Sampaoli yrittää huhujen mukaan taas kolmen alakertaa seuraavanlaisella avauskokoonpanolla:
Eduardo Salvio ja Marcos Acuña pelaisivat tuon mukaan tänään laitureina, Mercado-Mascherano-Otamendi alakolmikossa, Biglia ja Pérez keskikentän keskustassa ja Di María-Benedetto-Messi hyökkäyskolmikkona. Toivottavasti Di María pelaisi kerrankin edes niin hyvin, että ansaitsee pysyä kentällä enemmän kuin 45 minuuttia, ja Benedetto osuisi edes siitä kolmannesta huipputontistaan ensi yön pelissä...
Sampaoli yrittää kovasti. Peliesitykset ovat olleet nousujohteisia ja kertaakaan Argentiina ei ole ollut pelillisesti heikompi kuin vastustajansa, mutta viimeistely on ontunut. Syyskuun karsintapeleissä Sampaolin kädenjälki ei näkynyt kunnolla vielä kentällä kuin kahdella ensimmäisellä kolmanneksella, ei sillä ratkaisevimmalla eli hyökkäyskolmanneksella. Perua vastaan hyökkäyspelaaminenkin oli lopulta riittävän hyvää, jotta joukkueen olisi pitänyt kyetä voittamaan. Oikeastaan Sampaolia kehtaa syytellä lähinnä vain joistain pelaajavalinnoista. Dybala ei ole luontainen 9-paikan pelaaja, mutta osaa viimeistellä kliinisesti, joten sikäli voidaan ihmetellä hänen täydellistä penkittämistä. Benedetto ei herätä minkäänlaista luottoa, vaikka kivasti tekopaikoille liikkeellään löytääkin. Paikoista pitäisi laittaa myös sisään. Higuaín on ymmärrettävästi sivussa, sillä pullukka on pelannut surkean syksyn. Icardilla on ollut jotain vammaa eikä siksi avannut Perua vastaan...
Kun mietitään viimeistelyn ontumista... Kun mietitään Albicelesten lähihistoriaa... Voi ymmärtää taustalla olevan psykologisen taakan, jota pelaajat tuntuvat kantavan. Argentiinan maajoukkue pelasi vuodet 2012-2013 loistavaa kokonaisvaltaista jalkapalloa, jossa Di María, Messi, Higuaín ja Agüero loistivat. Kesän 2014 MM-kisojen Albiceleste oli kuitenkin hyvin erilainen: Joukkueen hyökkäyspelaamisesta mureni pala kerrallaan. Higuaín oli yhtä maalia lukuun ottamatta kisoissa todella yössä. Agüero oli puolikuntoinen koko kisat, Di María iski ratkaisevan osuman Sveitsiä vastaan, mutta loukkaantui heti seuraavassa pelissä. Kaikki kaatui Messin päälle hyökkäyspelaamisen osalta. Eikä Messi näyttänyt olevan rikkonaisen kauden jäljiltä fyysisesti parhaassa iskussa. Betonisen puolustuspelaamisen ansiosta Argentiina selvisi jatkopeleissä finaaliin ja aina sen jatkoajalle asti, mutta ei voittoon. MM-hopea ei ole häpeä, toisin kuin maailmassa Albicelesten finaalitappion jälkeen ajateltiin.
Vuoden 2014 MM-finaalitappio nosti sekä median, kannattajien että joukkueen kesken pakkomielteen siitä, että joukkueen tulisi voittaa mestaruus. Kesien 2015 ja 2016 Copa America-turnauksissa pakkomielle näkyi. Argentiinan joukkueen ympärille ja jopa sisälle rakentui kesän 2014 MM-menestyksen pohjalta psykologinen lukko, jonka yli se ei päässyt. Tämän lukon myötä finaalivastustaja - Chile - sai molemmissa finaaleissa henkisen edun - ja voitti.
Kaikki meriitti, mitä Argentiinan joukkue saavutti vuoden 2014 MM-kisoissa, valui hukkaan kesien 2015 ja 2016 finaalitappioiden myötä. Osaltaan Argentiina jalkapallokansana saa katsoa itseään peiliin, sillä se on osittain oman kulttuurinsa ja intohimonsa uhri. Odotukset ja paineet nousivat kattoon Messin ja Argentiinassa vallitsevan futiskulttuurin vuoksi. Joukkue, joka ei pelillisesti tai edes kokonaisvaltaiselta pelaajamateriaaliltaan ollut niin ihmeellinen että sen olisi tullut pelata kolmessa peräkkäisessä arvokisafinaalissa peräkkäin, kuitenkin teki niin. Ja kun se hävisi, se lytättiin, mestattiin. Messin johtama kultainen - tai tässä tapauksessa osuvasti hopeinen - sukupolvi pelaajia joutui hävittyjen finaalien myötä nöyryytetyksi, suorastaan murskatuksia kansan ja median keskellä. 2014 MM-finaalin jälkeen Argentiinassa levisi ajatus, jonka mukaan toiseksi jääneitä ei muista kukaan. Se on valhe. Jokainen jalkapalloa tunteva muistaa MM-finaalin voittajat - mutta myös häviäjät. On harvinaista päästä ylipäätään pelaamaan MM-finaalissa eikä siten finaalissa hävinnyttä joukkuetta tulisi julkisesti mestata, kuten Argentiinalle on käynyt.
Totuuden nimissä Albicelesten kollegtiivinen pelaaminen ei kuitenkaan ole ollut finaalissa Saksaa vastaan tai Copa American finaaleissa Chileä vastaan vastustajiensa tasolla. Chile 2015-2016 oli suuri joukkue ja ansaitsi voittaa. Saksa 2014 oli suuri joukkue ja ansaitsi voittaa. Espanja 2008-2012 oli suuri joukkue ansaitsi voittaa. Sekä Chile, Espanja että Saksa olivat 'luonnollisia voittajia', joilta löytyi sekä vastustajiaan parempi kollektiivinen pelaaminen että henkinen vahvuus. Argentiina 2014-2016 oli toiseksi paras finaaleissa molemmilla osa-alueilla mitattuna.
Argentiina on kantanut ensi yönä päättyvien MM-karsintojen aikana kolmen peräkkäisen finaalitappion tuomaa henkistä taakkaa. Ja se on näkynyt. Tuntuu siltä, että joukkueessa ei ole enää jäljellä henkistä energiaa, jota voittaminen vaatii. Henkinen taakka kulminoituu oikeastaan Lionel Messiin: Hänellä on pakkomielle voittaa jotain maajoukkueensa kanssa, koska hän rakastaa kansaansa ja voittamista, ja koska voittamalla maajoukkueensa kanssa jotain tulisi Messin ura monien silmissä olemaan vasta
'täydellinen'. Ja koska Messi pelaa Argentiinan paidassa, nousee odotukset aina pilviin sekä joukkueen ympärillä että jopa sen sisällä. Näitä odotuksia Argentiinan joukkue ei pysty joukkueena täyttämään eikä käsittelemään. Kesän 2014 MM-finaalitappion jälkeen joukkue alkoi ajattelemaan niin paljon voittamista, mikä on kääntynyt lopulta henkiseksi taakaksi sitä itseään vastaan.
Ensi yönä Lionel Messin traaginen tarina Argentiinan maajoukkuepaidassa saa jälleen uuden sivun. Tarina, joka alkoi vuonna 2005 epäoikeudenmukaisella punaisella kortilla ystävyysottelussa Unkaria vastaan, ja joka oli tulla jo päätökseensä kesän 2016 Copa American finaalitappion jälkeen, saattaa pahimmassa tapauksessa päättyä lopullisesti ensi yön otteluun Ecuadoria vastaan, mikäli Argentiina ei kisoihin etene. Messin tarina on kuin Star Wars -saaga: Messin piti vapauttaa Argentiinan kansa Maradonan perinnön kahleista, kuten Anakin Skywalkerin piti vapauttaa Galaksi Sithien vallasta ja tuoda tasapaino voimaan, ei jättää sitä pimeyteen. Ehkä Dybala on sitten Luke, ja lopulta tuo Albicelestelle mestaruuden Qatarissa 2022...
***
Argentiinan voittoa ei puolla oikein mikään, kun oikein järjellä ajattelee. Albiceleste on viimeksi voittanut Ecuadorin vieraissa 16 vuotta sitten eli vuonna 2001. Se onkin Albicelesten ainoa vierasvoitto Ecuadorista 56 vuoteen. Messi ei ole koskaan voittanut korkean ilmanalan olosuhteissa pelattua jalkapallo-ottelua. Toisaalta Ecuadorilla ei ole mitään pelattavaa kunniaa lukuun ottamatta. Sillä ei ole enää mahdollisuuksia kisapaikkaan. Lisäksi Ecuador on hävinnyt viisi peräkkäistä karsintaottelua: Paraguaylle 2-1, Kolumbialle 0-2, Brasilialle 2-0, Perulle 1-2 ja Chilelle 2-1. Eli viidessä peräkkäisessä pelissä Ecuador on päästänyt kaksi maalia. Siitä huolimatta Argentiina löytää keinon olla tekemättä maalin maalia tänään, jos sama sössiminen tekopaikoissa jatkuu.
Jos Argentiina kampeaa itsensä kisoihin, on sillä jälleen vain taivas - eli finaalitappio - rajana, sillä Sampaolilla on kaikki kyvyt ja edellytykset saada joukkueesta vapautuneemmissa olosuhteissa paljon irti. Kisoihin on vielä kahdeksan kuukautta aikaa ja sinä aikana Sampaolin joukkue pelaa ainakin kuusi valmistavaa ottelua, joissa esimerkiksi Dybalan roolin löytämiselle käytettäisiin varmasti aikaa. Mutta jos henkinen lukko on liian suuri ja vuori liian korkea kiivettäväksi, jää ketsuppipullon korkki kiinni ja masennus valtaa Argentiinan maajoukkueen ja sen kannattajat...
"Dios le da las peores batallas a sus mejores guerreros"
Äänestys
