ALPPIK
Poissa
Suosikkijoukkue: R.I.P Prinsessa Birgitta (1937-2024)
|
|
: 26.07.2015 klo 14:08:12 |
|
Karsintojen avaus Islannissa, tapana Islannilla on pelata kotiottelunsa Reykjavikssa. Stadionin nimi on Laugardalsvöllur ja kapasiteetti 9,800. Tosin kapasiteettia on mahdollista lisätä väliaikaisilla katsomorakennelmilla. Kansainvälinen lentokenttä sijaitsesee Keflavikissa eli samassa osassa saarta ja Icelandairilla on suoria lentoja sinne Helsinki-Vantaalta. Myös vaihdollisia yhteyksiä, pääosin muiden pohjoismaiden kautta, on kivasti tarjolal. Logistisesti tämä on siis helpompi kohde kuin pelillisesti. Sunnuntaiksi monet ovat kuitenkin palaamassa koti-Suomeen katsomaan kotiottelua Kroatiaa vastaan eli matsiin jälkeen ei keskiverto suomifani turhan montaa päivää satujen saarella vetelehdi. Seikkailunnälkäisimmät voivat matkustaa perille myös Smyril Linen laivalla tai yhdistää reissuun kohteita Pohjois-Amerikasta ottamalla Icelandairiltä stop-over paketin.
Maisemia ja karua luontoa on moni kehunut. Kalaruokia, valasta ja lampaanpäätä tarjolla. Trooppisia hedelmiä tuskin yleensä nautitaan kovinkaan tuoreena. Kansainvälisiä pikaruokaketjuja on. Pahimmasta talouskurimuksesta on ensikäden tietojen mukaan toivuttu. Kuumiin lähteisiin pääsee lillumaan. Isorenkaisilla maastopyörillä voi retkeillä siellä, missä ei ole päällystettyjä teitä. Elba tullee kohta valaisemaan poniratsastusvaihtoehdoista. Olen myös kuullut jonkun käyneen tuolla metsästämässä, olisikohan se nyt ollut merilintuja.
Pakko myöntää, että minulle itselleni tämä oli se kohde, josta olen pitkään puhunut ja jota olen jo vuosia toivonut samaan lohkoon. Enpä olisi arvannut, että joskus tulevat juuri kakkoskorista vastaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.07.2015 klo 14:23:56 kirjoittanut ALPPIK »
|
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #1 : 26.07.2015 klo 14:11:26 |
|
Mukana
|
|
|
|
Tuhoaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Meidän Maajoukkueet, HJK, ACH
|
|
Vastaus #2 : 26.07.2015 klo 14:17:23 |
|
Mukana Oli myös omissa toiveissa korkealla. Nopeasti katsottuna ihan edullisia guesthouseja lyötyy useita. Pelataan nyt kuitenkin nämä nykyiset karsinnat pois alta.
|
|
|
|
Bootlegger
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, SAPA, Roma.
|
|
Vastaus #3 : 26.07.2015 klo 14:22:12 |
|
Aiempi nimimerkki varmaan ostaa lentoliput tämän otsikon perusteella?
Edit: Joo, Islannissa on kyllä pakko käydä.
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #4 : 26.07.2015 klo 14:23:23 |
|
Aiempi nimimerkki varmaan ostaa lentoliput tämän otsikon perusteella?
|
|
|
|
Laitalinkki
Poissa
|
|
Vastaus #5 : 26.07.2015 klo 14:27:36 |
|
Aiempi nimimerkki varmaan ostaa lentoliput tämän otsikon perusteella?
Meinasin itsekin ehdottaa gaysiriä tai homosuihkujatkoja otsikkoon.
|
|
|
|
Nyhtöpossu
Poissa
Suosikkijoukkue: 1937
|
|
Vastaus #6 : 26.07.2015 klo 15:27:04 |
|
Kyllähän tämäkin houkuttelisi, mutta lennot ei vissiin ihan halvimmasta päästä?
|
|
|
|
AutoBiography
Poissa
Suosikkijoukkue: Eagles, Suomi
|
|
Vastaus #7 : 26.07.2015 klo 15:35:30 |
|
Islantiin on ollut tarkotus lähteä jo pitkään, nyt siihen tuli mainio syy. Mukana
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: #HindenburgtheOligarchy
|
|
Vastaus #8 : 26.07.2015 klo 18:48:22 |
|
Maailman hienoimpia maita. Talouskriisinsäkin hoitivat upeasti ihmiset, eikä pankit etusijalle asettaen. Kiinnostaisi kohteena. Miinuksena reissussa olisi vain se ottelu, jossa tulee varmasti turpaan.
|
|
|
|
KaikkienKaveri
Poissa
Suosikkijoukkue: Mihin tässä valmiissa maailmassa on kiire?
|
|
Vastaus #9 : 26.07.2015 klo 19:55:30 |
|
Voisi kyllä lähteä kiittämään ihan kädestä pitäen etteivät antaneet kusisten nallevalruuksien viedä 100-0.
|
|
|
|
suomifutiksen Janne Tähkä
Poissa
|
|
Vastaus #10 : 26.07.2015 klo 20:41:26 |
|
No jopas, toiset karsinnat putkeen juuri toivomani fikstuuri karsinta-avaukseksi, eiköhän tuonne pidä lähteä
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
|
Vastaus #11 : 27.07.2015 klo 07:18:06 |
|
Mukaan.
|
|
|
|
konteri
Poissa
Suosikkijoukkue: Pallokerho Keski-Uusimaa, TuPS
|
|
Vastaus #12 : 27.07.2015 klo 08:46:27 |
|
Islanti on kuin kuun pinnalle laskeutuisi. Routamaata silmänkantamattomiin ja kokoajan on helvetin kylmä ja tuulee. Kalja on kallista jopa Suomeen verrattuna (kympin tuoppi on enemmän sääntö kuin poikkeus) ja sitä saa ainoastaan paikallisesta viinaliikkeestä ja ravinteleista/pubeista. Niin ja kaikki on muu on myös helvetin kallista. Siellä ei myöskään kasva puita, paitsi ne, joita on istutettu Reykjavikiin.
Luonto toki komeaa katsottavaa, paikalliset mukavia, ruoka todella hyvää ja Blue Lagoon ainutkertainen kokemus. En kuitenkaan taida kestää ajatusta persraiskauksesta näissä olosuhteissa.. Varsinkin, kun jo Belfastissa ja Budapestissa toipuminen oli haaste.
|
|
|
|
donner
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, ManU
|
|
Vastaus #13 : 27.07.2015 klo 09:12:44 |
|
houkuttelee tämäkin...
|
|
|
|
Käre #13
Poissa
Suosikkijoukkue: Pitkät bussimatkat
|
|
Vastaus #14 : 27.07.2015 klo 13:25:07 |
|
Islanti on aina kiinnostanut odotinki vähän tätä. Kyllä tännekin on päästävä.
|
|
|
|
Monzan gorilla
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen nu-metal yhdistys
|
|
Vastaus #15 : 27.07.2015 klo 13:26:59 |
|
Mukana
|
|
|
|
WhiteHart
Poissa
|
|
Vastaus #16 : 27.07.2015 klo 13:51:57 |
|
Tänne on varmaan pakko lähteä ja lennellä sitten sopivasti Kroatia -matsiksi takaisin. Tule kanssani lähteeseen.
|
|
|
|
CaptainFantastic
Poissa
Suosikkijoukkue: Satamakaupunkien jengit, Feijenoord, Liverpool
|
|
Vastaus #17 : 27.07.2015 klo 17:17:34 |
|
Islanti on kuin kuun pinnalle laskeutuisi. Routamaata silmänkantamattomiin ja kokoajan on helvetin kylmä ja tuulee. Kalja on kallista jopa Suomeen verrattuna (kympin tuoppi on enemmän sääntö kuin poikkeus) ja sitä saa ainoastaan paikallisesta viinaliikkeestä ja ravinteleista/pubeista. Niin ja kaikki on muu on myös helvetin kallista. Siellä ei myöskään kasva puita, paitsi ne, joita on istutettu Reykjavikiin.
Luonto toki komeaa katsottavaa, paikalliset mukavia, ruoka todella hyvää ja Blue Lagoon ainutkertainen kokemus. En kuitenkaan taida kestää ajatusta persraiskauksesta näissä olosuhteissa.. Varsinkin, kun jo Belfastissa ja Budapestissa toipuminen oli haaste.
Pitkälti hyvää asiaa. Korjataas nyt kuitenkin hieman värikynää, ettei joku näiden takia reissua jätä väliin. Islanti on kallis maa, muttei mikään Norja. Jos hintataso pitäisi yleistää, se asettuisi johonkin Suomen ja Norjan väliin. Blue Lagoonissa, joka lienee Islannin kovin turistirysä paikallinen Gull-keskiketterä (0,4 vai 0,5, varma en ole) maksoi poolbaarissa muistaakseni 8e. Tämä siis no. Blue Lagoonissa siten, että oluen sai käteen nautittavaksi samalla kun lilluu kuumassa vedessä ihaillen jylhiä maisemia. Eli ei nyt aivan järkyttävä hinta konteksti huomioiden. Muutenkin sen 4yötä tjsp. pärjää ihan hyvin kun harkitsee kaksi kertaa. Jos on tottunut bisseen hintaluokkaa Budapest, Berliini yms. niin ovathan ne siihen verrattuna kovia hintoja. Alkoholia tosiaan, kuten edellä todettiin, vain viinaputiikeista eli ei kannata vahingossa ostaa normikaupasta sitä ykkösolutta, ettei tule pettymys korkin avatessa. Kylmähän siellä on, mutta pääsiäisenä ainakaan ei ollut "vitun kylmä." Kyllä suomalainen siellä pärjää mainiosti normikledjuilla, tosin tuulee vitusti varsinkin rannassa, kuten lainauksessakin todetaan. Nimim. Reykjavikissa 2014 pääsiäisenä.
|
|
|
|
konteri
Poissa
Suosikkijoukkue: Pallokerho Keski-Uusimaa, TuPS
|
|
Vastaus #18 : 27.07.2015 klo 17:42:12 |
|
Tottahan tuo on, että hieman korostetulla pensselillä osittain vetelin. Itse olin 2015 helmikuussa ja silloin kyllä oli "ihan vitun kylmä" juurikin sen takia, että tuuli aivan käsittämättömän kovaa. Kadulla eteenpäin pääsy oli oikeasti haastavaa. Tuskinpa ihan arkipäivää moiset tuulet kuitenkaan.
Ja Blue Lagoonissa taisi tosiaan 8€ tuo tuoppi maksaa ja oli max 0.4l. Oli muuten neljän tuopin rajoitus per ranneke. Join kuitenkin myös useamman 10€ 0.5l tuopin reissun aikana, joten ihan päästä en tuota keksinyt.
Joka tapauksessa näillä away-reissuilla on paikasta riippumatta todella hauskaa joka kerta vaikka itse en Suomen ulkopuolella ole toistaiseksi nähnyt kuin katkeria tappioita.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.07.2015 klo 17:48:00 kirjoittanut konteri »
|
|
|
|
|
CaptainFantastic
Poissa
Suosikkijoukkue: Satamakaupunkien jengit, Feijenoord, Liverpool
|
|
Vastaus #19 : 27.07.2015 klo 18:14:02 |
|
Tottahan tuo on, että hieman korostetulla pensselillä osittain vetelin. Itse olin 2015 helmikuussa ja silloin kyllä oli "ihan vitun kylmä" juurikin sen takia, että tuuli aivan käsittämättömän kovaa. Kadulla eteenpäin pääsy oli oikeasti haastavaa. Tuskinpa ihan arkipäivää moiset tuulet kuitenkaan.
Ja Blue Lagoonissa taisi tosiaan 8€ tuo tuoppi maksaa ja oli max 0.4l. Oli muuten neljän tuopin rajoitus per ranneke. Join kuitenkin myös useamman 10€ 0.5l tuopin reissun aikana, joten ihan päästä en tuota keksinyt.
Joka tapauksessa näillä away-reissuilla on paikasta riippumatta todella hauskaa joka kerta vaikka itse en Suomen ulkopuolella ole toistaiseksi nähnyt kuin katkeria tappioita.
|
|
|
|
Törminator II
Poissa
|
|
Vastaus #20 : 27.07.2015 klo 21:16:11 |
|
A cool trip till Island lockar nog förvånansvärt mycket. Konstigt nog.
A place to be and see.
Kostar inte alltför många tusenlappar med direktflyg från Köpenhamn ...
|
|
|
|
ekomies
Poissa
Suosikkijoukkue: Wolverhampton Wanderers, IFK Mariehamn, FJK
|
|
Vastaus #21 : 27.07.2015 klo 22:29:47 |
|
Trooppisia hedelmiä tuskin yleensä nautitaan kovinkaan tuoreena.
Eikös ne siellä ainakin koittaneet pistää pystyyn jonkinmoista banaanintuotantoa maalämmöllä lämmitetyissä kasvihuoneissa? Mielenkiintoinen matkakohde ja peli tiedossa, pitänee tarkkailla mikä on ensi kesänä valuuttatilanne ja tehdä sitten tarkempia suunnitelmia tämän suhteen.
|
|
|
|
ssilver
Poissa
|
|
Vastaus #22 : 27.07.2015 klo 22:35:00 |
|
Kostar inte alltför många tusenlappar med direktflyg från Köpenhamn ...
Tämä totta, Wow Air taisi olla firma, jolla tuolta lensin Köpikseen. Avasivat myös kuulemma vastikään todella halvan reitin Gdanskista (johon halvalla Turusta ja josta reissuviinat kätevästi duty freestä).
|
|
|
|
sauhunen
Poissa
Suosikkijoukkue: juhlan robben
|
|
Vastaus #23 : 13.08.2015 klo 00:01:09 |
|
Omat viinat mukaan ja sitten mennään Tänne lähdetään siis ehdottomasti, piste(et) olisi kivaa vaihtelua!
|
|
|
|
FCSTOKE
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Jokerit SalPa LoPa Stoke City UD Las Palmas HSV
|
|
Vastaus #24 : 14.08.2015 klo 10:43:05 |
|
Eihän tänne kannata missään tapauksessa lähteä jos kerran ei ole fyrkkaa.hakkaa vaan halpaa kaljaa virosta köyhät.
|
|
|
|
|
|