Lihansyöjäkasvi
Poissa
|
|
Vastaus #850 : 29.06.2007 klo 18:16:01 |
|
Mielestäni merkittävintä asiassa ovat jalkapallolliset siteet. Tietyillä Aasian mailla on urheilullisesti huomattavasti läheisemmät suhteet Eurooppaan kuin muualle Aasiaan. Esimerkiksi Kazakhstan on suurimmaksi osaksi kyllä Aasiaa, mutta jalkapallo on tullut sinne Euroopasta (Neuvostoliitosta) ja siten sen suhteet Eurooppaan ovat jalkapallossa läheisemmät kuin useimpiin Aasian maihin. Kaukasus taas on aivan kokonaisuudessaan Aasian puolella, mutta kyllä näidenkin maiden jalkapallositeet ovat Euroopan suunnassa.
Ei Kaukasia ole kokonaisuudessaan Aasiassa, ja ainakin Georgia sijaitsee maantieteellisesti (valtaosin) Euroopassa. Azerbaidzanista ja Armeniasta en tiedä, mutta eiköhän niilläkin jokin pieni kaistale Euroopan puolelta Kazakstanin tapaan löydy, ja jos ei löydy, niin sitten asiaa on katsottu läpi sormien, kun Euroopan raja on joka tapauksessa hyvin lähellä. Jalkapallositeet ovat hieman epämääräisempi juttu ja niillä perustein Australiakin voisi kenties pelata UEFA:ssa.
|
|
|
|
OJ
Poissa
|
|
Vastaus #851 : 30.06.2007 klo 00:28:35 |
|
Ei Kaukasia ole kokonaisuudessaan Aasiassa, ja ainakin Georgia sijaitsee maantieteellisesti (valtaosin) Euroopassa. Azerbaidzanista ja Armeniasta en tiedä, mutta eiköhän niilläkin jokin pieni kaistale Euroopan puolelta Kazakstanin tapaan löydy, ja jos ei löydy, niin sitten asiaa on katsottu läpi sormien, kun Euroopan raja on joka tapauksessa hyvin lähellä. Jalkapallositeet ovat hieman epämääräisempi juttu ja niillä perustein Australiakin voisi kenties pelata UEFA:ssa.
Kaukasus on Euroopan ja Aasian välinen raja, ja yleensä tämän rajan katsotaan kulkevan siten, että Kaukasuksen itsenäiset tasavallat kuuluvat Aasiaan ja Venäjän tasavallat Eurooppaan. Tähän määritelmään voi tietysti liittyä poliittisia intohimoja ja muitakin määritelmiä on. Australia voisi minun puolesta kyllä liittyä UEFA:an, mutta jatkuva pelien pito Australian maa- ja seurajoukkueiden kanssa on käytännössä mahdotonta. Kazakstan on jo kipukynnyksellä, koska sinne joutuu matkustamaan kohtuuttoman pitkän matkan.
|
|
|
|
Havumetsän Tarzan
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #852 : 30.06.2007 klo 01:18:04 |
|
Kokonaan toinen asia on, että Aasian liittoa on monesti syytetty korruptiosta ja rikkaiden arabimaiden suosimisesta, minkä tähden viime MM-karsintojen jälkeen Uzbekistanissa monet vaativat siirtymistä UEFAn jäseneksi. Se voisikin olla ihan hyvä lisä jalkapalloperheeseemme.
Mielestäni ei olisi mitään erityistä järkeä estää näitä maita pelaamasta jalkapalloa Euroopan maiden kanssa, jos ne niin haluavat. Sitäpaitsi nämä maat eivät halua tosiaankaan UEFAan siksi, että pääsisivät kisoihin, vaan että ylipäänsä saisivat kovempia pelejä tutumpia joukkueita vastaan.
Aika jännä juttu, sillä Uzbekistan on Aasian puolella AFC:ssa selvästi edullisemmassa asemassa mahdollisen lopputurnauspaikan suhteen, kuin mitä se UEFA:ssa olisi. Tällä hetkellä maa on FIFAn Aasian rankingissa viidentenä, ja yksi edellä olevista maista on Australia. Luulisi, että tällainen mahdollisuus lopputurnauspaikkaan olisi aika iso juttu monelle Keski-Aasian maalle.
|
|
|
|
Boon
Poissa
Suosikkijoukkue: Mypa & Suomi
|
|
Vastaus #853 : 30.06.2007 klo 03:20:09 |
|
Albania on islamilainen, Armenia kristitty maa. Pikemminkin voi kysyä, mitä yhteistä mailla on.
Molemmat alkaa A-kirjaimella ja päättyvät A-kirjaimeen? :
|
|
|
|
Lihansyöjäkasvi
Poissa
|
|
Vastaus #854 : 30.06.2007 klo 09:52:05 |
|
Aika jännä juttu, sillä Uzbekistan on Aasian puolella AFC:ssa selvästi edullisemmassa asemassa mahdollisen lopputurnauspaikan suhteen, kuin mitä se UEFA:ssa olisi. Tällä hetkellä maa on FIFAn Aasian rankingissa viidentenä, ja yksi edellä olevista maista on Australia. Luulisi, että tällainen mahdollisuus lopputurnauspaikkaan olisi aika iso juttu monelle Keski-Aasian maalle.
Niinpä. Aasian ja Euroopan tasoerohan on aika hirveä. Kuvaavaa on Kazakstan: viimeinen turnaus Aasiassa oli Aasian MM-karsinnat, joista Kazakstan saalisti 4 voittoa ja 2 tasapeliä huikealla maalierolla 20-2 (ei kuitenkaan päässyt jatkoon, ilmeisesti Irakin maaliero oli vielä parempi). Muutto Eurooppaan ja viisi vuotta ilman voiton voittoa vaikka vastassa oli Viron ja Färsaarten tapaisia kääpiöitä. Ainakaan Kazakstanin tapauksessa muuton motiivina tuskin oli raha, sen futishan kylpee öljyrahoissa. Pikemminkin futispiirien pomojen asiantuntemattomuus ja ylimielisyys. Aliarvioivat Euroopan tason. http://rdfc.com.ne.kr/int/kaz-intres.html
|
|
|
|
vitamiini
Poissa
|
|
Vastaus #855 : 01.07.2007 klo 15:10:04 |
|
Kuuluvat kyllä mutta eivät sijaitse Euroopassa.
Nimenomaan. Eu-jäsenyys ei teoriassakaan edellytä maantieteellista sijaintia Euroopassa, onhan jäsenyyttä anonut aikoinaan mm. Marokko. Älkää puhuko paskaa. Eikö Englantikaan ole Eurooppaa kun ei sijaitse mantereella : Kypros on vähän niin ja näin, mutta Malta on sataprosenttinen Euroopan maa. Niin ja ainahan sitä anoa saa. Voinhan minäkin hakea jotain professuuria vaikkei pätevyyttä olisikaan, mutta tässä asiassa olen ainakin lähempänä totuutta kuin te! Fifty/sixty.... http://fi.wikipedia.org/wiki/Eurooppa#Euroopan_valtiot
|
|
|
|
jwave
Poissa
Suosikkijoukkue: SUMU
|
|
Vastaus #856 : 01.07.2007 klo 22:31:05 |
|
Eikä kuulu muuten Suomikaan Eurooppaan. Ainahan täältä kaikki ovat niin kovasti matkustamassa Eurooppaan ja pelaajat pyrkivät ehkä ensin muihin Pohjoismaihin ja sitä kautta mahdollisesti Euroopan kentille. Alkaa muuten kovasti tuo Eurooppa supistua, edelliseen lauseeseen viitaten joudumme myös muut Pohjoismaat jättämään pois Euroopan valtioiden joukosta. Summasummarum-mitä tässä enää karsintoja pelaamaan: FF2 on jo omilla kriteereillään suorittanut maantieteellis-kulttuurellisen karsinnan ja jäljelle jääneet Euroopan maat pelatkoon suoraan EM-lopputurnauksen.
|
|
|
|
Knight
Poissa
Suosikkijoukkue: Reppana-modet
|
|
Vastaus #857 : 02.07.2007 klo 07:17:19 |
|
Eikä kuulu muuten Suomikaan Eurooppaan. Ainahan täältä kaikki ovat niin kovasti matkustamassa Eurooppaan ja pelaajat pyrkivät ehkä ensin muihin Pohjoismaihin ja sitä kautta mahdollisesti Euroopan kentille. Alkaa muuten kovasti tuo Eurooppa supistua, edelliseen lauseeseen viitaten joudumme myös muut Pohjoismaat jättämään pois Euroopan valtioiden joukosta. Summasummarum-mitä tässä enää karsintoja pelaamaan: FF2 on jo omilla kriteereillään suorittanut maantieteellis-kulttuurellisen karsinnan ja jäljelle jääneet Euroopan maat pelatkoon suoraan EM-lopputurnauksen.
Niinpä, aikanaanhan EU-jäsenyyttäkin rummutettiin pääsynä Eurooppaan. Ei se tainnut sitten kuitenkaan siirtää Suomea sinne, kun edelleen pitäisi päästä Eurooppaan (pelaajat/matkustus jne.). Huomaa, ettei A-lohkossa ole oikein tapahtumia, kun tällainen OT-keskustelu jatkuu ja jatkuu...
|
|
|
|
OJ
Poissa
|
|
Vastaus #858 : 03.07.2007 klo 05:32:45 |
|
Niinpä. Aasian ja Euroopan tasoerohan on aika hirveä. Kuvaavaa on Kazakstan: viimeinen turnaus Aasiassa oli Aasian MM-karsinnat, joista Kazakstan saalisti 4 voittoa ja 2 tasapeliä huikealla maalierolla 20-2 (ei kuitenkaan päässyt jatkoon, ilmeisesti Irakin maaliero oli vielä parempi). Muutto Eurooppaan ja viisi vuotta ilman voiton voittoa vaikka vastassa oli Viron ja Färsaarten tapaisia kääpiöitä. Ainakaan Kazakstanin tapauksessa muuton motiivina tuskin oli raha, sen futishan kylpee öljyrahoissa. Pikemminkin futispiirien pomojen asiantuntemattomuus ja ylimielisyys. Aliarvioivat Euroopan tason. http://rdfc.com.ne.kr/int/kaz-intres.htmlLinkkisi ei toimi. Eiköhän asia ole pikemminkin päinvastoin, kazakit haluavat saada kovempia pelejä ja lisäksi maan pelaajat voivat ehkä tulevaisuudessa päästä pelaamaan Euroopan liigoihin, Kazakstaniin tulee eurooppalaisia pelaajia ja valmentajia jne. UEFAn jäsenyys kehittää Kazakstanin jalkapalloa varmasti paljon enemmän kuin AFC:n.
|
|
|
|
Jsn
Poissa
|
|
Vastaus #859 : 03.07.2007 klo 15:49:54 |
|
Nimenomaan. Eu-jäsenyys ei teoriassakaan edellytä maantieteellista sijaintia Euroopassa, onhan jäsenyyttä anonut aikoinaan mm. Marokko.
Jatketaan nyt tätä Ot:tä, eli asia on juuri päinvastoin. EU:n (sitä edeltäneen EY:n ja vielä sitä edeltäneiden kolmen järjestön) ensimmäinen ja pitkään ainoa kriteeri oli vaatimus eurooppalaisesta valtiosta. Tämä kirjattiin sopimuksiin jo 50-luvulla. Vasta Britannian hamuttua jäsenyyttä Ranska halusi tarkempia edellytyksiä. Varsinaisesti tarkemmat kriteerit jäsenyydelle kirjattiin vasta Kreikan, Espanjan ja Portugalin jäsenyyden kolkuttaessa ovella, jolloin demokratia ja ihmisoikeudet tulivat edellytyksiksi. Sittemmin ovat tulleet Kööpenhaminan kriteerit ja muita vastaavia epämääräisiä ehtoja. Joitain virheitä voi tässä tekstissä olla kun en millään jaksa tarkistaa mitään faktoja. Pääasia on kuitenkin se, että eurooppalaisuus on aina ollut kriteeri jäsenyydelle. Mainitsemasi Marokon jäsenyyshakemus tyssäsi komissiossa juuri siihen, ettei Marokko täyttänyt vaatimusta eurooppalaisesta valtiosta. Kypros ja Malta ovat saaneet "erivapauden" maantieteellisestä sijainnistaan, koska niiden lasketaan kuuluvan jo pitkän ajan takaa ns. eurooppalaiseen perheeseen. Kypros on esimerkiksi ollut merkittävässä asemassa Euroopan "maineteoissa" eli ristiretkillä. Maantieteellisesti kumpikin sijaitsee oman käsitykseni mukaan Euroopan ulkopuolella. Näin ainakin olen lukenut monista oppikirjoista ja perustelut molempien eurooppalaiseen kulttuuriperimään huolimatta niiden maantieteellisestä sijainnista löytyvät myös komission selvityksistä. Joten aika yleinen taitaa olla käsitys Maltan afrikkalaisesta maantieteellisestä sijainnista. Kyproksesta ei kai kukaan edes väännä kättä. Edit: Ja Wikipedian, vaikka hieno laitos onkin, käyttöä lähteenä en pidä kovinkaan luotettavana. Esimerkkinä käyköön tämä teksti Maltasta joka löytyy englanninkielisiltä sivuilta: Malta, is a small and densely populated island nation comprising an archipelago of seven islands in the Mediterranean Sea. A country of Southern Europe, Malta lies south of Sicily, east of Tunisia, and north of Libya. The country's official languages are Bullshit and English. Stupidity is the most practised religion. The islands constituting the Maltese nation have been ruled by various powers and fought over for centuries. Malta has been a member state of the European Union (EU) since 2004 and it is currently the smallest EU country both in population and intelligence.
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.07.2007 klo 15:54:30 kirjoittanut Jsn »
|
|
|
|
|
Lihansyöjäkasvi
Poissa
|
|
Vastaus #860 : 03.07.2007 klo 16:10:33 |
|
Älkää puhuko paskaa. Eikö Englantikaan ole Eurooppaa kun ei sijaitse mantereella : Kyllä Englanti on Eurooppaa, mutta Islantipa kuuluu maantieteellisesti puoliksi Pohjois-Amerikkaan. Jos CONCACAF noudattaa UEFA:n tapaista sallivaa jäsenpolitiikkaa, Islannin kannattaisi vaihtaa liittoa. CONCACAF:issa Islanti olisi yksi johtavia maita ja sillä olisi täysin realistiset mahdollisuudet MM-skaboihin.
|
|
|
|
Lihansyöjäkasvi
Poissa
|
|
Vastaus #861 : 03.07.2007 klo 16:13:20 |
|
Linkkisi ei toimi.
Eiköhän asia ole pikemminkin päinvastoin, kazakit haluavat saada kovempia pelejä ja lisäksi maan pelaajat voivat ehkä tulevaisuudessa päästä pelaamaan Euroopan liigoihin, Kazakstaniin tulee eurooppalaisia pelaajia ja valmentajia jne. UEFAn jäsenyys kehittää Kazakstanin jalkapalloa varmasti paljon enemmän kuin AFC:n.
Kyllä linkki toimii meikällä ainakin. Tuskin kazakit kuitenkaan osasivat ennakoida sitä, että kisapaikka UEFA:sta on ilman jättiyllätystä realistisesti arvioiden kymmenien vuosien päässä. Varmasti tiedostivat Euroopan tason olevan kovempi, mutta Malisenkin vihjaamaa haihatteluasennettakin muuttopäätöksessä varmasti oli. Pelaajat voivat toki siirtyä ammattilaisiksi Eurooppaan, vaikka maa ei UEFAan kuuluisikaan.
|
|
|
|
valdanito
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkue, TamU
|
|
Vastaus #862 : 10.08.2007 klo 11:10:30 |
|
Serbia ulos EM-karsinnoista? 10.8.2007 06:50
Serbian jalkapalloliitto pelkää elokuun 22. päivää. Silloin serbit pelaavat EM-karsintaottelun Belgiassa, ja serbifanit ovat tietysti matkassa mukana.
Liiton tiedottaja Aleksandar Boskovic kertoi uutistoimisto Reutersille, että serbifanien käytös on nyt suurennuslasin alla.
- Pienikin faniemme häiriköinti voi maksaa meille paljon. Se saattaa merkitä sitä, että maajoukkueemme heitetään ulos karsinnoista ja sitä myöten koko kisoista, Boskovic sanoi.
- Olemme tiukan tarkkailun alaisina. Meitä on rankaistu viime kymmenen vuoden aikana yli 20 kertaa. Faniemme on siivottava käytöksensä.
Serbiliitto ei murehdi turhaan. Belgradin Partizan suljettiin Uefa-cupista fanien mellakoinnin takia. Seura pääsi jatkoon ensimmäiseltä karsintakierrokselta. Se pudotti Bosnia-Hertsegovinan NK Zrinjskin yhteismaalein 11-1, mutta vieraissa pelatun ensimmäisen osaottelun fanihulinat olivat Euroopan jalkapalloliitolle Uefalle liikaa.
Uefa heitti Partizanin pihalle rahasakkojen myötä ensimmäisen osan jälkeen, mutta hyväksyi seuran valituksen ja siirsi tuomiota. Toisen osan jälkeen se pantiin täytäntöön, ja Zrinjski jatkaa cupissa.
Eikä tässä kaikki. Kesäkuussa Hollannissa alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa serbifanit heittivät rasistisia herjoja Englannin mustille pelaajille. Serbian liitto sai sakkoja.
Boskovicin mukaan Serbian liitto aikoo pyytää maajoukkuepelaajia tekemään faneille videonauhoituksia, joissa pelaajat neuvovat, miten fanien pitää käyttäytyä.
EM-karsintojen A-lohkossa tilanne on se, että kärjessä on yhdeksän ottelua pelannut Puola 19 pisteellään. Serbia on toisena, seitsemästä pelistä 14 pistettä. Portugalilla on niin ikään seitsemästä matsista 14 pistettä ja Suomella kahdeksasta ottelusta 14 pistettä. Nämä neljä (tai mahdollisesti vain kolme) maata ratkaisevat EM-kisapaikat, jotka lankeavat suoraan kahdelle parhaalle.
Serbialla on jäljellä vielä mm. ottelut Puolaa, Portugalia ja Suomea vastaan.
Serbia-Suomi on ohjelmassa kahdeksantena päivänä syyskuuta.
Suomi hävisi kotiottelunsa Serbialle 0-2.
EM-kisat pelataan ensi vuonna Itävallassa ja Sveitsissä.
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #863 : 10.08.2007 klo 13:51:01 |
|
Saataisinkos me jotenkin viattomasti provosoitua serbikannattajat riehumaan, niin että heidän karsintaurakkansa loppuu siihen. Joku viaton "Shefki, the pride of Kosovo" lakana jne.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #864 : 10.08.2007 klo 14:50:15 |
|
Ahtisaaret nyt kehiin!
|
|
|
|
Ben
Poissa
|
|
Vastaus #865 : 10.08.2007 klo 14:55:43 |
|
Belgian joukkueessa taitaa pelata pari NEEKERIÄ, joten eiköhän serbi-apinat siis tee sen itse jo ennen Suomi-ottelua
|
|
|
|
|
Ianway
Poissa
|
|
Vastaus #867 : 12.08.2007 klo 01:35:00 |
|
Tokihan Belgradiin matkalla olevat forumistit muistavat varmistaa, että serbit suljetaan karsinnoista? Hengenlähtö voi toki olla lähellä jos kuljeskelee kaupungilla Free Kosovo banderollin kanssa ja kyselee vastaantulevilta kaksimetrisiltä serbifaneilta, josko heitä saisi hieroa munalla, mutta kai olette varmiit uhraamaan itsenne korkeamman hyvän puolesta? Marttyyreitä varmasti tullaan muistamaan Alpeilla.
|
|
|
|
Gennadi Janajev
Poissa
|
|
Vastaus #868 : 12.08.2007 klo 11:56:35 |
|
Iltasanomien toiveunta, että maajoukkueen peleissä jotain tapahtuisi. Niissä on rauhallisempaa kuin Veikkausliigan matseissa keskim'äärin. Muutenkaan en ymmärrä miten joku Partizanin hulina liittyy millään tavalla Serbian maajoukkueen tilanteeseen. Ei Englantiakaan suljeta EM-karsinnasta kun Liverpool fanit sikailee. :keskari:
|
|
|
|
JMP
Paikalla
Suosikkijoukkue: Tervarit
|
|
Vastaus #869 : 12.08.2007 klo 12:09:11 |
|
Iltasanomien toiveunta, että maajoukkueen peleissä jotain tapahtuisi. Niissä on rauhallisempaa kuin Veikkausliigan matseissa keskim'äärin. Muutenkaan en ymmärrä miten joku Partizanin hulina liittyy millään tavalla Serbian maajoukkueen tilanteeseen. Ei Englantiakaan suljeta EM-karsinnasta kun Liverpool fanit sikailee. :keskari:
Meinaisin vastata asiallisesti, mutta sitten huomasinkin kuka kirjoitti.
|
|
|
|
Lazy Town
Poissa
Suosikkijoukkue: FCK
|
|
Vastaus #870 : 12.08.2007 klo 16:59:28 |
|
Kyllä Serbialta pari pinnaa voi rokottaa maan seurojen fanien perseilystä. Samoin Englantia.
Suomi-Kazhstakstan: 1
Belgia-Serbia (toivon tasuria tai Belgien voittoa 1 X
|
|
|
|
Mr. Brownstone
Poissa
Suosikkijoukkue: SAPA
|
|
Vastaus #871 : 14.08.2007 klo 16:41:39 |
|
Kyllä Serbialta pari pinnaa voi rokottaa maan seurojen fanien perseilystä. Samoin Englantia.
Suomi-Kazhstakstan: 1
Belgia-Serbia (toivon tasuria tai Belgien voittoa 1 X
Mielummin Belgian voittoa, koska Belgia ei tule pääsemään kisoihin.
|
|
|
|
Vol 4
Poissa
|
|
Vastaus #872 : 14.08.2007 klo 19:53:30 |
|
OT: Onkohan tämän ketjun äänestys foorumin eniten vastauksia kerännyt äänestys? Tuhannen vastauksen raja näköjään ylittynyt.
|
|
|
|
valdanito
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkue, TamU
|
|
Vastaus #873 : 14.08.2007 klo 21:16:29 |
|
Ja viekö Puola&Belgia- kombinaation ylivoima mielenkiinnon äänestyksestä?
|
|
|
|
neliö
Poissa
|
|
Vastaus #874 : 20.08.2007 klo 19:26:09 |
|
Serbia rauhoittelee futiskannattajiaan
Suomen jalkapallomaajoukkueen kanssa samassa EM-karsintalohkossa A pelaava Serbia on vedonnut kannattajiinsa, että nämä pidättäytyisivät rasistisesta käytöksestä keskiviikkona Brysselissä pelattavassa vierasottelussa Belgiaa vastaan.
Serbian liitto esitti maanantaina vetoomuksen maajoukkueen faneille, jotka ovat käytöksellään keränneet kosolti kyseenalaista mainetta. Euroopan jalkapalloliitto Uefa varoitti aiemmin kesällä Serbian liittoa, että jos maajoukkueen kannattajat eivät siisti käytöstään, Serbia suljetaan EM-karsinnoista.
Uefan rangaistuksen pelossa Serbian liitto ei ole järjestänyt maajoukkueensa kannattajille ohjattuja matkoja EM-karsintojen Belgia-otteluun. Kuitenkin Brysseliin odotetaan tuhansia EU-maissa asuvia serbejä.
Uefa mätkäisi heinäkuussa Serbian jalkapalloliitolle 24 000 euron sakot alle 21-vuotiaiden EM-kisojen Serbia-Englanti-ottelun tapahtumien johdosta. Uefan raportin mukaan Serbian kannattajat olivat Hollannin Nijmegenissä pelatussa ottelussa syytäneet Englannin joukkueen tummaihoisille pelaajille rasistisia solvauksia. Englanti voitti ottelun 2-0.
Serbia on vuoden 2008 EM-karsintojen A-lohkossa Puolan (19) jälkeen toisena 14 pisteellä kärkimaata kaksi ottelua vähemmän pelanneena. Serbian kanssa samassa pistemäärässä ovat Portugali ja ottelun enemmän pelannut Suomi, joka kohtaa keskiviikkona Tampereella Kazakstanin.
|
|
|
|
|
|