copa de kybä
Poissa
|
|
Vastaus #25 : 06.11.2014 klo 23:31:35 |
|
Voitaisiinko lopettaa puhumasta "uusista omistajista"? Nämä jampat ovat olleet Pallohonka Oy:n osakkeenomistajina myös Harjunpää/Pakarinen-aikakaudella, nyt ainoastaan omistavat enemmän kun Jokket on ulkona. Sitä pitäisi ennemmin heiltä kysyä miksi eivät aiemmin ole laittaneet tikkua ristiin vaan vasta nyt (kun konkurssihakemuksia on alkanut lentämään).
Optimisti ajattelisi, että nyt heillä on intoa toimia, kun jokket on saatu ulos kuvioista sekoilemasta. Ja no en minäkään ropojani pistäisi likoon sellaisen johdon keikkuessa pääpiruina, joskaan en toki olisi sijoittanut rahojani tuollaiseen toimintaan alunperinkään. Ehkä nuo "uudet omistajat" eivät lähtiessään mukaan olleet kovinkaan perillä Hongan asioista ja sen toiminnan pyörittäjistä.
|
|
|
|
Manfred Mann
Poissa
|
|
Vastaus #26 : 07.11.2014 klo 09:49:52 |
|
Tämä on kyllä niin absurdia: ei ole mitään väliä miten eletään 364 päivää vuodesta kunhan siksi yhdeksi päiväksi, jonka tilannetta liigalisenssihaussa katsotaan, järjestetään tilanne paperilla kuntoon. Tämä on kuin katolinen kirkko synninpäästöineen, ei mitään väliä mitä teet, mutta kun juuri ennen kuolemaasi kadut tekojasi ja saat papilta ne anteeksi, niin pääset taivaaseen.
Olin aikoinaan hyvilläni siitä, että vuodesta toiseen sählännyt AC Oulu ei saanut liigalisenssiä, mutta nyt kun on Hongan touhuja seurannut, niin kyllä Oulu säälittää. Laki ei todellakaan ole ollut kaikille sama. Olen varma, että nämä viime päivien positiiviset uutiset vakuuttavat lisenssistä päättävät mutta pysyvään myönteiseen käänteeseen en usko. Sitä paitsi Tapiolan stadionilla pitäisi pelata korkeintaan kakkosta.
|
|
|
|
supstanssi
Poissa
Suosikkijoukkue: Mites MyPa? Ai voitti?
|
|
Vastaus #27 : 07.11.2014 klo 09:52:06 |
|
Onko muuten varma ettei Joket ole parakilla töissä? Onko sinne palkattu joku toimistoon?
|
|
|
|
Marques^^
Poissa
|
|
Vastaus #28 : 08.11.2014 klo 12:21:20 |
|
Jos miettii miten Joket ovat vuosia viilanneet kaikkia linssiin, nykyiset "uudetvanhat" omistajat kuuluvat varmaan tähän samaan kusetettujen kategoriaan kun nämä kaksi em. sankaria ovat heiluneet puikoissa. Toivotaan että nykyiset omistajat olisivat oppineet tästä koko saagasta jotain ja jatkossa hoitavat hommat paremmin kuin Joket.
Mutta tosiaan tilanne näyttää todella pitkästä aikaa jopa hieman positiivisemmalta ja eiköhän Tapiolassa ensi kesänä taas pelata pääsarjatason jalkapalloa.
|
|
|
|
Kosmoksen Härkä
Poissa
Suosikkijoukkue: Ennakollinen näkemys ja alustava tieto
|
|
Vastaus #29 : 08.11.2014 klo 13:23:07 |
|
Jokke P. taitaa olla vielä yksi neljästä Pallohongan suurimmasta omistajasta (~20%), ei tosin vaikuta enää hallituksessa. Herra H:lla julkisten tietojen mukaan vielä ~5% osuus. Eiköhän näillä uusilla omistajilla stadion-projekti ole se ensisijainen kiihoke. Mitä tapahtuu Hongalle, jos sille laitetaan piste lähitulevaisuudessa? Tämä jää nähtäväksi.
|
|
|
|
gv39
Poissa
Suosikkijoukkue: Tuomarit ja kyläjoukkueet ml. Kups
|
|
Vastaus #30 : 08.11.2014 klo 18:39:00 |
|
Melko turhaa elätellä Kotkassa mitään toiveita. En näkisi, että Hongalla tekee yhtään tiukkaa saada lisenssiä. Espoossa sentään osataan täyttää paperit, toisin kuin Oulussa. Haluja on myös jatkaa, sillä firmaa uhkaavia velkoja on jo maksettu ja uutta pääomaa tuodaan sisään tarvittaessa. Myös veroluonteisia velkoja on nähtävästi lyhennetty säntillisesti maksusuunnitelman mukaan, muuten verottaja olisi kaatanut puljun armotta.
Seuraavat erät piti olla hoidossa lisenssiä varten kuun vaihteessa. kaikki muut velat ovat toissijaisia, eivätkä uhkaa lisenssiä. Lainaus 5.4. Erääntyneet, selvät ja riidattomat velat a) toisille jalkapalloseuroille pelaajasiirroista johtuvia velkoja b) palkkavelkoja työntekijöilleen eikä velkoja näihin palkkoihin liittyvistä lakisääteisistä maksuista (sis. sosiaaliturva-, eläke-, tapaturma- ja työttömyysturvavakuutus- sekä ryhmähenkivakuutusmaksut) ja/tai veroista. c) urheilijan lakisääteiseen eläke- ja tapaturmavakuutukseen liittyviä erääntyneitä maksuja d) erääntyneitä maksuja liitolle tai sen piirille sekä Jalkapalloliigalle
Lisenssin hakijan on toimitettava kirjallinen vahvistus em. veloista per 31.10.2013, jolloin ko. maksurästit tulee olla maksettu, maksuaikaa pidennetty sopimuksella tai maksujen on oltava ilmeisten, perusteltujen syiden vuoksi riidanalaisia.
Tuolta se taitaa pahasti näyttää. Konkurssihakemusvelat on ollut pakko maksaa, muuten "tavallisia" velkoja ei lisenssiehtojen perusteella tarvitse huomioida. Odotamme varmaan kaikki mielenkiinnolla kun tilinpäätös ja tase saadaan ihmeteltäväksi, että onko kokonaisvelka pienentynyt vai ei, ja mikä on mysteeri150k€korvauksen arvostus.
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
|
Vastaus #31 : 09.11.2014 klo 09:20:26 |
|
Siis onko asian tunti jat nyt sitä mieltä, että ensi kaudelle sitä lisenssiä ei oikeasti myönnetä. Olisiko tämä vuosi oikeasti poikkeus, vai onko tämä taas vain kohinaa, ja lisenssi tulee kuitenkin.
|
|
|
|
copa de kybä
Poissa
|
|
Vastaus #32 : 09.11.2014 klo 09:56:44 |
|
Siis onko asian tunti jat nyt sitä mieltä, että ensi kaudelle sitä lisenssiä ei oikeasti myönnetä. Olisiko tämä vuosi oikeasti poikkeus, vai onko tämä taas vain kohinaa, ja lisenssi tulee kuitenkin.
Jos luet tätä ketjua, niin aika suuri yksimielisyys on sen suuntaan, että lisenssi tulee. Ja miksi ei - tulihan se viimekin vuonna.
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
|
Vastaus #33 : 09.11.2014 klo 10:53:40 |
|
Jos luet tätä ketjua, niin aika suuri yksimielisyys on sen suuntaan, että lisenssi tulee. Ja miksi ei - tulihan se viimekin vuonna.
Niinpä. Viime vuoden tilanteesta pääsee huonommaksi vain konkurssilla, ja sitä ei nyt tullut, eli lisenssi on varma.
|
|
|
|
darkside
Poissa
|
|
Vastaus #34 : 09.11.2014 klo 11:38:59 |
|
Jokke P. taitaa olla vielä yksi neljästä Pallohongan suurimmasta omistajasta (~20%), ei tosin vaikuta enää hallituksessa. Herra H:lla julkisten tietojen mukaan vielä ~5% osuus. Eiköhän näillä uusilla omistajilla stadion-projekti ole se ensisijainen kiihoke. Mitä tapahtuu Hongalle, jos sille laitetaan piste lähitulevaisuudessa? Tämä jää nähtäväksi.
Kyllähän sen stadikan sinne saa kun ei ole toteuttajan henkilökohtainen konkurssi siitä kiinni. Silloin ei tarvitse maalailla sijoittajille pilvilinnoja vaan voi toteuttaa suunnilleen Myrtsin tyylisen järkevän hankkeen.
|
|
|
|
drone
Poissa
Suosikkijoukkue: SUOMEN maajoukkueet, SUOMALAISET kasvattajaseurat
|
|
Vastaus #35 : 10.11.2014 klo 10:37:46 |
|
Silloin ei tarvitse maalailla sijoittajille pilvilinnoja vaan voi toteuttaa suunnilleen Myrtsin tyylisen järkevän hankkeen.
Hankkeen tulee tietenkin olla taloudellisesti toteutuskelpoisissa raameissa, mutta Tapiolan jalkapallostadionin pointti on tämä: Katettu pääsarjakelpoinen stadion Suomeen. Hanke olisi Suomi-futiksen ensimmäinen tämän mittaluokan vastaisku ankaria ilmasto-oloja vastaan ja toimisi onnistuessaan melkoisena ennakkotapauksena alallaan.
|
|
|
|
Mamadou
Poissa
|
|
Vastaus #36 : 10.11.2014 klo 13:30:13 |
|
Pallohonka Oy, Visma
Tyyppi Protesti Talousalue Mikkelin talousalue Osoite Ostolaskut, 57090 Visma Häiriöpäivämäärä 24.10.2014 Velkoja Lindorff Oy Saatavan määrä 189 € Jatkuvuuden periaatteen toteutumiselle
|
|
|
|
darkside
Poissa
|
|
Vastaus #37 : 10.11.2014 klo 14:07:52 |
|
Hankkeen tulee tietenkin olla taloudellisesti toteutuskelpoisissa raameissa, mutta Tapiolan jalkapallostadionin pointti on tämä: Katettu pääsarjakelpoinen stadion Suomeen. Hanke olisi Suomi-futiksen ensimmäinen tämän mittaluokan vastaisku ankaria ilmasto-oloja vastaan ja toimisi onnistuessaan melkoisena ennakkotapauksena alallaan.
Mutta onko tuossa pohjimmiltaan järkeä kun kustannuksia ajattelee? Kentällä kyllä pärjää vaikka lumituiskussa, sen osoittavat läpi talven pelattavat Euroopan sarjat. Katsojat tarvitsevat kylmällä ja sateella lähinnä katon/lipan päänsä päälle, edes alkeellisia lämmittimiä kevääseen ja syksyyn sekä tuulitunneli-efektiä välttävää rakennesuunnittelua.
|
|
|
|
Mulattimunkki
Poissa
|
|
Vastaus #38 : 10.11.2014 klo 14:18:10 |
|
Yllättävän moni ns. tuulipuku saattaisi sitä paitsi jäädä kotiin kevään ja kesän aurinkoisilla keleillä, jolloin he muuten mahdollisesti innostuisivat lähtemään vaikka kaverin mukana. "Ai se pelataankin jossain hallissa, en viitsi mennä".
|
|
|
|
betluck
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Djurgårdens IF, Marsalforn FC
|
|
Vastaus #39 : 10.11.2014 klo 14:22:29 |
|
Yllättävän moni ns. tuulipuku saattaisi sitä paitsi jäädä kotiin kevään ja kesän aurinkoisilla keleillä, jolloin he muuten mahdollisesti innostuisivat lähtemään vaikka kaverin mukana. "Ai se pelataankin jossain hallissa, en viitsi mennä".
Ei suomalaisen jalkapallon seuraajat nyt noin typeriä ole.
|
|
|
|
Mulattimunkki
Poissa
|
|
Vastaus #40 : 10.11.2014 klo 14:27:00 |
|
No ainakin mulle vastattiin noin joskus kun joku tuttu oli alustavasti kiinnostunut lähtemään Liigacup-peliin aurinkoisena maaliskuun päivänä. Ja tätä "kauniin päivän yleisöähän" on varsinkin kesällä paljon.
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
|
Vastaus #41 : 10.11.2014 klo 14:30:39 |
|
Yllättävän moni ns. tuulipuku saattaisi sitä paitsi jäädä kotiin kevään ja kesän aurinkoisilla keleillä, jolloin he muuten mahdollisesti innostuisivat lähtemään vaikka kaverin mukana. "Ai se pelataankin jossain hallissa, en viitsi mennä".
Siksi pitääkin olla avattava katto. Tai erikseen halli ja stadion.
|
|
|
|
Jasseri
Poissa
|
|
Vastaus #42 : 10.11.2014 klo 14:33:22 |
|
Honka on tietenkin koko Espoon seura ja vetää jatkuvasti sen 10000 katsojaa paikan päälle. Paitsi tälle kaudelle kun oli hiukan huono alkukausi ja sitten tuli kylmäkin ja kaikkea, mutta uudella stadionilla ei tällaista huolta olisi. Jos ajatellaan katsojan jättävän sen kolmisen euroa vierailullaan, ei tuollaista 55 miljoonan stadionia joutuisi maksamaan kauaakaan. Lisäksi voi tietenkin laskea päälle kaikki muut tapahtumat ja sponsorien maksamat isot rahat aitioista. Siksi hieman ihmetyttää tällainen viivyttely.
e. unohtuikin että sinnehän on jo myytykin 25 aitiota. Jo nyt on kumma ettei vielä rakenneta, ei kai siellä ole kunnan kaavoitus taas hieman hidasta tai jotain.
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
|
Vastaus #43 : 10.11.2014 klo 14:35:22 |
|
Joo metron aiheuttama kaavoitus on hieman hidastanut prosessia. Muuten olis jo Pohjoismaiden hienoin futishalli avattavalla katolla käytössä.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #44 : 10.11.2014 klo 14:46:57 |
|
Tämä on kyllä niin absurdia: ei ole mitään väliä miten eletään 364 päivää vuodesta kunhan siksi yhdeksi päiväksi, jonka tilannetta liigalisenssihaussa katsotaan, järjestetään tilanne paperilla kuntoon. Tämä on kuin katolinen kirkko synninpäästöineen, ei mitään väliä mitä teet, mutta kun juuri ennen kuolemaasi kadut tekojasi ja saat papilta ne anteeksi, niin pääset taivaaseen. Näin. Mielestäni tässä pitäisi ehdottomasti olla vähän laajemmat keinot käytössä. Tuo lisenssin evääminen on ihan perkeleen kova toimi ja se on käynyt kerran tai kaksi. Sen sijaan näistä talousepäselvyyksistä voisi aivan hyvin antaa pistevähennyksiä. Toki Hongan kohdalla sekin olisi ollut ongelmallista, kun kaikki saatavat riitautettiin, niin eipä noiden perusteella voi antaa rangaistuksia ennen kuin on selvitetty kuka on oikeassa. Ja sitten määräpäivään mennessä hoidetaan kaikki kuntoon. Toisaalta lisenssihakemuksen jättämisen aikaankin saa olla riitauttettuja maksuja rästissä... EDIT: Joko kolistajat palaavat muuten katsomoon, kun on Joket pihalla ja Lehkosuon kanssa sovittu?
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.11.2014 klo 14:49:06 kirjoittanut Tsei Tsei »
|
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
|
Vastaus #45 : 10.11.2014 klo 15:10:30 |
|
EDIT: Joko kolistajat palaavat muuten katsomoon, kun on Joket pihalla ja Lehkosuon kanssa sovittu?
Sun pitäis seurata enemmän liigaa . Palasivat nimittäin jo kauden aikana.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #46 : 10.11.2014 klo 15:25:59 |
|
Sun pitäis seurata enemmän liigaa . Palasivat nimittäin jo kauden aikana. No ei se seuraaminen ole kovinkaan helppoa. En ole jaksanut matsiotsikoita käydä läpi.
|
|
|
|
Marquinho
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & Suomi
|
|
Vastaus #47 : 10.11.2014 klo 16:59:13 |
|
Banan ja ex-pelaajien kanssa päästiin sopuun, mutta 189 € suuruinen lasku jää maksamatta? Okei...
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
|
Vastaus #48 : 10.11.2014 klo 17:42:06 |
|
Banan ja ex-pelaajien kanssa päästiin sopuun, mutta 189 € suuruinen lasku jää maksamatta? Okei...
No kun sitä ei ole viety vielä oikeuteen.
|
|
|
|
HuonoKunto
Poissa
|
|
Vastaus #49 : 10.11.2014 klo 23:50:59 |
|
Kyllä Honka selviää ja saa vielä aikanaan sen stadioninkin. Ottelut HIFK:ta ja HJK:ta vastaan on niitä suuria Liigassa, vaikka klubilaiset välillä muuta itkisivätkin. HIFK - Honka ottelusta tulee kasvamaan suurempi, kuin HJK - Honka ottelusta. Saa ottaa talteen.
|
|
|
|
|
|