Kausi 2016 on nyt sitten vihdoin ja viimein paketissa myös liigakarsintaan joutuneen Interin osalta. Lupaavaa pre-seasonia (niin peliesitysten kuin hankintojenkin osalta) seurasikin sitten kaikkea muuta mitä olisi voinut panostuksista päätellen odottaa. Sarjan paras maalivahtikaksikko, sarjan paras toppari/pelaaja, joukkueessa ennennäkemätön leveys niillä osa-alueilla joissa viime kausina on ollut ohuempaa, erittäin lupaava nuori hyökkääjähankinta… ei Interiltä syyttä odotettu tällä kaudella mitalia.
Kaudesta muodostui kuitenkin painajainen vailla vertaa…
Näppärästi alkanut kausi otti täyskäännöksen katastrofaalisen PK-35:ttä pelatun cup-ottelun jälkeen. Inter esitti kyseisessä matsissa paskinta peliään ehkä jopa koskaan ja tästä matsista alkoi koko kauden jatkunut alamäki. Tappiot seurasivat toinen toistaan, avauksen miehiä loukkaantui, maaleja ei joukkue tehnyt ja kentällä meno oli sen näköistä että joukkue oli jo luovuttanut koko kauden (joka on aika huolestuttavaa ennen edes kesää). Jo vuosia gonahtaneena joukkuetta ”valmentanut” Job Dragtsma nosti itse kytkintä kesällä kun valoa ei tunnelin päässä näkynyt sitten millään ja valmentajan pallille nousi Dragtsman kakkosmiehenä kautta aikain toiminut Jami Wallenius jolle jatkuneen alavireen jatkuessa palkattiin vierelle divarissa sysipaskaa työtä Jazzin kanssa tehnyt John Allen. Ei mennyt kauaa kun ovi jouduttiin vaihtamaan villistä lännestä tuttuun saluuna-malliin, niin lujalla olivat saranat. PK-35 käytännössä oli luovuttanut putoamistaistelussa ja joukkue oli aivan sekaisin. Tästä uppoavasta laivasta Inter kävi kaappaamassa Njazi Kuqin sekä päävalmentajaksi velipoika Shefkin. Samassa rytäkässä joukkueeseen hommattiin pelaajia niin maan perkeleesti samalla kun nuoremmat pelaajat lanattiin syrjään alasarjoihin ja kokeneemmat päästettiin ulkomaille. Saapuneista pelastajista nimekkäin oli HJK:ssa kokoliigauransa ajan tehokasta jälkeä tehnyt Erfan Zeneli, joka kuitenkin osoittautui aivan katastrofaalisen huonoksi ”vahvistukseksi”. Lukuisista syksyn mittaan joukkueeseen saapuneista pelaajista kultaakin arvokkaimmaksi nousivat Interiä edes jollain lailla uskottavana futisjoukkueena maaleillaan pitänyt Kuqi, loistavia otteita Obilorin vierellä esittänyt Kosta Manev sekä liigakarsinnan yksi suurimmista sankareista, uusvanha Inter-veska David Monsalve.
Kuqin tulon myötä Inter sai edes jotain tolkkua tekemiseensä (tästä tosin kiitos melkein yksin Njazi Kuqille joka ratkaisi joukkueen maalinteko-ongelman) mutta silti joukkueen pelistä näkyi kilometrien päähän että kaikki on tällä hetkellä aivan päin helvettiä. Kun joukkue ennen tärkeimpiä kierroksia pelasi loisto-ottelut HJK:ta ja Kuopiolaisia vastaan, oli joukkue päässyt siihen asemaan että suora säilyminen olisi käytännössä omissa käsissä. Missään vaiheessa joukkue ei kuitenkaan onnistunut nostamaan itseään kuiville vaikka avaimia tungettiin oikein siihen kuuluisaan käteen ja karsintapaikka varmistuikin nololla ja ironisella tavalla kun Lucas Garcian, Njazi Kuqin, Kosta Manevin ja päävalmentaja Shefki Kuqin entinen joukkue PK-35 sysäsi Interin paikallisvastustajaa vastaan karsintaan.
Inter klaarasi karsinnat vaikka ei käytännössä niissäkään kahdessa pelissä häikäissyt. TPS:n nuori nippu laittoi Interin satoja tuhansia maksaneen liigamiehistön (jota siis povattiin kauden alussa mitalikahinoihin) koville ja käytännössä Ilari mettälän märkänä ollut ruuti voidaan laskea isoimmaksi syyksi miksi Inter liigassa säilyi sillä ne maalit olivat oletusarvo. Hyvä näin Inter-kannattajan näkökulmasta mutta silti ei tätä kautta halua muistella mitenkään enää huomisen jälkeen muista kun niistä parista syystä jotka myöhemmin nostan esille.
Mikä meni sitten vikaan? Syitä on varmasti monia ja niiden alkuperää voidaan lähteä kaivelemaan aina kaiken suomikentillä jo vuosia sitten voittaneeseen hyväpalkkaiseen valmentajaan, haluttomista pelaajista suoraan äärimmäiseen paskaan pelaajatarkkailuun saakka. Yksittäisiä syypäitä ei tässä tapauksessa ole vaan kyseessä oli täysin korttitalo-efekti jonka satoa onneksi ei tarvinnut alkaa keräämään aivan pohjalta saakka. Kentän ulkopuolella Inter teki asioita enemmän oikein kun kentällä, mitä nyt Kuqin palkkaaminen pelastusprojektin päälliköksi ei ehkä ollut se viisain veto vaikka joukkue säilyikin. Seuralla on nyt ensimmäistä kertaa melkein jalkapallojoukkueen mitat täyttävä pukumiehitys hoitamassa seuran asioita kulisseissa tulevaisuutta varten ja joukkueen kotiluola oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa aikoihin erittäin hyvin hoidettu fanikauppoineen, junnutiloineen ja uusine ravintoloineen. Harmi vaan että markkinointipuoli on vielä aivan täyttä kuraa. Toivoa saattaa että nämä seuran taustoihin tehdyt satsaukset alkavat tuottamaan hedelmää myös itse edustusjoukkueessa tulevaisuudessa, joko sitten oman junnutuotannon tai parempien laatuhankintojen myötä.
Pelaajat 2016Interin pelaajisto oli kaudella 2016 suuri kuin perkele ja samalla jättimäinen pettymys. Lähes jokainen ulkomaalaishankinta osoittautui kasaksi löyhkäävää paskaa tai sitten muuten vaan lasiseksi tapaukseksi jotka oltaisiin voitu välttää paremmalla scouttauksella. Jotkut hankituista ulkomaalaisista osasivat lähteä ajoissa ihan itse lentokentän kautta kotiin kun taas joistain näki kauden edetessä että viimeinen käyttöpäivä on valitettavasti mennyt umpeen jo ajat sitten, jos sitä oli ikinä ollutkaan. Puhtaat paperit ulkomaalaishankinnoista saavat Obilor, Manev, pelaamissaan peleissä hyvin pelannut Sow, uusvanha hankinta Kanakoudis ja karsintasankari Monsalve. Jokaiselle muulle täksi kaudeksi hankitulle ulkkarille voi surutta osoittaa ovea ennen kuin vuosi vaihtuu sillä ei tuosta näytä mitään tulevan ainakaan pääsarjatasolla.
Muista hankinnoista voi olla montaa mieltä. Njazi Kuqi teki toki maaleja jopa kolmen kuukauden stintillään enemmän kuin kukaan kauden alusta asti Inter-paidassa pelannut pelaaja mutta miehen maaleja oltaisiin myös kaivattu niissä matseissa joissa Inter olisi voinut nostaa itsensä pois karsijan paikalta. Erfan Zenelistä kaikki sanottava on jo sanottu joten ei sen enempää kyseisestä ihmispaskasta. Ulos jo mielellään ennen maanantaita jotta mies ehtii vielä Namun sunnareille HJK-ystiksiensä kanssa. Benjamin Källman, semi-isolla kohulla seuraan tullut Albion Ademi ja Henrik Moisander sen sijaan tulevat vielä osoittamaan arvonsa joukkueelle jossain muodossa. Källman on jo nyt valmis liigapelaaja kunhan pääsee pelaamaan sinne missä junnu on parhaimmillaan (kärki) ja yltiötaitava Ademi tarvitsee vain hyvää ja laadukasta treeniä (mentaalipuolella myös) noustakseen liigapelaajaksi. Moisanderille on ensi kaudella kosolti käyttöä sillä erään turkulaislegendan lopetettua, on joukkueessa ykkösveskan paikka auki.
Pitkäikäisemmästä pelaajistosta ihan pikkuisen sinne plussan puolelle pääsee ainoastaan Ari Nyman, Jukka Lehtovaara ja Joni Aho. Kaikki muut jotka vielä kaudella 2015 taistelivat niin Suomen Cupin kuin liigankin voitosta, kosahtivat tyystin eivätkä saaneet itsestään parasta irti pelistä toiseen tai sitten vaan homma ei kiinnostanut, riippuu täysin pelaajasta. Isoin ilonaihe koko kaudella oli kuitenkin nähdä Aati Marttisen ja Arttu Hoskosen nousu liigarinkiin ja vaikka molemmat pääsivätkin pelaamaan lähinnä olosuhteiden pakosta, täyttivät molemmat tonttinsa pätevästi ja etenkin Hoskoselle on käyttöä jo ensi vuoden joukkueessa.
Pelaajat 2017Interin tämän hetken pelaajistosta ensi kaudelle perussopparit on Ademilla, Njokulla, Garcialla, Moisanderilla ja Källmanilla. Näistä taitaa seurajohto pitää kiinni vaikkakin itse heivaisin hevon helvettiin niin Njokun kuin Garciankin. Optiopuolella on seuraavanlainen nimilista: Nyman, Gnaboyou, Marttinen, Hoskonen, Manev, Obilor, Kanakoudis. Näistä kaikki paitsi Gnaboyou on äärimmäisen tärkeää kiinnittää joukkueeseen myös ensi kaudeksi ja uskonkin että ellei mitään houkuttelevia seireenien sulosointuja kuulla ulkomailta (niin futisjoukkueista kuin perheistäkin), tulevat jokainen Interissä pelaamaan myös ensi kaudella… valitettavasti myös GG.
Ne pelaajat joilla soppari on katkolla ovatkin sitten mielenkiintoisempaa sakkia. Kuten aiemmin sanoin, voi Zenelit, kaksimetriset Kosovon ihmeet, Kennedyt ja Tambourat mielellään pakata laukkunsa ja poistua. Oskari Qvickin ura on ohi, Duahilla ei taso riitä eikä myöskään Feratilla eikä Salmisella. Kalle Kauppi viimeistä sopimuskauttaan pelaavista janttereista ainoa kaveri joille sorvaisin uutta sopimusta talvella ja ehkä sille Njazillekin voi yhden lisävuoden vielä mentorointimielessä suoda, kunhan sopparipykälään ei kuulu yhdenkään lähisukulaisen pitäminen seuran kirjoilla. Henri Lehtosen aika on valitettavasti jo ohi mutta tätä ei valitettavasti mies itse ja seurajohto näe. David Monsalve osoitti myös PK-pelin haparoinnin jälkeen että miehelle voisi olla seurassa vielä käyttöä. Hankintapuolta on varmaan turha miettiä vielä kun mitään optioita ei olla käytetty suuntaan taikka toiseen mutta realistisia hankintoja jos ajatellaan niin ihan vaan naapuriseurasta olisi varmasti irrotettavissa parikin pelaajaa yläkertaa ihan oikeasti vahvistamaan ja Multasen Kalle olisi taas vapailla markkinoilla. Just saying…
Kaikki tämä on kuitenkin toissijaista niin kauan kun Interillä ei ole päävalmentajaa. Kuqille en todellakaan toivo jatkoa joten tack och adjö! Rapaa on kuumimmissa huhuissa aseteltu päävalmentajan paikalle ja vaikka en miehen lanseeraaman rapapallon suurin ystävä olekaan, ei mies ole sentään koskaan joutunut valmentajaurallaan karsintoihin ja mikä parasta, osaa spottailla junnutuotannosta jyvät akanoista ja vieläpä uskaltaa peluuttaa näitä. En ole täysin pro-Rapa mutta vapaana olevista vaihtoehdoista ehdottomasti Mursun kanssa mieluisin. Junnuista se vielä käyttämätön potentiaali kohdistuu Lassi Viholaiseen joka mätti maaleja junnupeleissä kivalla tahdilla ja pojan tekemisessä paistaa kaikella tavalla se tietty kliinisyys jota muuan Timo Furuholmissa oli/on.
Viimeiset sanat tälle kaudelleKausi 2016 ei tule kamaluudestaan huolimatta jäämään unholaan täysin sillä kyseinen kausi tullaan muistamaan kahden hienon miehen jäähyväiskautena kun seuraikoni Joni Aho ja kaupungin nykysukupolven urheiluikoni Jukka Lehtovaara, lyövät nappulakengät naulaan. Aho oli yksi avaintekijöistä Interin suuruuksien vuosina ja vaikka ura näyttikin jo hiipuvan kohti siviilielämän lihaisampia patoja, löysi Inter-ikoni itsestään vielä pariksi vuodeksi uuden pelaamisen tason ja nosti näillä otteilla itsensä seuran folkloreen. Loistava pelaaja ja loistava ihminen. Samat sanat pätevät myös Jukka Lehtovaaraan joka teki mahdottomasta mahdottoman ja pelasi itsensä myös verivihollisen kannattajien sydämiin. Interiä vuosikaudet derbyissä rääkännyt huippuveska siirtyi Interiin kovalla, vaikkakin rationaalisella, kohulla ja vaikka pelejä ei Interin sotisovassa montaa miehelle kertynytkään, pelasi mies silti itsensä kannattajien sydämiin, jopa niiden joiden sydämissä ei mies vielä ennen siirtoaan ollut. Roolimalli ja esikuva kaiken ikäisille niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin ja mies jolla olisi vielä verkkarihommissakin niin paljon annettavaa lajin parissa touhuaville nuoremmille. Toivottavasti jonain päivänä kaupungin nuoret maalivahtilupaukset saavat oppinsa tältä hienolta mieheltä.
Noin muutoin kausi 2016 voikin sitten haistaa pitkän vitun. En ole ikinä nähnyt Interiä näin sekaisessa tilassa ja kaikesta sille kauden aikana sattuneesta pahasta saa seura syyttää vain ja ainoastaan itseään ja toivottavasti tämä pohjakosketus aloittaa uuden aikakauden Interissä ja jos ei vielä ensi kaudella niin ainakin tämän vuosikymmenen puolella. Ei enää paskoja pseudovahvistuksia ulkomailta! Ei enää motivaation totaalipuutteesta kärsivää valmentajaa! Ei enää junnutuotannon kehityksen stoppaamista edustusjoukkueessa! Ei enää haluttomia palkannostelijoita! Kuten chantissakin sanotaan;
sinimusta, raivohullu. Noita ominaisuuksia sisältäviä kavereita jatkossa kentälle 11kpl ja edustusjoukkueeseen 18-22kpl niin tämä saatanan painajainen ei ikinä toistu.
Kiitos kaikille kanssakannattajille! Kiitos Monskalle videoista! Kiitos Kiiko ja Jukka!
