Mieshuorauksesta parantuminen.....

[Elmslie Ender]

mielenkiintoni Suomi-futiksessa onkin 2. divisioonassa (PoPa ja MuSa).

Pienenä pedanttisena huomautuksena: Suomessa ei ole ollut 2. divisioonaa yli kymmeneen vuoteen.

[Vilba]

Kuulunkos sitten 2.kategoriaan, jos kannatan tietenkin Suomen maajoukkuetta ja yhtä suomalaista seurajoukkuetta sekä "kannatan" yhtä ulkomaista seurajoukkuetta 

[N5]

Kehutut JCLM:n mielipiteet ovat mielestäni kovin puristisia ja kapeakatseisia. Jälleen ollaan siinä, että on vain oikeaa kannattamista ja jotain muuta, valekannattamista jossa fanittaja simuloi kuviteltuja tunteita paremman puutteessa. Tai tyhmyyden runsaudessa, miten vaan. On kuitenkin selvää, että jalkapallo täyttää selvästi erilaisia tarpeita eri ihmisillä ja monille riittää, että edes jotain värähtää kännäyksen lomassa. Toisille taas on tärkeää estetiikka tai mahdollisuus nauttia mahdollisimman hyvistä teknisistä taidonnäytteistä, nämä taas eivät ole yleensä vahvoilla kotimaisessa jalkapallossa, kliseisesti sanoen.

On erittäin tärkeää olla suvaitsevainen erilaisia kannattajia ja motiiveja kohtaan. Kannatuksen dissaaminen subjektiivisista lähtökohdista on mitä typerintä jalkapallokulttuurin rapauttamista. Sitä olen pohtinut usein, mistä johtuvat erot kannatuksen laajentamistavassa. Käytännössä kaikilla on jonkinlainen kotimainen suosikki, riippuu sitten lapsuudenkokemuksista ja etäisyyksistä (muutot) miten tiukka side aikuisena on. Hyvin monilla on myös ulkomaisia kannatuksen kohteita. Ihmettelen tätä ilmiötä Suomessa, miten kannatusta siirretään hyvin herkästi toisen saman viiteryhmän joukkueen taakse, jos oma suosikki on jo pudonnut. Esimerkkeinä suomalaisten ryhmittyminen yksissä tuumin jonkun Kuuysin tai HJK:n taakse europeleissä kun vähän pärjätään. Tai suomalaisten Saksan, Espanjan tai Italian liigan ystävien yksisilmäinen fanitus kaikkien maan seurojen puolesta europeleissä. Siinä tulee enemmän mieleen täkälaisen lajikulttuurin ohuus ja lapsekkuus, tavanomainen ilmiö Euroopassa on kateus ja vahingonilo kotimaisten kilpailijoiden menestymättömyydessä. Poikkeus saattaa olla Real Madrid, jota kuulemma ns. kaikki Espanjassa kannattavat Katalonian ja baskimaan ulkopuolella.

Vai onko todella niin, että on niin tärkeää muna pystyssä laskea ko. liigan UEFA-pisteitä ja antaa oman hieman heikomman seuran eurokunnian mahdollisuuksien paranevan, kun asemat UEFA:n rankingissa kohentuu? Sepä olisi kovin kauas etäännytetty ja laskelmoiva kannatusmotiivi. Erikoinen ilmiö, eikö olisi yksinkertaisesti hauskempi mätkiä kilpailijaa sen epäonnistuessa areenasta riippumatta ja niellä kilpailijakannattajan ylpeytensä, jos kilpailija onnistuu?

[Henski]

Ennen kuin otan tarkempaa kantaa mihinkään sinänsä mielenkiintoisiin pointteihin tässä otsakkeessa, niin haluaisin vähän tarkempaa määritelmää tuolle kotimaisen jalkapallon "dissaamiselle". Siis, dissaanko minä kotimaista futista, jos en kaveripiirissä tms. mitenkään erityisemmin arvostele kotimaista peliä, mutta toisaalta totean esim. Veikkausliigan olevan edelleen pelin "tasollisesti" ja muutenkin kovin kaukana esim. Allsvenskanista? Puhumattakaan sitten esim. viime vuosien eurocup-peleistä.

[John_Barnes]

Pienenä pedanttisena huomautuksena: Suomessa ei ole ollut 2. divisioonaa yli kymmeneen vuoteen.

Onko sen virallinen nimi tuo SPL:n sivuilta löytyvä Kakkonen? Jos on niin, erittäin syvä uuh! Veikkausliiga, Ykkönen, Kakkonen, Kolmonen. Huh huh. Kiitos toki korjauksesta

[Udi]

Ennen kuin otan tarkempaa kantaa mihinkään sinänsä mielenkiintoisiin pointteihin tässä otsakkeessa, niin haluaisin vähän tarkempaa määritelmää tuolle kotimaisen jalkapallon "dissaamiselle". Siis, dissaanko minä kotimaista futista, jos en kaveripiirissä tms. mitenkään erityisemmin arvostele kotimaista peliä, mutta toisaalta totean esim. Veikkausliigan olevan edelleen pelin "tasollisesti" ja muutenkin kovin kaukana esim. Allsvenskanista? Puhumattakaan sitten esim. viime vuosien eurocup-peleistä.

Hyvä huomio. Kategoriat koskevat nyt lähinnä tätä foorumielämää ja ihmisiä, jotka pitävät itseään jalkapalloihmisinä.
Dissaaminen on tarkoituksellista vahingontekoa, arvostelu ja kritiikki normaalia urheiluun kuuluvaa keskustelua.

Esim. Pessimistisesti suomalaisten menestykseen kansainvälisesti suhtautuva Viinioksa ei mielestäni dissaa kotimaista jalkapalloa, sillä häneltä löytyy perustelut ja hän kohdistaa kritiikkinsä yksittäisiin asioihin, ei koko suomalaiseen jalkapalloiluun. Ja hän ei ole todellakaan ainut pessimisti, joka foorumilta löytyy.

Dissaus-esimerkkejä löytyy mediasta, lajia tuntemattomien janarien (80% kansasta) kahvipöytäkeskusteluista ja hyvänä esimerkkinä Dial Squaren ja jp:n kommentit alkusivuilla.

Joten, kyllä minusta Henskin esittämän kaltainen kritiikki on asiallista, kunhan vain tietää mistä puhuu ja ennen kaikkea, ei yleistä

[JLCM]

Kehutut JCLM:n mielipiteet ovat mielestäni kovin puristisia ja kapeakatseisia. Jälleen ollaan siinä, että on vain oikeaa kannattamista ja jotain muuta, valekannattamista jossa fanittaja simuloi kuviteltuja tunteita paremman puutteessa. Tai tyhmyyden runsaudessa, miten vaan. On kuitenkin selvää, että jalkapallo täyttää selvästi erilaisia tarpeita eri ihmisillä ja monille riittää, että edes jotain värähtää kännäyksen lomassa. Toisille taas on tärkeää estetiikka tai mahdollisuus nauttia mahdollisimman hyvistä teknisistä taidonnäytteistä, nämä taas eivät ole yleensä vahvoilla kotimaisessa jalkapallossa, kliseisesti sanoen.

On erittäin tärkeää olla suvaitsevainen erilaisia kannattajia ja motiiveja kohtaan. Kannatuksen dissaaminen subjektiivisista lähtökohdista on mitä typerintä jalkapallokulttuurin rapauttamista. Sitä olen pohtinut usein, mistä johtuvat erot kannatuksen laajentamistavassa. Käytännössä kaikilla on jonkinlainen kotimainen suosikki, riippuu sitten lapsuudenkokemuksista ja etäisyyksistä (muutot) miten tiukka side aikuisena on. Hyvin monilla on myös ulkomaisia kannatuksen kohteita. Ihmettelen tätä ilmiötä Suomessa, miten kannatusta siirretään hyvin herkästi toisen saman viiteryhmän joukkueen taakse, jos oma suosikki on jo pudonnut. Esimerkkeinä suomalaisten ryhmittyminen yksissä tuumin jonkun Kuuysin tai HJK:n taakse europeleissä kun vähän pärjätään. Tai suomalaisten Saksan, Espanjan tai Italian liigan ystävien yksisilmäinen fanitus kaikkien maan seurojen puolesta europeleissä. Siinä tulee enemmän mieleen täkälaisen lajikulttuurin ohuus ja lapsekkuus, tavanomainen ilmiö Euroopassa on kateus ja vahingonilo kotimaisten kilpailijoiden menestymättömyydessä. Poikkeus saattaa olla Real Madrid, jota kuulemma ns. kaikki Espanjassa kannattavat Katalonian ja baskimaan ulkopuolella.

Vai onko todella niin, että on niin tärkeää muna pystyssä laskea ko. liigan UEFA-pisteitä ja antaa oman hieman heikomman seuran eurokunnian mahdollisuuksien paranevan, kun asemat UEFA:n rankingissa kohentuu? Sepä olisi kovin kauas etäännytetty ja laskelmoiva kannatusmotiivi. Erikoinen ilmiö, eikö olisi yksinkertaisesti hauskempi mätkiä kilpailijaa sen epäonnistuessa areenasta riippumatta ja niellä kilpailijakannattajan ylpeytensä, jos kilpailija onnistuu?

Itse en omasta mielestäni millään tapaa voi olla mikään puristi, yritin vain tuoda esille omia käsityksiäni siitä etten pysty kutsumaan itseäni enkä oikeastaan koskaan voi tulla joukkueen kannattajaksi johon minulla ei ole mitään oikeata sidettä. Ymmärrätkö että minä olen tällä foorumilla vaahdonnut muna pystyssä joukkueen esitysten jälkeen jonka kotikaupungissa olen kerran lapsena käynyt, ja joiden ottelua en paikanpäällä ole todistanut kohta 10 vuoteen. Se että koin olevani ManU-kannattaja vaikken tiedä edes minkäniminen on seuran kotikaupungin pääkatu, tai miltä kuulostaa paikallisten aksentti. Enhän minä edes tiedä(tai en tietäisi ellen maajoukkuepaidassa olisi nähnyt) että mitään Rooneyta, Ronaldoa tai Wes Brownia edes on oikeasti olemassa?  Sopcasti pois päältä vaan, ja taas on Manchester ja Manchester United poistunut omasta todellisuudestani, eikun seuraavaa striimimatsia odotelessa....

 Se että jos jipsulla ja Xabi A:lla tämä oikea side(jota eivät ole vielä minulle kuitenkaan kertoneet) Arsuun ja Liverpooliin on, niin hienoa, onnea heille!

Itse pidän tenniksestä, golfista, sekä näistä klassisista "neljästä suuresta" pohjois-amerikan liigasta. Suomalaisten ohella suosikkejani on Andy Roddick, Colin Montgomerie, Paul Casey sekä jenkkiliigoista Philadelphian joukkueet. Näiden menestystä toivon aina, ja esim. Colin Montgomerien major-voitto toisi varmasti onnenkyyneleen silmäkulmaani, ja Flyersin hävitessä ratkaiseva seitsemäs peli Stanley Cupin finaaleissa jatkoajalla vituttaisi varmasti. Silti en minä näiden henkilöiden ja joukkueiden kannattaja ole. Olisi siksi tärkeää että voisi erottaa kannatuksen, fanituksen ja sen että on joku jonka menestystä toivoo, aivan eri kategorioihin.

Kuten sanoin, itse koen varmasti vielä tänäkin kautena valtavaa onnea ja surua ManU:n edesottamuksia seuratessa, enkä missään vaiheessa halua kyseenalaistaa sitä että muutkin näitä mututuntumalta valittuja joukkueitaan kohtaan niin tuntee. Haluaisin kuitenkin nyt tietää että mikä se on se oikea side mikä teidän ja seurojen välillä on? Miten se voi olla verrattavissa ihmiseen jonka kotikaupungissa seura pelaa? Miten voit kokea henkilökohtaisesti ylpeyttä siitä että joskus aikoinaan mututuntumalla valittu ulkomaalainen joukkueesi menestyy?

[N5]

Pitää kuitenkin aina myöntää se että käytännössä kaikki paikalliset ihmiset valitsevat aika sattumanvaraisesti kannattamansa joukkueen. Harvalla on oikeasti kiinteitä sitovia siteitä seuraan, nykyhinnoilla yhä harvemmalla ns. perhekausariakaan joka menee isältä pojalle. ManU:llakin on runsaasti kannattajia ympäri Britanniaa ja monet ovat käyneet yhden käden sormin laskettavan tiheästi Old Traffordilla tai eivät koskaan. Vertautuu täysin suomalaisten Häkkis-Räikkös innostukseen, massassa on kiva kannattaa menestyjää, eikä siinä mitään pahaa ole täyttää elämäänsä tällaisella. Myös Englannissa nuorison kapinointi toimii ja urheimmat ja samalla hurahtamiselle alttiimmat (ks. Hornby ym) jopa valitsevat isän tai kavereiden mielipidettä vastaan tietoisesti. Silloinkin valinnan sattumanvaraisuus korostuu.

Sama tilanne myös Liverpoolilla, Chelsealla ja Arsenalilla, joiden kannatusluvut lasketaan miljoonissa. Eivät nämä katso olevansa mitään laimeita kannattajia, joten en välttämättä allekirjoita että seppo suomalaisen pitää tuntea huonommuutta ja itsensä b-kannattajaksi, mieshuoraksi, jos käy Englannissa matsissa vaikkapa kolme kertaa elämässään. Mitä eroa on katsoa peliä baarissa Suomessa tai pubissa Englannissa? Jos tämä on säännöllinen kokemus, onko se pubin etäisyys stadionista kaikkein tärkeimpiä yhteisöllisyyttä vahvistavia tekijöitä?

Kysymys on elämänsä käyttämisestä mielekkääseen toimintaan. Aikaahan on urakiipelystä hypänneellä keskiluokalla ihan liikaa tuhlattavaksi, joten penkkiurheilu kelpaa mainiosti monille siihen oman fitness center puuhastelun lisäksi. Itsekin ymmärrän hyvin aidon ulkoilmakokemuksen suuremman elämyksellisyyden, ts. kotimaisen matsin, arvostamisen korkeammalle mutta en hyväksy lapsellista kansalaismassan halveksumista jonkun itse rakennetun arvostusrakennelman pohjalta.

[Möpsi]

Monellako meistä Suomessa on ollut todellinen mahdollisuus sitoutua ja tuntea kannattamiseen kuuluvaa oleellista ylpeyttä omasta seurasta? Ja jolla siteellä on sitten ollut myös mahdollisuus kestää.

On joitakin helsinkiläisiä (yleisemmin pääkaupunkiseutulaisia, jopa espoolaisia), turkulaisia, tamperelaisia, vaasalaisia, kotkalaisia, lahtelaisia, kuopiolaisia, koskislaisia (molemmista), kokkolalaisia, mikkeliläisiä, pietarsaarilaisia, rovaniemeläisiä, torniolaisia; eikä enää juuri muita, koska seurat pelaavat marginaalissa tai ovat kuolleet alta pois. 10 %  potentiaalisista kannattajista? Loppujen 90 % on etsittävä seuransa itselleen uusista tai täysin vieraista viiteryhmistä, jolloin nykymedian kutsu tulla osaksi jotain maailmanlaajuista seurabrändiä tulee vastustamattomaksi, mikä on mielestäni harvinaisen luonnollista.

Suomalaisen(kin) seurakulttuurin historiapakoisuudesta on kyse. Perinteet merkitsevät nykyään hyvin vähän.

[N5]

Hyvä muistutus. Tampere Utd, Allianssi, FC Jokerit, AC Oulu, Inter, hohhoijaa.

[Udi]

Möpsin ja N5:n kommetteihin ihan lyhyt vastakysymys:
- kun vaikkapa ManU perustettiin(*), minun kannattamani Real Zaragoza luotiin yhdistämällä joukkueita ja kaikki muut maiilna fuusioseurat, niin miksi paikalliset kuitenkin kannattivat näitä seuroja, eivätkä alkaneet kannattamaan ulkomaiden suurseuroja? Miksi suomalaiselle jalkapallon seuraajalle ei kotimainen fuusioseura kelpaa, mutta ulkomainen kylläkin? Eihän näillä ulkomaisilla fuusioseuroillankaan aluksi perinteitä ollut, vaan oman kaupungin tai kaupunginsosan jalkapallofanit loivat joukkueelleen sen oman kulttuurin ja loivat sen historian.

Miksi suomalaiselle ei vaikkapa AC Oulu kelpaa?

Minusta selitys on yksinkertainen: tekosyy, jonka nojalla voi seurata suurseuroja c+:lta ja tuntea olevansa jotain muuta kuin itse asiassa on.

(*) en tunne historiaa, muuta oletettavasti fuusioseura, kuten Sheffield United ja monet muut.....

Edit: niin, ja juuri tuollainen on sitä pahinta paskanjauhamista ja dissaamista. Perus-mieshuorausta.

[Alfredo]

Heh heh.  Vaikea uskoa, "jalkapallofanin" kirjoittavan tekstiä, että "Valioliigassa parasta peliä" ja "Seuraan ulkomaista jalkapalloa televisiosta".  Todettakoon skeptisyyden aiheutuvan myös sanan "potkupalloa" johdosta, jalkapalloa seuraavan ja arvostavan ihmisen kielessä.

Itse toki mieshuora, mutta kyllä alkaa koventua kotimaisen sarjakauden alun aiheuttamana  .  Kyllä niitä hienoja suorituksia kotimaisessakin sarjassa näkyy ja taitavia pelaajia riittää täälläkin.  Vaikka maajoukkueessa periaatteessa Hyypiät ja Litmaset ovat oppineet taidon lentokoneessa, ennemmin he olivat ainoastaan "potkupalloilijoita"  :keskari:

[Coulijoe]

Itsellänihän ei ole mitään näitä fuusioseuroja vastaan, mutta aikansahan se tietenkin vie totutella ja mutustella, mutta eiköhän asiat siitä lutviudu.

Seura, jota edelleen kannatan sydämessäni on perustettu 1924 ja pukeutuu sinivalkoiseen asuun  ...Jospa uusi nousu sitten tapahtuu tämän fuusioseuran kautta 

Enkä missään nimessä dissaa Suomalaista jalkapalloa, kun itse pelaan suomensarjoissa vaikka tosin siellä kolmosessa, mutta veikkausliigan porukoista vaan ei minulle löydy henkilökohtaista suosikkia tai seuraa, jota kannattaa. Pelejä katselen töllöstä, kun ei hotsita lähteä ajamaan 200 kilsaa yhden pelin takia. Kysehän olisi täysin eriasiasta, jos fanittaisin seuraa joka tuon matkan päässä otteluitaan pelailee.

Mutta tästäkin asiasta voitaneen "keskustella"/keskustella illasta aamuun ja todeta, että kumpikaan ei edes halua kuunnella toista osapuolta. Se on joko tai kompromissejahan ei Suomalainen tunnetusti tee 

[Möpsi]

Möpsin ja N5:n kommetteihin ihan lyhyt vastakysymys:
Miksi suomalaiselle ei vaikkapa AC Oulu kelpaa?

Näkyyhän tuo kelpaavan, kuten kelpaa mm. TamU, Lahti, Inter ja monet muutkin uudet seurat. Uusille, erityisesti nuorille kannattajille nämä ovat luonnollisia ikuisesti kestäviä projekteja, joihin on mukava heittäytyä ja kokea aitoa sitoutumista ko. seuroihin. Tulevaisuus kertoo ikuisuuden, suomalaiset jäljet eivät vain lupaa hyvää.

Samaan sitoutumiseen vaatimista esim. OTP:n ja OPS:n kautta FC Oulun jne seurat entisiltä kannattajilta olen kyseenalaistamassa. Vastaavia esimerkkejä epäonnistuneista menneistä uusioprojekteista ja hunningolle jätetyistä seuroista on suomalainen jalkapallo aivan liian täynnä.

Historia ja perinteet – missä pelaa.

[N5]

Väittääkö Udi että on aivan sama onko seura perustettu 100 vai <10 vuotta sitten, jos perustamisessa on fuusion piirteitä? En allekirjoita. Kannatus pitää aloittaa jostain ja minusta tuoreen fuusioseuran luonnolliset kalavedet ovat jossain ala-asteikäisissä. Siitä on hyvä ponnistaa tulevaisuuteen, jos seuran rahkeet kestävät. Kannattamisessa on kyse myös sukupolvien jatkumosta, parhaimmillaan katsomossa oikeasti, eikä sitä muoviseura mitenkään voi polkaista tyhjästä.

Vanhoilta ilvesläisiltä on ihan turha vaatia jotain palavaa kannatusta helvetin muovi-unitedin puolesta. Kalastelevat, mutta väkinäisesti vain paatuneimmat ilvesläiset menevät gh-hengessä katsomaan. Rakkautta seuraan epäilen kovasti.

Edit: sori, tarkemmin lukien tuossa yllä onkin jo pitkälti sama

[Hincha en cancha]

Tuossa aikaisemmin keskustelu kääntyi taas (yllättäen  :) tälle forummaiselle juupas-eipäs-linjalle.

Fakta: Ulkomaista seuraa tai maajoukkuetta voi kannattaa. Kuitenkin useimmat "mieshuorat" ovat oikeammin ihailijoita eivätkä kannattajia. Joku ulkomaisen seuran kannattaja voi olla asunut ulkomailla ja kokevansa siellä paikallisen seuran tai maajoukkueen omakseen. Ei siinä ole mitään ihmeellistä.

Fakta: Kotimaista seuraa ei tarvitse kannattaa. Kuitenkin perustelu, jonka mukaan "Suomessa pelataan potkupalloa", paljastaa ulkomaalaisten joukkueiden symppauksen olevan todellisuudessa ihailua, ei kannattamista. Menestyksellä, "potkupallomaisuudella", sarjatasolla yms. ei ole mitään merkitystä todellisessa kannattajuussuhteessa, koska se on pohjimmiltaan maantieteellistä, identiteetillistä ja oman minäkuvan vahvistamiseen liittyvää tuntemusta, joka syntyy kasvaa ja vahvistuu tietyssä sosiaalisessa ympäristössä. Pelkkä tietyn seuran otteluiden tunnelmasta nauttiminen ei vielä ole kannattamista.

Fakta: Kannattajuus ei ole televisiopohjaista. Sen sijaan ihailu on (vrt. brasilian symppaaminen MM-kisoissa tms.). Kannattajuudesta ei ole mahdollista irrottaa tiettyä maantieteellistä aspektia; tavallisimmin se syntyy "suosikkia valittaessa".

Fakta: Kannattajuus ei pohjaudu suosikin menestykseen. Sen sijaan gloryhunttaus ja ihailu perustuvat.

[Udi]

Historia ja perinteet – missä pelaa.

Seuraa perustamisen jälkeen ne muotoutuvat ja joka hetki luodaan uutta historiaa. Suomessa ainakin voi olla mukana luomassa niitä perinteitä ja ELÄMÄSSÄ seuran historiaa. Mitäs merkitystä vaikkapa Boltonin perustamisvuodella on suomalaiselle tekstitvkannattajalle? Kun ei  itse ole kuitenkaan ollut osana tuota historiaa ja itse ei ole perinteisiin vaikuttanut.

[Udi]

Väittääkö Udi että on aivan sama onko seura perustettu 100 vai <10 vuotta sitten, jos perustamisessa on fuusion piirteitä? En allekirjoita.

Otin fuusiot esimerkiksi, koska niitä kaikkein eniten suomalaiset tuntuvat dissaavan.
Pointti oli siinä, että kun Sheffieldissä seurat yhdistyivät ja luotiin paikallinen United, niin paikalliset lädit olivat alusta saakka luomassa tuon uuden fuusioseuran perinteitä ja elivät sen historiaa joka päivä.

Nyt kun suomalaisilla kannattajilla olisi sama mahdollisuus, niin kysellään perinteisät ja historiasta Kysyivätkö muka lädit toisiltaan saamaa, kun heidän seuransa fuusioituivat? Mikä tekee suomalaisesta fuusiosta huonomman kuin ulkomaalaisesta?

[Udi]

Kannatus pitää aloittaa jostain ja minusta tuoreen fuusioseuran luonnolliset kalavedet ovat jossain ala-asteikäisissä. Siitä on hyvä ponnistaa tulevaisuuteen, jos seuran rahkeet kestävät. Kannattamisessa on kyse myös sukupolvien jatkumosta, parhaimmillaan katsomossa oikeasti, eikä sitä muoviseura mitenkään voi polkaista tyhjästä.

Vanhoilta ilvesläisiltä on ihan turha vaatia jotain palavaa kannatusta helvetin muovi-unitedin puolesta.

Eli väität, että kun saarilla uusi "muoviseura" syntyy, niin ainoastaan kouluikäiset lapset alkavat uutta seuraa kannattamaan ja vanhemmat etsivät sitten ulkomailta uuden seuran, mitä kannattaa?

Edit: näköjään Manu ja Sheffield U huonoja esimerkkejä, nutta saarilta varmasti löytyy esimerkkitapauksia.

[Jaakko]

Kuitenkin aika paljon ihan yleisesti urheilua seuranneena ihmisenä, voi henkilökohtaisesti sanoa, että sen jälkeen HC Dennis muutti nimensä HC Feenixeksi, niin ei ole yhteen matsia tullut katsottua. Myöksin koripallossa fuusio/nimenvaihdot ovat saaneet kiinnostukseni täysin loppumaan kyseisestä lajista.

[N5]

No kerro kuka helvetti saarillakaan kannattaa Milton Keynes Donsia? Yleisömäärien perusteella ei juuri kukaan.

Huono esimerkki tosiaan ottaa joitain seuroja historian lajihistorian alkuhämäristä. Tekemisen meininki oli varmasti aivan toinen silloin. Mielenkiintoinen vertailukohta olisi Ranskasta PSG, myös uusioseura käsittääkseni n. kolmenkymmenen vuoden takaa ja maassa, jossa futiskulttuuri ei ollut ainakaan yhtä väkevää kuin joillain naapurimailla. Kai PSG on onnistunut pikku hiljaa murtamaan alun vastustuksen, mutta ei missään tapauksessa ole teoreettisen valta-asemansa ja talousalueensa veroinen suurseura. Kiihkeyttä ei patongeilta nähdäkseni puutu, mutta onhan jopa Tampulla sinikaartissa muutama hörhö/kiiihkoilija.

Ehkä jokin näissä jää tökkimään, kun uusi peluri pyrkii vakiintuneille markkinoille. Kyseenalaista on, miten vakiintuneet Suomen kesälajien valtasuhteet ovat ja ylipäätään jalkapallon asema. Nousussa laji kiistatta Suomessa on, mutta jokin boomin viimeistelevä tekijä vielä puuttuu, mikä Ruotsissa ja Norjassa on löydetty jo aikaa sitten. Tai Ruotsi moninkertaisena MM-mitalistinia on kelvoton vertailukohta, mutta Norja hyppäsi maajoukkue- ja seurajoukkuetasolla Suomen ohi ja komeasti parissakymmenessä vuodessa.

[Elmslie Ender]

No kerro kuka helvetti saarillakaan kannattaa Milton Keynes Donsia? Yleisömäärien perusteella ei juuri kukaan.

Esimerkki ei ihan paras mahdollinen, koska McFranchise on jatkuvasti kasvattanut yleisömääriään. League 2:n yleisötilaston top-3:
Swindon Town 6,880     
Milton Keynes Dons 5,942
Walsall 5,496

MK on iso mutta muovinen kaupunki ja seura sopii profiiliin. Kannattajansa seura on saanut niistä, jotka ennen seurasivat nojatuolissaan Manun, Arsun, Liverpoolin ja muiden otteita televisiosta.

[Udi]

No kerro kuka helvetti saarillakaan kannattaa Milton Keynes Donsia? Yleisömäärien perusteella ei juuri kukaan.

Huono esimerkki tosiaan ottaa joitain seuroja historian lajihistorian alkuhämäristä. Tekemisen meininki oli varmasti aivan toinen silloin. Mielenkiintoinen vertailukohta olisi Ranskasta PSG, myös uusioseura käsittääkseni n. kolmenkymmenen vuoden takaa ja maassa, jossa futiskulttuuri ei ollut ainakaan yhtä väkevää kuin joillain naapurimailla. Kai PSG on onnistunut pikku hiljaa murtamaan alun vastustuksen, mutta ei missään tapauksessa ole teoreettisen valta-asemansa ja talousalueensa veroinen suurseura. Kiihkeyttä ei patongeilta nähdäkseni puutu, mutta onhan jopa Tampulla sinikaartissa muutama hörhö/kiiihkoilija.

Ehkä jokin näissä jää tökkimään, kun uusi peluri pyrkii vakiintuneille markkinoille. Kyseenalaista on, miten vakiintuneet Suomen kesälajien valtasuhteet ovat ja ylipäätään jalkapallon asema. Nousussa laji kiistatta Suomessa on, mutta jokin boomin viimeistelevä tekijä vielä puuttuu, mikä Ruotsissa ja Norjassa on löydetty jo aikaa sitten. Tai Ruotsi moninkertaisena MM-mitalistinia on kelvoton vertailukohta, mutta Norja hyppäsi maajoukkue- ja seurajoukkuetasolla Suomen ohi ja komeasti parissakymmenessä vuodessa.

Ihan hyvää juttua. Kysymys vain kuuluu: mitä tekemistä tällä kaikella on suomalaisen tekstitvkannattajan kanssa? Suurin osa alkaa seuraamaan jotain joukkuetta, un vakiossa menee kohteet oikein. Aika turhaa ottaa tähän keksuteluun mukaan jonkin saarilla pelaavan joukkueiden historiaa ja perinteitä, kun niillä ei kuitnekaan ole mitää käytännön merkitystä kaukosäädinkannattajalle?

No, jotkut haluaa ylepillä sillä, että joku brittiseura on perutettu 18xx ja sen katsomossa lauletaan hienosti ja tyypillä on lauantai-iltaisin seuran kaulahuivi kaulassa.
Toiset taas suuntaavat lähistadionille katsomaan oman kylänsä rupusakkia, jonka nimi on AC Fuusio.

20 vuoden kuluttua toinen on edelleen joka lauantai samalla sohvalla, vain vatsa on kasvanut. Takan reunalla on neljä muovista CL-pokaalia ja viiri.
Toinen muistelee seuran kannattajakaveriensa kanssa oman AC Fuusio seuran hankalia alkutaipaleita. Kotona kunniapaikalla on seuran aidot pelipaidat alkuvuosilta, nimikirjaimin koristeltuina.

Ensimmäisiä tapauksia riittää pilvin pimein.
Muuta onneksi näitä jälkimmäisiäkin löytyy esim. Lahden suunnalta. Vuonna -69 eräs seura oli vailla perinteitä ja historiaa, 20 vuotta myöhemmin se on jo vankkumaton osa suomalaista jalkapallohistoriaa ja -kulttuuria.

Ensimmäiset tapaukset varmasti nyt ajattelevat, että onneksi jäin tekstitv:n seuraan, sillä nythän se on vaan joku FC Lahti, muovia vittu! Kyllä meillä saarilla osataan :

[Phizza]

Olisi siksi tärkeää että voisi erottaa kannatuksen, fanituksen ja sen että on joku jonka menestystä toivoo, aivan eri kategorioihin.

Tätä on varmasti kysytty, ja tähän on varmasti myöskin vastattu, moneen kertaan, mutta itse haluaisin vielä selvityksen, mieluiten sinulta itseltäsi, miten nämä kategoriat sitten määrittyisivät? Miten esim. fanitus ja menestyksen toivominen eroaa toisistaan? Vai tarkoititko, että nuo kaksi asiaa muodostaisi toisen kategorian ja "kannattaminen" toisen? Voiko kotimaista seuraa "fanittaa" tai vain toivoa menestystä, jos käy peleissä, vai onko se automaattisesti "kannattamista". Voiko näitä asioita edes kylmästi rajata, jos kerran jotkut ihmiset tuntevat suurta intohimoa ulkomaista seuraa kohtaan? Onko tämä nyt sinun oma ajatuksesi, että kaikkien pitäisi pystyä erottamaan kannatus ja fanittaminen, vai uskotko suurimman osan ihmisistä olevan kanssasi samaa mieltä?

Haluaisin kuitenkin nyt tietää että mikä se on se oikea side mikä teidän ja seurojen välillä on? Miten se voi olla verrattavissa ihmiseen jonka kotikaupungissa seura pelaa? Miten voit kokea henkilökohtaisesti ylpeyttä siitä että joskus aikoinaan mututuntumalla valittu ulkomaalainen joukkueesi menestyy?

1. Kai minä olen sitten niin sinisilmäinen, kun olen uskotellut itselleni, että fanit, niin paikalliset kuin ulkomaisetkin, ovat osa seuraa. Kuten aiemmin sanoin, en koe olevani britti, enkä haluaisikaan olla, mutta mielestäni "ulkomainen" kannattaja on aivan yhtä "hyvä" kuin paikallinenkin kannattaja, sillä erotuksella ettei käy peleissä. Onhan esim. Manchesterissakin paljon ihmisiä, jotka suhtautuvat intohimoisesti Manchester Unitediin, mutta eivät käy peleissä erinäisistä syistä johtuen. Eivätkö he siis ole kunnon kannattajia, kun eivät käy peleissä hihkumassa ja huutamassa? En ehkä toisaalta tunne, että minun ja seuran välillä olisi jonkinlainen side, suhtaudun vain intohimoisesti seuraan, sen tekemisiin ja sen peleihin. Ja samalla voin sanoa, että vaikka ManU:a kannatankin, niin seuraan mielelläni myös muuta futista, niin Englannista kuin muualta maailmastakin. Haluan arvioida, tai ainakin yrittää arvioida, pelaajien tasoa, heidän vahvuuksiaan ja heikkouksiaan, lukea haastatteluja ja päästä perille siitä, mitä he asioista ajattelevat. Haluan tietää, mitä managerit ajattelevat jalkapallosta, pelaajista, kollegoistaan. Haluan nähdä, miten futista pelataan eri maissa ja miten eri maiden fanit suhtautuvat jalkapalloon. Tämä kaikki toki tv:n ja netin välityksellä, mutta haluan siis olla osa jalkapallomaailmaa, joka ei mielestäni onnistu seuraamalla pelkkää Veikkausliigaa. En toki väitä, että niin joku olisi sanonutkaan. Jalkapallo on vain niin kiehtova laji ja koen, että menemällä ja seuraamalla vain paikallista seuraa ja liigaa, menettäisin hirveästi asioita kansainvälisestä jalkapallosta. Toki on ihmisiä, jotka ajattelevat täysin päinvastaisesti.

2. Mahdoton sanoa, mutta kuten edellä mainitsinkin, haluan ajatella, että minun ja manchesterilaisen fanin välillä ei ole mitään eroa, mitä tulee seuraan suhtautumisessa ja sen kannattamisessa.

3. Kysyit itseltäsi tuossa aiemmin, että pystyisitkö mennä nauramaan ja pilkkaamaan kadulla vastaan kävelevälle City-fanille hänen kannattamansa seuran huonon menestyksen takia. Itse olen täysin samoilla linjoilla kanssasi, en minäkään pystyisi (tässä kai puhutaan tuntemattomista ihmisistä, ei esimerkiksi parhaasta kaveristasi), enkä haluaisikaan. Itse olen moneen kertaan tällä forumilla sanonut, että en vihaa yhtäkään jalkapalloseuraa, en kotimaista (tilanne voisi olla eri jos todella kannattaisin jotain kotimaista seuraa) enkä ulkomaista. En koe vihaa Liverpoolia tai vaikkapa Real Madridia kohtaan. Ymmärrän niitä, jotka näin kokevat, mutta minulle se ei sovi. Totta kai on hauska nähdä Poolin puppeloivan vaikkapa Evertonia vastaan, mutta itselleni viha ja jalkapallo ei kuulu yhteen. Miksi vihaisin Robbie Fowleria tai Thierry Henryä, mitä he ovat minulle tehneet? Onnistuneet kaatamaan suosikkijoukkueeni, mitä väliä? Sitähän jalkapallo on, joskus häviää, joskus voittaa, mutta pitää osata kunnioittaa vastapelaajaa, tai tässä tapauksessa, muiden seurojen pelaajia ja muita seuroja ylipäätään.

Itse en koe välttämättä suurta ylpeyttä ManU:n voittaessa, lähinnä olen iloinen. On mukava nähdä suosikkijoukkueen voittavan, pelaajien onnistuvan yrittämissään asioissa ja jos se johtaa voittoihin ja pyttyihin, niin mikäs sen hienompaa.

[T. G. Meister]

Itse haluan ajatella olevani todellisempi kannattaja kuin seuran ultras-kannattajat (joita tosin Leicesterillä ei ainakaan ole).