Eipä ole tähän otsikkoon hirveämmin tullut kirjoiteltua nyt, kun se vääjäämätön on tapahtunut ja Pohjois-Lontoon valtikka on niinä aikoina, joilloin White Hart Lanen oli vielä pystyssä, siirtynyt Spursille. Kaikki tekijät huomioon ottaen näyttäisikin siltä, että tuo valtikka on voitu valaa uuden stadionin perustuksiin yhdeksi kulmakiveksi. Sen verran erilaisilta näyttävät näiden joukkueiden tulevaisuudet.
Tuossa D4 teki hyvin ansiokkaan pelaajavertailun naapurin kokoonpanojen kehityksestä. Toinen kokoonpano on kaudelta 2003-04. Sillä kaudella Spurs sijoittui sarjassa sijalle 14. ja keräsi tasan puolet punaisten pistesaldosta. Siinä on aika suuri ero. Sitten on tultu pitkän matkaa aina tähän päivään asti ja matkan varrelle onkin sattunut erinäisiä vaiheita. Monet kerrat on saanut lukea ivallisia kommentteja siitä, kuinka Spurs pelaa elämänsä kautta, muttei pysty silti ohittamaan rakasta verivihollistaan. Sitten, kun pelko otti vallan ja mestaruustaistelu vaihtui sekä vakiintui naapurissa wenkula-trophyllä ylpeilyyn, alkoi lieveilmiö, jossa kaikki ohitettiin olankohautuksella ja todettiin vain, että palataan sitten asiaan, kun Spurs sijoittuu sarjataulukossa yläpuolelle. Tuolloin nousi esiin se, miten suhdanteista johtuen tästä oli tullut jonkin sortin meriitti, mutta vain toiselle. Se on ymmärrettävästi kova paikka huomata, miten seura on taantunut ja tavoitteet peilataan naapuriin, joka koetaan samalla suureksi uhaksi omalle ylpeydelle.
Spursilla fokus oli kuitenkin omassa tekemisessä, oman ylpeyden luomisessa. Se sai joskus humoristisen vastaanoton, kun tuli povailtua mahdollista yläpuolelle sijoittumista juhlistettavan pienessä piirissä, siitä sen suurempaa numeroa tekemättä, mutta niinpä sitä vain tämän tapahtuessa tuli silmää vinkaten nostettua tuopillinen hyvää olutta, peilin kanssa kippistäen.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, josta on tullut kirjoitettua ja jonka merkit ovat olleet vääjäämättä ilmassa jo vuosia. Spursin juna on painanut ohitse, eikä naapurin juna edes oikein tunnu liikkuvan eteenpäin, vaan sama vanha veturinkuljettaja siellä tuntuu ennemminkin olevan viemässä sitä varikon suuntaan kohti suurempaa remonttia, joka tunnetaan nimellä re-build. Se on pitkä projekti, sillä jos huoltoväleistä ei pidä kiinni ja päivitä rosteriaan sekä myös pelikirjaansa jatkuvasti, niin jossain kohtaa tulee tilanne jossa tärkeimmät osat leipovat kiinni ja tässä tapauksessa suuntaavat uusiin osoitteisiin.
Tulevaisuutta silmällä pitäen Spursin uhkakuviksi maalaillaan Pochettinon, Kanen tai Delen lähtöä. Huolissaan ei kuitenkaan tarvitse olla. Pochettinon perintöjaossa tulisi olemaan jonoa ties kuinka pitkälle, sillä sen verran rautainen perintö siellä olisi odottelemassa seuraajaa ja vastaavasti Kanen tai Delen lähtiessä Spursilla olisi edelleen naapuria kovempi nippu ja lisää eroa vain syntyy muunmuassa Sanchezin suunnatessa toisiin maisemiin.
Totta puhuen itselläni ei ole hajuakaan miten naapurissa aiotaan tehdä vääjäämättömästi lähestyvä re-build. Luoko sille pohjaa nykyinen kaveri makuupussissaan vai pääseekö joku muu aloittamaan projektin. Tuon projektin käyntiin rykiminenkin on hyvin haastavaa, sillä vaikka toisessa ketjussa tulikin asiaa jo pohdittua, niin otetaan myös tässä esiin se, miten en ainakaan omin silmin näe tulevan re-buildin olevan kovinkaan helppo nykyisellä vetovoimalla höystettynä. Lienee ihan aiheellista kysyä, kuka tuonne tahtoo siirtyä minkään muun, kuin peliajan tai tilipussin takia. Tuskinpa kovinkaan moni joka nostaisi rosterin tasoa selvästi. Tasoa joissain määrin nostavia tapauksia tietenkin on, mutta nämä nostavat sitä rahtunen kerrallaan ja sen takia re-build on helposti hyvin paljon aikaa vievä.
Tässä otsikossa on perinteisesti harrastettu ansiokkaan objektiivisia pelaajavertailuja. Joskun ammoin saattoin olla niin, että täältä suunnasta joutui harrastamaan melko tarkkaa mietintää vertailuparien asettelusta sekä aavistuksen verran kotiinpäinvetävää tason arviointia. Nythän asetelmat ovat kääntyneet aikalailla päälaelleen, jos tasaisia pelaajavertailupippelimiekkailuja haetaan.
Mutta, mikäpä sen hauskempaa, kuin pelaajavertailu. Otetaanpa tällä kertaa hiukan erilainen:
Tässä kun Spursin rosteria tunnutaan monessa suhteessa vähättelevän, niin tästä saadaan vielä ihan mielenkiintoinen vertailu siihen, miten paljon futismaailma on kehittynyt ja miten eri tasolla Pohjois-Lontoolaiset ovat tuossa kehityksen kelkassa kulkeneet.
Kane & Henry, Kane tekee jo nyt enemmän maaleja, kuin Henry.
Alli & Bergkamp, Allin kautta on kritisoitu, mutta niin vain maalit sekä syötöt huomioiden tuo pelaa tehokkaammin.
Eriksen & Pires, tässä kohtaa vaakakuppi kääntyy tehojen valossa Piresille, ei voi minkään.
Son & Ljunberg, edelliseen pariin verrattuna Son tekee tehoissaan vielä suuremman eron kilpakumppaniinsa.
Dier/Wanyama/Dembele & Vieira/Gilberto Silva, keskikentän keskustan vertaileminen on vaikeaa, eikä Vieiran jättämää henkistä sekä fyysistä aukkoa ole onnistuttu tähän päivään mennessä vielä korvaamaan hyvällä tavalla. Yritys on toki ollut kovaa. Spursilta voidaan ottaa kolmesta kenet vain kaksi ja sen jälkeen olisi aivan mielettömän hienoa nähdä miten keskikentän keskustan herruuden kävisi. Tämä on kuitenkin tässä kohtaa mahdotonta ja näin ollen tämän osa-alueen vertaaminen jää avoimeksi, ainiaaksi.
Rose & Cole, Ashley Cole oli luotettava maajoukkue-tason laitapakki, mutta niin on Rosekin. Cole oli ahne ja niin on Rosekin. Tasavertainen kaksikko, kaiken kaikkiaan.
Trippier/Aurier & Lauren, se nimettömin tontti kummassakin kokoonpanossa. Kallistaisin vaakakupin määrittelemättömään suuntaan, ettei synny turhia spekulaatioita.
Vertonghen/Alderweireld/Sanchez & Toure/ /Cygan, vaikea paikka vertailla, sillä syvyys rohmuaa väkisinkin vähän huomiota, Spursin käyttäessä myös kolmea topparia pelin evoluution myötä. Kivikovat toppariparit tuosta saa luotua, mutta kolmannet vaihtoehdot tekevät sen eron, joka kallistaa vaakakupin Spursin hyväksi.
Lloris & Lehmann, yksi parhaista vastaan ikuinen kakkonen, joka oli seurajoukkueensa ykkönen. Kaikki tietävät sen, miten Lehmann ei loppujen lopuksi ollut se menestyksen mahdollistava maalivahti, vaan maalivahti joka menestyi siinä sivussa. Lloris vie tämän parin, selvästi.
Peli kehittyy ja samalla vaatimustaso nousee. Tähän vertailuun peilaten uskaltaisin väittää, että nykyisellä Spursilla olisi vuonna 2003-04 ollut varsin hyvä mahdollisuus kahlata kausi ilman tappioita. Tässä puhutaan kuitenkin vain mahdollisuudesta, mutta onhan Spursin nippu todella kova tällä hetkellä, kuten toki monella muullakin Valioliigassa. Sen takia puheet neljästä suuresta ovatkin kasvaneet puheiksi kuudesta suurimmasta. Muuttujia tuossa vertailussa on kuitenkin muitakin ja tässä nykyisen rämpimisen keskellä on vähintäänkin kohtuullista antaa naapurin faneille nostalgian kautta hieman hyvänolon tunnetta. Voittamisen kulttuuri oli nimittäin erottava tekijä, sillä Spurs ei ole nyt hiljattain mestaruutta voittanut, kun taas punaisille tuo oli menestysjakson kolmas mestaruus ja kahdeksas peräkkäinen paikka podiumilla. Se tuo rutiinia tai tarkemmin sanottuna toi.
Vanhat ajat eivät kuitenkaan koskaan sellaisinaan palaa ja nyt ollaan tultu aika kauas tuosta naapurin tuolloisesta kokoonpanosta. Onkin hyvin vaikea nähdä heidän enää keräävän kaksinkertaista pistemäärää Spursiin nähden. Tämä johtuu osin toisen taantumisesta ja osin Spursin kehittymisestä. Jos nyt kurkataan "huomiseen" ja kysytään hetken kuluttua miltä sieltä näytti.....
(Joskus aikoinaan tuohon olisi riittänyt punapaidoilta tasan yksi Vieira, mutta nykyään siihen tarvitaan viisi yhtä vastaan ja silti se on punaisten oma pelaaja, joka pyrkii pitämään Liljanvalkoisen loitolla)
....niin vastaus on seuraavanlainen. Spursin nuoret kukkopojat ottavat jatkuvasti uusia askelia ja kehittyvät. Managerina toimii eräs koko futismaailman kuumimmista nimistä. Uusi stadion on rakenteilla ja nyt sinne siirtyminen on joka ikinen aamu askeleen lähempänä. Lähitulevaisuudessa edessä siintävät CL-jatkopelit Juventusta vastaan.
Sillä aikaa toisaalla kokoonpanosta lähtöä tekee se vanha ydinrunko, kahden ainoan todellisen tähtipelaajan johdolla. Sanchez saattaa olla siirtynyt jo tätä kirjoittaessa ja vaikka Özilin jatkosta on huhuiltu, niin vähän epäilen tuon jäämishaluja, varsinkin Sanchezin lähdettyä. Kokoonpano ei kehity. Pelaajilla on joko taso riittänyt nykyisiin avauksen paikkoihinsa, joita kyseenalaistetaan tai sitten ne ovat auenneet muista syistä, jotka eivät varsinaisesti kokoonpanon laatua mairittele. Managerina toimii tapaus, jonka omat tahtovat lähtevän ja vieraat jäävän. Uuden stadionin kuherruskuukausi tuli ja meni, mutta nyt siellä ollaan hamaan tulevaan loukussa stadionilla, jonka yleinen kutsumanimi on kirjasto. Lähitulevaisuudessa siintävät EL-jatkopelit Östersundsia vastaan.
Tilanteet kuulostavat kaunisteltuinakin hyvin erilaisilta, mutta tämä on se missä mennään tässä ja nyt. Vasta-argumentiksi on varmasti helppo maalailla uhkakuvia siitä, miten Kane, Dele tai Pochettino mahdollisesti eivät edusta Spursia koko uriensa lopun ajan, mutta fokuksen ei pitäisi olla siinä, vaan omassa tekemisessä. Aivan kuten se on Spursilla, joka löytyy nyt sijalta viisi, yhden pykälän, mutta viisi pistettä naapuria korkeammalta. Se ei nimittäin lämmitä tipan tippaa, vaikka rakas verivihollinen olisi kahdeksas ja Spurs viides, sillä Spursin tähtäin on korkeammalla, eikä viidennen sijan pettymykseen tuo toimisi minkäänlaisena muumilaastarina.
Jos ei ihmeitä tapahdu, niin Spurs tulee sijoittumaan sarjassa jälleen kerran korkeammalle, mutta älkää peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle. Jossain kulkee aina se piste, mistä ei voi enää päästä, kuin ylös päin. Välillä tämän pisteen etsimiseen menee hyvinkin pitkä aika, mutta sen löytäminen on lopulta myös hyvin helpottava hetki, sillä sitä seuraa eteenpäin menemisen euforia, josta pääsee helposti nauttimaan hyvin pitkäksikin aikaa.
(Sometimes you have to fail for great success)
Toivottavasti hetkellinen paluu erääseen koko palstan perinteikkäimmistä topikeista ei aiheuttanut kenenkään nenäonteloihin pakotusta. Ihan vilpittömästi nimittäin toivon kaikille naapurin kannattajille voimia näinä vaikeina aikoina ja lupaan jälleen kerran Spursin mahdollisia, joskin toivottuja menestyksiä juhlistettavan siellä missä niistä iloitaan, eikä siellä missä niillä pyritään aiheuttamaan toisille mielipahaa, jopa kauteutta. Päätä pystyyn, sateen jälkeen seuraa aina jossain kohtaa Pekka.
Varsin ideaköyhänä, joskin aikoja sitten kerjättynä loppukaneettina todettakoon, että palataan asiaan sitten taas silloin, kun ar$*nal sijoittuu sarjataulukossa Spursin yläpuolelle
Pitäkäähän kaikesta huolimatta aina pilke silmäkulmassa
