Aleksi Eremenko : Ymmärretäänkö mitä huipulle pääseminen vaatii ?

[No_Excuses]

Tänä päivänä useat nuoret jalkapalloilijanalut haaveilevat pelaamisesta ammattilaisena Euroopan huippuliigoissa.

- Nuorten pitäisi ymmärtää se, mitä huipulle pääsemiseksi vaaditaan. Jokainen hetki, jokainen päivä, jokainen viikko, jokainen kuukausi ja jokainen vuosi pitäisi ajatukset pyhittää urheilijan elämälle ja tehtävä sellaisia valintoja, jotka tukevat pyrkimyksiä tulla entistä paremmaksi. Joka päivä on taisteltava myös Veikkausliigassa, koska se on maamme pääsarja. Jos tähän ei ole valmis, sitten ei liiga ole oikea paikka, Eremenko tuumaa.

http://yle.fi/urheilu/eremenko_ei_saastele_sanoja_-_suomalaisten_pelaajien_taitotaso_on_heikko/8230501

Todella hyvä pointti. Suomi tunnetaan maana, jossa lahjakkaat pelaajat yleensä taantuvat juuri silloin pitäisi tehdä todellinen läpimurto.

Osataanko me kertoa junnuillemme mitä huipulle pääseminen oikeasti vaatii ? Mun mielestä ei. Tai ehkä nykyään osataan, mutta niistä pelaajista pääsemme nauttimaan vasta myöhemmin.

[koutsiko]

Luulen että monet valmentajat tietävät ainakin teoriassa kuinka paljon töitä huipulle pääseminen vaatii, mutta miten hyvin se tieto saadaan taottua pelaajien päähän pienestä pitäen on eri asia. Mielestäni olisi tärkeää, että myös lasten vanhemmat saataisiin ymmärtämään tuo jotta sitä oikeaa viestiä tulee joka suunnasta.

Mutta millä saadaan mahdollisimman monelle pelaajalle se palo futiksen treenaamiseen vielä silloinkin kun mukaan tulevat tytöt, mopot, kalja yms? Sehän se on se kriittinen ikä jossa työnteko usein loppuu tai ainakin vähenee useimmilla juuri kun pitäisi alkaa tosissaan panostamaan.

[RaneKa]

Mutta millä saadaan mahdollisimman monelle pelaajalle se palo futiksen treenaamiseen vielä silloinkin kun mukaan tulevat tytöt, mopot, kalja yms? Sehän se on se kriittinen ikä jossa työnteko usein loppuu tai ainakin vähenee useimmilla juuri kun pitäisi alkaa tosissaan panostamaan.

Olisin taipuvainen ajattelemaan, että tuo on tuossa iässä enää vain luonnollinen seuraus asioille, jotka aiemmin on päästetty kehittymään väärään suuntaa. Oire, jonka taudinkuva on luotu jo aiemmin.

[Lenko]

Mutta millä saadaan mahdollisimman monelle pelaajalle tytöt, yms? Sehän se on se kriittinen ikä...

Nyt on syytä kiinnittää huomiota myös tähän merkittävään motivaatiotekijään. Minusta on hassua lukea, kuinka poikia alkavat tytöt kiinnostaa ja se on uhka jalkapallossa kehittymiselle. Näkökulma on täysin väärä. Viestin pitäisi olla: pelaa futista ja treenaa tosissaan niin saat kauniin ja urheilullisen tyttöystävän. Katso vaikka huoppufutaajien heiloja. Kotimaiseksi esimerkiksi käy Robin Lodin parempi puolisko, ulkomaisia on vaikka kuinka paljon. Jos lopetat tai lintsaat, löydät äkkiä itsesi lihavan haaskan käsipuolesta. Tuolla naamalla futis on ainoa toivo.

Luulisi taas treenaamisen maistuvan.

[SOINIO]

Tietyst jos haluaa itse päättää, missä seurassa haluaa pelata, kannattaa pysytellä poikamiehenä.

[koutsiko]

Lenko teinien motivaatiokonsultiksi Palloliiton leipiin?

Omien kokemuksien perusteella noiden muiden kiinnostuksen kohteiden lisäksi tuntuu että myös se vaikuttaa kun useimmat nuorista alkavat lukion kynnyksellä miettimään "Mikä musta tulee isona". Todella harvalla "jalkapallonpelaaja" on enää se ykkösvaihtoehto jos ympäristö ei tähän kannusta. Eihän panostaminen jalkapalloon tarkoita välttämättä huonoa koulumenestystä, mutta tässä asiassa voisi vanhemmat, koulut ja valmentajat tarjota enemmän tukea, jotta yhä useampi voisi panostaa futikseen enemmän ilman pelkoa, että jos ei onnistu niin jää tyhjän päälle tai joutuu nykynuorison halveksumiin hanttihommiin.. 

[Snoopy]

Suomessa on perinvaikeaa istuttaa huippu-urheilijaa ja huippukoulua toisiinsa. Vaikka kuinka puhutaan suomalaisesta koulutuksesta ja kuinka edistyksellinen se on, niin tosiasiassa siinä ei ole mitään muuta edistyksellistä kuin se, että se kuuluu kaikille. Se ei vielä tee hyvää koulu/urheilu kompinaatiota mikäli käyt urheilulukion. Ehkä tuo lukio kompinaatio toimi silloin, kun lukiopapereilla vielä sai itselleen työn, nykyään sillä ei ole mitään muuta merkitystä kuin mitä teet jatko-opiskelun kanssa.

Yhdysvalloissa on oikeasti hyvin tehty yliopisto/urheilija kompinaatio ja esimerkiksi nykyään monet suomalaiset golf juniorit suuntaavatkin juuri rapakon taakse. Itse ihmettelen, että esimerkiksi jalkapalloilijoita ei näe tätä mahdollisuutta, vaikka yhdysvaltalainen yliopistotaso on myös soccerin puolella hyvää ja siellä pääsee jopa helpommin parrasvaloihin kuin Euroopassa. Ei ainoa tie huipulle ole perinteisten väylien kautta, joka on hyvin vaikea juuri sen takia, että sitä kulkevat massat. Eurooppalaistenhan on sitten paljon helpompi saada tuonne täysiä stipendejä, kuten moni golf nuori on huomannut, koska menijöitä näihin palloilulajeihin on huomattavasti vähemmän. Hyvillä lukiopapereilla, suosituksilla ja taidolla voi päästä sisään jopa helposti.

Itse toivon todella, todella, todella paljon, että poikani joskus tahtoisi vielä pelata ja kehittyä myös yliopistoiässä, mutta mikäli jalkapallo häiritsee liikaa koulunkäyntiä on hänenkin pakko tehdä päätös mihin on valmis ja mitä on valmis riskeeraamaan sekä uhraamaan. Siksi voisi tämä urheiluyliopistoura jopa erittäin houkutteleva vaihtoehto.

Ps. jos jalkapallo herättää oikeasti intohimoja, niin ei tytöt/naiset haittaa harjoittelua sekä pelaamista. Useimmiten nämä ovat vain tekosyitä poltteen häviämiseen. Kyllä ne kaikki pystyy aikatauluttamaan ja mikäli tahtoo ammattilaiseksi ymmärtää kyllä missä järjestyksessä asioita tulee tehdä.

-Snoopy-

[koutsiko]

Suomessa on perinvaikeaa istuttaa huippu-urheilijaa ja huippukoulua toisiinsa. Vaikka kuinka puhutaan suomalaisesta koulutuksesta ja kuinka edistyksellinen se on, niin tosiasiassa siinä ei ole mitään muuta edistyksellistä kuin se, että se kuuluu kaikille. Se ei vielä tee hyvää koulu/urheilu kompinaatiota mikäli käyt urheilulukion. Ehkä tuo lukio kompinaatio toimi silloin, kun lukiopapereilla vielä sai itselleen työn, nykyään sillä ei ole mitään muuta merkitystä kuin mitä teet jatko-opiskelun kanssa.

Yhdysvalloissa on oikeasti hyvin tehty yliopisto/urheilija kompinaatio ja esimerkiksi nykyään monet suomalaiset golf juniorit suuntaavatkin juuri rapakon taakse. Itse ihmettelen, että esimerkiksi jalkapalloilijoita ei näe tätä mahdollisuutta, vaikka yhdysvaltalainen yliopistotaso on myös soccerin puolella hyvää ja siellä pääsee jopa helpommin parrasvaloihin kuin Euroopassa. Ei ainoa tie huipulle ole perinteisten väylien kautta, joka on hyvin vaikea juuri sen takia, että sitä kulkevat massat. Eurooppalaistenhan on sitten paljon helpompi saada tuonne täysiä stipendejä, kuten moni golf nuori on huomannut, koska menijöitä näihin palloilulajeihin on huomattavasti vähemmän. Hyvillä lukiopapereilla, suosituksilla ja taidolla voi päästä sisään jopa helposti.

Itse toivon todella, todella, todella paljon, että poikani joskus tahtoisi vielä pelata ja kehittyä myös yliopistoiässä, mutta mikäli jalkapallo häiritsee liikaa koulunkäyntiä on hänenkin pakko tehdä päätös mihin on valmis ja mitä on valmis riskeeraamaan sekä uhraamaan. Siksi voisi tämä urheiluyliopistoura jopa erittäin houkutteleva vaihtoehto.

Ps. jos jalkapallo herättää oikeasti intohimoja, niin ei tytöt/naiset haittaa harjoittelua sekä pelaamista. Useimmiten nämä ovat vain tekosyitä poltteen häviämiseen. Kyllä ne kaikki pystyy aikatauluttamaan ja mikäli tahtoo ammattilaiseksi ymmärtää kyllä missä järjestyksessä asioita tulee tehdä.

-Snoopy-

Jenkkien yliopistojärjestelmä on kyllä kadehtittavan hieno urheilijan kannalta. Kun meillä olisi edes vähän enemmän noita urheilulukiota eikä vaan muutama hassu joihin mahtuu vain murto-osa halukkaista, urheilua tukevista yliopistoista puhumattakaan.

Mutta siinähän se ongelma on kun niitä intohimoisia futaajia on Suomen teineissä niin pirun vähän. Jossain Espanjassa futiskiima tulee monille jo melkein äidinmaidosta ja viimeistään ympäristön vaikutuksesta, jossa kaikki pelaa ja puhuu futista 24/7.. Onko ongelma meidän kulttuurissa, jossa futis ei ole kuin harvoille elämää suurempaa? Toisaalta näissä futishulluissa maissa lienee myös paljon niitä tyhjän päälle pudonneita lupauksia..

Olisi mielenkiintoista tietää vähän tarkemmin miten Eremenkojen pojista on tullut huippufutareita (yksi vielä matkalla..). Tottakai ammattitaitoisella faijalla on ollut iso rooli asioiden opettamisessa, mutta kyllähän lapsilla on täytynyt olla myös omaa paloa hommaan. Tai miten paljon tuota paloa on ollut ja kuinka paljon faija on "kannustanut" ja millä tavalla. Itseä kiinnostaisi millä tuota intohimoa saisi lietsottua lisää ja miten paljon kannattaa potkia perseelle jos/kun lapsi/nuori sitä tarvitsee. Varmasti on yksilöllistä kenelle sopii se että joku piiskaa eteenpäin tai se että liika "kannustaminen" tappaa kaiken mielenkiinnon lajia kohtaan, mutta olisi kiva saada kuulla minkälaisia erilaisia taustoja huipuilla on takanaan.

[SOINIO]

Itse heittäisin, että Eremenkon pojista tuli ammattilaisia pitkälti siksi, että isä on halunnut lapsesta asti rakentaa tien taloudelliseen riippumattomuuteen. Tällainen "valmenmusfilosofia" ei sinänsä ole siirrettävissä suurille massoille, koska kellään ei kaiken järjen mukaan ole motiivia investoida näin kuin omaan jälkikasvuunsa. Lisäksi koko homman jujuhan on siinä, miten saadaan kilpailuetua muihin.

[Snoopy]

Siis oikeasti, ei espanjalainen lapsi eroa mitenkään suomalaisesta lapsesta, molemmilla on unelmia ja eräiden kyselyiden perusteella ihan samoja unelmia. Se suurin asia onkin siinä, että espanjalaiselle lapselle annetaan mahdollisuus tehdä urheilu unelmista totta. Käytännössä kaikkialla muualla paitsi pohjoimaissa otetaan tosissaa urheilijan uravalinta. Yhdysvalloissa se on aivan selkeä valinta nuorella ja sitä tuetaan, siksi sinne on kehittynyt tuo urheilija/yliopisto kulttuuri. Ei sitä voi syntyä ellei sille ole mahdollisuutta sen ikäisissä nuorissa jotka sitä käyttävät, miten tämä on Suomessa niin vaikea ymmärtää.

Mikään ei tapahdu nopeasti, ei suomalaista jalkapalloa saada kehittymään sillä, että meillä on muutama jalkapallopainotteinen ylä-aste ja muutama urheilulukio. Itseäni ottaa päähän tämä ajatusmalli, että asioita voidaan tehdä tipoittain. Siihen täytyy joko panostaa tai jättää haaveilut sikseen. Tästä syystä ihmettelen kovasti, että miksi niitä vanhempia kohtaan olla jopa luokattoman tylyjä, jotka antavat lapselleen mahdollisuuden kokeilla ja mennä eteenpäin, varsinkin maailman suosituimmassa urheilulajissa, mutta esimerkiksi nuorien lähettäminen toiselle puolen maapalloa lyömään valkoista viatonta palloa rautamailalla on hyväksyttävää??

Myös seurojen tulisi olla aktiivisia lähettämään nuoria testeihin ja leireille. Ei nämä leiritykset ja testit kuulu pelkästään maajoukkuepelaajille. Olen seurannut muutamia nuoria jotka ovat pääsemässä hyvin eteenpäin ja käyneet leireillä paljon, nyt muutama alkaa olemaan jo valmiina siirtymään pelaamaan ulkomaille. Kuitenkin olen myös kuullut paljon päivittelyä, miksi ihmeessä lähteä Englantiin, kun täälläkin on haasteita tarpeeksi... Siis mitä hel*ettiä! Onko kyse nyt siitä, että nuori saa monipuolisen mahdollisuuden olla osa sitä mitä haluaa tehdä aikuisena vai onko kyse siitä, että emme usko heidän mahdollisuuksiin. Luullaanko, että Suomessa on per ikäluokka maajoukkue vain sen verran pelaajia joilla on mahdollisuus uraan ulkomailla? Meidän seurojen tulisi olla aktiivisia Keski-Euroopan maiden suuntaan ja melkein jopa tyrkyttää pelaajia leireille ja näyttöihin, hyvin harva haetaan täältä.

Itse nostan hattua kaikille valmentajille jotka näkevät nuoren elämässä muutakin kuin jalkapalloa, mutta ymmärtävät niitäkin jotka haluavat harjoitella ja pelata. Niille tulisi antaa enemmän haasteita ja jopa törkkiä eteenpäin. Nostan hattua niille vanhemmille jotka antavat kaiken tukensa haaveille joita nuorilla on ja varsinkin mikäli he uskaltavat antaa nuorten kokeilla siipiään. Me nimittäin voimme aika helposti myös tukahduttaa nuoret ja niiden unelmat, viimeksi eilen kuulin kuinka yksi isä oli tyytyväinen ettei oma poika mahtunut edustukseen, koska olisi vain merkinnyt lisää tapahtumia ja jalkapalloa.

-Snoopy-

[Triangelikostaja]

Ne yksilöt jotka on tarpeeksi lahjakkaita ja valmiita panostamaan valitsee pääsääntöisesti jääkiekon, koska se nyt vaan on huomattavasti helpompi tie kun kotimaassakin saa jo kivan tienestin.

[Snoopy]

Ne yksilöt jotka on tarpeeksi lahjakkaita ja valmiita panostamaan valitsee pääsääntöisesti jääkiekon, koska se nyt vaan on huomattavasti helpompi tie kun kotimaassakin saa jo kivan tienestin.

Lapsi/nuori valitsee lajin kahdesta syystä: a) hänet ohjataan lajiin ja b) hän tykkää siitä.

Ei nuori tee mitään päätöksiä sen mukaan kummassa on helpompi päästä maailmalle ja uskon, että jääkiekkoilijan tie on paljon kivisempi kotimaassa kuin jalkapalloilijan. Jääkiekkoilijoita ja varsinkin niitä ammattilaiseksi haluavia on huomattavasti enemmän kuin jalkapalloilijoita jotka haluavat ammattilaisiksi. Tämäkin on mielenkiintoinen piirre, koska jääkiekonpuolella kilpaurheilu on luontevaa, siihen aletaan valmistautumaan kunnolla jo aikaisessa vaiheessa, niin kotona kuin hallilla.

Tästä on itselläni paljon kokemusta, koska monessa joukkueessani on pelannut poikia jotka ovat olleet aktiivisia myös jääkiekonpuolella. Se mikä minua ihmetyttää on, että jalkapallonpuolella herkästi kielletään esimerkiksi edustusryhmissä pelaaminen, mikäli panostaa myös jääkiekonpuolelle. Usein tässä käy niin, että jääkiekkoilija vaihtaa lajia, koska se ei todellakaan kannusta mikäli tippuu pois ryhmästä sen takia että panostaa myös jääkiekkoon. Jääkiekonpuolelta vastaavaa painostusta harvoin tulee, mutta siellä vaatimuksena on että käy säännöllisesti harjoituksissa sekä luonnollisesti peleissä. Vaikka pelaaja pystyisikin sovittamaan jääkiekon yhteen jalkapallonkanssa, niin jalkapallonpuolelta ei löydy joustoa. Tilanteesi helposti on, että pelaat heikommassa ryhmässä tai vaihdat lajia, luovut toisesta. Missä on siis kannustus?

Juuri ne juniorit jotka ovat valmiita panostamaan käytännössä kaiken olisi ensisijaisen tärkeää saada pidettyä haluamissaan lajeissa mahdollisimman kauan mukana. Ei meistä kukaan voi juniorille sanoa, että älä sijoita tähän tai tähän, vaan jokainen lapsi/nuori on yksilö jota täytyy ajatella sen mukaan mitä hän haluaa ja pystyy tekemään. En ymmärrä tätä tuntirajoitus asiaa, koska se on ihan jonninjoutavaa, jokainen viettää oman aikansa niinkuin haluaa, eikä treenaaminen kuudesti viikossa ole nuorelle sen ihmeellisempi asia kuin leikkiä hippaa kuudesti viikossa. Molemmissa tapauksissa keho tekee työtä ja harjoittelee sen hetkistä tekemistä, ei keho tunnista kumpi on harjoittelua ja kumpi on leikkimistä. Vain me itse määrittelemme sen, mutta myöskään usein lapsi/nuori ei sitä määritystä pysty tekemään.

Tuolla SHA:ssa ollaan jatkuvasti puhutti omatoimisten määristä, tuntimääriä tulisi olla selkeästi nykyistä enemmän. Määrien tulee olla nousevia ja kehittymisen tulee olla "syy ja seuraus" riippuvainen. Mutta se, että laitamme kaikki yhteen muottiin on virhe. Kaikki eivät opi samaan aikaan eikä samoilla tavoilla. Meillä tulee olla yksi polku jonka kaikki seurat tietävät ja sen polun mukaan jalostamme pelaajia joilla on samat perusominaisuudet, mutta erityisesti omia vahvuuksia.

Voidaanko olla sitämieltä, että Espanjassa lapsi muka tiedostaa, missä lajissa on helpompi päästä huipulle? Tuskin... Nuori tekee sitä mistä pitää ja mihin hänet tuodaan mukaan.

-Snoopy-

[JayAi]

Lapsi/nuori valitsee lajin kahdesta syystä: a) hänet ohjataan lajiin ja b) hän tykkää siitä.

Ei nuori tee mitään päätöksiä sen mukaan kummassa on helpompi päästä maailmalle ja uskon, että jääkiekkoilijan tie on paljon kivisempi kotimaassa kuin jalkapalloilijan. Jääkiekkoilijoita ja varsinkin niitä ammattilaiseksi haluavia on huomattavasti enemmän kuin jalkapalloilijoita jotka haluavat ammattilaisiksi. Tämäkin on mielenkiintoinen piirre, koska jääkiekonpuolella kilpaurheilu on luontevaa, siihen aletaan valmistautumaan kunnolla jo aikaisessa vaiheessa, niin kotona kuin hallilla.


Voidaanko olla sitämieltä, että Espanjassa lapsi muka tiedostaa, missä lajissa on helpompi päästä huipulle? Tuskin... Nuori tekee sitä mistä pitää ja mihin hänet tuodaan mukaan.

Niin toisaalta suomalaisia jääkiekkoammattilaisia on satoja, varmaan jopa tuhansia. Pelkästään Suomessa jääkiekkoammattilaisia on ~500. Jalkapalloilijoita ei varmaan useata sataa. Kotimaassakaan niitä varmaan ole kuin ~100.

Mutta sitten tullaan siihen oikeaan syyhyn ja sehän on kulttuurillinen. Kumpaa lajia enemmän Suomessa hypetetään/kummasta puhutaan ja kumpaa mediassa enemmän käsitellään? Kummasta vanhemmat enemmän puhuvat, kummasta enemmän innostuvat, jne. Niinpä, jääkiekko.

Samoin siellä Espanjassa, joka absurdi vertaus, jalkapallo on koko maan ykköspuheenaihe, varsinkin urheilusta puhuttaessa. Vertailu on Suomeen peilatessa sama kuin vertailtaisiin kummasta puhutaan enemmän jääkiekosta vai uimahypyistä tai jostain muusta vastaavasta. Jalkapallolla niin ylivertainen asema Espanjassa. Siellä usein urheilun synonyymi jopa on jalkapallo. Samoin yhteisöllisyyden jne.

Siitä olen samaa mieltä että turha sitä olisi rajoittaa ketään, mutta samalla totean sen, että jos omalla ajalla ei todella paljon palloa hiero, niin eipä koskaan ammattilaista, ainakaan huippu sellaista, kestään tule. Vaikka olisi millaiset lahjat. Ehkä joskus 20-30vuotta sitten vielä olisi voinut tulla, kun pelkkä hurja urheilullisuus riitti. Nykyisin ei riitä, vaan päälle pitäisi vielä olla huima pallollinen/pelitaidollinen taito.

[6660]

Niin toisaalta suomalaisia jääkiekkoammattilaisia on satoja, varmaan jopa tuhansia. Pelkästään Suomessa jääkiekkoammattilaisia on ~500. Jalkapalloilijoita ei varmaan useata sataa. Kotimaassakaan niitä varmaan ole kuin ~100.

Mutta sitten tullaan siihen oikeaan syyhyn ja sehän on kulttuurillinen. Kumpaa lajia enemmän Suomessa hypetetään/kummasta puhutaan ja kumpaa mediassa enemmän käsitellään? Kummasta vanhemmat enemmän puhuvat, kummasta enemmän innostuvat, jne. Niinpä, jääkiekko.

Samoin siellä Espanjassa, joka absurdi vertaus, jalkapallo on koko maan ykköspuheenaihe, varsinkin urheilusta puhuttaessa. Vertailu on Suomeen peilatessa sama kuin vertailtaisiin kummasta puhutaan enemmän jääkiekosta vai uimahypyistä tai jostain muusta vastaavasta. Jalkapallolla niin ylivertainen asema Espanjassa. Siellä usein urheilun synonyymi jopa on jalkapallo. Samoin yhteisöllisyyden jne.

Siitä olen samaa mieltä että turha sitä olisi rajoittaa ketään, mutta samalla totean sen, että jos omalla ajalla ei todella paljon palloa hiero, niin eipä koskaan ammattilaista, ainakaan huippu sellaista, kestään tule. Vaikka olisi millaiset lahjat. Ehkä joskus 20-30vuotta sitten vielä olisi voinut tulla, kun pelkkä hurja urheilullisuus riitti. Nykyisin ei riitä, vaan päälle pitäisi vielä olla huima pallollinen/pelitaidollinen taito.

No onhan Suomi parempi futiksessa kuin Espanja lätkässä! https://en.wikipedia.org/wiki/Spain_men%27s_national_ice_hockey_team

Tuo omalla ajalla hierominen johtaa muuten suomalaiseen visioon, jossa yksinäinen futari treenaa keskellä talvea lumihangessa pallon kanssa. Olisi aika erikoinen ajatus Espanjassa. Siellähän kaikki tapahtuu kirjaimellisesti seurassa, omalla ajallakin. Ajatus futiksesta yksinäisten susien laumana on aika vieras. Se, että siellä jo nuorena pystytään toimimaan kollektiivisena joukkona futiskuvioita muodostaen ei liene sattumaa.

Kyllähän Suomessakin pystyttäisiin. Vaikka muodostelmaluistelu kertoo, että voidaan päästä  jopa maailman huipulle. Futiksen kulttuurissa tämä ei vain toteudu. Suomalaiset yksinäiset jääräpäät ei taivu siihen yhdessä tekemisen määrään, joka tällaisen kuvioiden aikaansaamiseen tarvittaisiin. Eipä siihen ympäristökään anna tukea. Kentänlaidalta taitaisi  tulla aika raakaa kommenttia, jos tällaista harrastettaisiin: - vitun hierontaa, pallo maaliin!

Onneksi Suomessakin muutosta pikku hiljaa tapahtuu. Sekä seuroissa että seurassa viihdytään. Joukkueille alkaa syntyä luonnollista pohjaa.

[Norppa]

...mutta kyllähän lapsilla on täytynyt olla myös omaa paloa hommaan. Tai miten paljon tuota paloa on ollut ja kuinka paljon faija on "kannustanut" ja millä tavalla. Itseä kiinnostaisi millä tuota intohimoa saisi lietsottua lisää ja miten paljon kannattaa potkia perseelle jos/kun lapsi/nuori sitä tarvitsee. Varmasti on yksilöllistä kenelle sopii se että joku piiskaa eteenpäin tai se että liika "kannustaminen" tappaa kaiken mielenkiinnon lajia kohtaan, mutta olisi kiva saada kuulla minkälaisia erilaisia taustoja huipuilla on takanaan.

Periaatteessa tätä samaa juuri kyselin viereisessä topiikissa. Varsinkin kun täälläkin aina vaaditaan sitä tuntikausien omaehtoista harjoittelua seuratreenien päälle, nimenomaan siis omaehtoista. Kyllä se melkomoista sisäistä paloa lapselta vaatii. Tai sitten sitä, ettei se treenien ulkopuolinen kikkailu olekaan ihan niin täysin omaehtoista...

Itsellä kun ei ole kendopuolelta kertakaikkiaan mitään kokemusta, niin kiinnostaisi myöskin kuulla onko lasten/nuorten intohimossa lajiin eroa futiksen ja kendon välillä. Ja jos on, niin onko se alusta asti vai alkaako erota vasta jossain iässä?

E: ...tai vaikka miten on intohimo koripallossa, kun arvokisat kohta taas alkavat.

[Auge]

Merkittävä vaikuttava tekijä lapsen intohimoon jotain lajia kohtaan on vanhempien intohimo. Oma kokemus on, että jos vanhemmalla lajitaustaa / inhimoa lajia kohtaan, niin myös lapsen panostus kohdistuu tähän lajiin muiden lajien kustannuksella. Jos vanhemmalla ei merkittävää urheilu-/lajitaustaa, niin panostetaan tasapuolisesti useaan lajiin / lapsen valitsemaan lajiin.

Vanhempien intohimosta jalkapallo vs jääkiekko kertoon myös se, että ainakin mun kokemuksen mukaan kiekkojoukkueisiin on aina helpompi saada apuvalmentajia, huoltajia, jojoa jne. Eiköhän tämä kerro jo paljon vanhempien "intohimon" tasosta, mikä sitten heijastuu myös lasten tekemiseen. Lisäksi lapset ovat kuitenkin myös vanhempien rahoituksen ja kuljetuksen varassa.

[Norppa]

Kopioin nyt itseäni viereisestä topiikista:

Jotain mihin ei ikinä meinaa tottua on se miten esimerkiksi kahden veljen kunnianhimo voi erota kuin yö ja päivä, se on aina yhtä hämmentävää. Tuo tukee sitä omaa käsitystä että kunnianhimo on synnynnäistä, koska veljet ovat lähtökohtaisesti kasvaneet samassa ympäristössä (ymmärrän toki etteivät silti välttämättä ole saman lailla kasvatetut). Identtisiä kaksosia ei koskaan ole tullut vastaan, se olisikin todella mielenkiintoista.

Tosin en kyllä usko että suomalaislasten keskimääräinen kunnianhimo jotenkin poikkeaa vaikkapa ruotsalais- tai sveitsiläislasten kunnianhimosta, joten kyllä systeemissäkin täytyy olla jotain pahasti vialla.

Eli koska kahden sisaruksen kunnianhimo voi erota täysin, niin kunnianhimossa täytyy olla jotain muutakin kuin sosiaalisen ympäristön tuottamaa. Mutta en mä siihenkään toisaalta tosiaan usko et kunnianhimo olisi täysin synnynnäistä (tätä tarkoitin viittauksella ruotsalaisiin ja sveitsiläisiin). Mä en osaa vasta mitkä ovat kunnianhimon kaikki rakennuspalaset, muut hemmetin kiehtova kysymys se on.

e: Toisaalta täytyy sanoa sekin, et mulla ei ole käytännössä lainkaan kokemusta tällaisista yli 13 vuotiasta pelaajista, et alkaako vanhempana erot kunnianhimossa ja intohimossa tasaantumaan, kun nuoremmissa ikäluokissa se kirjo on aika valtava. Mut kokonaiskuvan kannalta tietenkin se intohimo pitäisi tosiaan saada palamaan jo aikaisemmin, vaan millä keinoin?

[fingerström]

...kunnianhimo...kunnianhimo......kunnianhimo...kunnianhimosta...

...kunnianhimo...kunnianhimossa...kunnianhimo...kunnianhimon...

ja sitten...

...intohimo...

...niin että kumpaa tarkoitat?

Tosin tässä...

...kunnianhimossa ja intohimossa...

...tuntuu siltä, että ne olisivat sulla jotenkin samaa asiaa, muttei kai nyt sentään?

Junnuvalmentajan tärkein duuni on saada intohimo syttymään. Kyse on fiiliksestä. Harrastus on niin mukavaa, että sitä haluaa tehdä loputtomiin. Kunnianhimosta ei ole niin väliksi. Myös on niin, että lasten kehitys on poukkoilevaa ja jo yhden viikonlopun aikana saattaa tapahtua radikaaleja muutoksia. Futiksen kohdalla kyse on ymmärtämisestä; ei paljon auta kertoa maalinteon ihanuudesta, jossei sitä itse hiffaa.

PS EDIT: Mitä tulee omaehtoiseen treenaamiseen, niin mikään määrä joukkuetreenejä ei kykene tekemään futaajaa. Niillä voi ohjailla kehitystä ja valmistaa lasta joukkuetoimintaan ja saada syttymään intohimo joukkueessa toimimiseen ja ylipäätänsä futikseen. Sillä omaehtoisella treenaamisella ei ole mitään tekemistä minkään yksinäisen hangessa puurtamisen kanssa, kuten tuossa joku ehti jo huolestua. Hyvä futaaja ei ole koneen osa vaan kykenee ajattelemaan, ratkaisemaan ja vaikka olisi muuten kuinka älyllis-sosiaalisesti rajoittunut, kykenee tässä ympäristössä toimimaan joukkueen osana. Luulen, että liiallinen komentotalous ei tähän kykene valmistamaan varsinkin kun länsimaisia ihmisiä käsketään nykypäivänä muutenkin jo kehdosta hautaan.

[Norppa]

Tiedostin kyllä tämän kunnianhimo/intohimon ja pohdin itsekin niiden merkitysen eroa, koska en minäkään niitä samana pidä.

Minäkin olen sitä mieltä, että junnuvalmentajan suurimpia saavutuksia olisi saada juuri intohimo syttymään. Mitä nuoremmista junnuista puhutaan, sitä vaikeampi minunkin on liittää heihin termiä kunnianhimo, vaan siinä loputtomassa tekemisessä on sellaista puhdasta alkukantaista intohimoa. Mutta sitten jo siinä vaiheessa kun ikä aletaan kirjoittamaan kahdella numerolla, niin sitten joidenkin poikien katseessa ja tekemisessä alkaa näkyä sellaista mitä mä en millään oikein pysty nimeämään intohimoksi, vaan kunnianhimoksi. Kunnianhimo eroaa intohimosta mun mielestä ehkä siinä, että edellisessä tehdään täysillä ja yritetään tehdä täydellisesti asioita, jotka eivät enää välttämättä olekaan niin mieluisia, mutta lapsi/nuori/(ja aikuinenkin) tietää että ne palvelevat tavoitetta. Jälkimmäisessä tehdään ehkä vain niitä enemmän mieluisia asioita, vaikka niitä voitaisiinkin tehdä sitten loputtomasti. Kunnianhimo sisältää aina intohimon tai ainakin runsaasti intohimoa, mutta intohimo ei välttämättä kovin paljon kunnianhimoa. Sanotaanko vaikka noin.

Huipulle pääsemiseksi tarvittaisiin rutkasti kumpaakin ja erityisesti todellisen kunnianhimon syttyminen ihmisessä on mulle suuri mysteeri - ei vain futiskentällä, vaan myös muualla elämässä. Se vaan niin pirusti vaikuttaa synnynnäiseltä ominaisuudelta, mut järki haraa vastaan ja sanoo ettei se sitä ainakaan täysin voi olla.

e: Itseä tosiaan häiritsee kun kendon puolelta ei ole mitään kokemusta, eikä siten mitään fiilistä siitä onko tässä intohimossa/kunnianhimossa eroa lajien välillä. Maalaisjärjellä voisi tietysti ajatella että ainakin iän vähän karttuessa kendon puolella on paljon helpompi ruokkia kunnianhimoa kun esikuvia on pilvin pimein - jalkapallon puolella kun niitä ei enää nykyään ole ...no, ainoatakaan. On tuo kyllä surullista sanoa ääneen, voi jumalauta.