Paskin peli aikoihin. Taktiikka oli heittää pitkää palloa vahvojen kiffenläisten päähän. 2 kertaa kävi pallo Jipon rimassa. Lopussa Jippo sai painetta kun Kiffen vähän väsyi ja Mark jätti taas vaihdot tekemättä.
Tasan tarkkaan samaa mieltä. Eipä juuri näkynyt merkkiäkään siitä, että alusta asti lähdetään hoitamaan sarjapaikka kotiin. Läpi koko ottelun syöttöpeli oli täysin ala-arvoista, pallottomien pelaajien liikkumista ei ollut lainkaan, ja erikoistilanteet olivat samaa sysipaskaa kuin aiemmissa näkemissäni Jipon matseissa. Suurin piirtein 19 syöttöä 20:stä meni ensimmäiselle Kiffenin pelaalle. Vähänkin pidemmät syötöt menivät Kiffenin hitaalle, mutta kankealle topparille, joka tyytyi viskomaan pallot paluupostissa Jipon keskuspuolustuksen murheiksi.
Olisi mielenkiintoista kurkistaa Markin pääkopan sisään ja saada tietää miksi Segunilla on valtuudet antaa ensimmäistäkään vaparia tai kulmuria. Kuka tahansa voi potkia vaparit Länsikadulle ja kulmurit ensimmäiseen vastustajaan. Toinen mielenkiintoinen seikka olisi saada tietää miksi ihmeessä kentän surkein pelaaja Kahelin ei löytänyt reittiä vaihtopenkille.
Tulos pitää onneksi Jipon vielä pinnalla, mutta vain ja ainoastaa siksi, että vastustajan vanhukset eivät jaksaneet pitää rytmiä.