FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
28.03.2024 klo 11:15:43 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Foorumi aukeaa nopeasti osoitteella ff2.fi!
 
Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org

Sivuja: 1 ... 56 [57] 58 ... 66
 
Kirjoittaja Aihe: Ylivoimaisesti suurin ongelma juniorivalmennuksessa Suomessa  (Luettu 231117 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Kaihlamo

Paikalla Paikalla

Suosikkijoukkue: Jalkapallo


Vastaus #1400 : 09.12.2016 klo 10:40:52

Miksi ei olisi?

On täysin yksiselitteisesti tutkittu asia, että kun valitaan tietyt yksilöt on niillä yksilöillä parempi mahdollisuus menestyä kun ei valituilla. Akatemiaan valitaan aina ja silloin astuu voimaan tuo pygmalion efekti haluttiin tai ei.
Pitämällä akatemia auki ja muistuttamalla pelaajia siitä, että he voivat tippua sieltä pois koska vain toki auttaa asiaan.

Koska akatemian ulkopuolella olevat eivät putoa mihinkään tyhjiöön vaan jatkavat siinä omassa seurassaan tai jossain toisessa akatemiajärjestelmän ulkopuolisessa seurassa tietämättä mistään valinnoista yhtään mitään. Nämä seurat Saksan tapauksessa on aika usein todella laadukkaita seuroja, joissa ammattilaiset hoitaa valmennusta. Pelaajat ovat näiden seurojen "ykkösjoukkueen" pelaajia ja saavat varmasti valmentajiltaan sellaista huomiota, että pygmalion efekti ei ole olennainen juttu. Akatemian ulkopuoliset pelaajat tuskin myöskään masentuvat mistään akatemiavalinnoista kun pelaajia poimitaan scouttaamalla eikä millään laajamittaisilla try-outeilla jossa pelaajia rankataan täysin avoimesti hyviin ja huonoihin. Tällöin pelaajien jokapäiväinen tekeminen on ratkaisevaa eikä onnistuminen yksittäisissä tapahtumissa. Näin ollen motivaatiotaso pysyy akatemioiden ulkopuolellakin hyvänä, kun kerran "kaikki" (karrikoidusti sanoen) haluaa akatemiaan ja jalkapallon pelaaminen on aidosti mahdollinen uravalinta (toisin kuin Suomessa). Varmasti asia muuttuu jonkin verran jos pelaaja putoaa jostain syystä pois akatemiasta, mutta tällöin akatemiassa varmasti aika usein ollaan juuri huipun saavuttamisen esteiden takia tehty niitä karsimisia.
« Viimeksi muokattu: 09.12.2016 klo 10:56:27 kirjoittanut Kaihlamo »
T-bone

Poissa Poissa


Vastaus #1401 : 09.12.2016 klo 10:48:04

Ei tajuu pygmijuttui, mut sen tajuun et se on iha eri jutsku kenest tulee hyvä skulaaja ja kenest stara. Jälkimmäinen vaatii et oot oikeesee aikaa oikees paikas ja teet sillo oikeet jutut eli ottaa homma haltuu. Ei staran tartte olla se taitavi jätkä jengissä. Stara ku tekee pikku kika niin wau!

Jortsukka

Paikalla Paikalla


Vastaus #1402 : 09.12.2016 klo 10:58:22

Olisi hyvä tietää, mitä kukin kirjoittaja tarkoittaa, kun Suomessa puhutaan "akatemioista". Honka Akatemia nimessä kertoo ainakin seuran mielipiteen, Käpan United-joukkueet. Tätäkö tarkoitetaan?

Koska lainasit minua, niin minusta Suomessa ei ole yhtään akatemiaa. Nimiä voi olla, mutta varsinaista akatemiaa ei. Se vaatisi nykyistä selvästi enemmän rahaa/organisoidumman mallin, kuin mitä seuroissa on.

Toki samalla valitettavan surullista, että vaikka sen tasoista toimintaa ei ole, niin samalla Suomessa erot ns. vähän paremmin valmennetun seuran(esim. KäPa) ja jonkun "perus tason" seuran välillä on valtava. Paljon suurempi kuin mitä maailmalla se on esim. Barcelonan ja sen alueen "perus tason seuran". Barcelonassa toki kaikki on viimeisen päälle tehty ja mietitty, mutta silti se ns. perusvalmennus on paljon laadukkaampaa. Suomessa vain muutamassa seurassa ollaan edes välttävällä tasolla suhteessa muuhun Eurooppaan.

Se mitä olit lainannut ja boldannut, niin puhuin tosiaan pelaajista joista tietää ettei tule. Ovat ne pelaajat joita ei reeneissä näy, joita ei kiinnosta reeneissä koskaan tehdä täysiä, vaikka kuinka kannusta ja yrität tsempata/auttaa. Ja taas ne pelaajat joista voi tulla ehkä ovat ne joilla riittää intoa omalla ajalla pyöriä pallon kanssa. Eivät ole ehkä niitä jotka ovat reeneissä aina parhaita(syitä monia), mutta tykkäävät touhuta pallon kanssa ja rakastavat lajia. Jos päälle vielä motivaatio oikeasti harjoitella täysiä sekä harjoituksissa että omalla ajalla, niin kyllä se niistä löytyy. Jokainen voi kysellä esim. nykyisiltä suomalaisilta ammattilaisilta että ovatko harjoitustenkin ulkopuolella palloon koskeneet. Siinä yhteinen nimittäjä numero yksi. Korostuu vielä entistä enemmän nyky-yhteiskunnassa.
pirakaia

Poissa Poissa


Vastaus #1403 : 09.12.2016 klo 12:24:56

Se mitä olit lainannut ja boldannut, niin puhuin tosiaan pelaajista joista tietää ettei tule. Ovat ne pelaajat joita ei reeneissä näy, joita ei kiinnosta reeneissä koskaan tehdä täysiä, vaikka kuinka kannusta ja yrität tsempata/auttaa. Ja taas ne pelaajat joista voi tulla ehkä ovat ne joilla riittää intoa omalla ajalla pyöriä pallon kanssa. Eivät ole ehkä niitä jotka ovat reeneissä aina parhaita(syitä monia), mutta tykkäävät touhuta pallon kanssa ja rakastavat lajia.

Ottamatta kantaa muuhun keskusteluun, olisiko kenellekään heittää linkkiä sellaisiin tutkimuksiin, joissa olisi käyty läpi pelaajien intohimoon vaikuttavia tekijöitä? Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että samasta joukkueesta toinen rakastuu jalkapalloon ja toinen ihan muihin asioihin? Yleisellä tasolla Palloliittokin on tutkinut näitä, jolloin kaverit, joukkueen ilmapiiri, perheen asenne jalkapalloon ja muut ovat tulleet esille, mutta onko aiheesta tehty syvemmälle meneviä tutkimuksia?
Jortsukka

Paikalla Paikalla


Vastaus #1404 : 09.12.2016 klo 12:34:06

Ottamatta kantaa muuhun keskusteluun, olisiko kenellekään heittää linkkiä sellaisiin tutkimuksiin, joissa olisi käyty läpi pelaajien intohimoon vaikuttavia tekijöitä? Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että samasta joukkueesta toinen rakastuu jalkapalloon ja toinen ihan muihin asioihin? Yleisellä tasolla Palloliittokin on tutkinut näitä, jolloin kaverit, joukkueen ilmapiiri, perheen asenne jalkapalloon ja muut ovat tulleet esille, mutta onko aiheesta tehty syvemmälle meneviä tutkimuksia?

En ole törmännyt, mutta itse ainakin kokenut että merkittävin on kaikessa perhe. Vuosien saatossa on tullut vastaan useita poikia, joilla on ollut intoa ja halua, mutta perhe on torpedoinut hommat täydellisesti. Yleensä siis ihan vain sillä että "ei kiinnosta mitä lapsi tekee". Eli siis poikaa ei ole saanut harjoituksiin, vaikka sovittu minkäläistä kyytirinkiä tms. Poikaa haettu kotiovelta, niin silti ei ole oltu kotona/avattu ovea, tms.

Kaverit, joukkueen ilmapiiri, valmentaja. Nämä varmasti kaikki vaikuttavat myös, enemmän tai vähemmän, mutta kyllä ainakin omiin silmiin perhe on ollut merkittävin. Kaikki jotka ovat johonkin tasolle päässeet ovat olleet vähintään perheen tukemia, usein isostikkin. Kuitenkin lapsi on perheen varassa ihan vain jo organisoinnin(että pääsee harjoituksiin) varassa pienenä. Puhumattakaan sitten jos perhe ei yhtään tue/kannusta lastaan lajiin tai ei kiinnosta että lapsi sitä pelaa.

Kaikista surullisimpia on ollutkin tapaukset, jossa lapsi on pienenä ollut superinnokas, mutta into kokoajan vähän hiipunut, kun vanhemmat ei muista poikaa edes tuoda turnauksiin...

E: Enkä tarkoita että perheen pitäisi olla mitään Eremenkoja, eli entisiä pelaajia, vaan ainoastaan sitä että tukea on oltava ainakin henkisesti, lajia kohtaan. Muuten helposti into jossain vaiheessa hiipuu.
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #1405 : 09.12.2016 klo 13:55:34

En ole törmännyt, mutta itse ainakin kokenut että merkittävin on kaikessa perhe. Vuosien saatossa on tullut vastaan useita poikia, joilla on ollut intoa ja halua, mutta perhe on torpedoinut hommat täydellisesti. Yleensä siis ihan vain sillä että "ei kiinnosta mitä lapsi tekee". Eli siis poikaa ei ole saanut harjoituksiin, vaikka sovittu minkäläistä kyytirinkiä tms. Poikaa haettu kotiovelta, niin silti ei ole oltu kotona/avattu ovea, tms.

Kaverit, joukkueen ilmapiiri, valmentaja. Nämä varmasti kaikki vaikuttavat myös, enemmän tai vähemmän, mutta kyllä ainakin omiin silmiin perhe on ollut merkittävin. Kaikki jotka ovat johonkin tasolle päässeet ovat olleet vähintään perheen tukemia, usein isostikkin. Kuitenkin lapsi on perheen varassa ihan vain jo organisoinnin(että pääsee harjoituksiin) varassa pienenä. Puhumattakaan sitten jos perhe ei yhtään tue/kannusta lastaan lajiin tai ei kiinnosta että lapsi sitä pelaa.

Kaikista surullisimpia on ollutkin tapaukset, jossa lapsi on pienenä ollut superinnokas, mutta into kokoajan vähän hiipunut, kun vanhemmat ei muista poikaa edes tuoda turnauksiin...

E: Enkä tarkoita että perheen pitäisi olla mitään Eremenkoja, eli entisiä pelaajia, vaan ainoastaan sitä että tukea on oltava ainakin henkisesti, lajia kohtaan. Muuten helposti into jossain vaiheessa hiipuu.

Komppaan tätä kyllä. Tukea, mutta silti vapautta toteuttaa itseään.
Sillä yhdistelmällä ei varmaankaan voi oikein mennä pieleen ja jos perheestä löytyy vielä yksi lajiin intohimoisesti suhtautuva ihminen niin sillä pääsee jo pitkälle.

Tämä on juuri se syy miksi haluaisin meillä Suomessa puhua varsinkin nuoremmissa ikäluokissa talenttien sijaan innostuneimmista.
Vaikka olisi kuinka hyvä missäkin vaiheessa ei valmentaja pysty tekemään sille mitään jos jalkapallo on pelaajan vanhemmille vain pakollinen menoero ja turhanpäiväistä ajankulua poissa kotiläksyjen luota. Jossain vaiheessa se asenne tarttuu joka tapauksessa.

Niihin "talentteihin" joille ei löydy tuota tukea ei kannata kayttää yrimääräisiä resursseja jos tarkoitus on maksimoida pelaajien kyky kehittyä jalkapalloilijoina. Yhteiskunnallisena keskusteluna asia voikin sitten olla hieman toinen.
« Viimeksi muokattu: 09.12.2016 klo 13:58:10 kirjoittanut papadopoulos »
Snoopy

Poissa Poissa


Vastaus #1406 : 09.12.2016 klo 14:30:22

Ja oma mielipide...

Pelaajasta pystyy näkemään useimmiten, että hänestä ei tule pelaajaa, vaikka kuinka vanhemmat sitä tahtoisivat. On varmasti paljon näitä "myöhäisheränneitä", jotka innostuvat jalkapallosta ja varsinkin harjoittelemisesta vasta myöhemmin. On myös niitä, jotka ovat kärsineet huonosta valmennuksesta sekä huonosta kohtelusta kentällä/harjoituksissa/kotona jalkapalloon liittyen ja jotka löytävät jalkapallon vasta, kun saavat oikeat olosuhteet. Oma lukunsa on tietenkin niissä lapsissa, jotka asuvat alueella joista ei ole mahdollista päästä kunnon seuraan, taloudellisten tai etäisyyksien takia, nämä luonnollisesti jäävät pimentoon... Mutta omat vuoteni ovat osoittaneet, että hyvän ja huonon pelaajan näkee suhteellisen hyvin vaikka nämä olisivat pelanneet myös eri tasoilla. Nytkin useammassa ikäluokassa on pelaajia jotka pelaavat ELL / Aluesarjatasolla, mutta joista voidaan sanoa, että heistä ei tule yhtään mitään. Tietenkin, tietenkin, tietenkin, nämä voivat olla myös niitä myöhäisheränneita, mutta vuodet ovat osoittaneet, että harvoin näin käy. On kuitenkin useampia pelaajia jotka pelaavat alemmilla sarjatasoilla, mutta joista voi sanoa, että heistä voi hyvin tulla oikeita pelureita.

Se vaikeampi osuus on juuri tuo, että miten erotella pelaajat toisistaan siellä motivoituneimmissa ryhmissä. Esimerkiksi yhdestä kilpa joukkueesta on hyviä pelaajia (joiden ominaisuudet ovat oikealla tasolla - Motivaatio/halu, mahdollisuus, olosuhteet, tekninen taso sekä fysiikka) kymmenen kappaletta ja tasoa alemmissa ryhmissä on pelaajia neljä kappaletta. Tässä neljäntoista pelaajan ryhmässä pelaajia on siis monessa pelitasossa, mutta kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa, koska heillä on tietyt ominaisuudet tulla ammattilaiseksi, mutta kaikki eivät silti vielä ole samalla tasolla koska pelaajat kehittyvät eri tahtiin. Juuri näiden pelaajien löytäminen on se vaikein osuus, että emme tuijottaisi pelkästään niihin kymmeneen kilpasarjan pelaajaan. Uskon, että jos saamme näistä löydettyä 55%, niin olemme onnistuneet aivan loistavasti, se on prosentuaalinen lukema, joka on sivuuttanut monta muuttujaa. Jotta saisimme mahdollisimman suuren onnistumisen meidän tulisi saada ammattimaiseen valmennukseen ensin mahdollisimman monta potentiaalista pelaajaa. Tämä tietenkin tarkoittaa monia asioita, raha nyt ensisijaisesti, mutta ennenkaikkea ymmärrystä että meidän tulee keskittää voimavaramme. Tämä nyt tietenkin voisi tarkoittaa Suomen mittakaavassa sitä, että tiettyihin maantieteellisiin paikkoihin tulee saada keskitettyä toimintoja, seurojen täytyy luopua itsekkäästä ajattelumaailmasta, tietoa täytyy saada jaettua helpommin ja lahjakkaiden pelaajien toimintaa tulee saada entistä laajemmaksi ja yhä useampi potentiaalinen pelaaja tulee saada tämän toiminnan mukaan. Itse ajattelen ilkeästi myös, että pelaaja joka ei ole potentiaalinen, ei tulisi myöskään viedä resursseja kilpatoiminnalta, vaan hänelle tulisi osoittaa se harrastuksen muoto joka riittää hänelle. Kuka on oikea tekemään tällaiset päätökset on asia erikseen, mutta mielestäni tämä tulisi silti jo ottaa enemmän puheeksi.

Meidän määrät ovat Suomessa ovat hyvin pieniä ja koska meidän määrät ovat pieniä, niin meillä laadun toteaminen on vaikeampaa. Monesti emme näe onnistuvamme mikäli meidän junioriputkesta tulee esimerkiksi kaksi hyvää pelaajaa. Määrähän on tietenkin liian pieni, mutta jos saamme kaksi hyvää pelaajaa, niin potentiaalisia pelaajia on oikeasti ollut suurempi määrä. Mikäli nämä meidän hyvät asiat, linjat, valmentajat saataisi seuraavina vuosina monistettua voisi pidemmässä aikavälissä onnistumiset olla suurempia jne. Olisi hieman huvittavaa mikäli jo olettaisi Euroopassa ammattimainen toiminta olisi saavutettu muutamassa vuodessa. Yksi meidän ongelmista on se, että mikään tapa ei oikein pysy vaan koko ajan haemme sitä seuraavaa ja oikeaa.

Uskon siis, että potentiaalisten pelaajien löytäminen on mahdollista, mutta Suomessa siihen ei ole tarpeeksi ammattitaitoa, maailmalla tilanne on erilainen ja siksi meidän tulisi myös saada omia lahjakkaita nuoria myös maailman akatemioihin nykyistä enemmän.

-Snoopy-
Thalian

Poissa Poissa


Vastaus #1407 : 09.12.2016 klo 14:59:25

Jos seuralla on varaa palkata 5 valmentajaa ja osoittaa niille yksi kenttä kannattaako ne valmentajat laittaa valmentamaan 40 vai 400 pelaajaa ja kannattaako kenttävuorot jakaa 40 vai 400 pelaajalle?

Tässä ei ole kyse resurssien kontrolloimisessa vaan ihan yksinkertaisesta allokaatiosta. Tietyllä resurssimäärällä ei voi treenauttaa kuin tietyn verran pelaajia, se nyt on selvä asia. On kuitenkin aivan päivänselvää, että akatemian resursseilla voisi treenauttaa moninkertaisen pelaajamäärän, jos treenaaminen vain tehtäisiin muuten kuin akatemiamaisesti. Ja näin nimenomaan kannattaa tehdä, mikäli pelaajista ei alle 16v pysty sanomaan mitään. Silloin nimittäin kannattaa panostaa massaan, koska se on ainoa tapa saada mahdollisimman suuri määrä hyviä pelaajia.

Lainaus
Ei tässä olekaan kyse siitä mikä on ykkösjoukkueen tilanne sillä hetkellä vaan siitä minkälainen pelaajatyyppi sopii seuran pelityyliin... Eli jos seura määrittelee pelityylinsä olevan pallonhallinta etsii se varmasti hieman erityyppisiä pelaajia kuin seura joka profiloituu vastahyökkäysjoukkueeksi. Esim. Barcalla ei ole kärjessä yhtään kaksimetristä kaveria sillä ei Barca pelaa targetilla.

Kyllä ne pelitavat muuttuvat vuosien saatossa. Ei joku Ajax pelaa enää samalla tavalla kuin ysärillä, vaikka siellä pelisysteemi onkin viety todella pitkälle alaspäin.
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #1408 : 09.12.2016 klo 15:00:18

Resurssien keskittämisestä olen samaa mieltä.
Tämä on tärkeää Suomessa juuri siinä mielessä, että miten saamme riittävän määrän junioreita hyvän valmennuksen ja olosuhteiden alle jolloin voimme hyväksyä sen, että emme pysty osumaan millään lähellekään oikein valitessamme ne jotka sinne tulevat.

Kuten sanottua jos pyörittäisin seuraa ja tavoitteeni olisi kasvattaa pelaajia yrittäisin löytää sen hetkisen tilanteen mahdollisimman hyvät yksilöt ja antaa heille tasaisen mahdollisuuden yrittää päästä mahdollisimman pitkälle. Totuus jonka kanssa joutuisin elämään on se, että se ryhmä on vain otanta sen hetkisestä tilanteesta ja minun osumaprosenttini niistä joilla on oikeasti mahdollisuus päästä pitkälle on arpapeliä. Joka tapauksessa nämä ovat ne yksilöt joista valikoituu sitten suuremmalla prosentilla tulevaisuuden pelaajat sillä he pääsevät treenaamaan paremmissa olosuhteissa ja paremmassa valmennuksessa kuin ryhmän ulkopuolelle jäävät. Mikäli kaikki saisivat tasaisen mahdollisuuden voisi tuo prosentti minun ryhmästäni olla paljon pienempi, mutta kun sitä ei voida mitata kun tasan ei käy onnen lahjat. Tämä on asia joka pitää ymmärtää akatemia toiminnassa. Kun pääset sisälle nostat menestymisen mahdollisuuksia muistakin syistä kuin lahjakkuudesta ja kuten joku kirjoittikin paljon on kiinni siitä oletko oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Tämän asian akatemiat maailmalla kyllä ymmärtävät, mutta kyseessä onkin ns. trade off jolla mahdollistetaan paras lopputulos suuntaamalla resurssit tarkemmin.

Tähän voidaan vaikuttaa pitämällä rajat auki molempiin suuntiin, mutta se on tietenkin ongelmallista kun pelaajan korvaaminen uudella sen jälkeen kun olet ajanut hänet jo sisään on aina riski.

Näitä edellä mainittuja ilmiöitä emme silti voi missään nimessä sivuuttaa kun kyseessä on monesti tutkitut asiat. Asia mikä pitää ymmärtää on se, että sillä samalla hetkellä kun sanot, että tuosta pelaajasta ei tule mitään alat vaikuttaa hänen tulevaisuuteensa halut tai et.

Meillä Suomessa ongelmaksi muodostuu lajiin todellisuudessa panostavien perheiden ja pelaajien pieni määrä. Jos lähdemme lahjakkuudet edellä ja suuntaamme resurssit pelkästään sinne alamme heti määrittelemään molempien ryhmien tulevaisuutta halusimme tai emme. Kun se otanta on todellisuudessa aina vain arpapeliä vaikka se intuitiivisesti ei siltä tunnukaan on meillä riski ampua itseämme jalkaan veikkaamalla väärää hevosta.
Tästä syystä kannatan mallia jossa seurat ja veikkausliiga tukee akatemia toimintaa jolla saamme hyödyt resurssien keskittämisessä ja Palloliitto keskittyy takaamaan jokaiselle pelaajalle tuon kärkiryhmän takana vielä kunnon mahdollisuuden päästä haastamaan. Mikäli kaikki keskittyy vain tuohon ns. huippupuoleen jätämme taaksemme ison ryhmän huonosti valmennettua lapsia ja tällöin huononnamme mahdollisuuksiamme kehittää pelaajia maailman huipulle.
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #1409 : 09.12.2016 klo 15:01:25

Tässä ei ole kyse resurssien kontrolloimisessa vaan ihan yksinkertaisesta allokaatiosta. Tietyllä resurssimäärällä ei voi treenauttaa kuin tietyn verran pelaajia, se nyt on selvä asia. On kuitenkin aivan päivänselvää, että akatemian resursseilla voisi treenauttaa moninkertaisen pelaajamäärän, jos treenaaminen vain tehtäisiin muuten kuin akatemiamaisesti. Ja näin nimenomaan kannattaa tehdä, mikäli pelaajista ei alle 16v pysty sanomaan mitään. Silloin nimittäin kannattaa panostaa massaan, koska se on ainoa tapa saada mahdollisimman suuri määrä hyviä pelaajia.

No lue tuo edellinen tekstini.

Siitä syystä kannatankin mallia jossa tuo massa on täysin Palloliiton vastuulla ja akatemiat seurojen.
Månsas

Poissa Poissa


Vastaus #1410 : 09.12.2016 klo 15:14:00

Hei pirakaia, käsittääkseni ko. aiheet oli osana tutkimusta jonka pohjalta Belgit jokunen suvi sitten kehitti oman systeeminsä  nykymuotoiseksi. Venäjällä ja Norjassa aihetta tutkittu ja sovellettu eri olympialajien urheilijoiden parissa. Suoraa linkkiä ei ole tähän hätään antaa, mutta jos ja kun löydän niin pistän esille. Hyvä nosto, toivottavasti auttaa miettimään miten tukea nuoria urheilijoita kasvamaan, ikä huomioiden, itsenäisinä toimijoina.
Ravi-Paisti

Poissa Poissa


Vastaus #1411 : 01.01.2017 klo 19:38:48

Ongelma on se, että koska meillä suurin osa valmentajista on isävalmentajia, niin motivaatiot ovat usein väärät. Motivaatiolla en tarkoita sitä, että oma poika edellä, vaan sitä, että he usein ovat velvollisuudesta mukana ja lopettavat liian nopeasti eivätkä hanki koulutusta sekä kokemusta tarpeeksi. Mikäli tämä olisi toinen "työ", olisi motivaatio itsensä kouluttamiseen ja tähän ajankäyttämiseen parempi.

Täällä kävi juurikin näin. Olin itse mukana toiminnassa ja ehdin jopa suorittamaan E- ja D -kurssit, kunnes oma poika ilmoitti, ettei halua enää jatkaa jalkapalloa. Hetken kävin vielä vetämässä treenejä muille, mutta kyllä se vaan perhepoliittisesti käy aika haastavaksi tällainen järjestely, että toinen aikuisista käy iltaisin vetämässä muiden lapsille treenejä ja toinen hoitaa omat lapset. Harmittaa sekä omasta että seuran puolesta tämä :(
Snoopy

Poissa Poissa


Vastaus #1412 : 01.01.2017 klo 20:28:25

Täällä kävi juurikin näin. Olin itse mukana toiminnassa ja ehdin jopa suorittamaan E- ja D -kurssit, kunnes oma poika ilmoitti, ettei halua enää jatkaa jalkapalloa. Hetken kävin vielä vetämässä treenejä muille, mutta kyllä se vaan perhepoliittisesti käy aika haastavaksi tällainen järjestely, että toinen aikuisista käy iltaisin vetämässä muiden lapsille treenejä ja toinen hoitaa omat lapset. Harmittaa sekä omasta että seuran puolesta tämä :(

Tämä on itselleni tullut eteen hyvin usein. Kun olin vastuuvalmentajana eräässä joukkueessa jossa poikia oli vuodesta riippuen se 45-70kpl ja valmentajia parhaimmillaan seitsemän, niin melkein joka kuukausi joku lopetti.
Itseäni tämä tietenkin harmitti, koska myös minun korvaukseni vuodessa oli pieni, n. 1500€/kausi ja tein tuon eteen ihan helvetisti hommia, mutta muiden palkkiot olivat aivan marginaaleja. Ymmärsin tottakai tämän, siitä ei ollut tietenkään kyse, mutta se että koulutin, opetin, tein treenit ja laistin omista töistäni, niin tuntui hyvin turhauttavalta vetää pahimmillaan kahdestaan n. viidellekymmenelle pojalle treenejä.

Vaikka kuinka, vaikka miten paljon tahansa, me haluamme tehdä tästä edullisen lajin kaikille niin se ei ole mahdollista, jos haluamme saada tästä mahdollisimman paljon irti. Sitouttaminen on kaiken a ja o, koska tuskin kukaan haluaa työelämässäkään opettaa jatkuvasti töitä uusille ja noviiseille, eihän? Kyllä itse arvostan töissä kokemusta ja varsinkin sitä että osaa ottaa oppia virheistään. Kuten monesti olen sanonut, niin itse, ihan niin kuin varmasti kaikki muutkin, olimme ihan paskoja aluksi ja virheitä tehtiin paljon. Minut onneksi opetti kolme valmentajaa jotka olivat tehneet tätä vuosia ja joilla jalat olivat laskeutuneet maahan jo vuosia sitten. Sitä vain tarvitsee myös itselle aikaa eikä kukaan ole valmis ihan heti.

Nyt vain se ongelma tulee juuri siinä, että kun oma lapsi on motivaatio olla mukana ja jos hän lopettaa ei niitä vuosia kerkeä kertymään. Oma vapaa-aika ei ole ilmaista, ei todellakaan ja kun sanotaan, että tätä tehdään talkoilla ja ilmaiseksi, niin se oikeasti tarkoittaa sitä, että me valmentajat maksamme siitä, että teemme tätä. Olen sanonut satoja kertoja kaikille mahdollisille päättäjille meidän seurassa ja liitossa, että jos tekisin näin paljon extraa oikeissa töissä saisin viettää kaiken vapaa-ajan ihan siellä missä tahtoisin. Nyt teen tätä pienellä kk korvauksella ja silti minulta vaaditaan todella paljon, mutta kun on vielä nekin tyypit jotka ei saa mitään. Menee ihan maksamiseksi koko homma.

Oma poikani ei pelaa valmentamissani joukkueissa, mutta on silti samassa seurassa. Olen miettinyt nyt viime vuosina seuran vaihtoa toiseen, koska oma motivaationikin on ollut koetuksella ja seuran vaihto voisi piristää omaa fiilistä huomattavasti. Olen myös miettinyt sitä, että mikäli poikani joskus haluaa alkaa tekemään jotain muuta, niin mitä itse teen "harrastukseni" suhteen. Onko raha se ainoa motivaatio? En tiedä, ei enää, ehkä joskus olisi ollut. Onko se arvostus? Vai kenties maisemanvaihdos piristäisi? Jotain muuta??

Mutta nostan hattua kaikille isävalmentajille, silti en pidä isävalmentajia oikeana vaihtoehtona meidän lajin kehittymiselle. Ainoa oikea tapa on se, että tämä ei saa tuntua pakkopullalta milloinkaan vaan meidän kaikkien täytyy löytää itselle oikea motivaatio ja se harvoin on talkootyö jossa itse on maksumiehenä.

-Snoopy-
« Viimeksi muokattu: 01.01.2017 klo 20:31:12 kirjoittanut Snoopy »
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #1413 : 01.01.2017 klo 22:06:21

Täällä kävi juurikin näin. Olin itse mukana toiminnassa ja ehdin jopa suorittamaan E- ja D -kurssit, kunnes oma poika ilmoitti, ettei halua enää jatkaa jalkapalloa. Hetken kävin vielä vetämässä treenejä muille, mutta kyllä se vaan perhepoliittisesti käy aika haastavaksi tällainen järjestely, että toinen aikuisista käy iltaisin vetämässä muiden lapsille treenejä ja toinen hoitaa omat lapset. Harmittaa sekä omasta että seuran puolesta tämä :(

Sitten kun ne muksut on lähtenyt kotoa omilleen niin monelle tekee hyvää löytää jotain sisältöä elämään ettei vain jää paikoilleen.
Siinä vaiheessa onkin hyvä palata valmentajan hommiin jos sitä poltetta vielä jäi.

Tiedän parikin entistä isä valmentajaa jotka jatkoivat/palasivat vaikka lapsi lopetti. Molemmat on erittäin ammattitaitoisia ja toinen jutteli, että oikeastaan toisella kierroksella on vasta oppinut kunnolla valmentamaan. Kokemus tietenkin vaikuttaa, mutta myös se, että kun oma muksu ei ole mukana pystyy asioita katsomaan paljon objektiivisemmin.
Snoopy

Poissa Poissa


Vastaus #1414 : 01.01.2017 klo 22:43:53

Sitten kun ne muksut on lähtenyt kotoa omilleen niin monelle tekee hyvää löytää jotain sisältöä elämään ettei vain jää paikoilleen.
Siinä vaiheessa onkin hyvä palata valmentajan hommiin jos sitä poltetta vielä jäi.

Tiedän parikin entistä isä valmentajaa jotka jatkoivat/palasivat vaikka lapsi lopetti. Molemmat on erittäin ammattitaitoisia ja toinen jutteli, että oikeastaan toisella kierroksella on vasta oppinut kunnolla valmentamaan. Kokemus tietenkin vaikuttaa, mutta myös se, että kun oma muksu ei ole mukana pystyy asioita katsomaan paljon objektiivisemmin.

Et sitten löytänyt sitä punaista lankaa? Talkoohenki ja oma perhe? Tietenkin jos ei löydä mitään sisältöä elämälleen, niin voihan sitä sitten lähteä kentälle tekemään hyväntekeväisyyttä. Kun se polte ei oikein riitä, ei ainakaan 99%:lla lopettaneista valmentajista...

-Snoopy-
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #1415 : 02.01.2017 klo 07:53:43

Et sitten löytänyt sitä punaista lankaa? Talkoohenki ja oma perhe? Tietenkin jos ei löydä mitään sisältöä elämälleen, niin voihan sitä sitten lähteä kentälle tekemään hyväntekeväisyyttä. Kun se polte ei oikein riitä, ei ainakaan 99%:lla lopettaneista valmentajista...

-Snoopy-

Lähinnä nyt oli tarkoitus tsempata kaveria jatkamaan kun aikaa siihen taas on.

No ei varmaan polte monella riitä, mutta esimerkiksi näillä molemmilla kuvailemillani kavereilla tuo hyväntekeväisyys on nimenomaan sitä sisältöä elämään. Ei kumpikaan saa sellaisia korvauksia, että se olisi se syy. Todellinen syy on rakkaus lajiin ja nuorten kanssa toimiminen.
Jotenkin aistin, että nimin. Ravi-Paisti jäi pois käytännön syistä ja olisi voinut jatkaa muuten. Voin toki olla väärässä.

Henkilökohtaisesti voisin olla periaatteessa "ilmaiseksikin" valmentamassa, mutta olen myös sitä mieltä, että kyllähän hyviä isävalmentajia tulisi seuroissa tarkkailla ja lyödä jonkinlainen soppari korvauksilla käteen jos hyvä löytyy. Jos se sitten nostaa kausimaksuja niin aika moni on kuitenkin valmis maksamaan sen laadukkaammasta valmennuksesta. Ikäluokan valmentaja kuitenkin määrittelee isolta osalta sen kokevatko pelaajat ja vanhemmat toiminnan laadukkaaksi.

Korvaukset luokkaa 100 €/kk on monelle jo ihan ok lisätienisti, mutta mielestäni ne on tärkeämpiä juurikin tuon henkisen puolen takia. Helpottaa juuri tuohon talkootyö ajatukseen ja kun maksetaan jotain on seurankin helpompi vaatia jotain.
« Viimeksi muokattu: 02.01.2017 klo 07:58:27 kirjoittanut papadopoulos »
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #1416 : 02.01.2017 klo 10:04:57

Pertti Kemppiseltä mielenkiintoinen kirjoitus jota kompaan monessa mielessä.

Lainaus
Miksi Suomessa ei osata pelata jalkapalloa?

Minulta kysyttiin useammassa kirjoituksessa ennen joulua lasten valmennuksesta. Vastaan nyt näihin kysymyksiin kokonaisvaltaisella tavalla - kriittisen analyyttisesti - mahdollisimman lyhyesti ja loogisesti.

Lapsilla tarkoitan tässä kirjoituksessa alle 12-vuotiaita lapsia. Sitä vanhemmat ovat joko varhaisnuoria tai eri-ikäisiä nuoria.
 Jalkapallossa lasten korkeatasoinen valmennus on perus- ja liiketaitojen sekä motorisen oppimisen kannalta välttämätön ehto huippujalkapalloilijaksi pyrittäessä. Näin ollen jalkapallon pelaaminen ja harjoitteleminen on aloitettava lapsuusvaiheessa, jolloin sen toteuttamiseen on varattava vähintään noin kuusi vuotta. Tänä aikana lapsen tekniikka ja motoriikka on saatava mahdollisimman ”korkealle” tasolle.

Jalkapallotaitojen oppimista ei tulisi verrata suoraan esimerkiksi yleisurheiluun tai hiihtotaitojen oppimiseen. Jalkapallotaitojen oppimista ei tulisi verrata myöskään suoraan ”käsillä pelattavien” pallopelien oppimiseen. Jalkojen hermottaminen vaatii motorisen oppimisen kannalta poikkeavan paljon harjoittelua ja täsmävalmennusta. Tämän vuoksi jalkapalloa pelaava lapsi ei voi harrastaa liikuntaa niin monipuolisesti kuin esimerkiksi yleisurheilua harrastava lapsi.

Suomen jalkapallon suurin jälkeenjääneisyyden syy on lasten valmennuksen heikko taso. Taidon ja motoristen valmiuksien ongelmista kärsiviä pelaaja on rajoitettu pelaamaan taktisesti vaativaa peliä.

Meillä ei kyetä valmentamaan/kouluttamaan riittävän taitavia ja peruspelaamisen suhteen - osaavia pelaajia.
 Meillä pelätään eikä osata tehdä lasten valmennuksen suhteen riittävän ”purevia” uudistuksia.

On turha elätellä liian suuria odotuksia tulevilta jalkapalloilijoilta. Meillä ei ole syntymässä mitään uutta ”laajamittaisempaa” taitopelaajien sukupolvea. Sen sijaan meillä on olemassa tällä hetkellä muutamia kansainvälisen taitopelaajan mitat täyttäviä lapsipelaajia, joista voi kehittyä sopivassa ympäristössä Euroopan parhaissa liigoissa kykeneviä pelaajia. Esimerkiksi poikien maajoukkueista ei löydy tällä hetkellä kovinkaan monta kansainväliset mitat täyttävää taito-osaajaa. Me olemme pudonneet junasta jo lapsuus- ja varhaisnuoruusvaiheessa - kaikilla valmennuksen osa-alueilla.

Lapsia tulee kouluttaa/valmentaa alusta alkaen kollektiiviseen pelaamiseen. Kollektiivisella toiminnalla tarkoitetaan tässä - jalkapallon parissa tapahtuvaa tekemistä, harjoittelemista ja pelaamista.

On tärkeää tiedostaa, että lapsen tunteet, käsitykset ja motivaatio – affektiiviset tekijät - sitouttavat tenava-jalkapalloilijoita lajiin enemmän kuin nyt usein käytetyt ulkoiset motivaatiotekijät. Monilla pienillä muutoksilla voidaan saada merkittävää kehitystä aikaiseksi useimman suomalaisen lapsijoukkueen valmentamisessa. Tärkeintä on vähentää yksilökeskeistä ajattelutapaa ja antaa suurempaa painotusta kollektiiviselle pelaamiselle ja harjoittelulle.

Suurin ongelma jalkapalloilijoiden kehittämisessä on Suomessa kulttuurillinen. Meidän jalkapallokulttuurimme on sidottu liian paljon yksilökeskeiseen ajatteluun ja yksilölajeihin. Tästä seuraa vääjäämättä se, että tekemisen merkityksellisyys itselle kasvaa liian suureksi, josta seuraa kollektiivisen osaamisen este. Omassa valmennuksessani olen lisännyt yhdessä tekemistä ja kollektiivisten avointen ongelmantehtävien ratkaisemista. Yhdessä harjoitteleminen on saanut aikaan merkittäviä muutoksia – pelaajien yrittämisessä, viihtymisessä ja oppimisesta. Tästä on tullut poikkeavan paljon positiivista palautetta sekä lasten vanhemmilta että valmennuspäälliköiltä (esim. HJK:sta). Näin ollen empiiriset kokemukseni viittaavat siihen, että suomalaispelaajien kollektiivista taito- ja pelikäsitysosaamista sekä jalkapallossa tarvittavia affektiivisia tekijöitä voidaan kehittää merkittävästi lapsuusvuosien aikana.
 Nyt tapahtuu liian usein negatiivista kehitystä - väärien valmennusmallien, lasten/valmentajien kohdistuvien uskomusten ja käsitysten kautta. Kysymys on ensisijaisesti kognitiivisten ja affektiivisten komponenttien kautta omaksutuista käyttäytymismalleista. Näistä asioista seuraa suoraan motivaation heikkeneminen sekä tunnetilojen liian vähäinen kohtaaminen(vrt. esim. musiikkiopistossa opiskeluun). Tästä kaikesta syntyy negatiivinen kierre, joka kasvaa vuosien saatossa niin suureksi, että se tekee lähes mahdottomaksi syvällisemmän jalkapallon oppimisen. Kun pelitaidot ovat liian vaatimattomia, se ei voi olla syömättä valmennettavien itsetuntoa.
bamse

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: maapisteet


Vastaus #1417 : 04.01.2017 klo 18:36:46

Pertti Kemppiseltä mielenkiintoinen kirjoitus jota kompaan monessa mielessä.


Mistä tämä kirjoitus on? Ei löydy googlaamalla. Ilmeisesti vain facessa ja vain kavereille?
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #1418 : 04.01.2017 klo 21:51:21

Mistä tämä kirjoitus on? Ei löydy googlaamalla. Ilmeisesti vain facessa ja vain kavereille?

Joo facesta löytyy, mutta en tiedä onko julkisella.
Lihamuuri

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: ...uudet suosikkijoukkueet...


Vastaus #1419 : 15.01.2017 klo 23:15:04

Edelleen jokainen vastuuvalmentaja jonka olen kohdannut keskittyvät käytännössä ainoastaan parhaiden ns. 1.joukkueen pelaajien motivointiin ja harjoitteluun. Mittarina ainakin nuoremmissa ikäluokissa pitäisi olla vain kuinka pelaajat viihtyvät treeneissä, miten hyvin oppivat harjoitussisällön ja saadaan motivoituneiksi omaan harjoitteluun ja pelailuun.

Tottakai asia on hyvin pitkälle kulttuuristamme johtuva, mutta valmennuksen heikko taso ja keskittyminen vain osaan pelaajista ei todellakaan auta asiaa.
futismies

Poissa Poissa


Vastaus #1420 : 17.01.2017 klo 02:10:35

Edelleen jokainen vastuuvalmentaja jonka olen kohdannut keskittyvät käytännössä ainoastaan parhaiden ns. 1.joukkueen pelaajien motivointiin ja harjoitteluun. Mittarina ainakin nuoremmissa ikäluokissa pitäisi olla vain kuinka pelaajat viihtyvät treeneissä, miten hyvin oppivat harjoitussisällön ja saadaan motivoituneiksi omaan harjoitteluun ja pelailuun.

Tottakai asia on hyvin pitkälle kulttuuristamme johtuva, mutta valmennuksen heikko taso ja keskittyminen vain osaan pelaajista ei todellakaan auta asiaa.

Miten ykkösjoukkueen valmentaja pystyy keskittymään oman 1 jengin lisäksi myös kakkos ja kolmosjengeihin täysillä ja motivoimaan?
gv39

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Tuomarit ja kyläjoukkueet ml. Kups


Vastaus #1421 : 17.01.2017 klo 17:16:38

Edelleen jokainen vastuuvalmentaja jonka olen kohdannut keskittyvät käytännössä ainoastaan parhaiden ns. 1.joukkueen pelaajien motivointiin ja harjoitteluun. Mittarina ainakin nuoremmissa ikäluokissa pitäisi olla vain kuinka pelaajat viihtyvät treeneissä, miten hyvin oppivat harjoitussisällön ja saadaan motivoituneiksi omaan harjoitteluun ja pelailuun.

Tottakai asia on hyvin pitkälle kulttuuristamme johtuva, mutta valmennuksen heikko taso ja keskittyminen vain osaan pelaajista ei todellakaan auta asiaa.

Taitaa olla ikuisuusongelmia.

Palkattu tai kulukorvauksella oleva ykkös/vastuuvalmentaja on lähes aina kilpailuhenkinen ja 2,3 joukkueet ovat ravintoketjussa pelaajareserveinä 1-joukkueelle.

Realistina tulee todeta, ettei näiden valkkujen aika ja into vaan riitä kaikkeen ja harvassa taitaa olla ne toimijat, joiden palkkiot ovat niin suuria, että tuota koko ikäluokan paimentamista voidaan vaatia.  Osa tuosta on myös tiedostettua tai tiedostamatonta pakollista tervettä itsesuojeluvaistoa, koska liika on liikaa vaikka sitä tekisi rakkaudesta lajiin ja valkkuja väijyy valmentimisbörnis.

Ja tuohon Snoopyn ja Papan pienen nokitteluun voisi todeta, että hyvähän se olisi, jos pesän tyhjennyttä ja "ruuhkavuosien" jälkeen kerran lopettanut isävalmentaja palaisi hommiin rakkaudesta lajiin. Toivottavasti tuollaisia comebackeja oikeasti olisi.

nozick

Poissa Poissa


Vastaus #1422 : 17.01.2017 klo 18:28:20

Ja tuohon Snoopyn ja Papan pienen nokitteluun voisi todeta, että hyvähän se olisi, jos pesän tyhjennyttä ja "ruuhkavuosien" jälkeen kerran lopettanut isävalmentaja palaisi hommiin rakkaudesta lajiin. Toivottavasti tuollaisia comebackeja oikeasti olisi.
Oman superjunnun valmentajaksi on osunut kaksikin valmentajaa, joka on aloittanut valmennusuransa oman lapsensa valmentajana, mutta on sitten jatkanut rakkaudesta lajiin - toki pientä korvaustakin on maksettu. Oman otokseni perusteella tämä on siis jopa melko yleistä. Molemmat ovat muuten erittäin hyviä valmentajia.
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #1423 : 18.01.2017 klo 12:19:38

Oman superjunnun valmentajaksi on osunut kaksikin valmentajaa, joka on aloittanut valmennusuransa oman lapsensa valmentajana, mutta on sitten jatkanut rakkaudesta lajiin - toki pientä korvaustakin on maksettu. Oman otokseni perusteella tämä on siis jopa melko yleistä. Molemmat ovat muuten erittäin hyviä valmentajia.


Sillä toisella kierroksella tietää jo miten homma menee ja kunhan ei ole muuttunut liian kyyniseksi on tekeminen varmaan todella paljon laadukkaampaa.
Lisäksi silloin ei enää tarvitse murehtia miten oman muksun kanssa toimii ja lisäksi treeneihinkin pystyy valmistautua paremmin kun ei pidä juosta töistä kotiin laittamaan ruokaa ja syömisen jälkeen riitelemään siitä, että lapsi ehtii laittaa kamat kasaan ennen kuin Corolla poistuu pihalta.
Jortsukka

Paikalla Paikalla


Vastaus #1424 : 18.01.2017 klo 12:49:05

Ainoa järkevä kustannusten kannalta ja samalla riittävän laadukas valmennuspaketti saadaan kun:

Ikäluokista on vastuussa seuran koulutetut ja ammattitaitoiset työntekijät. Jos mahdollista niin kokopäiväiset. Heidän apuna sitten toimii nämä isä-/äitivalmentajat jotka tekevät ns. toista kierrosta. Eli ovat jo valmentaneet sen oman lapsen kanssa. Koulutusta karttunut ja kokemusta saatu. Näitä aina saisi ikäluokkaan muutamia per ikäluokka. Tähän sitten päälle ne "ekan kierroksen" innokkaat vanhemmat jotka haluavat oppia valmennusta.

 
Sivuja: 1 ... 56 [57] 58 ... 66
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines | Mainosvalinnat | Tietoa