2015–16 UEFA Champions League 3rd Qualifying Round vs 29.7.2015 klo 19.00
Sonera Stadium
Liput Lippupalvelusta Team News: Loukkaantuneet: Veli Lampi, Nikolai Alho
Pelikunto epäselvä: Mendy palasi launtaina kentälle KTP:tä vastaan. Tanaka ja Heikkinen huilasivat
tuon ottelun pikkuvaivojen takia ja heidän pitäisi olla kunnossa keskiviikkona.
Loukkaantuneet: Pelikiellossa: Roger Cañas (kk), yksi ottelu
Ykkösmaalivahti Eric on takaisin kehissä ja tullee pelaamaan keskiviikkona
Kaikkien aikojen tilaisuusSe on Klubilla nyt edessä. Toisella karsintakierroksella latvialainen Ventspils kaatui helpohkosti. Kolmannelle kierrokselle parin voittajalle arvottiin vastustaja otteluparista Maribor-Astana. Mariboria pidettiin ennakkoon kovempana, mutta kazakstanilaiset onnistuivat voittamaan slovenialaiset kotona 3-1 hävittyään ensin vieraissa 1-0.
FC Astanan historia on lyhyt. Joukkue perustettiin loppuvuodesta 2008 ja heti ensimmäisellä kaudellaan Kazakstanin liigassa se sijoittui toiseksi. Astana on voittanut Kazakstanin cupin kaksi kertaa ja viime kaudella joukkue otti ensimmäisen liigamestaruuden. Euroopassa tämä kausi on joukkueen kolmas. Kaudella 2013-14 Astana hävisi selvästi bulgarialaisella Botev Plovdiville Eurooppa-liigan ensimmäisellä karsintakierroksella. Seuraavalla kaudella joukkue aloitti samalta kierrokselta edeten aina playoff-kierrokselle asti, kaataen matkalla Pyunikin, Hapoel Tel Avivin sekä AIK:n. Viimeisellä kierroksella Villarreal oli liikaa yhteismaalein 7-0.
Astanaa voi syystä kutsua muoviksi. Joukkue on Astanan kaupungista, josta tehtiin Kazakstanin pääkaupunki vuonna 1997. Kaupungin nimikin vaihdettiin silloin Astanaksi, joka tarkoittaa kazakiksi pääkaupunkia. Kaupungin on suunnitellut japanilainen arkkitehti, joka käytti Dubaita inspiraationa. Joukkueen kotistadionina toimii vuonna 2009 avattu lähes 200 miljoonaa dollaria maksanut 30000-paikkainen Astana Arena. Joukkueen takana on selvästi paljon rahaa.
Klubin pelillinen ilme on edelleen kysymysmerkki. Jonkinlaista osviittaa antaa lauantain liigaottelu KTP:tä vastaan, joskin se tullaan pelaamaan osittain kakkosmiehistöllä. Vierasottelussa Ventspilsissä oli kaksijakoinen. Ensimmäisen puoliskon esitys oli ihan kelvollinen, toisen puoliskon alku taas oli Klubilta sekavaa peliä. Hieman onnekkaastikin Klubin onnistui paketoida ottelupari viimeisen 15 minuutin aikana tehdyillä maaleilla. Kotiottelu oli pimputtelua eikä siitä voi suuremmin vetää johtopäätöksiä. Veli Lampi lienee loukkaantuneena keskiviikkona, mutta muuten Klubi pääsee pelaamaan ykkösillä.
Astanalla sen sijaan on kaksi avainpelaajaa ulkona keskiviikon ottelusta. Ykkösmaalivahti Erić oli ulkona kummastakin Maribor-ottelusta ja näillä näkymin ei myöskään pelaa ainakaan keskiviikkona. Kakkosmaalivahti Loginovskiyn puutteet näkivät kaikki, jotka katsoivat tuon Astana-Maribor-ottelun. Mies on ilmeisesti jonkinlainen paikallinen Seko-Pekka. Toinen merkittävä poissaolija on keskikentän pohjan Cañas, joka sai kaksi keltaista Mariboria vastaan. Astanan pelaaminen Mariboria vastaan näytti kovatempoiselta, mutta osittain häseltämiseltä. Viimeiset ratkaisut olivat usein heikkoja. Laidalla pelaava Twumasi on pelityylinsä ansiosta hyvin näkyvä, joskaan Klubin Kaatajaksi miehestä tuskin on. Sen sijaan keskellä viihtyvä Foxi Kéthévoama on ilmeisen kova pelimies ja Klubin pitää onnistua pitämään hänet pelin ulkopuolella. Myös Astana pelaa lauantaina liigassa, heillä vastassa Okzhetpes vieraissa.
Vedonlyöntitoimistojen kertoimet menevät jotakuinkin 55-45 Astanalle. Astana on kovempi joukkue, mutta ero on paljon pienempi kuin viime vuosina Dinamoa, Celticiä tai APOELia vastaan. Näin hyvää tilasuutta Klubilla jatkaa dynastiaa ei ole koskaan ollut. Voitolla tästä parista UEL:n lohkovaihe olisi jo varmistettu ja UCL:n rahasampo vain yhden otteluparin päässä. Joukkueen pitää lähteä ennakkoluulottomasti hakemaan hyvää tulosta Soneralla keskiviikkona. Banan pitää saada pelaajille samanlainen ilme kuin vuosi sitten APOELia vastaan.
HJK:n otteluennakkoHJK-FC Astana 29.7.
Mestarien liigan kolmas karsintakierros potkaistaan käyntiin HJK:n ja FC Astanan välillä keskiviikkoiltana Sonera Stadiumilla.
Panosta tästä otteluparista ei puutu. Voittaja jatkaa matkaansa Mestarien liigan playoff-kierrokselle ja varmistaa samalla paikkansa itselleen tukun europelejä koko syksyn ajaksi. Voitto Astanasta tarkottaisi nimittäin, että Klubi pelaa vähintään Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. Voittamalla myös mahdollisen seuraavan vastustajan Mestarien liigan playoff-kierroksella Klubi toistaisi vuoden 1998 temppunsa ja etenisi jalkapallomaailman suurimman seurajoukkuekilpailun lohkovaiheeseen.
Klubi selvitti tiensä kolmannelle kierrokselle suhteellisen kivuttomasti kaataen latvialaisen Ventspilsin toisella kierroksella yhteismaalein 4-1. Astana puolestaan oli vielä ensimmäisen osan jälkeen tappiolla slovenialaiselle Mariborille, mutta kazakstanilaiset onnistuivat kääntämään pelin itselleen kotiottelussaan ja etenivät HJK:n vastustajaksi yhteismaalein 3-2.
-Meidän on pelattava parhaalla tasollamme ja tehtävä todella paljon töitä voittaaksemme Astanan. Heillä on laadukas joukkue, joka on todella vaarallinen. Erikoistilanteissa he ovat olleet erityisen vaarallisia, joten meidän on puolustettava heitä vastaan tarkasti ilman rikkeitä, miettii HJK:n laitahyökkääjä Demba Savage ottelun alla.
HJK on pelannut suuren määrän otteluita viimeisten kuukausien ajan. Veikkausliigassa joukkue on ehtinyt pelaamaan jo kauden aikana peräti 21 ottelua, kun osa seuroista on pelannut jopa neljä ottelua enemmän. Kun tähän lisätään Suomen cupin ottelut ja Mestarien liigan karsinnat, saa lyhyelläkin matematiikalla laskettu HJK:n pelaajien lepopäivien jääneen kauden aikana vähäisiksi.
-Meillä on totta kai ollut paljon pelejä, mutta näitä pelejä jokainen jaksaa odottaa. Näitä hetkiä varten olemme tehneet koko vuoden kovasti töitä ja kyllä näissä peleissä jokainen jaksaa pelata alusta loppuun täysillä, Savage jatkaa.
Kazakstanilainen Astana on suomalaiselle jalkapallokansalle uusi tuttavuus. Kazakstanin pääkaupungista tuleva varakas seura on perustettu vasta vuonna 2009, mutta on lyhyestä historiastaan huolimatta ehtinyt voittamaan jo useita pokaaleja. Kaksinkertainen Kazakstanin cupin ja super cupin voittaja nappasi viime kauden päätteeksi ensimmäisen maansa mestaruuden ja varmisti sitä kautta paikkansa Mestarien liigan karsintoihin.
Savage kertookin, että vastustaja on kovaa tasoa ja otteluista on tulossa tiukkoja.
-He voittivat toisella kierroksella Mariborin, joka pelasi viime vuonna Mestarien liigassa ja on todella hyvä joukkue. Astanalla on laadukkaita pelaajia jokaisella pelipaikalla ja he ovat myös hyvin fyysinen joukkue. Meidän on onnistuttava koko joukkueen puolustamisessa hyvin ja pidettävä heidät poissa maalintekoalueelta, Savage kertoo.
-Hyökkäyspäässä on tehtävä jokaisesta paikasta maali. Viimeistelyn on noustava uudelle tasolle, sillä näissä otteluissa vastustajat ovat sitä tasoa, että ilmaisia paikkoja ei tule yhtään, gambialaislaituri analysoi.
Suuret panokset kiinnostavat myös yleisöä. Lipunmyynti keskiviikon kamppailuun lähti heti alusta alkaen käymään kovalla tahdilla ja mitä lähemmäs ottelupäivää on edetty, sitä kiihtyvämmällä tahdilla lippuja on mennyt kaupaksi.
-Hienoa kuulla, että stadionille tulee paljon yleisöä. Tarvitsemme näissä peleissä kaiken mahdollisen tuen ja täydestä stadionista saamme valtavasti lisää virtaa. Toivottavasti jokainen kannattajamme ottaa myös kaverit mukaan, niin saadaan tupa täyteen, toivoo keskikenttäpelaaja Guy Moussi.
-Täydellä stadionilla pelaaminen on upeaa ja pelaajat saavat siitä uskomattoman paljon energiaa. Meidän loistavat fanit kannustavat meitä jokaisessa ottelussa ja siitä olen heille todella kiitollinen, Savage kiittelee.
Tule katsomaan kun Savage, Moussi ja muut jahtaavat unelmaansa Mestarien liigan lohkovaiheesta. Osta liput kolmannen karsintakierroksen ensimmäiseen matsiin
tästä >>
UEFA:n alaisissa otteluissa ei ole alkoholitarjoilua, paitsi VIP-tiloissa. Champions clubille on vielä irtolippuja, lisätiedot
täältä. Tule ajoissa otteluun, kaikille katsojille suoritetaan porteilla turvatarkastus.
Jos et pääse paikalle, näyttää HJK TV ottelun yksinoikeudella suorana lähetyksenä. Ottelulähetys starttaa kello 18.45, mukaan pääset
tästä >> HJK TV:n lähetys toimii myös ulkomailla.
HJK-FC Astana keskiviikkona 29.7. kello 19.00. Ottelu on Mestarien liigan kolmannen karsintakierroksen ensimmäinen osaottelu.
Erotuomari: Alexandru Tudor (ROM)
Avustavat: Octavian Șovre (ROM), Vasile Florin Marinescu (ROM)
Neljäs erotuomari: Cătălin Gaman (ROM)
Linkkejä:HJK liigassa,
Astana liigassaHJK:n viimeiset 10 ottelua,
Astanan viimeiset 10 otteluaHJK Transfermarktissa,
Astana TransfermarktissaUEFA Match CentreStreamit: HJK TV