Kolmeseiska
Poissa
Suosikkijoukkue: Tomáš Souček
|
|
Vastaus #275 : 17.06.2016 klo 12:27:28 |
|
En väittänyt kummankaan olevan surkeita joukkueita, vaan olivat esimerkki itselleni jalkapalloilullisesti epäkiinnostavasta match-upista arvokisojen kontekstissa. Espanjaa pidän toki kisojen tylsimpänä joukkueena, mutta kukin tavallaan. Dialogia voi käydä täällä olkinukkienkin varassa...
Niin, oli vaan helvetin ontuva rinnastaa tuo peli epäkiinnostavaksi laajennettujen kisojen takia kun molemmat olisivat olleet myös 16 jengin kisoissa. Todellakin, kukin tavallaan. Itkunsekasta huutonaurua toki myös sille että jalkapalloilullisesti Puola on epäkiinnostava.
|
|
|
|
Buffy la Cazavampiros
Poissa
Suosikkijoukkue: MiPK
|
|
Vastaus #276 : 17.06.2016 klo 13:44:41 |
|
Niin kyse ei ole sinänsä Puolasta itsessään, vaan esimerkki ottelusta, jossa kummallakaan maalla ei ole mainittavaa kisahistoriaa taustalla fiiliksiä nostattamassa tai todennäköistä tulevaisuutta Euroopan mestarina, kyseenalaistaen neutraalille katsojalle ottelun merkityksen; ei ole Lewandowskia lukuunottamatta varsinaisia kv-huippupelaajia tai minulle muutenkaan mielenkiintoisia persoonia kentällä; ja jossa Pohjois-Irlannin passiivinen ja pelin flow'ta (e-tilanteisiin panostaminen) olennaisesti rikkova pelityyli oli tylsää seurattavaa ml. Puolan tehoton ja murtautumiskeinoiltaan omaan makuuni turhan yksitoikkoinen hyökkääminen laidoilta. Eilinen Saksa - Puola oli jo maalittomuudesta huolimatta itselleni viihdyttävämpi peli, ei siinä mitään ja toki tuo varovaisuus, äärimmäisen pelillisen tasapainon hakeminen on tähän asti leimannut kisoja ylipäätäänsäkin. Italia - Belgia pelissä minä tykkäsin nimenomaan niiden tähtisikermien ja kahden mestarisuosikin kohtaamisen lisäksi tuosta taktisesta aspektista ... Italian loistavasti organisoitu ja koko pelin koossa pysynyt pakka, jolla tukittiin Belgian keskustan pelinrakentelu täysin staattiseksi junnaamiseksi ja toisaalta Belgian kehutun joukkueen (yksilöiden) haavoittuvaisuuden osoittaminen mm. surkeiden laitapakkien ja riittävän tasoisen keskushyökkääjän puutteen osalta ... Italian erinomaisesti toiminut suoraviivainen vastahyökkäyspelaaminen hyvin yhteen toiminutta kärkiparia ja todella liikkuvaa keskikenttää + wingbackeja myöten... jne. Makuasioista tässä lienee toki lopulta, jälleen, kyse.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #277 : 17.06.2016 klo 17:14:36 |
|
Itkunsekasta huutonaurua toki myös sille että jalkapalloilullisesti Puola on epäkiinnostava. Miksi? Mitä erityisen kiinnostavaa Puolassa on? Se, että kärjessä pelaa Lewandowski vai se, että jengi on monissa arvioissa musta hevonen? Vai onko Puolassa joku esim. taktisesti uniikki aspekti. Kaikki jalkapallojoukkueet ovat totta kai jalkapalloilullisesti kiinnostavia noin yleisesti, mutta ei Puola suhteellisesti näissä kisoissa subjektiivisesti tarkasteltuna nouse sinne kiinnostavimpaan puolikkaaseen. Ei ennen kisoja noussut eikä ole noussut niiden aikana. Puolan avauskokoonpanosta iso osa on ns. harmaata massaa, mutta ilman altavastaajamaan romantiikkaa. Joku Ukraina on vähän sama.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.06.2016 klo 17:16:38 kirjoittanut Heiska »
|
|
|
|
|
Edmundo
Paikalla
|
|
Vastaus #278 : 17.06.2016 klo 17:15:31 |
|
Puola nousi eilen meikäläisen sympattavien listalle. Ennen eilistä matsia oli täysin harmaa jengi.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.06.2016 klo 17:19:25 kirjoittanut Edmundo »
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #279 : 17.06.2016 klo 17:17:16 |
|
Puola nousi eilen meikäläisen listalla sympattavien listalle. Ennen eilistä matsia oli täysin harmaa jengi.
HUUTONAURUA. eiku...
|
|
|
|
jtp
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona
|
|
Vastaus #280 : 17.06.2016 klo 17:19:06 |
|
Ennen kisoja ajattelin, että mestari on Saksa tai Espanja, jotka sain myös loppuottelujoukkueiksi, näin ajattelen edelleen, että Saksa tai Espanja voittaa. Pahimmat haastajat ovat Englanti, Ranska ja Belgia. En kuitenkaan usko Hodgsonin kykyyn valmentaa Englanti mestariksi, kuten nytkin on nähty jo kyseenalaisia valintoja kokoonpanoon suhteen ja kulmapotkujen suhteen. Hodgson on hyvä valmentaja, mutta ei hän ole tainnut mitään suurta voittaa, poislukien Ruotsin mestaruus joskus muinoin. Ranskaan en usko kärkipelaajien takia Giroudin johdolla. Griezman on ollut hyvä Atleticossa ja Koman on parhaimmillaan maailman paras 1 vs.1 tilanteissa, mutta en usko, että näillä Ranskan kärkipelaajilla voitetaan mestaruutta ja kotikisat on Ranskalle varmaankin enemmän haitta kuin hyöty, kuten on nähty aika vaikeaa on ollut Ranskan peli. Ranska oli parempi 2014, jolloin mukana oli esim. Benzema. Englanti ja Ranska voivat yltää välieriin/finaaliin, mutta eivät voita. Belgialle mestaruus olisi yllätys, mutta laittaa varmasti Espanjan/Saksan tiukoille kohdattaessa. Italiaan en usko materiaalin heikkouden/hyökkäyspelin takia, korkeintaan välieriin, Suomi-ottelu ei ole mikään mittari. Sitten on nämä mustat hevoset Puola/Kroatia, jotka voivat päästä välieriin, mutta eivät pidemmälle.
|
|
|
|
Kolmeseiska
Poissa
Suosikkijoukkue: Tomáš Souček
|
|
Vastaus #281 : 17.06.2016 klo 17:24:28 |
|
Miksi?
Mitä erityisen kiinnostavaa Puolassa on? Se, että kärjessä pelaa Lewandowski vai se, että jengi on monissa arvioissa musta hevonen? Vai onko Puolassa joku esim. taktisesti uniikki aspekti.
Kaikki jalkapallojoukkueet ovat totta kai jalkapalloilullisesti kiinnostavia noin yleisesti, mutta ei Puola suhteellisesti näissä kisoissa subjektiivisesti tarkasteltuna nouse sinne kiinnostavimpaan puolikkaaseen. Ei ennen kisoja noussut eikä ole noussut niiden aikana.
Puolan avauskokoonpanosta iso osa on ns. harmaata massaa, mutta ilman altavastaajamaan romantiikkaa. Joku Ukraina on vähän sama.
Alotetaa vaikka sillä että luettelet 12 kiinnostavampaa jengiä ni katotaa jatkot sen perusteella? e: jos jaksat ni avaa vähän nimenomaan että miksi jalkapalloilulisesti kiinnostavimpia.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.06.2016 klo 17:26:51 kirjoittanut Kolmeseiska »
|
|
|
|
|
kopo79
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
|
Vastaus #282 : 17.06.2016 klo 17:28:01 |
|
Taitaa olla nyt 34 maalii tehtynä näissä kisoissa.brasilian mm kisoissa tässä vaiheessa oli jo 55 maalii isketty.no kroatia tekee kolme tänää.
|
|
|
|
jtp
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona
|
|
Vastaus #283 : 17.06.2016 klo 17:28:08 |
|
Contesta vielä sen verran, että kyllä Juventukselle tuli hänen aikanaan aika äkkiä noutaja mestarien liigassa, joten mitään suurta hänkään ei ole vielä esittänyt. Toki teki loistavaa työtä Juventuksessa ja voitti Italian mestaruuksia suvereenisti ja hänen työtään saa tämänkin päivän Juventus/Allegri osaltaan kiittää. Mutta paljon on hänelläkin vielä todistettavaa ja mielestäni on ehkä ylivarvostettu valmentaja, parhaiden pitää kuitenkin menestyä mestarien liigassa tai maajoukkueessa. En kuitenkaan usko Italiaan tässä turnauksessa.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #284 : 17.06.2016 klo 17:45:44 |
|
Alotetaa vaikka sillä että luettelet 12 kiinnostavampaa jengiä ni katotaa jatkot sen perusteella?
e: jos jaksat ni avaa vähän nimenomaan että miksi jalkapalloilulisesti kiinnostavimpia.
1. kori: Kaikki ns. isot (Saksa, Ranska, Espanja, Italia, Englanti, Belgia, Kroatia). Lähes koko rosteri henkilökohtaisesti kiinnostavia pelaajia ja/tai pelaajamateriaali mahdollistaa useamman taktisen variaation. 2. kori: Kaikki ns. pikkumaat/altavastaajat (Islanti, Albania, Pohjois-Irlanti, Wales, Irlanti, Unkari). Tähtipelaajat harvassa, oletusarvo lähes nolla, jokainen maali/piste/voitto on ns. plussaa (näin siis ennen kisoja). Siinä on 13 maata. Muista maista ainakin Sveitsiltä, Tshekiltä ja Itävallalta löytyy henkilökohtaisesti kiinnostavia pelaajia. Monelle Puolaltakin varmaan löytyy (esim. Dortmund-faneilta), mutta itselleni pelaajisto ei juuri herätä tuntemuksia puolesta tai vastaan. Kuten ei esim. Slovakialla, Ukrainalla, Venäjälläkään. Missään nimessä en kuitenkaan näe tarpeelliseksi huutonauraa itkunsekaisesti jollekin, joka saa esim. Puolasta enemmän kiksejä. edit. niin, ja tällä aloitettiin: Miksi?
Mitä erityisen kiinnostavaa Puolassa on? Se, että kärjessä pelaa Lewandowski vai se, että jengi on monissa arvioissa musta hevonen? Vai onko Puolassa joku esim. taktisesti uniikki aspekti.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.06.2016 klo 17:54:30 kirjoittanut Heiska »
|
|
|
|
|
murdock
Poissa
|
|
Vastaus #285 : 17.06.2016 klo 17:54:33 |
|
Puolan kiinnostavin pelaaja on ehdottomasti Krychowiak. Aivan huikea jätkä, joka on kentän paras pelaaja jotain Saksaakin vastaan.
|
|
|
|
Kolmeseiska
Poissa
Suosikkijoukkue: Tomáš Souček
|
|
Vastaus #286 : 17.06.2016 klo 17:56:51 |
|
Joo no sun mielipide on toi, en jaksa avata (lue. kertoa sulle vääristä mielipiteistäsi ) enempää. Puola on ollut mun silmiin yksi parhaista jengeistä tähän asti. Ite katson huomattavasti mieluummin Puolaa kuin esim. Walesia, Albaniaa, Belgiaa, (Pohjois-)Irlantia tai Unkaria.
|
|
|
|
Aslan
Poissa
Suosikkijoukkue: Imparator Terim
|
|
Vastaus #287 : 17.06.2016 klo 17:57:40 |
|
Ehkäpä Puolan tapauksessa kiehtoo se, että he ovat onnistuneet rikkomaan ennakkokäsityksiä. Ainakaan itse en odottanut heiltä sen kummempaa jalkapalloa, mutta pelasivat varsin viihdyttävästi Pohjois-Irlantia vastaan ja laittoivat hienosti eilen Saksalle kampoihin. Pelaajina siellä on noussut uusina tuttavuuksina mm. Krychowiak ja Milik.
Heiskan 2. korin maissa useammassa tapauksessa nämä maat eivät ole osoittaneet minkäänlaista yllätyksellisyyttä vaan pelanneet juuri sitä anti-jalkapalloa, jota odotettiinkin. Okei, ehkä Albanian suoritus Ranskaa vastaan oli ihan hienoa katseltavaa ja hobitti-Islannin suoritukset nyt vaan kiinnostaa.
Muiden pelit voisi ihan hyvällä omalla tunnolla jättää katsomatta.
Ja on muuten huonoimmat koskaan näkemäni arvokisat tähän asti.
|
|
|
|
murdock
Poissa
|
|
Vastaus #288 : 17.06.2016 klo 18:00:15 |
|
Ja on muuten huonoimmat koskaan näkemäni arvokisat tähän asti.
Taitaa olla tasollisesti kovimmat arvokisat koskaan.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #289 : 17.06.2016 klo 18:00:46 |
|
Heiskan 2. korin maissa useammassa tapauksessa nämä maat eivät ole osoittaneet minkäänlaista yllätyksellisyyttä vaan pelanneet juuri sitä anti-jalkapalloa, jota odotettiinkin. Okei, ehkä Albanian suoritus Ranskaa vastaan oli ihan hienoa katseltavaa ja hobitti-Islannin suoritukset nyt vaan kiinnostaa.
Ei kukaan puhunut yllätyksellisyydestä vaan mielenkiintoisuudesta. Itte olen nihilistisen tulospallon suuri ystävä ja se on aina mielenkiintoista, kun paskabussilla saadaan tuloksia ja valavuori, kendojanarit ja aslanit itkevät anti-jalkapallosta tai väärin voittamisesta. Edit. mun mielestä esim. Puolan mv-osasto (2 tasavahvaa ykköstä ja Hullu-Artur) on kisajoukkueista kiinnostavin. Silti ymmärrän hyvin, jos jollekin ko. jengi ei kolahda edes vähää alusta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.06.2016 klo 18:02:47 kirjoittanut Heiska »
|
|
|
|
|
Kolmeseiska
Poissa
Suosikkijoukkue: Tomáš Souček
|
|
Vastaus #290 : 17.06.2016 klo 18:07:54 |
|
Niin tää keskustelu siis aivan alunperin lähti siitä että 24 jengin kisat ei oo hyvät koska tulee Puola - Pohjois-Irlanti kaltasia otteluita jotka "kiinnostaa vitusti. Mikä on täysin järjetön kommentti jo pelkästään karsintojen perusteella.
|
|
|
|
Buffy la Cazavampiros
Poissa
Suosikkijoukkue: MiPK
|
|
Vastaus #291 : 17.06.2016 klo 18:42:57 |
|
Keskustelu lähti siitä, että minä totesin arvokisafiiliksen latistuneen jonkin verran omalla kohdallani, kun pelataan paljon pelejä joka ilta ja turhan suuri osa sellaisia, jotka eivät jaksa kiinnostaa juuri vittuakaan. Puola - P-Irlanti nousi esiin esimerkkinä, toki asiaa objektiivisesti arvioiden oli ehkä sitten heikompi sellainen... tai ainakin siihen oli helppo tarttua ja ohittaa keskustelu kokonaisuuksista tai pelin sisällä tapahtuvista asioista. Toisaalta jokaiselle katsojalle piirtyy oma subjektiivinen narratiivinsa kisoista ja sen tarjoamista fiiliksistä, oli ne sitten hyviä tai huonoja, iloa tai surua, rakkautta tai vihaa. Onneksi suurimmat ja jännittävimmät tarinat pudotuspeleissä on vielä tällä erää kertomatta.
|
|
|
|
Kolmeseiska
Poissa
Suosikkijoukkue: Tomáš Souček
|
|
Vastaus #292 : 17.06.2016 klo 18:50:01 |
|
Niin, oli sulla oma pointtinsa mutta helvetin huono esimerkki. Mun mielestä Puola ja Kroatia on ollut vakuuttavimmat jengit näissä karkeloissa ja täten jalkapalloilullisesti miellyttävimmät seurattavat tähän asti.
|
|
|
|
Jalkapallokääpiö
Poissa
|
|
Vastaus #293 : 17.06.2016 klo 19:07:08 |
|
Jos seurataan kisoja yksilöiden kautta, Slovakia on ehdottomasti mielenkiintoisimpia jengejä. Niillä on tähtipelaaja, joka tosiaan tekee joukkueelleen sekä duunia että tulosta. On aina kiinnostavaa nähdä miten pitkälle yhden miehen sota kantaa. Eihän kukaan tietenkään ihan yksinään arvokisoihin pääse, mutta tarkoitan nyt sellaisia alemman keskitason ja altavastaajaryhmän joukkueita ja Portugalia jotka henkilöityvät pitkälti yhteen pelaajaan.
|
|
|
|
Kapteeni
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, Hibernian
|
|
Vastaus #294 : 17.06.2016 klo 21:26:53 |
|
On varmaan jo kysytty, mutta onkos kisoissa käynyt vielä kentällä pelaajia, jotka olisivat pelanneet jo v.2000? Casillas pelasi mielestäni jo tuolloin, mutta ei vielä ole pelannut näissä. Buffon oli loukkaantuneena 2000. Pelasiko Rooney jo 2000, ei kai.
Entäpä ihan rosteritasolla, onko Casillasin lisäksi muita pelaajia vielä jäljellä - kai nyt sentään.
|
|
|
|
Edmundo
Paikalla
|
|
Vastaus #295 : 17.06.2016 klo 21:29:50 |
|
On varmaan jo kysytty, mutta onkos kisoissa käynyt vielä kentällä pelaajia, jotka olisivat pelanneet jo v.2000? Casillas pelasi mielestäni jo tuolloin, mutta ei vielä ole pelannut näissä. Buffon oli loukkaantuneena 2000. Pelasiko Rooney jo 2000, ei kai.
Entäpä ihan rosteritasolla, onko Casillasin lisäksi muita pelaajia vielä jäljellä - kai nyt sentään.
Casillas on melkein ainoa. E. en takuulla korjannut mitään
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.06.2016 klo 21:38:34 kirjoittanut Edmundo »
|
|
|
|
|
Carlsberg
Poissa
|
|
Vastaus #296 : 17.06.2016 klo 21:36:59 |
|
Rosicky.
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
|
Vastaus #297 : 17.06.2016 klo 22:40:14 |
|
Onko täällä vielä nostettu esille, kuinka hyvällä tasolla tuomarointi on ollut näissä kisoissa. Viime mm-kisoissa oli vahvaa suorittamista mutta onhan tämä vielä pykälän laadukkaampaa tekemistä. Tuo espanjan paitsiomaali pisti silmään ensimmäisenä selkeänä mokana (tai no ehkä Englanti-Venäjän maaliin johtanut vapari).
|
|
|
|
Laitalinkki
Poissa
|
|
Vastaus #298 : 17.06.2016 klo 22:44:08 |
|
Onko täällä vielä nostettu esille, kuinka hyvällä tasolla tuomarointi on ollut näissä kisoissa. Viime mm-kisoissa oli vahvaa suorittamista mutta onhan tämä vielä pykälän laadukkaampaa tekemistä. Tuo espanjan paitsiomaali pisti silmään ensimmäisenä selkeänä mokana (tai no ehkä Englanti-Venäjän maaliin johtanut vapari).
Tuolla tuomaritopicissa ainakin on.
|
|
|
|
Laitalinkki
Poissa
|
|
Vastaus #299 : 17.06.2016 klo 22:54:42 |
|
Huomenna lohkovaiheen toinen ottelukierros pakettiin ja sitten taas pariksi päiväksi taukoa paitsi klo 16:n niin nyt myös klo 19:n peleistä. Kolmoskierroksen peleissä kun ei sinänsä kummoista erityistä spekuloitavaa ole, niin enpä viitsi omaa ketjua avata, mutta kiinnostaisi kieltämättä, miten Yle ja toisaalta miten foorumistit päällekkäiset matsit hoitaa. Tuleeko Ylellä tuplastudio vai vedetäänkö Femmalla pelkkä selostus pelkistetympänä lähetyksenä? Ja kai kummassakin ottelussa kerrotaan myös toisen tilannemuutokset? Tuskin sentään paikkakuntaa vaihdetaan maalin tullessa.
Foorumisteissa lienee niitäkin, jotka haluavat katsoa joka sekunnin joka pelistä, joten sitten joko yritetään pitää yllä jännitystä (lienee helvetin vaikeaa) tai katsotaan muuten vaan toinen peli jälkikäteen esim. Areenasta. Osa menee varmaan kanavahypellen, ja osa tyytyy valitsemaan pääottelunsa, jonka parissa ainakin aloittaa seurannan.
F-lohkon asetelmat ovat vielä tämän vuorokauden puolella aikamoisen auki, mutta muista lohkoista se "oma pääottelu" alkaa olla selvillä. A:sta ainakin aloitan Romania-Albanialla, sillä kumpikin tarvitsee voiton siinä, missä Sveitsi ja Ranska voivat himmailla tasuriakin. B-lohkosta samasta syystä valinta kallistuu Venäjä-Walesiin. C:ssä odottelin aiemmin kiimaista Ukraina-Puolaa, mutta Ukrainan jo karsiuduttua täytyykin valita Pohjois-Irlanti-Saksa. D.stä valinta on kärkiottelu Kroatia-Espanja, koska Turkin tehtävä on toivoton. Ja E:ssä valinta lienee Ruotsi-Belgia, sillä Italian panos pelissä on pieni, ellei jopa olematon. Mutta valmiina vaihtamaan pelistä toiseen, jos tilanteet elävät dramaattisesti.
|
|
|
|
|
|