason voimistelija joka sattuu omistamaan kuntosalin ja olemaan pelaajan oma mutsi. Jos ei tule vakavia loukkaantumisia niin Sergei on 2-3 vuoden päästä täyttä terästä ja tekee piippitestien dominoinnin ohessa vaikka spagaatin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.11.2014 klo 12:57:54 kirjoittanut Maakuntasatraappi »
|
|
|
|
|
hoppis
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi & suomalaiset
|
|
Vastaus #20 : 23.11.2014 klo 12:52:53 |
|
Epäilen että pojasta ei vielä ensi kaudella ole liigaan edes vaihtopelaajaksi mutta liigacupissa saanee minuutteja.
16v täyttävät pelaajat liigassa ovatkin melko harvassa. Päättyneellä kaudella 1998-syntyneistä debyytin tekivät Hongan Aapo Halme ja kauden viimeisesä pelissä Interin Kaan Kairinen. 2013 debyytin tekivät Ilmari Niskanen ja Oskari Qvick. Toki Simon Skrabb pelasi liigaa yli 1000 minuuttia vuonna jona täytti 16, mutta yleisesti ottaen on aika harvinaista, että sen ikäiset pelaajat ovat liigassa edes rotaatiopelaajan asemassa.
|
|
|
|
kapten
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki suomalainen jalkapalloilu
|
|
Vastaus #21 : 24.11.2014 klo 17:51:25 |
|
Jos ei tule vakavia loukkaantumisia niin Sergei on 2-3 vuoden päästä täyttä terästä ja tekee piippitestien dominoinnin ohessa vaikka spagaatin. Samat perustelut pätevät Losaan, mutta miksi Losa ei tehnyt näin?
|
|
|
|
Ilejii
Poissa
Suosikkijoukkue: KPV, YRE
|
|
Vastaus #22 : 28.11.2014 klo 17:17:07 |
|
Tietoa Byskatan Patun jatkosta?
|
|
|
|
Kronofogden
Poissa
|
|
Vastaus #23 : 28.11.2014 klo 18:08:20 |
|
Tietoa Byskatan Patun jatkosta?
Eikö tuo sanonu jo tullessaan että etsii ensisijaisesti jengiä ulkomailta kauden jälkeen. Mutta uskoisin että Jaro on varteenotettava vaihtoehto jos Suomessa. Tällä hetkellähän keskikentällä olisi kerrankin jopa tilaa.
|
|
|
|
tommiman
Poissa
|
|
Vastaus #24 : 02.12.2014 klo 15:20:45 |
|
|
|
|
|
|
|