En ehtinyt tähän kunnolla kommentoida, kun olin pumppaamassa rautaa, mutta otetaanpas nyt nämä harhaiset väitteet kriittiseen tarkasteluun.
Ai niinkuin Balen ja Verthongenin tapauksissa?
Kuten tuli jo tuossa todettuakin, mielestäni Spurs hoiti Vertonghenin aika lailla oppikirjamaisen optimaalisesti. Maltillisella summalla aikoinaan seuraan siirtynyt lupaava toppari palveli uskollisesti seuraa lähes kymmenen vuoden ajan, ja sai lopulta siirtyä uransa todennäköisesti viimeiseen osoitteeseen ilman siirtosummaa. Tässä siis uskollisesti palveluut pelaaja sai palkinnon ja samalla Spurs teki mielestäni taloudellisestikin aivan oikean päätöksen, kun ei enää Vertsille uutta sopimusta viimeisinä vuosina tarjonnut - tason lasku oli valitettavan selkeää jo miehen viimeisellä kaudella. Hieno mies, hieno pelaaja!
Balen kohdalla Levy halusi ottaa riskin, osin miehen potentiaalin, mutta varmasti osin nostalgiasyidenkin takia. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että tämä riski ei kannattanut, ja siitä hyvästä Spurs saa maksaa ilmeisesti £200k viikossa miehen palkkaa, oletettavasti n. 3/4 vuoden ajan. Pieleen mennyt riski, joka toivottavasti opettaa seuraa nostalgisoinnin vaaroista, mutta sitoutuminen oli kuitenkin sen verran lyhytaikainen, ettei tässä nyt katastrofista voida puhua.
Auban kohdalla ei ainakaan vielä ole mitään virhettä tehty, vaikka heikko puolivuotinen takana. Palkka on likimain oikeansuuruinen sen hetken yhdelle Valjun parhaista hyökkääjistä.
Katsotaan toki vielä - ei Auba niin vanha ole, että tason pitäisi noin romahdusmaisesti yhtäkkiä tippua. Siitä huolimatta £250k viikossa kolmen vuoden ajan on todella kova sopimus tuon ikäiselle, pitkälti nopeudesta elävälle pelaajalle. Ymmärrän syyt tarjota diiliä, mutta ei tämä riski tällä hetkellä ainakaan paremmalta näytä kuin tuo Spursin riski Balen kohdalla.
Willian on iso kysymysmerkki ja todennäköisesti virhe. Pelasi kuitenkin viime kaudella loistavan kauden ja ei mitkään merkit osoittaneet, että kolmen viikon tauon aikana taso tippuisi noin pahasti. Joukkueen pelityyli vain ei taida sopia ja siitä voi toki Artetaa syyttää, että hommaa palasen mikä ei sovi muottiin.
Ilmeisesti Willianin palkka ei ole "kuin" £100k viikossa, mutta jälleen kuitenkin kolmen vuoden sopimus 32-vuotiaalle kaverille penkillä istumisesta. Ar*enalin kausiketjua lukiessa olen huomannut jonkinlaista "juhlintaa" tai "helpotusta", kun ensi kesänä loppuu monen kehäraakin rahakas sopimus, vapauttaen tilaa palkkabudjettiin - no, sitä tilaa todellakin tarvitaan, että saadaan nämä Willianit ja Aubameyangit rahoitettua.
Özilin tilanne myös erittäin hankala aikoinaan. Ei voinut päästää samana vuonna kahta tähteään menemään. Mut vituiks meni.
Niin. Varmasti näiden epäonnistuneiden sopimusten taustalla on syynä pahasti poskelleen mennyt pelaajapolitiikka. Tietynlaisia pakkorakoja tulee, jos joukkueessa ei ole riittävän vahvaa runkoa. Oikeasti nämä kaverit pitäisi vain silti laittaa lihoiksi ennen tällaisiin tilanteisiin ajautumista. Spurs roikkui Eriksenissä liikaa, mutta lopulta sai tästä kuitenkin jonkinlaisen korvauksen. Ar*enal & Özil -saaga sitten osoittaa miten pahasti homma voi pahimmillaan mennä pieleen. Tavallaan huonoa tuuria toki - mutta onko toistuva "huono tuuri" pelaajasopimusten kanssa kuitenkaan ihan huonosta onnesta kiinni? Mä vähän epäilen.
Mut eipä se tosiaan Spurssillakaan hirveen hyvin noi hankinnat oo menny. Vai mitä mieltä olet esim Gedson Fernandesista mistä maksetaan viikottain lainaa n. 60000 puntaa ja samanmoinen summa vielä palkkoja päälle. Ja sit viel varmaan ilmaiset popparit pelien aikana.
Gedsonin hankintaa en oikein ymmärrä. Varmaan tuossa laskettiin Low Risk, High Reward -tyyppisen kokeilun varaan, mutta ei se vaan seisonut. Kuitenkin suhteellisen pieni vahinko tästä kärsittiin. Minusta Gedson ei edes vaikuta mitenkään ihan huonolta pelimieheltä, mutta Spursissa tuolle ei vaan ollut minkäänlaista luontevaa roolia olemassa.
Ja kuinkakohan paljon Englannin kauhukakara Alli nostaa palkkoja saadakseen kiukutella kun ei pääse pelaamaan?
Allin kohdalla sanoisin, että jury on vielä ulkona. Tuosta VOI olla vielä iloa Spursillekin, mutta itse olen kyllä skeptinen sen suhteen, että Mourinhon kanssa yhteistyöstä enää mitään tulee. Lainapesti voisi olla kaikille osapuolille parasta tässä kohtaa.
Jos Alli lopulta lähtee jollain £20m-£30m siirtosummalla, niin silloin kyseessä on minun mielestäni pahin yksittäinen epäonnistuminen Spursin pelaajapolitiikassa sitten Rebrovin hankinnan. Delestä olisi pari vuotta sitten todennäköisesti saanut rahastettua lähes £100m, ja mielestäni hän ei NIIN ratkaiseva tekijä Spursille ollut, etteikö tuollaiseen olisi pitänyt tarttua.
Ja kirsikkana kakun päällä Vinicius (joka ei sekään ihan halpa ole lainamaksuineen ja palkkoineen) pääsee pelaamaan vain silloin, kun henk.koht valmentaja Kane päättää pitää lepovuoron. Ja niitä ei liiemmin ole.
Huomaatko muuten, kuinka lähes kaikki esiin nostamasi esimerkit Spursin kohdalla ovat lyhytaikaisia sitoutumisia, kun taas Ar*enalin kohdalla esiin nostetut pelaajasopimukset ovat monivuotisia vanhojen pelaajien diilejä? Kumpihan olisi parempi?
No nyt sentään Spurs tais päästä valmentajilleen maksamasta tuplapalkasta, kun Poche pääs joukkueeseen, missä vois ihan pokaalejakin saada. Spurs maksoi koko viime vuoden "valmentajakaksikolleen" järjettömät 23,5M puntaa, eli n.450k viikossa. Huh huh.
Näin se menee valmentajapotkujen kanssa. Ilmeisesti sinä tykimiehenä uskot, että Emery lähti ihan huikaten "good Ebening" ovelta, vaatimatta mitään korvauksia sopimuksensa katkaisemisesta?