Mieshuorauksesta parantuminen.....

[John Rambo]

Hyvä huomio. Kategoriat koskevat nyt lähinnä tätä foorumielämää ja ihmisiä, jotka pitävät itseään jalkapalloihmisinä.
Dissaaminen on tarkoituksellista vahingontekoa, arvostelu ja kritiikki normaalia urheiluun kuuluvaa keskustelua.

Esim. Pessimistisesti suomalaisten menestykseen kansainvälisesti suhtautuva Viinioksa ei mielestäni dissaa kotimaista jalkapalloa, sillä häneltä löytyy perustelut ja hän kohdistaa kritiikkinsä yksittäisiin asioihin, ei koko suomalaiseen jalkapalloiluun. Ja hän ei ole todellakaan ainut pessimisti, joka foorumilta löytyy.

Dissaus-esimerkkejä löytyy mediasta, lajia tuntemattomien janarien (80% kansasta) kahvipöytäkeskusteluista ja hyvänä esimerkkinä Dial Squaren ja jp:n kommentit alkusivuilla.

Joten, kyllä minusta Henskin esittämän kaltainen kritiikki on asiallista, kunhan vain tietää mistä puhuu ja ennen kaikkea, ei yleistä

kerrankin Udille

eniten näissä "mieshuorissa" vituttaa se, että kaverit usein pitävät itseään suurinakin jalkapallopersoonina, mutta kuitenkin nimenomaan dissaavat suomalaista futista. Sitten kyllä kerrotaan, että maajoukkueen suurimmat matsit käydään katsomassa porukalla ja kuinka toivotaan kovasti suomalaisen futiksen nousua. Vittumaista tässä on se, etteivät nämä henkilöt ole valmiita tukemaan suomifutista millään tavoin (junioritoiminta, lipun maksaminen jne.) eivätkä ole lainkaan valmiina sivistämään itseään futiksen saralla katsomalla välillä vaikkapa Veikkausliigaa...

[JLCM]

Tätä on varmasti kysytty, ja tähän on varmasti myöskin vastattu, moneen kertaan, mutta itse haluaisin vielä selvityksen, mieluiten sinulta itseltäsi, miten nämä kategoriat sitten määrittyisivät? Miten esim. fanitus ja menestyksen toivominen eroaa toisistaan? Vai tarkoititko, että nuo kaksi asiaa muodostaisi toisen kategorian ja "kannattaminen" toisen? Voiko kotimaista seuraa "fanittaa" tai vain toivoa menestystä, jos käy peleissä, vai onko se automaattisesti "kannattamista". Voiko näitä asioita edes kylmästi rajata, jos kerran jotkut ihmiset tuntevat suurta intohimoa ulkomaista seuraa kohtaan? Onko tämä nyt sinun oma ajatuksesi, että kaikkien pitäisi pystyä erottamaan kannatus ja fanittaminen, vai uskotko suurimman osan ihmisistä olevan kanssasi samaa mieltä?

1. Kai minä olen sitten niin sinisilmäinen, kun olen uskotellut itselleni, että fanit, niin paikalliset kuin ulkomaisetkin, ovat osa seuraa. Kuten aiemmin sanoin, en koe olevani britti, enkä haluaisikaan olla, mutta mielestäni "ulkomainen" kannattaja on aivan yhtä "hyvä" kuin paikallinenkin kannattaja, sillä erotuksella ettei käy peleissä. Onhan esim. Manchesterissakin paljon ihmisiä, jotka suhtautuvat intohimoisesti Manchester Unitediin, mutta eivät käy peleissä erinäisistä syistä johtuen. Eivätkö he siis ole kunnon kannattajia, kun eivät käy peleissä hihkumassa ja huutamassa? En ehkä toisaalta tunne, että minun ja seuran välillä olisi jonkinlainen side, suhtaudun vain intohimoisesti seuraan, sen tekemisiin ja sen peleihin. Ja samalla voin sanoa, että vaikka ManU:a kannatankin, niin seuraan mielelläni myös muuta futista, niin Englannista kuin muualta maailmastakin. Haluan arvioida, tai ainakin yrittää arvioida, pelaajien tasoa, heidän vahvuuksiaan ja heikkouksiaan, lukea haastatteluja ja päästä perille siitä, mitä he asioista ajattelevat. Haluan tietää, mitä managerit ajattelevat jalkapallosta, pelaajista, kollegoistaan. Haluan nähdä, miten futista pelataan eri maissa ja miten eri maiden fanit suhtautuvat jalkapalloon. Tämä kaikki toki tv:n ja netin välityksellä, mutta haluan siis olla osa jalkapallomaailmaa, joka ei mielestäni onnistu seuraamalla pelkkää Veikkausliigaa. En toki väitä, että niin joku olisi sanonutkaan. Jalkapallo on vain niin kiehtova laji ja koen, että menemällä ja seuraamalla vain paikallista seuraa ja liigaa, menettäisin hirveästi asioita kansainvälisestä jalkapallosta. Toki on ihmisiä, jotka ajattelevat täysin päinvastaisesti.

2. Mahdoton sanoa, mutta kuten edellä mainitsinkin, haluan ajatella, että minun ja manchesterilaisen fanin välillä ei ole mitään eroa, mitä tulee seuraan suhtautumisessa ja sen kannattamisessa.

3. Kysyit itseltäsi tuossa aiemmin, että pystyisitkö mennä nauramaan ja pilkkaamaan kadulla vastaan kävelevälle City-fanille hänen kannattamansa seuran huonon menestyksen takia. Itse olen täysin samoilla linjoilla kanssasi, en minäkään pystyisi (tässä kai puhutaan tuntemattomista ihmisistä, ei esimerkiksi parhaasta kaveristasi), enkä haluaisikaan. Itse olen moneen kertaan tällä forumilla sanonut, että en vihaa yhtäkään jalkapalloseuraa, en kotimaista (tilanne voisi olla eri jos todella kannattaisin jotain kotimaista seuraa) enkä ulkomaista. En koe vihaa Liverpoolia tai vaikkapa Real Madridia kohtaan. Ymmärrän niitä, jotka näin kokevat, mutta minulle se ei sovi. Totta kai on hauska nähdä Poolin puppeloivan vaikkapa Evertonia vastaan, mutta itselleni viha ja jalkapallo ei kuulu yhteen. Miksi vihaisin Robbie Fowleria tai Thierry Henryä, mitä he ovat minulle tehneet? Onnistuneet kaatamaan suosikkijoukkueeni, mitä väliä? Sitähän jalkapallo on, joskus häviää, joskus voittaa, mutta pitää osata kunnioittaa vastapelaajaa, tai tässä tapauksessa, muiden seurojen pelaajia ja muita seuroja ylipäätään.

Itse en koe välttämättä suurta ylpeyttä ManU:n voittaessa, lähinnä olen iloinen. On mukava nähdä suosikkijoukkueen voittavan, pelaajien onnistuvan yrittämissään asioissa ja jos se johtaa voittoihin ja pyttyihin, niin mikäs sen hienompaa.

Vaikket ehkä sitä kirjoittaessasi tajunnutkaan, niin olen aika samaa mieltä kanssasi, ja onnistuit määrittelemään täydellisesti tuossa 3. osassa sitä mikä oma suhtautumiseni ManU:un on. Kutsuu sitä sitten kannattamiseksi tai ei niin tuo on suunnilleen se yläraja mihin oma suhteeni, ja muidenkin etäfanien suhde, ManU:un voi ilman itsepetosta mennä....Itse en vaan kutsu sitä "samanveroiseksi" suhteeksi ihmisen ja seuran välillä kuin niiden jotka ottelusta otteluun matkustaessaan joukkueensa mukana saa ottaa sitä paskaa niskaan. Hyvänä esimerkkinä esim. Liverpool. Kukaan Xabi A, tai böördi ei voi väittää olevansa samalla viivalla kaverin kanssa joka näki ystävänsä murskautuvan kuoliaaksi jalkapalloottelussa kun itse henkihieverissä kiipesi aidan yli turvaan, ja saaden tämän jälkeen lukea lehdestä kuinka hän itse ja muut siellä olijat aiheuttivat kaiken kännäämisellään jne. Ette voi olla samalla viivalla ihmisten kanssa jotka saavat joukkueensa perässä matkustellessaan kuulla 24/7 olevansa varkaita ja yhteiskunnan loisia vain syntypaikkansa vuoksi, ja kuulla pilkkahuutoja vastustajan faneilta siitä kuinka heidän kaverinsa, sukulaisensa, puolituttunsa, puolitutun puolitutut jne. kuolivat  jalkapallo-ottelussa. Voitte JFT96:a heittää kaikkiin foorumeihin mitä maailmalta löytyy mutta ette te vittu oikeasti koskaan voi olla todellinen, täysivaltainen osa Liverpool-nimistä jalkapallojoukkuetta, samalla tavalla kuin joku paikallinen. Teille ehkä riittää että uskottelette itsellenne niin, minulle se ei riittänyt(ManU:n osalta), jonka takia pidättäydyn kutsumasta itseäni ManU:n kannattajaksi.....

Pitää kuitenkin aina myöntää se että käytännössä kaikki paikalliset ihmiset valitsevat aika sattumanvaraisesti kannattamansa joukkueen. Harvalla on oikeasti kiinteitä sitovia siteitä seuraan, nykyhinnoilla yhä harvemmalla ns. perhekausariakaan joka menee isältä pojalle. ManU:llakin on runsaasti kannattajia ympäri Britanniaa ja monet ovat käyneet yhden käden sormin laskettavan tiheästi Old Traffordilla tai eivät koskaan. Vertautuu täysin suomalaisten Häkkis-Räikkös innostukseen, massassa on kiva kannattaa menestyjää, eikä siinä mitään pahaa ole täyttää elämäänsä tällaisella. Myös Englannissa nuorison kapinointi toimii ja urheimmat ja samalla hurahtamiselle alttiimmat (ks. Hornby ym) jopa valitsevat isän tai kavereiden mielipidettä vastaan tietoisesti. Silloinkin valinnan sattumanvaraisuus korostuu.

Sama tilanne myös Liverpoolilla, Chelsealla ja Arsenalilla, joiden kannatusluvut lasketaan miljoonissa. Eivät nämä katso olevansa mitään laimeita kannattajia, joten en välttämättä allekirjoita että seppo suomalaisen pitää tuntea huonommuutta ja itsensä b-kannattajaksi, mieshuoraksi, jos käy Englannissa matsissa vaikkapa kolme kertaa elämässään. Mitä eroa on katsoa peliä baarissa Suomessa tai pubissa Englannissa? Jos tämä on säännöllinen kokemus, onko se pubin etäisyys stadionista kaikkein tärkeimpiä yhteisöllisyyttä vahvistavia tekijöitä?

Kysymys on elämänsä käyttämisestä mielekkääseen toimintaan. Aikaahan on urakiipelystä hypänneellä keskiluokalla ihan liikaa tuhlattavaksi, joten penkkiurheilu kelpaa mainiosti monille siihen oman fitness center puuhastelun lisäksi. Itsekin ymmärrän hyvin aidon ulkoilmakokemuksen suuremman elämyksellisyyden, ts. kotimaisen matsin, arvostamisen korkeammalle mutta en hyväksy lapsellista kansalaismassan halveksumista jonkun itse rakennetun arvostusrakennelman pohjalta.

Ensinnäkin haluan huomauttaa että tottakai tälläiset kaikenmaailman etäkärpät ja lontoolaismanufanit ovat aivan samaa mieshuoraporukkaa kuin muun maalaisetkin, miksei olisi? Ja etkö nyt jo tajua että en minä ole keltään kieltämässä minkään seuran seuraamista, eikä ketjun missään vaiheessa ole ideanani ollut että lähtisin jotain syyttelemään. Ja itsekin olen samaa mieltä että penkkiurheilu on mitä mainiointa puuhastelua. En vain ymmärrä tuota pointtiasi että ".....lapsellista kansalaismassan halveksumista jonkun itse rakennetun arvostusrakennelman pohjalta". En minä ketään halveksu, sanon vain etten voi koskaan olla täysipainoinen ManU:n kannattaja, ja etten koskaan voi verrata omaa suhdettani ManU:un jonkun paikallisen matseissa käyvän tyypin kanssa. Ja siksi olenkin koittanut kysyä muilta (ex)kaltaisiltani(Xabi A, jipsu, Phizza jne) että miten he voivat kokea olevansa "samalla viivalla" paikallisen fanin kanssa. Et vain tunnu ymmärtävän koko pointtia, kun en missään vaiheessa ole sanonut etteikö ulkomaisen seuran seuraaminen voisi olla todella mielekästä puuhaa ja etteikö voi kokea ilon ja surun tunteita niitä seuratessaan. En vain ymmärrä miten voi kokea olevansa osa jotakin jonka kanssa ei ole oikeastaan mitään varsinaista sidettä(maantiede, aate, uskonto, kansanryhmä jne.). Joten koita nyt siis jo tajuta ettei täällä kukaan mielestäni ole ketään arvostellut siitä että seuraa ulkomaalaista joukkuetta, ja ainakin minä olen vain koittanut saada selville ajatuksia taustalta tiettyjen henkilöiden väittämistä että ovat samalla viivalla paikallisten kannattajien kanssa.

[J.P. Sarja]

Otetaanpa tähän väliin pieni vertailu:

Trainspotting vs. Pahat Pojat Mieluiten katson elokuvia, joiden seuraamisesta saan elämyksiä. Jotka viihdyttävät minua. Joiden katsomisesta nautin. Trainspottingin olen nähnyt yli kymmenen kertaa, mielestäni fantastinen elokuva. Pahat Pojat olen nähnyt kerran, mielestäni surkea elokuva. Pahat Pojat on suomalainen elokuva, Trainspotting ei. Tällä ei ole minulle merkitystä, en elokuvissa seuraa sitä, minkä maalaisia ne ovat. Seuraan itse elokuvaa. Olen maanpetturi.

David Bowie vs. Antti Tuisku Kuuntelen musiikkia, josta pidän. Kuuntelen musiikkia sen minulle tarjoaman nautinnon vuoksi. David Bowie on minusta fantastinen artisti, kuuntelen paljon. Antti Tuiskun musiikki saa minut lähinnä pahalle tuulelle, Tuiskun kuuntelu on minulle ajan hukkaa. Tuisku on suomalainen artisti, Bowie ei. En kuitenkaan kuuntele artistin kotimaata. Kuuntelen itse artistia. Olen maanpetturi.

Barcelona vs. VPS Seuraan jalkapalloa sen tarjoamien elämyksien vuoksi. Mielestäni Barcelona pelaa fantastisen kaunista, minua miellyttävää jalkapalloa. Olen nähnyt kymmeniä Barcan otteluita. Vepsun peli on mielestäni huomattavasti heikkotasoisempaa ja hidastempoisempaa, en saa Vepsun otteluiden seuraamisesta erityisempää nautintoa. Olen nähnyt 2-3 VPS:n ottelua. Kumpaakaan joukkueeseen minulla ei ole mitään tunnesidettä. VPS on suomalainen joukkue, Barcelona ei. En kuitenkaan seuraa jalkapallojoukkueen kotimaata. Seuraan itse jalkapalloa. Olen maanpetturi.

Suomen maajoukkue ja Arsenal on jätetty tästä vertailusta pois, koska molempiin minulla on erityinen tunneside. Molempia rakastan. Rakkauteni vuoksi ne tarjoaa minulle suurenmoisia elämyksiä. Suuria tunteita. Tässä kohdin minä en seuraa jalkapalloa. Tässä kohdin minä seuraan rakkauttani.

[J.P. Sarja]

Lisään vielä sen, että todella osaan arvostaa tunnesidettä jalkapallojoukkueeseen. Todella osaan arvostaa sitä, että moni seuraa kotimaisia sarjoja. Kannattaa kotimaista seuraa. Rakastaa kotimaista jalkapalloa, rakastaa kotimaista jalkapalloseuraa. Tupsin lisäksi minulla ei ole yhteenkään kotimaiseen seuraan mitään erityisempää tunnesidettä. Jossain määrin Tupsinkin kanssa olemme ikävä kyllä onnistuneet ajautumaan erillemme, vaikka ehdottomasti seura on aina sydämessäni ja tilaisuuden tullen käyn otteluissa ja seurailen miten joukkueella menee.

En missään nimessä halveksu suomalaisen jalkapallon ystäviä. Arvostan todella korkealle, niin suomalaisen kuin ulkomaisen jalkapallon ystäviä. Mielestäni jalkapallossa on jotain todella kaunista, kuten myös kannattamisessa. En siis missään nimessä halveksu, päinvastoin.

Sitä en pysty ymmärtämään, miksi niin monien pitää halveksua. Miksi pitää kategorioida? Että pääsee mustamaalaamaan "vääräuskoisia"? Miksi pitää edes mustamaalata, haukkua, loata? Jokaisella jalkapalloilua seuraavalla on varmasti omat syynsä seurata sitä joukkuetta/sarjaa mitä ikinä seuraakin. Enkä pysty ymmärtämään, miten tämä on keneltäkään pois. Suomalaista huonoa itsetuntoako? Oma tapa on se ainoa oikea tapa ja kaikkea muuta pitää halveksua, kaiken muun päälle pitää sylkeä? Tämä asenne on se, mitä minä todella halveksun.

Jokaisella ihmisellä on mielestäni oikeus seurata tai olla seuraamatta jalkapalloa. Kannattaa jotain seuraa tai olla kannattamatta. Seurata jotain tiettyä sarjaa tai olla seuraamatta. Todella monella on tässä kohdin kasvun paikka: se oma tapa ei kuitenkaan ole missään nimessä se ainoa ja oikea tapa. Päinvastoin. Erilaisuus on rikkaus, monilla saroilla. Niin tälläkin.

Rakkaus jalkapalloon ei yksistään taida millään riittää. Itse uskoin, että se on futisforumisteja yhdistävä tekijä. Ikävä kyllä näin ei taida olla. Pitää olla "se oikea" tapa kannattaa. "Se oikea" tapa seurata. Erilaista näkökulmaa ei suvaita, sen päälle syljetään.

Mielestäni todella sokeaa ja itsekästä omaan napaan tuijottamista. Ei näin, ei todellakaan näin.

[TeukkaS]

Olipas niin kiinnostava aihe, että oli pakko hommata nikki tälle kuonaforumille  

TeukkaSaatanaa en enää nikikseni saanut, kun joku mulkku on sen itselleen jo rekisteröinyt.

Asiaan..

Arvon JLCM, olen täysin samaa mieltä kanssasi. Olen koko ikäni tuntenut olevani sekä KuPSin, että Arsenalin kannattaja. KuPSiin hullaannuin luonnollisesti ensimmäisen näkemäni futismatsin (KuPS -KUMU) tunnekuohuissa polvenkorkuisena ja Arsenal teki vaikutuksen, kun isä osti minulle joukkueen pelipaidan Lontoosta samoihin aikoihin. Näihin päiviin asti en ole nähnyt mitään tarvetta pistää näitä ensimmäisten futismuistojen luomia "siteitä" tärkeysjärjestykseen. Kuten JLCM:llä, myös minulla ff-viestihistoriani pursuaa tätä todistelua kaukokannattamisenkin puolesta. Kuitenkin viimeisen vuoden aikana asiat ovat saaneet oikeat mittasuhteet. KuPSia kannatan, Arsenalia symppaan.

Mitä KuPS merkitsee minulle?

Nuoresta iästä huolimatta olen omistanut kausikortin ainakin viimeisen kymmenen vuoden ajan(toki vaihtanut sitä vuoden välein ). Tämän ajanjakson aikana olen nähnyt putoamisen liigasta ykköseen-->edelleen kakkoseen--->uuden nousun ykköseen ja liigaan---->toivoa sekä lohdutonta turhautumista aiheuttavaa hissiliikettä. Saman ajanjakson aikana olen varttunut lapsesta aikuiseksi. Muistan hämärästi liigapelit natiaisena ja Ykkösen vuosien suosikkipelaajani Juha Leskisen yrittämisen ja sponsoroidun pelinumeron. Muistan kuinka isäni kanssa katseltiin Vänärin kenttäkatsomossa iltavalojen loisteessa Kuopion Palloseuran hautaamista Kakkosen syövereihin. Pyry Nokian muutaman hengen kannattajaryhmän "Kuuupsi kakkoseen, kupsi kakkoseen!"-huudot kostuttivat silmät heijastaen giganttisten, kaameaa meteliä pitävien valopylväiden lähettämät säteet rosoisiksi tähtipalloiksi näkökentässä. Muistan loppuvihellyksen jälkeisen hiljaisuuden, jonka vain valojen örinä rikkoi. "Voi perkele! Nyt lähetään kotiin.", vinkkasi isä ollen loppuillan vaiti. Ajateltiin tämän olevan palloseuran hautajaiset..viimeinen matka..tästä ei enää perkele nousta.

Keväällä koitti Kakkonen ja toi kausikortin jälleen lompakkoon.

Viime kauden alla juhlimme liigacupin voittoa. "Minkä vitun cupin?", kysytte. Ainoan pokaalin, jota olen juhlinut koskaan. Ei silloin ole varaa kysyä, onko tämä jämäcuppi. Aivan vitun hieno tunne.

Viime kausi oli hirveä, mutta joukkueen mukana oltiin sekä kotona, että vieraissa. Kyllä sitä suhteellisen monta kertaa tuli itseltään kysyneeksi, miksi helvetissä istun taas auton takapenkillä kaljatölkki kädessä, satojen kilometrien kotimatka edessä. Kaverit ihmettelivät kotona, miksi lähden katsomaan peliä Espooseen, kun tappio on saletti. Vaasan reissu kauden loppupuolella antoi vastauksen paitsi kavereilleni, myös itselleni. Aivan vitun hieno reissu, vitun hieno tunne.

Muistan tunteen, kun Harri Ylönen täräytti Hakan johtoon ratkaisevassa kotiottelussa. Epätoivoinen katse kannattajatovereihin vierellä, vastauksena samanlaisia katseita. Kiroilua. Ottelun jälkeen kovasti olutta.

KuPS on juttu, joka määrää elämää. JLCM:n kuvailema kannattajuuden luomien tunteiden riippumattomuus muusta elämäntilanteesta pitää täysin paikkaansa. Suru muuttuu iloksi ja päinvastoin. Vau.

Mitä Arsenal merkitsee minulle?

Tällä hetkellä se on minulle mukavaa vastapainoa fanaattiselle KuPS-kannattamiselle. Se herättää tunteita, vihaa ja rakkautta, mutta lievemmissä määrin. Toivon joukkueelle kaikesta sydämestäni hyvää, kaunista jalkapalloa arvostan. Mutta isä olisi voinut tuoda minulle aikanaan myös Spursin pelipaidan. Siinä se ero. KuPSin otteluun hän olisi vienyt minut jokatapauksessa, sillä sitä joukkuetta hän kannatti. Perinteet vastaan ostoskeskuksen alelaari.

Arsenal on ulkomaisista joukkueista suosikkini. Kuitenkin osaan käsitellä sekä hyvät, että huonot tunteet järkevästi. Kalja-cuppi on jämäcuppi. Viime aikoina elämäni on ollut aika kiireistä..tämä on selvästi tiputtanut Arsu-seurailun aikataulustani. Kuitenkin samaan aikaan herkuttelen mielessäni lähenevällä futiskaudella. Meikäläisen kausi on kohta vasta aluillaan. Vitun hieno tunne.

-------------------------------------------------------------------

Muuhun keskusteluun:

Ihmettelen, miksi lähes jokainen ulkomaisen joukkueen kannattaja selittää Suomifutis-tyhjiötään sillä, että ei tunne ketään Veikkausliiga-jengiä omakseen? Tämä tuntuu pökerryttävältä ajatukselta. Onko seurarakkaudellakin joku liigalisenssi vai? Tämä on aika huolestuttavaa. Ei kai kannattajuus kysy pelitasoa eihän?

Miksi mieshuoraus ei minunkaan mielestäni ole aidointa kannattamista?

Ajattelen skenaariota, jossa englantilainen parikymppinen kloppi vääntää nettiforumeilla peukkua ylös tai alas KuPSin menestyksen mukaan. On kuulemma pirun rakastunut seuraan ja striimannut Urheilukanavalta viime kauden liigacupin finaalin. Jätkä suunnittelee matkaa keskarille ensi vuodeksi. Joskus laulaa kavereilleen Jani Hartikaisen paita päällä KeltaMustaa.

Aivan tajuton pelle sanoisin. Sympaattista, mutta outoa. HÄN EI OLE OSA MEITÄ!

Täällä paljon todistellaan ulkomaisen seuran kannattamisen luonnollisuutta. Miksi kukaan joutuu todistelemaan, jos asia on luonnollinen? Asia voi olla joidenkin mielestä ok, mutta luonnollisuus on kaukana asiasta, jota selitellään ja motivoidaan jos minkälaisin kommervenkein.

"Rakkautta...pyh. Tykkäämistä se vielä on." sanoi isäni minulle ensimmäisen hh:n aikaan teininä. Jotenkin nuo sanat muistuivat nyt mieleen. Minä todella väitän tietäväni tuon teidän tunteenne. Se tuntuu rakkaudelta, mutta menetätte tältä hienolta lajilta helvetin paljon...oikean rakkauden.

Minä olen nyt vihdoin tullut kaapista. Jatkan Arsun symppailua, mutta poltan energiani Suomi-futiksen parissa.

Korostan, että kannattajuus ei kysy kansallisuutta, mutta vahvaa paikallista sidettä jokatapauksessa.

[TeukkaS]

Loppuun vielä tärkeä huomautus!!!!!!



Tämä ei ollut virallinen siirtyminen tälle palstalle.

Lähden takaisin ykköselle näkemiin moi. :keskari:

[J.P. Sarja]

Ihmettelen, miksi lähes jokainen ulkomaisen joukkueen kannattaja selittää Suomifutis-tyhjiötään sillä, että ei tunne ketään Veikkausliiga-jengiä omakseen? Tämä tuntuu pökerryttävältä ajatukselta. Onko seurarakkaudellakin joku liigalisenssi vai? Tämä on aika huolestuttavaa. Ei kai kannattajuus kysy pelitasoa eihän?

Selittääkö joku suomifutiksen seuraamattomuutta sillä? Parahin Teukka, maajoukkue on osa suomifutista. Lähes poikkeuksetta kaikki tässäkin topicissa ovat ilmoittaneet maajoukkuetta kannattavansa. Onko tällä rakkaudella joku arvokisalisenssi? No ei todellakaan.

Lisäksi varsin monelta löytyy se sydämen valittu alasarjoista, kuten itseltä kolmosesta. Eli kuten sanoitkin, suomifutis ei todellakaan ole sama asia kuin Veikkausliiga. Mutta kuten aiemmin jo toinkin esille, oman kullunnuppuni kanssa olemme pikkuhiljaa kasvaneet vuosien saatossa erillemme, vaikka sydämessäni seuraa aina kannankin.

Osalla tuo symppaaminen ei ole koskaan kasvanut kannattamiseksi tai seurarakkaudeksi. Osalla sitä symppaamista ei ole koskaan edes ollut. Hyvä niin, jokaisella meillä on edelleen omat syymme kannattaa tai olla kannattamatta. Se ei ole keneltäkään pois, ei sinulta eikä minulta.

Täällä paljon todistellaan ulkomaisen seuran kannattamisen luonnollisuutta. Miksi kukaan joutuu todistelemaan, jos asia on luonnollinen? Asia voi olla joidenkin mielestä ok, mutta luonnollisuus on kaukana asiasta, jota selitellään ja motivoidaan jos minkälaisin kommervenkein.

Ei kukaan joudu kannattajuuttaan todistelemaan sen enempää kuin sinä tuossa Kupsin osalta. Kysyvälle vastataan ja muutenkin foorumilla on tapana keskustella. Tämän vuoksi esimerkiksi tässä topicissa omasta kannattajuudesta puhutaan, ei todistella.

Kaikki kunnia toki sinulle rakkaudestasi Kupsia kohtaan. En tätä epäile, enkä edes ajattele, että hieno tekstisi olisi ollut todistelua. Otin sen kuitenkin tässä yhteydessä esille, koska uskoisin, että suurin osa tässä topicissa ei myöskään todistele. Vaan kertoo omista tunteistaan seuraa kohtaan, kuten sinäkin.

"Rakkautta...pyh. Tykkäämistä se vielä on." sanoi isäni minulle ensimmäisen hh:n aikaan teininä. Jotenkin nuo sanat muistuivat nyt mieleen. Minä todella väitän tietäväni tuon teidän tunteenne. Se tuntuu rakkaudelta, mutta menetätte tältä hienolta lajilta helvetin paljon...oikean rakkauden.

Älä väitä tuntevasi kenenkään muun tunnetta. Ei sinulla pitäisi olla edes mitään tarvetta siihen. Pidä omasta tunteestasi kiinni, se varmasti riittää sinulle. Mutta älä missään nimessä ala kertomaan muille mitä he tuntevat. Sitä sinä et voi kuitenkaan tietää.

Toisten tunne kotimaista tai vaikka ulkomaista seuraa kohtaan ei missään nimessä ole sinulta pois, tai keneltäkään muultakaan. Puolustuskannalle asettumisesta syntyy helposti tunne, että ulkomaista seuraa symppaavilta todella itseltään puuttuu se tunne. Tämän tunteen puute pistää kyseenalaistamaan toisten vastaavan. Tältä siis minusta tuntuu, en voisi tietää.

Korostan, että kannattajuus ei kysy kansallisuutta

Totta.

mutta vahvaa paikallista sidettä jokatapauksessa.

Ei missään nimessä. Verrattaessa naisen rakastamiseen, olen aikanaan elänyt varsin pitkään pitkän matkan suhteessa. Naista todella rakastin, koko sydämestäni. Tämä ei missään nimessä vaatinut jatkuvaa yhdessäolo vaan pitkä eteisyys ennemminkin syvensi tunteitamme. Teki niistä entistä voimakkaampia.

Ja kun taas tapasimme, tunne oli sanoinkuvailematon. Kuten on myös tunne, kun taas tapaan rakkaan seurani, pitkän ajan jälkeen, Lontoossa.

[J.P. Sarja]

oikean rakkauden.

Jos tuosta kuluneesta naisen rakastamisesta verrattuna seuran rakastamiseen vielä jatkaisi. Itse uskon tietäväni, mitä rakkaus tarkoittaa. En sitä osaa erityisen hyvin sanoiksi pukea, tuskin yksiselitteisesti kovin moni muukaan. Olen rakastanut kahta naista elämäni aikana. Toisen kanssa tiemme erosivat jo useampia vuosia sitten. Rakkaus häntä koskaan ei kuollut, vaikka emme toisillemme sopineetkaan. Enkä usko, että tuo rakkaus koskaan kuoleekaan. Olemme kuitenkin yhä osa toistemme elämää ja toistemme ajatuksissa, vaikka yhdessä emme pystynytkään elämään. Toinen nainen, jota olen rakastanut ja rakastan, on nykyinen tyttöystäväni. Tunne on todella syvä, molempien naisien kohdalla. Todella kaunis. Parhaimmillaan se tuottaa kokonaisvaltaisesti uskomattoman hyvän olon, pahimmillaan se satuttaa enemmän kuin mikään muu pystyisi satuttamaan. Suuria tunteita, niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

Tuota Teukan ja parin muun mainostamaa paikallissidettä vertaisin rakkauteeni perhettäni kohtaan. Rakastan perheenjäseniäni. En ole saanut valita perhettä, johon synnyin. Uskon, että äidin-/isän/sisarrakkaus on osa monien elämää. Syvää rakkautta, ihan ehdottomasti. Erilaistakin, kuin naisen rakastaminen.

Joillain tiet eroavat "paremman puolikkaan" kanssa, joillain tiet eroavat perheensä kanssa. Jopa rakkaudesta riippumatta. Tämä on ihan normaalia.

Joskus rakkaus iskee kuin metrinen halko, rakkautta ensi silmäyksellä. Joskus se kasvaa ja syvenee hitaasti aikojen kuluessa. On monia tapoja rakastaa.

"Rakkautta...pyh. Tykkäämistä se vielä on."

Elämässäni on myös monia ihmisiä, joista pidän. Joista tykkään. Tätä vertaisin jonkun jalkapalloseuran symppaamiseen. Eli mielellään viettää aikaa toisen kanssa ja toivoo toiselle parasta. Tuntuu, että monilla on kyse tästä, jotka ulkomaista seuraa symppaavat. Tätä ei kuitenkaan pidä sotkea rakastamiseen.

Omalta kohdaltani vertaan Arsenalin rakastamista naisen rakastamiseen. Suhdetta Tupsiin perhesuhteisiini. Molemmat ovat todella paljon enemmän kuin vain symppaamista, pitämistä tai tykkäämistä. Sanoiksi en kovin hyvin osaa tätä pukea, kuten en osaa rakkauttakaan. Ja todella, minulla ei ole mitään tarvetta todistella muille sitä, mitä minä tunnen. Minulle riittää enemmän kuin hyvin se, että todella tunnen.

[JLCM]

mielestäni tuo teukan esimerkki siitä jos joku brittijanari kupsia fanittaisi kertoo luultavasti kaiken oleellisen mikä erottaa mieshuorafanin ja "oikean" kannattajan. Aikoina jolloin itseäni vielä ManU:n kannattajaksi kutsuin, muistan kuinka minusta silti tuntui aina todella vastenmieliseltä jos näin jotain kuvamateriaalia jostain aasialaisista ManU-faneista paidat päällä, kaulahuivit kaulassa jne. Mietin että miksi seuran täytyy markkinoida niin valtavasti tuonne, ei nuo mitään oikeita kannattajia ole. Ja vaikkei täällä kukaan mieshuorista vielä myöntänyt jotenkin kokevansa itsensä paikalliseksi(tai sitten jäivät ykköselle?) niin kyllähän aina yleinen väännön aihe jossain Everton-Liverpool tai ManU-City topikeissa oli kun anti-liverpool ja anti-manu miehet tulivat kertomaan että teidän fanit on kaikki jostain aasiasta, ja sitten joku böördi tai joku muu kaivoi jotain tilastoa esiin missä väite kumottiinkin vääräksi ja että Liverpoolissa on enemmän Liverpoolin kannattajia kuin Evertonin. Tämän jälkeen oli taas rauha maassa. Miksi tälläisista asioista edes keskustellaan...

Ja yhä edelleen Xabi ja muut kun ei vastausta tule. Jos nämä seurat sitten ovat niin maailmanlaajuisia ja paikkakunnalla ei ole väliä ja Liverpoolilaiset ja keravalaiset LFC-fanit ovat samanveroista sakkia, niin mikä oikeasti estäisi Liverpoolin muuttaessa uudelle stadionille piakkoin, sen että uusi koti rakennettaisiinkin Lontooseen(jossa faneja löytyy paljon) tai vaikka kokonaan johonkin muuhun maahan missä faneja löytyy niin paljon että loppuunhan matsit myytäisiin. Tämänhän pitäisi olla ihan ok, eikö? Mikä oikeus pelkillä Liverpoolilaisilla on saada asua niin lähellä tämän maailmanlaajuisen seuran kotia, kun skandinaaviassa joutuu aina kuukausia säästämään että pääsee yhteenkään matsiin. On se väärin!

Ja jipsu, en edelleenkään sano ettetkö tunne vahvasti Arsenalia kohtaan, ja saataat jopa rakastaa(vaikea määrittää). Vertaukset ovat niin vekkuleita että laitetaan oma. Suhteesi Arsenaliin voisi verratta yksipuoliseen rakkauteen. Arsenal ei rakasta sinua takaisin, eikä koskaan voi. Silloin tällöin kun käyt matseissa, voi hetken tuntua että kyllä Arsu rakastaa, mutta kotisohvalle kaukosäätimen eteen palattuasi Arsu on taas täysin muiden ihmisten sylissä, niiden joita se rakastaa, ja sinä olet taas vain henkilö johon Arsu satunnaisesti törmää.....

[J.P. Sarja]

Everton-Liverpool tai ManU-City

Nämä ovat erittäin hyviä esimerkkejä. En itsekään tunne mitään erityisempää vihaa esimerkiksi Spursia kohtaan, Arsenalin kannattajana. Näihin tilanteisiin mielestäni liittyy vahvasti se paikallisside. Nämä eivät kuitenkaan mitenkään liity itse seurarakkauteen. On niin monia eri syitä rakastaa, niin monia tapoja rakastaa. Ei sen parempia tai huonompia kuin muutkaan.

Ja yhä edelleen Xabi ja muut kun ei vastausta tule. Jos nämä seurat sitten ovat niin maailmanlaajuisia ja paikkakunnalla ei ole väliä ja Liverpoolilaiset ja keravalaiset LFC-fanit ovat samanveroista sakkia, niin mikä oikeasti estäisi Liverpoolin muuttaessa uudelle stadionille piakkoin, sen että uusi koti rakennettaisiinkin Lontooseen(jossa faneja löytyy paljon) tai vaikka kokonaan johonkin muuhun maahan missä faneja löytyy niin paljon että loppuunhan matsit myytäisiin.

Verrataanpa nyt jälleen tuohon kaukorakkauteen. Rakastin silloista naistani, kun hän asui Lahdessa. Rakastin häntä ihan yhtä paljon, kun hän asui Corkissa. Ei minun rakkautteni liittynyt millään lailla siihen, missä rakkauteni kohteen kotipaikka oli. Uskoisin jopa, että vaikka Liverpool muuttaisi uudelle stadionille kokonaan muuhun maahan, rakastaisi valtaosa aidoista liverpool-faneista silti Liverpoolia.

Tuohon siirtymiseen liittyy mielestäni edelleen se, että yksi osa seuraa on varmasti se, minkä kaupungin seura se on. Ei kaikki seurassa kuitenkaan edusta nimenomaan sitä paikallissidettä, on niin paljon muutakin. Esimerkiksi Liverpool on yhdysvaltalaisessa omistuksessa, espanjalaisen manageroima ja pelaajatkin ovat kotoisin ympäri maailmaa. Kuten huomattua, ei tämä vaikuta ainakaan hyvin suuren valtaosan faneista kannattamiseen tai rakkauteen seuraa kohtaan.

Liverpool on liverpoolilainen seura. Minä olen tuusulalainen janari. Tunnen rakkautta kotiseutuani kohtaan kuten aivan varmasti moni paikallinen pool-fani myös. Liverpool on syntynyt tiettyyn kaupunkiin. Minä olen syntynyt tiettyyn perheeseen. Itse en pysty perhettäni vaihtamaan, enkä sitä missä olen syntynyt. Liverpoolin jalkapalloseura ei myöskään pysty vaihtamaan sitä, missä se on syntynyt. Tuskin kumpikaan edes haluaisi. Täysin riippumatta siitä, mihin perheeseen kuulun/missä olen syntynyt, pystyn rakastamaan ihmistä täysin eri perheestä ja täysin eri paikkakunnalta. Sama pätee toiseen ihmiseen ja minua kohtaan. Sama pätee myös Liverpoolin jalkapalloseuraan.

Hienoa että otit esille Keravan. Itsehän olen höntsäillyt miesten kakkosta KP-75:ssa Minulla ei ole erityistä tunnesidettä seuraa kohtaan. Eivät osanneet arvostaa riittävästi raudanlujaa topparia. Perkeleet. Kerava on paska paikka.

Ja jipsu, en edelleenkään sano ettetkö tunne vahvasti Arsenalia kohtaan, ja saataat jopa rakastaa(vaikea määrittää). Vertaukset ovat niin vekkuleita että laitetaan oma. Suhteesi Arsenaliin voisi verratta yksipuoliseen rakkauteen. Arsenal ei rakasta sinua takaisin, eikä koskaan voi. Silloin tällöin kun käyt matseissa, voi hetken tuntua että kyllä Arsu rakastaa, mutta kotisohvalle kaukosäätimen eteen palattuasi Arsu on taas täysin muiden ihmisten sylissä, niiden joita se rakastaa, ja sinä olet taas vain henkilö johon Arsu satunnaisesti törmää.....

Tätä en kyllä yhtään allekirjoita. Uskon, että seura rakastaa esimerkiksi Ian Wrightia aivan yhtä paljon silloin kun Ian on paikanpäällä kuin silloin, kun Ian katsoo ottelua kotona televisiosta. Moniin otteluihin kaukana Lontoosta ei edes niillä paljon mainostetuilla paikallisilla faneilla ole mahdollisuutta päästä, seura silti varmasti rakastaa näitä faneja. Fanit rakastavat takaisin, täysin riippumatta siitä, mitä ottelussa tapahtuu.

Uskon, että Arsenal rakastaa joka ainoaa, joka todella rakastaa Arsenalia. Se tunne sekä aito kannattaminen riittää. On monia köyhiä, joilla ei ole varaa mennä katsomaan paikanpäälle Arsenalia. Vaikka kannattaminen olisi mahdollisesti periytynyt isältä pojalle kymmenien ja taas kymmenien vuosien ajan. Tarkoittaako tämä, ettei seura rakasta takaisin, kun ei ole mahdollisuutta päästä paikanpäälle katsomaan ottelua?

Itse en näin usko. Sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi, mutta se eroaa minun vastaavasta. Tuossa aiemmin Teukka otti esille tuon "se on vain tykkäämistä.." ja minulle on tullut mielikuva, että sinun suhde ManU:n oli todella tuota tykkäämistä. Sitä symppaamista. Eli käytännössä puhut nyt asiasta, ulkomaisen jalkapalloseuran rakastamisesta, jota et itse ole koskaan kokenut. Etkä täten ymmärrä. Tällainen mielikuva minulle ainakin syntyi, todellisuutta en voisi tietää.

Loppuun voisi ihan mielenkiinnosta kysyä, miten mielestäsi seura rakastaa faniaan..? Jäin miettimään tuossa, kun aloit puhumaan yksipuolisesta rakkaudesta. Tai mitä tarkoittaa, että seura rakastaa faniaan? Kuka tällöin rakastaa? Mikä on tässä se seura? Itse tuossa puhuin tuossa seuran rakastamisesta "vähän sinne päin", asioista, joiden kautta seura ehkä pystyisi rakastamaan. Henkilöiden kautta, mitä he mahdollisesti ajattelevat faneistaan ympäri maailman. Tuntevat faneja kohtaan, niin paikallisia kuin ulkomaalaisia. Mutta eihän seura sanan varsinaisessa mielessä (esim. yhdistys tai se mitä seura edustaa) pysty rakastamaan. Eli tätä vasten rakkaus olisi aina yksipuolista

[Iron Hammer]

Kannatat seuraa juuri niin paljon kuin näet matseja paikanpäällä. Kaikki muu on selittelyä ja sen tajuaa jokainen.

Topicin voi nyt laittaa lukkoon.

[J.P. Sarja]

Kannatat seuraa juuri niin paljon kuin näet matseja paikanpäällä. Kaikki muu on selittelyä ja sen tajuaa jokainen.

 

[Iron Hammer]

Ok, brenkuissa vielä Kohta nokka kohti Talia

[J.P. Sarja]

Iski houkutus tuossa perustaa topic "Sukurutsauksesta parantuminen..", mutta vedetäänpä asia yhteen ihan täällä. Tuskin tästä aiheesta toista topicia tarvitaan. Seuraavakin ihan vain jauhamisen vuoksi, tottakai. Sukurutsaaja lienee ihan hyvä termi muutenkin vastapainona mieshuoralle. Perustelut:

Eli perhettään tai synnyinseutuaan ei voi valita. Moni rakastaa perhettään, kuten minäkin. Todella syvästi. Myös synnyinseutuaan. Tähän ei vaikuta missään nimessä se, kuinka usein perhettäni näen (Iron Hammer!) tai miten usein synnyinseudullani käyn. Jalkapallon pariin olen ajautunut synnyinseudullani, Tuusulan palloseurassa. Koin olevani tässä seurassa osa perhettä ja jossain määrin koen vieläkin. Vuosia olen asunut jo muualla ja suhde on jossain määrin etääntynyt. Silti välitän seurasta ja kannan sitä mukana sydämessäni. Seuraan tuloksia, käyn mahdollisuuksien mukaan toisinaan fiilispohjalta otteluissa ja toivon menestystä. Menestystä ei oikeastaan koskaan ole ainakaan suuremmassa määrin tullut, eikä tämä ole ikinä haitannut. Olen myös etääntynyt perheestäni jossain määrin, muuttanut pois kotoa ja niin edelleen. Tämä poika on niin sanotusti saateltu maailmalle, varsin luonnollinen jatkumo mielestäni. Kannan silti perhettäni mukana sydämessäni, aina ja ikuisesti.

Kuten jo aiemmin esitinkin, olen ehtinyt elämäni aikana rakastumaan myös kahteen naiseen. En usko, että kummankaan kohdalla olen voinut valita, keneen olen rakastunut. Ehkäpä ulkomuotoon ensin ihastunut ja ottanut tytöstä selvää. Toisen kohdalla tilanne oli "kolahdus" sanan varsinaisessa merkityksessä, rakkautta ensi silmäyksellä. Toisen kohdalla tuo ihastuminen taas syveni rakkaudeksi vuosien saatossa. Minulle ei näiden naisten kohdalla ole ollut mitään merkitystä esimerkiksi sillä, mistä he ovat olleet kotoisin. Eikä muillakaan ns. maallisilla seikoilla. Kuitenkin näistä naisista olen todella syvästi välittänyt. Rakastanut sitä, mitä he edustavat. Sitä, mitä he ovat. Tämä on ollut jopa huomattavasti kiihkeämpää rakkautta kuin perheen välinen rakkaus. Enhän ole sukurutsaaja Tätä rakkautta vertaan siis rakkauteeni Arsenalia kohtaan. Minä en ole voinut valita seuraa, johon olen rakastunut. Jokin herätti aikanaan mielenkiinnon ja ajan myötä ensin rakastuin seuraan, myöhemmin rakkaus on syventynyt. Siihen mitä seura edustaa, siihen mitä seura on. Täysin riippumatta siitä, mistä seura on kotoisin tai muistakaan ns. maallisista seikoista.

Elämäni varrella on ollut myös useita ihastumisia, jotka ovat alkaneet yhtä nopeasti kuin ovat loppuneetkin. Tämä ei ole koskaan siis syventynyt rakkaudeksi. Tällaisia seurojakin minun kohdalla on ollut, useampaan otteeseen. Minulla on elämässäni myös ihmisiä, joista pidän. Joiden kanssa vietän mielelläni aikaa. Elämässäni on myös henkilöitä, joita ihailen. Minulla on myös jalkapalloseuroja ja maajoukkueita, joita ihailen. Seuroja ja maajoukkueita, joista pidän ja joita mielelläni seuraan. Tätä en kuitenkaan missään nimessä sekoita rakkauteen seuraa kohtaan. Ihailu on jotain aivan muuta.

Jo tätäkin vasten on vaikea keskustella, kun monien kanssa puhutaan todennäköisesti eri asioista. Moni ei välttämättä ole koskaan rakastunut ulkomaiseen seuraan, ennemminkin ihaillut ja tykännyt. Tätä vasten he tuskin voivat tietää, mitä ulkomaisen seuran rakastaminen on. Ja jopa epäilevät sitä, että ulkomaista seuraa voisi rakastaa - eihän se heidän itsenkään kohdalla ollut niin. Mutta mitäpä, jos ette vain koskaan ole rakastuneet?

En ole myöskään saanut valita maata, johon synnyn. Jossa olen kasvanut. Rakastan ehdottomasti Suomen jalkapallomaajoukkuetta, niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Tämän rinnastan ennemminkin tuonne perheellisen rakkauden puolelle.

Rakastaa voi monella eri tavalla, rakkautta on monenlaista. Tätäkin vasten on vaikea puhua muiden kanssa seuran rakastamisesta. Se, mitä jokin tarkoittaa itselle, ei välttämättä tarkoita ollenkaan samaa toiselle. Rakastaminen on muutenkin vaikea pukea sanoiksi: mitä rakkaus on? Mitä rakkaus vaatii? Miten rakkaus syntyy? Lisäksi rakkaus ja esimerkiksi se tykkääminen on helppo sotkea toisiinsa. Itsekin teini-ikäisenä olin erään tytön kanssa yhdessä huikeat kaksi viikkoa. Kuvittelin rakastavani enemmän kuin mitään ja että olisimme läpi elämämme yhdessä. Olin silti vain ihastunut, tuon hienon pariviikkoisen.

Arsenalin kanssa olen elänyt jo yli viisitoista vuotta. Huomattavasti kauemmin, kuin yhdenkään naisen kanssa. Uskon todella jo tietäväni, mitä silloin tunnen, kun rakastan. Enkä usko, että rakkauteni Arsenalia kohtaan olisi mikään ohimenevä ihastus, joka syttyy yhtä nopeasti kuin kuoleekin. Tai pelkkää ihailua, tai tykkäämistä. Uskon todella rakastavani Arsenalia. Tiedän sen sydämessäni.

Tiedä sitten, menikö taas todistelun puolelle. Jauhamisen puolelle ainakin. Mutta tämä omalta osaltani. Mielestäni seurarakkaus ei katso aikaa, ei paikkaa. Siinä missä naisenkaan rakastaminen. Ei sitä, kuinka usein näkee toisiaan. Kaipuu toki kasvaa valtavaksi niinä aikoina, kun rakastaan ei pääse näkemään.

[Le God]

Nettiultrat taas vauhdissa. Osaatteko kirjoittaa kotisivujen osoitteen silmät kiinni vai meneekö koko aika noiden selittelyjen rustaamiseen?

[J.P. Sarja]

Nettiultrat taas vauhdissa. Osaatteko kirjoittaa kotisivujen osoitteen silmät kiinni vai meneekö koko aika noiden selittelyjen rustaamiseen?

Uuh. Tulitko jälleen parantamaan keskustelun tasoa, viemään sitä eteenpäin? Teet sen todella ihan itse, jälleen kerran. Hienoa!

Ok, brenkuissa vielä

Ränneille varaukseton

Kohta nokka kohti Talia

Hienoa

[Iron Hammer]

Moni rakastaa perhettään, kuten minäkin. Todella syvästi. Myös synnyinseutuaan. Tähän ei vaikuta missään nimessä se, kuinka usein perhettäni näen (Iron Hammer!) tai miten usein synnyinseudullani käyn. 

  Meni ohi.

Itse aiheesta muistuu mieleen noin neljän vuoden takainen eksymiseni kaverini messissä suomalaisten Newcastle janttereiden kokoontumisajoihin Kallion Pub Heinähattuun. Loppujen lopuksi kävi ilmi, että olin paikan ainoa joka itseasiassa oli käynyt St. James Parkilla (kahdesti Newcastle -West Ham) matsissa.

[J.P. Sarja]

Kannatat seuraa juuri niin paljon kuin näet matseja paikanpäällä. Kaikki muu on selittelyä ja sen tajuaa jokainen.

Meni ohi.

Itse aiheesta muistuu mieleen noin neljän vuoden takainen eksymiseni kaverini messissä suomalaisten Newcastle janttereiden kokoontumisajoihin Kallion Pub Heinähattuun. Loppujen lopuksi kävi ilmi, että olin paikan ainoa joka itseasiassa oli käynyt St. James Parkilla (kahdesti Newcastle -West Ham) matsissa.

Otetaanpa pari esimerkkiä:

Oletetaan, että minä olen käynyt kerran useammin Arsenalin pelissä kuin sinä West Hamin. Kannatanko tällöin Arsenalia yksiselitteisesti enemmän kuin sinä West Hamia? Rakastanko tällöin seuraa yksiselitteisesti enemmän kuin sinä? Esimerkiksi käy kuka tahansa muukin, kuin minä tai sinä.

Oletetaan, että Riku Rikas dikkailee Ch€lskistä ja käy fiilispohjalta seuraamassa paikanpäällä jokaisen ottelun. On myös köyhä perhe, joka on sukupolvien ajan kannattanut Ch€lseaa, mutta rahat riittävät nipinnapin ruokaan. Ei aina siihenkään. Eli ei ole mahdollista käydä peleissä juuri lainkaan, vaikka pari kertaa vuodessa he elävät kuukauden pelkällä kaurapuurolla, että rahat riittävät kalliisiin lippuihin ja pääsevät paikanpäälle katsomaan rakasta seuraansa. Kannattaako Riku Rikas tällöin yksiselitteisesti enemmän Ch€lseaa? Rakastaako hän yksiselitteisesti enemmän Ch€lseaa?

[Iron Hammer]

Otetaanpa pari esimerkkiä:

Oletetaan, että minä olen käynyt kerran useammin Arsenalin pelissä kuin sinä West Hamin. Kannatanko tällöin Arsenalia yksiselitteisesti enemmän kuin sinä West Hamia? Rakastanko tällöin seuraa yksiselitteisesti enemmän kuin sinä? Esimerkiksi käy kuka tahansa muukin, kuin minä tai sinä.

Ei kerta homoksi tee, mutta jos eroa matseissa käymiseen kertyy huomattava määrä jokainen(matseissa käyvä) tajuaa eron.

Oletetaan, että Riku Rikas dikkailee Ch€lskistä ja käy fiilispohjalta seuraamassa paikanpäällä jokaisen ottelun. On myös köyhä perhe, joka on sukupolvien ajan kannattanut Ch€lseaa, mutta rahat riittävät nipinnapin ruokaan. Ei aina siihenkään. Eli ei ole mahdollista käydä peleissä juuri lainkaan, vaikka pari kertaa vuodessa he elävät kuukauden pelkällä kaurapuurolla, että rahat riittävät kalliisiin lippuihin ja pääsevät paikanpäälle katsomaan rakasta seuraansa. Kannattaako Riku Rikas tällöin yksiselitteisesti enemmän Ch€lseaa? Rakastaako hän yksiselitteisesti enemmän Ch€lseaa?

Huono esimerkki, muutama sata puntaa vuodessa kausariin löytyy jopa Bermondseyn Pikey-Miken taskusta jos halua vain on. Put yer money where yer mouth is.

[PalkintoPalli]

Mieshuoria molemmat. Aivan sama.

[J.P. Sarja]

Huono esimerkki, muutama sata puntaa vuodessa kausariin löytyy jopa Bermondseyn Pikey-Miken taskusta jos halua vain on.

Moni jalkapallofani elää maailmassa köyhyysrajan alapuolella. Kodittomana, ilman ruokaa. Itse ainakin käyttäisin tällöin ne pennoset, jotka saan raavittua kasaan, ruokaan. Ihan vain elääkseni. Ehkäpä olen sitten huono fani, kun pidän itseni mieluummin hengissä kuin ostan rakastamani seuran kausikortin.

Put yer money where yer mouth is.

Rahalla ei ikävä kyllä osteta rakkautta. Huoran voi ostaa hetkeksi itselleen toki, noin esimerkkinä.

[dasMan]

huvittavaa seurata näitä mieshuorien selityksiä.

Verrataanpa nyt jälleen tuohon kaukorakkauteen. Rakastin silloista naistani, kun hän asui Lahdessa. Rakastin häntä ihan yhtä paljon, kun hän asui Corkissa. Ei minun rakkautteni liittynyt millään lailla siihen, missä rakkauteni kohteen kotipaikka oli.

Jpisku: selität tästä kaukorakkaudesta ex-tyttöösi, mutta sehän on juuri syntynyt paikallisesti Suomessa, eli vertauksesi ei toimi, se ei puhu puolestasi. Eli olet kohdannut tytön ihminen ihmiselle -periaatteella Suomessa luonnollisesti ja sitten tyttö muuttanut jonnekin.
Mieshuoruus on edelleen sitä kuin ihastuisi Jessica Alban kuvaan slut-topiikissa ja väittäisi tätä ihastusta aidoksi ihmissuhteeksi. Näin ei ole, kuvakejtun katsominen ei ole ihmissuhde, vaan kyseessä on yksipuolinen illuusio.

Itse hyväksyn mieshuorat vain tietyissä poikkeusoloissa: esim. jos on asunut Englannissa tietyssä kaupungissa hyvin useita vuosia (ehkä kymmeniä), tutustunut paikallisiin ja merkittävällä tavalla sosiaalistunut alueeseen. Silloin voi ehkä jollain tasolla sanoa, että on osa seuraa - muussa tapauksessa näiden suomalaisten kaukosäädinfanien selitykset ovat täysin naurettavia tekosyitä omalle illuusiosuhteelle.

[John Rambo]

Se tuntuu rakkaudelta, mutta menetätte tältä hienolta lajilta helvetin paljon...oikean rakkauden.

Minä olen nyt vihdoin tullut kaapista. Jatkan Arsun symppailua, mutta poltan energiani Suomi-futiksen parissa.

Korostan, että kannattajuus ei kysy kansallisuutta, mutta vahvaa paikallista sidettä jokatapauksessa.

Siellä ensimmäisessä virkkeessähän se tulikin lähestulkoon täydellisesti ilmaistuna

...mutta ei, kannattajuus ei aina kysy edes paikallista sidettä: http://www.bruxellesbianconera.com/

Edelleen melko naurettavaa verrata suomifutista suomalaiseen musiikkiin tai suomalaisiin elokuviin tai naisiin. Puhe oli nimenomaan futisihmisistä, jalkapallokannattajista!! Sitten kyllä vedotaan maajoukkueeseen jota huntataan silloin tällöin. Edelleen kysyn mitä jp ja muut konkreettisesti tekevät suomifutiksen eteen kun kerran selittelevät niin kovasti?

[J.P. Sarja]

huvittavaa seurata näitä mieshuorien selityksiä.

Kuin myös sukurutsaajien
 

Jpisku: selität tästä kaukorakkaudesta ex-tyttöösi, mutta sehän on juuri syntynyt paikallisesti Suomessa, eli vertauksesi ei toimi, se ei puhu puolestasi.

Niin. Mehän emme olleet enää yhdessä kun tyttö muutti Corkiin. Rakastin häntä silti. Nyt asumme väliaikaisesti molemmat Tampereella. Rakastan yhä.

Maailma on väärällään ihmisiä, jotka ovat tavanneet toisensa ja rakastuneetkin täysin muualla kuin synnyinmaassaan, tai maassa jossa kumpikaan olisi pidempään asunut. Tällä "paikallisuudella" ei ole siis välttämättä mitään merkitystä, kuten ei seurarakkaudessakaan. En edelleenkään sano, ettei tuo paikallisuus voisi olla yksi vaikuttava tekijä (vrt. Tups tai Suomen maajoukkue minun kohdallani). Silloinkin tosiaan vain yksi pieni tekijä. Välttämättä sitä ei missään nimessä tarvita. Ei tarvitse rakastaa kaupunkia, kaupunkilaisia tai mitään muutakaan rakastaakseen jalkapalloseuraa. Ei missään nimessä.

Seuraavassa esimerkki rakkaudesta ilman rajoja:

Eli olet kohdannut tytön ihminen ihmiselle -periaatteella Suomessa luonnollisesti ja sitten tyttö muuttanut jonnekin.

Tämä suomalainen tyttö tapasi Corkissa irlantilaisen pojan, jonka kanssa ovat jo pidempään seurustelleet. Rakastavat toisiaan, näin uskon ja näin minulle on kerrottu - en toki voi tätä kuitenkaan varsinaisesti tietää. Vaikeahan se on tietää, mitä toinen tuntee. Joskus omalta osaltaankin. Muuttavat yhteen Irlantiin piakkoin. Kaikkea hyvää heille

Mieshuoruus on edelleen sitä kuin ihastuisi Jessica Alban kuvaan slut-topiikissa ja väittäisi tätä ihastusta aidoksi ihmissuhteeksi. Näin ei ole, kuvakejtun katsominen ei ole ihmissuhde, vaan kyseessä on yksipuolinen illuusio.

Tämähän on nyt mielestäni nimenomaan sitä ihailua. Kuten itse ihailen vaikka jo esille ottamaani David Bowieta. Ihailen hänen persoonaansa ja ennenkaikkea musiikkiaan. Kerran olen päässyt livenä katsomaan, oli hieno keikka.

Ihailen myös Natalie Portmania. Helvetin hyvännäköinen likka. Mielelläni katselen hänen kuviaan netissä tai lehtien sivuilla.

Ihailen Barcelonaa, etenkin heidän hyökkäykseen perustuvaa pelitapaa. Heidän pelejään on kovin usein ilo seurata, suorastaan nautinto.

Tämä ihailu on kuitenkin täysin eri asia kuin minun tunnesiteeni ja tunteeni Arsenalia kohtaan.

Itse hyväksyn mieshuorat vain tietyissä poikkeusoloissa: esim. jos on asunut Englannissa tietyssä kaupungissa hyvin useita vuosia (ehkä kymmeniä), tutustunut paikallisiin ja merkittävällä tavalla sosiaalistunut alueeseen. Silloin voi ehkä jollain tasolla sanoa, että on osa seuraa - muussa tapauksessa näiden suomalaisten kaukosäädinfanien selitykset ovat täysin naurettavia tekosyitä omalle illuusiosuhteelle.

Sinulla on toki täysi oikeus tähän. Saat hyväksyä kenet haluat tai olla hyväksymättä. Ei se keneenkään muuhun vaikuta kuin sinuun itseesi. Saat siis olla hyväksymättä ja vaikka kiukutella "aidosta kannattamisesta" ihan rauhassa, ei se ainakaan minun mielipiteitäni saati tunteita muuta mihinkään. Tuskin kenenkään muunkaan.

Otetaanpa jälleen esimerkki:

Menepä kertomaan hartaalle uskovaiselle, ettei Jumalaa ole olemassa. Ettei hän ole koskaan tavannut Jumalaa, eikä täten voi Jumalaa rakastaa. Voit varmasti perustella kantasi ihan pätevästi, kuten myös uskovainen. Ei tämä kuitenkaan vaikuta mitään siihen, mitä kyseinen uskovainen tuntee.

Hän todella rakastaa Jumalaa. Vaikka ei ole koskaan käynyt paikanpäällä Jumalaa katsomassa, saati edes tavannut Jumalaa. Hän rakastaa Jumalaa jopa riippumatta siitä, onko Jumalaa edes olemassa. Hän tuntee tämän sydämessään.

Ja ei, mahdollisesti tämä harras uskovainen ei tiedä Jumalasta sitäkään vähää, mitä forumistirunkkari Jessica Albasta. Tärkeintä on, että uskovainen tuntee jotain sydämessään. Jotain todella suurta. Rakkautta. Aivan samoin kuin minäkin tunnen Arsenalia kohtaan.

[Iron Hammer]

Montako saman ulkomaisen seuran matsia muuten porukka täällä on nähnyt paikanpäällä? Ihan mielenkiinnosta kyselen, antaa vähän perspektiiviä näihin keskusteluihin.