miguel19
Poissa
|
|
Vastaus #200 : 14.03.2015 klo 18:41:42 |
|
Nyt löyty uusi kannatettava seura. Peluuttaa omia nuoria lupaavia pelaajia. Voittivat tänään HIFK:n.
|
|
|
|
rangaistuspotku
Poissa
|
|
Vastaus #201 : 22.03.2015 klo 19:51:34 |
|
karavaani kulkee ja koirat haukkuu. En ole ikinä käynyt edes klubin peleissä (asun kaukana) enkä mikään fani ole, mutta aina olen tuntenut sympatioita Klubia kohtaan. Kannatan toista liigajoukkuetta, mutta klubia kohtaan edelleen myös sympatioita. Mielestäni klubi on ottanut viime aikoina monta askelta eteen päin, vaikka europelien lipunmyynti ei putkeen mennytkään. Se ei ole muilta pois jos joku seura tekee asiat paremmin kuin ennen. Ja miksi pitää hylätä seura, kun alkaa rahaa tulla sisään? Suomalaisen jalkapallonhan iksuisuusongelma on se, että ei ole rahaa! Se on vain hyvä kun kerrankin jollakin seuralla on massia. Tietenkin toimintaa pitää kehittää, ja jos ei kotimaisista pelaajista ole riittävän tasokkaita, niin sitten hankitaan ulkomailta. klubi on tässä hetkellä suunnannäyttäjä ja kirittäjä Suomen muille seuroille. Vahva klubi on koko Suomen jalkapallon etu. Ehkä joskus meillä on kaksikin joukkuetta euroopassa lohkovaiheessa.
Mielestäni klubin ei tarvi olla joku kasvattajaseura, joka koittaa tehdä nuoresta harrastelijasta ammattilaista. Maan ykkösseurassa kuuluu saada peliaikaa vain, jos on riittävän hyvä syrjäyttääkseen muut avauksesta. Itse asiassa sama pätee muihinkin veikkausliigaseuroihin: Kyse on meidän maan pääsarjasta. Seillä pitää ansaita peliaika. jos ei ole riittävän hyvä pelaamaan Veikkausliigaa, niin pelatkoon alemmissa sarjoissa. Ei suomalaisia pelaajia kehitä se että pitäisi ilmaiseksi antaa peliaikaa, vaan kova kilpailu kehittää. Pelillilisäksi sen panoksen ulkomaaliset ammattilaiset tuovat tervettä kilpailua, ja nuort oppivat näiltä, mitä on ammattijalkapallo. Ja jotta saa peliaikaa hjk:ssa, ei riitä että on riittävän hyvä pelaaja Veikkausliigaan, vaan pitää olla riittävän hyvä myös eurokentille.
|
|
|
|
rangaistuspotku
Poissa
|
|
Vastaus #202 : 22.03.2015 klo 19:53:53 |
|
RoPS hommasi Mosan ja joutui ottamaan lisärahoitusta. Tämän topikin logiikalla kohta pitäisi aueta uusi ketju jossa puhutaan muovi-RoPSista ja sen hylkäämisestä. Mikseivät käyttäneet vaan omia junnujaan vaan antoivat Malisen mopon lähteä tuolla tavalla keulimaan. Edes se ei saisi auttaa, että sai kaverin pois Jurmalasta ja on sentään Suomen kansalainen.
niin... tai miksi ei Manu, Liverpool tai Barca pelaa vain omilla junnuilla.
|
|
|
|
fingerström
Poissa
|
|
Vastaus #203 : 22.03.2015 klo 21:11:29 |
|
Suomalaisen jalkapallonhan iksuisuusongelma on se, että ei ole rahaa!... Mielestäni klubin ei tarvi olla joku kasvattajaseura, joka koittaa tehdä nuoresta harrastelijasta ammattilaista.
Löiskö nää virkkeet nyt jotenkin toisiaan korville?
|
|
|
|
Musta Aurinko
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #204 : 19.04.2015 klo 09:28:09 |
|
Oli juttu hesarissa kuinka HJK:n kannattajat vaihtoivat Hifkiin
|
|
|
|
Objectif Lune
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #205 : 19.04.2015 klo 10:10:03 |
|
Oli juttu hesarissa kuinka HJK:n kannattajat vaihtoivat Hifkiin
Kieli pitkällä odotan artikkelia siitä, kelpaavatko HJK:n huppari ja huivi taas, kun HIFK putoaa liigasta.
|
|
|
|
MetsienMies
Poissa
|
|
Vastaus #206 : 19.04.2015 klo 10:11:39 |
|
Kieli pitkällä odotan artikkelia siitä, kelpaavatko HJK:n huppari ja huivi taas, kun HIFK putoaa liigasta.
Niinpä. Pitää kyllä olla vähän yksinkertainen, jos menee tollasta laukomaan mediassa. Tuskin herättää arvostusta oikein missään. No kaikki positiivinen julkisuus on kuitenkin jees tällä hetkellä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.04.2015 klo 10:15:46 kirjoittanut MetsienMies »
|
|
|
|
|
Hincha en cancha
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi, Huuhkajat, suomifutis paikan päällä
|
|
Vastaus #207 : 19.04.2015 klo 10:15:12 |
|
Oli juttu hesarissa kuinka HJK:n "kannattaja"t vaihtoivat Hifkiin
Korjasin.
|
|
|
|
alligarto
Poissa
|
|
Vastaus #208 : 20.04.2015 klo 12:27:41 |
|
Ei kai ketään voi yllättää, että tunteella ja seuraidentiteetin ehdolla johdettu seura kiinnostaa enemmän kuin Klubin muukalaislegioonan himmailu?
Näitä seuranvaihtajia tulee kauden loppuun mennessä olemaan satoja. Saa otta talteen.
|
|
|
|
torki
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #209 : 20.04.2015 klo 13:46:24 |
|
Näitä seuranvaihtajia tulee kauden loppuun mennessä olemaan satoja. Saa otta talteen.
Senkin voi ottaa talteen, että ovat sitten parin vuoden päästä taas Klubi-katsomossa 'since 2009' -katsomolohkossa.
|
|
|
|
Asilum
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & maajoukkue +Italialainen fudis.
|
|
Vastaus #210 : 20.04.2015 klo 16:27:23 |
|
Ei kai ketään voi yllättää, että tunteella ja seuraidentiteetin ehdolla johdettu seura kiinnostaa enemmän kuin Klubin muukalaislegioonan himmailu?
Ei kai pelkällä tunteella voi seuroja hirveän menestyksekkäästi pyörittää? Minä ainakin uskon, että esim. Honkavaaran toimintatapa nojaa vahvasti myös ''järjen käyttöön'' ja loogisuuteen. Olettaen siis, että Honkavaaralla on ollut jotain osaa pelaajien hankinnassa. Muukalaislegioonaa on aina kiva huudella, mutta logiikka ontuu. ''Oikeassa elämässä'' pidetään hyväksyttävänä peräänkuuluttaa kilpailukyvyn ja ulkomaisen työvoiman perään, mutta jalkapallossa ei joidenkin mielestä päde sama logiikka? Vai mistä tässä oikeastaan kiikastaa?
|
|
|
|
Lama-Larsson
Poissa
Suosikkijoukkue: 1907
|
|
Vastaus #211 : 20.04.2015 klo 17:47:38 |
|
Mikäs se jullien identiteetti nyt sitten on? Revitään muiden jämäpelaajat ja pelataan pohjanmaalaisen valmentajan alla paskasti?
|
|
|
|
Hincha en cancha
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi, Huuhkajat, suomifutis paikan päällä
|
|
Vastaus #212 : 20.04.2015 klo 17:58:22 |
|
Mikäs se jullien identiteetti nyt sitten on?
Sudettisavolaiset ja muut maalaiset leikkelevät pitkistä kalsareista lahkeita ja dokaavat faijan röökii kun ne on nii bulei tsirbuleit ja kliffoi snögei skaffaa rotsii.
|
|
|
|
Vlad Kepes
Poissa
Suosikkijoukkue: kulttuurikeynesianismi
|
|
Vastaus #213 : 20.04.2015 klo 18:02:30 |
|
Jullit on Stadin Lahi. Yhtä apinoita ja paljon sanoja ilman tekoja.
|
|
|
|
liimanäppi
Poissa
Suosikkijoukkue: HIFK, Honsu
|
|
Vastaus #214 : 20.04.2015 klo 18:24:40 |
|
Ei nyt ihan osunut mikään noista.
|
|
|
|
Jorkka
Poissa
|
|
Vastaus #215 : 20.04.2015 klo 18:51:51 |
|
Sudettisavolaiset ja muut maalaiset leikkelevät pitkistä kalsareista lahkeita ja dokaavat faijan röökii kun ne on nii bulei tsirbuleit ja kliffoi snögei skaffaa rotsii.
Näinpä. Toki haaveissa olisi olla urbaani stadin kundi, kuten klupissa. http://www.fcinter.com/kuvagalleria/kuvat/280609/51_TW_3104.jpg
|
|
|
|
copa de kybä
Poissa
|
|
Vastaus #216 : 20.04.2015 klo 19:56:50 |
|
Pelaajat tosiaan muiden jämiä, jotka ihmettelevät mitä ihmeen mongerrusta se fanikatsomo oikein yrittää vääntää. Toki sitä samaa ihmettelee myös puolet tuosta fanikatsomosta, mutta onhan se perinteistä ja hienoa olla kaksikielinen. Siinä se seuraidentiteetti sitten onkin, jos ei kendopuolta oteta mukaan.
|
|
|
|
alligarto
Poissa
|
|
Vastaus #217 : 20.04.2015 klo 20:22:13 |
|
Lupi tekee tämän kyllä nyt ihan itse. Pelataan vähän Afrikkalottoa mjattaah!?
Onko täällä "klubipäädyn" kaikki kolme ääneenkannattajaa jo käyneet arvostelemassa HIFK:n kannattajatoimintaa?
|
|
|
|
Kausari
Poissa
|
|
Vastaus #218 : 14.12.2021 klo 16:28:34 |
|
Onko topikin avaaja jo ehtinyt löytää uuden seuran? alligarto siis. Viikingit sopisi parhaiten näin ensi lukemalta.
|
|
|
|
Demian
Poissa
Suosikkijoukkue: Bauhaus
|
|
Vastaus #219 : 14.12.2021 klo 16:30:38 |
|
Onko topikin avaaja jo ehtinyt löytää uuden seuran? alligarto siis. Viikingit sopisi parhaiten näin ensi lukemalta.
Ketjun avaaja on tainnut löytää kokonaan uuden foorumin tai vähintään nimimerkin.
|
|
|
|
waltershok
Poissa
|
|
Vastaus #220 : 24.01.2022 klo 11:48:46 |
|
Noh, ma olen viimased 10 aastat vastanud enda eest, olen olnud Barcelona fänn ja üritan alati teha vähemalt väikese osa, võib-olla isegi kihla vedada. Viimati panin neile oma krediidikontolt hea intressi määra peale. Panus mängis ja ma jäin väga rahule. Mõnikord muudab see väike põnevus teid väga lõdvaks. Sa ei mängi suure raha pärast, kuid teete seda tõesti tänu usule oma lemmikmeeskonda ja proovides lihtsalt mängu vaadates mõnusalt aega veeta ja samal ajal võimalusega teenida lisaraha kas see ei ole nii vahva ja põnev aega veetmine?
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.02.2022 klo 13:44:19 kirjoittanut waltershok »
|
|
|
|
|
Jalkapalloministeri
Poissa
|
|
Vastaus #221 : 24.01.2022 klo 11:58:12 |
|
Tere mul on küsimus, milline meeskond teie arvates meid sel aastal üllatab?
Heinäkuussa ei tule konkurssia, eli AC Oulu
|
|
|
|
|
|