Responsiball
Poissa
|
|
Vastaus #850 : 07.01.2016 klo 14:18:45 |
|
Onko yhteisön arvopohja kirkastettu ja sen jälkeen maastoutettu riittävän laajasti nykyaikaisin keinoin? Tutkitaanko toteutumista säännöllisesti seurantapalaverein ja kattavin kyselyin? Entä kiistatta tärkeät dynaamisuus, moniarvoisuus, yksilön kunnioitus ja ympäristöystävällisyys? Miten nämä on huomioitu visiomissiossa??
Nämä mainitsemasi asiat kiinnostaisivat itseänikin suuresti. Olisi mahtavaa todeta, että nämä ovat FC Lahden osalta kunnossa ja kirkkaana mielissä, mutta kuka oikeastaan ylipäänsä tietää jotakin seuran virallisista linjauksista mission, vision ja arvojen suhteen? Nämäkin pitäisi olla keskeisesti esillä seuran kotisivuilla. Itse olen alkanut kiinnostumaan seurojen sosiaalisesta vastuusta ja sen roolista/toteutuksesta niin pelaajien, taustojen, työntekijöiden, vapaaehtoisten, kannattajien, yhteistyökumppanien kuin koko seuraa ympäröivän yhteisönkin näkökulmasta. Vaikka olemmekin "vain" puoliammattilaisseura, miksi emme profiloituisi ja korostaisi enemmän rooliamme yhteiskuntavastuullisena toimijana? Uskoisin että pidemmällä aikavälillä ja kunnolla sisäistettynä ja toteutettuna tämä olisi myös kilpailuetu, eikä varmasti pahitteeksi stadionhankkeellekaan. Tällainen toiminta koetaan usein raskaaksi kokonaisuudeksi, eivätkä seurajohtajat aina välttämättä edes tiedä, miten asiassa edetä. Maailmalla yhä useampi seura onkin eriyttänyt yhteisön kehittämiseen ja sosiaaliseen vastuuseen liittyvät toimintonsa omaksi yhdistyksekseen, joka toimii itsenäisesti mutta "emo"seuransa alaisena. En tiedä toimisiko täällä, mutta selkeää tasonnostoa tämänkin asian tiimoilta toivoisin meillekin. Ja tiedän, että kaikkia tällaiset asiat eivät kiinnosta pätkääkään. Nämäkin ovat kuitenkin äärimmäisen tärkeitä asioita kun puhutaan siitä kuuluisasta kulttuurin luomisesta ja seuraorganisaation kehittämisestä.
|
|
|
|
temonen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, Huuhkajat, Reipas
|
|
Vastaus #851 : 07.01.2016 klo 14:37:54 |
|
Nämä mainitsemasi asiat kiinnostaisivat itseänikin suuresti. Olisi mahtavaa todeta, että nämä ovat FC Lahden osalta kunnossa ja kirkkaana mielissä, mutta kuka oikeastaan ylipäänsä tietää jotakin seuran virallisista linjauksista mission, vision ja arvojen suhteen? Nämäkin pitäisi olla keskeisesti esillä seuran kotisivuilla. ................
Ja tiedän, että kaikkia tällaiset asiat eivät kiinnosta pätkääkään. Nämäkin ovat kuitenkin äärimmäisen tärkeitä asioita kun puhutaan siitä kuuluisasta kulttuurin luomisesta ja seuraorganisaation kehittämisestä.
Hienoja ajatuksia, mutta taisi mennä sarkasmi lukijan ohi tässä. Olisi hienoa, jos missiona/arvona olisi esim. sarjan paras asiakaspalvelu. Tällöin niitä korttikoneitakin voisi arvoja tukevana työkaluna peleihin ilmestyä nykyistä enemmän...
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
|
Vastaus #852 : 07.01.2016 klo 15:15:10 |
|
Ilmeisesti neuvottelut eivät tuottaneen tulosta kun "yksi ulkopuolinen" on hävinnyt kuvioista vähin äänin.
|
|
|
|
Vinnie Stigma
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, Q.P.R., FC Den Bosch
|
|
Vastaus #853 : 07.01.2016 klo 15:44:29 |
|
"Vähän" on kyllä tää nippu kysymerkki täs vaihees. Toki mennään vasta tammikuuta. Kieltämättä tässä jo vähän oottaa näitä harkkahöntsiä, että pääsee kattomaan jengin otteita.
|
|
|
|
Jalkakiekko
Poissa
|
|
Vastaus #854 : 07.01.2016 klo 15:48:24 |
|
Ilmeisesti neuvottelut eivät tuottaneen tulosta kun "yksi ulkopuolinen" on hävinnyt kuvioista vähin äänin.
Voiskohan olla, että kyseinen pelaaja oli vaan oikeasti joku tasoa Sasha Anttilainen, jonka avulla yritettiin vaan saada Shalan palkkavaatimusta alas neuvotteluissa.
|
|
|
|
R08
Poissa
|
|
Vastaus #855 : 07.01.2016 klo 15:55:16 |
|
Ihan hyvä ettei ihan tähän joukkueharkkojen alkuun tulleet uuet brassit, vois olla vähän huuli pyöreenä mihin vittuun me ollaan tultu ja motivaatio hakusessa.
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
|
Vastaus #856 : 07.01.2016 klo 16:35:06 |
|
Kasvattajarahatilastot julkaistiin. FC Lahti saa 877,14 euroa maaottelukorvauksia Pölliksen rahastosta. Junnuseurojen rahnat kuuluvatkin sitten toisiin ketjuihin.
|
|
|
|
Nahka_Tapsa
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapio-san
|
|
Vastaus #857 : 07.01.2016 klo 17:13:31 |
|
Kasvattajarahatilastot julkaistiin. FC Lahti saa 877,14 euroa maaottelukorvauksia Pölliksen rahastosta. Junnuseurojen rahnat kuuluvatkin sitten toisiin ketjuihin.
Mistäs noita pääsisi tutkimaan?
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #858 : 07.01.2016 klo 17:35:28 |
|
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
|
Vastaus #859 : 07.01.2016 klo 17:53:07 |
|
Liigacupin ottelu FC Lahti-HIFK on siirretty turvallisuussyistä perjantaille 22.1. Varmaan ottelun alkamisajankohta on tuo 13.00 (mutu), ettei otteluun vahingossakaan eksyisi yleisöä paikalle. Olisihan se ollut kiva aloittaa kausi vierasreissulla Lahteen, mutta nyt jää kyllä väliin.
Toisaalta nappasin. High risk-ottelu ilmeisesti. Alkuperäinen pelipäivähän oli lauantai 23.tammikuuta. Pystyisiköhän tuolta kuppahallista lähettämään striimin? e: kuppahalli/kuplahalli mikä lie.
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.01.2016 klo 18:07:38 kirjoittanut Huupponen »
|
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #860 : 07.01.2016 klo 18:27:33 |
|
Matej Hradecky -> FC Lahti *
Siirtohuhuista poimittua. Keskikentälle on jo Tammilehto, Paananen, Kuningas ja uusi brassi, joten huutavaa tarvetta ei uudelle keskikenttäpelaajalle välttämättä ole. Veljessarjan nuorimmasta on kuitenkin kohistu jo pitkän aikaa ja olisi ehdottomasti mielenkiintoinen sainaus toteutuessaan.
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
|
Vastaus #861 : 07.01.2016 klo 18:47:13 |
|
Siirtohuhuista poimittua.
Keskikentälle on jo Tammilehto, Paananen, Kuningas ja uusi brassi, joten huutavaa tarvetta ei uudelle keskikenttäpelaajalle välttämättä ole. Veljessarjan nuorimmasta on kuitenkin kohistu jo pitkän aikaa ja olisi ehdottomasti mielenkiintoinen sainaus toteutuessaan.
Vielä ei kannata Lanun aukiolle lähteä bongaamaan. Hradecky on mukana sopimuksettomien maajoukkueryhmässä FIFPron turnauksessa Oslossa ensi viikolla. Lahen viime kauden pelimies Mboma näkyy myös olevan listalla.
|
|
|
|
MiestenK
Poissa
Suosikkijoukkue: Espoolaisseurat ja suomalaiset ulkomailla
|
|
Vastaus #862 : 07.01.2016 klo 19:34:41 |
|
Onko tietoa, miten Sadat on pärjännyt treeneissä?
|
|
|
|
R08
Poissa
|
|
Vastaus #863 : 07.01.2016 klo 20:09:09 |
|
Siirtohuhuista poimittua.
Keskikentälle on jo Tammilehto, Paananen, Kuningas ja uusi brassi, joten huutavaa tarvetta ei uudelle keskikenttäpelaajalle välttämättä ole. Veljessarjan nuorimmasta on kuitenkin kohistu jo pitkän aikaa ja olisi ehdottomasti mielenkiintoinen sainaus toteutuessaan.
Eihän sitä koskaan tiiä. Viime vuonna mentiin pääosin yhellä kärjellä ja penkki täynnä kärkimiehiä, tänä vuonna ehkä 4-4-2 ja penkki täynnä keskikentän keskustan miehiä jos sille Multasellekin pitää paikka löytää? Kieltämättä vähän tosin pelottaa että mennään yhellä kärjellä ja se on Multanen. Mutta ei kai Korkeakunnaskaan niin pihalla voi olla että siirtää meiän parhaan maalintekijän ja sentterin huippukauen jälkeen loogisesti laitaan. Vai voiko?
|
|
|
|
Kikkara
Paikalla
Suosikkijoukkue: Meil ei oo mittään
|
|
Vastaus #864 : 07.01.2016 klo 22:45:07 |
|
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
|
Vastaus #865 : 07.01.2016 klo 23:48:45 |
|
Ei toimi linkki. Mitähän mahtoi olla?
|
|
|
|
Tanathinaikos
Poissa
Suosikkijoukkue: Gate 13, FCL
|
|
Vastaus #866 : 08.01.2016 klo 12:43:24 |
|
Selvitin muuten minkä takia nettisivujen pelaajaluettelo on niin kujalla. FC Lahden nettisivut ovat tosiaan yhteydessä Veikkausliigan nettisivuihin, eivätkä hekään pääse niihin kiinni vaan pelaajaluettelot tulevat molemmille sivuille suoraan Taso:sta.
Joten FC Lahden nettisivujen pelaajaluettelo tulee suurella todennäköisyydellä ajantasalle vasta juuri ennen kauden alkua.
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #867 : 08.01.2016 klo 13:30:57 |
|
Ei toimi linkki. Mitähän mahtoi olla?
Pekka oli jakanut Timo Innasen kolumnin aiheesta "Pahahenki poistunut FC Lahdesta" (jossa mm. väitettiin Lagerblomin ja Pasasen huonoista väleistä) ja kirjoittanut jotain tämän tyylistä; "voisiko kysyä asiasta suoraan meiltä ennen kuin laittaa tälläisiä vääriä tietoja mediaan "
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
|
Vastaus #868 : 08.01.2016 klo 14:02:35 |
|
Pekka oli jakanut Timo Innasen kolumnin aiheesta "Pahahenki poistunut FC Lahdesta" (jossa mm. väitettiin Lagerblomin ja Pasasen huonoista väleistä) ja kirjoittanut jotain tämän tyylistä; "voisiko kysyä asiasta suoraan meiltä ennen kuin laittaa tälläisiä vääriä tietoja mediaan " Tämä oli arvausteni kärkipäässä. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa että Timon huhujen osumaprosentti on 95 % (Timon itsensä mielestä). e: foorumin huhuissa mainittu Matej Hradecky lähtikin yllättäen Huuhkajien matkaan, eikä sopimuksettomien höntsiin. Näinköhän on sopimus johonkin syntynyt?
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.01.2016 klo 14:05:02 kirjoittanut Huupponen »
|
|
|
|
|
firs
Poissa
|
|
Vastaus #869 : 08.01.2016 klo 16:08:16 |
|
FC Lahti palasi kuluneen viikon maanantaina takaisin joukkueharjoitusten pariin. Harjoituksissa on vilissyt sopimuspelaajien lisäksi useita testipelaajia. Brasilialaisesta yhteistyöseura Fluminensesta saapuva brasilialaiskolmikko liittyy Matheus Alvesin johdolla joukkueen vahvuuteen 22. päivä tammikuuta.
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
|
Vastaus #870 : 08.01.2016 klo 16:20:34 |
|
Selvitin muuten minkä takia nettisivujen pelaajaluettelo on niin kujalla. FC Lahden nettisivut ovat tosiaan yhteydessä Veikkausliigan nettisivuihin, eivätkä hekään pääse niihin kiinni vaan pelaajaluettelot tulevat molemmille sivuille suoraan Taso:sta.
Joten FC Lahden nettisivujen pelaajaluettelo tulee suurella todennäköisyydellä ajantasalle vasta juuri ennen kauden alkua.
Hyvä, että tommonen on ulkoistettu. Vaatis varmasti tuhansia euroja itse ylläpitää sivu(sto)a.
|
|
|
|
Kolmeseiska
Poissa
Suosikkijoukkue: Tomáš Souček
|
|
Vastaus #871 : 08.01.2016 klo 16:30:30 |
|
Selvitin muuten minkä takia nettisivujen pelaajaluettelo on niin kujalla. FC Lahden nettisivut ovat tosiaan yhteydessä Veikkausliigan nettisivuihin, eivätkä hekään pääse niihin kiinni vaan pelaajaluettelot tulevat molemmille sivuille suoraan Taso:sta.
Joten FC Lahden nettisivujen pelaajaluettelo tulee suurella todennäköisyydellä ajantasalle vasta juuri ennen kauden alkua.
Mites noi ottelut ja alkamisajat jne? e: Meinasin kirjottaa hauskuutuksena että tuleeko ne jostain livetuloksista tms, mutta sitten tajusin että sieltähän ne helpommin löytää.
|
|
|
|
Vinnie Stigma
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, Q.P.R., FC Den Bosch
|
|
Vastaus #872 : 08.01.2016 klo 18:54:20 |
|
Selvitin muuten minkä takia nettisivujen pelaajaluettelo on niin kujalla. FC Lahden nettisivut ovat tosiaan yhteydessä Veikkausliigan nettisivuihin, eivätkä hekään pääse niihin kiinni vaan pelaajaluettelot tulevat molemmille sivuille suoraan Taso:sta.
Joten FC Lahden nettisivujen pelaajaluettelo tulee suurella todennäköisyydellä ajantasalle vasta juuri ennen kauden alkua.
Eihän tää oo enää ees todellista... TanathiNAIKKOSELLE toki
|
|
|
|
Lurker
Poissa
|
|
Vastaus #873 : 08.01.2016 klo 19:22:31 |
|
Mikään integraatio silti tuskin estää tekemästä esimerkiksi uutista, jossa pelaajien sopimustilanne on listattuna.
"Valitattevasti pelaajatietosivu päivittyy vasta keväällä, mutta tässä tämän hetkinen tilanne." Yksinkertaista.
Ei vika aina voi olla "jossain muualla".
|
|
|
|
KIPEE
Poissa
Suosikkijoukkue: #meilläonunelma
|
|
Vastaus #874 : 08.01.2016 klo 19:34:41 |
|
|
|
|
|
|
|