Saksalainen kylmä logiikka pettänyt? Ongelma: istuimia heitetään kentälle. Ratkaisu: annetaan niille kaikille tuolit.
... ei, vaan kyllä tässä ihan rehellisesti yritetään ajaa englantilaista bisnesmallia sakufutikseenkin. Kind haluaa
all-seater-stadioneita, sillä istumapaikoissa on seisomakatsomoa parempi kate. Ja toisekseen Kind, tai sen paremmin DFL-pomo Seifert kuin kukaan mukaan, ei ymmärrä saksalaista futiskulttuuria edes vähää alusta. Saksalaisia stadioneita menneinä parina kolmena vuotena kierrelleenä on saattanut silmämääräisesti tehdä havainnon yleisesti hiipuvasta kiinnostuksesta futista kohtaan. Maajoukkueen kohdalla sen näkee nyt sokeakin, kun stadioneita ei saada myytyä loppuun edes Englannin kaltaista vastusta vastaan, vaikka kaiken huipuksi otteluita mainostetaan milloin Schweinsteigerin ja milloin Podolskin läksiäisinä. BuLissa on samanlaisia viboja ilmassa. Lipunhankinta matseihin ei ole ollut lähihistoriassa koskaan yhtä helppoa kuin nykyään. Osaksi syynä on luonnollisesti myös noussut hintataso, sillä saksalainen ei nikottelematta maksa 40€ futismatsiin pääsystä. Osaksi kyse liigaseurojen yhä pahemmasta geneerisyydestä. Pieniä nyansseja lukuun ottamatta Sinsheimin tai Augsburgin kaltaisia kvasiseuroja ei erota toisistaan juuri lainkaan. Stadionitkin on kuin samasta muotista ja molemmissa tapauksissa piilossa jossain keskellä peltoa. Paikallisrakkauden ymmärrän, mutta miksi kukaan ulkopuolinen haluaisi katsoa Augsburgia tai vaikkapa Wolfsburgia skulaamassa?
Tähän kun lisätään kasarilta tai ysäriltä asti stadioneita aktiivisesti kiertäneen kansanosan kyllästyminen ylitsevuotavaan
Kommerzialismusiin ja vähittäinen poistuminen stadioneilta, omasta ystävä- ja tuttavapiiristä kymmenkunta henkilöä lähetti kausikorttinsa kauden päätyttyä takaisin seuralle, alkanee tämä kaikki näkyä nyt DFLn ja kumppaneiden statistiikassakin. Se aiheuttaa ymmärrettävästi paniikkia mainituissa piireissä. Mikäli boomi ja kupla futiksen ympärillä puhkeaa, on sponsoreilta aika vaikea vaatia vastaisuudessa samanlaisia päättömiä summia kuin nykyään. Ja kai Skyllakin on omat äärirajansa toistuvan tappion takomisen suhteen. Vuosituhannen alusta ja Kirchin mediaimperiumin romahduksesta ei ole opittu mitään. Sakufutiksen korttitalo tulee romahtamaan, mutta tarkkaa ajankohtaa on mahdotonta sanoa.
Yllä käsitelty ARDn keskusteluohjelma aiheen tiimoilta on edelleen suositeltavaa katsottavaa. Ylle kirjoittamani asian osalta sen olennaista antia mainittujen ongelmien analyysissä on ero kansalaisten, 'kuluttajien', sekä päättävien tahojen näkemysten välillä. Kansan mielestä on muun muassa tylsää katsoa yhä suurenevia eroja rikkaiden ja köyhien välillä sekä tietää jo elokuussa, miltä taulukko pääosin toukokuussa näyttää. Kukaties tämä tunnustetaan DFLnkin puolella, mutta koska se on isoilta osin seurausta omasta duunista, ei sitä perisaksalaiseen tapaan luonnollisestikaan myönnetä. Syylliset haetaan muualta. Ja tähän media sekä politiikka tarjoavat aktiivista kannatuskuntaa viholliskuvana. Seiferthan kutsui äskettäin ultria saksalaisen palloilun
Totengräbereiksi, haudankaivajiksi. Kuulemma ultrien pyroilu, savuttelu ja [kuvitellut] väkivaltaorgiat karkottavat yleisön katsomoista sekä televisioiden ääreltä. Tältä osin faktoilla, väkivalta- ja loukkaantumistilastoissa määrällinen kehitys esimerkiksi näyttää toistuvasti alaspäin, ei ole minkäänlaista merkitystä. Jalkapallokannattajista luodaan median välityksellä karua kuvaa ja tämän verukkeella DFB sekä DFL pyrkivät kiillottamaan omaa julkikuvaansa repression sekä sanktioiden myötä.
Dynamo Dresdenin aloittama
'Krieg dem DFB'-kampanja ei syntynyt täysin tyhjästä eikä se saanut suinkaan sattumalta niin laajaa kannatusta osakseen eri kaarteista Saksassa. Toivoisin vain saksalaisten aktiivien löytävän kiveksensä tätäkin laajamittaisemmin.
