FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
18.08.2017 klo 05:05:53 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Foorumi aukeaa nopeasti osoitteella ff2.fi!
 
Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org
Sivuja: 1 ... 64 [65] 66
 
Kirjoittaja Aihe: Ylivoimaisesti suurin ongelma juniorivalmennuksessa Suomessa  (Luettu 179230 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
emilkostadinov

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Pool, palloseurat, stadin jengit....


Vastaus #1600 : 24.06.2017 klo 18:20:20

Seuraava linkki vastannee yllä oleviin pohdintoihin. Tässä KäPan valmennuslinjaus vuodelta 2010. Siinä on ikäkausittain listattu joukkueharjoitusmäärät, omatoimiset, teemat jne.

https://issuu.com/timomaakannas/docs/kaikkipelaa-omalla_tasollaan_2010_uusi
Tämä Käpassa toimii lähinnä pikkupoikien joukkueissa mutta riippuu todella paljon ikäluokasta/valmentajasta, tärkein Käpan menestykseen vaikuttava tekijä on liitteen ohjelmassa oleva vapaat harjoitukset joilla joukkuetta vahvistetaan kahdella periaatteella eli isoimmat kehittyneet pelaajat eri seuroista ja avainpelaajia kilpailevista seuroista, rotaatio on 3-7 pelaajaa per kausi samoin kuin muissakin aluejoukkueista kuten klubi, pkku, honka jne. Näillä keinoilla saadaan sitä menestystä United-joukkueille ja sitä kaivattua kassavirtaa vanhemmilta millä seuraa ja joukkueita pyöritetään. Ikäluokkien väliset erot ovat merkittävät Käpassa eli en pelkän pelikirjan perusteella bencmarkkaisi tätä vaan ehkä honkaa ja klubia joilla on jengi kärjessä lähes joka ikäluokassa, onko se pelikirjan ja juniorityön tulosta vai onnistunutta toimintaa pitämään joukkueet ja seura houkuttelevina herkästi liikkuville pelaajille tai etenkin heidän kunnianhimoisille vanhemmille.
Lähinnä tämä suuri pelaajien liikkuvuus tekee sarjoista ja peleistä epätasaisia ja edelleen ei taso nouse kun tyydytään hieman paremmassa joukkueessa siihen ikäluokan podium paikkoihin, missään en ole nähnyt että pelaajakehitys olisi oikeasti tärkeintä vaan jokainen junnujengi on franching-joukkue seuralle joka itsenäisesti pyörittää taloutta ja pelaajarulettia valmentajan painotusten perusteella tavoitteena voittaa sarja ja jokainen peli vaikka pitkää palloa heittämällä. Jostain syystä tietyistä joukkueista tulee nuorempien junnumaju pelaajat mutta mitä vanhemmiksi mennään niin otanta laajenee ja sitten aikuisena liigassa tai ulkomailla pelaavista pelaajista ei läheskään kaikki ole voittanut ELL-sarjaa tai hesa cupia.
Tasaiset pelit ja vaatimustason kasvattaminen nostaa tekemistä ja yksilöiden tasoa, nykyjärjestelmällä kisa loppuu B-junnuissa kun joukkueet vähenevät dramaattisesti ja kriittinen massa laskee liikaa, Euroopan isoissa maissa tapahtuu juuri päinvastoin.
Lenko

Poissa Poissa


Vastaus #1601 : 25.06.2017 klo 09:11:00

Onko kyseisille ikäluokille liikaa esimerkiksi viikossa 4 tapahtumaa...

Minun vastaukseni tähän on, että niin monta kuin lapsi haluaa. Jollakin viikolla se voi olla seitsemän, toisella vähemmän. Nyt meillä on tilanne, jossa setämiehet sanovat järjestelmän avulla lapselle, että ei ole tänään treenejä, koska et jaksa.

Suomessa ongelma ei minusta kuitenkaan ole kilpajoukkueiden tekemisen taso vaan se, mitä tapahtuu terävimmän kärjen jälkeen. Tasojoukkueissa on Suomessa kolme ongelmaa. Alla sen enempää perustelematta, koska olen ne jo perustellut aiemmin.

1. Haastajien valmennus on huonompaa kuin kilpajoukkueiden.
2. Haastajilla on vähemmän harjoituksia ja huonommat olosuhteet kuin kilpajoukkueilla.
3. Haastajien pelaajamateriaali on liian kirjavaa. Mukana on lapsia vasta-alkaneista harrastajista melkein kilpajoukkuepelaajiin.

Poikkeuksia sääntöihin varmaan jossain on, mutta täälläpäin kilpajoukkueesta putoaminen tarkoittaa pääosin kunnianhimoiselle pelaajalle tietä kadotukseen.

*

Joku voisi jossain koettaa systeemiä, jossa treenejä on 6-7 päivää viikossa ja lapset saavat käydä sen verran kuin haluavat. Ei siis niin, että valitaan 12 pelajaan kilpajoukkue, jolle järjestetään viidesti viikossa treeni ja siitä superjuniorit, jotka saavat kerran viikossa ylimäärisen treenin vaan siten, että kaikki saavat tulla ja treeneissä jaetaan tarpeen mukaan tasoryhmiin. Joku käy kahdesti ja joku seitsemästi, mutta setämies ei ole kertomassa lapselle, että sinä et saa tulla, koska olet ihan paska. Tämä systeemi ei olisi poissa kilpapelaajalta, joka voi käydä seitsemästi viikossa ja saada hyvää valmennusta, mutta antaisi niille heikommillekin mahdollisuuden treenata ja saada hyvää valmennusta. Se, keneltä tämä on pois, on harrastepelaajalta, joka haluaa käydä kahdesti viikossa, mutta joutuu maksamaan useammasta. He voivat valita kahdesti viikossa harrasteporukan, joka on siinä tapauksessa oma, ei setämiehen valinta.

Tiedän, miksi tämä ei toteudu. Ei ole tiloja, vuoroja tai valmentajia. Siksi ne vähemmän kehittyneet pitää saada pois treeneistä. Jämiä kuitenkin tarvitaan seuroihin maksajiksi, joten pidetään yllä näennäistä haastajaryhmää, joka todellisuudessa on harrasteryhmä.
KVilho

Poissa Poissa


Vastaus #1602 : 26.06.2017 klo 15:01:42

Hyvä kommentti Lenkolta. Sen johdosta ajattelinkin laittaa omia vähiä kokemuksia juniorivalmennuksesta mitä isänä kentänlaidalta olen havainnut. Lähinnä tarina on omaa poikaa koskevaa. Pahoittelut pikästä jaarituksesta.

Poika siirtyi paikallisesta nappulaliigasta innostuneena ikäkausitoimintaan hieman muita ikäisiään myöhemmin reipas 6 vuotiaana. Tuolloin periaate oli se, ettei tasoryhmiä ollut, vaan poikia treenautettiin niin että vastassa oli mahdollisimman samantasoinen jamppa. Harjoitus oli tuolloin lähinnä 1vs1- ja 2vs2-tyyppistä. Mukana oli yksi ammattivalmentaja, pari isää auttamassa ja valmennuspäällikkö / talenttivalmentaja usein myös mukana. Poikia oli semmonen 20-30 keskimäärin mukana. Treenit taisi olla 3 kertaa viikossa.

Sitten mentiinkin seuraavana keväänä täysin uusiin kuvioihin. 7 vuotiaina pojat jaettiin eri tasoryhmiin ja touhu rupesi muistuttamaan Lenkon äsken kuvailemaa. Treenit oli muistaakseni 4 + 1 kertaa viikossa ja treenien pituus taisi olla 2 tuntia joista puolituntia fysiikkatreeniä (lankkua, hyppyjä, tikapuita jne.). Meininki oli aika spartalaista. Ei ollut leikkejä tmv. vaan touhu oli kohtuu totista. Itse en muista että olisi omat junnutreenit olleet noin kovia edes 15 vuotiaana.

Alkujumpat tehtiin koko porukalla, mutta sen jälkeen ei vastuuvalmentajaa paljon harraste / haasteryhmissä näkynyt. Valmennus oli yleensä selvästi heikompaa näissä kahdessa muussa ryhmässä. Vanhemmat alkoivat hermostua touhuun aika nopeasti. Valmentaja ei oikein ymmärtänyt, että jako tasoryhmiin ei ollut ongelma vaan se että valmennus ei ollut tasokasta kaikille. Lapsille olisi ollut tärkeää myös se, että vastuuvalmentaja (joka siis ammattivalmentajana seurassa) olisi huomioinut myös heidät, koska tuossa iässä valmentaja on kuitenkin ”jumalasta seuraava” ja jokainen tarvitsee oman osansa huomiosta, tasosta riippumatta.

Lenkon kolmikohtaisesta listata toteutuivat siis kohdat yksi ja kolme. Harrasteryhmässä touhu meni ihan leikkimiseksi ja haasteryhmässäkin touhu oli sekavaa johtuen osin tuosta Lenkon mainitsemasta kirjavuudesta. Poika ei innostunut näissä harjoituksissa käymään. Osittain varmaan johtui koulun aloittamisesta, mutta kyllä turhan raskas ja totinen tekeminen sekä haasteryhmän (jossa pääosin oli) kirjavuus niin valmennuksen kuin osallistujienkin osalta vaikutti.

Kilparyhmässä varmaan kehitys oli kovaa, mutta näki että kyseinen tyyli ei kaikille sielläkään sopinut. Tunnelma oli raskas ja verenmaku suussa väänsivät. Jos ei koko ajan vetänyt ”täysillä” (mitä se nyt tämän ikäisissä edes tarkoittaa) oli valmentajan prässi ja palaute kovaa.

Kilparyhmä selvästi oma tiivis porukkansa johon otettiin joku haasteryhmästä mukaan jos oli poissaoloja. Tämä asetelma aiheutti sen että moni haastajaryhmän poika ei edes yrittänyt esim. 1 vs 1 tilanteessa (jos jostain syystä tämmöisen tilanteeseen pääsi) kilpaporukan kaveria vastaan. ”Se on niin hyvä että en mä pärjää” oli vastaus kun omalta pojalta kysyin että miksi et edes yritä?

Tuona aikana aika moni harrasteryhmästä lopetti, vaihtoi lajia tai siirtyi toiseen joukkueeseen. Olosuhteet ja halliajat riittivät, eikä kustannuksetkaan olleet kovin korkeat. Harjoitusmääriä ei myöskään ollut karsittu ryhmän mukaan.

Vastahakoisesti lähdettiin harjoituksiin se kerran kaksi viikossa. Ei saanut tässä ilmapiirissä itsesään kaikkea irti ja näki muutenkin että homma oli pojalle todella väkinäistä. Ongelma ei ollut se, että jalkapallo ei olisi maistunut, koska koko kesän kulki kavereiden kanssa kentällä ja yhtenä päivän saattoi tulla 5-6 tuntiakin omaehtoista harjoittelua. Keväällä ja syksyllä niin ikään kentällä, ei tosin ihan kesän tahtiin mutta koulussa vähintään tunti pihapeliä 1-3 vuotta vanhempien kanssa (5 luokkalaisten kanssa pelattiin rohkeasti, mutta saman ikäisen kilparyhmäläisen kanssa ei kannattanut edes yrittää ).

Välitunnit oli järjestetty niin että puolituntia ehtivät vähintään pari kertaa koulupäivän aikana pelata (liikkuva koulu). Lähdettiinpä sitä joskus kouluun vähän aikaisemminkin pallon kanssa tai sitten jäätiin koulun jälkeen potkimaan kavereiden kanssa.

Tunteja pallon kanssa tuli siis paljon, mutta valmentajan näkökulmasta poika ei harjoitellut ja olikin ”sitoutumisen” tasoltaan enintään haastajatason kaveri. Sanoin pojalle, että käyt sen verran treeneissä kun pystyt, kunhan nokkaasi edes välillä näytät. Itse huomasin sen, että nämä ohjaamattomat pihapelit kehittivät poikaa enemmän kuin harjoitukset tuona aikana.

Eihän ne erilaiset kuljetuskombinaatiot kovin kummoisesti mene, mutta muuten pärjää kilparyhmän kavereille ihan hyvin – tai no verenmaku suussa ei osaa edelleenkään tosissaan vääntää, kun tempperamentti on enemmän sellainen että paras suoritus tulee rennoissa fiiliksissä.

Alkusyksystä sitten tuli kaksi kertaa sponttaani itku harjotusten alussa ´Isi mä en jaksa!’. Kyse ei siis ollut fyysisestä vaan henkisestä jaksamisesta. Sovittiin sitten että pidetään taukoa vähintään kuukausi.

Onni onnettomuudesta oli se että jonkin väännön takia pojille palkattiin uusi valmentaja. Vaikka aika kusiseen tilanteeseen uusi valmentaja joutuikin, olivat kaverin näkemykset valmentamisesta juuri sellaiset kuin mielestäni pitääkin. Tasoryhmiä tarvitaan mutta järjestelyt tulee hoitaa eri lailla kun aikaisemmin oli tehty. Harjoitukset supistettiin 1,5 tuntiin.

Vastuuvalmentaja osallistuu nyt kaikkien ryhmien vetämiseen vuorotellen – tai no ehkä vähän enemmän kilparyhmään, mutta sen vanhemmat ymmärtävät. Jos apuvalmentajia on paljon niin vastuuvalmentaja ei vedä mitään ryhmää vaan käy eri ryhmissä opastamassa poikia ja apuvalmentajia. Ilmapiiriä on vaikea muuttaa nopeasti, mutta väittäisin että se on parantunut tuntuvasti.

En tiedä onko uusi valmentaja ehtinyt vaikuttaa asiaan mutta poikia ja pari apuvalmentajaakin on tullut mukaan. Pojat ovat enemmän yhtenäinen joukkue eikä kilparyhmä ja ne muut. Myös aikuiset ovat olleet tyytyväisempiä ja sekin varmasti välittyy myös poikiin. Pojan harjoitusmäärät ovat nousseet eikä harjoituksiin tarvitse patistaa. Potkimassakin käydään lähes viimevuoden malliin. Jostain syystä myös itsevarmuus on noussut ja harjoituksissakin into on aivan toista luokkaa kuin aikaisemmin. Tämä on taas näkynyt siinä että paikka kilparyhmän treeneissä ja peleissä avautuu melko usein.

Kun laskeskelin niin pojilla on nyt treenit 6 kertaa viikossa, mukaanlukien yksi jumppa. Nyt alkukesästä on tullut viikkoja että on 4-5:kin treenissä käyty. Tähän vielä mukaan pelit ja muut potkimiset. Hyvin on jaksanut kunhan fiilis on hyvä ja on hauskaa.

« Viimeksi muokattu: 26.06.2017 klo 15:07:18 kirjoittanut KVilho »
pallojalassa

Poissa Poissa


Vastaus #1603 : 26.06.2017 klo 17:03:03

Karmeaa luettavaa, mutta tuttua nykymenoa.
KVilho

Poissa Poissa


Vastaus #1604 : 27.06.2017 klo 11:43:44

Karmeaa luettavaa, mutta tuttua nykymenoa.

Sitähä se paikkapaikoin on ollut, mutta nyt vaikuttaisi ihan hyvältä tilanne. Toivotaan että saadaan jatkaa näin mahdollisimman pitkään.
Linkki

Poissa Poissa


Vastaus #1605 : 27.06.2017 klo 13:28:47

Minun vastaukseni tähän on, että niin monta kuin lapsi haluaa. Jollakin viikolla se voi olla seitsemän, toisella vähemmän. Nyt meillä on tilanne, jossa setämiehet sanovat järjestelmän avulla lapselle, että ei ole tänään treenejä, koska et jaksa.

Suomessa ongelma ei minusta kuitenkaan ole kilpajoukkueiden tekemisen taso vaan se, mitä tapahtuu terävimmän kärjen jälkeen. Tasojoukkueissa on Suomessa kolme ongelmaa. Alla sen enempää perustelematta, koska olen ne jo perustellut aiemmin.

1. Haastajien valmennus on huonompaa kuin kilpajoukkueiden.
2. Haastajilla on vähemmän harjoituksia ja huonommat olosuhteet kuin kilpajoukkueilla.
3. Haastajien pelaajamateriaali on liian kirjavaa. Mukana on lapsia vasta-alkaneista harrastajista melkein kilpajoukkuepelaajiin.

Poikkeuksia sääntöihin varmaan jossain on, mutta täälläpäin kilpajoukkueesta putoaminen tarkoittaa pääosin kunnianhimoiselle pelaajalle tietä kadotukseen.

*

Joku voisi jossain koettaa systeemiä, jossa treenejä on 6-7 päivää viikossa ja lapset saavat käydä sen verran kuin haluavat. Ei siis niin, että valitaan 12 pelajaan kilpajoukkue, jolle järjestetään viidesti viikossa treeni ja siitä superjuniorit, jotka saavat kerran viikossa ylimäärisen treenin vaan siten, että kaikki saavat tulla ja treeneissä jaetaan tarpeen mukaan tasoryhmiin. Joku käy kahdesti ja joku seitsemästi, mutta setämies ei ole kertomassa lapselle, että sinä et saa tulla, koska olet ihan paska. Tämä systeemi ei olisi poissa kilpapelaajalta, joka voi käydä seitsemästi viikossa ja saada hyvää valmennusta, mutta antaisi niille heikommillekin mahdollisuuden treenata ja saada hyvää valmennusta. Se, keneltä tämä on pois, on harrastepelaajalta, joka haluaa käydä kahdesti viikossa, mutta joutuu maksamaan useammasta. He voivat valita kahdesti viikossa harrasteporukan, joka on siinä tapauksessa oma, ei setämiehen valinta.

Tiedän, miksi tämä ei toteudu. Ei ole tiloja, vuoroja tai valmentajia. Siksi ne vähemmän kehittyneet pitää saada pois treeneistä. Jämiä kuitenkin tarvitaan seuroihin maksajiksi, joten pidetään yllä näennäistä haastajaryhmää, joka todellisuudessa on harrasteryhmä.

Hyvä kirjoitus, kuten myös KVilhon teksti. Juuri tätä todellisuus on myös isommissa seuroissa. Kyllä itse alkaa olla aivan loppu siihen, että yrittää järjestää mielekkäitä harjoituksia yli 15 pojalle ilman apuvalmentajaa. Ja yleensä varsinkin talviaikana hallin keskialueella ei paljon pitkää syöttöä tai maalintekoa harjoitella. On melko epäreilua niin pelaajille kuin vanhemmillekin, että 10-vuotiaat rankataan kilpa- ja haasteryhmiin ja tämä jako on paria pelaajaa lukuunottamatta säilynyt jo pari vuotta. Ei tällä järjestelmällä ole toivoakaan saada haastejoukkueen pelaajia kilparyhmään, kun ei tarjota tasavertaisia kehittymismahdollisuuksia tai tryoutia kilpajoukkueeseen. Ja nyt puhutaan kuitenkin siis Suomen top10 -junioriseurasta.
KVilho

Poissa Poissa


Vastaus #1606 : 27.06.2017 klo 13:58:48

Hyvä kirjoitus, kuten myös KVilhon teksti. Juuri tätä todellisuus on myös isommissa seuroissa. Kyllä itse alkaa olla aivan loppu siihen, että yrittää järjestää mielekkäitä harjoituksia yli 15 pojalle ilman apuvalmentajaa. Ja yleensä varsinkin talviaikana hallin keskialueella ei paljon pitkää syöttöä tai maalintekoa harjoitella. On melko epäreilua niin pelaajille kuin vanhemmillekin, että 10-vuotiaat rankataan kilpa- ja haasteryhmiin ja tämä jako on paria pelaajaa lukuunottamatta säilynyt jo pari vuotta. Ei tällä järjestelmällä ole toivoakaan saada haastejoukkueen pelaajia kilparyhmään, kun ei tarjota tasavertaisia kehittymismahdollisuuksia tai tryoutia kilpajoukkueeseen. Ja nyt puhutaan kuitenkin siis Suomen top10 -junioriseurasta.

Sitä olen kanssa miettinyt että jos olisi itse valmentajana / valitsijana rankannut 7-8 vuotiaista pojista 8 kilparyhmään ja 2 - 3 vuoden päästä samat pojat porskuttaisi edelleen ko. ryhmässä + pari muuta kun siirrytään 8 vs 8:n, niin miten asian ottaisin. Taputtaisinko itseäni selkään ja toteaisin että "Niin vaan perkele valitsin taas just oikeet kaverit ryhmään!" vai ajattelisinko että "Nyt on kyllä prosessissa ja systeemissä jotain häikkää kun ei näy haasteryhmästä nousevan paikanottajia kilparyhmään!". Jos olisin tuo 1. vaihtoehdon kaveri niin todennäköisesti myös Nigerialaisten houkuttelevat sähköpostiviestit olisivat täyttä totta.

Nyt kun vaikuttaa siltä että huonosti toteutettu tasojoukkueperiaate on yksi isoimmista juniorivalmennuksen ongelmista, niin voisiko liitto jotenkin vaikuttaa asiaan. Voisiko tasoryhmätoiminnalle antaa jonkinlaiset kriteerit/periaatteet. Olisiko mahdollista että valmentajakoulutuksissa opastettaisiin myös tässä asiassa?
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #1607 : 28.06.2017 klo 11:12:49

Minun vastaukseni tähän on, että niin monta kuin lapsi haluaa. Jollakin viikolla se voi olla seitsemän, toisella vähemmän. Nyt meillä on tilanne, jossa setämiehet sanovat järjestelmän avulla lapselle, että ei ole tänään treenejä, koska et jaksa.

Suomessa ongelma ei minusta kuitenkaan ole kilpajoukkueiden tekemisen taso vaan se, mitä tapahtuu terävimmän kärjen jälkeen. Tasojoukkueissa on Suomessa kolme ongelmaa. Alla sen enempää perustelematta, koska olen ne jo perustellut aiemmin.

1. Haastajien valmennus on huonompaa kuin kilpajoukkueiden.
2. Haastajilla on vähemmän harjoituksia ja huonommat olosuhteet kuin kilpajoukkueilla.
3. Haastajien pelaajamateriaali on liian kirjavaa. Mukana on lapsia vasta-alkaneista harrastajista melkein kilpajoukkuepelaajiin.

Poikkeuksia sääntöihin varmaan jossain on, mutta täälläpäin kilpajoukkueesta putoaminen tarkoittaa pääosin kunnianhimoiselle pelaajalle tietä kadotukseen.

*

Joku voisi jossain koettaa systeemiä, jossa treenejä on 6-7 päivää viikossa ja lapset saavat käydä sen verran kuin haluavat. Ei siis niin, että valitaan 12 pelajaan kilpajoukkue, jolle järjestetään viidesti viikossa treeni ja siitä superjuniorit, jotka saavat kerran viikossa ylimäärisen treenin vaan siten, että kaikki saavat tulla ja treeneissä jaetaan tarpeen mukaan tasoryhmiin. Joku käy kahdesti ja joku seitsemästi, mutta setämies ei ole kertomassa lapselle, että sinä et saa tulla, koska olet ihan paska. Tämä systeemi ei olisi poissa kilpapelaajalta, joka voi käydä seitsemästi viikossa ja saada hyvää valmennusta, mutta antaisi niille heikommillekin mahdollisuuden treenata ja saada hyvää valmennusta. Se, keneltä tämä on pois, on harrastepelaajalta, joka haluaa käydä kahdesti viikossa, mutta joutuu maksamaan useammasta. He voivat valita kahdesti viikossa harrasteporukan, joka on siinä tapauksessa oma, ei setämiehen valinta.

Tiedän, miksi tämä ei toteudu. Ei ole tiloja, vuoroja tai valmentajia. Siksi ne vähemmän kehittyneet pitää saada pois treeneistä. Jämiä kuitenkin tarvitaan seuroihin maksajiksi, joten pidetään yllä näennäistä haastajaryhmää, joka todellisuudessa on harrasteryhmä.

Olen noiden kolmen kohdan kanssa pitkälti samaa mieltä. Koko keskustelua tasoryhmistä ja tasojoukkueista sekoittaa se, että asioiden merkitykset eivät ole kaikille samat.

Kun tasoryhmillä tarkoitetaan sitä, että ryhmät jaetaan varsinkin harjoituksissa sellaisiksi, että niissä voidaan keskittyä hieman eri asioihin pelaajien kehityksen mukaan, ollaan mielestäni hyvällä polulla kunhan valmennus jaksaa keskittyä jokaiseen pelaajaan tasapuolisesti. Mikäli sillä tarkoitetaan sitä, että pelaajat jaetaan tasorymiin ja valmennus keskittyy vain kehittyneempiin ollaan pitkässä juoksussa erittäin huonolla polulla.
Mielestäni on myös hyvä vetää osa treeneistä niin, että ryhmät sekoitetaan täysin ja joidenkin teemojen kanssa voi hyvinkin miettiä onko tasoryhmät edes tarpeen. Tämä vähentää ryhmien sulkeutumista, joka on taas kerran pitkässä juoksussa todella iso ongelma.

Tämä on asia mistä ollaan kovasti eri mieltä tällä hetkellä. Esimerkiksi Koera mainitsi juuri toisella palstalla resurssien allokoinnin vain tietyille yksilöille avaimena menestykseen. Olen asiasta samaa, ja eri mieltä. Samaa mieltä siinä mielessä, että meidän vähäiset kunnolliset olosuhteet on pakko pystyä jotenkin jakamaan niille joita laji kiinnostaa, mutta eri mieltä siinä, että valmennuksen pitäisi varsinkin nuoremmissa ikäluokissa keskittyä vain tiettyihin yksilöihin. Ennen kuin meillä on riittävästi halleja ympärivuotiseen harjoitteluun joudumme tekemään jonkinlaista priorisointia, mutta valmennus on mahdollista jakaa paremmin suuremmalle massalle sillä, että hyvät valmentajat ohjataan katsomaan asioista laajemmasta perspektiivistä. Eli siis pois joukkueiden tasolta seuran tai jopa seurojen tasolle.
Jos hieman vanhempana pitää valmennusta keskittää joillekkin yksilöille niin keskittäisin ensisijaisesti 12-15 vuotiaissa niille, joilla on vahva tunneside ja terveellinen suhtauminen lajiin en niille, jotka juoksevat koviten.

Sitten taas kun mennään tuohon mitä setämiehet sanoo järjestelmän kautta niin olen hyvin vahvasti eri mieltä. Nämä "setämiehet" joilla viitataan varmaankin Palloliittoon (jota on muodikasta vihata tällä hetkellä) sanoo ettei ohjattua harjoittelua saa ollaa liikaa. Tässä paino sanalla "ohjattua". Valmentajan pitäisi tajuta, että se junnu tarvitsee valmentajan ohjeita niin vähän kuin mahdollista, mutta riittävästi ymmärtääkseen miksi mikäkin asia on tärkeää. Jos pelaaja hyppää fillarin selkään ja lähtee omatoimisesti vaikka vuotta vanhempien treeneihin niin se on eri asia. Pitäisi ymmärtää mikä ero on siinä kun se pelaaja lähetetään sinne tai kun se pelaaja lähtee sinne. Pahin mahdollinen on tietenkin se kun se pelaaja kuskataan sinne.
Se mitä nämä "setämiehet" eivät kiellä on vapaat pihapelit joissa ne taidot oikeasti opitaan siellä harjoituksissa tulleiden vinkkien avulla. Miten voi olla, että Afrikasta tulee pelaajia, jotka menestyvät vaikka eivät ole juurikaan kuunnelleet valmentajaa ennen teini-ikää? Se johtuu siitä, että he oppivat taidot perimätiedon kautta tasoryhmien vastakohdassa eli eri ikäisten pelaajien kesken tapahtuvissa pihapeleissä.

Lainaus
Sitten mentiinkin seuraavana keväänä täysin uusiin kuvioihin. 7 vuotiaina pojat jaettiin eri tasoryhmiin ja touhu rupesi muistuttamaan Lenkon äsken kuvailemaa. Treenit oli muistaakseni 4 + 1 kertaa viikossa ja treenien pituus taisi olla 2 tuntia joista puolituntia fysiikkatreeniä (lankkua, hyppyjä, tikapuita jne.). Meininki oli aika spartalaista. Ei ollut leikkejä tmv. vaan touhu oli kohtuu totista. Itse en muista että olisi omat junnutreenit olleet noin kovia edes 15 vuotiaana.

2 ohjattua 1-1,5 h. harjoitusta viikossa on enemmän kuin tarpeeksi 7 vuotiaalle. 8 vuotiaalle siihen voi ottaa kolmannen harjoituksen niille pelaajille, jotka lähtevät jokaiseen harjoitukseen innoissaan. 4+1 kertaa viikossa on aivan sairas määrä lapselle, joka istuu muutenkin päivät eskarissa tai koulussa kuuntelemassa aikuisten höpötyksiä.
Me puhumme lapsista, jotka käyttävät aikansa mieluummin tutkimalla ja kokeilemalla asioita itse. Me voimme antaa vinkit ja ohjata kokeilemaan oikeita asioita, mutta me emme saa tappaa sitä lasten luontaista tapaa oppia asioita tutkimalla ja kokeilemalla. Jos me sen teemme me kasvatamme palaajia, jotka eivät käytä kaikkia voimavarojaan tilanteiden ratkaisemiseen.

Jalkapallosta pitää ymmärtää se, että se ei ole yksilöurheilua. Se on yksi kulttuurisidonnainen ongelma meillä kun kuvittelemme oikean harjoittelun olevan runsas määrä monotonisesti tapahtuvia toistoja. Hiihdetään 50 kilometriä metsässä ja tullaan räkä poskella kansallissankareiksi.
Oikea harjoittelu tapahtuu hieman muuttuvassa ympäristössä jossa kaikki on suhteessa kaikkeen. Tämä aiheuttaa sen, että pelaajan aivot ja hermosto kehittyvät reagoimaan nopeasti optimaalisella tavalla kuhunkin tilanteeseen. Täysin sama asia kun se, miksi orjallisesti nuoteista soittavalla viulustilla on vaikeuksia improvisoida. Jalkapallo on tietyissä sovituissa raameissa tapahtuvaa jazzia, ei tarkaa nuotitettua klassista.
Jokainen muusikko ymmärtää, että jamittelemaan hyvin muiden kanssa oppii soittamalla ja kuuntelemalla mitä muut tekevät. Aivan samoin jalkapalloa opitaan pelaamalla muiden kanssa ja katsomalla mitä he tekevät.
« Viimeksi muokattu: 28.06.2017 klo 11:17:30 kirjoittanut papadopoulos »
Lenko

Poissa Poissa


Vastaus #1608 : 28.06.2017 klo 22:42:17

Niin. Niillä pihapeleillä Suomen jalkapallo nousee maailman huipulle: https://m.youtube.com/watch?v=qZ-AYBsRHEU

Setämiehillä tarkoitan sitä arvovaltaista ja kunnioitettua valitsijamiehistöä, joka 8-10 -vuotiaista päättää, kuka saa harjoitella ja kuka ei, en Palloliittoa.

Lasten treenaamisen en ajattele olevan Hitlerjugend-henkistä fysiikkaharjoittelua, muotovoimistelua tai perustekniikan toistoja vaan mahdollisuutta pelata jalkapalloa. Talvella tämä mahdollisuus on ilman erityisjärjestelyjä käytännössä vain treeneissä. Minusta kolme mahdollisuutta pelata on parempi kuin kaksi, neljä vielä parempi ja niin edelleen. Toisaalta kaksikin kertaa viikossa liikuntaa ahdistavassa valmennuksessa on paljon.
« Viimeksi muokattu: 29.06.2017 klo 00:42:50 kirjoittanut Lenko »
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #1609 : 29.06.2017 klo 07:12:43

Niin. Niillä pihapeleillä Suomen jalkapallo nousee maailman huipulle: https://m.youtube.com/watch?v=qZ-AYBsRHEU

Setämiehillä tarkoitan sitä arvovaltaista ja kunnioitettua valitsijamiehistöä, joka 8-10 -vuotiaista päättää, kuka saa harjoitella ja kuka ei, en Palloliittoa.

Lasten treenaamisen en ajattele olevan Hitlerjugend-henkistä fysiikkaharjoittelua, muotovoimistelua tai perustekniikan toistoja vaan mahdollisuutta pelata jalkapalloa. Talvella tämä mahdollisuus on ilman erityisjärjestelyjä käytännössä vain treeneissä. Minusta kolme mahdollisuutta pelata on parempi kuin kaksi, neljä vielä parempi ja niin edelleen. Toisaalta kaksikin kertaa viikossa liikuntaa ahdistavassa valmennuksessa on paljon.

No näistä setämiehistä olen samaa mieltä ja jos minun pitäisi valita pojalleni valmentaja ottaisin paljon parjatun "isävalmentajan", joka antaa kaikille saman mahdollisuuden mieluummin kuin "ei isävalmentajan", joka keskittyy vain kehittyneempiin vaikka poikani kuuluisi siihen ryhmäänkin. Syy siihen on se, että ei olisi edes poikani etujen mukaista tappaa kaikkea kilpailua sen "kärjen" takana kun todellisen kilpailun vähyys on yksi meidän suurimmista ongelmista. Onneksi tuo AIK esimerkki on aiheuttanut keskustelua myös toiseen suuntaan.

Kun mennään noihin pihapeleihin niin en yhtään karsasta vapaaehtoisia vuoroja, joissa kaikki saa käydä niin halutessaan ja joissa valmentajan tehtävä on jakaa pojille liivit ja heittää pallo kentälle. G6-G7 ikäluokassa ohjattua joukkueharjoittelua 1-2 krt/vko, F7-F8 ikäluokassa 2-3 jne. Näiden päälle voi sitten olla vapaita pelailuvuoroja kuinka paljon vain kunhan se valmentaja tajuaa pitää turpansa kiinni siellä ja kunhan niihin lähteminen on pelaajan oma tahto. Paras olisi heittää muutama ikäluokka sekaisin näihin pelailuvuoroihin niin pelaajat oppisivat isommiltaan.

Vielä parempaa olisi kunnalliset hallit ja kouluyhteistyö. Ei pitäisi Erzinkään mennä hankeen kahlaamaan samalla kun Kroatilainen junnu neppailee takapihalla kavereiden kanssa.
Talvi olisi mitä parasta aikaa käydä potkimassa hallissa kun kausi ei ole päällä ja kun ulkona ei ole muutakaan tekemistä.
KVilho

Poissa Poissa


Vastaus #1610 : 29.06.2017 klo 09:28:09

No näistä setämiehistä olen samaa mieltä ja jos minun pitäisi valita pojalleni valmentaja ottaisin paljon parjatun "isävalmentajan", joka antaa kaikille saman mahdollisuuden mieluummin kuin "ei isävalmentajan", joka keskittyy vain kehittyneempiin vaikka poikani kuuluisi siihen ryhmäänkin. Syy siihen on se, että ei olisi edes poikani etujen mukaista tappaa kaikkea kilpailua sen "kärjen" takana kun todellisen kilpailun vähyys on yksi meidän suurimmista ongelmista. Onneksi tuo AIK esimerkki on aiheuttanut keskustelua myös toiseen suuntaan.

Kun mennään noihin pihapeleihin niin en yhtään karsasta vapaaehtoisia vuoroja, joissa kaikki saa käydä niin halutessaan ja joissa valmentajan tehtävä on jakaa pojille liivit ja heittää pallo kentälle. G6-G7 ikäluokassa ohjattua joukkueharjoittelua 1-2 krt/vko, F7-F8 ikäluokassa 2-3 jne. Näiden päälle voi sitten olla vapaita pelailuvuoroja kuinka paljon vain kunhan se valmentaja tajuaa pitää turpansa kiinni siellä ja kunhan niihin lähteminen on pelaajan oma tahto. Paras olisi heittää muutama ikäluokka sekaisin näihin pelailuvuoroihin niin pelaajat oppisivat isommiltaan.

Vielä parempaa olisi kunnalliset hallit ja kouluyhteistyö. Ei pitäisi Erzinkään mennä hankeen kahlaamaan samalla kun Kroatilainen junnu neppailee takapihalla kavereiden kanssa.
Talvi olisi mitä parasta aikaa käydä potkimassa hallissa kun kausi ei ole päällä ja kun ulkona ei ole muutakaan tekemistä.

Olen samaa mieltä että pihapelit on vielä 9 vuotiaanakin hedelmällisin tapa treenata. Myös olosuhteet on merkittävässä roolissa. Sanoisin että suurin tekijä jalkapallon osalta tällä alueella on ollut tekonurtsin ilmestyminen koulun kentälle. Myös samassa pihapiirissä sijaitseva eskari ja ap/ip hyötyy kentästä. Tekonurtsin takia pihapelikausi kestää käytännössä maalikuusta - marras / joulukuulle. Talvikuukaudet tuntuukin sitten todella nihkeältä mutta eipä se pieni tauko välillä haittaa. Koulussakin on kuulemma välituntihäikät vähentyneet tekonurtsin ilmestymisen takia, kun suurin osa touhaa jotain kentällä.

Yksi jännä ilmiö minkä olen huomannut on se että keskenään pelaaminen ei joukkueen pojilata oikein meinaa onnistua. Lähinnä itkemistä ja valittamista tuntuu olevan. Aina on jonkun mielestää "epää" ja pelaaminen loppuu siihen. Poika käykin mieluummin pelaamassa koulun kentällä vaikka siellä on jos jonkinlaista spinnerinpyörittäjää, kuin oman seuran järjestetyissä vastaavassa. Voiko tämä olla tulosta liiallisesta kilpailuttamisesta vai mitä porukka on mieltä?
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #1611 : 29.06.2017 klo 10:10:48

Olen samaa mieltä että pihapelit on vielä 9 vuotiaanakin hedelmällisin tapa treenata. Myös olosuhteet on merkittävässä roolissa. Sanoisin että suurin tekijä jalkapallon osalta tällä alueella on ollut tekonurtsin ilmestyminen koulun kentälle. Myös samassa pihapiirissä sijaitseva eskari ja ap/ip hyötyy kentästä. Tekonurtsin takia pihapelikausi kestää käytännössä maalikuusta - marras / joulukuulle. Talvikuukaudet tuntuukin sitten todella nihkeältä mutta eipä se pieni tauko välillä haittaa. Koulussakin on kuulemma välituntihäikät vähentyneet tekonurtsin ilmestymisen takia, kun suurin osa touhaa jotain kentällä.

Ajatusmalli olosuhteiden kanssa on huono kun ajatellaan, että tarvitsemme kentän, koska vuoroja ei riitä kaikille. Tuossa tilanteessa toki se kentän tarve on akuutti, mutta totuus on, että tarve syntyy vasta kun olosuhteet saadaan kuntoon. Esimerkkinä voi käyttää vaikka sitä, että kun jokaiseen pikkukylään rakennettiin jäähalli niin alkoi kyliin tulla myös seuroja ja toimintaa.
Jalkapallo ei vain ole Suomessa riittävän yhteiskunnallisesti hyväksytty laji, että niihin olosuhteisiin saataisiin panostuksia ja sitä kautta toimintaa. Ne jotka vetävät talvet salissa ovat jo niin tottuneita siihen ettei parempaa ole tarjolla etteivät osaa edes vaatia enempää. Edelleen käytännössä kaikissa muissa maissa on junioreilla paremmat edellytykset oma-aloitteiseen harjoitteluun kuin Suomessa. Se mikä suomalaisessa keskustelussa vain ottaa päähän on se, että osittain samat henkilöt, jotka vaativat menestystä eivät ole valmiit edes panostamaan tai näe sitä tarpeellisena. Annetaan Ford Escort F1 kisaan ja ihmetellään miksi ei tule menestystä.

If you build it, they will come!

Lukekaa Luis Suarezin kirja ja miten tärkeänä paikkana kirjassa mainitaan hänen lapsuuden kotinsa takapihalla ollut "kenttä".

Lainaus
Yksi jännä ilmiö minkä olen huomannut on se että keskenään pelaaminen ei joukkueen pojilata oikein meinaa onnistua. Lähinnä itkemistä ja valittamista tuntuu olevan. Aina on jonkun mielestää "epää" ja pelaaminen loppuu siihen. Poika käykin mieluummin pelaamassa koulun kentällä vaikka siellä on jos jonkinlaista spinnerinpyörittäjää, kuin oman seuran järjestetyissä vastaavassa. Voiko tämä olla tulosta liiallisesta kilpailuttamisesta vai mitä porukka on mieltä?

Tässä päästään taas siihen liiallisen ohjatun harjoittelun ongelmaan.

Miten me kuvittelemme, että lapset oppivat toimimaan kentällä yhdessä kun siellä on koko ajan joku aikuinen katsomassa perään? Lapset pitää saada sinne kentälle ilman aikuisia opettelemaan ryhmässä toimimista yhdessä. Se itkeminen ja valittaminen johtuu siitä, että he eivät ole tottuneet ottamaan huomioon muita ja pitämään puoliaan tarvittaessa kun joku muu tekee sen heidän puolestaan.
Jalkapallo on ennen muuta joukkuepeli. Pelaaja voi olla vaikka kuinka hyvä, mutta jos häneltä puuttuu kyky toimia ryhmässä ei hänen kaltaisiaan mahdu kentälle kerralla kovinkaan montaa. Rakennetaan kunnallisia halleja johon lapset voivat mennä koulun jälkeen tappamaan aikaa ilman jatkuvaa holhousta niin nämä ongelmat ratkeaa.
KVilho

Poissa Poissa


Vastaus #1612 : 29.06.2017 klo 10:50:00

Ajatusmalli olosuhteiden kanssa on huono kun ajatellaan, että tarvitsemme kentän, koska vuoroja ei riitä kaikille. Tuossa tilanteessa toki se kentän tarve on akuutti, mutta totuus on, että tarve syntyy vasta kun olosuhteet saadaan kuntoon. Esimerkkinä voi käyttää vaikka sitä, että kun jokaiseen pikkukylään rakennettiin jäähalli niin alkoi kyliin tulla myös seuroja ja toimintaa.
Jalkapallo ei vain ole Suomessa riittävän yhteiskunnallisesti hyväksytty laji, että niihin olosuhteisiin saataisiin panostuksia ja sitä kautta toimintaa. Ne jotka vetävät talvet salissa ovat jo niin tottuneita siihen ettei parempaa ole tarjolla etteivät osaa edes vaatia enempää. Edelleen käytännössä kaikissa muissa maissa on junioreilla paremmat edellytykset oma-aloitteiseen harjoitteluun kuin Suomessa. Se mikä suomalaisessa keskustelussa vain ottaa päähän on se, että osittain samat henkilöt, jotka vaativat menestystä eivät ole valmiit edes panostamaan tai näe sitä tarpeellisena. Annetaan Ford Escort F1 kisaan ja ihmetellään miksi ei tule menestystä.

If you build it, they will come!

Lukekaa Luis Suarezin kirja ja miten tärkeänä paikkana kirjassa mainitaan hänen lapsuuden kotinsa takapihalla ollut "kenttä".

Tässä päästään taas siihen liiallisen ohjatun harjoittelun ongelmaan.

Miten me kuvittelemme, että lapset oppivat toimimaan kentällä yhdessä kun siellä on koko ajan joku aikuinen katsomassa perään? Lapset pitää saada sinne kentälle ilman aikuisia opettelemaan ryhmässä toimimista yhdessä. Se itkeminen ja valittaminen johtuu siitä, että he eivät ole tottuneet ottamaan huomioon muita ja pitämään puoliaan tarvittaessa kun joku muu tekee sen heidän puolestaan.
Jalkapallo on ennen muuta joukkuepeli. Pelaaja voi olla vaikka kuinka hyvä, mutta jos häneltä puuttuu kyky toimia ryhmässä ei hänen kaltaisiaan mahdu kentälle kerralla kovinkaan montaa. Rakennetaan kunnallisia halleja johon lapset voivat mennä koulun jälkeen tappamaan aikaa ilman jatkuvaa holhousta niin nämä ongelmat ratkeaa.

Olen samaa mieltä (tai luulen olevani), eli ne olosuhteet kannattaa rakentaa sinne missä on lapsia, eikä välttämättä sinne misse on treenit. Toisinsanoen koulun pihoihin kannattaisi satsata koska yhteiskunnallinenkin vaikutus olisi suurenmpi, kuin siinä tapauksessa että kenttä tulee siihen toisen ja kolmannen viereen.

Olosuhteetkaan ei aina riitä. Pojan ollessa eskarissa kenttää ei käytetty. Kyselin tädeiltä että miksi lapset ei pelaa? Ei ole palloja, oli vastaus. No palloja olikin tosiasiassa kymmenen, mutta yhdessäkään ei ollut ilmaa. No seuraavana aamuna kun vein pojan eskariin pumppasin jokaisen pallon täyteen ja sanoin että antakaa lasten pelata. No jostain kumman syystä pallo vei poikien (ja muistaakseni muutaman tytönkin) mielestä voiton hamahelmistä ja sitten pelattiinkin futista tunti - pari joka päivä.
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #1613 : 29.06.2017 klo 11:03:38

Olosuhteetkaan ei aina riitä. Pojan ollessa eskarissa kenttää ei käytetty. Kyselin tädeiltä että miksi lapset ei pelaa? Ei ole palloja, oli vastaus. No palloja olikin tosiasiassa kymmenen, mutta yhdessäkään ei ollut ilmaa. No seuraavana aamuna kun vein pojan eskariin pumppasin jokaisen pallon täyteen ja sanoin että antakaa lasten pelata. No jostain kumman syystä pallo vei poikien (ja muistaakseni muutaman tytönkin) mielestä voiton hamahelmistä ja sitten pelattiinkin futista tunti - pari joka päivä.

Kulttuurisidonnainen asia. En voi kuvitella, että Espanjassa, Saksassa, Englannissa, Tanskassa tai edes Ruotsissa olisi pallot olleet tyhjiä.
Erittäin hyvä esimerkki siitä missä ne ongelmat todellisuudessa ovat. Se on helppo syyttää Palloliittoa kun syyn voi ulkoistaa muille, mutta totuus on, että me itse olemme se yhteiskunta, joka lajin kilpailukyvystä vastaa. Yleisessä keskustelussa kuulee kyllä paljon valitusta, mutta vähän tekemistä. Hatun nosto sinulle pallojen täyttämisestä, joka olisi jäänyt monelta valittajalta tekemättä.

Nämä on niitä pieniä tärkeitä tekoja joilla on iso vaikutus. Meilläkin päiväkodissa pojat pelaa kumipalloilla kun se yksi kunnon pallo, joka siellä on on jatkuvasti tyhjä. Vein päiväkotiin pumpun ja sanoin, että täyttäkää ja hetken jaksoivat sitä tehdä. Nyt se on ollut taas jatkuvasti tyhjä vaikka pojat pelailee kuinka paljon. Kyselinkin päiväkodin johtajalta voinko tuoda heille lahjoituksena muutaman pallon ja pikkumaalit kun kyseessä on yksityinen päiväkoti. En ole saanut vastaus niin ajattelin vain tiputtaa ne yksi aamu sinne.
KVilho

Poissa Poissa


Vastaus #1614 : 29.06.2017 klo 11:07:46

Kulttuurisidonnainen asia. En voi kuvitella, että Espanjassa, Saksassa, Englannissa, Tanskassa tai edes Ruotsissa olisi pallot olleet tyhjiä.
Erittäin hyvä esimerkki siitä missä ne ongelmat todellisuudessa ovat. Se on helppo syyttää Palloliittoa kun syyn voi ulkoistaa muille, mutta totuus on, että me itse olemme se yhteiskunta, joka lajin kilpailukyvystä vastaa. Yleisessä keskustelussa kuulee kyllä paljon valitusta, mutta vähän tekemistä. Hatun nosto sinulle pallojen täyttämisestä, joka olisi jäänyt monelta valittajalta tekemättä.

Nämä on niitä pieniä tärkeitä tekoja joilla on iso vaikutus. Meilläkin päiväkodissa pojat pelaa kumipalloilla kun se yksi kunnon pallo, joka siellä on on jatkuvasti tyhjä. Vein päiväkotiin pumpun ja sanoin, että täyttäkää ja hetken jaksoivat sitä tehdä. Nyt se on ollut taas jatkuvasti tyhjä vaikka pojat pelailee kuinka paljon. Kyselinkin päiväkodin johtajalta voinko tuoda heille lahjoituksena muutaman pallon ja pikkumaalit kun kyseessä on yksityinen päiväkoti. En ole saanut vastaus niin ajattelin vain tiputtaa ne yksi aamu sinne.

Taisipa vielä olla niin että paikallinen seura oli nuo pallot vuosien aikana lahjoittanut.
Jortsukka

Poissa Poissa


Vastaus #1615 : 30.06.2017 klo 12:12:45

No näistä setämiehistä olen samaa mieltä ja jos minun pitäisi valita pojalleni valmentaja ottaisin paljon parjatun "isävalmentajan", joka antaa kaikille saman mahdollisuuden mieluummin kuin "ei isävalmentajan", joka keskittyy vain kehittyneempiin vaikka poikani kuuluisi siihen ryhmäänkin. Syy siihen on se, että ei olisi edes poikani etujen mukaista tappaa kaikkea kilpailua sen "kärjen" takana kun todellisen kilpailun vähyys on yksi meidän suurimmista ongelmista. Onneksi tuo AIK esimerkki on aiheuttanut keskustelua myös toiseen suuntaan

On nostanut keskustelua. Toki aina hauskaa, että löydetään kyllä sopivia esimerkkejä, sitä omaa asiaa tukemaan. Samalla esim. Bromma ja Hammarby pyörittää ~10 pelaajan akatemiaa, silti ikäluokassa siis jopa 250-300 poikaa. Se ei ole ongelma siellä, mutta ongelma se on täällä. Siis jos pidetään pieniä ryhmiä.

Ja ei en halua että ryhmät on super pieniä tai panostetaan 8-vuotiaasta vain 10 poikaan, mutta samalla ihmettelen tätä keskustelua missä Suomessa suurin ongelma on kilpailu, vaikka tosiassa kilpailua ei juuri esiinny missään. Juuri nämä "kilparyhmät" on usein niitä mihin kun kerran pääsee, niin siellä ollaan niin pitkään kun huvittaa, sama se miten teet harjoituksissa/mitä omalla ajalla, jne.

Joten kyllä näen ennemmin ongelmana, että Suomessa ei oikeasti kilpailla paikoista hyviin seuroihin, niissä pysymiseen, jne. Toki samalla ongelma on se, että meillä on valtavasti seuroja joissa kaikki tekeminen on mitä sattuu, jolloin niissä hyvissä seuroissa on "liian helppo" pysyä.

Olen vain täynnä tätä keskustelua että meillä kilpailu olisi jotenkin ongelma. Toki se voi olla miten kilpailu toteutetaan ja tehdään, mutta itse kilpailu sitä ei ole. Edelleen täällä kuitenkin kilpailu on todella vähäistä. Eniten kilpailua tulee valmentajien keskinäisissä väännöissä kuka voittaa Peräkylän Hien turnauksen.
KVilho

Poissa Poissa


Vastaus #1616 : 30.06.2017 klo 12:53:42

On nostanut keskustelua. Toki aina hauskaa, että löydetään kyllä sopivia esimerkkejä, sitä omaa asiaa tukemaan. Samalla esim. Bromma ja Hammarby pyörittää ~10 pelaajan akatemiaa, silti ikäluokassa siis jopa 250-300 poikaa. Se ei ole ongelma siellä, mutta ongelma se on täällä. Siis jos pidetään pieniä ryhmiä.

Ja ei en halua että ryhmät on super pieniä tai panostetaan 8-vuotiaasta vain 10 poikaan, mutta samalla ihmettelen tätä keskustelua missä Suomessa suurin ongelma on kilpailu, vaikka tosiassa kilpailua ei juuri esiinny missään. Juuri nämä "kilparyhmät" on usein niitä mihin kun kerran pääsee, niin siellä ollaan niin pitkään kun huvittaa, sama se miten teet harjoituksissa/mitä omalla ajalla, jne.

Joten kyllä näen ennemmin ongelmana, että Suomessa ei oikeasti kilpailla paikoista hyviin seuroihin, niissä pysymiseen, jne. Toki samalla ongelma on se, että meillä on valtavasti seuroja joissa kaikki tekeminen on mitä sattuu, jolloin niissä hyvissä seuroissa on "liian helppo" pysyä.

Olen vain täynnä tätä keskustelua että meillä kilpailu olisi jotenkin ongelma. Toki se voi olla miten kilpailu toteutetaan ja tehdään, mutta itse kilpailu sitä ei ole. Edelleen täällä kuitenkin kilpailu on todella vähäistä. Eniten kilpailua tulee valmentajien keskinäisissä väännöissä kuka voittaa Peräkylän Hien turnauksen.

Ei kai kilpailussa sinänsä ole ongelmaa. Tuntuu vaan siltä että aika usein ko. toiminta pyörii väärin periaattein (esim. kilparyhmät) joka johtaa siihen että kilpailutilannekin vääristyy. Täälläpäin taas kuvio jossa kilapltaisiin pääsystä tiettyyn seuraan ei oikein onnistu, kun ei tahdo niitä seuroja kauheesti olla.

Onko jollain kokemusta miten esim. isommat Ruotsalaisseurat noita paletteja pyörittää? Onko seurassa tuo määrä (250-300) poikia vai pyörittävätkö pienempää porukkaa ja sitten try-outuille / jollain muulla menetelmällä sitten kuorivat kermaa päältä muista alueen seuroista?
Jortsukka

Poissa Poissa


Vastaus #1617 : 30.06.2017 klo 13:35:00

Ei kai kilpailussa sinänsä ole ongelmaa. Tuntuu vaan siltä että aika usein ko. toiminta pyörii väärin periaattein (esim. kilparyhmät) joka johtaa siihen että kilpailutilannekin vääristyy. Täälläpäin taas kuvio jossa kilapltaisiin pääsystä tiettyyn seuraan ei oikein onnistu, kun ei tahdo niitä seuroja kauheesti olla.

Onko jollain kokemusta miten esim. isommat Ruotsalaisseurat noita paletteja pyörittää? Onko seurassa tuo määrä (250-300) poikia vai pyörittävätkö pienempää porukkaa ja sitten try-outuille / jollain muulla menetelmällä sitten kuorivat kermaa päältä muista alueen seuroista?

Kyllä. Meillä kilpaillaan väärin. Siitä täysin samaa mieltä.

Ruotsissa siis esim. Brommalla on 1-2 tasojoukkuetta Bromma 1( ja Bromma 2), jonka jälkeen sillä on nuoremmissa ikäluokissa jopa yli 25 joukkuetta. Joukkueet tarkoittavat siis 9-11(noin) pojan ryhmiä. Näillä joukkueilla siis kaikilla omat valmentajat, joukkueenjohtajat, jne. Hammarbylla sitten on vain yksi ryhmä tasossa(Akademi) ja sen jälkeen sitten paljon(15+) joukkueita nuoremmissa ikäluokissa. Jossain jopa enemmän kuin Brommalla.

AIK:lla oli aiemmin sitten tuo malli että vain 1-2 joukkuetta ja kermat muilta. Nyt ovat sitä muuttaneet ja tästä sitten tehty johtopäätös->Ruotsissa ei ole tasoryhmiä tai kilpailua-> Suomeen saatava sama malli, koska suurin ongelma on kilpailu.
« Viimeksi muokattu: 30.06.2017 klo 13:38:30 kirjoittanut Jortsukka »
KVilho

Poissa Poissa


Vastaus #1618 : 30.06.2017 klo 13:57:00

Kyllä. Meillä kilpaillaan väärin. Siitä täysin samaa mieltä.

Ruotsissa siis esim. Brommalla on 1-2 tasojoukkuetta Bromma 1( ja Bromma 2), jonka jälkeen sillä on nuoremmissa ikäluokissa jopa yli 25 joukkuetta. Joukkueet tarkoittavat siis 9-11(noin) pojan ryhmiä. Näillä joukkueilla siis kaikilla omat valmentajat, joukkueenjohtajat, jne. Hammarbylla sitten on vain yksi ryhmä tasossa(Akademi) ja sen jälkeen sitten paljon(15+) joukkueita nuoremmissa ikäluokissa. Jossain jopa enemmän kuin Brommalla.

AIK:lla oli aiemmin sitten tuo malli että vain 1-2 joukkuetta ja kermat muilta. Nyt ovat sitä muuttaneet ja tästä sitten tehty johtopäätös->Ruotsissa ei ole tasoryhmiä tai kilpailua-> Suomeen saatava sama malli, koska suurin ongelma on kilpailu.

Tarkoitin lähinnä sitä että miten esim. valinnat eri tasojoukkueisiin / akatemioihin tehdään?  Jos nyt ajatellaan että sun pitäisi tuosta määrästä poikia valita se 10 yksilön akatemiaporukka, niin miten se tehdään? Jos lähtökohta on se että on 25 joukkuetta, joissa jokaisessa on oma valmentajansa, niin miten ihmeessä saadaan puolueeton rankkäys pojista? Mitkä ovat ne ominaisuudet joiden perusteella harvat valitaan. Onko olemassa joku kaikkien luottamusta nauttiva "oraakkeli" joka puhtaalla intuitiolla valkkaa kaverit pelkän olemuksen perusteella vai mennäänkö jollain mitattavalla asteikolla? Yksi henkilö tuskin pystyy millään saamaan luotettavaa kokonaiskuvaa massan yksilöiden tasosta, potentiaalista puhumattakaan. Miten ja kuinka usein akatemian porukan ominaisuudet suhteessa haastajien vastaaviin todetaan?
Stürmer

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: YJPKKÄ & Suomen naiset.


Vastaus #1619 : 30.06.2017 klo 16:31:12


Mitkä ovat ne ominaisuudet joiden perusteella harvat valitaan. Onko olemassa joku kaikkien luottamusta nauttiva "oraakkeli" joka puhtaalla intuitiolla valkkaa kaverit pelkän olemuksen perusteella vai mennäänkö jollain mitattavalla asteikolla? Yksi henkilö tuskin pystyy millään saamaan luotettavaa kokonaiskuvaa massan yksilöiden tasosta, potentiaalista puhumattakaan. Miten ja kuinka usein akatemian porukan ominaisuudet suhteessa haastajien vastaaviin todetaan?


Tästä osaamisestahan voi pyytää vinkkejä Suomen Palloliiton piiri- ja aluevalmentajilta.

papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #1620 : 30.06.2017 klo 21:18:27

Lainaus
Olen vain täynnä tätä keskustelua että meillä kilpailu olisi jotenkin ongelma. Toki se voi olla miten kilpailu toteutetaan ja tehdään, mutta itse kilpailu sitä ei ole. Edelleen täällä kuitenkin kilpailu on todella vähäistä. Eniten kilpailua tulee valmentajien keskinäisissä väännöissä kuka voittaa Peräkylän Hien turnauksen.

Niin itse nimenomaan tarkoitin, että kilpailua ei ole riittävästi ja sen huomaa vasta vanhemmissa ikäluokissa kun porukkaa on tippunut pois. Huomataan siis siinä vaiheessa kun tiputaan kelkasta.

Tämä on pyramidi mallin ongelma kun massa on pieni ja johtuu siitä ettei meillä pidetä riittävästi huolta jokaisesta pelaajasta ja anneta kaikille mahdollisuus. Jos jokaiselle annettaisiin mahdollisuus olisi meillä kirittäjiä kärjen takana ja enemmän tervettä kilpailua. Nyt joukkueisiin mahtuu liikaa pelaajia vanhemmissa ikäluokissa joiden ei oikeasti tarvitse yrittää ja jalkapallossa jossa on 22 pelaajaa kentällä kerralla tämä on todellinen ongelma.
Lenko

Poissa Poissa


Vastaus #1621 : 30.06.2017 klo 22:58:01

Samalla esim. Bromma ja Hammarby pyörittää ~10 pelaajan akatemiaa, silti ikäluokassa siis jopa 250-300 poikaa. Se ei ole ongelma siellä, mutta ongelma se on täällä. Siis jos pidetään pieniä ryhmiä.

Ei kilpailu ole ongelma. Ongelma on sen puute. Pieni 10-15 -hengen kilparyhmä, joka tekee hommia tosissaan, ei ole ongelma. Ongelma on se, että sen takana ei tapahdu mitään. Kuka kilparyhmäläisiä haastaa, jos kukaan muu kuin 10-15 hengen kilparyhmä ei treenaa tarpeeksi tai edes sitä vähää kunnolla? Näin minä ymmärrän logiikan, miten kilpailu tapetaan kilparyhmästä. Minusta se, mitä tapahtuu tai ennemminkin, mitä ei tapahdu kärjen takana, on tällä hetkellä suomalaisen junnuvalmennuksen ylivoimaisesti suurin ongelma.

Sattumoisin tuo Bromman pelaajamäärä melko tavalla vastaa täällä alueellista junnumäärää pikkupojissa. Meillä se 10-15 pelaajaa saa parasta "akatemiavalmennusta" ihan kuin Brommassa. Varmaan Brommassa on asiat paremmin ja osaamista enemmän, mutta ero ei varmaan ole lopulta niin valtava, koska tuolla porukalla on täällä yhdessä ikäluokassa esimerkiksi Uefa Pro -lisenssin suorittanut, erittäin kokenut vastuuvalmentaja, muutama pätevä apuvalmentaja, fysioterapeutin tutkinnon suorittanut fysiikkavalmentaja ja vuoroja niin paljon kuin haluavat käyttää. Paikallinen talenttivalmentaja vetää vielä erikseen treenejä kaikkein lahjakkaimmille. Ei tämä tilanne nyt niin huono ole edes Brommaan verrattuna. Isompi ero meillä taitaa kuitenkin olla siinä, mitä ne 200-250 muuta lasta tekevät. Kuvittelisin, että Brommassa on valmentajia, vuoroja, osaamista, kiinnostusta, jne. No, meillä ei ole. Tuosta kilparyhmästä kun putoaa, pääsee pari kertaa viikossa kokoontuvaan kiva-kerhoon.

Ei, tilanne ei ole joka ikäluokassa ihan näin paha, mutta lähes. Realistisesti ajattelen, että meidän pitäisi saada edes noin 50 hyvin treenaavaa lasta ikäluokkaa kohden, että jalkapallon taso alueellisesti täällä nousisi. Tätä ei tule tapahtumaan. Tilanteeseen ei tule muutosta, koska aina tulee uusi pesue valmentajia, jotka haluavat koettaa, että jääkö se kieli tosiaan siihen mattotelineeseen pakkasella kiinni.

e: Nyt minä lakkaan jankuttamasta. Alkaa sattua jo omaankin päähäni.
« Viimeksi muokattu: 30.06.2017 klo 23:17:14 kirjoittanut Lenko »
Jortsukka

Poissa Poissa


Vastaus #1622 : 30.06.2017 klo 23:54:08

Ei kilpailu ole ongelma. Ongelma on sen puute. Pieni 10-15 -hengen kilparyhmä, joka tekee hommia tosissaan, ei ole ongelma. Ongelma on se, että sen takana ei tapahdu mitään. Kuka kilparyhmäläisiä haastaa, jos kukaan muu kuin 10-15 hengen kilparyhmä ei treenaa tarpeeksi tai edes sitä vähää kunnolla? Näin minä ymmärrän logiikan, miten kilpailu tapetaan kilparyhmästä. Minusta se, mitä tapahtuu tai ennemminkin, mitä ei tapahdu kärjen takana, on tällä hetkellä suomalaisen junnuvalmennuksen ylivoimaisesti suurin ongelma.

Sattumoisin tuo Bromman pelaajamäärä melko tavalla vastaa täällä alueellista junnumäärää pikkupojissa. Meillä se 10-15 pelaajaa saa parasta "akatemiavalmennusta" ihan kuin Brommassa. Varmaan Brommassa on asiat paremmin ja osaamista enemmän, mutta ero ei varmaan ole lopulta niin valtava, koska tuolla porukalla on täällä yhdessä ikäluokassa esimerkiksi Uefa Pro -lisenssin suorittanut, erittäin kokenut vastuuvalmentaja, muutama pätevä apuvalmentaja, fysioterapeutin tutkinnon suorittanut fysiikkavalmentaja ja vuoroja niin paljon kuin haluavat käyttää. Paikallinen talenttivalmentaja vetää vielä erikseen treenejä kaikkein lahjakkaimmille. Ei tämä tilanne nyt niin huono ole edes Brommaan verrattuna. Isompi ero meillä taitaa kuitenkin olla siinä, mitä ne 200-250 muuta lasta tekevät. Kuvittelisin, että Brommassa on valmentajia, vuoroja, osaamista, kiinnostusta, jne. No, meillä ei ole. Tuosta kilparyhmästä kun putoaa, pääsee pari kertaa viikossa kokoontuvaan kiva-kerhoon.

Ei, tilanne ei ole joka ikäluokassa ihan näin paha, mutta lähes. Realistisesti ajattelen, että meidän pitäisi saada edes noin 50 hyvin treenaavaa lasta ikäluokkaa kohden, että jalkapallon taso alueellisesti täällä nousisi. Tätä ei tule tapahtumaan. Tilanteeseen ei tule muutosta, koska aina tulee uusi pesue valmentajia, jotka haluavat koettaa, että jääkö se kieli tosiaan siihen mattotelineeseen pakkasella kiinni.

e: Nyt minä lakkaan jankuttamasta. Alkaa sattua jo omaankin päähäni.

Kyllä, samaa mieltä siitä että ongelma on se "takana" tapahtuva toiminta. Mutta samalla onko ratkaisu se, että meillä ei ole tasoryhmiä, eikä joukkueita ja kaikki pelaa keskenään, kuten täälläkin jotkut ehdottelee? Ei ole. Tuossa sinun esimerkissä otat esimerkin että jossain ikäluokassa on hyvä valmentaja ja muutama pätevä apuvalmentaja. Sitten on 200-250 pelaajaa. Ihan miten vain tuon homman tekee, niin laadukasta, oikeasti laadukasta harjoittelua ei tuolle määrälle saada tuolla valmentajamäärällä. Siis jos laadukkaita valmentajia on 2-4 200 pelajaa kohden. Usein puhutaan vielä pienemmistä määristä hyviä valmentajia noin isoa määrää kohden.

Ongelma on se, kuten aiemmin jo olen sanonut useasti, että meillä ei ole riittävästi seuroja, eikä valmentajia tekemään laadukasta toimintaa. Silloin ei auta siis mitään se, että puhutaan "kaikille samaa valmennusta", kun se on käytännössä mahdotonta. Tällä hetkellä ollaan tilanteessa missä jopa ns. suurseuroissa(Suomen mittakaavassa) jopa niiden kärkiryhmien toiminta/valmennus on kaukana Suomen kärjestä. Erot ovat valtavat jo lapsuusvaiheessa. Se kertoo juuri siitä, että meillä ei ole riittävästi hyviä valmentajia valmentamaan. Ei edes sitä kärkeä, puhumattakaan muista.

Mielestäni siis niin kauan puhe siitä mikä on kilparyhmän tai jonkun muun ryhmän koko on suht. irrelevantti, kun muuten ei riitä valmentajia edes ns. hyviin ryhmiin vetämään toimintaa riittävän laadukkaasti. Toki silloin jos hyviä valmentajia on seurassa vain muutamia, niin ei heidän kannata vetää vain 10 pelaajian ryhmiä, mutta edelleen se ei ole ongelman ydin, vaan se kuinka seura- ja valmentajatasolla meillä mennään.

En nyt ollut ajamassa siis Bromman mallia, koska kuten sanottua, Suomessa tuohon ei ole resursseja, ei valmentajia tai kulttuuria. Ainoastaan otin Bromman ja Hammarbyn esiin, koska täällä otettiin AIK esiin ja puhuttiin sen 180 asteen muutoksesta, kun se sopii omiin motiiveihin. Eli yhtä hyvin joku voisi ottaa nuo ja sitten niiden perusteella todeta, että "näin tehdään Suomessakin hyviä pelaajia". Kuitenkin ympäristö ja resurssit ovat täysin erilaiset.

Kysymys oli siis vain ja ainoastaan siitä, että aina löytyy sopiva esimerkki vahvistamaan se "yksi ainoa ongelma millä ratkotaan kaikki", kun sen tahtoo vain jostain löytää. Nyt sitten vaikka tämä AIK-case. Otetaan AIK:n muutos ja huudetaan kuinka Suomessakin lopetetaan kilpailu ja kaikki vetää keskenään iloisesti ilman mitään kilpailua mistään. Enkä nyt viittaa keneenkään keskustelijaan tällä viimeisellä, vaan ainoastaan yleiseen tapaan tehdä asioita.

Emme voi monistaa/kopioida ulkomailta jotain tapaa suoraan, vaan meidän pitää miettiä niitä ongelmia mitkä meillä on ja ratkaisuja niihin. Ensimmäisinä tulee mieleen olosuhteet(osassa Suomea edenneet hyvin, osassa edelleen heikot), valmennuksen taso, seurojen johdonmukaisuus ja jatkuvuus toiminnassa, seurojen profiloituminen toimintaan, seurojen tietojenvaihto, palloliiton linjaus tähän liittyen, alueellinen yhteistyö(alueellisesti toiminnan nostaminen niiden johdolla joilla näkemystä ja kokemusta tehdä asioita oikeaan suuntaan sekä muiden tuki tähän toimintaan), jne.

Eli samaa mieltä ongelmista, mutta selvästi ratkaisut koetaan eri tavalla. Itse en siis koe ongelman ratkaisuksi että kasvatetaan valtavasti pelaajamäärää suhteessa nykyisiin valmentajiin, vaan koen että tärkeämpi ratkaisu olisi pohtia miten laadukkaiden valmentajien, profiloituvien seurojen ja oman mahdollisimman laadukkaan tekemisen tasoa voitaisiin nostaa. En siis koe että nykyisellä valmentajamäärällä(siis laadukkailla valmentajilla) voidaan merkittävästi kasvattaa laadukasta pelaajamassaa. Isoimpana kantona kaskessa koen juuri valmennuskoulutuksen(ei vain siis palloliiton koulutuksissa) merkittävän tason parantamisen. Tähän sitten liittyy paljon sitä mihin rahaa priorisoidaan seuroissa, millaiset olosuhteet on, miten palloliitto jatkossa tomintaa kehittää, miten seurat profiloituvat ja ymmärtävät oman roolinsa jalkapallokartalla, jne.
Lenko

Poissa Poissa


Vastaus #1623 : 01.07.2017 klo 14:44:11

Paljosta hyvinkin samaa mieltä. Meillä on liian vähän sitoutuneita valmentajia, seurojen toiminta on monin paikoin mitä sattuu, jne. Varmaan se suurin ero näkemyksissä on siinä, että minusta nykyiset valmennusresurssit voitaisiin jakaa järkevämmin ja saada selvästi parempi lopputulos.
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #1624 : 02.07.2017 klo 01:50:05

Paljosta hyvinkin samaa mieltä. Meillä on liian vähän sitoutuneita valmentajia, seurojen toiminta on monin paikoin mitä sattuu, jne. Varmaan se suurin ero näkemyksissä on siinä, että minusta nykyiset valmennusresurssit voitaisiin jakaa järkevämmin ja saada selvästi parempi lopputulos.

Mielestäni myös valmennusresurssit pystytään jakamaan paremmin jos tahdotaan. Vaatii vain hieman erilaista ajattelua mihin Suomessa ollaan lajista riippumatta totuttu. Tarvitaan valmentajia jotka ymmärtävät yksilöiden tarpeet, mutta eivät sekoita niitä omiin tarpeisiinsa jolloin he pystyvät katsomaan suurempia kokonaisuuksia.

Toinen ja helpompi vaihtoehto olisi tehdä se rahalla, mutta ikävä kyllä tämä maa on prioriteettinsä valinnut eikä jalkapallo kuulu niihin. Se mihin ei voida millään muulla kuin rahalla vaikuttaa on olosuhteet. Paskat kortit tuli, mutta niillä on nyt vain pelattava.

Niin tai näin on suomalaisen jalkapallon on pystyttävä tekemään asiat pienemmällä rahalla  paremmin kuin kilpailijansa. Kun me olemme samassa kuin Unkari voimme sanoa tehneemme asiat paljon paremmin kuin he. Me emme saa mitään ilmaiseksi vaan joudumme tekemään tuplasti töitä saman lopputuloksen saamiseksi.
Suomalaisen jalkapallon ongelma ei ole suomalainen jalkapalloperhe vaan sen perheen ulkopuolinen tuki.

Me olemme yksin.
 
Sivuja: 1 ... 64 [65] 66
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines