Nomoi
Poissa
|
|
Vastaus #325 : 21.07.2015 klo 21:13:36 |
|
Masentavaa on, että kotiyleisölle ei yritetä antaa yhtään enempää. Insinöörifutiksella ette tule ikinä voittamaan yhtään enempään kuin latvialaiset huumorijengit. Tuosta on todella paskamaista lähteä seuraavaksi haastamaan kolme astetta kovempaa jengiä.
Onhan se ikävää, että joukkue maksimoi mahdollisuutensa menestyä Euroopassa ja säästää jalkoja tuleviin matseihin.
|
|
|
|
JaakkoNelonen
Poissa
|
|
Vastaus #326 : 21.07.2015 klo 21:13:44 |
|
Lopputulos oli mitä pitikin: 0 kpl ja maapisteet Itse peli ei aiheuttanut mitään kiimaa. Minimisuoritus kaikilta osin, ei mitään ylimääräistä. Toisaalta parempi se kuin 5-0 kotivoitto nyt ja jatkossa aina hävitään keille pitääkin kuten Muurisen aikoina. Siku taas oli Lehkosuon käänteinen versio, paskalla pelillä hävittiin myös niille keille ei pitänyt.
|
|
|
|
BlyzR
|
|
BlyzR
Vastaus #327 : 21.07.2015 klo 21:14:07 |
|
Tulin vain kertomaan että Ludogorets puppeloi itsensä pihalle Milsamia vastaan häviämällä MOLEMMAT ottelut, Malmö on puolentoista pelin jälkeen 0-0 -tilanteessa Zalgirisia vastaan. Apoel - Vardar on niin ikään tilanteessa 0-0.
Ei näitä paskempiakaan jengejä ihan automaattisesti voiteta, se on aika selvä.
|
|
|
|
copa de kybä
Poissa
|
|
Vastaus #328 : 21.07.2015 klo 21:14:50 |
|
Masentavaa on, että kotiyleisölle ei yritetä antaa yhtään enempää. Insinöörifutiksella ette tule ikinä voittamaan yhtään enempään kuin latvialaiset huumorijengit. Tuosta on todella paskamaista lähteä seuraavaksi haastamaan kolme astetta kovempaa jengiä.
Rapid Wien, FCK ja Torino latvialaisia huumorijengejä? Niin ja mm. Rops toki kanssa.
|
|
|
|
OHTO
Poissa
|
|
Vastaus #329 : 21.07.2015 klo 21:15:27 |
|
Ägä voi myös naureskella matkalla pankkiin, kun etukäteen saletista euromatsista napsahti lipputulojakin tilille ainakin toistasataa tonnia. Ägän rahojako ne on?
|
|
|
|
Hincha en cancha
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi, Huuhkajat, suomifutis paikan päällä
|
|
Vastaus #330 : 21.07.2015 klo 21:15:41 |
|
Tulin vain kertomaan että Ludogorets puppeloi itsensä pihalle Milsamia vastaan häviämällä MOLEMMAT ottelut, Malmö on puolentoista pelin jälkeen 0-0 -tilanteessa Zalgirisia vastaan. Apoel - Vardar on niin ikään tilanteessa 0-0.
Ei näitä paskempiakaan jengejä ihan automaattisesti voiteta, se on aika selvä.
"Mut kyl kotiyleisön edessä pitäis voittaa viis nolla vähintään!"
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
|
Vastaus #331 : 21.07.2015 klo 21:18:37 |
|
Se oli oikeastaan juuri niin puuduttavaa kuin saattoi odottaakin. Toinen joukkue oli aika kehno ja selkeästi parempi joukkue keskittyi lähinnä pallottelemaan 90 minuuttia alta pois. Tappiokin olisi tänään kelvannut Klubille ihan yhtä hyvin. Masentavaa katsottavaa jälleen kerran, mutta Lehkosuo ei tyylipisteitä kerää. Toisaalta vastaavia rutiinisuorituksia olisi joskus mukavaa nähdä suomalaisjoukkueilta myös tiukemmassa paikassa.
|
|
|
|
Hugo Salmela
Poissa
Suosikkijoukkue: Пу́тін хуйло́
|
|
Vastaus #332 : 21.07.2015 klo 21:20:44 |
|
Masentavaa on, että kotiyleisölle ei yritetä antaa yhtään enempää. Insinöörifutiksella ette tule ikinä voittamaan yhtään enempään kuin latvialaiset huumorijengit. Tuosta on todella paskamaista lähteä seuraavaksi haastamaan kolme astetta kovempaa jengiä.
Olisiko Klubin pitänyt siis mielestäsi juosta räkä poskella ja kieli vyön alla sata-nollaa tavoitellen, koska seuraavalla kierroksella tiputaan kuitenkin ällistyttävälle Astanalle tai maagiselle Mariborille?
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #333 : 21.07.2015 klo 21:22:08 |
|
Tällä kertaa Klubi tosiaan teki sen mitä piti. Otteluparin ratkaisu vieraissa ensimmäisessä osaottelussa ja tokastakin voitto ja maapisteet kotio.
|
|
|
|
Triangelikostaja
Poissa
|
|
Vastaus #334 : 21.07.2015 klo 21:23:08 |
|
Suomi on kuin Brasilia konsanaan. Pelkkä voitto ei riitä vain kansan täytyy saada sirkushuveja.
|
|
|
|
Spangen
Poissa
|
|
Vastaus #335 : 21.07.2015 klo 21:24:50 |
|
Tällä kertaa Klubi tosiaan teki sen mitä piti. Otteluparin ratkaisu vieraissa ensimmäisessä osaottelussa ja tokastakin voitto ja maapisteet kotio.
Ventspilssin vastaiskuja kyttäävä taktiikka ilman prässiä oli sinällään ihan toimiva, mutta ei sillä kyllä missään vaiheessa oltu kolmea maalia tekemässä. Prässi seisoi puolessa kentässä vielä tunnin pelin jälkeen, vaikka maaleja olisi pitänyt latoa yksi kymmenessä minuutissa. Aivan oikein Bana ihmetteli Latvian poikien taktiikkaa.
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
|
Vastaus #336 : 21.07.2015 klo 21:25:49 |
|
"0-0 after poor first half."
Tuo on siis Riihilahden taukokommentti Instagramista. Vähän erikoinen kommentti, sanoisin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.07.2015 klo 21:27:54 kirjoittanut Vorssander »
|
|
|
|
|
Sheriffi8
Poissa
Suosikkijoukkue: \o/ _o_ HUUUUUU HUUUUUU _o_ \o/
|
|
Vastaus #337 : 21.07.2015 klo 21:26:13 |
|
Foorum on kyllä liekeissä. 4-1 -tulos on paskaa peliä ja pari kymppiä on liikaa. Striimikin pätkii. Helvetti mitä vellihousuja. Itse pelistä; ei tolla kyllä Veikkausliigaa voiteta mutta näkisin että joku 0-1, 1-1 -jatkopaikka on ihan mahdollinen seuraavalla kiekalla. Juna puksuttaa.
|
|
|
|
Kikkara
Paikalla
Suosikkijoukkue: Meil ei oo mittään
|
|
Vastaus #338 : 21.07.2015 klo 21:27:37 |
|
Pelkästään foorum ei ole liekeissä. Twitterissä sama meno niin toimittajien kuin tavan kansan puolelta.
|
|
|
|
Asilum
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & maajoukkue +Italialainen fudis.
|
|
Vastaus #339 : 21.07.2015 klo 21:28:01 |
|
Hankkisivat nyt vaikka pomppulinnan kentän laidalle tai jotain monster trukki showta erätauolle. Kyllä nyt mieleni pahoitin kun ei nähty yhtään sirkustemppuja kentällä.
|
|
|
|
Spangen
Poissa
|
|
Vastaus #340 : 21.07.2015 klo 21:28:22 |
|
Todellinen asiantuntija Saku-Pekka Sundelin taas vauhdissaEih. Jos jalkapallotoimittajat ovat Suomessa yllä mainittua tasoa, lajilla ei ole mitään toivoa Suomessa. Ilmeisesti kaiken mittarina on Veikkausliigan paskakouhotus, jossa ilman minkäänlaista pelitapaa pelaavat sunnuntaipuuhastelijat syöttelevät kilpaa palloa vastustajalle ja kaikille on niin kivaa. Euro-peleissä pelataan vain ja ainoastaan tuloksesta. Tuloksen lisäksi HJK:n esitys oli kaikin puolin vakuuttava. Sarjapeleistä tutut järjettömät ja helpot virheet jäivät noin kahteen, vaarallisia harhasyöttöjä ei käytännössä tullut lainkaan, minkä lisäksi HJK hallitsi täydellisesti pelin tempoa ja virtausta. Vastustaja oli tietysti heikko, mutta jos valmennusjohto ja pelaajat eivät saa edes ylivoimaisen taktisen esityksen jälkeen kehuja, kannattaa ruveta seuraamaan jotain toista lajia. HJK:lla ei käytännössä ollut tänään mahdollisuutta hävitä otteluparia. Jos peruspelaaminen on nyt nähdyllä tasolla, ei ole mitään väliä jos vastustaja saa pari paikkaa. Todella masentavaa, että Suomessa ei osata arvostaa voittavaa ja taktisesti järkevää futista. Kyllähän Klubia vaivasivat tässäkin pelissä samat ongelmat kuin liigassakin. Pallo liikkuu hitaasti, puolenvaihtoja ei tule tarpeeksi. Viimeiset syötöt ryssitään, laukauksia ei tule. Sinällään raumalainen on oikeassa.
|
|
|
|
hhudberg
|
|
hhudberg
Vastaus #341 : 21.07.2015 klo 21:29:22 |
|
Olisiko Klubin pitänyt siis mielestäsi juosta räkä poskella ja kieli vyön alla sata-nollaa tavoitellen, koska seuraavalla kierroksella tiputaan kuitenkin ällistyttävälle Astanalle tai maagiselle Mariborille?
Jotain siltä väliltä vähintään. Tuollaiseen hallintaan Klubi ei pysty edes Veikkausliigassa saati sitten seuraavalla kierroksella eurokarsinnoissa. En näe mitä hyötyä on lähteä pelaamaan sisään taktiikaa, jolla ei ole mitään realistista saumaa menestyä. Puhtaan pallokontrollin kautta Klubi ei voita edes Vepsua. Siihen ei yhdelläkään suomalaisjoukkueella ole tarvittavaa materiaalia. On myös aika mysteeri, miksi kotiyleisökään ei innosta laittamaan likoon tuon enempää.
|
|
|
|
suomifutiksen Janne Tähkä
Poissa
|
|
Vastaus #342 : 21.07.2015 klo 21:30:58 |
|
Nyt on kyllä jäätävää asiantuntemusta taas ilmassa kaikkine valituksineen. Todella ammattimainen ja kaikin puolin erinomainen ottelupari HJK:lta, jossa nähtiin miten Suomen mittakaavassa rutinoitunut Euro-pelijoukkue hoitaa heikompansa. Latvialaiset eivät uskaltaneet edes hyökätä, koska HJK rokotti kunnon suurseuratyyliin maalin lähes jokaisesta paikastaan. Näitä vain lisää Suomi-futikseen. Ja näihin peleihin ei todellakaan kannata lähteä pelaamaan mitään Veikkausliigan idioottikohnottamista yleisön mieliksi, vaan hoitaa rahat kotiin. Todella iso sulka Lehkosuon hattuun ottelusuunnitelmista ja joukkueen kurinalaisesta esityksestä. Jos katsomossa oli pelaajatarkkailijoita katsomassa, HJK antoi itsestään ammattimaisen ja laadukkaan vaikutelman, kuten myös kotijoukkueen pelaajat. Tuleva vastustaja ei taatusti lähde näiden pelien jälkeen aliarvioimaan HJK:ta, joten tason pitää vielä nousta. HJK:lla oli kahdessa pelissä ehkä 6-7 maalipaikkaa, joista tuli 4 maalia. Hyvä suoritus. HJK on organisaationa noussut aivan omalle tasolleen Suomessa. Joo, ja kuten joku aiemmin totesi, jalkapallo-otteluista 99,99 prosentissa parempi joukkue voittaa. Pistesuorituksia on tässä lajissa niin paljon, että sattumalla ja onnella ei kertakaikkiaan ole minkäänlaista roolia. Sillä ei ole väliä, että vierasjoukkue rakenteli tänään maalipaikkoja heti ottelun alussa, koska eihän niistä tullut maaleja. Aika ristiriitaista, että yleensä ballKickerin agenda on ollut dissata liigajengejä ylivalmennetuiksi ja että pelaajat eivät uskalla tehdä mitään, mutta tämän illan post match -avautumisissa kaveri kertookin, ettei liigajoukkueilla ole pelitapaa ollenkaan ja pelaajat koohottavat kentällä miten sattuu. Eikö Klubi tänään ollutkaan "uhka itselleen", kun pallo pysyi omilla?
|
|
|
|
Triangelikostaja
Poissa
|
|
Vastaus #343 : 21.07.2015 klo 21:33:55 |
|
Muutaman kerran kun Ventspilsin pelaajat piti palloa niin minusta kyllä pystyivät aika hyvin sen kanssa etenemään keskialueella aiheuttaen jossain määrin vaikeuksia HJK:n pelaajille. Eli pelaajat nyt ei taidollisesti / tasollisesti mitään surkeita olleet todellakaan, mutta ihan kuin oltaisiin jo todettu, että ei se seiso kuitenkaan ja katsellaan nyt josko saataisiin vaikka se yksi maali ilman tappiota.
|
|
|
|
Nimimerkitön
Poissa
Suosikkijoukkue: Kontrollipallo. Kontrolloidut hankinnat.
|
|
Vastaus #344 : 21.07.2015 klo 21:35:34 |
|
"0-0 after poor first half."
Tuo on siis Riihilahden taukokommentti Instagramista. Vähän erikoinen kommentti, sanoisin.
Toimitusjohtajan toki kannattaisi pidättäytyä haukkumasta omaa tuotettaan mutta tottahan ammattimies tuossa turisee. Jos kerran ideana oli puolustaa niin ei siinä oikein onnistuttu kun jo ekalla puoliajalla vastustaja pääsi pari kertaa laukomaan vapaasti melkein rankkarialueen rajalta ja jälkimmäisestä vielä tuli jatkolaukaus torjunnan jälkeen. Samaten oli vielä pari kohtuu vaarallista vastahyökkäystä. No, taksikuskit on taksikuskeja joten 1-0 voitto ja tästä kilpailusta on minimitavoite nyt saavutettu.
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: #HindenburgtheOligarchy
|
|
Vastaus #345 : 21.07.2015 klo 21:36:30 |
|
Jotain siltä väliltä vähintään. Tuollaiseen hallintaan Klubi ei pysty edes Veikkausliigassa saati sitten seuraavalla kierroksella eurokarsinnoissa. En näe mitä hyötyä on lähteä pelaamaan sisään taktiikaa, jolla ei ole mitään realistista saumaa menestyä. Puhtaan pallokontrollin kautta Klubi ei voita edes Vepsua. Siihen ei yhdelläkään suomalaisjoukkueella ole tarvittavaa materiaalia. On myös aika mysteeri, miksi kotiyleisökään ei innosta laittamaan likoon tuon enempää.
No olisiko ollut vaikka siksi, että tilanne oli 3-1 Klubille? Vähän taitaa olla jalkapallon perusteet nyt hukassa. Viihdyttämisvastuuhan oli enemmän Ventspilsillä, joka tyytyi kuitenkin varmistelemaan puolikasta maapistettä tai jotain. Ekalla puolikkaalla HJK pelasi pari tilannetta vähän kamikazella, josta avautui latviaanoille tilanteenpuolikkaita. Olisivat olleet ihan kunnonkin paikkoja, jos heidän pelaajansa eivät olisi olleet niin jalattomia ratkaisuissaan. Toinen puoliaika meni ihan oppikirjan mukaisesti. Jos joku haluaa tylsyydestä valittaa, niin syyttäkää Ventspilsiä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.07.2015 klo 21:40:50 kirjoittanut kokistuoppi »
|
|
|
|
|
Frank Safka
Poissa
Suosikkijoukkue: Fenley Stastuksen naismaku
|
|
Vastaus #346 : 21.07.2015 klo 21:36:45 |
|
Ruotsalainen/norjalainen/tanskalainen/younameit jengi kun ottaa suomalaisista tällaisen nollariskillä minimisuoritustasolla pelatun voiton eurokentillä niin foorumilla voivotellaan, että osattaisipa suomessakin pelata näitä matseja tuolla tavalla. Sitten kun niin tehdään niin siitähän se vasta valitus alkaa
|
|
|
|
torki
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #347 : 21.07.2015 klo 21:37:49 |
|
Nyt ei ikävä kyllä ollut mahdollista voittaa Ventspilsiä parempaa joukkuetta, koska sellaista ei ollut vastassa.
4-1 -yhteismaalitulos UCL-karsinnassa kahdella voitolla on hieno tulos. Klubi on tällä kaudella voittanut kaksi europeliä enemmän kuin muut suomalaisjoukkueet yhteensä.
|
|
|
|
Kigara
Poissa
|
|
Vastaus #348 : 21.07.2015 klo 21:38:36 |
|
Toimitusjohtana olisin itsekkin huolissaan, jos vastustaja saa 3-4 erinomaista maalipaikkaa yhden puoliajan aikana. Olihan Ventspils ensimmäisellä puoliajalla parempi joukkue. Klubilla ei ollut edes kunnollisia hyökkäyksi, pelkkää omassa päässä pyörittelyä.
|
|
|
|
Hugo Salmela
Poissa
Suosikkijoukkue: Пу́тін хуйло́
|
|
Vastaus #349 : 21.07.2015 klo 21:40:21 |
|
Malmö ja APOEL ovat muuten klaaraamassa näillä näkymin omat otteluparinsa, kumpikin on nyt maalin johdossa. Toimitusjohtana olisin itsekkin huolissaan, jos vastustaja saa 3-4 erinomaista maalipaikkaa yhden puoliajan aikana. Olihan Ventspils ensimmäisellä puoliajalla parempi joukkue. Klubilla ei ollut edes kunnollisia hyökkäyksi, pelkkää omassa päässä pyörittelyä.
Aivan saatanan sama vaikka Ventspils olisi sen yhden maalin tehnytkin, sillä niiden olisi pitänyt voittaa kolmella mennäkseen jatkoon. Eiköhän Ägällä ollut tiedossa, että Bana lähtee matsiin säästellen ja peruutellen, jolloin latvialaiset taksikuskitkin saattavat paikan tai kaksi saada.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.07.2015 klo 21:42:45 kirjoittanut Hugo Salmela »
|
|
|
|
|
|
|