Ville Huld
Poissa
|
|
Vastaus #25 : 22.11.2015 klo 18:11:48 |
|
Kysymys on myös siitä, jos vuosikausia on rakenteet samat ja vuosikausia on tulos 0, verrattuna esim. Tanskaan ja Ruotsiin. (Jossa valmentajia ja pelaajia on ulkomailla ihan eri malliin kuin Suomessa ja pelaavat jatkuvasti arvokisoissa.) Niin kysymys, kuuluu, pitäisikö jonkun muuttua? Jos Käpylän Pallon huippumiehet kritisoivat toimintaa, jos Mara Kuusela ajautuu ristiriitoihin Palloliiton kanssa, jos Olli-Pekka Lyytikäisellä on välit poikki, jos jopa puoli-rikollinen Ilpo Kokkila sanoo, että "siellä sitä vasta korjattavaa olisi" Palloliiton toiminnasta jne. jne..
Silti sama toiminta jatkuu vuodesta toiseen. Onneksi viimeaikoina painetta on alkanut syntyä kannattajien (,jotka ovat ilmestyneet suomalaiseen jalkapallon noin vuoden 1997 jälkeen, sitä ennen kannattajia ei käytännössä ollut.) Sekä myös median taholta, osittain kiinnostuksen kasvuna.
On selvää, että Palloliitto on tullut vanhan toimintamallinsa tien päähän, nyt on kysymys siitä milloin korttitalo romahtaa. Toivottavasti mielummin ennemmin kuin myöhemmin. Selvää on, että nykymuodossaan se tulee romahtamaan.
Toivoittavasti mahdollisimman pian.
edit: Lisätään vielä,että käytännössä homma on jo tiensä päässä, kysymys on enemmin siitä, että milloin nämä seniilit, jotka siellä on vuosikausia pyörinyt ymmärtää asian. Ja jos paine ei tule jostain muualta, niin silloin saadaan kyllä odottaa pitkään, että nämä seniilit väistyy.
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.11.2015 klo 18:16:25 kirjoittanut Ville Huld »
|
|
|
|
|
Palloton.2
Poissa
|
|
Vastaus #26 : 22.11.2015 klo 18:17:57 |
|
Ja se on aivan vitun sama vaikka piirejä organisoitaisiin uudelleen, mikäli se ei johda työntekijöiden vähentämiseen. Turku ja Satakunta tuosta pahimpana esimerkkinä, kun kulut vain nousevat noiden yhdistyessä. Jos olet kerran valmis vähentämään työntekijöitä, niin kerro nyt ihmeestä mistä hommista ajattelit heidät ulostaa? En epäile hetkeäkään etteikö näin voitaisi toimia, mutta ei kai ketään voi ikäänkuin varmuuden vuoksi pistää pihalle. Itse ainakin uskon, että piirien ja liittojen työntekijät pääsääntöisesti tekevät töitä palkkansa eteen, vaikka ulospäin olisi vaikea sanoa mitä kukin tekee.
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #27 : 22.11.2015 klo 18:48:30 |
|
Jos olet kerran valmis vähentämään työntekijöitä, niin kerro nyt ihmeestä mistä hommista ajattelit heidät ulostaa? En epäile hetkeäkään etteikö näin voitaisi toimia, mutta ei kai ketään voi ikäänkuin varmuuden vuoksi pistää pihalle. Itse ainakin uskon, että piirien ja liittojen työntekijät pääsääntöisesti tekevät töitä palkkansa eteen, vaikka ulospäin olisi vaikea sanoa mitä kukin tekee. Minulta ei kysytty, mutta vastaan silti: Varsinkin piireissä, mutta myös osittain liitossa, tehdään aivan turhaan päälekkäisiä hommia, jotka voitaisiin jakaa niin, että niitä tehdään vain yhdessä paikassa. Tämä koskee varsinkin tukitoimia (varsinkin taloushallintaa), mutta jossain määrin myös ihan varsinaista toimintaa. Parhaiten tämän ymmärtää siitä, että meillä on käytännössä joka piirissä nuorisopäällikkö ja kilpailupäällikkö, mutta voidaan varmaan kysyä, että pitäisikö näitä olla joka piirissä, vai riittäisikö pienempi määrä? Piirirajat ovat kuitenkin jossain määrin satunaisia eli niitä ei ole optimoitu työtaakan mukaan. Ihan toinen juttu sitten on, että onko jokaisen piirin (ja liiton) työntekijämäärä optimaalinen. Keski-Suomi tulee toimeen neljällä työntekijällä (joista yksi on osa-aikeinen) + OTOilla, mikä on ihan ok-määrä. Helsingissä on webbisivujen perusteella 7 työntekijää (eos, onko osa-aikaisten määrästä), mikä kuulostaa myös oklta. Tampereella olisi 10 työntekijää (joista yksi opintovapaalla), mikä on paljohkosti. Pohjat laittaa kuitenkin Uusimaa, jossa piirillä on 12 työntekijää, mikä on aika hiton paljon. Joskin Uudellamaalla tuossa saattaa olla OTOja listattuna, sillä he eivät olleet merkinneet niitä, kuten muut piirit olivat. Näitä määriä varmasti mietitään, kun organisaatiota uudistetaan.
|
|
|
|
Ville Huld
Poissa
|
|
Vastaus #28 : 22.11.2015 klo 18:58:35 |
|
Kommentti vielä rahaan. Rahaa näyttää olevan ihan riittävästi. Mutta minkäänlaisia tuloksia ei saada aikaan. Mistä johtuu?
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #29 : 22.11.2015 klo 19:10:06 |
|
Ihan toinen juttu sitten on, että onko jokaisen piirin (ja liiton) työntekijämäärä optimaalinen. Keski-Suomi tulee toimeen neljällä työntekijällä (joista yksi on osa-aikeinen) + OTOilla, mikä on ihan ok-määrä. Helsingissä on webbisivujen perusteella 7 työntekijää (eos, onko osa-aikaisten määrästä), mikä kuulostaa myös oklta. Tampereella olisi 10 työntekijää (joista yksi opintovapaalla), mikä on paljohkosti. Pohjat laittaa kuitenkin Uusimaa, jossa piirillä on 12 työntekijää, mikä on aika hiton paljon. Joskin Uudellamaalla tuossa saattaa olla OTOja listattuna, sillä he eivät olleet merkinneet niitä, kuten muut piirit olivat. Näitä määriä varmasti mietitään, kun organisaatiota uudistetaan.
Toisaalta taas Uudenmaan piirissä on kolme kertaa enemmän seuroja ja viisi kertaa enemmän pelaajia kuin Keski-Suomessa, Hesaan verrattuna pelaajia on tuplat.
|
|
|
|
-Auvo-
Poissa
|
|
Vastaus #30 : 22.11.2015 klo 19:37:43 |
|
Tampereella olisi 10 työntekijää (joista yksi opintovapaalla), mikä on paljohkosti.
Yllätyin määrästä, mutta näköjään yksi opintovapaalla, yksi vanhempainvapaalla ja yksi "ostopalvelu".
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #31 : 22.11.2015 klo 20:21:24 |
|
Toisaalta taas Uudenmaan piirissä on kolme kertaa enemmän seuroja ja viisi kertaa enemmän pelaajia kuin Keski-Suomessa, Hesaan verrattuna pelaajia on tuplat.
Toki kyseessä on iso piiri, mutta työntekijöiden tarve tuskin kovin lineaarisesti kasvaa. Ja nythän siis Helsinki + Uusimaa on jo yksistään 19 henkeä, mikä tuntuu siltä, että eiköhän tuon homman voisi tehdä hiukan pienemmälläkin porukalla. Toki samaan syssyyn pitää sanoa, että esim. Itä-, Keski- ja Kaakkois-Suomen piirit, jotka siis ovat tehneet aika paljon yhteistyötä viime aikoina, ovat sellaisia, että tuskin kaikki tarvisivat omaa piirijohtajaa. Että jos näitä lähdetään yhdistelemään, niin kyllä pienemmistäkin niitä vähennyksiä saataisiin todennäköisesti. Tai vähintäänkin suunnattua noita henkilötyövuosia pois paperin pyörittelystä ihan oikeisiin töihin.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
|
Vastaus #32 : 22.11.2015 klo 20:31:45 |
|
Jos olet kerran valmis vähentämään työntekijöitä, niin kerro nyt ihmeestä mistä hommista ajattelit heidät ulostaa? En epäile hetkeäkään etteikö näin voitaisi toimia, mutta ei kai ketään voi ikäänkuin varmuuden vuoksi pistää pihalle. Itse ainakin uskon, että piirien ja liittojen työntekijät pääsääntöisesti tekevät töitä palkkansa eteen, vaikka ulospäin olisi vaikea sanoa mitä kukin tekee.
No esimerkiksi nyt tässä Lounais-Suomen piirissä on 2 piirijohtajaa. Varmastikin pystyisi yksi hoitamaan nuo asiat tuolla +5000€/kk palkalla mitä tuosta maksetaan. Tuohan pääasiassa on edustamista ja yhteydenpitoa sidosryhmiin muutenkin, joten hyvinkin helpost yhdistettävissä nuo. Esimerkiksi valmennuspäällikkö on Turun piirissä vetänyt työajalla parit kampanjat eduskuntaan, eikä haavi/piirijoukkuetapahtumien järjestäminen jumalauta voi olla täysipäiväinen työtehtävä helvetin kovalla liksalla. Jos kaksi täysin identtistä organisaatiota lyödään yhteen, niin kyllä nyt jumalauta noista uudelleen organisoinnilla väkisinkin saadaan tehoja irti enemmän.
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #33 : 22.11.2015 klo 21:18:03 |
|
No esimerkiksi nyt tässä Lounais-Suomen piirissä on 2 piirijohtajaa. Varmastikin pystyisi yksi hoitamaan nuo asiat tuolla +5000€/kk palkalla mitä tuosta maksetaan. Lounais-Suomesta en tiiä, mutta ei täällä Keski-Suomessa kyllä piirijohtajalle kyllä tuollaisia summia maksella.
|
|
|
|
mibe
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, PKKU, TuPS, KP-75, STU Bobcats
|
|
Vastaus #34 : 22.11.2015 klo 21:36:58 |
|
Piireissä järjestetään ihan avoimia kokouksia ainakin kahdesti vuodessa. Suunnitelmat ja toteutumat käydään lävitse. Materiaalia jaetaan (ja löytyy niitä runsain mitoin piirien sivuilta) ja kysymyksiä saa esittää.
Muinakin päivinä on mahdollista ottaa piirien henkilökuntaan tai luottamushenkilöihin yhteyttä.
Mielestäni sitä kuka pitää mistäkin potkia pois on väärä kysymys. Parempi kysymys on se että miten saamme olemassa olevilla resurseilla entistä enemmän aikaan.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
|
Vastaus #35 : 22.11.2015 klo 21:56:41 |
|
Piireissä järjestetään ihan avoimia kokouksia ainakin kahdesti vuodessa. Suunnitelmat ja toteutumat käydään lävitse. Materiaalia jaetaan (ja löytyy niitä runsain mitoin piirien sivuilta) ja kysymyksiä saa esittää.
Muinakin päivinä on mahdollista ottaa piirien henkilökuntaan tai luottamushenkilöihin yhteyttä.
Mielestäni sitä kuka pitää mistäkin potkia pois on väärä kysymys. Parempi kysymys on se että miten saamme olemassa olevilla resurseilla entistä enemmän aikaan.
Tämä ihan totta... Ei se poista sitä faktaa kuitenkaan, että sekä liitossa, että piireissä on ns. suojatyöpaikkoja, koska piirihallituksissa on samanlainen meininki kuin Palloliiton piiri pieni pyörii-homma. Piirien työntekijätkin suhmuroivat taustoilla, jos/kun tietävät että piirihallituksiin on ehdokkaana, joku joka kyseenalaistaa hommia ja vaatii säästöjä.
|
|
|
|
kieran
Poissa
|
|
Vastaus #36 : 22.11.2015 klo 22:20:20 |
|
Itse olin pari vuotta sitten kolme kuukautta työkokeilussa Uudenmaan piirissä, ja porukkaa siellä tuntui kovasti pyörivän, suurimman osan työtehtävät jäi kyllä mulle hieman hämärän peittoon. Oma toimenkuvanikin oli hieman epäselvä, jonkun seuraviestinnän koulutukseen liittyvän pumaskan siellä väänsin, en tiedä onko sitä käytetty missään.
E: Olisi pitänyt tarttua Koripalloliiton tarjoukseen työkokeilupaikasta, siellä kerrottiin selkeästi mikä mun toimenkuva olisi ollut, ja muutenkin siellä homma tuntui olevan paremmin hanskassa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.11.2015 klo 22:34:23 kirjoittanut kieran »
|
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
|
Vastaus #37 : 23.11.2015 klo 01:18:42 |
|
Hyviä numeroita Lisää numeroita, kaikki auki vaan!
|
|
|
|
supstanssi
Paikalla
Suosikkijoukkue: Mites MyPa? Ai voitti?
|
|
Vastaus #38 : 23.11.2015 klo 10:12:34 |
|
Parempi kysymys on se että miten saamme olemassa olevilla resurseilla entistä enemmän aikaan.
Kyllä yksi ihan varteenotettava keino on mielestäni se että ylimääräiset hallintokulut leikataan ja säästyvät rahat suunnataan lähinnä seuroille jalkapallokentällä ja jumppasalissa tapahtuvaan toimintaan ja olosuhteiden kehittämiseen. Siellä se raha saattaa vaikka johtaa johonkin tulokseen, mutta viineri suussa kynää ja kaavaketta pyöritellen tämä futis ei kehity. Toki paljon muutakin olisi varmasti syytä tehdä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.11.2015 klo 10:14:38 kirjoittanut supstanssi »
|
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #39 : 23.11.2015 klo 13:13:52 |
|
Kyllä yksi ihan varteenotettava keino on mielestäni se että ylimääräiset hallintokulut leikataan ja säästyvät rahat suunnataan lähinnä seuroille jalkapallokentällä ja jumppasalissa tapahtuvaan toimintaan ja olosuhteiden kehittämiseen. Siellä se raha saattaa vaikka johtaa johonkin tulokseen, mutta viineri suussa kynää ja kaavaketta pyöritellen tämä futis ei kehity. Toki paljon muutakin olisi varmasti syytä tehdä. Tästähän nimenomaan on paljon puhuttu ja toivottavasti nyt uudistusten myötä näin myös tapahtuu. Toki tulevaisuus vasta näyttää, että miten oikeastu tulee käymään, mutta ainakin osalla uudistuksia ajavasta porukasta on ihan oikeasti tarkoitus saada niitä resursseja nimenomaan kentälle lisää.
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #40 : 23.11.2015 klo 14:42:11 |
|
Selvittelin tuossa hiukan tuota hallintokulujen suuruutta. Yksi oleellinen tekijä ilmeisesti on se, että Liiton työntekijöille maksetaan aivan helvetisti liian isoa palkkaa. Tätä perustellaan sillä, että halutaan sitouttaa henkilöt pitkäksi aikaa taloon. Aivan toinen kysymys sitten onkin, että halutaanko noita ihmisiä oikeasti sitouttaa taloon, sillä näytöt eivät ole ihan priimaa...
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
|
Vastaus #41 : 23.11.2015 klo 14:44:42 |
|
Selvittelin tuossa hiukan tuota hallintokulujen suuruutta. Yksi oleellinen tekijä ilmeisesti on se, että Liiton työntekijöille maksetaan aivan helvetisti liian isoa palkkaa. Tätä perustellaan sillä, että halutaan sitouttaa henkilöt pitkäksi aikaa taloon. Aivan toinen kysymys sitten onkin, että halutaanko noita ihmisiä oikeasti sitouttaa taloon, sillä näytöt eivät ole ihan priimaa...
Tämähän se on. Eipä sieltä liiton listoilta vapaaehtoisesti ole lähtenyt juuri ketään, joten se kertonee noista palkkojen kokoluokista. Oikeasti joku Lundströmkin vetää viisikiloa heiluessaan tuolla.
|
|
|
|
Palloton.2
Poissa
|
|
Vastaus #42 : 23.11.2015 klo 15:51:40 |
|
En tiedä minkä palkkataulukon mukaan liitossa maksetaan palkkoja, mutta omien tietojeni mukaan piireissä käytetään Palvelualojen työnantajien (PALTA:n) urheilujärjestöjä koskevaa työehtosopimusta. Tuota työehtosopimusta tutkiessa käy hyvinkin selville, että harva siellä noilla palkkaluokilla rahassa pyörii. Parhaan kuvan varmaan saisi vertailemalla liiton ja yksittäisen piirin kokonaishenkilöstökustannuksia palkattujen työntekijöiden määrään.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
|
Vastaus #43 : 23.11.2015 klo 17:01:34 |
|
En tiedä minkä palkkataulukon mukaan liitossa maksetaan palkkoja, mutta omien tietojeni mukaan piireissä käytetään Palvelualojen työnantajien (PALTA:n) urheilujärjestöjä koskevaa työehtosopimusta. Tuota työehtosopimusta tutkiessa käy hyvinkin selville, että harva siellä noilla palkkaluokilla rahassa pyörii. Parhaan kuvan varmaan saisi vertailemalla liiton ja yksittäisen piirin kokonaishenkilöstökustannuksia palkattujen työntekijöiden määrään.
Aika monet piirien työntekijöistä ovat kyllä ihan sopimuspalkalla, eikä minkään tessin palkkaluokissa.
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #44 : 23.11.2015 klo 17:17:09 |
|
Aika monet piirien työntekijöistä ovat kyllä ihan sopimuspalkalla, eikä minkään tessin palkkaluokissa. Piirijohtajilla varmaan onkin sopimuspalkka, mutta että ihan rivityöntekijöilläkin? Ainakin Keski-Suomessa mennään ihan tessin mukaan ja suosittelen sitä kyllä muillekin.
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
|
Vastaus #45 : 23.11.2015 klo 17:19:35 |
|
Piirien tuloslaskelmat löytyy varmaan pienellä etsimisellä. Tässä viime vuodelta Helsingin ja Uudenmaan. Eli jo noissa kahdessa on suuri ero mitä henkilöstökuluihin on laskettu mukaan. Ja kansainvälistä toimintaa kun on, niin varmasti tietyt kulutkin kasvavat. Jos tosiaan isoja palkkoja on perusteltu tuolla aiemmin mainitulla, niin täytyy todella ihmetellä. Tuskin tällaisella alalla on vaikeuksia pitää työntekijöitä, tai ainakin päteviä halukkaita luulisi olevan tarjolla paljonkin.
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #46 : 23.11.2015 klo 17:32:36 |
|
Mitä vittua, melkein 40 pinnaa Uudenmaan budjetista menee pelkkiin päätoimisten palkkoihin.
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
|
Vastaus #47 : 23.11.2015 klo 17:38:11 |
|
Mitä vittua, melkein 40 pinnaa Uudenmaan budjetista menee pelkkiin päätoimisten palkkoihin.
Kymppitonnilla kahvia ja pullaa
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
|
Vastaus #48 : 23.11.2015 klo 19:19:44 |
|
Mitä vittua, melkein 40 pinnaa Uudenmaan budjetista menee pelkkiin päätoimisten palkkoihin. Ja siihen ostotyöt päälle. Mitähän tuo 300k€ "Majoitus- ja ruokailukulu" pitää sisällään?
|
|
|
|
Zaari
Poissa
Suosikkijoukkue: Nukkuvat jättiläiset
|
|
Vastaus #49 : 23.11.2015 klo 19:20:50 |
|
Piirien tuloslaskelmat löytyy varmaan pienellä etsimisellä. Tässä viime vuodelta Helsingin ja Uudenmaan. Ja tässä Tampereen vastaava viime vuoden syyskuulta.
|
|
|
|
|
|