JLCM
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi + satunnaista symppausta
|
|
: 26.03.2007 klo 11:40:45 |
|
Olenko ottanut ensiaskeleet mieshuorauksesta parantumisesta, kun on jo pidemmän aikaa(pari-kolme viikkoa) himottanut alkava/alkanut suomifutiskausi paljon paljon enemmän kuin ManU:n matsit. ManU-topikkiin tai muihinkaan kv-topikkeihin ei ole tullut kirjoiteltua pariin viikkoon, ja viime aikoina jalkapallokeskusteluantini on keskittynyt täysin Veikkausliiga/maajoukkuepuolelle. Kyllä minä ManU:n edelliset matsit olen silti kaikki katsonut, mutta niitä seuratessa on tullut fiilis "mitä vittua minä oikein teen, olen käynyt joukkueen stadionilla kerran, ja sekin viime vuosituhannella!", ja tunne ettei todellakaan kiinnosta alkaa vääntämään jostain mahdollisista Hargreaves-kaupoista tai riitelemään jostain Liverpoolin fanien typeryydestä hokislutin kanssa.
Onko tämä vain hetkittäinen mielentila, vai onko tämä lopullinen luonnollinen siirtymä pois lapsellisesta muna-pystyssä tapahtuvasta kalinafanituksesta. Suomifutista olen toki ennenkin seurannut, mutta nyt alkaa tuntua että Interin symppaaminen voisi hiljalleen muuttua joukkueen kannattamiseksi. En ole asunut Turussa kuin muutaman vuoden, joten alunperin tuntui vaikealta lähteä kannattamaan täysin rinnoin turkulaista seuraa, mutta viime kuukausina olen enemmän ja enemmän alkanut kokea itseni turkulaisena. Onneksi kaupungista löytyy muitakin seuroja kuin TPS, sitä en pystyisi kannattamaan, vaikka asuisin täällä seuraavat 300 vuotta.
Luulen kyllä että ManU:n otteluita tulee seurattua ihan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta jotenkin tuntuu että olen kokenut tärkeän käännekohdan, ja että vihdoin voi taas alkaa kokemaan sitä tunnetta minkä saa kun on kannattamassa "oman" kaupunkinsa oman joukkueen matseissa paikan päällä.
Onko täällä muita "mieshuorauksesta" parantuneita? Kokemuksia.....
|
|
|
|
Masturbo
Poissa
|
|
Vastaus #1 : 26.03.2007 klo 11:51:16 |
|
|
|
|
|
murdock
Poissa
|
|
Vastaus #2 : 26.03.2007 klo 11:52:45 |
|
|
|
|
|
|
honkala
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon vapautusarmeija
|
|
Vastaus #4 : 26.03.2007 klo 12:04:01 |
|
Kai nyt kuitenkin mieshuoraus aikojen kunniaksi organisoit tanssit Sissiryhmän kanssa kunnon Manchesterin tyyliin kesän derbyjen alla?
|
|
|
|
Elmslie Ender
Poissa
|
|
Vastaus #5 : 26.03.2007 klo 12:07:50 |
|
fiilis "mitä vittua minä oikein teen, olen käynyt joukkueen stadionilla kerran, ja sekin viime vuosituhannella!", ja tunne ettei todellakaan kiinnosta alkaa vääntämään jostain mahdollisista Hargreaves-kaupoista tai riitelemään jostain Liverpoolin fanien typeryydestä hokislutin kanssa.
Onko tämä vain hetkittäinen mielentila, vai onko tämä lopullinen luonnollinen siirtymä pois lapsellisesta muna-pystyssä tapahtuvasta kalinafanituksesta. -- Onko täällä muita "mieshuorauksesta" parantuneita? Kokemuksia.....
Itselläni kävi aikanaan näin. Lapsena ja nuorena intoilin MM-kisoista, Hollannista, Barcelonasta ja nuoruudessa erityisesti Liverpoolista, vaikka kävin katsomassa myös paikallista jalkapalloa. Jossain vaiheessa mieleeni hiipi kysymys: kannattaisinko joukkueiden jostain syystä kohdatessa Liverpoolia vai paikallista joukkuettani? Siis, kannattaisinko joukkuetta, jota olen katsellut televisiosta ja netin tultua seurannut myös sitä kautta vai kannattaisinko joukkuetta, jonka pelejä käyn katsomassa melko usein ja joka tulee omasta kotikaupungistani ja johon minulla on paljon enemmän luonnollisia siteitä kuin johonkin Liverpooliin? Nyt kymmenisen vuotta myöhemmin ei ole enää pienintäkään epäselvyyttä asiasta. Ulkomainen jalkapallo on mukavaa seurata ja Liverpoolia symppaan edelleen, mutta kotimainen jalkapallo vie täysin mielenkiinnon näihin tarkemmin syventymiseltä. Mieshuorauksesta parantuminen onkin ihan normaalia aikuistumista.
|
|
|
|
Intertoto
Poissa
|
|
Vastaus #6 : 26.03.2007 klo 12:09:18 |
|
Mielenterveysongelmista parantumisen ensiaskel on se, että myöntää olevansa sairas. Nyt kun olet tehnyt sen, olet hyvällä tiellä kohti parantumista.
|
|
|
|
Lee Sharpe
Poissa
Suosikkijoukkue: Futisjätkät
|
|
Vastaus #7 : 26.03.2007 klo 12:09:30 |
|
Itse en kyllä ymmärrä, miksei nämäkin hommat voisi kulkea käsi kädessä. Kesäisin fanitetaan sitä omaa seuraa, ja talvisin kannatetaan sitten sitä ulkomaanelävää. Näin pystyt täysipainoisesti seuraamaan rakastamaasi lajia vuoden ympäri
|
|
|
|
JLCM
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi + satunnaista symppausta
|
|
Vastaus #8 : 26.03.2007 klo 12:21:04 |
|
Itse en kyllä ymmärrä, miksei nämäkin hommat voisi kulkea käsi kädessä. Kesäisin fanitetaan sitä omaa seuraa, ja talvisin kannatetaan sitten sitä ulkomaanelävää. Näin pystyt täysipainoisesti seuraamaan rakastamaasi lajia vuoden ympäri Kuten sanoin, tuskin se ManU kokonaan taakse jää, lähinnä tarkoitin että olen alkanut kyseenalaistamaan sitä mitä kannattamiselta haen ja saan. Pari vuotta sitten, ennen striimejä, torrentteja, canaleja ja aktiivista osallistumista foorumikeskusteluihin minun osaltani ei päässyt syntymään mitään ManU-ähkyä, mutta nyt vaikka seura pärjää paremmin kuin moneen vuoteen, en silti saa mitään sellaista aitoa hekuman tunnetta asiasta mitä joukkuetta "oikeasti" kannattava henkilö saa(en väitä etteikö näitä löytyisi suomestakin). En väitä että sellaisia tunteita Interistäkään(ainakaan heti) saan, mutta on se eri asia käydä kotiotteluissa ja vierasmatkoilla kannattamassa seuraa, kuin että jee maali peukuttelujen kera foorumilla tulee housuunsa kun Ruuni ja Ronaldo halaa maalin jälkeen. Eli, ManU:lle yhä vahva Omalle, suu vaahdossa tapahtuneelle etäfanittamiselle
|
|
|
|
Udi
Poissa
|
|
Vastaus #9 : 26.03.2007 klo 12:22:09 |
|
Hienoa Lisää näitä
|
|
|
|
McAlpine
Poissa
Suosikkijoukkue: InterTurku
|
|
Vastaus #10 : 26.03.2007 klo 13:01:36 |
|
Onneksi kaupungista löytyy muitakin seuroja kuin TPS, sitä en pystyisi kannattamaan, vaikka asuisin täällä seuraavat 300 vuotta.
Juuri näin.
|
|
|
|
Kuqqen
Poissa
Suosikkijoukkue: activity in the forest and streets
|
|
Vastaus #11 : 26.03.2007 klo 15:45:15 |
|
Onko täällä muita "mieshuorauksesta" parantuneita? Kokemuksia.....
Aika samoilla tutinoilla kuin topikin avaaja. Itsehän olen seuraillut Watfordin otteita n. 10 kauden ajan. Kun nousu Valioon varmistui viime keväänä, oletin mielenkiintoni olevan huippulukemissa tällä kaudella. Toki tulokset tulee tsekattua ja kokoonpanotkin silloin tällöin, mutta jostain syystä FC Lahti ja kauden odottaminen vie mun ajatuskapasiteetistä suurimman osan. Yksi tai kaksi Watfordin peliä on tullut telkkarista tällä kaudella kateltua. Kansainväliselle puolelle ei oo tullu loggauduttua pitkään aikaan puimaan seurasta tai Valioliigasta mitään. Eli, vaikka FC Lahti on ollut mulle aina ykkönen, on se nyt vienyt suvereenisti ajatukseni valioliigasta tai muustakaan kansainvälisestä touhusta. Meille
|
|
|
|
Luis Garcia
Paikalla
Suosikkijoukkue: 4-4-2
|
|
Vastaus #12 : 26.03.2007 klo 15:51:10 |
|
Alkava kausi kovettaa aina enemmän. Suurin kiima Valioliigakauteen on aina vähän ennen kauden alkua + ekat pelit. Tietysti, jos on kauden loppuun asti jotain mistä taistella, niin tottakai kiimaa riittää. Muuten nyt JLCM:n kanssa samalla linjalla, vaikka viimeisimmät ja tulevat Poolin pelit olenkin katsonut ja aion katsoa. Innolla odotan tässä varsinkin kesän EM-karsinnan tuplapelejä, mutta myös Veikkausliiga ja oma alkava futiskausi kovettavat
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #13 : 26.03.2007 klo 17:39:22 |
|
Mieshuorauksesta parantumiselle aina
|
|
|
|
Iron Hammer
Poissa
|
|
Vastaus #14 : 26.03.2007 klo 18:06:49 |
|
viime kuukausina olen enemmän ja enemmän alkanut kokea itseni turkulaisena.
Tämä jos jokin on huolestuttavaa.
|
|
|
|
ALPPIK
Poissa
Suosikkijoukkue: R.I.P Prinsessa Birgitta (1937-2024)
|
|
Vastaus #15 : 26.03.2007 klo 18:08:28 |
|
Tuo on sitä aikuiseksi kasvamista. Ymmärtää, mikä elämässä on oikeasti merkittävää ja osua luopua mieshuorauksesta.Tytöillä on vähän sama ilmiö siirryttäessä poikabändeistä ja hevosharrastuksesta johonkin kehittävämpään. Pojat taas siirtyvät mieshuoraamisesta suomifutikseen. Lisätään vielä, että jotkut eivät koskaan opi vaan jäävät ikuisesti alhaisemmalle tasolle
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.03.2007 klo 18:09:53 kirjoittanut ALPPIK »
|
|
|
|
|
John Devey
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Ilves
|
|
Vastaus #16 : 26.03.2007 klo 20:41:39 |
|
No helvetti, kai se on minunkin vuoroni avautua. Samoilla linjoilla olen topikin avaajan kanssa, vaikka kalinassa ovat ratkaisun hetket käsillä niin alkava Veikkausliiga vie mielenkiinnon. Olen herännyt ihmettelemään miksi en kannata joukkuetta, joka pelaa samassa kaupungissa missä minä olen syntynyt, kasvanut ja koko ikäni asunut? No, osittain Ilveksen kuoppaamisesta johtuneen katkeruuden vuoksi, mutta aika parantaa haavat. Vaikka olenkin käynyt Tamun pelejä katsomassa, en silti ole oikeasti antanut seuralle "mahdollisuutta" varastaa sydäntäni Mutta miksi se sitten kuuluisi seuralle, joka pelaa tuhansien kilometrien päässä ja jota en ole koskaan livenä nähnyt? Mitä tekemistä minulla on brittiläisen seuran kanssa? Ei mitään Lisäksi foorumilla olen silloin tällöin törmännyt tämänkaltaisiin linkityksiin http://foorumi.paitsio.com/arvokisat-maaottelut/1831-em-karsinta-viro-englanti-06-06-2007-a-le-coq-arena-tallinn.htmlIlmiöön, jota en voinut lakata hämmästelemästä. Kuinka jotkut voivat asettaa muun maan maajoukkueen Suomen edelle? Meinasin pudota tuoliltani lukiessani jonkun Real Madrid fanin tekstiä siitä, kuinka hän kannattaa Espanjaa eikä Suomea koska se on hänelle seuravalinnan luonnollinen jatkumo. Vaan samalla olen havainnut, että olen itse tehnyt samaa seurajoukkue tasolla En kuitenkaan ole hylkäämässä Villaa, sillä pitäähän sitä olla seurattavaa talvellakin. Kymmenessä vuodessa ehtii myös jonkin verran kiintymään. Kirjoitan seuran topikkiin aktiivisesti koska satun jotain seurasta tietämäänkin. Mutta miksi Villan pitäisi olla se ykkösjuttu? Fakta on se, että kyseinen fanitus on vain itse rakentamani illuusio joka ei perustu mihinkään konkreettiseen. Toisin kuin se suhde joka voisi olla oman kaupunkini seuraa kohtaan. Ilves ei tule takaisin vaikka kuinka kiukuttelisin, joten olisikohan jo aika antaa menneiden olla ja keskittyä siihen mitä minulla oikeasti on Myönnetään myös että foorumilla olen monien kirjoittajien toimesta kuullut järjen ääntä. Samoin se ikä on tehnyt tehtävänsä. Vain olennainen on tärkeää Suomalaiselle futikselle
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.03.2007 klo 20:43:13 kirjoittanut John Devey »
|
|
|
|
|
Gunner
Poissa
Suosikkijoukkue: Nuolen pääkirjoitusta
|
|
Vastaus #17 : 26.03.2007 klo 20:45:28 |
|
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #18 : 26.03.2007 klo 22:57:57 |
|
|
|
|
|
Alty
Poissa
|
|
Vastaus #19 : 26.03.2007 klo 23:35:01 |
|
Onko kellään mitään tietoa, kuka on keksinyt tämän nimityksen "mieshuora"? Ymmärtääkseni on vanhalta Futisforumilta peräisin?
|
|
|
|
Paclac
Poissa
|
|
Vastaus #20 : 26.03.2007 klo 23:38:04 |
|
Eikös se ole Lasun lanseeraama termi?
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
|
Vastaus #21 : 26.03.2007 klo 23:48:04 |
|
Eikös se ole Lasun lanseeraama termi?
Taitaa ihan nuo manwhore ja glory hunter -termit olla ne alkuperäiset. Eli englanninkielisessä futistermistössä käytössä ja siis suoraan käännetty suomeksi.
|
|
|
|
1x2
Poissa
|
|
Vastaus #22 : 27.03.2007 klo 09:04:26 |
|
Taitaa ihan nuo manwhore ja glory hunter -termit olla ne alkuperäiset. Eli englanninkielisessä futistermistössä käytössä ja siis suoraan käännetty suomeksi.
Missä merkityksessä se on englannissa käytössä? Lassehan tämän(kin) termin löi ykkösfoorumin puolella läpi julistamalla ykskantaan että "kaikki englantilaisen jalkapallon fanit ovat mieshuoria." Englantilaiset tuskin oman liigansa kannattajia näin kutsuvat, joten merkitys FutisForumilla lienee eri, vaikka tuo olisikin käytössä Englannissa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.03.2007 klo 09:05:48 kirjoittanut 1x2 »
|
|
|
|
|
Sigi
Poissa
|
|
Vastaus #23 : 27.03.2007 klo 09:34:18 |
|
Missä merkityksessä se on englannissa käytössä?
Lassehan tämän(kin) termin löi ykkösfoorumin puolella läpi julistamalla ykskantaan että "kaikki englantilaisen jalkapallon fanit ovat mieshuoria." Englantilaiset tuskin oman liigansa kannattajia näin kutsuvat, joten merkitys FutisForumilla lienee eri, vaikka tuo olisikin käytössä Englannissa.
ymmärtääkseni huoraamiseksi kutsutaan Englannissa sitä että oman kylän joukkueen sijaan fanittaa näitä valioliigan suurseuroja. Tällaisessa merkityksessa olen lukenut sanaa käytettävän. Huoraaminen ylipäänsä tässä yhteydessä tarkoittanee sitä, että haetaan menestyvää seuraa fanitettavaksi siten että hylätään omat periaatteensa, eikä kannateta kotikylän seuraa tai mitä nyt esim. perheessä on kannatettu. "whore" -verbi oxfordin sanakirjan mukaan (muun muassa): c. intr. fig. To pursue or seek after (something false or unworthy). In allusion to Exod. xxxiv. 15. Cf. WHORING vbl. n. (quot. 1535).
1913 E. POUND Let. 13 Aug. (1971) 21 The unspeakable vulgo will I suppose hear of him [sc. F. M. Hueffer] after our deaths. In the meantime they whore after their Bennetts and their Galsworthys and their unspeakable canaille. 1937 J. M. MURRY Necessity of Pacificism 24 The intelligence of Socialism went a-whoring after the strange gods of Russia. 1970 R. LONG in A. Chapman New Black Voices (1972) 421 The University was whoring after strange gods, they all seemed to say: technology, athletics, materialism. 1972 Language XLVIII. 425, I do not accept Chomsky's conception of social scientists as universally whoring after the surface features of other sciences, neglecting all fundamental problems, and taking refuge in spurious precision and trivialities.
|
|
|
|
JLCM
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi + satunnaista symppausta
|
|
Vastaus #24 : 27.03.2007 klo 09:36:40 |
|
Englannissa ainakin Chelseasta käytetään nimitystä rentboy(=miehuora), tällä kuitenkin ilmeisesti tarkoittaen Ballackin, Shevan ja muiden heidänkaltaisten isojen nimien siirtymistä seuraan joka ei ketään kiinnostanut muutamaa vuotta aikaisemmin.....
e: wikipediasta: Male prostitution is the sale of sexual services by a male prostitute (commonly called a "hustler" or "rentboy"; see below for other expressions) with either male or female clients.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.03.2007 klo 09:37:44 kirjoittanut JLCM »
|
|
|
|
|
|
|