Ylivoimaisesti suurin ongelma juniorivalmennuksessa Suomessa

[Thalian]

Ei tasoryhmien ajatus ole se, että kärkiryhmistä tulee kaikki huiput ja muut voivat puuhastella keskenään. Idea on se, että jalkapalloilijan polku kulkee koko ajan sopivan haasteellisissa ryhmissä, tuli kehitykseen sitten nopea buusti tai esim. kasvusta johtuva taantuma.

Käytännössä vain tuntuu siltä, että ns. haastajajoukkueista noihin huippujoukkueisiin nousee pelaajia vain aniharvoin. Tähän on monia syitä, joista osa on toki täysin psykologisia, mutta monet liittyvät myös ihan resursseihin. Koska kuitenkin todellisuus on tätä, niin voidaan kyllä kyseenalaistaa tasoryhmien käyttö suomalaisessa jalkapallossa.

[Lenko]

Joku kirjoittti, että kymmenvuotiaista lapsitähdistä on yhdeksäntoistavuotiaana jäljellä 7%. Olisi ihan hyvä tietää, miten tämä korreloi koko harrastajamäärän kanssa. Onko koko ikäluokasta jäljellä tuo 7% vai vielä vähemmän tai enemmän.

Osumatarkkuus on joka tapauksessa huono ja vain korostaa sitä, että sen terävimmän kymmenen takana tuleville pelaajille pitää saada riittävät treenimäärät ja kunnollista valmennusta.

Thalianilta hyvä huomio, että jos valmennusta ei saada toimimaan kilparyhmän takana, ei tasoryhmittelylle ole kunnollisia pelaajakehitykseen liittyviä perusteita ja tasoluokittelun käyttö voidaan kyseenalaistaa.

Toistelen tätä samaa, mutta minusta tasoryhmät ovat hyvin toteutettuna parasta, mitä joukkueelle voi tapahtua. Huonosti toteutettuna ne ovat pahinta, mitä joukkueelle voi tapahtua. Ikävä kyllä, monin paikoin tunnutaan olevan lähellä jälkimmäistä.

[Snoopy]

Käytännössä vain tuntuu siltä, että ns. haastajajoukkueista noihin huippujoukkueisiin nousee pelaajia vain aniharvoin. Tähän on monia syitä, joista osa on toki täysin psykologisia, mutta monet liittyvät myös ihan resursseihin. Koska kuitenkin todellisuus on tätä, niin voidaan kyllä kyseenalaistaa tasoryhmien käyttö suomalaisessa jalkapallossa.

Itselläni on joka vuosi nousijoita yhdestä - kolmeen, harvemmin enemmän. Kuinka monta nousijaa on sitten tarkalleen esimerkiksi viidenvuoden aikavälillä, sitä en osaa sanoa, koska valmentajapesti kestää useimmiten vuoden - kaksi per joukkue, mutta kun nyt huhuilee vanhoille joukkueille, niin nousijoita on suurin piirtein samat seuraavinakin vuosina. Melkein voisin kyllä sanoa, että ne pelaajat näkyvät siellä jo yhdistymisen ensimmäisenä vuotena, mutta esimerkiksi fyysiset rajoitukset estävät vielä nousun. Tänävuonna nousujoita on ollut tasan yksi ja mikäli hän olisi ollut haussa mukana (vanhemmat eivät aluksi halunneet) olisi varmasti saanut paikan jo heti kättelyssä, nyt haasteen valmentaja otti asian puheeksi jo ensimmäisen viikon jälkeen. Muita nousijoita ei ole tällä näkymin tulossa enää tällä kaudella, eli aikaisempiin vuosiin nähden tämä ikäryhmä on ns. kapea.

Luonnollisen putoamien kautta tänä vuonna on myös mennyt enemmän kuin aikaisemmin, eli kolme poikaa, normaalisti putoajia on samat kuin nousijoitakin. Tämä tietenkin johtuu myös siitä, että ei voi nostaa juurikaan enempää kuin nostetaan, koska muuten joukkueet kasvavat tai kutistuvat liiaksi. Yleisesti kuitenkin ajansaatossa putoajia on enemmän kuin nousijoita mikä taas ajaa joukkueet tilanteeseen, että kun mennään vanhempiin ikäryhmiin, niin joukkueiden muodostamisissa tulee ongelmia. Poikkeuksena tietenkin joukkueet joihin löytyy vetoa, eli ns. nimijoukkueet.

Tässä vuosien saatossa on myös joutunut aikalailla pitämään pelaajien puolia. Eräässä joukkueessa muutama pelaaja haluttiin pois kilparyhmästä, periaatteella vaikka väkisin, mutta itse otin asiakseni pitää pelaajien puolia vaikka väkisin. Ongelmana on näiden pelaajien koko ja se, että heidän kasvuvaiheensa rajoittivat tekemisen laatua. Valmennuspäällikön ainoa mahdollisuus oli tiputtaa nämä pelaamaan haasteryhmään, joka oli mielestäni aivan liian helppo molemmille pelaajille. On väärin pelaajaa kohtaa, että hetkellisten fyysisten rajoitusten takia pelaaja laitetaan väärään ryhmään ja aiheutetaan vuodeksi - kahdeksi vääränlainen taso harjoitella ja pelata. Molemmille sain järjestettyä kolmentasoisia pelejä ja onneksi, kumpikaan ei lopettanut tämän takia pelaamista, koska nyt ollaan palattu normaaliin rytmiin. Nykyisin molemmat pelaajat pelaavat todella hyvin, toinen saman seuran kilpajoukkueessa ja toinen toisen joukkueen vuotta vanhemmissa.

Enemmänkin olen huolissani näistä siirroista väärin perustein tai liian lyhyen ajanjakson takia tehtävistä siirroista. Helpommin päästäisiin eteenpäin järjestelemällä harjoituksia ja pelejä useammassa tasossa. Monelle valmentajalle on helpompi vain siirtää pelaaja syrjää miettimättä missä hän voisi olla 6kk tai 12kk päästä. Pituuskasvu on yksi tärkeimmistä tekijöistä mikä rajaa hetkellisesti liikkumista ja näkyy usein ketteryydessä hyvin radikaalisti. Kuitenkin tämä vaihe kestää vain lyhyen aikaa. Toisekseen pienet pelaajat jäävät valmentajien silmissä jalkoihin vaikka ovat useimmiten vain myöhässä pituuskasvussa muihin pelaajiin nähden. Ei nuo nuoret oikeasti jää 150cm mittaisiksi, kyllä niistä järjestään miehiä tulee...

Tasoryhmistä.. Kyllä ne tasot on hyvä asia.. Aikoinaan pelattiin tällä kaikki pelaa ajatuksella sen aikaista sarjaa. Ikäluokka oli jaettu neljään osaan, joista otettiin aina ryhmästään kaksi pelaajaa. Kaksi top pelaajaa, kaksi hyvää pelaajaa, kaksi keskinkertaista pelaajaa ja kaksi huonoa pelaajaa, tämä hieman karrikoidusti. Ei ollut tekemistä jalkapallon kanssa ei... Tässä tavassa molemmissa päissä olevat pelaajat kärsivät enemmän, välissä olevien kohdalla ei näkynyt juurikaan muutoksia, he tuskin edes huomasivat asiaa, mutta pelit olivat aivan järkyttävän epätasaisia. Samalla ryhmällä harjoitteleminen on myös ihan yhtä tuskaa. Mikäli tämä olisi yksilölaji, voisin ymmärtää tämä sekametelisopan, mutta en missään tapauksessa lajissa jossa kentällä tarvitaan ihan jokaista pelaajaa. Mikäli taso ei ole keskimääräisesti sama, on kuin joukkue pelaisi yhden tai jopa kahden pelaajan vajaalla, koko pelin. Se ei kehitä vaan ajaa pelaamaan ns. hätäistä jalkapalloa, pitkään ja perään...

-Snoopy-  

[gv39]

Siitä taitaa olla yksimielisyys, että monesta hyvästä ja huonosta syystä haastajatason joukkueille ei riitä "kunnollista" valmennusta koko pelaajauran ajan.

Olisiko organisaatoissa mahdollisuus panostaa laatuun pelaajakehityksen/lopettamisen taitekohdissa? Te varmasti tiedätte kokemuspohjaisesti millä ne taitekohdat ovat. Kannattaisiko se?

Olen vierestä seurannut, kun n. 1½ vuoden ajan kun kakkoskorin (ja osin kolmoskorin) pelaajien joukkue sai motivoitunutta oikeasti laadukasta valmennusta. Kun harjoituksissa oli järkeä eikä se ollut valmentajalle pakkopullaa, niin kaikki kehittyivät.   

En tiedä olisiko tuosta porukasta kukaan "pelimies" oikeasti lopettanut jalkapalloa, mutta riski olisi ollut suurempi.  Ilman laatupiristystä todennäköinen skenaario olisi ollut, että porukka olisi hajonnut osin pelaajien lopettamisien ja joukkueen vaihtamisien kautta. Nyt suurin osa tuosta porukasta jatkaa jalkapalloilua ja saa vielä mahdollisuuden näyttää todellisen tasonsa, kun kilo- ja senttierot tasoittuvat ja kroppa saa koordinaation takaisin pituuskasvuhypyn jälkeen.   

[takuri]

Se jota kiinostaa löytää, jos vain huutelee ulkopuolelta niin se on oma valinta. Minulla on oma näkemykseni perustuen tutkimuksiin, koulutukseen, ammattilaisuuteen ja ammattitaitooni liitttyen.

Viitsisitkö heittää linkin tai viittauksen vaikka yhteen "jalkapallo on varhaisen erikoistumisen laji" -tutkimukseen? Katsoin tosi nopeasti kyllä, mutta en osannut pikaisella guugletuksella löytää sopivia tuloksia. En ole tähän aiheeseen sen enempää tutustunut, mutta kiinnostaisi kyllä. Tai jos joku löytää sieltä SHA-sivuilta nuo yllämainitut pätkät?

[joosar]

Viitsisitkö heittää linkin tai viittauksen vaikka yhteen "jalkapallo on varhaisen erikoistumisen laji" -tutkimukseen? Katsoin tosi nopeasti kyllä, mutta en osannut pikaisella guugletuksella löytää sopivia tuloksia. En ole tähän aiheeseen sen enempää tutustunut, mutta kiinnostaisi kyllä. Tai jos joku löytää sieltä SHA-sivuilta nuo yllämainitut pätkät?

Ei ehkä kantsi kysellä täällä tuommoisia kun saa 'tyhmänmaineen' kun menee tiedustelemaan päivänselvyyksiä
Eihän se ole sanoa kuin samat jollekin äidille joka tulee tohkeissaan selittään että ei niitä meidän tonipettereitä tarvis näin aikaisin alkaa opettaan tosissaan jalkkista kun tämmöinenkin tutkimus mitä nyt ollaan nähty on tehty.. että äiti nyt menee vaan ite guuglettaan että ei se pidä paikkansa

[JayAi]

Tässähän oli juuri Saksastakin juttua, kun siellä valmentaa suomalainen kaveri(Turusta lähtöisin muistaakseni). Oli kysynyt oman akatemiansa johtajalta että "harrastaako meidän akatemiassa pojat muuta". Vastaus oli ollut tyyliin "joo oli meillä yksi vuosi yksi joka soitti pianoa".

Ei maailman huipulla Messit tai Ronaldot ole paljon muuta tehneet. Kuten sanottua jalkapallo vaatii niin paljon JALKOJEN hermotusta, että poikkeaa paljon muista Suomessa suosituista lajeista jo sen puolesta. Ei se tarkoita että jalkapalloa pelkästään pitäisi pelata Suomessakaan, mutta se vaatii valtavasti niitä toistoja jalkojen kanssa.

Ulkomailla sitten tietenkin akatemioissa hommat ovat niin ammattimaista, että harjoittelu itsenssään on monipuolista.

[nozick]

Viitsisitkö heittää linkin tai viittauksen vaikka yhteen "jalkapallo on varhaisen erikoistumisen laji" -tutkimukseen? Katsoin tosi nopeasti kyllä, mutta en osannut pikaisella guugletuksella löytää sopivia tuloksia. En ole tähän aiheeseen sen enempää tutustunut, mutta kiinnostaisi kyllä. Tai jos joku löytää sieltä SHA-sivuilta nuo yllämainitut pätkät?

Tässä nyt on yksi ihan ok kirjallisuuskatsaus, joka kylläkin puolustaa enemmän nimenomaan monilajisuutta. Erikoistuminen alkaisi tämän mukaan 13 vuodesta eteenpäin.

http://www.ryascotland.org.uk/SiteCollectionDocuments/Instructor%20and%20Coach%20Education/CoteBakerAbernethyHandbook.pdf

Lähdeluettelosta löytyy lisää kiinnostavia juttuja.

Tämä tutkimus sitten näyttäisi todistavan, että varhainen erikoistuminen ja nimenomaan omalla ajalla harjoittelu on tie menestykseen jalkapallossa.

http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/13598130902860721

[6660]

Ongelma keskustelussa on se, että helposti syntyy mielikuva siitä, että on olemassa jokin vakiomäärä treenausta, joka sitten kohdistuu koko futikseen tai johonkin muuhun. Eihän se niin mene. Todellinen ongelma on se, että omaehtoinen tekeminen jää nykyään liian pieneksi ja se vain pienenee jos siihen tulee vahvoja ulkopuolisia pakkoja.

Tottakai on aina joitakin, jotka hurahtavat futkseen jo pienenä, eivätkä muuta halua tehdäkään. He ovat kuitenkin vähemmistö edes huipputasolla. johon luettaneen pari ensimmäistä liigatasoa. Erikoistumattomuuden etua on siinä, että kun se tapahtuu nuorten ehdoilla, se johtaa miltei poikkeuksetta suurempiin harjoitusmääriin kaikilla osa-alueilla kehittäen häntä urheilijana ja myös futaajana. Parasta olisi ettei harjoitelua edes koeta harjoitteluna vaan se on vaan kivaa tekemistä, jota voi ilntohimoisesti harrastaa.

Väitteet siitä, että että koska futista pelataan jaloilla tämä vaatii enemmän harjoittelua kuin "käsillä pelattavat" lajit on aika yleinen ja helppo heittää, mutta onko sille oikeasti mitään pohjaa. Eihän jaloin koskaan päästä samanlaiseen tekemiseen, mutta väite siitä että vaikka huipputennis on helppoa, kun sitä tehdään käsin, on suorastaan outo. Oikeastihan huiipufutaritkaan eivät ole koskaan valmiita. Kyse on ennenkaikea omasta motivaatiosta kehittyä, joka tuo sitten halun kehittää tekniikkaakin kokonaisuuden osana.

Suomesa on juuri päästy eroon siitä ajatuksesta, että futis on vain teknistä osaamista. Onko nyt niin, että nyt yritetään palata takaisin. Lapset pitäisi sulkea futisluostareihin, joissa hinkataan kahdeksan tuntia päivässä pakolla samaa tekniikkaa, että jalat tottuisivat palloon. Jonglöörit on erikseen. Futis vaatii ennen kaikkea pelitaitoja.  Pelitaidossa teknisen suorittamisen oppiminen ei riitä.

[Ricardo Leite]

Tottakai on aina joitakin, jotka hurahtavat futkseen jo pienenä, eivätkä muuta halua tehdäkään. He ovat kuitenkin vähemmistö edes huipputasolla. johon luettaneen pari ensimmäistä liigatasoa. Erikoistumattomuuden etua on siinä, että kun se tapahtuu nuorten ehdoilla, se johtaa miltei poikkeuksetta suurempiin harjoitusmääriin kaikilla osa-alueilla kehittäen häntä urheilijana ja myös futaajana. Parasta olisi ettei harjoitelua edes koeta harjoitteluna vaan se on vaan kivaa tekemistä, jota voi ilntohimoisesti harrastaa.

Pointtihan on se, ettei se pari ensimmäistä liigatasoa täytä ainakaan Rickyn määritelmää huipusta, puhumattakaan että haluaisimme ohjata junnuista nykyisen parin ensimmäisen liigatason pelaajien tasoisia pelaajia. Pointti on se miten saamme ohjattua ne paljon paremmiksi. Boldatun jälkeen olet asian ytimessä. Mutta kun siinä vaiheessa kun pelaajat muualla näkevät ammattilaisuuden realistisena ja kunnioitettavana uravaihtoehtona, Suomessa se tie näyttää monen teinin ja etenkin vanhemman mielestä typeränä riskipelinä tai suorastaan mahdottomalta yhtälöltä. Kulttuurin ohuus ja jalkapallon asema ei tee tästä helppoa.

Väitteet siitä, että että koska futista pelataan jaloilla tämä vaatii enemmän harjoittelua kuin "käsillä pelattavat" lajit on aika yleinen ja helppo heittää, mutta onko sille oikeasti mitään pohjaa. Eihän jaloin koskaan päästä samanlaiseen tekemiseen, mutta väite siitä että vaikka huipputennis on helppoa, kun sitä tehdään käsin, on suorastaan outo. Oikeastihan huiipufutaritkaan eivät ole koskaan valmiita. Kyse on ennenkaikea omasta motivaatiosta kehittyä, joka tuo sitten halun kehittää tekniikkaakin kokonaisuuden osana.

Jos seuraava on tullut jo (202 kertaa) aiemmin, niin pahoittelen.

Lajeja, jossa liikutaan jaloilla ja hallitaan pelivälinettä käsillä tai niiden jatkeena toimivalla välineellä, on aika monta. Äkkiä tulee mieleen tennis, sulkapallo, käsipallo, lentopallo, koripallo, jääkiekko, salibandy, ja you fucking name it miten paljon niitä onkaan. Nämä lajit tukevat erittäin hyvin toisiaan. Koska käsi-silmä-koordinaatio.

Lajeja, jossa palloa hallitaan jaloilla tulee mieleen... yksi. Kts. jalka-silmä-koordinaatio. Ylemmässä kappaleessa mainitut lajit eivät siksi tue jalkapalloa läheskään yhtä hyvin kuin toisiaan. Jalkapallo on paitsi uniikki laji, koska pelivälinettä hallitaan samoilla raajoilla kuin millä liikutaan, myös uniikki laji siinä mielessä, että siinä ylipäätään hallitaan pelivälinettä jaloin.

Jalkojen hienomotoriikka on vähän käsiä monimutkaisempi juttu muutenkin. Käsien hienomotoriikka harjaantuu piirtäessä, kirjoittaessa, keilatessa, pelatessa pleikkaria ja kenties vaikka runkatessa. Jalkojen hienomotoriikka harjaantuu... no lähinnä jalkapalloa neppailemalla. Ja paljonko jaloissa oli vähemmän kontrolloivia hermosoluja per kuutiosenttimetri kuin käsissä? Ehkä 8 kertaa vähemmän? Mutta ei mennä sinne.

Lisäksi jalkapallo on maailman kilpailluin ja globaalein laji. Se tarkoittaa, että huipulle päästäksesi sinun on oltava jotain aivan erityistä. Kilpailu on niin kovaa, että ellet ole valmis tekemään tarpeeksi töitä tarpeeksi aikaisesta lähtien ja lisäksi aivan saatanan lahjakas liikunnallisesti niin todennäköisyytesi eivät ole hyvät. Sillä niitä, jotka ovat valmiita, löytyy aina muualta. Varmasti.

Eli joo se jalkapallo vaatii vähän eri juttuja.

edit: Tarkennuksena: ei jalkapallo itsessään varmaan tennistä vaikeampi laji ole, mutta jalkapalloilija ei keskimäärin saa samaa hyötyä monilajiharrastamisesta kuin tenniksenpelaaja. Jonka huiput eivät muuten paljon muuta ole junnuina pelanneet kuin tennistä. Niin. Paitsi jalkapalloa. Ja joo. Tennis on myös varhaisen erikoistumisen laji. Enimmäkseen erittäin vaativan hienomotoriikkansa ja silkan kilpailevan massansa vuoksi.

[6660]

Sarjatason huipulla viittasin lähinnä siihen, että huippua pitää katsoa leveämmin kuin yleensä tehdään. Jos tavoitteeksi otetaan, että kaikista tehdään maailman viiden parhaan pelaajan tasoisia, ollaan lähinnä toiveunissa.

Kyllä jalkojen hienomotoriikka kehittyy monin eri tavoin, jotka sitten tukevat pallollistakin pelaamista. Ei futiksella ole tähän "yksinoikeutta". Monessa lajissa vaikeusaste nousee siitä, että käden ja pallon välissä on vielä jokin "tikkukin". Mitä enemmän osasia on, sitä hankalammaksi asiat muuttuvat. Tällä en kuitenkaan yritä sanoa, että vaikka käsipallo, lentopallo jne olisivat helpompia kuin tennis. Lajeja on aika turha lähteä vertaamaan keskenään. Huippu on aina kapea.

Erikoistuminen ja eristäminen eivät ole sama asia. Jos pallon kanssa pääsee tekemisiin se erikoistaa väkisin. Kyse on siitä kuinka ja millä keinoin ja kuinka varhaisessa iässä tämä muuttuu vakavammaksi. Sen pitäisi tapahtua nuoren ehdoin.

Huppu-urheilija on kuitenkin kokonaisuus. Olisiko vaikka Teemu Selänteestä toisessa ympäristössä kehittynyt Benzeman tyyppinen Real Madridin maalintekijä ja olisiko Litistä tullut ruotsalaisen Karlssonin tapainen älykäs NHL:n huippupelaaja!

[koera]

Kyllä jalkojen hienomotoriikka kehittyy monin eri tavoin, jotka sitten tukevat pallollistakin pelaamista. Ei futiksella ole tähän "yksinoikeutta". Monessa lajissa vaikeusaste nousee siitä, että käden ja pallon välissä on vielä jokin "tikkukin". Mitä enemmän osasia on, sitä hankalammaksi asiat muuttuvat. Tällä en kuitenkaan yritä sanoa, että vaikka käsipallo, lentopallo jne olisivat helpompia kuin tennis. Lajeja on aika turha lähteä vertaamaan keskenään. Huippu on aina kapea.

No kun ei kehity, vaikka kuinka väittäisi vastaan. Tai no, jalkojen motoriikka kehittyy tietysti jonkun verran, esim. sulkapallossa oppii lähtemään paikoiltaan nopeasti joka suuntaan. Tästä voi olla hyötyä kulmatilantiessa. Mutta pallonkäsittelytaidon vaatimia liikeratoja ei harjaannuteta käsittelemällä palloa käsillä, oli tikkua tai ei. Toistetaan vielä, ettei jää mitään epäselvyyttä: pallonkäsittelytaidon vaatimia liikeratoja ei harjaannuteta käsittelemällä palloa käsillä.

Tämän lisäksi muissa joukkuelajeissa ympäristön tarkkailu eroaa ratkaisevasti jalkapallosta. Futiksessa 1) pelataan jaloilla ja 2) jalat ovat ympäristön tarkkailun kannalta huomattavasti hölmömmässä paikassa kuin kädet, ja 3) jalkojen motoriikan kontrollointi vaatii varsinkin nappulalta huomattavasti suuremman osan aivokapasiteetista kuin käsillä pelattavissa peleissä.

Käsi- tai koripallossa on helppo pitää katse ylhäällä ja syöttöä antaessa näkee sekä palloa odottavan kaverin että pelivälineen. Futarin pitää vilkuilla vuorotellen palloa ja vuorotellen kenttää. Ihmisaivojen yksi vahvimmista puolista on liikkeen ennustaminen ympäröivässä maailmassa. Mutta jotta tästä vahvuudesta pääsee nauttimaan, pitää ensin saada taitotaso riittävän korkealle, että jää aikaa ja resursseja ympäristön tarkkailuun. Mitä varhaisemmassa vaiheessa riittävä taitotaso on saavutettu, sitä enemmän pelitilannemalleja ja niihin sopivia ratkaisuita pelaajalle kertyy, ja sitä nopeampia ja parempia päätöksiä hän pystyy myöhemmin tekemään.

[6660]

Jep,

Vaikea lajeja verrata, mutta tuossa yksi yritys, kun asiantuntijat on laitettu pisteyttämään lajin vaikeusaste: futis sijalla 10

http://sports.espn.go.com/espn/page2/sportSkills

Tällä varmasti merkitystä harjoittelunkin kannalta!

[RaneKa]

Kyse on siitä kuinka ja millä keinoin ja kuinka varhaisessa iässä tämä muuttuu vakavammaksi. Sen pitäisi tapahtua nuoren ehdoin.

Lopulta se aina tapahtuu "nuoren ehdoin", jos on tapahtuakseen. Useimmiten "nuoren ehdot" vain ovat sellaiset ettei tapahdu. Luulenpa, ettei keskiverto maju-nuorikaan vielä ymmärrä mitä jalkapallo oikeasti kilpaurheilutasolla vaatii.

Harhakäsitystä helposta tiestä huipulle ei mielestäni saisi ruokkia löysillä puheilla monilajisuuden autuudesta nimenomaan jalkapallon kohdalla. Kuten täällä on hyvin perusteltu silmä-jalkakoordinaatiosta ja pään asennosta, ainoa mikä lopulta merkitsee, on laadukkaitten pallokosketusten hurja määrä eritoten omalla ajalla. Jos sen lisäksi ehtii muutakin harrastamaan, oli se muuta urheilua tai vaikka musiikkia, mikäs sen hienompaa.

[RaneKa]

Jep,

Vaikea lajeja verrata, mutta tuossa yksi yritys, kun asiantuntijat on laitettu pisteyttämään lajin vaikeusaste: futis sijalla 10

"Soccer"

Mutta ok. Vaikka vaikka aikuisten foorumiväittelyssä päämääränä olisikin "voittaa", lapselle ei saa valehdella.

[JayAi]

Jep,

Vaikea lajeja verrata, mutta tuossa yksi yritys, kun asiantuntijat on laitettu pisteyttämään lajin vaikeusaste: futis sijalla 10

http://sports.espn.go.com/espn/page2/sportSkills

Tällä varmasti merkitystä harjoittelunkin kannalta!

Yllättävää että kun jenkit tekee "tutkimuksen" niin siellä on Rugby kaukana jenkkifudiksesta. Luin tämän saman "jutun" joskus ja ei aiheuttanut muuta kuin naurua. Jenkit puffanneet jenkkilajeja. Nuo "asiantuntijat" osa jotain ESPN:n toimittajia vaan.

[6660]

Yllättävää että kun jenkit tekee "tutkimuksen" niin siellä on Rugby kaukana jenkkifudiksesta. Luin tämän saman "jutun" joskus ja ei aiheuttanut muuta kuin naurua. Jenkit puffanneet jenkkilajeja. Nuo "asiantuntijat" osa jotain ESPN:n toimittajia vaan.

Tämä on aivan totta, mutta aina näistä jotain pointteja voi hakea. Yhtä hullua on futisihmisten todistelu siitä kuinka hireveän vaativaa futis on, kun sitä pelataan jaloin. Aika pitkälle siinä haiskahtaa syy etsiä selitystä sille ettei menestytä: "kun on niin hirvittävän vaikeaa". Tätä kun junnuille tarpeeksi todistellaan, tottakai alkavat vielä uskoakin siihen.

[RaneKa]

Tätä kun junnuille tarpeeksi todistellaan, tottakai alkavat vielä uskoakin siihen.

Toivotaan niin. Lapsille ei saa valehdella.

Ne jatkavat, joilla on intohimo palloon ja peliin: rakkaus lajiin.

Ne, joille menestyminen on ensisijaista, hakeutuvat helpommille/vähemmän kilpailluille elämän osa-alueille: vaihtavat lajia ajoissa tai lukevat itsensä vaikka lakimiehiksi. Siinä ei ole mitään pahaa.

[takuri]

Ei ehkä kantsi kysellä täällä tuommoisia kun saa 'tyhmänmaineen' kun menee tiedustelemaan päivänselvyyksiä

Koitan elää tämän kanssa. Onneksi jalkapallo ei ole ykköslajini, niin voin aina poistua kaikessa hiljaisuudessa takavasemmalle... Siitä huolimatta muutamia hajatelmia.

Tämä tutkimus sitten näyttäisi todistavan, että varhainen erikoistuminen ja nimenomaan omalla ajalla harjoittelu on tie menestykseen jalkapallossa.

http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/13598130902860721

Kiitos linkeistä. Täytyy tutustua ajan kanssa vielä tarkemmin.

Tässä tutkimuksessa samoin kuin SHA:n tutkimuksissa aikaisesta erikoistumisesta nousee itselleni esiin pari kriittistä kysymystä. SHA:n tutkimuksissa viittaan http://www.samihyypiaakatemia.fi/materiaalipankki/getfile.php?file=91 (slide 21 --> jossa viitataan myös tuohon Fordin tutkimukseen).

1)   Yllälinkitetyssä tutkimuksessa on tutkittu pelaajia, jotka ovat saavuttaneet ammattilaistason 16-vuotiaina. Eli verrattain aikaisin. Toisessa tutkimuksessa on tutkittu 8-18 –vuotiaita Akatemia-pelaajia ja näiden kehityspolkuja. Kuitenkaan nämä itsessään eivät vielä mielestäni ole huippupelaajia tai ainakaan ainoa reitti huipulle – huipulle voi varmasti päästä myös myöhemmin. On varmasti luonnollista, että 16-vuotiaana huipulle päässyt on aloittanut lajin aikaisemmin jotta saa riittävän harjoittelumäärän taakseen tuohon ikään mennessä. Ovatko 16-vuotiaana ammattilaissopimuksen saaneet pelaajat kuitenkaan parempia 10 vuoden päästä parempia kuin myöhemmin ammattilaissopimuksen saaneet pelaajat? Miten myöhemmin huipulle päässeiden kehityskäyrä eroaa (eroaako?) aikaisin sopimuksen saaneista pelaajista. Toisaalta onko 8-18 –vuotiaana Akatemia-pelaaja lopulta mikään ”status” - onko näistä tullut aikuistason pelaajia?
2)   Ainakin toisessa näissä tutkimuksista korostuu vapaan pelin, ”vapaaharjoittelun” määrä. Sen, jota lapsi ja nuori tekee leikkiessään kun futis vaan on niin siistiä. Ei minkään ennalta-annetun ohjelman mukaisesti. Onko suomalaisessa Akatemia-toiminnassa esimerkiksi 10-vuotiailla tilaa tälle? Ainakin KäPa:n puolella näyttää monessa pienemmässäkin ikäluokassa olevan 4-5 kertaa viikossa harjoitukset ja tämän jälkeen joka päivä tehdään omatoimiohjelma. Ilmeisesti ajatellaan, että tällä saadaan se liikuntasuositus 20+ tuntia täyteen.

Parasta olisi ettei harjoitelua edes koeta harjoitteluna vaan se on vaan kivaa tekemistä, jota voi ilntohimoisesti harrastaa.

Tämä varmasti pitää paikkansa melko pitkälle.. Toki jossakin vaiheessa (15+ -vuotiaana?) voi joutua välillä tekemään ”otsa rypyssä” –harjoittelua jos mielii pitkälle. Oma mielikuva on, että jos tämän tekee liian nuorena, niin jossain vaiheessa bensa loppuu kesken.

[Snoopy]

Itseäni ihmetyttää keskustelu mikä laji on varhaisen erikoitumisen laji ja mikä ei, aivan kuin jonkin lajin huipulle voisi päästä ilman todellista sitoutumista sekä panostusta lajiin. Ei maailmassa ole yhtään lajia minne voi kävellä tekemättä töitä kunnolla kehittymisen eteen.

Jalkapallo on monessa mielessä vielä paljon haastavampi kuin mikään, koska se on maailman harrastetuin laji. Erinomainen jääkiekon pelaaja voi päästä suhteellisen helposti pelaamaan hyviin sarjoihin Euroopassa, hyvällä tuurilla ja extra paneutumisella isoihin ympyröihin Jenkkeihin. Jalkapallossa erinomainen ei vielä riitä, koska jo pelkästään tulijoita on aivan erilainen määrä kuin jääkiekossa, tällöin myös erinomaisia pelaajia on paljon enemmän, kilpailu on paljon kovempaa. Mutta ei tämä vähennä minkään lajin arvoa eikä sitä, etteikö töitä tehtäisi aivan jokaisessa lajissa.

Työmäärä, tietenkin, se on suurin asia pelaajan kehittymisessä. Suunnaton määrä halua, pelkkä neppailu ei enää tietyn iän jälkeen riitä, on oltava selkeä päämäärä ja tavoite. Varmasti jokaisen huippupelaajan takana on useampi ammattitaitoinen valmentaja, joilla on myös ollut luotto ja näkemys pelaajan taidoista. Itse uskon, että käytännössä jokaisen ammattilaisen suonissa virtaa tähän sopivat geenit. On aivan turhaa jeesustelua väittää, etteikö perimällä olisi tekemistä sen kanssa miten hyvin pelaaja oppii ja omaksuu asioita joita tarvitaan tullakseen ammattilaiseksi, se on osa luonnonvalintaa siinä missä mikä tahansa muukin kehittyminen ja oppiminen.

Mutta miksi monipuolinen harjoittelu ei olisi myös hyvästä? Minulle ei tämä vain mene jakeluun, ei niin millään. Ei ole kyse siitä, että pelaajan harjoitusmäärä on oltava X tuntia ja piste. Ei voida sanoa, että tämä määrä riittää sinulle, koska sellaista ei ole, ei 10000 tunnin sääntöä eikä mitään muutakaan. Ainoa totuus on, että pelaajan on tehtävä töitä paljon, todella paljon. Mutta kuka muka oikeasti voi sanoa, että jokaiselle pelkkä jalkapallo riittää? Osa pelaajista saa enemmän hyötyä siitä, että tekevät harjoittelua monipuolisesti, toiset tekevät töitä pelkästään pallon kanssa. Ei voida opastaa samalla tavalla kaikkia, jokaiselle pelaajalle kehittyminen on oma tie.

Mitä aikaisemmin se oma tie löytyy, mitä aikaisemmin valmennus on laadukasta ja mitä aikaisemmin annetaan puitteet harjoitteluun, sitä paremmat mahdollisuudet on tulla vaikka miten hyväksi.

-Snoopy-

[sateentekijä]

Itse olen ymmärtänyt että jalkapallo on ennen kaikkea ns. aikaisen kiinnittymisen laji,
Early engagement vs Early specialization(aikainen erikoistumisen).

Ero on siinä että ensimmäisessä pallon kanssa suuri osa harjoittelua on vapaata ns. pihapelityyppistä. Jälkimmäisessä mallissa lähes kaikki harjoittelu on valvottua ja ohjeistettua.

Hornigin tutkimuksessa (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25440296)
käsittääkseni havaittiin että menestyneillä saksalaispelaajilla oli ns. spontaania harjoittelua enemmän kuin
heikommin pärjänneillä. Lisäksi ohjattua harjoittelua oli yllättävän vähän vrt. 10000 tunnin sääntö.

Hyvä kirjoitus aiheesta:
http://www.valmennustaito.info/taito/otsa-hiessa-sinun-on-leipasi-ansaitseman-vai-onko/

Oma mielipide on että pallon kanssa pitää harjoitella todella paljon, en vain jaksa uskoa että
perusjunnu jaksaa tehdä sitä tiukasti ohjattujen treenien kautta. Muiden lajien rooli on
tarjota ns. aktiivista lepoa eli yleinen urheilullisuus kehittyy ilman että motivaatio jalkapallon pelaamiseen kärsii.

[Ricardo Leite]

Jep,

Vaikea lajeja verrata, mutta tuossa yksi yritys, kun asiantuntijat on laitettu pisteyttämään lajin vaikeusaste: futis sijalla 10

http://sports.espn.go.com/espn/page2/sportSkills

Tällä varmasti merkitystä harjoittelunkin kannalta!

Tutkimus, jossa "boxing" on vaikeampaa kuin "martial arts" kuulostaa lähtökohtaisesti aika erikoiselta. Nyrkkeilyssä lyödään nyrkeillä ja liikutaan jaloissa. Ja varotaan vastustajan nyrkkejä. Itäimaisissa kamppailulajeissa lyödään nyrkeillä, kyynärpäillä ja ties millä sekä potkitaan jalkaterillä ja jalkaterillä ja polvilla, sekä viritellään lukkoja, kuristuksia, heittoja ja ties mitä. Ja varotaan vastustajan vastaavia. Sekä lisäksi liikutaan niillä jaloilla. Tekniikoita jälkimmäisessä on lukemattomasti enemmän, samoin sovelluksia.

Väitän siksi, että jo martial arts on paljon vaikeampaa kuin boxing, joka sattuu olemaan tutkimuksen mukaan vaikein laji.

Toki nyrkkeilyn laajempi kilpailu sitten taas on oma lukunsa.

edit: Tutkimuksen hand-eye-coordination arvo voimistelulle on hulppea 4,5. Paljon vähemmän siis kuin vaikka jalkapallolle on pisteytetty. Ovatkohan pisteyttäjät vetäneet olympiatason keila- ja pallo-ohjelmat läpi ns. helposti tai tulleet rekillä tuplavoltin jälkeen takaisin käsilleen?

Mutta joo. Minkä tahansa lajin maailmassa voi saada näyttämään maailman vaikeimmalta kunhan asettelee "tutkimuksen" oikein.

[Kaihlamo]

Itse olen ymmärtänyt että jalkapallo on ennen kaikkea ns. aikaisen kiinnittymisen laji,
Early engagement vs Early specialization(aikainen erikoistumisen).

Ero on siinä että ensimmäisessä pallon kanssa suuri osa harjoittelua on vapaata ns. pihapelityyppistä. Jälkimmäisessä mallissa lähes kaikki harjoittelu on valvottua ja ohjeistettua.

Hornigin tutkimuksessa (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25440296)
käsittääkseni havaittiin että menestyneillä saksalaispelaajilla oli ns. spontaania harjoittelua enemmän kuin
heikommin pärjänneillä. Lisäksi ohjattua harjoittelua oli yllättävän vähän vrt. 10000 tunnin sääntö.

Hyvä kirjoitus aiheesta:
http://www.valmennustaito.info/taito/otsa-hiessa-sinun-on-leipasi-ansaitseman-vai-onko/

Oma mielipide on että pallon kanssa pitää harjoitella todella paljon, en vain jaksa uskoa että
perusjunnu jaksaa tehdä sitä tiukasti ohjattujen treenien kautta. Muiden lajien rooli on
tarjota ns. aktiivista lepoa eli yleinen urheilullisuus kehittyy ilman että motivaatio jalkapallon pelaamiseen kärsii.

Kalajan tekstiin ja Hornigin tutkimukseen liittyen pätkä Kimmo Erosen kirjoittamasta jutusta FB:sta:

Muutamia kommentteja aiheesta, aluksi tästä saksalaisesta tutkimuksesta.  Ensinnäkin on todettava että tuo kovasti arvostamani taitotohtorin  artikkeli on huono. Jää sellainen kuva että joko ei olla tutustuttu  tutkimukseen jonka pohjalta kirjoitusta on lähdetty tekemään tai sitten on valittu syystä tai toisesta vain tiettyjä omaa näkökulmaa tukevia tietoja.

Tutkimuksen keskeisin seikka (tutkijoiden painotusten perusteella siis), joka onneksi tulee artikkelissakin esiin on tämä jo aiemmissa tutkimuksissakin esiin noussut huippuja erotteleva tekijä: lapsuuden oma-aikainen pelaaminen/leikkiminen/harjoittelu. Sitä ei voi liikaa painottaa.

"osallistuneet nuorena enemmän muihin lajeihin, erikoistuivat jalkapalloon myöhemmin"

Erilaisista urheilukulttuureista johtuen oleellista on määrät, ei suhteellisuus. Näistä monipuolisemmin harjoitelleista ja maajoukkueeseen päässeistä pelaajista muodostunut monipuolisin keskiarvo oli 29 muun lajin tapahtumaa per vuosi. Eli 2-3 muuta tapahtumaa kuussa kuin futista. Coten DMSP:n idean vastaisesti määrät olivat alle 10-vuotiaana ("sampling years") vielä pienemmät (ka. 23). Bundesliiga ja 5. divaripelaajat harjoittelivat siis vielä yksipuolisemmin. Olisiko suomalaisesta näkökulmasta kyseessä siis yksipuolisesti ( = yksilajisesti...) ja todella yksipuolisesti harjoittelevien erottelu? Jossa  "vain" yksipuolisesti harjoittelevista tuli maajoukkuepelaajia?

"Myöhäisempi erikoistuminen" tarkoittaa siis ohessa mainittujen muiden lajien harrastusmäärien tippumista maajoukkueeseen päässeillä pelaajilla hiukan myöhemmin. Lajivalinta oli määrien perusteella päivän selvä jo alle 10-vuotiaana.

Maajoukkueeseen päässeet pelaajat aloittivat organisoidun harjoittelun keskimäärin 5,3 vuotiaana. Amatööreiksi päätyneet 5,6 vuotiaana ja Bundespelaajat 6,4 vuotiaana. Organisoimattoman pelaamisen kaiki aloittivat luonnollisesti jo aiemmin, maajoukkue- & Bundespelaajat amatööritason pelaajia hieman aiemmin.

Tutkijat itse myös nostavat esiin useasti, että jokaisen ryhmän sisällä oli kuitenkin isoja vaihteluja, eikä tutkimuksen perusteella voida määritellä tietä huipulle näiden määreiden sisällä. Ja heidän mielestään tärkein asia kehittymiselle tuntuisi tosiaan olevan nuo lapsena pelattavat monipuoliset futispelit.

[Pussikalja]

Voi hyvänen aika...

Taitaviahan suomalaiset pelaajat ovat mutta eivät osaa pelata. Palaute on ollut taidon suhteen hyvää jo kauan yksilöiden ja turnausten perusteella. Mutta vaikeudet on löytää tilaa ja aikaa toteuttaa niitä taitoja. Ja sen tilan ja ajansuhteen ei väliä ole jalka/silmäkoordinaatiolla verrattuna käsi/silmä tms. vaan kyse on pelilukemisesta. Ja tavasta harjoitella. Taas palataan siihen et taitoa opettaa peliä ei jalkapallossa meillä hallita. Siksi monilajitausta on eduksi suomalaispelaajille.

Hyvänä esimerkkinä on laukaus. Tosi hyvin ammutaan ilman häiriötä 20-25 metristä pommeja. Laitappa sama kaveri ampumaan sivusyöttöön tyhjästä tilasta topparin etupuolelta, niin eipähän osaa juosta oikeaan aikaan edes alueelle josta ampua, vaikka harjoitusa laadittaisiin 2 vs. 1 ja merkattaisiin syöttöalue ja puolustaja olisi passiivinen. Miten se onnistuu sitten pelatessa. Ja ongelma näkyy kuten pelissä Viroa vastaan ihan parhaiden pelaajien kohdalla. Periaatteessa osataan mut ei osata soveltaa. Junnuissa ongelma rakentuu ja näkyy vielä selkeämmin, ei kyse ole taidosta vaan pelistä johon taito pitäs saada liitettyä.

[RaneKa]

Voi hyvänen aika...

Taitaviahan suomalaiset pelaajat ovat mutta eivät osaa pelata. Palaute on ollut taidon suhteen hyvää jo kauan yksilöiden ja turnausten perusteella.

Mielestäni harhakäsitys, aika yleinenkin. Tiedä lie lähestytäänkö tässä jo keskustelun otsikkoa.

Ymmärrän kyllä mistä tämä käsitys kumpuaa. Valmennus ja jalkapalloymmärrys on Suomessakin mennyt eteenpäin. Pallonhallinnan merkitystä on korostettu. Pienpelejä on pelattu ja syöttöjä harjoiteltu. Jossain määrin on edistyttykin. Peleissä ei enää menetetä palloa niin usein harhasyötön seurauksena. Pallonhallinta- ja syöttöprosentit näyttävät hyviltä. Peli ei kuitenkaan etene.

On ymmärrettävää että vedetään johtopäätös, että pelaajat ovat riittävän taitavia, mutta "ei osata pelata, koska peliä ei opeteta".

Kyllä varmaan opetetaan. Tai yritetään opettaa. Eri asia sitten, kuinka paljon meitä kahlitsee primitiivinen oppimiskäsitys, jossa Opettaminen = Oppiminen.

Jos opetus perustuu virheelliseen tilanneanalyysiin, väärään perusoletukseen, oppiminen ei tapahdu tavoitteen mukaisesti. Saatetaan jopa alitajuisesti oppia jotain aivan muuta kuin mitä oli tarkoitus.

Pelaamisen osaamisen edellytys on pelitilanteen tunnistaminen. Ymmärtääkseni tätä korostetaan nykyään sekä treenikentillä että fläppi- ja videopalavereissa. Ei ole kyse siitä, etteikö pelaajat olisi asiasta tietoisia.

Mutta, jos pelitilanteen tunnistamisen ohessa/sijaan pelaaja ensisijaisesti tunnistaakin oman epävarmuutensa taitonsa suhteen, ei ongelma ole pelaajan pelikäsityksessä. Vaikka pelaaja tunnistaisi tilanteen ja ymmärtäisi pelin, hänen ratkaisunsa eivät ole sen mukaisia, peliä edistäviä.

Tunnistamme taidon puutteen epäonnistuneista suorituksista, pallon menetyksistä ja harhasyötöistä. Mutta tunnistammeko taidon puutteen pelirohkeuden puutteesta? Esim. seuraavanlaisissa hyvin tavallisissa tilanteissa suomalaisilla jalkapallokentillä junioreista aikuisiin.

Jos pelaaja syötön saadessaan ei voi selkäytimessään luottaa ensimmäisen kosketuksensa suuntaan ja mittaan, hän alitajuisesti varautuu pallon hallitsemattomaan pomppuun ja sitä seuraavaan kontrolloivaan kosketukseen. Ja menettää ns. ensimmäisen askeleen edun.  Peli hidastuu ja vastustaja ehtii organisoitua. Tilanne on tunnistettava uudelleen.

Sama tapahtuu, jos pelaaja ei luota taitoonsa pelata eka kosketuksella vastustajan väleihin ns. pelinhallinta-alueelle. Tai pelikaverinsa kykyyn selvitä siellä. Kontrolloivan kosketuksen jälkeen väli on jo sulkeutunut ja ainoaksi mahdollisuudeksi jää pelata pallo "safetyyn", isompaan tilaan laidalle tai alaspäin. Näennäinen pallonhallinta säilyy, vaikka vastustaja hallitseekin peliä. Ennen pitkää pelaaja oppii tekemään tällaisista safety-ratkaisuista itselleen ensisijaisen toimintamallin, selviytymään kentällä ilman virheitä, näennäisesti taitavana. Palloa hallitaan mutta peliä ei. Peli ei edisty, koska taito ei siihen riitä.

Mielestäni tähän ongelmaan ei löydy vastausta monilajisuudesta, pelin opettamisesta tms. oikotiestä.