MacGyver
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #25 : 04.11.2015 klo 10:19:46 |
|
Nyt kun tuota avausta katsoo niin 2000-luvulla on kyllä tapahtunut iso loikka stadioneissa. Nyt ollaan tosiaan jo tilanteessa jossa suurimmalla osalla on kunnolliset stadionit ja välttävät olosuhteet vain parilla
|
|
|
|
Ikifani
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #26 : 04.11.2015 klo 10:37:36 |
|
No "paljon" on ehkä vähän paljon sanottu
Tarkoitan lähinnä, että tässä mentiin juuri siten miten mielestäni ei saisi mennä. Tehdään yksi iso katsomo, mutta jätetään loput avoimeksi. Sama ongelma kuin Kuopiossa. Tuosta ei vain saa stadionin tuntua. Jokainen peleissä käyvä tietää miten eri asia on kun kentän toisellakin puolella on yleisöä.
Tuo vastapuolen katsomon tyhjänä olo väistämättä latistaa tunnelman stadionilla. Siksi olisikin tärkeää että stadionit olisivat mahdollisimman täynnä. On todella surullista katsella esim. Interin peleistä ISTV-lähetystä ja todeta että pääkatsomossa on kourallinen väkeä, päätykatsomo typötyhjänä ja tieto että tv-kameran puoleinenkin katsomo on valtaosassa peleistä kokonaan avaamatta katsojille. Väistämättä sellainen latistaa tunnelmaa paikanpäällä. Huomion arvoista on myös tv-kuvauksen olosuhteet, pääkamerat pitäisi saada riittävän ylös jolloin itse peli näyttää huomattavasti paremmalta. Hyvänä vertailuna voisi käyttää Töölön jalkapallostadionin ja Rovaniemen keskuskentän kuvauskulmaa suhteessa Kupittaan jalkapallostadionin kuvauskulmaan. Turun kuvauskulma auttamattomasti liian alhaalta ja kun taustalla näkyy pääsääntöisesti puolityhjä pääkatsomo, ei se juuri kokonaiskuvaa pelistä nosta. Eihän tuo Rovaniemen Aurinkokatsomo tv-lähetyksissä juuri silmää hivele, mutta kuitenkin siellä on paikalla se noin 1000 katsojaa joka pelissä (kuten Rapalan Erkki mainitsikin) eli suunnilleen saman veraan kuin Interin peleissä oli paikan päällä olijoita keskimäärin päättyneellä kaudella.
|
|
|
|
papadopoulos
Poissa
|
|
Vastaus #27 : 04.11.2015 klo 10:39:14 |
|
Ööööö... Rovaniemellä 1000 katsojaa on järjestään "aurinkokatsomon" puolella katetussa katsomossa ja jos mennään yleisömäärässä yli 3000 katsojan, on porukkaa kentän laidoilla.. Ei ole jätetty loppuja avoimeksi, kun suunnitelma on toisestakin puolesta, mutta laitetaan nyt ensin pelialusta taas oikeaan kuntoon..
Tiedän kyllä aurinkokatsomon tilanteen, mutta eihän tuo uusi katsomo ulotu edes kentän päästä päähän. "porukkaa kentän laidalla" ei ole tätä päivää. Tuo SJK:n stadion on jotain mistä kaikkien tulisi ottaa mallia. Jätetään korkeutta pois alkuvaiheessa, mutta keskitytään kokonaisuuteen ja skaalautuvuuteen.
|
|
|
|
papadopoulos
Poissa
|
|
Vastaus #28 : 04.11.2015 klo 10:42:36 |
|
Tuo vastapuolen katsomon tyhjänä olo väistämättä latistaa tunnelman stadionilla. Siksi olisikin tärkeää että stadionit olisivat mahdollisimman täynnä. On todella surullista katsella esim. Interin peleistä ISTV-lähetystä ja todeta että pääkatsomossa on kourallinen väkeä, päätykatsomo typötyhjänä ja tieto että tv-kameran puoleinenkin katsomo on valtaosassa peleistä kokonaan avaamatta katsojille. Väistämättä sellainen latistaa tunnelmaa paikanpäällä. Huomion arvoista on myös tv-kuvauksen olosuhteet, pääkamerat pitäisi saada riittävän ylös jolloin itse peli näyttää huomattavasti paremmalta. Hyvänä vertailuna voisi käyttää Töölön jalkapallostadionin ja Rovaniemen keskuskentän kuvauskulmaa suhteessa Kupittaan jalkapallostadionin kuvauskulmaan. Turun kuvauskulma auttamattomasti liian alhaalta ja kun taustalla näkyy pääsääntöisesti puolityhjä pääkatsomo, ei se juuri kokonaiskuvaa pelistä nosta. Eihän tuo Rovaniemen Aurinkokatsomo tv-lähetyksissä juuri silmää hivele, mutta kuitenkin siellä on paikalla se noin 1000 katsojaa joka pelissä (kuten Rapalan Erkki mainitsikin) eli suunnilleen saman veraan kuin Interin peleissä oli paikan päällä olijoita keskimäärin päättyneellä kaudella.
Olen samaa mieltä. Siksi pitäisikin panostaa juurikin hieman pienempiin katsomoihin niin, että ne kuitenkin täyttävät kentän ja luovat stadion kokonaisuuden. Rovaniemen tapauksessa siis korkeutta pois ja leveyttä lisää. Kameran saa ylös halvemmallakin.
|
|
|
|
hhudberg
|
|
hhudberg
Vastaus #29 : 04.11.2015 klo 11:44:59 |
|
Tiedän kyllä aurinkokatsomon tilanteen, mutta eihän tuo uusi katsomo ulotu edes kentän päästä päähän.
Rovaniemen kaupunki tilasi monitoimikiinteistön, jonka yhteyteen rakennettiin 2000 hengen katsomo. Se oli sitten arkkitehdin näkemys, että 2000 hengen katsomosta tehtiin mieluummin korkea kuin leveä. Itse otan mieluummin tämän nykyisen ratkaisun. Vastakkaiselta puolelta Aurinkoaktsomosta käsin uusi katsomo näyttää jopa massiiviselta. Se on hieno. Toisaalta taas katseluolosuhteet uuden katsomon yläriveiltä on tähän maahan poikkeuksellisen hyvät. Korkeille ja jyrkille katsomoille ehdoton Jos ja kun Aurinkokatsomokin saadaan aikanaan rakennettua, niin 3000-3500 istumapaikkaa on Rovaniemelle juuri sopiva määrä. Stadion on oikean kokoinen, jos se myydään pari kertaa kaudessa loppuun. Josta päästään: "porukkaa kentän laidalla" ei ole tätä päivää.
Tähän vahva eri. Keskuskentän tunnelmasta katoaisi jotain hyvin oleellista, jos viimeisetkin rippeet vanhasta kadotettaisiin. Aitapaikat ovat kiertäneet Keskuskentällä aina, ja toivottavasti niistä ei tulla ikinä luopumaan. On todellinen harmi, että UEFA vaatii Europeleissä jokaiselle katsojalle numeroidun paikan. Tämä ei tule siis enää ikinä toistumaan, lähelle tosin päästiin kesän Klubi-ottelussa: http://www.rops.fi/edustusjoukkueen-uutiset/2560-keskarin-ihme-8-543-katsojaaUusia stadioneita voidaan rakentaa, jos niin halutaan, mutta myös historiaa tulee kunnioittaa. Kyse on Rovaniemen keskuskentästä, ei muovisesta Rovaniemen keskusstadionista.
|
|
|
|
Lapin oikeat kuninkaat
Poissa
|
|
Vastaus #30 : 04.11.2015 klo 11:55:20 |
|
No "paljon" on ehkä vähän paljon sanottu
Tarkoitan lähinnä, että tässä mentiin juuri siten miten mielestäni ei saisi mennä. Tehdään yksi iso katsomo, mutta jätetään loput avoimeksi. Sama ongelma kuin Kuopiossa. Tuosta ei vain saa stadionin tuntua. Jokainen peleissä käyvä tietää miten eri asia on kun kentän toisellakin puolella on yleisöä.
Niin no onhan tämä linkki ollut jo Rovaniemen Keskuskentän Peruskorjaus-topikis, mut laitetaan tännekin tuo suunnitelma kokonaisuudesaan, suunnitelma ei ole ikinä ollutkaan vain yhden katsomon rakentaminen: http://img.yle.fi/uutiset/lappi/article7056263.ece/ALTERNATES/w580/Rovaniemi%20keskuskentt%C3%A4%20katsomo%202%20280114.JPGIhmettelen tosin vain sitä että kun paikalla nyt olevan aurinkokatsomon pätkän lauteille mahtuu noin 1000 katsojaa vierekkäin, niin pääkatsomon kuudelle alakatsomon riville mahtuu vain alle 700 (muutaman metrin lyhyt molemmilta kulmilta), ja tuossa uudessa katsomossa se tulee ilmeisesti olemaan (nykyiseen aurinkokatsomoon verrattavat samat) 6 riviä ja se 1000 katsojaa. Ilmeisesti kuppipenkit vain vievät rutosti tilaa. Ehkä joku päivä saadaan päätyihinkin molempiin edes 500 vetävät katsomot, kun joku turistikeisari näkee valon tai joku rikas suostuu ne muuten vaan maksamaan ja sponssaamaan noin 100 000 seuralle ja kaupunkilaisille niihin arvottavien tuhannen kausarin avulla
|
|
|
|
papadopoulos
Poissa
|
|
Vastaus #31 : 04.11.2015 klo 12:00:37 |
|
Tuota kuvaa kun katsoo niin tulee surulliseksi. Rahat voisi käyttää niin paljon paremmin.
|
|
|
|
Sigi
Poissa
|
|
Vastaus #32 : 04.11.2015 klo 12:02:08 |
|
No ei. Ja puhutaan kuitenkin hyvin pienestä talousalueesta joten mitään kunnon stadionia on turha odottaa. Toivottavasti kuitenkin panostavat SJK tyylisesti kokonaisuuteen eikä vain yhteen isoon pääkatsomoon. Katsomo on katsomo ja stadion on stadion eli mieluummin hieman pienempi suljettu stadion kun massiivinen pääkatsomo.
Kemin keskustaajamassa on 28 000 asukasta. Raumalla on hieman enemmän asukkaita kuin Kemissä (33 000 keskustaajamassa) ja 5400 katsojan jäähalli. Kemi-Tornion seutukunnassa on asukkaita saman verran kuin Rauman seutukunnassa. Veikkausliigan kontekstissa Kemi ei ole mitenkään poikkeuksellisen pieni talousalue. Pietarsaaren taajamassa on 20 000, Valkeakoskella 17 000 ja Myllykoskella 6200 asukasta. Näissä kaikissa on stadioneilla katetut katsojapaikat 2000-3200 katsojalle. Tuollainen Saviniemen mallinen, 3000 katetun paikan "kunnon" stadion ei olisi millään lailla ylisuuri Kemin kokoiseen, suomalaisittain jo melkein keskisuureen kaupunkiin. Kysymys on ainoastaan siitä, löytyykö jostain rahaa ja arvostetaanko Kemissä jalkapalloa niin paljon, että tuollaista alettaisiin suunnitella. Vastaus ainakin toiseen on varmaan ei.
|
|
|
|
Lapin oikeat kuninkaat
Poissa
|
|
Vastaus #33 : 04.11.2015 klo 12:06:13 |
|
Tuota kuvaa kun katsoo niin tulee surulliseksi. Rahat voisi käyttää niin paljon paremmin.
Minusta se näyttää hemmetin hienolta (varsinkin hieman paremmassa kuvassa): Joo, hieno on. On muuten katsojalla pipi päässä. Vielä kun saataisiin samanlaiset "pienet" muiden katsomojen arkkitehtuuriin sopivat 6 riviset katsomot kattamaan päädyt juoksuratojen väliin niin voi että...
|
|
|
|
papadopoulos
Poissa
|
|
Vastaus #34 : 04.11.2015 klo 12:07:54 |
|
Rovaniemen kaupunki tilasi monitoimikiinteistön, jonka yhteyteen rakennettiin 2000 hengen katsomo. Se oli sitten arkkitehdin näkemys, että 2000 hengen katsomosta tehtiin mieluummin korkea kuin leveä. Itse otan mieluummin tämän nykyisen ratkaisun. Vastakkaiselta puolelta Aurinkoaktsomosta käsin uusi katsomo näyttää jopa massiiviselta. Se on hieno. Toisaalta taas katseluolosuhteet uuden katsomon yläriveiltä on tähän maahan poikkeuksellisen hyvät. Korkeille ja jyrkille katsomoille ehdoton Jos ja kun Aurinkokatsomokin saadaan aikanaan rakennettua, niin 3000-3500 istumapaikkaa on Rovaniemelle juuri sopiva määrä. Stadion on oikean kokoinen, jos se myydään pari kertaa kaudessa loppuun. Josta päästään: Tähän vahva eri. Keskuskentän tunnelmasta katoaisi jotain hyvin oleellista, jos viimeisetkin rippeet vanhasta kadotettaisiin. Aitapaikat ovat kiertäneet Keskuskentällä aina, ja toivottavasti niistä ei tulla ikinä luopumaan. On todellinen harmi, että UEFA vaatii Europeleissä jokaiselle katsojalle numeroidun paikan. Tämä ei tule siis enää ikinä toistumaan, lähelle tosin päästiin kesän Klubi-ottelussa: http://www.rops.fi/edustusjoukkueen-uutiset/2560-keskarin-ihme-8-543-katsojaaUusia stadioneita voidaan rakentaa, jos niin halutaan, mutta myös historiaa tulee kunnioittaa. Kyse on Rovaniemen keskuskentästä, ei muovisesta Rovaniemen keskusstadionista. Täysin eri mieltä niin lähes kaikesta. Historiaa voidaan kunnioittaa, mutta ei haaskaamalla tulevaisuus. Rovaniemen remontti on esimerkki siitä miten tätä ei kannata tehdä ja SJK:n uusi stadion siitä miten se pitää tehdä. Veritas stadion jotain siltä väliltä sillä siinäkin olisi pitänyt karsia pääkatsomosta ja rakentaa kokonaisuus. Minusta mielellään jopa erilleen vanhasta olympiakatsomosta ja rakentaa se samaan kokonaisuuteen jäähallin kanssa. Palvelut olisi ollut mahdollista järjestää samoista tiloista.
|
|
|
|
|
|
Lapin oikeat kuninkaat
Poissa
|
|
Vastaus #37 : 04.11.2015 klo 12:17:16 |
|
Keskuskentän tunnelmasta katoaisi jotain hyvin oleellista, jos viimeisetkin rippeet vanhasta kadotettaisiin. Aitapaikat ovat kiertäneet Keskuskentällä aina, ja toivottavasti niistä ei tulla ikinä luopumaan.
Aidat lähtee ilmeisesti veks ainakin uuden (korkean/kenttää lähemmän) aurinkokatsomon edestä, aivan kuten lähti pääkatsomonkin edestä.
|
|
|
|
hhudberg
|
|
hhudberg
Vastaus #38 : 04.11.2015 klo 12:23:30 |
|
Täysin eri mieltä niin lähes kaikesta. Historiaa voidaan kunnioittaa, mutta ei haaskaamalla tulevaisuus. Rovaniemen remontti on esimerkki siitä miten tätä ei kannata tehdä ja SJK:n uusi stadion siitä miten se pitää tehdä.
Niin, siinä on se vissi ero, että Rovaniemellä tosiaan remontoidaan keskuskenttää, kun taas Seinäjoella rakennetaan kokonaan uutta. On myös se merkittävä ero, että Rovaniemen keskuskentällä on historiaa, jota taas Seinäjoella ei ole. On toki ymmärrettävää, jos paikkaan ei ole itsellä mitään siteitä, niin silloin sitä tarkastelee pelkästään sen pohjalta, miltä se näyttää ilmakuvissa. Seinäjoen uusi 6000 hengen stadion on kieltämättä hieno, mutta Rovaniemen mittakaavassa tuollainen olisi täysin ylimitoitettu.
|
|
|
|
tuomari
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #39 : 04.11.2015 klo 12:25:17 |
|
No "paljon" on ehkä vähän paljon sanottu
Tarkoitan lähinnä, että tässä mentiin juuri siten miten mielestäni ei saisi mennä. Tehdään yksi iso katsomo, mutta jätetään loput avoimeksi. Sama ongelma kuin Kuopiossa. Tuosta ei vain saa stadionin tuntua. Jokainen peleissä käyvä tietää miten eri asia on kun kentän toisellakin puolella on yleisöä.
mmmmmkay... https://www.youtube.com/watch?v=GleSmxZd8VgLasse Lehtinen kehuskeli Captains Ball -gaalassa Rovaniemen Keskarin pääkatsomoa, kuulemma parhaat näkymät Suomessa katsoa jalkapalloa.
|
|
|
|
O'Flynn
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS & Hard bass
|
|
Vastaus #40 : 04.11.2015 klo 12:26:08 |
|
Kuopion Keskuskenttä on tosiaan vielä ainakin luokkaa "ei jatkoon" mutta tuo avausviestin kuva valehtelee vähän. Toisessa päädyssä on katsomoa + viinijuhlista vapautunutta "viinimökkiä." Tämän lisäksi pääkatsomon vastakkainen puoli eli ns. aurinkokatsomo on täynnä puupenkkirakennelmaa.
|
|
|
|
papadopoulos
Poissa
|
|
Vastaus #41 : 04.11.2015 klo 12:29:10 |
|
Minusta se näyttää hemmetin hienolta (varsinkin hieman paremmassa kuvassa):
Joo, hieno on. On muuten katsojalla pipi päässä.
Vielä kun saataisiin samanlaiset "pienet" muiden katsomojen arkkitehtuuriin sopivat 6 riviset katsomot kattamaan päädyt juoksuratojen väliin niin voi että...
Jep. Minusta tuo näyttää "kentältä jossa on katsomot". Ei jalkapallostadionilta. Tämä on jalkapallostadion. Kapasiteetti n. 5000 https://www.youtube.com/watch?v=5YhMnnGuMsw
|
|
|
|
Lapin oikeat kuninkaat
Poissa
|
|
Vastaus #42 : 04.11.2015 klo 12:29:53 |
|
Täysin eri mieltä niin lähes kaikesta. Historiaa voidaan kunnioittaa, mutta ei haaskaamalla tulevaisuus.
Rovaniemen remontti on esimerkki siitä miten tätä ei kannata tehdä ja SJK:n uusi stadion siitä miten se pitää tehdä. Mikä ihme Rovaniemen keskuskentän (jos nyt oletetaan että kapasiteetiksi tulee jossain vaiheessa, myös päätykatsomojen myötä) siinä 3500-4500 kapasiteetissa on vikana? Sehän on juuri sopiva liigan peleihin, että tunnelma pysyy hyvänä. Lisäksi kun katsomoiden massa painottuu yhteen (pitäähän nyt stadionilla edes yksi näyttävä ständi olla eikä vain 6 riviä kiertää kenttää), muiden katsomoiden pienuus ei haittaa esteettisesti yhtään, se sopii tuohon paikkaankin kaupungissa jotenkin sopivasti. Seinäjoellakin tullaan näkemään kuten Turussa mitä jättimäinen stadion normaaleissa liigan otteluissa tarkoittaa, kun puolet paikoista tyhjiä. Uskon että tulevaisuudessa uuden aurinkokatsomon 1000 paikkaa tulevat olemaan täynnä sen puolen vakikatsojien toimesta, ja jos yleisömäärä on alle 3000, loput tyhjät penkit pääkatsomossa eivät juurikaan erotu/näy häiritsevästi. Jos vielä päätykatsomotkin rakennetaan saman kaavan mukaan 6 riviseksi niin niidenkin tyhjänä oleminen näyttää paljon paremmalta miltä se näyttää Turussa tai uudella Seinäjoen stadionilla esim.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.11.2015 klo 12:32:44 kirjoittanut Lapin oikeat kuninkaat »
|
|
|
|
|
hhudberg
|
|
hhudberg
Vastaus #43 : 04.11.2015 klo 12:32:36 |
|
Rovaniemen tapauksessa siis korkeutta pois ja leveyttä lisää. Kameran saa ylös halvemmallakin.
Ihan knoppikysymyksenä: Kun ottelun liput tulevat myyntiin, niin täyttyykö Pääkatsomo ensin alakatsomosta vai yläkatsomosta? Entä ovatko halutuimmat paikat katsomon keskiosassa vai laidoilla lähellä kulmalippua? En todellakaan ymmärrä tuota ajatusmallia, että mieluummin lisää sellaisia paikkoja, joita kukaan ei halua, kunhan katsomo vain olisi jonkun näkemyksen mukaan "oikean näköinen". Nykyisellään tuo palvelee jokaista katsojaa, ja se on mielestäni tärkein kriteeri, mitä voi olla.
|
|
|
|
papadopoulos
Poissa
|
|
Vastaus #44 : 04.11.2015 klo 12:35:13 |
|
Itsekin katson peliä mieluummin korkealta ja keskeltä kenttää enkä niin välitä onko yleisömäärä 1000 vai 2000. Mutta mutta... Minä kuten Lasse Lehtinenkin ollaan laji ihmisiä. Nyt puhutaan niistä satunnaisista katsojista jotka tulevat peliin tai tv vastaanottimen ääreen. Ne eivät kuitenkaan oikein ymmärrä pelistä mitään vaan heille merkitsee tunnelma, tunnelma ja tunnelma. Lisäksi tunnelma on myös pelaajille oleellinen sillä hyvä tunnelma tarkoittaa lisää vauhtia ja yrittämistä kentällä. Lisää tunnetta. Ikävä puoli on se, että laji ihmiset ei riitä ja massaa tarvitaan.
|
|
|
|
Lapin oikeat kuninkaat
Poissa
|
|
Vastaus #45 : 04.11.2015 klo 12:37:47 |
|
Itsekin katson peliä mieluummin korkealta ja keskeltä kenttää enkä niin välitä onko yleisömäärä 1000 vai 2000.
Mutta mutta...
Minä kuten Lasse Lehtinenkin ollaan laji ihmisiä. Nyt puhutaan niistä satunnaisista katsojista jotka tulevat peliin tai tv vastaanottimen ääreen. Ne eivät kuitenkaan oikein ymmärrä pelistä mitään vaan heille merkitsee tunnelma, tunnelma ja tunnelma. Lisäksi tunnelma on myös pelaajille oleellinen sillä hyvä tunnelma tarkoittaa lisää vauhtia ja yrittämistä kentällä. Lisää tunnetta.
Ikävä puoli on se, että laji ihmiset ei riitä ja massaa tarvitaan.
VOI VITTU voisitko jo pitää sen turvan kiinni Rovaniemen tunnelmasta tai miltä stadion nyt/tulevaisuudessa näyttää kun et ilmeisestikään ole edes käynyt siellä... Vitun puukkojuntit..
|
|
|
|
papadopoulos
Poissa
|
|
Vastaus #46 : 04.11.2015 klo 12:38:14 |
|
Mikä ihme Rovaniemen keskuskentän (jos nyt oletetaan että kapasiteetiksi tulee jossain vaiheessa, myös päätykatsomojen myötä) siinä 3500-4500 kapasiteetissa on vikana?
Sehän on juuri sopiva liigan peleihin, että tunnelma pysyy hyvänä. Lisäksi kun katsomoiden massa painottuu yhteen (pitäähän nyt stadionilla edes yksi näyttävä ständi olla eikä vain 6 riviä kiertää kenttää), muiden katsomoiden pienuus ei haittaa esteettisesti yhtään, se sopii tuohon paikkaankin kaupungissa jotenkin sopivasti.
Seinäjoellakin tullaan näkemään kuten Turussa mitä jättimäinen stadion normaaleissa liigan otteluissa tarkoittaa, kun puolet paikoista tyhjiä.
Uskon että tulevaisuudessa uuden aurinkokatsomon 1000 paikkaa tulevat olemaan täynnä sen puolen vakikatsojien toimesta, ja jos yleisömäärä on alle 3000, loput tyhjät penkit pääkatsomossa eivät juurikaan erotu/näy häiritsevästi. Jos vielä päätykatsomotkin rakennetaan saman kaavan mukaan 6 riviseksi niin niidenkin tyhjänä oleminen näyttää paljon paremmalta miltä se näyttää Turussa tai uudella Seinäjoen stadionilla esim.
Ymmärrätkö mitään akustiikasta?
|
|
|
|
hhudberg
|
|
hhudberg
Vastaus #47 : 04.11.2015 klo 12:39:31 |
|
Jep. Minusta tuo näyttää "kentältä jossa on katsomot". Ei jalkapallostadionilta.
Olet oikeassa. Kyse on Rovaniemen keskusurheilukentästä. Ei Rovaniemen jalkapallostadionista.
|
|
|
|
papadopoulos
Poissa
|
|
Vastaus #48 : 04.11.2015 klo 12:39:59 |
|
VOI VITTU voisitko jo pitää sen turvan kiinni Rovaniemen tunnelmasta tai miltä stadion nyt/tulevaisuudessa näyttää kun et ilmeisestikään ole edes käynyt siellä...
Vitun puukkojuntit..
Niin siis sama kommentti kuin edelliselle. Ymmärrätkö mitään akustiikasta?
|
|
|
|
hhudberg
|
|
hhudberg
Vastaus #49 : 04.11.2015 klo 12:40:51 |
|
Ymmärrätkö mitään akustiikasta?
Bingo Boysin laulut Aurinkokatsomosta kantavat nykyiseen Pääkatsomoon paremmin kuin ikinä. Pääkatsomo toimii myös oivana kaikuseinänä takaisin Aurinkokatsomoon.
|
|
|
|
|
|