Rikkiviisas
Poissa
|
|
Vastaus #8075 : 04.11.2015 klo 10:01:18 |
|
Mahtiseuroilla joo, mutta ei Pohjoismaissakaan kovin usealla. Keskitason ja pienemmät seurathan ostavat nämä palvelut, näin on tehnyt myös HJK.
|
|
|
|
Petkele
Poissa
Suosikkijoukkue: Pohjoismaiden paras kasvattajaseura
|
|
Vastaus #8076 : 04.11.2015 klo 11:39:26 |
|
Vanhaa forumpravdaa siitä että Saarnio hoitaa scouttaukset yksin youtuben välityksellä ei kannata uskoa edes vähää alusta. Banahan avasikin pelaajien hankintaprosessia tämän kauden osalta hiukan IS Extran haastattelussaan. Se, kannattaisiko Klubin ottaa palkkalistoilleen oma pelkästään scouttaukseen keskittyvä henkilö onkin sitten toinen juttu. Tässä muutaman vuoden takaisessa haastattelussa Walsallin David Hamilton juttelee vähän alan palkoista ja miehen mukaan jopa Valioliigan Top-4 seuroissa scoutin liksa liikkuu max. 100K punnan tuntumassa, pienemmillä sitten vähemmän. Ei kuulosta mitenkään kohtuuttomalta menoerältä, mutta se mistä ja millä hinnalla sopiva henkilö löytyisi onkin sitten toinen juttu, etenkin jos palvelut muualta ostamalla saadaan vastaavaa jälkeä halvemmalla.
|
|
|
|
kiuaskivi
Poissa
|
|
Vastaus #8077 : 04.11.2015 klo 12:39:39 |
|
Mitä veikkaatte, että kasvaakohan kausikortit vielä? Että mahtuu ensi kauden kausikorttikin lompakkoon... *Ba dum tss*
|
|
|
|
ginikettu
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK (BJK)
|
|
Vastaus #8078 : 04.11.2015 klo 12:49:23 |
|
Mitä veikkaatte, että kasvaakohan kausikortit vielä? Että mahtuu ensi kauden kausikorttikin lompakkoon... *Ba dum tss*
lukuhäiriöinen... kysehän on siitä, että kausarilaiset ovat olleet keskimäärin parhaassa kasvuiässä...
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
|
Vastaus #8079 : 04.11.2015 klo 13:03:02 |
|
Kauanko toi ikuinen TET-harjoittelija saa rustata noita uutisia Klubin laskuun?
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
|
Vastaus #8080 : 04.11.2015 klo 13:04:49 |
|
Kauanko toi ikuinen TET-harjoittelija saa rustata noita uutisia Klubin laskuun?
Kunnes kyllästyy liikaan duuniin paskalla liksalla ja otetaan seuraava samanlainen tilalle.
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
|
Vastaus #8081 : 04.11.2015 klo 13:06:34 |
|
Kunnes kyllästyy liikaan duuniin paskalla liksalla ja otetaan seuraava samanlainen tilalle.
Lisää liksaa heti! Ei tollasta kynäniekkaa kannata päästää riveistään. Kannattaa myös korottaa sen somen Paint-vastaavan liksaa.
|
|
|
|
DE3
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #8082 : 04.11.2015 klo 13:14:56 |
|
Tämä viimeisin uutinen oli kyllä jo uskomattoman luokaton pohjanoteeraus Näyttää oikeasti jonkun TET-harjoittelijan kirjoittamalta, vaikka tämä Klubin tiedottaja on käsittääkseni kuitenkin käynyt jotain media-alan koulua ja varmaan lukiostakin ennen sitä valmistunut. Toki uskon, että liksa on paska ja työsopimus epämääräinen, mutta ei kai kukaan tahallaan noin onnetonta tekstiä tuota.
|
|
|
|
Lisbie
Poissa
|
|
Vastaus #8083 : 04.11.2015 klo 13:22:34 |
|
Tämä viimeisin uutinen oli kyllä jo uskomattoman luokaton pohjanoteeraus Näyttää oikeasti jonkun TET-harjoittelijan kirjoittamalta, vaikka tämä Klubin tiedottaja on käsittääkseni kuitenkin käynyt jotain media-alan koulua ja varmaan lukiostakin ennen sitä valmistunut. Toki uskon, että liksa on paska ja työsopimus epämääräinen, mutta ei kai kukaan tahallaan noin onnetonta tekstiä tuota. No nyt kyllä sama. Jos siellä on ollut toimistolla jonkun sukulaispenska taksvärkkipäivää suorittamassa. Silti ei vitussakaan näin, kun kyseessä on eurooppalaisen suurseuran viralliset sivut.
|
|
|
|
Nimimerkitön
Poissa
Suosikkijoukkue: Kontrollipallo. Kontrolloidut hankinnat.
|
|
Vastaus #8084 : 04.11.2015 klo 13:36:00 |
|
lukuhäiriöinen... kysehän on siitä, että kausarilaiset ovat olleet keskimäärin parhaassa kasvuiässä...
Vihjaatko, että olen lihonut?
|
|
|
|
oezil
Poissa
|
|
Vastaus #8085 : 04.11.2015 klo 15:06:08 |
|
Kannattanee se myös muistaa pitää mielessä, ettei scouttiin liittyvät menoerät jää ihan vain siihen kaverin omaan liksaan, pitäähän ammattilaisen vielä pystyä tekemään sitä duuniaan. Ägän kirjeelle muuten Pieni, mutta merkittävä juttu.
|
|
|
|
Spangen
Poissa
|
|
Vastaus #8086 : 04.11.2015 klo 15:56:02 |
|
Vanhaa forumpravdaa siitä että Saarnio hoitaa scouttaukset yksin youtuben välityksellä ei kannata uskoa edes vähää alusta. Banahan avasikin pelaajien hankintaprosessia tämän kauden osalta hiukan IS Extran haastattelussaan. On maailma muuttunut skouttauksessa. Tilastotyökalut ja videot ovat muuttaneet maailmaa. Maita ja mantuja kiertävän skoutin täytyy olla melkoinen velho, että tuo lisäarvoa, kun agentitkin ovat erittäin aktiivisia.
|
|
|
|
voseli
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka, Sakari Saarinen, viski
|
|
Vastaus #8087 : 04.11.2015 klo 19:45:52 |
|
Pelkkiin tilastoihin katsominenhan on tuottanut pelaajahankinnoissa melkoisia huteja paremmissakin piireissä.
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #8088 : 04.11.2015 klo 19:53:46 |
|
Kunnes kyllästyy liikaan duuniin paskalla liksalla ja otetaan seuraava samanlainen tilalle.
Todennäköisesti. Nyt on kyllä huikeaa tekstiä. Luulisi, että joku lukisi nuo läpi ennen kuin painetaan lähetä...
|
|
|
|
Lama-Larsson
Poissa
Suosikkijoukkue: 1907
|
|
Vastaus #8089 : 04.11.2015 klo 19:57:51 |
|
"jee, hieno huivi hessut"
|
|
|
|
Venire
Poissa
Suosikkijoukkue: Inter Turku
|
|
Vastaus #8090 : 04.11.2015 klo 20:02:20 |
|
Pelkkiin tilastoihin katsominenhan on tuottanut pelaajahankinnoissa melkoisia huteja paremmissakin piireissä.
No mut siinä täytyykin tehdä niinkuin Midtjylland, ja katsoa tilastoja kaleidoskoopilla.
|
|
|
|
petteri72
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
|
Vastaus #8091 : 04.11.2015 klo 20:35:24 |
|
On maailma muuttunut skouttauksessa. Tilastotyökalut ja videot ovat muuttaneet maailmaa. Maita ja mantuja kiertävän skoutin täytyy olla melkoinen velho, että tuo lisäarvoa, kun agentitkin ovat erittäin aktiivisia.
Nettifoorumit ovat muuttaneet myös maailmaa, jos osaa lukea nettifoorumeita kriittisesti, sieltä löytyy aika paljon vihjeitä pelaajien vahvuuksista ja heikkouksista. Toki pelien katsominen paikan päällä on tärkeää, jotta ei mennä ihan metsään, mutta aika paljon esikarsintaa pystyy tekemään ihan "yleisen nettimielipiteen" perusteella.
|
|
|
|
tuuletin
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubit. Antti M. & Doblas
|
|
Vastaus #8092 : 04.11.2015 klo 21:08:40 |
|
"jee, hieno huivi hessut" EOM!
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
|
Vastaus #8093 : 04.11.2015 klo 21:10:32 |
|
Helsingin Inter Eipä sillä, kyllähän tuota pitäisi.
|
|
|
|
Vlad Kepes
Poissa
Suosikkijoukkue: kulttuurikeynesianismi
|
|
Vastaus #8094 : 04.11.2015 klo 21:32:08 |
|
Huoh. Jotain vuoden 2007 dressmann-kuosia. Ei jatkoon.
|
|
|
|
AllanMesörs
Poissa
Suosikkijoukkue: Eversti Wolfgang Luder, Waffen-SS
|
|
Vastaus #8095 : 04.11.2015 klo 21:39:11 |
|
Mulle tulee tuosta mieleen isänpäivälahja-klassikko, kylpytakki
|
|
|
|
En tykkää
Poissa
Suosikkijoukkue: 1907
|
|
Vastaus #8096 : 04.11.2015 klo 21:42:18 |
|
Siisti ja tyylikäs, selkeää eteenpäinmenoa niihin kirkkaisiin "FC HJK HELSINKI" viritelmiin. Näitä lisää, toki taisi olla shopissa jo vuosi sitten
|
|
|
|
Spangen
Poissa
|
|
Vastaus #8097 : 04.11.2015 klo 22:39:37 |
|
Nettifoorumit ovat muuttaneet myös maailmaa, jos osaa lukea nettifoorumeita kriittisesti, sieltä löytyy aika paljon vihjeitä pelaajien vahvuuksista ja heikkouksista. Toki pelien katsominen paikan päällä on tärkeää, jotta ei mennä ihan metsään, mutta aika paljon esikarsintaa pystyy tekemään ihan "yleisen nettimielipiteen" perusteella.
Ei pysty.
|
|
|
|
Doblass
|
|
Doblass
Vastaus #8098 : 05.11.2015 klo 00:12:36 |
|
Siisti ja tyylikäs, selkeää eteenpäinmenoa niihin kirkkaisiin "FC HJK HELSINKI" viritelmiin. Näitä lisää, toki taisi olla shopissa jo vuosi sitten
Tunnusta väriä?
|
|
|
|
tamme auto
Poissa
Suosikkijoukkue: nurmileijonat,terijoen hallitus
|
|
Vastaus #8099 : 05.11.2015 klo 00:16:20 |
|
Äitienpäivä paitoja oli saatavilla, mutta eikö isänpäivä paitoja ole saatavilla?
|
|
|
|
|
|