ALPPIK
Poissa
Suosikkijoukkue: R.I.P Prinsessa Birgitta (1937-2024)
|
|
: 26.07.2015 klo 15:01:12 |
|
EU:n uusin jäsenvaltio Kroatia oli myös näitä maita, joita Suomi ei jostain syystä ole aikaisemmin kohdannut. Jalkapallo- ja urheiluperinteitä löytyy kunniakkaasti näinkin pieneksi maaksi, eikä paikka ykköskorissa ole mikään yllätys. Matkailullisesti hyvään ajankohtaan osui, koska Suomessa lokakuussa jo ilmat kylmenemässä. Kroatiassa pahin turistisesonki ohi ja rantakohteissakin lienee rauhallisempaa. Osan vuodesta Suomesta on suoria lentoja Helsinki-Vantaalta Splitiin, Pulaan ja Dubrovnikiin. Toki sitten aikatauluihin voi sopia lento Zagrebiin jonkun Keski-Euroopan kohteen kautta. Interreilaajat saattavat löytää mielenkiintoisia junareittejä Kroatiaan, eihän tämä mitenkään erityisen syrjässä ole. Täytyy vain toivoa, ettei ihan tyhjille katsomoille pelata paikallisten hakaristitifoilujen vuoksi. Perjantaina pelattavasta vierasottelusta on sitten kiirehdittävä takaisin Suomeen maanantaina pelattavaa Turkki-kotiottelua varten. Kroatian sisällä kulkee Zagrebista Välimeren kohtesiin sekä busseja että junia. Ihan lyhyitä nämä etäisyydet eivät ole, esimerkiksi Zagerbista Splitiin joutuu junassa istumaan vähintään kuusi tuntia ja tästä voi vielä joutua vaihtamaan jatkoyhteyttä varten bussiin tai lauttaan.
Kroatia on suosittu matkailumaa ja suosio on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kasvanut Balkanin sotien aallonpohjasta. Adrianmeren biitsien, nudistirantojen ja vesiurheilun lisäksi upeaksi luonnehdittu ja UNESCO:n maailanperintökohteeksi listattu Plitvicen kansallispuisto ihastuttaa turisteja. Miinakenttien kanssa kannattaa rajaseuduilla olla varovainen. Kroatialainen ruoka ei ehkä ole käsite ympäri maailman eikä sitä sellaiseksi ole yritetty erityisesti lanseerata. Vaikutteita kuitenkin on imetty muualta Euroopasta. Lihaa ja rannikkoseuduilla tuoretta kalaa on helppo löytää. Merenelävät, makkarat, padat, juustot muut löytyvät myös ruokalistalta. Kroatiakin on viininvilejlymaa, ei mitään hajua tuotteiden laadusta. Oluita, viinoja ja likööreitä tehdään myös.
Oikein kiva kohde. Viimeksi kävin vuonna 2000, sen jälkeen moni asia muuttunut ja uusintavierailu pitänyt suorittaa. Omaan reissuni aion yhdistää pelipaikasta riippumatta vierailun Plitviceen.
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.09.2017 klo 19:09:59 kirjoittanut ALPPIK »
|
|
|
|
|
Nyhtöpossu
Poissa
Suosikkijoukkue: 1937
|
|
Vastaus #1 : 26.07.2015 klo 15:16:40 |
|
Tänne tulee ainakin lähdettyä. Muut vierasreissut vielä harkinnassa.
|
|
|
|
konteri
Poissa
Suosikkijoukkue: Pallokerho Keski-Uusimaa, TuPS
|
|
Vastaus #2 : 27.07.2015 klo 08:49:24 |
|
Tämän voi omalta osalta lukita jo tässä vaiheessa.
|
|
|
|
donner
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, ManU
|
|
Vastaus #3 : 27.07.2015 klo 08:52:27 |
|
vakavaan harkintaan tämä. Dubrovnik kiinnostais esim käydä samalla reissulla kokemassa
|
|
|
|
Käre #13
Poissa
Suosikkijoukkue: Pitkät bussimatkat
|
|
Vastaus #4 : 27.07.2015 klo 13:31:58 |
|
Kroatia siellä en ole koskaan ollut. Joten tällekin vastaan Mukana.
|
|
|
|
Monzan gorilla
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen nu-metal yhdistys
|
|
Vastaus #5 : 27.07.2015 klo 13:35:16 |
|
Seurantaan ja mukana.
|
|
|
|
Tehtis
Poissa
Suosikkijoukkue: Haka, FCMS
|
|
Vastaus #6 : 07.09.2015 klo 07:35:59 |
|
Mukana!
|
|
|
|
hzn4000
Poissa
|
|
Vastaus #7 : 18.07.2016 klo 20:15:57 |
|
Just tuli tämä varmistettua. Vaimot ja lapset jää kotiin tällä kertaa.
|
|
|
|
Perlenbacher
Poissa
Suosikkijoukkue: Kajahtanut hinaajayrittäjä
|
|
Vastaus #8 : 19.07.2016 klo 07:35:21 |
|
Mukana
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
|
Vastaus #9 : 19.07.2016 klo 14:40:10 |
|
Onhan tästä kotona keskusteltu, joten IN.
|
|
|
|
marcelo vieira da silva
Poissa
Suosikkijoukkue: Morbo
|
|
Vastaus #10 : 12.10.2016 klo 13:43:07 |
|
Vakavaan harkintaan, koska tänne saattaisi saada useammankin frendin föliin. Ja topic samalla seurantaan.
|
|
|
|
Clubber Lang
Poissa
|
|
Vastaus #11 : 12.10.2016 klo 18:22:25 |
|
Oliko jossain juttua, että tää pelattais tyhjille katsomoille vai muistanko ihan väärin?
|
|
|
|
Tapani
Poissa
Suosikkijoukkue: IFK Göteborg och IFK Mariehamn ja Lahden Reipas
|
|
Vastaus #12 : 12.10.2016 klo 18:58:25 |
|
Oliko jossain juttua, että tää pelattais tyhjille katsomoille vai muistanko ihan väärin?
Miten ihmeessä juuri tämä peli pelattaisiin tyhjille katsomoille?
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #13 : 12.10.2016 klo 19:03:51 |
|
Ekassa ja tokassa kotimatsissa siellä oli/on suljetut ovet. Toki ennen Suomea niillä on parikin kotimatsia, jossa Kroatian vekkuleilla on hyvä sauma saada uusi rangaistus, mm. peli Kosovoa vastaan.
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
|
Vastaus #14 : 12.10.2016 klo 19:25:53 |
|
Oliko jossain juttua, että tää pelattais tyhjille katsomoille vai muistanko ihan väärin?
Jossain uutisoitiin, että tämä on suljetuin ovin, mutta niillä meni parin pelit väärinpäin.
|
|
|
|
CadornaFC
Poissa
Suosikkijoukkue: Calcio,Fußball,Huuhkajat,Kaakon Kolmonen
|
|
Vastaus #15 : 12.10.2016 klo 21:53:31 |
|
tämä kiinnostaisi kovin.kattellaan
|
|
|
|
donner
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, ManU
|
|
Vastaus #16 : 13.10.2016 klo 08:16:49 |
|
Ekassa ja tokassa kotimatsissa siellä oli/on suljetut ovet. Toki ennen Suomea niillä on parikin kotimatsia, jossa Kroatian vekkuleilla on hyvä sauma saada uusi rangaistus, mm. peli Kosovoa vastaan.
eiks ne vekkulisti chantannu serbejä vastaan yhdessä, löysivät hyvän "yhteisen sävelen" jne, ei toki estä mitään hässäköitä tuollainen hetkellinen hurmio. henkisesti valmistautunut kyllä siihen että jos tuonne tulee lähdettyä niin peli katsottava baarissa tjsp...
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
|
Vastaus #17 : 13.10.2016 klo 23:38:21 |
|
eiks ne vekkulisti chantannu serbejä vastaan yhdessä, löysivät hyvän "yhteisen sävelen" jne, ei toki estä mitään hässäköitä tuollainen hetkellinen hurmio. henkisesti valmistautunut kyllä siihen että jos tuonne tulee lähdettyä niin peli katsottava baarissa tjsp...
Ei kroaateilla ja (Kosovon) albaaneilla ole mitään suurta ongelmaa keskenään. Yhteinen viha serbejä vastaan tosiaan ennemminkin yhdistää. Eivät kroaatit nyt mitenkään suoranaisesti pidä albaaneista, vaan "ne ovat sellaisia pikkurikollisia", mutta ei mitään suoranaista vihaa ole myöskään.
|
|
|
|
Timppa Lammas
Poissa
|
|
Vastaus #18 : 14.10.2016 klo 08:39:56 |
|
Kroatialaiset kapinoi muutenkin omaa liittoa vastaan, ei sillä vastustajalla niin väliä ole.
|
|
|
|
Perlenbacher
Poissa
Suosikkijoukkue: Kajahtanut hinaajayrittäjä
|
|
Vastaus #19 : 15.10.2016 klo 13:35:07 |
|
Missäs nää on yleensä matsinsa pelannut?
|
|
|
|
AutoBiography
Poissa
Suosikkijoukkue: Eagles, Suomi
|
|
Vastaus #20 : 15.10.2016 klo 19:31:05 |
|
Missäs nää on yleensä matsinsa pelannut?
Viime karsinnoissa yhden Splitissä (Italia), yhden Osijekissä (Azerit) ja kolme Zagrebissa (Malta, Norja, Bulgaria).
|
|
|
|
rex
Poissa
|
|
Vastaus #21 : 16.10.2016 klo 10:36:54 |
|
Viime karsinnoissa yhden Splitissä (Italia), yhden Osijekissä (Azerit) ja kolme Zagrebissa (Malta, Norja, Bulgaria).
2014 kisojen karsinnoissa yhden Osijekissa (Wales) loput Zagrebissa ja 2012 karsinnoissa yhden Splitissa (Georgia) loput Zagrebissa.
|
|
|
|
donner
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, ManU
|
|
Vastaus #22 : 14.11.2016 klo 15:42:41 |
|
mitäs tuolla käyneet, miten halpoja suoria lentoja on löytynyt? sisäinen liikenne toimivaa ja edullista (eli sama mihin kaupunkiin lentää)?
|
|
|
|
hzn4000
Poissa
|
|
Vastaus #23 : 11.01.2017 klo 22:03:51 |
|
Oho, tuli lennot hankittua tänne.
|
|
|
|
donner
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, ManU
|
|
Vastaus #24 : 15.01.2017 klo 21:28:25 |
|
Minä vahingossa lennot Splitiin, onko paha. sitten vaan odottelemaan tietoa pelipaikasta että voi reissua vähän tarkemmin suunnitella...
|
|
|
|
|
|