Siankasvattaja_31
Poissa
|
|
Vastaus #875 : 20.08.2010 klo 09:53:21 |
|
Jotain pieniä asioita, joita voitaisiin tehdä paremmin myös näillä taloudellisilla resursseilla toki on. Suuri yleisö muodostaa mielipiteensä Veikkausliigasta myös televisiointien perusteella ja siellä pääkameroiden paremmalla sijoittelulla saataisiin todella radikaali muutos aikaan. Jokainen voi verrata IFK-AC Oulu -pelin koostetta UrhoTV:n sivuilla vaikkapa johonkin Hongan kotimatsiin. IFK-AC Oulu pelissä kenttä näyttää huimasti suuremmalta (vaikka Maarianhaminassa on todellisuudessa liigan pienin kenttä) ja pelitempo aivan eri tasoiselta kuin läheltä maan tasalta kuvatuissa matseissa. Se, että sivuttaisliikettä ei pysty hahmottamaan, vaikuttaa myös siihen, millaisena pelitempo nähdään. Tuosta asiasta samaa mieltä. Itse asiassa tuo Pennasen maalin jos näyttäisi satunnaiselle ohikulkijalle videolta (paidanvärit jotenkin suttaamalla), saisi varmaan vastaukseksi "kai siinä Rooney tekee maalin inglännissä?" toki sitten kuuden kannattajan tuuletukset kuvaamalla asia paljastuu... Ja näistä samoista kameroista menee kuvat Urheiluruutuun ja muihin, joten todellakin ensimmäinen askel olisi pääkameran nosto korkealle "ison maailman tyyliin". Silloin tavantallaajat huomaisivat että ei se Veikkausliiga olekaan mitään räpellystä, se vain on näyttänyt ennen siltä kameroiden vuoksi.
|
|
|
|
puolivesipude
Poissa
|
|
Vastaus #876 : 09.07.2011 klo 03:06:34 |
|
Yritin etsiskellä samankaltaista topiccia, mutta enpä löytänyt. Ainakaan sellaista minkä edellinen viesti ei olisi yli parin vuoden takaa. Jos tällainen löytyy niin tämä toki vittuun.
Olen aina ollut mieshuora (barcahuora since 2009), en toki pahin mahdollinen versio joka laulaa ruudulle ja heittelee tuoppeja kilpailevien fanien pöytäseurueisiin. Olen myös aina käynyt paikallisen seurani peleissä jo ihan juniorista lähtien ja seurannut aktiivisesti suomen maajoukkueen suorituksia. Siltikin olen huorannut Barcaa varmaan n. vuodesta -2009 (nevöforget!). Viime aikoina olen pyöritellyt päässäni ajatusta että, jos esimerkiksi Barcelona kohtaisi AC Oulun, niin kyllä minä Oulua kannattaisin, joten miten barca voi olla silloin suosikkiseurani. Sama homma jatkuisi suomenkin sisällä AC Oulu-HJK (OULU), OPS-AC Oulu (Oulu), joten eikö tällä logiikallani lempijoukkueeni ole AC Oulu. Lisäksi minua on alkanut suoraan sanottuna hävettää se kuinka vähän käyn paikan päällä peleissä, vaikka lukema onkin ollut koko ajan nousussa Oulussa asuessani. Maajoukkueen pelissä olen käynyt vain kerran, olisiko ollut kyseessä 2008 mm-karsinnat tuolloin ja pelinä Suomi-Saksa, toki olen muut pelit seurannut himassa tai pubissa.
Ihan uskomanto kiimaa aiheuttaa Oulun menestys... Nimenomaan Nuren kulmat (lopussa) ja muutenkin aacee oulun fanien kiima joka koettiin 2008! Vittu sitä kiiimaa!
Tämän sanottuanikin en aio silti lopettaa barcan seuraamista ja toki joitain joukkuetta muita hyökkäääväää palloa pelaavia joukkueita tulee symppailtua, mutta ouluaisen futiksen tukeminen omalta osaltani lähtee nousuun, joten liittykää rintamaan te loput barchuorat
aaceee OULU! Mutta myös Messi.
|
|
|
|
|
Jack the Ripper
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan, sympatiat AFCW, SAFC
|
|
Vastaus #878 : 13.05.2012 klo 19:26:01 |
|
Kyllä nyt viimeistään huomaa "parantuneensa" mieshuorauksesta, koska tämän päivän dramaattinen valjun päätöskierros ei hetkauta elämää mihinkään suuntaan. Vielä n. 4 vuotta sitten olisin ollut varmasti aika hajalla tuollaisten käänteiden jälkeen...
|
|
|
|
Kuku
Poissa
Suosikkijoukkue: Tamperelaiset muoviseurat ja kabinettinousijat
|
|
Vastaus #879 : 15.05.2012 klo 14:23:44 |
|
Verrattavissa ns. "eheytymiseen"? (seksuaalisesti poikkeavien auttaminen takaisin normaaliin elämään). Onko siis edes mahdollista?
|
|
|
|
León
Poissa
Suosikkijoukkue: Nettihuligaani
|
|
Vastaus #880 : 15.05.2012 klo 14:35:59 |
|
Verrattavissa ns. "eheytymiseen"? (seksuaalisesti poikkeavien auttaminen takaisin normaaliin elämään). Onko siis edes mahdollista?
No ainakin siinä mielessä, että fundamentalismissaan nämä oikeinkannattajat ovat verrattavissa Päivi Räsäsen joukkoihin. Eiköhän tuo täten putoa samaan kategoriaan uskonnon kanssa? Vastaus on siis kyllä.
|
|
|
|
atsl
Poissa
|
|
Vastaus #881 : 18.05.2012 klo 16:31:16 |
|
Tämä jos jokin on huolestuttavaa.
Turkulainen hymähtää.
|
|
|
|
atsl
Poissa
|
|
Vastaus #882 : 18.05.2012 klo 16:40:56 |
|
Pitänee tunnustaa että Veikkausliiga alkoi kiinnostaa vasta noin neljä vuotta sitten, jonka jälkeen kiima nousi kausi kaudelta. Sitä ennen tuli seurattua etenkin bundesliigaa ja zämppäriä, melkoisesti myös Atletico Madridin kuuluisia pupeltamisia. Kuitenkin vasta veikkausliiga herätti "ME" fiiliksen, jonka parissa viihdyn huomattavasti paremmin.
|
|
|
|
Teppanan Nurmela
Poissa
|
|
Vastaus #883 : 18.05.2012 klo 16:52:24 |
|
Yritin etsiskellä samankaltaista topiccia, mutta enpä löytänyt. Ainakaan sellaista minkä edellinen viesti ei olisi yli parin vuoden takaa. Jos tällainen löytyy niin tämä toki vittuun.
Olen aina ollut mieshuora (barcahuora since 2009), en toki pahin mahdollinen versio joka laulaa ruudulle ja heittelee tuoppeja kilpailevien fanien pöytäseurueisiin. Olen myös aina käynyt paikallisen seurani peleissä jo ihan juniorista lähtien ja seurannut aktiivisesti suomen maajoukkueen suorituksia. Siltikin olen huorannut Barcaa varmaan n. vuodesta -2009 (nevöforget!). Viime aikoina olen pyöritellyt päässäni ajatusta että, jos esimerkiksi Barcelona kohtaisi AC Oulun, niin kyllä minä Oulua kannattaisin, joten miten barca voi olla silloin suosikkiseurani. Sama homma jatkuisi suomenkin sisällä AC Oulu-HJK (OULU), OPS-AC Oulu (Oulu), joten eikö tällä logiikallani lempijoukkueeni ole AC Oulu. Lisäksi minua on alkanut suoraan sanottuna hävettää se kuinka vähän käyn paikan päällä peleissä, vaikka lukema onkin ollut koko ajan nousussa Oulussa asuessani. Maajoukkueen pelissä olen käynyt vain kerran, olisiko ollut kyseessä 2008 mm-karsinnat tuolloin ja pelinä Suomi-Saksa, toki olen muut pelit seurannut himassa tai pubissa.
Ihan uskomanto kiimaa aiheuttaa Oulun menestys... Nimenomaan Nuren kulmat (lopussa) ja muutenkin aacee oulun fanien kiima joka koettiin 2008! Vittu sitä kiiimaa!
Tämän sanottuanikin en aio silti lopettaa barcan seuraamista ja toki joitain joukkuetta muita hyökkäääväää palloa pelaavia joukkueita tulee symppailtua, mutta ouluaisen futiksen tukeminen omalta osaltani lähtee nousuun, joten liittykää rintamaan te loput barchuorat
aaceee OULU! Mutta myös Messi.
Moi Juha Malinen! Kiva kuulla, että sinäkin olet foorumilla.
|
|
|
|
Kaarlo Ulkosyrjä
Poissa
Suosikkijoukkue: Laivastonsiniset, Taivaansiniset
|
|
Vastaus #884 : 18.05.2012 klo 18:28:47 |
|
Suomen kallein mieshuora ja yliarvostetuin valmentaja.
Lainaan tähän vielä Kari Virtasta: "- Haluan, että kontrolloimme pelejä ja pidämme palloa, mutta tulos on kuitenkin tyyliä tärkeämpi. Hyökkäävä pelitapa ja pallonhallinta on nykytrendi, suorastaan uskonkappale, joka saa kokeneen valmentajan hymähtämään. - Koutsien keskuudessa vallitsee "pikku-barcelonamaisuus", kaikki haluavat pelata hienoa ja hyvää peliä, vaikkei siihen olisi edellytyksiä, Virtanen tuhahtaa.
Tähän sitten vielä Ykkösen tämän hetkinen sarjataulukko.
|
|
|
|
Kohtalon Kolmisormi
Poissa
Suosikkijoukkue: Oululainen jalitsu ja telkkarista sitten Barca per
|
|
Vastaus #885 : 19.05.2012 klo 09:07:46 |
|
Pakko kyllä tähän väliin sanoa, että mieshuoraus on taakse jäänyttä elämää ainakin minulla. Barcan mokailut UCL:ssä ja kotimaan sarjassa olisivat aiheuttaneet vielä n. vuosi sitten äärettömän määrän vitutusta. Nyt tunneskaala pysyi kuosissa, ainoa asia mikä oikeastaan harmitti oli se, että joku selssi meni täydellisellä antijalkapallolla finaaliin. Noh, sellaista se jalkapallo välillä on, mikä on ihan hyvä juttu oikeastaan - kunhan ei liian usein tapahdu. Nyt kesällä keskityn kotikaupunkini joukkueisiin aivan täysillä. Rahalla ei voi ostaa yhteisöllisyyden ihanaa fiilistä. Paikallisen jalkapallon puolesta
|
|
|
|
ForzaInter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Mieshuorat
|
|
Vastaus #886 : 19.05.2012 klo 09:22:50 |
|
Suomen kallein mieshuora ja yliarvostetuin valmentaja.
Lainaan tähän vielä Kari Virtasta: "- Haluan, että kontrolloimme pelejä ja pidämme palloa, mutta tulos on kuitenkin tyyliä tärkeämpi. Hyökkäävä pelitapa ja pallonhallinta on nykytrendi, suorastaan uskonkappale, joka saa kokeneen valmentajan hymähtämään. - Koutsien keskuudessa vallitsee "pikku-barcelonamaisuus", kaikki haluavat pelata hienoa ja hyvää peliä, vaikkei siihen olisi edellytyksiä, Virtanen tuhahtaa.
Tähän sitten vielä Ykkösen tämän hetkinen sarjataulukko.
Mikäs tossa nyt oli sitä mieshuoraa?
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #887 : 19.05.2012 klo 11:07:31 |
|
Pakko kyllä tähän väliin sanoa, että mieshuoraus on taakse jäänyttä elämää ainakin minulla. Barcan mokailut UCL:ssä ja kotimaan sarjassa olisivat aiheuttaneet vielä n. vuosi sitten äärettömän määrän vitutusta. Nyt tunneskaala pysyi kuosissa, ainoa asia mikä oikeastaan harmitti oli se, että joku selssi meni täydellisellä antijalkapallolla finaaliin. Noh, sellaista se jalkapallo välillä on, mikä on ihan hyvä juttu oikeastaan - kunhan ei liian usein tapahdu. Nyt kesällä keskityn kotikaupunkini joukkueisiin aivan täysillä. Rahalla ei voi ostaa yhteisöllisyyden ihanaa fiilistä. Paikallisen jalkapallon puolesta Onneksi olkoon, jos tämä "uusi minä" tuntuu hyvältä. Tunnen itse aika paljon prostituoituja eli suomeksi sanottuna huoria, naishuoria. Kaksi heistä on päässyt peppubusineksesta eroon viimeisen vuoden aikana. Kyseessä oli pitkän aikavälin tavoite, ja kumpikin on ikionnelinen asian johdosta. Kerronko terveisiä?
|
|
|
|
Stig Tøfting
Poissa
|
|
Vastaus #888 : 19.05.2012 klo 11:49:36 |
|
Kerronko terveisiä?
Kerro vaan. Mitäs duunia äitisi ja siskosi nykyään tekevät?
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #889 : 19.05.2012 klo 12:32:12 |
|
Kerro vaan. Mitäs duunia äitisi ja siskosi nykyään tekevät?
Äitini on kuollut, ja siskoa minulla ei ole koskaan ollut.
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #890 : 19.05.2012 klo 17:24:37 |
|
Kyllähän Päivi Räsänen on verrattavissa ennemminkin Veikkauksen ja Ylen urheiluporukoihin, jotka ovat kasvaneet brittipalloilua tv:stä katsoen ja vakiota pelatessa. Tuo on se perinteinen jalkapallon seuraamismuoto tekstitv:llä höystettynä ja tämä katsontakanta ja sen puolustelu huomattavasti lähempänä fundamentalististista näkökantaa kuin varsin uusi suuntaus kotimaisen jalkapallon kannattamisesta ja esille nostamisesta. Maailma muuttuu ja, vaikka sen monesti väitetäänkin pienenevän, niin samanaikaisesti myös paikalliskulttuurien arvostua on nousussa. Ja tämä näkyy myös "uskalluksena" tuoda esille kannatuksensa paikallista seuraa kohtaan ja paheksuntansa ulkomaisten seurojen etäkannattamista kohtaan. Hieno suuntaus, jota nyt on jo kestänyt toista kymmentä vuotta. Vauhti tuntuu koko ajan hieman kiihtyvän ja eiköhän tässäkin asiassa Ruotsi ja muut Pohjoismaat ainakin jollain tapaa kiinni oteta
|
|
|
|
Earl Godwin
Poissa
Suosikkijoukkue: Democracy Dies in Darkness
|
|
Vastaus #891 : 19.05.2012 klo 17:36:58 |
|
Kyllähän Päivi Räsänen on verrattavissa ennemminkin Veikkauksen ja Ylen urheiluporukoihin, jotka ovat kasvaneet brittipalloilua tv:stä katsoen ja vakiota pelatessa. Tuo on se perinteinen jalkapallon seuraamismuoto tekstitv:llä höystettynä ja tämä katsontakanta ja sen puolustelu huomattavasti lähempänä fundamentalististista näkökantaa kuin varsin uusi suuntaus kotimaisen jalkapallon kannattamisesta ja esille nostamisesta. Maailma muuttuu ja, vaikka sen monesti väitetäänkin pienenevän, niin samanaikaisesti myös paikalliskulttuurien arvostua on nousussa. Ja tämä näkyy myös "uskalluksena" tuoda esille kannatuksensa paikallista seuraa kohtaan ja paheksuntansa ulkomaisten seurojen etäkannattamista kohtaan. Tyhmiä ja suomifutikselle karhunpalveluksen tekeviä mielipiteitä (etäkannatuksen paheksunta) on uskallettu tuoda ilmi aina, ei siinä ole mitään uutta. Hieno suuntaus, jota nyt on jo kestänyt toista kymmentä vuotta. Vauhti tuntuu koko ajan hieman kiihtyvän ja eiköhän tässäkin asiassa Ruotsi ja muut Pohjoismaat ainakin jollain tapaa kiinni oteta Todellisuudessa Veikkausliigan yleisömäärät pienevät vuosi vuodelta. Peruskatsojajengi on ikääntyvää, eikä nuoria ole onnistuttu houkuttelemaan läheskään tarpeeksi korvaamaan jo ihan silkkaa luonnollista poistumaa.
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #892 : 19.05.2012 klo 17:51:20 |
|
Viinioksennus heti kommentoimassa. Onneksi olet olemassa, sillä osoitat oivasti, että mieshuoraus on sairaus. Onneksi jopa sinä voit siitä parantua. Tekstiä nyt onturha kommentoida muuten kuin sanomalla, että jos tyyppi on 99% kirjoittamissaan väittämissä väärässä, niin tuo teksi ei lukemattakaan varmasti siihen jäljelle jäävään prosenttiin mahdu.
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #893 : 19.05.2012 klo 17:57:27 |
|
e: no, oli pakko kuitenkin lukea ja tottakai olet taas väärässä. Mieshuorauksenpaheksunta laajassa mittakaavassa sekä kotimaisten joukkueiden organisoitu kannattaminen on kyllä tämän vuosituhannen juttu ja onkoko ajan selvässä kasvussa. Miten katsojamäärät tähän liittyvät? Puhetta oli mieshuorauksen paheksumisesta sekä oman seuran näkyvästä kannattamisesta. Taas kerran: vain viinikala voi olla aina väärässä (kukahan on tämän topikin fundamentalisti?)
|
|
|
|
Earl Godwin
Poissa
Suosikkijoukkue: Democracy Dies in Darkness
|
|
Vastaus #894 : 19.05.2012 klo 18:17:41 |
|
e: no, oli pakko kuitenkin lukea ja tottakai olet taas väärässä. Mieshuorauksenpaheksunta laajassa mittakaavassa sekä kotimaisten joukkueiden organisoitu kannattaminen on kyllä tämän vuosituhannen juttu ja onkoko ajan selvässä kasvussa. Mieshuorien paheksunta voi olla uusi juttu, mutta typerät mielipiteet eivät todellakaan. Ja sitähän se on, typeryyttä - pystyttämällä keinotekoista vastaikkainasettelua kansainvälisen ja kotimaisen futiksen väliin ammutaan pelkästään kotimaista futista jalkaan. Miten katsojamäärät tähän liittyvät? Puhetta oli mieshuorauksen paheksumisesta sekä oman seuran näkyvästä kannattamisesta. Jos katsoo sen että katsomossa on parikymmenpäinen "organisoitu kannattajasakki" eikä juurikaan ketään muuta, Pohjoismaiden tasoiseksi futiskulttuuriksi, niin mikäs siinä sitten.
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #895 : 19.05.2012 klo 18:32:15 |
|
Omaan jalkaan ei todellakaan ammuta korostamalla oman seuran tärkeyttä. Kummasta on enemmän hyötyä kotimaiselle jalkapallolle: korostamalla englantilaisten joukkueiden hyvyyttä vai paikallisten seurojen hyvyyttä?
Ja missäänen ole sanonut, että Suomessa oltaisiin pohjoismaisella tasolla kannatuskulttuurissa. Paitsi toki maajoukkueen kohdalla ollaan jo varsin hyvällä mallilla. Ja siitä suurkiitos seurojen kannattajaryhmissä tehdylle pioneerityölle.
Mieshuoria yhdistää aina muuten sama asia: tekstejä ei joko osata lukea tai ne tulkitaan tahalleen väärin ja vastataan aidan vierestä. Osoittaa toki, että kirjoittajila ei oikeasti ole mitään järkevää vastinetta. Hyvä esimerkki muuten fundamentalistisesta toimintatavasta - asioita ei edes käsitellä, vaan ne sivuutetaan asiaa sivuavilla kommenteilla.
Muuten, mihin perustuu väite, että katsomoissa keski-ikä olisi noussut? Palloliiton ja seurojen katsojatutkimuksissa kun on tullut ilmi aivan toisenlainen trendi. Ja samoin tähän liittyen seurojen katsojatulot ovat selvästi nousseet aiemmasta. Vaikka ilmoitetut luvut eivät olekaan nousseet, on nuorten osuus noussut, maksaneiden katsojien määrä ja osuus kasvanut .
Mutta toki on aina hienoa lakaista matolle pioneerien tekemä työ kannattajakulttuurin eteen, huorata jonkintoisen maan potkupalloilijoita ja vieläpä jollain tapaa asettua heidän kenkiinsä - "me" jonkin tuntemattoman kaupungin potkupallojoukkueen kannattajat. Toki tuo ajatusmaailma sitten ilmenee kirjoituksissa jalkapallosta, joissa ko mieshuoraajat ovat järjestäen väärässä ja perustelevat kantojaan vanhakantaisilla näkökulmilla netin ja tekstitv:n äärellä. Uskottavuus siis on pyöreä nolla.
|
|
|
|
Knossos
|
|
Knossos
Vastaus #896 : 19.05.2012 klo 18:42:09 |
|
Miksi muuten Viinioksa mieshuoraa jalkapallossa, mutta halveksuu jääkiekkomieshuoria?
|
|
|
|
Earl Godwin
Poissa
Suosikkijoukkue: Democracy Dies in Darkness
|
|
Vastaus #897 : 19.05.2012 klo 19:56:08 |
|
Omaan jalkaan ei todellakaan ammuta korostamalla oman seuran tärkeyttä. Kummasta on enemmän hyötyä kotimaiselle jalkapallolle: korostamalla englantilaisten joukkueiden hyvyyttä vai paikallisten seurojen hyvyyttä?
Ja missäänen ole sanonut, että Suomessa oltaisiin pohjoismaisella tasolla kannatuskulttuurissa. Paitsi toki maajoukkueen kohdalla ollaan jo varsin hyvällä mallilla. Ja siitä suurkiitos seurojen kannattajaryhmissä tehdylle pioneerityölle.
Mieshuoria yhdistää aina muuten sama asia: tekstejä ei joko osata lukea tai ne tulkitaan tahalleen väärin ja vastataan aidan vierestä. Osoittaa toki, että kirjoittajila ei oikeasti ole mitään järkevää vastinetta. Hyvä esimerkki muuten fundamentalistisesta toimintatavasta - asioita ei edes käsitellä, vaan ne sivuutetaan asiaa sivuavilla kommenteilla. Typerää uhoa ja itkuraivarointia ilman asian tippaa. Muuten, mihin perustuu väite, että katsomoissa keski-ikä olisi noussut? Palloliiton ja seurojen katsojatutkimuksissa kun on tullut ilmi aivan toisenlainen trendi. Lähde? Ja samoin tähän liittyen seurojen katsojatulot ovat selvästi nousseet aiemmasta. Lähde? Vaikka ilmoitetut luvut eivät olekaan nousseet, on nuorten osuus noussut, maksaneiden katsojien määrä ja osuus kasvanut . Lähde?
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #898 : 19.05.2012 klo 20:08:53 |
|
Eli ei löydy mitään kommentoitavaa. Ns. menit sanattmomaksi. Ja kun kysyn tiedollesi perustetta, niin sivuutat asian kyselemällä lähteitä minun esittämiini tietoihin. Ymmärrätkö, miltä se oikeasti vaikuttaa? Lähde tiedoilleni: Veikkauliigan asiakastutkimukset, saar ne varmasti toimistolta luettavaksi. Kasvaneisiin tuloihin taas löydät faktat ihan tältäkinforumilta ja talousasioita koskevista topikeista. Eli taas nähdään, että mieshuoraajan maailma on mustavalkoinen. Siksi se oikeastaan kaikilla samoihin mantroihin ja kaavoihin kangistuvilla väistämättä menee. Se fundamentalismi taas nostaa hienosti päätään
|
|
|
|
Kohtalon Kolmisormi
Poissa
Suosikkijoukkue: Oululainen jalitsu ja telkkarista sitten Barca per
|
|
Vastaus #899 : 24.05.2012 klo 05:27:39 |
|
Onneksi olkoon, jos tämä "uusi minä" tuntuu hyvältä. Tunnen itse aika paljon prostituoituja eli suomeksi sanottuna huoria, naishuoria. Kaksi heistä on päässyt peppubusineksesta eroon viimeisen vuoden aikana. Kyseessä oli pitkän aikavälin tavoite, ja kumpikin on ikionnelinen asian johdosta. Kerronko terveisiä?
No ei nyt tarvitse heti ilkeäksi alkaa. Yritän sentään parhaani, ja toivon että se riittää edes johonkin. Mulle Oulun oululaisin on nyt (ja tulevaisuudessa!) kaikki kaikessa Kai sitä nyt talvisin saa telkkarista edes vähän tuota KV-jalkapalloa kuitenkin seurata?
|
|
|
|
|
|