JohdantoOh when the Spurs, go marching in, oh when the Spurs, go marching in
I wanna be in that number, oh when the Spurs go marching inPohjat allekirjoittaneen ensimatkalle White Hart Lanelle luotiin ehkä oudoimmassa mahdollisessa paikassa, nimittäin paikallisvastustaja Arsenalin kotistadionilla Emiratesilla. Tätä lienee syytä avata tarkemmin. Haave valioliigaottelun näkemisestä paikan päällä alkoi muuttua epämääräisestä toiveesta kohti toteutuskelpoista ideaa vuonna 2009. Tuolloin tutustuin intohimoiseen Arsenal-kannattajaan, josta (kumma kyllä) tuli nopeasti hyvä ystäväni. Sitä kautta myös pitkään enemmän etäisen ja satunnaisen seuraamisen tasolla ollut, jo nuorena isältä saatu, kiinnostus brittifutista ja Tottenham Hotspuria kohtaan alkoi muuttua säännöllisemmäksi suhteeksi, ja lopulta hyvinkin intensiiviseksi tuttavuudeksi. Mutta pelkkä pelien näkeminen televisiosta ei tuntunut riittävältä, vaan veri veti paikan päälle.
Syksyllä 2012 teimme kaverini kanssa perusteellista kartoitusta Pohjois-Lontoon otteluohjelmien suhteen. Kahden pelin saaminen yhdelle viikonlopulle tuntui todella vaikealta, eikä toisaalta esimerkiksi Spursin pelaama Eurooppaliiga sytyttänyt kuten kivikova valioliiga. Kummatkin halusivat nähdä oman suosikkinsa, ja mielellään kotipelissään. Lopulta ymmärsimme kuitenkin sen yksinkertaisimman vaihtoehdon, eli parhaiten näemme molemmat joukkueet niiden pelatessa vastakkain. Samalla näkisimme yhden legendaarisimmista paikallispeleistä.
Aikataulullisten ja muiden syiden takia parempi vaihtoehto oli Arsenalin kotiottelu marraskuussa 2012. Liput hankittiin röyhkeään ylihintaan epävirallisia kanavia pitkin. Lippujen saanti aiheutti myös kohtuutonta stressiä, kiitos epämääräisen toimitustavan ja -ajan. Lopulta tiketit kuitenkin saatiin, ja ottelu todistettiin paikan päältä. Spursin miehenä pelin seuraaminen Clock Endissä olikin melko mielenkiintoinen kokemus. Johtomaalin jälkeen homma mureni käsiin Adebaoyrin punakortin myötä, ja lopussa taululla komeilivat nöyryyttävät 5-2 -lukemat isäntäjoukkueen hyväksi. Kokemus oli kuitenkin tunnelman ja muun meiningin osalta positiivinen, ja samalla päätin että Spursin kotipeliin on päästävä. Tästä vuoroin vieraissa -järjestelystä oli myös alustavasti sovittu ennen matkaa.
Ottelulippu ja otteluohjelmaValmistelut ja matka LontooseenEverywhere we go, everywhere we go
It’s the Tottenham boys, making all the noise
Everywhere we go...Kaudelle 2013-14 kaavailtu matka ei lopulta mahtunut kalenteriin erinäisten vanhan kerrostalon putkiin liittyvien muutostöiden sekä muiden matkojen takia. Hyvissä ajoin päätettiin että seuraavalla kaudella asia hoidetaan kuntoon. Otteluohjelman kanssa ilmaantui kuitenkin ongelmia - Tottenhamin isännöintivuoro olisi vastoin odotuksia vasta kauden kevätpuolella. Muuten tämä ei olisi ollut ongelma, mutta kesällä saatiin sopimusuutinen perheeseen maaliskuussa saapuvasta vahvistuksesta. Helmikuu saattaisi olla liian lähellä kyseistä ajankohtaa.
Toisaalta Spursin uudet stadionsuunnitelmat ja uuden vahvistuksen tulevaisuudessa aiheuttamat vapaa-ajan käytön suurehkot muutokset saivat aikaan konsensuksen siitä että jos Lanelle haluaisin päästä, pitäisi sinne mennä mahdollisimman pian. Piti siis ottaa riski matkan peruuntumisesta jos perheen siirtoikkuna aukeaa suunniteltua aiemmin. Reissuun halusi lopulta mukaan myös toinen Spursin kannattaja, ja neljänneksi lenkiksi ManUn(?) mies. Lippujen kanssa säätäminen päätettiin jättää tällä kertaa väliin ja ottelupaketit varattiin viralliselta jälleenmyyjältä, Thomas Cookin Sportsilta. Halpaahan se ei ollut, mutta ainakin hotelli oli amerikkalaisen seurapiirijulkkiksen nimeä kantava kansainvälinen laatuketju. Lippujen suhteen ei ollut juuri valinnanvaraa, yläkatsomoon piti mennä ja vain katsomonosan sai valita. Vaihtoehtoina siis pitkät sivut Upper East/West Stand ja toinen pääty Upper North Stand. Pääty vaikutti tunnelman kannalta paremmalta, ja oli myös jonkun verran halvempi. Kyseessähän ei ole fanipääty vaan enempi perhepääty, mutta arvelimme tunnelman olevan silti parempi, varsinkin kun kyseessä on kuuma paikallisottelu.
Alunperin peli oli merkattu alkavaksi 15:00, mutta kuten odottaa saattoi, ottelua siirrettiin televisoinnin takia. Uusi alkamisaika oli lounasajan peli eli paikallista aikaa 12:45. Tämä ei kuitenkaan hirveästi hetkauttanut, viimeksi oli sama alkamisaika eikä se juuri haitannut. Toki olisi ollut mukavaa ehtiä enemmän pyöriä Lanen ennakkotunnelmissa, mutta toisaalta aikaeron ansiosta heräisi kuitenkin suht aikaisin.
Lähtö varmistui lopullisesti otteluviikon alussa, kun neuvolalääkäri sanoi ettei vielä useampaan viikkoon ole tapahtumassa mitään. Tätä oli osattu uumoillakin, mutta viimeinen vahvistus reissulle oli hienoa saada! Lopulta lähtöhetki sitten koitti, eli punavalkoisin siivin kohti Gatwickia. Reissu meni leppoisasti juomia ja kuvassa näkyvän kaltaisia laatulehtiä nautiskelemalla.
Asiallista matkalukemistoaGatwickissa emme jaksaneet säätää julkisten kanssa vaan ajoimme hotellille taksilla. Samalla sovittiin paluumatkan kyydistä, koska lento lähtisi hyvissä ajoin aamulla. Taksikuski antoi vielä luvan nauttia juomia matkalla, joten siirtyminen sujui leppoisasti. Illalla tuli käytyä hotellin lähistöllä parissa pubissa ruokaa ja paikallisia panimotuotteita maistelemassa. Samalla seurattiin rugby-taistoa Englannin ja Walesin lähellä, ja sivusilmällä myös paikallisten reagointia ottelutapahtumiin. Intohimoja tuntui tämäkin pallopeli herättävän. Nukkumaan mentiin melko hyvissä ajoin, jotta voimia riittäisi suurta päivää varten.
Ottelupäivän aamuGlory glory Tottenham Hotspur, glory glory Tottenham Hotspur
Glory glory Tottenham Hotspur, and the Spurs go marching on!Ottelupäivän aamuna heräsin ensimmäistä kertaa jo neljän aikaan huonekaverin kolistellessa vessaan. Sen jälkeen ei enää juuri uni silmään tullutkaan, vaan ajatukset alkoivat pyöriä päivän huikean derbyn ympärillä. Kunpa tulisi hyvä peli! Kunpa Spurs voittaisi! Tulipa siinä aamutuimaan foorumin ennakointejakin lueskeltua. Olo oli etuoikeutettu kun tiesi pääsevänsä todistamaan derbyä paikan päälle. Pystyyn ja aamutoimiin päästiin aikaeron ansiosta hyvissä ajoin. Hyvä niin, sillä lippujen nouto olisi 10:30-11:30 North Standin lippuluukulta.
Hotellin aamiaisella rahoille tuli vastinetta kattavan ja laadukkaan aamiaisen muodossa. Kunnon tankkaus oli siksikin tärkeää että seuraavasta ruokapaikasta ei ollut tietoa. Juomapaikkoja oli sen sijaan mielessä useampia. Hotellilta lähdettiin liikkelle ennen yhdeksää, suuntana lähin tube ja Seven Sistersin asema Victoria-linjan varrella.
Tämä linja vie taitojalkapallon mekkaan ((c) Lilywhite)Tuubista noustessa maisema oli vaihtunut Kensingtonin tyyriistä ulkokuoresta karskimpaan ja matalampaan kivitaloon. Tunnelma oli jotenkin aidompi, ja kelikin lontoolaisen puolipilvinen. Vaikka aikaa pelin alkaan oli reilusti jäljellä niin päätimme suorittaa pyhiinvaellusmatkan metrolta Lanelle bussitse kävelemisen sijasta. Aikaisesta ajankohdasta huolimatta bussiin nousi tasaiseen tahtiin muitakin taidokkaan brittifutiksen ystäviä.
Lanen pysäkillä noustessa silmään osui ensimmäisenä Spurs-pubi Bell & Hare. Kisajuoman maku alkoi heti kutkuttaa kurkussa joten päätimme tarkistaa paikan. Mutta sisäänpääsy näytti jäävän haaveksi portsarin pyytäessä klubikortteja tai vastaavia. Joku keksi onneksi esitellä pokelle lippuvarausdokumentteja. Ne olivatkin riittävät asiakirjat, ja mallasjuomien äärelle päästiin. Melko tyhjältä paikka vaikutti, joten yhden oluen jälkeen lähdimmekin lippuja noutamaan. Liput saatiin ongelmitta, vieläpä neljä vierekkäistä paikkaa. Seuraava etappi oli Spurs Mega Store, josta mukaan tarttui asiaankuuluvat pipo, kaulahuivi ja hanskat. Niille tulikin heti käyttöä Pohjois-Lontoon kolean sään ja tietysti myös tunnelman takia. Myös jälkikasvulle löytyi pieni tuliainen. Aikaa oli vielä runsaasti joten palasimme Bell & Hareen, joka olikin täyttynyt mukavasti. Tällä kertaa menimme takapihalle istumaan, jossa olut virtasi ja laulu raikui! Ottelutunnelmaan oli helppo päästä, ja loppuaika kuluikin nopeasti peliä ennakoidessa ja olutta nauttiessa. Puoli tuntia ennen pelin alkua lähdimme Lanea kohden.
Sisäänkäynti oikeamieliseen pubiin
Takapihalla alkoi tunnelma ja väkimäärä nousta ottelun lähestyessäDerbyotteluHe's one of our own, he's one of our oo-oown,
Harry Kane, he's one of our ownWhite Hart Lane ei ole ulkoapäin mikään korskein palatsi, mutta sisäistä kauneutta riittää. Myös sisäänpääsy toimi, pääsimme porteista läpi ongelmitta, ja nousimme North Standin yläkatsomoon. Käytävät olivat tylyn asialliset, joskin hieman ahtaan oloiset. Kävimme myös tarkistamassa paikkamme katsomossa. Lanen sisäpuolelle mennessä kylmät väreet iskivät! Paikka näytti upealta, komean vihreä nurmi ja jyrkät siniset katsomot sekä Lontoon taivas loivat hienon kontrastin. Paikkamme olivat melko keskeältä, toiseksi ylimmältä riviltä eli piippuhyllyllä oltaisiin. Toisaalta miellyttävän jyrkän katsomoprofiilin takia tämä ei juuri haitannut, pelin näki erittäin hyvin. Ennen alkuvihellystä vielä hieman pikkusuolaista ja varmuuden vuoksi vessassa käynti.
White Hart Lane kaikessa karussa komeudessaan
Sisäistä kauneutta eli näkymä Upper North Standin sisäänkäynniltäPeli alkoi Spursin osalta vahvasti, kannustus raikasi ja kotijoukkue vyörytti hyökkäyksiään. Muutaman maukkaan tilanteen jälkeen vierasjoukkue iski kuitenkin kuin varkain. Melkoinen kirosanalitania tuli lueteltua kun Welbeck ohitti Rosen helposti ravaamalla ja jatkotilanteesta Özil siirsi suorastaan nenämme alla vieraat johtoon. Arsenalia kannattavan kaverin ensireaktio oli tuulettaa mutta onneksi hän n. puolen sekunnin jälkeen muisti missä peliä nyt seurattiin, ja mitä seurauksia tunteiden ilmaisulla voisi olla. Pystyin helposti samaistumaan tunteeseen taannoisen Emiratesin visitiin jälkeen, Adebayorin tuulettaessa maaliaan Clock Endin edessä olisi riemuun yhtyminen voinut johtaa nopeaan ambulansilla poistumiseen.
Viime kaudelta ja osin tämän kauden alustakin tuttu hermostuneisuus ei tappioasemasta huolimatta iskenyt kotiyleisöön eikä joukkueeseen (mm. Vertonghen kiitteli tätä pelin jälkeen). Spurs jatkoi aktiivista otettaan ja katsomossa raikasivat tutut laulut ja huudot: Come on you Spurs, yid-yid-yid, oh when the Spurs go marching in. Erityisen paljon laulettiin ennalta hieman oudompaa Everywhere we go:ta. Spursin painaessa Rosella oli muutama hyvä vetoon päättynyt nousu, samoin Mason pääsi yrittämään, mutta Arsenalin maalilla Ospina piti pintansa ja tauolle mentiin tilanteessa 0-1. Spursilla oli myös useampi kulma mutta ne olivat kautta linjan heikkoja. Taukotilanteesta huolimatta yleisö ei vaikuttanut erityisen huolestuneelta. Ottelun ajan toisella puolellani istui arviolta 50-vuotias pariskunta, jonka mies kommentoi peliä vaimolleen jatkuvasti. Lamelaan hän tuntui kiinnittävän erityistä huomiota, toivoen tämän onnistuvan, mutta lievästi turhautuvan huonoista ratkaisuista. Tämä kuvasi mielestäni koko katsomon suhtautumista argentiinalaistaituriin.
Puoliajan tauko riitti juuri sopivasti yhden alkoholiannoksen nauttimiseen ja vessassa käyntiin. Varsinkin vessakeikka jäi mieleen, sillä kusiputka oli tupaten täynnä. Silti jonot vetivät hienosti, tarpeensa hoitaneet pääsivät sujuvasti pois ja samantien jonon seuraava astui muna valmiina kourassa laarille.
Piippuhyllyltäkin näki pelin hyvinToinen jakso oli juuri pyörähtänyt käyntiin kun nousimme takaisin piippuhyllylle. Alussa molemmilla oli paikantynkää, ja sitten Lane räjähti. Lamela antoi kulman johon Dembele pääsi etutolpalla päineen väliin, Ospina torjui vaivoin ja Kane iski takatolpalta karat sisään! Maali tuli taas meidän päätyymme, ja pallon uppoaminen verkkoon oli lähes uskonnollinen kokemus. Koko stadion räjähti valtaisaan huutoon, jonka jälkeen alkoi kaikua Kanelle omistettu He's one our own. Sekä kotijoukkue että kotiyleisö saivat tasoitusmaalista valtavasti energiaa. Kuten brittiselostaja totesi, "White Hart Lane is absolutely bouncing now". Seuraavat minuutit olivat hurjaa pyöritystä Arsenalin puolustusalueella, mutta maali jäi tekemättä, ja pelin virtaus tasottui. Vaikka Spurs oli edelleen aktiivisempi osapuoli, oli Arsenalillakin paikkansa. Lloris teki pari hienoa torjuntaa, jotka kotiyleisö palkitsi puhkumalla "Hu-go, Hu-go, Hu-go". Spursilta tarjottiin paikkaa sekä Kanelle että Eriksenille vaparin muodossa mutta sihti ei ollut kohdallaan.
Tasapelin näyttäessä vääjämättömältä Lanelle iski hurrikaani, tarkemmin sanottuna Harry Kane. Rosen hyökkäyspään heiton jälkeen Bentaleb antoi hyvän diagonaalipallon kohti kuuden metrin viivaa. Kane nousi palloon ja sijoitti upean leijailevan puskun kohti takakulmaa. Ospina ei edes yrittänyt ehtiä palloon kun se majesteetillisen arvokkaasti kiertyi takakulman verkkosaumoihin! Mitä ihmettä, mikä maali, uskomatonta! Tilanne tuli niin yllättäen että normaalia ennakoivaa kohinaa ei juuri alkanut kuulua. Pallon lipuessa verkkoon koko stadion ikäänkuin veti hämmästyksestä henkeä, puhjeten sitten täyteen ulvontaan. Omat muistikuvat ovat hieman epäselviä tunteiden viedessä miestä hetkellisesti. Myös vieressäni peliä rauhallisesti kommentoinut herrasmieskin heltyi lämpöiseen hymyyn ja ylistäviin kommentteihin. Samalla tämä vanhempi valtiomies sanoi myös että loppupelin aikana ei kannata paljoa istuskella, noudatin neuvoa.
Yksi piippuhyllyn erityisominaisuuksista on se että pelikelloa ei näy mistään, joten peliaikaa pitää arvailla kellonajan perusteella. Johtomaalin jälkeiset minuutit tuntuivat tuskaisen pitkiltä, mutta Arsenal vaikutti onneksi jokseenkin lamaantuneelta. Sitten nelostuomari lopulta nosti kylttiään: neljä minuuttia lisäaikaa. Aika tuntui matelevan vierasjoukkueen saadessa kevyttä painostusta aikaan. Tottenhamin puolustus pelasi kuitenkin uhrautuvaisesti ja nöyrästi. Täyttä aikaa alettiin hyvissä ajoin viheltää yleisön toimesta. Ja lopulta maalipotkun yhteydessä kuului ilmeisesti loppuvihellys, sillä stadionista lähti ääni joka kuulosti ukkosen jyrähdykseltä. Se on niin siinä, tärkeä voitto paikallisvastustajasta! Juhlat saattoivat alkaa kun kaiuttimista lähti soimaan Glory glory Tottenham Hotspur, jota yleisö äänekkäästi yhtyi laulamaan. Lopuksi pelaajat kävivät asiaankuuluvasti kiittämässä yleisöä. Harry Kane sai toki kovimmat huudot ja laulut.
Jälkipelit ja yhteenvetoThe pride of North of London were the kings of White Hart Lane, The pride of North of London were the kings of White Hart Lane
The pride of North of London were the kings of White Hart Lane, and the Spurs go marching on!
Hulinaa BricklayersissaLähtiessä Lanen portaissa kaikui epämääräistä huutoa ja riemunkiljahduksia. Oma olo oli euforisen epäuskoinen - oli vaikea täysin tajuta mitä tuli juuri nähtyä ja koettua. Hulina jatkui stadionin ulkopuolella, joten suunnaksi otettiin itsestäänselvästi Spurs-pubi Bricklayers. En ole varmaan koskaan ollut niin täydessä anniskeluravintolassa, paikallisetkin naureskelivat paikan kuhinaa. Fiilistä se ei silti haitannut, päinvastoin. Hienointa oli ehkä se että tuntemattomatkin tulivat lyömään yläfemmoja. Tungoksen keskeltä bongasin myös Spurs Finlandin lipun. Pitcherin saatuamme siirryimme sitten takapihalle laulamaan. Yhden pitcherin jälkeen totesimme nälän saavan yliotteen joten päätimme lähteä bussilla kohti Seven Sistersiä ja ravintoloita. Bussit olivat kuitenkin niin harvassa ja täynnä että päädyimme lopulta vielä kolmanteenkin Spurs-pubiin, Pride of Tottenhamiin. Täällä väkeä oli hieman vähemmän, mutta se korvattiin luukuttamalla ns. isolla Spurs are on their way to Wembleytä ja Glory gloryä. Tuoppien jälkeen oli aika lopulta siirtyä syömään. Seven Sistersin aseman läheltä löytyi mukava tapas-ravintola, jossa oli rento tunnelma ja hyvät ruuat sopuhintaan. Matkan ruokavastaavalle sulka hattuun. Sitten olikin jo aika jättää Pohjois-Lontoo taaksemme tällä erää ja suunnata keskikaupungin yöelämää kohti.
Yhteenvetona ei voi todeta muuta kuin että loistoreissu. Järjestelyt menivät hienosti, ennen ottelua ehti tehdä kaiken haluamansa, peli oli täydellinen draamaltaan ja kaikki maalit tulivat meidän päätyymme, ja myös jälkipelit olivat erinomaiset. Arsu-kaverikin totesi että parempi näinpäin, tunnelman kannalta. Pitää nostaa kaverille hattua, ei ole helppo kokemus mutta osa tätä hommaa. Itsehän sain revanssini parin vuoden takaisesta. Jos tämä oli ensimmäinen ja viimeinen käyntini Pohjois-Lontoon pyhätössä White Hart Lanella, oli se todellakin käymisen arvoinen ja ikimuistoinen!
And the Spurs go marching on! 
