Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
|
Vastaus #550 : 02.12.2017 klo 17:13:30 |
|
Torstaina ulos leivotussa Urheilulehden numerossa on hyvä kirjoitus Pulisista ja muista bussimanagereista (Bilic, Shakespeare, Mourinho). Otsikkona on "Aika ajoi Pulisin ohi". Hyvänä pointtina jutussa on se, miten tämän kaltaiset managerit luovat pelisysteeminsä vastustajan pelaamisen mukaan ja näin ollen laiminlyövät oman pallollisen pelaamisensa. Tässä on se syy, miksi esimerkiksi Sean Dyche pärjää paremmin, kuin kenkää saaneet bussikuskit. Dyche nimittäin pyrkii kehittämään oman joukkueensa peliä ja nimenomaan pelaamista.
Niin ikään Brighton on pärjännyt pallollisella pelaamisellaan ja tähänkin juttuun pohjaten voidaan huomioida futisevoluution ottaneen suuria kehitysaskeleita aivan viime vuosina. Raha on yksi merkittävä kehitysaskelten mahdollistaja Valioliigassa seuralle, kuin seuralle, kiitos televisiorahojen. Tämä on johtanut osaltaan pelin pallollisen puolen kehittymiseen ja sen merkityksen korostumiseen, sillä pienemmätkin seurat ovat voineet hankkia entistä parempia pelaajia. Tulipa tätä kirjoittaessa mieleen myös viime vuoden Hull, jonka puikoissa Marco Silva antoi sellaiset näytöt, jotka riittivät putoamisesta huolimatta pestiin Watfordin peräsimessä. Noitakaan näyttöjä ei annettu siellä putoamisviivan alapuolella Pulis-pallolla, eikä sillä varmasti olisi lohjennut tätä Watford-pestiäkään.
Tony Pulisin myytti jää elämään, mutta kuten kaikki varmasti tietävät, on tuon suurin heikkous nimenomaan tämä pallollinen pelaaminen, jonka merkitys on nyt noussut. Pulisin kohdalla tämä tarkoittaa vahvasti sitä, miten vastustajat yhä enenevissä määrin antoivat pallon WBA:lle ja kun pallollinen pelaaminen on hyvin alkeellisella tasolla, niin hommasta ei voi tulla mitään. Pulisin pelaamiselta on vähitellen kadonnut pohja pois, eikä tuo ole sitä huomannut tai vaihtoehtoisesti osannut siihen reagoida.
Summa summarum. Jalkapallo kehittyy, Tony Pulis ei.
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
|
Vastaus #551 : 02.12.2017 klo 17:39:10 |
|
Huvittavaa, että Mourinho mainitaan kaiken maailman shakespearien ja bilicien kanssa samassa yhteydessä.
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
|
Vastaus #552 : 02.12.2017 klo 18:10:49 |
|
Huvittavaa, että Mourinho mainitaan kaiken maailman shakespearien ja bilicien kanssa samassa yhteydessä.
Periaatteessa suuressa kuvassa ongelma on sama Mourinholla sekä Pulisilla. Pelistä löytyy yksi räikeä heikkous. Tonyn kohdalla tuo on koskenut kaikkia pelejä, sillä jopa Cupin matseissa alempien sarjaportaiden joukkueita vastaan lähestyminen on ollut tämä. Mourinhon kohdalla sama koskee "isoja" pelejä. Yhtäläisyysmerkki voidaan vetää siihen, ettei kumpikaan ole kyennyt kehittymään tuon suhteen yhtään mihinkään.
|
|
|
|
aceman
Poissa
Suosikkijoukkue: Amorimin sirkus & Getafe
|
|
Vastaus #553 : 02.12.2017 klo 19:09:03 |
|
Periaatteessa suuressa kuvassa ongelma on sama Mourinholla sekä Pulisilla. Pelistä löytyy yksi räikeä heikkous. Tonyn kohdalla tuo on koskenut kaikkia pelejä, sillä jopa Cupin matseissa alempien sarjaportaiden joukkueita vastaan lähestyminen on ollut tämä. Mourinhon kohdalla sama koskee "isoja" pelejä. Yhtäläisyysmerkki voidaan vetää siihen, ettei kumpikaan ole kyennyt kehittymään tuon suhteen yhtään mihinkään.
Älä nyt naurata. Mourinhoa vastaavaa rekordia ei ole kenelläkään ja lähestyminen isoihin peleihin on puhdasta matematiikkaa.
|
|
|
|
Vikkelä vaihtomies
Poissa
|
|
Vastaus #554 : 03.12.2017 klo 06:59:21 |
|
Mourinhoa vastaavaa rekordia ei ole kenelläkään
No miten sitä katsoo... Kyllä ainakin Guardiola, Heynckes ja Ancelotti kukin on sopivasta kulmasta katsottuna yltänyt ainakin yhtä hyvään rekordiin. Täysin identtistä rekordia ei ole tietenkään ja joskus esihistoriassa voitettu UCL Porton peräsimessä on täysin poikkeuksellinen saavutus, mutta niin oli toisaalta Mursun HJK:n yltäminen chämppäriinkin, mutta niin vaan hän tänävuonna tippui veikkausliigasta. E: siitä kuitenkin samaan mieltä, että ei Mourinhoa voi Pulisiin sentään verrata. Pulis on tuoreilla näytöillä valioliigan keskikastin manageri, Mourinho vähän vanhemmilla (mutta silti tänäkin päivänä merkitsevillä) näytöillä sitä kärkeä
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.12.2017 klo 07:02:05 kirjoittanut Vikkelä vaihtomies »
|
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
|
Vastaus #555 : 03.12.2017 klo 13:11:48 |
|
Tuota aika ajoi X:n ohi -otsikkoa näkee aina silloin tällöin ja se varmaan onkin tarpeeksi provosoiva, jotta lukija kiinnostuu. Valitettavasti tuo fraasi on usein vain sananhelinää. Urheilulehden juttua en ole päässyt lukemaan, joten sitä on hankala kommentoida sen enempää. Onko jutussa muistettu kertoa kuinka Pulis toi viime kaudella Baggiesin kesätauolta ulos varsin uudistuneena? Ja, että joukkue pelasi pävitetyn pelikirjan kanssa helkkarin hyvin aina tuonne huhtikuun alkuun asti? Nämä faktat eivät kyllä istu tuohon aika ajoi ohi -löpinään, joten pidän ihan mahdollisena ettei niitä jutussa kerrota. Aika ajoi siis Pulisin ohi aikavälillä huhtikuu-marraskuu, josta melkein kolme kuukautta oltiin pelaamatta. Noin lyhyen ajan kestänyttä konttaamista on mielestäni rohkea kaataa kokonaan sen pälle, että managerista olisi ajanut yhtäkkiä aika ohi. Vähän turvallisempia (ja kenties kuitenkin tarttuvia) otsikoita aiheesta olisi ollut vaikka: Pulis ajoi WBA:n karille tai Ensi kesän SEKSIHELLE nähdään WBA:ssa ilman Pulisia. Tarkoitan vain sitä, että managerin potkut tulevat hyvin usein sen takia, kun joukkueen peli sakkaa. Huonojen tuloksien ja potkujen jälkeen voi joka kerta nostaa tuon aika ajoi -kortin esiin. Jokainen kuitenkin tietää, että niiden huonojen tuloksien takaa voi löytyä vaikka mitä eri syitä. Mourinhostakin on aika ajanut ohi jo monta kertaa, mutta niin vain tuo valmentaa Manchester Unitedia, joka kerää tällä hetkellä Valioliigassa pisteitä laariin 2.334 per ottelu tahdilla. Tuolla tahdilla kauden päätteeksi saa 88 pistettä. Viimeksi Jose-setä voitti mestaruuden 87 pisteellä, ja tuon jälkeen hänestä on kuitenkin pariin kertaan ajanut aika jo ohi. Voihan se tosiaan ollakkin niin, että aika on ajanut Pulisin ohi, mutta tuskin sitä vielä kukaan tietää. Nyt voidaankin sitten odotella seuraavaa pestiä, niin päästään ottamaan näistä väitteistä selvyys. Jos kerran aika on ajanut ohi (Pulisin pelikirjalla ei pärjää) ja Pulis ei osaa päivittää pelikirjaansa, niin tuon ura on käytännössä paketissa. Otetaan tämä seurantaan, siinä missä myös WBA, jonka pitäisi Lilyn juttujen perusteella nyt sitten alkaa kruisailemaan kohti gloriaa, kun pääsivät Pulisista eroon. Oma veikkaukseni on, ettei naurut ole vielä naurettu. Lupaan myöntää olleeni väärässä, mikäli Pulis ei enää koskaan onnistu yhdessäkään pestissään. Saa nähdä onko oppositiolla samat aikeet, mikäli erikoistilanteet ja tiivis puolustus tuovat vielä joskus onnea jollekin seuralle.
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
|
Vastaus #556 : 03.12.2017 klo 19:04:04 |
|
Onko jutussa muistettu kertoa kuinka Pulis toi viime kaudella Baggiesin kesätauolta ulos varsin uudistuneena? Ja, että joukkue pelasi pävitetyn pelikirjan kanssa helkkarin hyvin aina tuonne huhtikuun alkuun asti? Uudistuneena ja alkukauden saldolla 2 voitto, 4 tasuria ja 5 tappiota. Ilmeisesti pelasivat sitten helkkarin hyvin kuitenkin. Ihan vilpittömästi olisi mielenkiintoista kuulla lisätietoa tästä vahvasta ulostulosta ja päivitetystä pelikirjasta?
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
|
Vastaus #557 : 03.12.2017 klo 19:32:36 |
|
Uudistuneena ja alkukauden saldolla 2 voitto, 4 tasuria ja 5 tappiota. Ilmeisesti pelasivat sitten helkkarin hyvin kuitenkin. Ihan vilpittömästi olisi mielenkiintoista kuulla lisätietoa tästä vahvasta ulostulosta ja päivitetystä pelikirjasta?
Noniin, nyt on taas fiksua keskustelua. Valitsit sitten sieltä omalle agendalle sopivan ajanjakson ja ujutit sinne ovelasti yhden cup-matsinkin sekaan. Puhe oli kuitenkin tuosta kokonaisuudesta aina sinne huhtikuulle asti. Pointti oli se, että pelasivat tuohon asti helkkarin hyvin. Ei tuota jotkut Lilywhite-mittarit muuksi muuta.
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
|
Vastaus #558 : 03.12.2017 klo 20:37:45 |
|
Noniin, nyt on taas fiksua keskustelua. Valitsit sitten sieltä omalle agendalle sopivan ajanjakson ja ujutit sinne ovelasti yhden cup-matsinkin sekaan. Puhe oli kuitenkin tuosta kokonaisuudesta aina sinne huhtikuulle asti. Pointti oli se, että pelasivat tuohon asti helkkarin hyvin. Ei tuota jotkut Lilywhite-mittarit muuksi muuta.
Ystävä hyvä, sinä valitsit ajanjakson, kun totesit Pulisin tuoneen joukkueensa kesätauolta ulos varsin uudistuneena ja joukkueen pelanneen uuden pelikirjansa kanssa helkkarin hyvin aina huhtikuulle asti. Tuo nyt vain ei sattunut pitämään paikkaansa. Kerrotko mikä ongelma tuon cup-matsin mukaan ottamisessa on? Sehän oli hyvin vahvasti pinnalla viime kaudella. WBA lähti kolmannen sarjatason joukkuetta vastaan hyvin vahvalla kokoonpanolla, mutta lähestyi tuotakin peliä sillä kaavalla, mikä oli aiheuttanut sitä kritiikkiä. Tämä herätti tuolloin närää ja tuolla tavoin, eli niin tuloksen, kuin esityksenkin puolesta cupista putoaminen sai fanit raivoihinsa. Voit nimetä mittarit miten hassun hauskasti tahansa, mutta tuo on edelleen täyttä skeidaa kun toteat joukkueen pelanneen sinne huhtikuulle asti helkkarin hyvin. Elo-, syys- ja lokakuun aikana eivät pelanneet. Lisäksi tuo oma mittarisikin ontuu ja pahasti, sillä se Pulisin joukkueen porskuttaminen loppui jo helmikuun aikana ja jo maaliskuu alkoi kahdella tappiolla (maaliero noissa 0-5), ennen kuin sieltä tuli se koko loppukauden ainoaksi jäänyt voitto. Toivottavasti kutsuit keskustelua ihan vilpittömästi fiksuksi, eikä se sisältänyt hyppysellistäkään ironiaa, sillä sen verran pahasti ovat omat faktasi nyt hakusessa, vaikka faktana näkemystäsi tässä myytkin.
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
|
Vastaus #559 : 03.12.2017 klo 23:22:44 |
|
Ystävä hyvä, sinä valitsit ajanjakson, kun totesit Pulisin tuoneen joukkueensa kesätauolta ulos varsin uudistuneena ja joukkueen pelanneen uuden pelikirjansa kanssa helkkarin hyvin aina huhtikuulle asti. Tuo nyt vain ei sattunut pitämään paikkaansa.
Kyllähän se tasan tarkkaan paikkansa pitää. Joukkue oli tuossa vaiheessa sarjan kahdeksantena ja tuota voi pitää helkkarin hyvänä suorituksena. Onko nyt niin, ettei sulla ole tähän itse asiaan mitään sanottavaa, mutta haluat jeesustella siinä jollain muotoseikoilla ja nappailla kiinni lillukanvarsista? Alleviivataan: pointti on se, onko aika muka ajanut Pulisin ohi ja miten se tapahtui noin vain yhtäkkiä. Noilla mittareilla ja tiedolla, että maaliskuun kaksi ekaa ottelua päättyi tappion maalierolla 0-5, on aika vähän tekemistä tämän itse pihvin kanssa. En muuten ymmärrä väitettä, jonka mukaan porskuttaminen loppui helmikuussa, kun sen aikana pelatusta neljästä pelistä irtosi kahdeksan pistettä. Mutta se on myöskin näitä asian kannalta täysin merkityksettömiä juttuja.
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
|
Vastaus #560 : 04.12.2017 klo 00:33:15 |
|
Kyllähän se tasan tarkkaan paikkansa pitää. Joukkue oli tuossa vaiheessa sarjan kahdeksantena ja tuota voi pitää helkkarin hyvänä suorituksena. Onko nyt niin, ettei sulla ole tähän itse asiaan mitään sanottavaa, mutta haluat jeesustella siinä jollain muotoseikoilla ja nappailla kiinni lillukanvarsista? Alleviivataan: pointti on se, onko aika muka ajanut Pulisin ohi ja miten se tapahtui noin vain yhtäkkiä. Noilla mittareilla ja tiedolla, että maaliskuun kaksi ekaa ottelua päättyi tappion maalierolla 0-5, on aika vähän tekemistä tämän itse pihvin kanssa. No jos esittää väitteitä, jotka nyt eivät vain pidä paikkaansa, niin eikai se yllätys ole mikäli niitä oiotaan. Viime kauden voi jakaa kolmeen sykliin: 1. Ensimmäiset kymmenen peliä pistekeskiarvolla 1,00 2. Seuraavat 16 peliä pistekeskiarvolla 1,875 3. Viimeiset 12 peliä pistekeskiarvolla 0,42 On varsin helppoa todeta Pulisin joukkueen pelanneen viime kaudella selvästi alle puolet kaudesta hyvin ja selvästi yli puolet kaudesta sellaisilla keskiarvoilla, joilla tie olisi vienyt divariin. Tässä kohtaa päästään siihen asian ytimeen, eli onko aika ajanut Pulisin ohi ja mainitsemaasi päivitettyyn pelikirjaan. Voisitko ystävällisesti avata oman näkemyksesi siitä, missä kohtaa tuo pelikirja oli päivitetty? Tuon 16 pelin vahvan jakson ajaksi? Ihan mielenkiinnosta tsekkasin noiden jaksojen pallonhallinnat keskiarvolta, sillä alunperin oli juttua juurikin joukkueiden pallollisesta pelaamisesta ja siihen pallon pitäminen liittyy usein hyvin oleellisesti: 1. 41,1% 2. 41,3% 3. 40,3% Tällä kaudelle tuo lukema tipahti lukemaan 39,6%. Edelleen, tämä on vain yksi mittari, mutta omaan tulkintaan tukee osaltaan sitä mihin alunperin koko jutussa viitattiin, eli siihen miten Pulis kuuluu managereihin, jotka luovat pelisysteeminsä vastustajan pelaamisen mukaan ja näin ollen laiminlyövät oman pallollisen pelaamisensa. Tämä johtaa nykyisellään helposti siihen, miten aika ajaa ohitse. Olet nyt kyseenalaistanut sen onko minulla mitään sanottavaa tähän aiheeseen ja todennut, että tartun lillukanvarsiin, minkä lisäksi nimesit mittaria hauskasti ja silleen, mutta avaa nyt itse vähän tuota omaa näkemystäsi siitä Pulisin pelistä ja joukkueen pelaamisesta. Jos voisit vaikka aloittaa sen päivitetyn pelikirjan avaamisella? Jos se kerran on/oli päivitetty, niin miten tämä ilmeni? Miksi viime kaudella alku oli kehno, välivaihe superia ja loppu täysi pannukakku, joka jatkui sitten vielä viime kesänkin jälkeen? Loppukauden pannukakkua voi selittää varmistuneella sarjapaikalla, mutta kun se pannukakku nyt vain sattui jatkumaan tällekin kaudelle, vaikkei sarjapaikka luonnollisesti varma tämän kauden osalta ollutkaan. Miten tässä näin kävi ja miksi?Oma näkemykseni nojaa hyvin vahvasti tuohon Urheilulehden juttuun, jonka suosittelen lukemaan. Siitä oli huvittavaa löytää yhtymäkohtia omiin näkemyksiin, mutta sattuman kauppaahan se toki tämäkin. Aiempaan kyselyysi vielä viitaten, jutussa ei ollut mainintaa uudistumisesta ja uudesta pelikirjasta. Sattumaako? Mä vähän epäilen. En muuten ymmärrä väitettä, jonka mukaan porskuttaminen loppui helmikuussa, kun sen aikana pelatusta neljästä pelistä irtosi kahdeksan pistettä. Mutta se on myöskin näitä asian kannalta täysin merkityksettömiä juttuja.
Helmikuun 25. päivä WBA otti voiton ja siihen voittoon loppui porskutus. Mutta toki tämä on asian kannalta täysin merkityksetön juttu, varsinkin, kun se vahva jakso kattoi jutuissasi alunperin sinne huhtikuulle asti.
|
|
|
|
Forsti
Poissa
|
|
Vastaus #561 : 04.12.2017 klo 01:51:04 |
|
No jos esittää väitteitä, jotka nyt eivät vain pidä paikkaansa, niin eikai se yllätys ole mikäli niitä oiotaan. Viime kauden voi jakaa kolmeen sykliin:
1. Ensimmäiset kymmenen peliä pistekeskiarvolla 1,00 2. Seuraavat 16 peliä pistekeskiarvolla 1,875 3. Viimeiset 12 peliä pistekeskiarvolla 0,42
On varsin helppoa todeta Pulisin joukkueen pelanneen viime kaudella selvästi alle puolet kaudesta hyvin ja selvästi yli puolet kaudesta sellaisilla keskiarvoilla, joilla tie olisi vienyt divariin.
Onko tuollaisessa vertailussa mitään järkeä? Oliko Weban alapuolella yhtään joukkuetta, jonka kautta ei voisi jakaa kolmeen sykliin, joiden perusteella näyttäisi siltä, että joukkue on pelannut puolet kaudesta sellaisella keskiarvolla jolla divari kutsuu? Mainitsit että kyseisessä artikkelissa kehuttiin Dychen pelaavaa tapaa. Näin siitä huolimatta, että Burnleyn voi jakaa kolmeen sykliin: 1. Ensimmäiset kahdeksan peliä pistekeskiarvolla 0,875 2. Seuraavat 15 peliä pistekeskiarvolla 1,47 3. Viimeiset 15 peliä pistekeskiarvolla 0,73 Dychen joukkue pelasi siis viime kaudella selvästi alle puolet kaudesta hyvin ja selvästi yli puolet kaudesta keskiarvolla, jolla ei mitenkään säilytä Valioliigassa. Pulisia verrataan myös usein Hughesiin. Tämän valmentaman Stoken kauden voi kuitenkin jakaa kolmeen sykliin: 1. Ensimmäiset seitsemän peliä pistekeskiarvolla 0,43 2. Seuraavat 14 peliä pistekeskiarvolla 1,71 3. Viimeiset 17 peliä pistekeskiarvolla 1,00 Stoke pelasi siis huomattavan pienen osan kaudesta sellaisella pistekeskiarvolla, jolla säilytään Valioliigassa. Eikö ole oikein sanoa, että aika on ajanut ohi pallolliseen pelaamiseen panostavista managereista, kun olivat selvästi yli puolet kaudesta ajamassa manageroimiaan joukkueita divariin?
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
|
Vastaus #562 : 04.12.2017 klo 09:54:42 |
|
Onko tuollaisessa vertailussa mitään järkeä? Tässä asiayhteydessä Pulisia analysoitaessa näen tuossa järkeä, mutta katsotaan nyt, kun Beth avaa sitä Pulisin joukkueen uudistumista ja uutta pelikirjaa. Mainitsit että kyseisessä artikkelissa kehuttiin Dychen pelaavaa tapaa. Artikkelissa todettiin Dychen kehittävän oman joukkueensa pallollista pelaamista, kun taas bussikuskit tuppaavat tuota puolta laiminlyömään, keskittyessään lähinnä vain vastustajan pelaamiseen. Eikö ole oikein sanoa, että aika on ajanut ohi pallolliseen pelaamiseen panostavista managereista, kun olivat selvästi yli puolet kaudesta ajamassa manageroimiaan joukkueita divariin?
Suuressa kuvassa tässä nyt oli kyse siitä pelin pallollisen puolen merkityksen kasvamisesta. Näen itsekin niin Dychen, kuin Hughesinkin olevan tässä suhteessa Pulisia edellä. Tämä on yksi merkittävä tekijä kehittyvän pelin ympärillä ja näen siinä yhtymäkohdan siihen, miksi Dyche ja Hughes ovat yhä pestissään, mutta Pulis, Bilic sekä Shakespeare eivät.
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
|
Vastaus #563 : 04.12.2017 klo 10:47:59 |
|
Nyt uidaan kyllä jo syvissä vesissä. Jaetaan kausi kolmeen sykliin, jotka ovat 10, 16 ja 12 ottelua ja sitten vielä tehdään noista jotain tulkintoja. Kaiken lisäksi tuo on vielä pahasti virheellinen, sillä viime kaudella 35 pistettä olisi riittänyt WBA:lle säilymiseen, joten tuo kymmenen ensimmäisen ottelun tahti (1p/ottelu) oli varsin riittävä. Olen pahoillani, että tämä oma mittarisi nyt kääntyy sinua vastaan, mutta WBA pelasi siis 26 ensimmäistä peliä säilymiseen riittävällä tahdilla. Juuri väitit, että alle puolet kaudesta.
Niistä viime kauden pelillisistä muutoksista sen verran, että on niitä taidettu täällä foorumillakin spekuloida viime kauden aikana. Ei siellä polkupyörää keksitty uudestaan, vaan oikeastaan liimattiin vanhaan pelikirjaan muutama lisäsivu. Edelleenkin maaleja niitattiin kauhea tukku erikoistilanteista ja pallo oli enemmän vastustajalla, mutta avoimessa 11vs11-pelissä oli muutoksia. Phillipsin ja Chadlin hankinnat osoittivat jo sen, että kentälle haluttiin taitoa ja nopeutta, eikä pelkästään voimaa ja kokoa. Aivan eri profiilin pelaajia, kun nämä Gardnerit, McCleanit, Bruntit ja Sessegnonit. Pulis hommasi myös kaksi laitapuolustajaa, kun pahimmillaan hän oli peluuttanut alakerran linjassa neljää topparia.
Nuo hankinnat ja niiden pelaajaprofiilit, etenkin Phillipsin kohdalla muuttivat WBA:n peliä. Tuota skottia voidaankin pitää yhtenä merkittävimpänä tekijänä WBA:n hienon viime kauden takana. Hänen ja Chadlin tarjoamat tempokuljetukset, haastot ja vastustajan pakan venyttämiset ovat juurikin sitä kaivattua pallollista peliä. Nopeus ja taito auttoivat myös vastaiskuihin lähtemisessä, jotka onnistuivat viime kaudella jopa omasta päästä palloa riistettäessä.
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
|
Vastaus #564 : 04.12.2017 klo 13:45:47 |
|
Nyt uidaan kyllä jo syvissä vesissä. Jaetaan kausi kolmeen sykliin, jotka ovat 10, 16 ja 12 ottelua ja sitten vielä tehdään noista jotain tulkintoja. Kaiken lisäksi tuo on vielä pahasti virheellinen, sillä viime kaudella 35 pistettä olisi riittänyt WBA:lle säilymiseen, joten tuo kymmenen ensimmäisen ottelun tahti (1p/ottelu) oli varsin riittävä. Olen pahoillani, että tämä oma mittarisi nyt kääntyy sinua vastaan, mutta WBA pelasi siis 26 ensimmäistä peliä säilymiseen riittävällä tahdilla. Juuri väitit, että alle puolet kaudesta.
Kaipa se sitten on syvissä vesissä uimista jos toteaa kauden menneen juuri noin, eli nihkeä jakso, vahva jakso, katastrofi. Tulkinnat sitten ilmeisesti kielletty ylemmän tahon toimesta. Pieni virhe lipsahti sekaan tuon säilymisen suhteen, mutta enpä nyt näe tätä mitenkään itseäni vastaan kääntyneen. Lähinnä tuota käännettiin ja väännettiin. Alun perinhän sanoit WBA:n pelanneen helkkarin hyvin huhtikuulle asti, eikä tässä nyt ole tarkoitus kääntää keskustelua siihen säilymiseen. Se oli lähinnä heitto korostamaan tuota 16 pelin super-jaksoa. Niistä viime kauden pelillisistä muutoksista sen verran, että on niitä taidettu täällä foorumillakin spekuloida viime kauden aikana. Ei siellä polkupyörää keksitty uudestaan, vaan oikeastaan liimattiin vanhaan pelikirjaan muutama lisäsivu. Edelleenkin maaleja niitattiin kauhea tukku erikoistilanteista ja pallo oli enemmän vastustajalla, mutta avoimessa 11vs11-pelissä oli muutoksia. Phillipsin ja Chadlin hankinnat osoittivat jo sen, että kentälle haluttiin taitoa ja nopeutta, eikä pelkästään voimaa ja kokoa. Aivan eri profiilin pelaajia, kun nämä Gardnerit, McCleanit, Bruntit ja Sessegnonit. Pulis hommasi myös kaksi laitapuolustajaa, kun pahimmillaan hän oli peluuttanut alakerran linjassa neljää topparia.
Nuo hankinnat ja niiden pelaajaprofiilit, etenkin Phillipsin kohdalla muuttivat WBA:n peliä. Tuota skottia voidaankin pitää yhtenä merkittävimpänä tekijänä WBA:n hienon viime kauden takana. Hänen ja Chadlin tarjoamat tempokuljetukset, haastot ja vastustajan pakan venyttämiset ovat juurikin sitä kaivattua pallollista peliä. Nopeus ja taito auttoivat myös vastaiskuihin lähtemisessä, jotka onnistuivat viime kaudella jopa omasta päästä palloa riistettäessä. Eli tämä uudistuminen sekä pelikirjan uusiminen selittyi sitten noilla pelaajahankinnoilla. Chadli teki heti saapumisensa jälkeen hyvin tulosta lyhyessä ajassa, mutta on ollut suuressa kuvassa floppi. Pulis hommasi kaksi laitapakkia, joista toinen oli Nyom ja toinen ilmeisesti kolmessa sarjapelissä esiintynyt Galloway. Ei tuosta hankintojen listaamisesta nyt ihan hirveästi käteen jäänyt, vaikka Phillips henkilökohtaisen osaamisensa kautta hienon kauden pelasikin.
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
|
Vastaus #565 : 04.12.2017 klo 20:27:25 |
|
Beth ja Lilywhite? Tuota teidän vääntöä on kyllä uskomattoman raskasta seurata. Toisaalta hieman huvia tuo se, kuinka kumpikin teistä on omalla persoonallisella tavallaan ihan pihalla.
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
|
Vastaus #566 : 04.12.2017 klo 20:38:47 |
|
Beth ja Lilywhite? Tuota teidän vääntöä on kyllä uskomattoman raskasta seurata. Toisaalta hieman huvia tuo se, kuinka kumpikin teistä on omalla persoonallisella tavallaan ihan pihalla. No höh. Kyllähän tänne ääntä mahtuu ja tämä vääntö käytiin vieläpä ihan topicin aiheessa, mikä ei aina forkalla ole itsestäänselvyys. Jos on raskasta seurata, niin jätä seuraamatta. Ja tietysti jos me molemmat ollaan tässä pihalla, niin eihän mikään estä laskemasta omaa lusikkaa soppaan ja paaluttavan koko hommaa yhdellä postauksella purkkiin.
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
|
Vastaus #567 : 04.12.2017 klo 21:30:56 |
|
No otetaan positiivisen kautta. Lilywhiten kanssa olen samaa mieltä siitä, että Pulis ei oikein kykene hahmottamaan syöttöpeliä pelaajien silmin ja mielestäni Mourinholla on ihan samoja heikkouksia. Ei näillä valmentajilla ole suurta visiota siitä, miten pallottomien pelaajien tulee liikkua, kun pallo on hallussa tietyllä alueella kenttää.
Siitä olen kuitenkin täysin eri mieltä, että Weban viime kauden aloitus olisi ollut huono. Tulokset olivat huonoja, mutta mukana oli paljon epäonnea, ja ainakin minulle oli päivän selvää, että kelkka kääntyy. No eipä ole kummoinen anal yysi tämäkään...
|
|
|
|
Himokas Joulumuari
Poissa
|
|
Vastaus #568 : 06.12.2017 klo 18:21:49 |
|
Tony Pulis voisi olla sopiva vaihtoehto Suomen maajoukkueeseen. Kisoihin mentäisiin ja heittämällä!
|
|
|
|
Juustoinen Makkara
Poissa
Suosikkijoukkue: Harry Kane
|
|
Vastaus #569 : 14.12.2017 klo 16:25:46 |
|
Ei näytä kurssi kääntyvän West Bromwichilla Pulisin potkuista huolimatta. Pulisin potkujen jälkeen Valioliigassa on ollut 5 peliä, eikä niistä ole tullut ainuttakaan voittoa.
Itse veikkaan, että Pulisin johdolla noista viidestä pelistä olisi otettu 7 pistettä. Kun tuossa nyt kumminkin oli sellaisia pelejä mukana mitkä olisi pitänyt voittaa (Crystal Palace ja Newcastle kotona sekä umpisurkea Swansea vieraissa).
Kyllä olisi luullut, että uuden managerin tuoman buustin ansiosta voittojakin olisi tullut näistä ensimmäisistä peleistä, mutta eipä tullut.
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
|
Vastaus #570 : 14.12.2017 klo 18:50:36 |
|
Ei näytä kurssi kääntyvän West Bromwichilla Pulisin potkuista huolimatta. Pulisin potkujen jälkeen Valioliigassa on ollut 5 peliä, eikä niistä ole tullut ainuttakaan voittoa.
Itse veikkaan, että Pulisin johdolla noista viidestä pelistä olisi otettu 7 pistettä. Kun tuossa nyt kumminkin oli sellaisia pelejä mukana mitkä olisi pitänyt voittaa (Crystal Palace ja Newcastle kotona sekä umpisurkea Swansea vieraissa).
Kyllä olisi luullut, että uuden managerin tuoman buustin ansiosta voittojakin olisi tullut näistä ensimmäisistä peleistä, mutta eipä tullut.
- Totta; voittoja ei ole tullut, mutta pari yllättävää vierastasuria kuitenkin, Tottenhamin ja nyt viimeksi Liverpoolin vieraana. Jälkimmäisen puolustuspeliin Alan Pardew näyttää olleen oikein tyytyväinen. Pardew ollut mukana vasta kolmessa pelissä, joten early days yet. Hodgsonin Palacea nyt on tällä hetkellä kenen tahansa vaikea voittaa. Mutta Pulis? Löytää itsensä keväällä Swanseasta? On (luonnollisesti) ollut esillä spekulaatioissa myös Walesin maajoukkueeseen. Muita nimiä toistaiseksi Ryan Giggs, John Hartson ja Craig Bellamy. Walesin liiton pomo on vaikeuksissa möläytettyään, että walesilaisten lisäksi ulkomaalainen voi tulla kyseeseen maajoukkueen peräsimeen, mutta ei missään tapauksessa englantilainen. Vihapuhetta tai jotain.
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
|
Vastaus #571 : 14.12.2017 klo 20:12:01 |
|
Mutta Pulis? Löytää itsensä keväällä Swanseasta? On (luonnollisesti) ollut esillä spekulaatioissa myös Walesin maajoukkueeseen. Muita nimiä toistaiseksi Ryan Giggs, John Hartson ja Craig Bellamy. Walesin liiton pomo on vaikeuksissa möläytettyään, että walesilaisten lisäksi ulkomaalainen voi tulla kyseeseen maajoukkueen peräsimeen, mutta ei missään tapauksessa englantilainen. Vihapuhetta tai jotain.
Mitä Walesiin tulee, niin Bale, Ramsey, Davies, Allen ja kumppanit tuskin riemusta kiljahtelisivat jos maajoukkue siirtyisi pallon vihaamiseen pohjautuvaan pelitapaan. Huumorilla voisi myös todeta lähestymistavan olevan hieman hulvaton jos tavoite on vain olla putoamatta arvontakori-rankingissa. Toivottavasti saa aktiivisemman pestin ja kaikkein mieluisin vaihtoehto olisi nähdä mies tavoittelemassa nousua Valioliigaan.
|
|
|
|
Juustoinen Makkara
Poissa
Suosikkijoukkue: Harry Kane
|
|
Vastaus #572 : 17.12.2017 klo 05:07:24 |
|
Toivottavasti saa aktiivisemman pestin ja kaikkein mieluisin vaihtoehto olisi nähdä mies tavoittelemassa nousua Valioliigaan.
Tuskinpa tarvitsee enää Championship pestiä ottaa vastaan. Eikä siinä olisi kyllä järkeäkään, vahvuudet ihan muualla. Pitäisikö Guardiolan kieltäytyä seuraavasta suurjoukkuepestistä ja mennä todistamaan osaamistaan myös putoamistaistelussa olevaan jengiin?
|
|
|
|
Virallinen
Poissa
|
|
Vastaus #573 : 17.12.2017 klo 05:21:14 |
|
Pitäisikö Guardiolan kieltäytyä seuraavasta suurjoukkuepestistä ja mennä todistamaan osaamistaan myös putoamistaistelussa olevaan jengiin?
Olisihan se hauskaa nähdä mitä Pep tekee ilman kovaa jengiä/siirtobudjettia.
|
|
|
|
trendkiller
Poissa
Suosikkijoukkue: ACK, Kanarialinnut, Packers
|
|
Vastaus #574 : 17.12.2017 klo 11:29:02 |
|
Tuskinpa tarvitsee enää Championship pestiä ottaa vastaan. Eikä siinä olisi kyllä järkeäkään, vahvuudet ihan muualla.
Pitäisikö Guardiolan kieltäytyä seuraavasta suurjoukkuepestistä ja mennä todistamaan osaamistaan myös putoamistaistelussa olevaan jengiin?
Oisin halunnut nähdä Sunderlandin peräsimessä. Ois nähty, onko todellinen nero.
|
|
|
|
|
|