erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #50 : 05.08.2015 klo 12:45:31 |
|
Nuo Riihilahti-vertaukset ovat hyvin osuvia. Muistini ei kanna yli 10 vuoden päähän, jolloin Riihilahti Norjasta saarille siirtyi...mutta voisin lyödä mitä vain vetoa, että Forumilla oli tuolloinkin joukko jengiä, jotka miehen mahdollisuudet dissasivat heti kärkeen.
Mulla on sellaset muistikuvat että viimeisellä kaudellaan Ägä oli tiputtamassa Vålerengaa divariin, vaikka seura johti alkukaudesta hetkellisesti sarjaakin. Siitä sitten siirtyi CP:hen. Forum oli melko lasten kengissä vuonna 2001, mutta tietämättä mitä silloin tapahtui voi sanoa että Lasu vittuili siirrosta ja juuri muita keskustelijoita ei ollut.
|
|
|
|
Grorudil
Poissa
|
|
Vastaus #51 : 05.08.2015 klo 12:47:27 |
|
Mulla on sellaset muistikuvat että viimeisellä kaudellaan Ägä oli tiputtamassa Vålerengaa divariin, vaikka seura johti alkukaudesta hetkellisesti sarjaakin. Siitä sitten siirtyi CP:hen. Forum oli melko lasten kengissä vuonna 2001, mutta tietämättä mitä silloin tapahtui voi sanoa että Lasu vittuili siirrosta ja juuri muita keskustelijoita ei ollut.
Valittiin kannattajien vuoden pelaajaksi tuolla kaudella. E. Muistin väärin, valittiin 1999 kauella.
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.08.2015 klo 13:00:42 kirjoittanut Grorudil »
|
|
|
|
|
Laitalinkki
Poissa
|
|
Vastaus #52 : 05.08.2015 klo 13:11:45 |
|
Vähän ontuva vertaus. Sakke on kuitenkin lyönyt itsensä urallaan jossain määrin läpi Italian kakkostasolle, Sveitsin pääsarjaan ja melko varauksetta Norjan pääsarjaan, olihan se kuitenkin joukkueensa kapteeni. Hurme, Zeneli ja Hauhia taas eivät ole lyöneet itseään läpi missään.
Tuosta Serie B:ssä läpi lyömisestä voi olla kyllä montaa mieltä. TM:stä luntattuna 11 ottelussa 228 peliminuuttia eikä joukossa yhtään 90-minuuttista. Etenkin Norjassa Mattila on kuitenkin onnistunut hyvin, tilastojen perusteella monien muiden suomalaisten tavoin seurajoukkueessa paljon paremmin kuin maajoukkueessa. Toivotaan, että Sakke onnistuisi myös Championshipissä. Hölmöhän mies olisi, jos ei tuonne lähtisi tilaisuuden auetessa kokeilemaan. Toivottavasti saa myös erikoistilannevastuuta.
|
|
|
|
Kohis
Poissa
Suosikkijoukkue: Suolahden Urho 1908,Suomalaiset pelaajat mailmalla
|
|
Vastaus #53 : 05.08.2015 klo 13:14:01 |
|
Keskikastiin täällä on huudeltu.
|
|
|
|
Basler
Poissa
|
|
Vastaus #54 : 05.08.2015 klo 13:17:33 |
|
Seura/sarja ei kuitenkaan ole missään määrin liian kova, vaan hyvin onnistuessaan Mattila ottaa tuolta avauspaikan. Kohtalaisesti onnistuessaan tulee saamaan myös peliminuutteja. Epäonnistuessaan....niin ammattilaisena ei sitten pääse pelaamaan, jos homma ei kulje, sellaista se on. Mikä tässä on ongelma?
Totta hel*etissä elämässä pitää pyrkiä eteenpäin olet sitten myyntimies tai futari, jos hommaa ammatiksesi teet. Toki ymmärrän, ettei se kaikkia forumilla kiinnosta, mutta tässä kohdin nyt kuitenkin puhutaan eräästä ammattipelaajasta ja hänen seuravaihdostaan.
Niin varsinkin kun Ålesund on paikkakuntana sisäänpäin kääntynyt perseenreikä ja seurakin pieni. Kun pääsee organisaatioon, joka hetki sitten oli vielä Valioliigassa ja saa oleskella yhdessä suurimmista kaupungeista, jossa on vapaa-ajanviettomahdollisuuksia vaikka millä mitalla, niin onhan se jo kentän ulkopuolistakin elämää ajatellen iso muutos positiiviseen suuntaan. Toivotaan, että onnistuu. Hodarikaan ei ole enää siellä, joten kyse ei ole mistään saunakaverisiirrosta.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #55 : 05.08.2015 klo 14:02:10 |
|
Tuosta Serie B:ssä läpi lyömisestä voi olla kyllä montaa mieltä. TM:stä luntattuna 11 ottelussa 228 peliminuuttia eikä joukossa yhtään 90-minuuttista.
Pitäisi varmaan tarkastaa juttuja kun ei tunnu muisti näihin vanhempiin asioihin oikein kunnolla ulottuvan. Pelimäärän muistin suunnilleen oikein, mutta minsat olisi mennyt pahasti pieleen kuten myös lainan kesto. Muistin että olisi ollut Ascolissa vaan puolikkaan kauden. Mutta juuh, tuolloin Sakke oli kaksikymppinen.
|
|
|
|
Seitan
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
|
Vastaus #56 : 05.08.2015 klo 14:03:47 |
|
from the bushes... chämppärihän on mielenkiintoinen suomalaisittain.
|
|
|
|
raita
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, Fulham
|
|
Vastaus #57 : 05.08.2015 klo 14:15:04 |
|
Joko nimimerkki Raita laukesi housuihinsa? Todella yllättävä siirto. Suomalaisten suuri invaasio maailman kovimpaan nostaa sarjan mielenkiintoa huimasti! Jospa sitä kävisi Seksi-Sakkea katsomassa oikein paikanpäälläkin! Ei kyllä oikein herätä tunteita mihinkään suuntaan. Ennakkoon tuntuu rivipelaajahankinnalta sillä Fulham on joka vuosi hommannut pelaajia läjäpäin joita ei koskaan näe missään, ei edes reserviotteluissa. Fulhamilla kuitenkin on historiaa useiden suomalaispelaajien kanssa joten ehkä Mattila voisi lyödä läpi kuin Antti Niemi aikoinaan, tosin Niemi tuli valmiina huippuveskana Fulhamiin. 2+1 soppari lupaa sitä että ei ihan turistiksi ole hommattu. Parker on leikkauksen jälkeisessä vaiheessa vielä kauan. O'Haran ohi Mattila ei nouse, mutta rotaatiostunttina voi helposti onnistua pitkän kauden aikana. Divarissa tarvitaan kovuutta, toivottavasti sitä löytää Mattilalta. Jotain se Kit Symons on Sakarissa nähnyt, ei muuten sopimusta olisi tullut vieläpä noin nopeasti.
|
|
|
|
Marquinho
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & Suomi
|
|
Vastaus #58 : 05.08.2015 klo 14:38:59 |
|
Noin yleisesti ottaen joukosta erottuminen ei taida tuolla tontilla olla mikään vakuuttamisen mittari.
What? Kyllähän hyvät pelaajat Veikkausliigassa erottuvat joukosta, oli pelipaikka mikä tahansa. Tämä siis siksi, että suurin osa liigapelaajista EI ole hyviä.
|
|
|
|
Nasde
Poissa
|
|
Vastaus #59 : 05.08.2015 klo 14:41:10 |
|
Noin yleisesti ottaen joukosta erottuminen ei taida tuolla tontilla olla mikään vakuuttamisen mittari. Toivotaan Sakelle menestystä maailman kovimpaan. Joo ei tosiaan esim. Anthony Annan erottautunut mitenkään tuolla tontilla viime kaudella Klubissa.
|
|
|
|
Hossam Ramsu
Poissa
|
|
Vastaus #60 : 05.08.2015 klo 15:02:31 |
|
Mulla on sellaset muistikuvat että viimeisellä kaudellaan Ägä oli tiputtamassa Vålerengaa divariin, vaikka seura johti alkukaudesta hetkellisesti sarjaakin. Siitä sitten siirtyi CP:hen. Forum oli melko lasten kengissä vuonna 2001, mutta tietämättä mitä silloin tapahtui voi sanoa että Lasu vittuili siirrosta ja juuri muita keskustelijoita ei ollut.
Ägään verrattaessa kannattaa muistaa, että v-divarin taso oli tuolloin huomattavasti nykyistä matalampi. Varsinkin ero Norjan liigaan oli varmasti nykyistä pienempi. Lisäksi Ägän siirron aikaan vuonna 2001 Palace oli jonkinlaisessa aallonpohjassa verrattuna hänen CP-uransa myöhempiin vuosiin. Näistä lähtökohdista Riihilahden menestys senhetkisessä CP:ssä ei varmaan tullut täysin puskista, vaan pikemminkin kehittyminen avainpelaajaksi Valioliigakaudella.
|
|
|
|
Nimimerkitön
Poissa
Suosikkijoukkue: Kontrollipallo. Kontrolloidut hankinnat.
|
|
Vastaus #61 : 05.08.2015 klo 18:41:07 |
|
Vaikea uskoa, että vakuuttaisi Fulhamissa. Veikkausliigassakaan ei erottunut ikinä muuten kuin potkutekniikkansa ansiosta.
Kyllähän tuo tilannekovuudessa oli varsin poikkeava normaalista Veikkausliigapelaajasta, pelasi epäsuomalaisittain taklaustilanteet erittäin kovaa. Toisaalta oli kyllä noissa tarpeettoman usein vähän myöhässä mistä pari korttiakin nousi.
|
|
|
|
BVB
Poissa
Suosikkijoukkue: Borussia Dortmund, Suomen maajoukkue
|
|
Vastaus #62 : 06.08.2015 klo 05:46:56 |
|
Niin varsinkin kun Ålesund on paikkakuntana sisäänpäin kääntynyt perseenreikä ja seurakin pieni. Kun pääsee organisaatioon, joka hetki sitten oli vielä Valioliigassa ja saa oleskella yhdessä suurimmista kaupungeista, jossa on vapaa-ajanviettomahdollisuuksia vaikka millä mitalla, niin onhan se jo kentän ulkopuolistakin elämää ajatellen iso muutos positiiviseen suuntaan.
Kai tuo riiippuu pitkälti siitä minkälaisia harrastuksia kentän ulkopuolella preferoi. Itse valitsisin puhtaasta luonnosta pyöräilystä yms. nauttivana kyllä Ålesundin noista kahdesta asuinpaikaksi, yöelämän suhteen toki Lontoo parempi. Ammattilaiselle urheilulliset seikat luulisi toki olevan kuitenkin ykkösenä ja siinä suhteessa Fulham huikeaa eteenpäinmenoa, toivotaan että onnistuu. Kuten täällä jo todettiinkin pelejä niin huikea lukumäärä että näyttöpaikkoja varmasti siunaantuu, toivotaan Mattila käyttää ne hyväkseen.
|
|
|
|
Keke Rosbergin veli
Poissa
Suosikkijoukkue: IFK Göteborg
|
|
Vastaus #63 : 06.08.2015 klo 10:41:01 |
|
Kovaa keskikentän pohjalla pelaava suomalaispelaaja siirtyy fyysiseen Championship-jengiin Lontooseen ja porukka alkaa vinkua. Hehheh. Kaikkien pitäisi pelata koko uransa jossain Jarossa ja turhia haikailla eteenpäin urallaan.
Tsemppiä kaverille ja jos ei Fulhamissa natsaa, niin varmasti löytyy ottajia muualta!
|
|
|
|
betluck
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Djurgårdens IF, Marsalforn FC
|
|
Vastaus #64 : 06.08.2015 klo 11:23:31 |
|
Täällä kukaan mitä ole vinkunut, vaan lähinnä epäillyt, että mahtaako taso riittää, kun oikeastaan missään muuallakaan ei ole mitenkään erinomaisesti esiintynyt.
|
|
|
|
Earl Godwin
Poissa
Suosikkijoukkue: Democracy Dies in Darkness
|
|
Vastaus #65 : 06.08.2015 klo 11:59:03 |
|
Kuten täällä jo todettiinkin pelejä niin huikea lukumäärä että näyttöpaikkoja varmasti siunaantuu, toivotaan Mattila käyttää ne hyväkseen.
Myös Fulhamin rinki on todella leveä.
|
|
|
|
raita
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, Fulham
|
|
Vastaus #66 : 06.08.2015 klo 14:06:28 |
|
Pelinumerolla #14 pelaa Mattila tällä tulevalla kaudella.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #67 : 06.08.2015 klo 14:17:44 |
|
Täällä kukaan mitä ole vinkunut, vaan lähinnä epäillyt, että mahtaako taso riittää, kun oikeastaan missään muuallakaan ei ole mitenkään erinomaisesti esiintynyt.
Taitaapi muuten useimmat epäillä samaa, mutta mielestäni on hyvä, että koittaa rajojaan. Perun sanani, jos istuu vielä ensi syksynä Fulhamin penkillä. Puoli kautta on jokaisen oltava valmis istumaan, toinen puolikas on arveluttava, ja kolmanneksi ei jää kukaan pelaamisesta pitävä.
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
|
Vastaus #68 : 06.08.2015 klo 14:51:42 |
|
Täällä kukaan mitä ole vinkunut, vaan lähinnä epäillyt, että mahtaako taso riittää, kun oikeastaan missään muuallakaan ei ole mitenkään erinomaisesti esiintynyt.
Joo, itseänikin mietityttää, riittääkö taso, mutta eikö Saken otteet Norjassa ole olleet, jos ei nyt erinomaisia, niin ainakin hyviä? Tai jos olisi ollut ihan huono, niin tuskin olisi valittu joukkueen kapteeniksi
|
|
|
|
Lisbie
Poissa
|
|
Vastaus #69 : 06.08.2015 klo 14:59:14 |
|
Ja oli hyvä myös Klubissa 2012 ja 2013. Ja HJK on isompi seura kuin Aalesund (vai Ålesund?). Sveitsin vuosista en oikein tiedä, mutta kai se sielläkin läpi löi, kun laina muutettiin pysyväksi soppariksi?
|
|
|
|
roonii
Poissa
|
|
Vastaus #70 : 07.08.2015 klo 09:53:06 |
|
Mukava on nähdä suomalaisia taistelemassa kivikovassa. Tekee hyvää Suomen maajoukkuelaisille käydä mestaruussarjan asennekoulussa, jotta vastaavanlaiset perseilyt ja pehmeilyt, mitä EM- karsinnoissa ollaan nähty, vähenisivät. Ja eihän sitä tiedä, vaikka joku näistä nähtäisiin Valjussa vuoden päästä.
|
|
|
|
grasso
Poissa
Suosikkijoukkue: Markku
|
|
Vastaus #71 : 07.08.2015 klo 10:24:34 |
|
Ja oli hyvä myös Klubissa 2012 ja 2013. Ja HJK on isompi seura kuin Aalesund (vai Ålesund?). Sveitsin vuosista en oikein tiedä, mutta kai se sielläkin läpi löi, kun laina muutettiin pysyväksi soppariksi? Sveitsissä oli avauksen vakiomiehiä kunnossa ollessaan. Eikä mitenkään huonosti pelannut. Ensimmäinen kausi noista pääsarjaa ja toinen divarissa. Jatketaan vielä sen verran, että molemmat siirrot Klubiin lähti miehen omasta toiveesta. Bellinzona onkin sittemmin mennyt jo nurin, joten hyvään saumaan pääsi sieltä eteenpäin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.08.2015 klo 10:27:29 kirjoittanut grasso »
|
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
|
Vastaus #72 : 08.08.2015 klo 12:11:09 |
|
Aloittaa penkiltä kauden avauksessa Cardiffia vastaan. Kahdelta alkaa, ei striimejä.
|
|
|
|
Earl Godwin
Poissa
Suosikkijoukkue: Democracy Dies in Darkness
|
|
Vastaus #73 : 08.08.2015 klo 16:07:57 |
|
Ei päässyt kentälle, mutta edes penkille mahtuminen on tässä vaiheessa yllättävän positiivista.
|
|
|
|
Buc
Poissa
Suosikkijoukkue: mökkiläiset
|
|
Vastaus #74 : 10.08.2015 klo 20:15:09 |
|
Ei päässyt kentälle, mutta edes penkille mahtuminen on tässä vaiheessa yllättävän positiivista.
Penkillä tosiaan lauantaina, mutta huomenna olisi minuutteja tarjolla liigacup höntsässä. Veikkaan paikkaa avauksessa.
|
|
|
|
|
|