Ylivoimaisesti suurin ongelma juniorivalmennuksessa Suomessa

[Tolisman]

Suomen kaikkien aikojen futaajiin kuuluva Mikael Forssell sanoo, että lajivalinta kannattaa tehdä jo nuorena ja keskittyä siihen lajiin. Miklu siis asettuu siihen monien urheiluihmisten kerhoon, joka alleviivaa sitä, että vitsa on väännettävä jo hyvin varhain jos kansainvälisissä kinkereissä aikoo pärjätä.

http://www.mtv.fi/sport/jalkapallo/maajoukkue/artikkeli/mikael-forssell-tykittaa-lajivalinta-tehtavana-nuorena/5242548

[Snoopy]

On olemassa huippuja jotka ovat tehneet töitä vain jalkapallon kanssa, on olemassa huippuja jotka ovat olleet n. viidentoistavuoden ikään asti monissa lajeissa mukana ja sitä suurta massaa on siinä välissä. Tähän ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa totuutta vaan jokaisen urheilijan kanssa tämä on käytävä yksilöllisesti läpi ja katsottava mikä sopii kenellekin parhaimmin.

Liian usein sanotaan, että tee näin niin menestyt. Ei voi sanoa jokaiselle toimivaa ratkaisua vaan nuoren lisäksi ensiarvoisen tärkeässä asemassa ovat vanhemmat ja valmentajat. Ongelmaksi tulee se, että mikäli lapsi/nuori ei jaksa, ei sitä silti vanhemmat ja valmentajat useinkaan ymmärrä. Toinen vaihtoehto on, että lapsi/nuori haluaa keskittyä vain yhteen lajiin, mutta tätä ei ymmäretä, jolloin tulee ongelmaksi se, että muut lajit tai tekeminen vie toiminnasta potkun pois. Itselläni on taas esimerkkejä monesta tapauksesta, jossa itse harjoitus ja pelirasitus on ollut liian vähäistä eikä lapsen ole annettu harrastaa oheisia vaikka sille olisi ollut tilausta. Liian vähän kuunnellaan itse nuorta vaikka juuri hänen motivaatiostaan tässä on kyse. Olit sitten yhden lajin harrastaja tai monilajiharrastaja, niin tekemisen laadulla on merkitystä ei millään muulla. Määrä ei korvaa laatua ja vaikka sinulla olisi 25% vähemmän lajiharjoittelua kuin toisilla ei se silti merkitse, että et voisi kehittyä huipuksi. Toinen tekee asiat paremmin, paremmalla motivaatiolla yms... Toiselle jääkiekosta on enemmän hyötöä fyysisten ominaisuuksien ja nopeuden kehittämisessä jolloin hän on loppujen lopuksi paremmassa asemassa kuin toinen, puhtaasti yhden lajin harrastaja.

Yksilöllisyys on tärkeintä.

-Snoopy-

[Tolisman]

Forssellilta melkosen absurdi heitto haastattelun lopussa: "Jokaisen olisi itse tiedostettava mahdollisimman nuorena, että mikä on se oma juttu, jossa haluaa olla äärimmäisen hyvä". Ymmärtääköhän hän itsekään, kuinkä järjetön vaatimus tuo on? Tottakai osa hurahtaa johonkin lajiin niin "pahasti", että lajivalinta on selvä. Jos näin tapahtuu niin kaikki on ok ja antaa tällaisten kaverien painaa yhtä lajia niin paljon kuin sielu sietää, kunhan huolehditaan samalla harjoittelun monipuolisuudesta. Järjestelmä ei voi kuitenkaan rakentua tällaisen Forssellimaisen ajatuksen varaan, jossa jokaisen pitää tehdä valinta hyvin nuorena, minkä jälkeen kaikki on tavallaan yhden kortin varassa. Osa lapsista ja nuorista tykkää harrastaa monipuolisesti eri juttuja ja se oma juttu voi löytyä vasta myöhemmällä iällä. Heille tämä on mahdollistettava. Ja osa ei edes halua olla äärimmäisen hyvä vaan halua vaan liikkua ja pitää hauskaa. Heillekin on tämä mahdollistettava. Kyllä esimerkiksi Litmanenkin sai riittävästi toistoja alle vaikka pitkään talvisin mukana oli myös jääkiekko.

Huippu-urheilun kannalta tärkeintä on, että lapsi ja nuori liikkuu ihan pienestä pitäen mahdollisimman paljon ja monipuolisesti, mikä voi tapahtua joko yhden päälajin parissa tai useamman lajin parissa. Yhteinen nimittäjä nykyisille ja etenkin aiemmille eri lajien huipuillemme on juuri lapsena harrastettu liikunnan suuri määrä ja monipuolisuus. Valitettavasti nykynuorisolla tämä "vaatimus" toteutuu yhä harvemman osalta, mikä näkyy sitten niin huippu-urheilussa.

[Kaihlamo]

Kuinka helvetin kauan vielä aiotte Litmanen-korttia heilutella?

[ZZlatan]

Kuinka helvetin kauan vielä aiotte Litmanen-korttia heilutella?

Niin eihän siitä ole aikaa kuin neljännesvuosisata, kun Litmanen pääsi armeijasta. Sekä 30 vuotta siitä, kun hän lopetti lätkän pelaamisen.

Tämä näin yleisenä heittona, kun näyttää tuo Litti-esimerkki viuhuvan myös tuolla inttikeskusteluissa.

[fingerström]

Kuinka helvetin kauan vielä aiotte Litmanen-korttia heilutella?

Niin eihän siitä ole aikaa kuin neljännesvuosisata, kun Litmanen pääsi armeijasta. Sekä 30 vuotta siitä, kun hän lopetti lätkän pelaamisen.

Tämä näin yleisenä heittona, kun näyttää tuo Litti-esimerkki viuhuvan myös tuolla inttikeskusteluissa.

Missä vaiheessa Litmasen ajankohtaisuus on häipynyt?

[emilkostadinov]

Ruotsin naisten EM-kultaa voittaneista 19v ovat pelanneet pitkälle futiksen ohessa käsipalloa, säbää jne lähes jokainen pelaaja ja moni pelaaja on pelannut 15-16 v asti ns. pikkuseuroissa esim kisojen paras pelaaja Blackstenius. Ruotsissa onkin keskusteltu paljon lajivallinnan ajankohdasta sekä akatemiajoukkueisiin siirtymisen ajankohdasta. Ei tietysti koske Suomea ja 10 v on erikoistuttava eikä tule pelaajaa ellei pelaa parhaassa jengissä 12v....

[koera]

Ruotsin naisten EM-kultaa voittaneista 19v ovat pelanneet pitkälle futiksen ohessa käsipalloa, säbää jne lähes jokainen pelaaja ja moni pelaaja on pelannut 15-16 v asti ns. pikkuseuroissa esim kisojen paras pelaaja Blackstenius. Ruotsissa onkin keskusteltu paljon lajivallinnan ajankohdasta sekä akatemiajoukkueisiin siirtymisen ajankohdasta. Ei tietysti koske Suomea ja 10 v on erikoistuttava eikä tule pelaajaa ellei pelaa parhaassa jengissä 12v....

Kaikella kunnioituksella naisfutista kohtaan: miesten puolella kilpailu on ainakin toistaiseksi huimasti kovempaa, joten antamasi esimerkit ovat aika heikko pohja argumentoinnille.

[nozick]

Missä vaiheessa Litmasen ajankohtaisuus on häipynyt?

Litmasen jälkeen on maailmalla pelaillut ainakin sata saman tasoista pelimiestä ilman että yksikään heistä olisi pelannut jääkiekkoa. ilmankin näyttää pärjäävän.

[fingerström]

Litmasen jälkeen on maailmalla pelaillut ainakin sata saman tasoista pelimiestä ilman että yksikään heistä olisi pelannut jääkiekkoa. ilmankin näyttää pärjäävän.

Suomen kaikkien aikojen paras futaaja on sinusta ja kaltaisistasi vanhentunut esimerkkinä? Ei voi muuta kuin sanoa, että voi tuota ylimielisyyttä! "Se kävi intin 25 vuotta sitten joten ei me sellaisesta voida mitään oppia."

Kaikella kunnioituksella naisfutista kohtaan: miesten puolella kilpailu on ainakin toistaiseksi huimasti kovempaa, joten antamasi esimerkit ovat aika heikko pohja argumentoinnille.

Miksi?

[koera]

Miksi?

Lyhyt selitys on se, että kovemman kilpailun myötä yleinen vaatimustaso kasvaa, ja muuhun tekemiseen jää väkisinkin vähemmän aikaa. Jos pelaat kolmena päivänä futista ja kahtena salibändyä ja kaveri pelaa viitenä päivänä futista, on varsin todennäköistä että kaverista tulee taitavampi futari. Tietysti kolme futistreeniä ja kaksi säbäsessiota on parempi kuin pelkästään kolmet futistreenit, joten ihan yksioikoista ei tämäkään ole.

Futarilla tulisi olla mahdollisimman monessa kehitysvaiheessa riittävästi taitoa, jotta hän pystyisi pelaamaan peliä ajatuksen kanssa. Tähän toki tarvitaan myös asioista ymmärtävän valmentajan ohjausta. Jos taitoa on pelin yleiseen vauhtiin nähden liian vähän, pelaamisesta tulee stressinsekaista selviämistaistelua. Tasoryhmät auttaisivat tässä siten, että eri vauhtia kypsyvät pelaajat pääsevät treenaamaan aina sopivassa seurassa, mutta erinäisistä syistä näitä vierastetaan yhä yllättävän sitkeästi.

[Finte]

Tässä taannoin luin tutkimuksen Saksan ammattilaispelaajien kehityspoluista. Siitä oli täälläkin puhetta ja siinähän taisi olla maajoukkue pelaajilla muita enemmän vapaata peliä juniorina sekä pitempään muita harrastuksia. Saatan muistaa väärinkin mutta tuli asia mieleen kun näin videon FC Bayernin Promokiertueelta Kiinasta. Siinä Lahm ja Müller läpsytteli pöytätennistä jotain kiinalaisia vastaan ja näppärästihän tuo näytti sujuvan. Lisäksi Müller kai unelmoi starttaavansa vielä joskus Golfin ammattilaiskisaan joten Golfkin taitaa melko hyvällä tasolla sujua. Schweinsteiger taisi myös alppihiihtää hyvällä tasolla ennen lajivalintaa.

Se taitaa olla niin että nämä erityisen lahjakkaat ovat kaikessa melko hyviä ja kiinnostusta muihin urheilulajeihin riittää... Eipä siitä ainakaan haittaa näytä olevan kun toistojen määrä on jalkapallossakin korkealla tasolla.

[Keijot]

Tuo on ihan totta että huiput ovat yleensä kaikissa lajeissa aika hyviä pienellä treenaamisella.

[Joaquinho]

Ohjattujen harjoitusten määrä pitäisi olla jatkuvassa kasvussa 7-17 iässä. Liian usein 9-vuotiaat jätkät treenaavat 7 kertaa viikossa ja 15-vuotiaana myös 7 kertaa viikossa. Fyysistä valmennusta pitäisi alkaa opettamaan nuorempana ja varsinkin pelaajan pituuskasvun ollessa valtava esim. 14-vuotiaana koordinaatioon pitäisi kiinnittää huomiota. Potkutekniikkaa opetetaan liian vähän ja sitä pitäisi opettaa myös valmentajille. Pelien määrää tulisi kasvattaa 11-14 vuotiaiden ikäluokissa. Seuroille pitäisi palkata psykologeja 15-18 ikäluokille, jotta pelaajan paineensietokyky kasvaisi. Mielikuvaharjoittelun lisääminen ja sen pääpiirteiden opettaminen junioreille. Monipuolisuuden korostaminen, pelaajaa ei saisi tiputtaa huppujoukkueesta sen takia että pelaa myös jotain toista lajia.

[gv39]

http://areena.yle.fi/1-2943485
Tuossa Forsselin ajatuksia äänenä mm. erikoistumisesta ja omistautumisesta lajille.

[emilkostadinov]

Ohjattujen harjoitusten määrä pitäisi olla jatkuvassa kasvussa 7-17 iässä. Liian usein 9-vuotiaat jätkät treenaavat 7 kertaa viikossa ja 15-vuotiaana myös 7 kertaa viikossa. Fyysistä valmennusta pitäisi alkaa opettamaan nuorempana ja varsinkin pelaajan pituuskasvun ollessa valtava esim. 14-vuotiaana koordinaatioon pitäisi kiinnittää huomiota. Potkutekniikkaa opetetaan liian vähän ja sitä pitäisi opettaa myös valmentajille. Pelien määrää tulisi kasvattaa 11-14 vuotiaiden ikäluokissa. Seuroille pitäisi palkata psykologeja 15-18 ikäluokille, jotta pelaajan paineensietokyky kasvaisi. Mielikuvaharjoittelun lisääminen ja sen pääpiirteiden opettaminen junioreille. Monipuolisuuden korostaminen, pelaajaa ei saisi tiputtaa huppujoukkueesta sen takia että pelaa myös jotain toista lajia.

Nyt tähtäin valmentajille on pärjätä C- ikäisenä joukkueena ja treenataan yhtä paljon kuin ammattilaiset 4-5 treeniä viikossa, aamutreenejä, pelit, turnaukset ja leirit päälle. Samaan aikaa häviää kentiltä omalla ajalla treenaavat lähes kokonaan vai näkyykö 14-15 v pelaajia omalla ajalla treenaamassa, ei näy kun on pleikkarit, työttöystävää, instagramia, keskaria ja aika varma paikka edustusjoukkueessa. Saksalaiset teini-ikäiset treenaa paljon enemmän kuin ikäisensä suomalaiset omalla ajalla ja suomalaisista jaksaa 90 min vetää täysiä edes harva junnumaajoukkue pelaaja. Väitän että seura- ja sarjasysteemi ajaa harjoitusmääriä alas kun ei ole kilpailua riittävästi ja sarjat ovat älyttömän epätasaisia kun muutamaan try out- seuraan hakeutuu alueen parhaat ja ja koutseille tärkeintä on voittaa piirin tai Suomen mestaruus juuri nyt. Palloliiton tulisi olla vahvempi kuin seurojen ja hallita kehityskaarta 12-18 v paljon nykyistä vahvemmin.

[koutsiko]

Nyt tähtäin valmentajille on pärjätä C- ikäisenä joukkueena ja treenataan yhtä paljon kuin ammattilaiset 4-5 treeniä viikossa, aamutreenejä, pelit, turnaukset ja leirit päälle. Samaan aikaa häviää kentiltä omalla ajalla treenaavat lähes kokonaan vai näkyykö 14-15 v pelaajia omalla ajalla treenaamassa, ei näy kun on pleikkarit, työttöystävää, instagramia, keskaria ja aika varma paikka edustusjoukkueessa. Saksalaiset teini-ikäiset treenaa paljon enemmän kuin ikäisensä suomalaiset omalla ajalla ja suomalaisista jaksaa 90 min vetää täysiä edes harva junnumaajoukkue pelaaja. Väitän että seura- ja sarjasysteemi ajaa harjoitusmääriä alas kun ei ole kilpailua riittävästi ja sarjat ovat älyttömän epätasaisia kun muutamaan try out- seuraan hakeutuu alueen parhaat ja ja koutseille tärkeintä on voittaa piirin tai Suomen mestaruus juuri nyt. Palloliiton tulisi olla vahvempi kuin seurojen ja hallita kehityskaarta 12-18 v paljon nykyistä vahvemmin.

Allekirjoitan tämän siltä osin, että olen havainnut junnujen valmennuksessa liikaa tuloshakuisuutta pelaajien opettamisen kustannuksella. Ongelmana on mielestäni suomalainen futiskulttuuri jossa kaiken voittava ja menestyvä junnujengi nähdään liian usein parhaana paikkana kehittyä. Toki on niitä joukkueita jotka voittavat ja jossa keskitytään pelaajien kehittämiseen, mutta on myös niitä, joissa ykkösfokus on tuloksissa. Mutta se paras joukkue ei ole välttämättä jokaiselle pelaajalle paras paikka kehittyä varsinkin jos rooli joukkueessa jää pieneksi. Paljon futiksen parissa toimineet tämän ymmärtänevät, mutta miten on vanhempien ja muiden sivusta seuraavien laita?

Treenejä voi mielestäni olla vaikka kuinka paljon, mutta niiden sisältöä pitäisi miettiä paremmin kuin ehkä nyt tehdään. Joka tapauksessa itseäkin huolettaa pelaajien omalla ajalla tapahtuvan harjoittelun vähäinen määrä. Enkä tarkoita pelkästään mitään loputonta yksin pomputtelua tai syöttöseinään potkimista vaan olen valmentajavelho Rinus Michelsin linjoilla:

"My position is this – street soccer is the most natural educational system that can be found"

Olosuhteet alkavat olla monella paikkakunnalla hyvät jopa ympäri vuoden, jotta ei tarvitsisi pihapelejä edes kadulla järjestää, mutta aika vähän näkee lasten/nuorten omia höntsiä..

[Kaihlamo]

Omien havaintojen mukaan ne ketkä treenaa eniten ohjatusti (joukkue/koulu/talenttitreenit) treenaa eniten myös omalla ajallaan. Joten sen puolesta en olisi huolissani. Kyllä se isompi ongelma on se, että isossa mittakaavassa lapset harjoittelee yksinkertaisesti aivan liian vähän - on se harjoittelu sitten omatoimista tai ohjattua. Ja trendi kuitenkin maailmalla on sen suuntainen, että isot akatemiat ovat lisänneet ohjatun harjoittelun määrää. Aina voidaan puhua höpöhöpöjuttuja jostain 12v 3 kertaa vkossa ohjattua treeniä siellä ja täällä. Todellisuudessa viestit akatemioiden toimijoiden tai akatemioissa vierrailleiden suusta kuultuna kertoo ihan eri määristä.

[Snoopy]

En edelleenkään usko, että tämä "katufutis" olisi mikään autuaaksi tekevä asia. Edelleen annetaan siinä mielessä jonninjoutavalle asialle liian suuri painoarvo. Tuo tietenkään ei ole jonninjoutavaa siinä mielessä, että lapsien tarvitsee omatoimisesti harjoitella, mutta pääasiallisen harjoittelun tulee olla mahdollisimman paljon ohjattua. Voisin ottaa jälleen vaikka kuinka monta esimerkkiä muiden lajien puolelta, mutta todellisuus on vielä yksinkertaisempaa. Lauot liikkuvaan palloa tuhat kertaa ja voit olla erittäin hyvä tai ihan yhtä surkea, kyse on siitä miten paljon teet asioita oikein, ei siitä miten monta kertaa asiat vain teet.

Omatoiminen voi olla myös ohjattua. Käpa on hyvä esimerkki siitä, miten vaaditaan laadukasta omatoimista. Tietenkin pelaajat viihtyvät kentällä höntsäilemässä sekä tekemässä mitä haluavat pallon kanssa, mutta heiltä myös vaaditaan ohjeellisten omatoimisten tekemistä. Kun nämä asiat opetellaan oikein ja niitä toistetaan oikein on tuloksen laadukkaampaa harjoittelua. Monessa ikäluokassa esimerkiksi Käpan ja HJK:n välille on kasvanut selkeä taitoero edustuspelaajien kesken, koska yksilön tekeminen on laadukkaampaa. Tätä toivoisin näkeväni enemmän myös muissa joukkueissa, mutta aivan liian usein pelaajat ns. jätetään vain kentälle tekemään omia juttujaan.

Kun itse olin nuori ja pelasin kaikki päivät Tapulin nurmella tai Puistolassa pelikavereiden kanssa teimme juuri sitä mistä täällä huudellaan. Silti meistä ei tullut yhtään parempia pelaajia vaikka teimme paljon ns. omatoimista höntsäämistä. Ei tullut pääsääntöisesti kenestäkään muustakaan. Sanotaanko, että ne jotka osasivat tehdä omatoimiset oikeasti ajatuksella menestyivät paremmin. Forssel nyt on vain yksi esimerkki. Tietyissä asioissa olimme varmasti tietyssä ikää parempia kuin nykynuoret, mutta tekninen yksilötaito oli paljon huonommalla tolalla. Teimme asioita ilman ohjausta.

Kun nykyään seuraa pelaajia Talissa, bolliksella ja Käpylässä, niin silmiin pistävää on se, että siellä on vähemmän pelaajia kuin vaikka kymmenen vuotta aikaisemmin. Kuitenkin uskon, että lahjakkaiden pelaajien määrä on hyvin lähellä samaa kuin aikaisemmin. He jotka haluavat kehittyä tekevät asioita myös omalla ajallaan. Nykyisessä ryhmässäni omatoimisten tekeminen oli aluksi pojille hankalaa, koska heiltä ei oltu koskaan niitä vaadittu. Nyt nykyinen top ryhmä on omaksunut asian alle vuodessa ja kehittynyt erittäin paljon, pitkälti kyse juuri siitä, että he tekevät vaadittuja asioita itse. Tämän pitäisi olla kaikilla seuroilla itsestäänselvyys, mutta valitettavasti näin ei ole, tässä näkyy jälleen valmennuksen taso ja se ettei asioita oikeasti tiedosteta.

Miksi sitten emme pärjää vaikka pelaajien tekninen taso nousee jatkuvasti? Meillä ei ole tarvittavaa pelaajalaajuutta, koska emme saa sitoutettua pelaajia lajiin tarpeeksi pitkäksi aikaa, jotta heistä kasvaisi potentiaalisia pelaajia nousemaan aina ammattilaisiksi asti. Nyt drop out ilmiö tulee aivan liian aikaisin. Saammeko tätä ilmiötä pienennettyä vain sillä, että lapset menisivät pelaamaan futista pihoille ja puistoihin? Emme todellakaan. Harjoittelun määrän ja vaatimusten tulee kasvaa pelaajan kehityksen mukaan. Nyt monissa seuroissa vaaditaan nuorilta aivan liikaa ja se näkyy haluttomuudessa harjoitteluun. Pelaajia penkitetään jo aivan liian nuorina vaikka koko lajin suola on juuri peliajat ja tarpeeksi laadukkaat pelit. On aivan naurettavaa, että pelaajat pelaavat jo 7v7 peleissään kuin heidän koko tulevaisuus olisi niiden pelien varassa ja ura vaarassa. Kuuntelemmeko pelaajia tarpeeksi ja teemmekö tästä heille oikeasti harrastusta jossa on mukava olla?

Uskon taso ajatteluun, se on yksi tärkeimmistä asioista tässä lajissa. Se että toimiiko se oikeasti onkin sitten ihan utopiaa monissa seuroissa. Ikäluokissa täytyy olla laajuutta, jotta saadaan aikaiseksi tarpeeksi laadukkaita ryhmiä eikä pelaajia myöskään nosteta liian korkealle vain sen takia, että pelaajia täytyy saada. Toisekseen esimerkiksi vanhempien tulisi ymmärtää kuinka tärkeää on, että pelaajat myös saavat pelata usealla tasolla. Tämä tasoajattelu on kuitenkin ajanut vanhemmat väärälle linjalle. Nykyään pelaajia mittaillaan liikaa ja se alkaa nousemaan oman sietokykyni ylärajoille, pian pidän huolen, että moni vanhemmista tietää mielipiteeni heidän puheistaan. Eli vaikka olenkin tasoajattelun puolestapuhuja niin nyt se ei toimi niin kuin sen kuuluisi toimia.

Eli lyhyesti, meidän ongelmat eivät ole yksi yksinkertainen asia, vaan monen asian summa, jota ei osata nähdä kokonaisuutena. Paikataan haavaa vähän tuolta ja hieman tuolta, kun vuoto tulisi tukkia kokonaan ja kerralla.

-Snoopy-

[koera]

En edelleenkään usko, että tämä "katufutis" olisi mikään autuaaksi tekevä asia. Edelleen annetaan siinä mielessä jonninjoutavalle asialle liian suuri painoarvo. Tuo tietenkään ei ole jonninjoutavaa siinä mielessä, että lapsien tarvitsee omatoimisesti harjoitella, mutta pääasiallisen harjoittelun tulee olla mahdollisimman paljon ohjattua. Voisin ottaa jälleen vaikka kuinka monta esimerkkiä muiden lajien puolelta, mutta todellisuus on vielä yksinkertaisempaa. Lauot liikkuvaan palloa tuhat kertaa ja voit olla erittäin hyvä tai ihan yhtä surkea, kyse on siitä miten paljon teet asioita oikein, ei siitä miten monta kertaa asiat vain teet.

Muutoin suht asiallinen kirjoitus, mutta tähän pitää ottaa kantaa. Se että sinun kohdallasi jälkikäteen analysoituna höntsäämisestä ei mielestäsi ollut mitään hyötyä on vähän heikko argumentti kun sitä vastaan laittaa useat tutkimukset, joiden otokset ovat sadoissa tai tuhansissa pelaajissa. Esim. tuo hiljattain julkaistu saksalaistutkimus löysi todella selvän eron ammatti- ja amatööripelaajien väliltä. Buli- ja ammatilaispelaajiksi päätyneet höntsäsivät enemmän omalla ajallaan, kategorisesti.

Jos sen fundamentaalisen ongelman haluaa löytää, puhuttiin sitten junnujen omasta tekemisestä tai valmentamisesta, niin väitän että se on intohimo. Intohimo on ehkä jäyhille suomalaisille (karkea yleistys, mutta silti osuva) hankala pala käsiteltäväksi, kun miedoimpienkin tunteiden näyttäminen tuntuu olevan vaikeaa. Jos intohimon ulkoisia merkkejä joutuu peittelemään, se alkaa pitemmän päälle myös syömään tunnetta, ellei tekeminen ole sitten jo lähes pakkomielteen tasolla à la Litmanen.

Konkreettinen esimerkki: valmentajakoulutuksissa muistetaan aina mainita rohkaisun ja positiivisen palautteen hyödyllisyydestä, mutta todella monella näistä muodostuu sellainen mekaaninen ja hiukan monotonisella äänellä lausuttu refleksi, minkä junnut kyllä huomaavat. Se että valmentaja elää aidosti tunteella harjoituksissa tarttuu pelaajiin (peleissä valkun on melkein parempi ottaa etäisyyttä). Jos valmentajan suhtautuminen on steriiliä tai suoranaisesti teeskenneltyä, niin sekin tarttuu.  

[Norppa]

Käpa on hyvä esimerkki siitä, miten vaaditaan laadukasta omatoimista.

Onko tekeminen sitten omatoimista jos sitä vaaditaan?

Täällä aina jankataan että seuratreenien ulkopuolella tarvitaan viikottain tuntikausia omaa harjoittelua ja että lapset nöyrästi antavat elämänsä jalkapallolle täysin omasta halustaan. Kyllä tuollaisiakin lapsia löytyy, vaan kuinka paljon?

Kärjistäen: jollei lasta halua alistaa Neuvostotyylisen harjoitteluun, niin häneltä täytyy löytyä sisäsyntyistä kunnianhimoa, eikö? Sitten se varsinainen kysymys joka on askarruttanut meikäläistä jo pitkään: voiko kunnianhimoa opettaa, voiko lapsen kasvattaa kunnianhimoiseksi (jos niin haluaa)? Itse en oikein pääse irti tunteesta että kunnianhimo on pitkälti synnynnäinen ominaisuus, sitä joko on tai sitten sitä ei ole. Neuvosto (tai "NHL-isä") –tyylillä urheilijasta voi varmasti tehdä näennäisesti kunnianhimoisen, mutta nimenomaan näennäisesti koska pohjimmiltaan kyse on siitä että hänestä tehdään robotti.

Jotain mihin ei ikinä meinaa tottua on se miten esimerkiksi kahden veljen kunnianhimo voi erota kuin yö ja päivä, se on aina yhtä hämmentävää. Tuo tukee sitä omaa käsitystä että kunnianhimo on synnynnäistä, koska veljet ovat lähtökohtaisesti kasvaneet samassa ympäristössä (ymmärrän toki etteivät silti välttämättä ole saman lailla kasvatetut). Identtisiä kaksosia ei koskaan ole tullut vastaan, se olisikin todella mielenkiintoista.

Et jos lasten halutaan harjoittelevan tuntikausia viikottain omalla ajallaan, niin tuo ei onnistu ilman sisäsyntyistä kunnianhimoa ja jos sitä ei ole, niin mitä on tehtävissä?

Tosin en kyllä usko että suomalaislasten keskimääräinen kunnianhimo jotenkin poikkeaa vaikkapa ruotsalais- tai sveitsiläislasten kunnianhimosta, joten kyllä systeemissäkin täytyy olla jotain pahasti vialla. Eikä varsinkaan nykykersoille kyllä suomalaisia roolimallejakaan ole tarjolla käytännössä ainoatakaan.

e: Pistetään loppuun vielä varoituksen sana, koska tältä forumilta löytynee runsaasti tulevia isiä: sitä teidän tulevaa supermessijunnuanne ei välttämättä kiinnosta pomputella palloa päivittäin tuntikausia vaikka te kuinka paljon sitä toivoisitte. Olen huomannut että tämä voi tulla yllätyksenä

[Snoopy]

Kun mikään täällä keskustelun alla olevista asioista ei ole sellainen, että se yksi voisi ratkaista mitään lopullisesti. Voidaan tietenkin tehdä ratkaisuja jotka ovat hyviä hetkellisesti, mutta eivät kestä loppujenlopuksi päivänvaloa kestävä ratkaisuna.

Höntsääminen ei ole kenenkään huippuvalmentajan ratkaisu tähän. Omatoimisten tekeminen on. Se että notkut kentällä ja neppailet neljän kaverin kanssa ei tarkoita, että sinusta tulee ammattilainen vaikka käyttäisit aikaasi siihen miten paljon. Se että olet siellä yksin ja lauot tuhat palloa vuodessa tekee ihan varmasti jotain, mutta väärin tehtynä vain hallaa ja turhautumista, oikein opetettuna todennäköisesti aikamoisen maalijuhdan. Tässä on nyt selkeä ero jonka itse toivoisin mahdollisimman monen ymmärtävän. Liian usein sanotaan, että ratkaisu on siinä, että pelaajat tekevät itse asioita. Ei ole, vaan se että he tekevät siellä oikeita asioita.

Jos juniorit pelaisivat omanlaisia pienpelejä, world cup:a ja tekisivät selkeitä isommankentän pelejä olisi kanssanne samaa mieltä. Olen kuitenkin kentällä viikkotasolla todella paljon ja siellä näkee hyvin paljon kaikkea muuta. Tietyt ryhmät ja pelaajat harjoittelevat yhdessä sovittuja harjoituksia jotka liittyvät syöttämiseen, kuljettamiseen ja laukomiseen. Monet tajuavat pitää yhdessä palloa ilmassa tai pitää höynää päällä. Nämä ovat niitä asioita joita kaikkien tulisi kentällä tehdä ja siihenkin tulee saada opastusta.

Miksi omasta ikäryhmästäni tuli niin vähän ammattilaisia vaikka me teimme paljon enemmän asioita omalla ajalla ja harjoittelumäärämme oli ihan toistaluokkaa kuin nykyään? Miksi taas meidän ikäryhmän jääkiekkoilijoista tuli ihan hemmetin hyviä pelaajia ja rannalle jäi monta lahjakasta kaveria? Valmennuksen laatu harjoituksissa ja omalla ajalla. Esimerkiksi ulkojäillä meillä oli kavereita jotka ovat luoneet nimeä aikalailla liigassa ja heidän omaan vapaa-ajan harjoitteluun kuului ennen höntsäämistä noin tunnin omatoimiset pujottelu/luistelu/syöttö treenit, yksin tai kavereiden kanssa. Tehosiko se? No todellakin tehosi, vaikka me naurettiin, että tulisivat nyt tänne, helvettiäkö ne yksin tuolla luistelee. Mutta juuri se teki heistä niin hyviä, perusteiden hinkkaaminen sille tasolle, että he pystyivät viemään halutut asiat peliin.

-Snoopy-

[Snoopy]

Ja vielä lisäyksen, nämä eivät tarkoita, ettei lapsilla silti olisi oikeus olla lapsia ja etteikö heillä olisi hauskaa, ei todellakaan. Hyvin suunniteltuna nämä ovat tehokkaita ja mukavia, sekä aikaa jää sille höntsäämiselle ja perseiden vetämiselle.

Ps. höntsääminen kasvattaa sosiaalisia taitoja jotka ovat tietenkin erittäin tärkeitä myös ja kuuluvat lapsen kehittymiseen.

-Snoopy-

[koutsiko]

Ehdottomasti saamaa mieltä Snoopyn kanssa siitä, että perustaidot pitää opetella niiden tuhansien omalla ajalla tehtävien toistojen kautta. Oikeat suoritustavat pitää opettaa ja ohjata niiden harjoittelua omalla ajalla. Mutta mielestäni siihen rinnalle pitäisi saada lisää pelinomaisempaa harjoittelua, esim. katufutiksen/pihapelin tai vastaavan muodossa. Eli vapaita pienpelejä 3v3, 4v4 ym., joissa junnut saavat kokeilla erilaisia juttuja ja saavat enemmän toivon mukaan niitä oikeaoppisia toistoja myös tilanteissa joissa vastustaja on mukana. Siinä samalla kehittyisi myös pelikäsitys, jota on vaikea omatoimisesti harjoitella.

Suomen huipulle riittää tällä hetkellä laadukas joukkueharjoittelu ja hyvin ohjattu ahkera omatoiminen, mutta miten päästään kansainväliselle huipulle? Eikös se pelitempo yleensä koidu ongelmaksi suomalaisten junnujen kovissa kansainvälisissä peleissä? Ei osata ennakoida tilanteita, lukea peliä riittävän nopeasti tai pystytä tekemään teknisiä suorituksia riittävän nopeasti tai kovassa vauhdissa. En tiedä auttaako huippuja pihapelien pelaamisen lisääminen yhtään, mutta jos saataisiin aktivoitua suuret massat edes pelailemaan enemmän, niin varmasti nousisi futiksen taso yleisesti ja sitä kautta huipulle tähtäävät joutuisivat tekemään enemmän töitä. Tähän liittyen olisi taas yksi hyvä lainaus futisjargonin mestarilta:

    'If you want to raise the level of the elite player, then you must raise the level of the average player.'

Mitään yksittäistä ratkaisua ei varmasti ole Suomen futiksen tason nostamiseen, eikä sitä vielä varmemmin keksitä tällä foorumilla. Itse en todellakaan koe olevani mikään futisguru, mutta jatkuva kehittyminen kiinnostaa ja erilaisten näkemysten jakaminen avartaa omaa suhtautumista asioihin.   

[manuforever]

Vanhemmilla on tässä mielestäni suuri vastuu. Tämä kulttuurin luominen lähtee kotoa vanhemmista ja heidän kannustamisesta, innostamisesta ja ylipäätään taustalla oikealla tavalla mukana olemisesta. Valmentajien pitää olla edelleen innostavia, joka ruokkii lapsia/ nuoria tekemään parhaansa. Samalla kun lapsi/nuori huomaa kehittyvänsä niin se ruokkii taas uuden oppimista ja samalla lapsen/nuoren omaa innostusta.

Monesti huomaa itse kentällä, että jos vain pidetään hauskaa ja ei vaadita tiettyjä perusasioita niin ei myöskään kehitystä tapahdu. Itseäni häiritsee se, että hauskanpito ja harjoituksen vaativuus monesti nähdään mustavalkoisella tavalla. Oikein toteutettuna ja lapsille/nuorille myytynä harjoitus voi olla samaanaikaan sekä hauska, että vaativa. Se vaatii vain valmennukselta oikeaa asennetta ja vähän viitseliäisyyttä.