Yksittäisiä nimiä hienompaa on se, että ilmeisesti siellä on tehty aito sopimus joukkueiden PS:n ja FC:n välillä. Se on Kemistä puhuttaessa huikea juttu se. Näin nykyisenä ulkokemiläisenä en tiedä kovin tarkkaan viimeisen vuosikymmenen tilanteita käänteineen, mutta muuten liki 40 vuoden kokemuksella sanoisin, että onhan siellä joskus sotakirveet heiluneet vähintään henkilötasolla toisinaan siihen malliin, että ei tuota järjen voittoa melkein todeksi usko. Hyvä siitä noin tulee vuosien mittaan, ihan hyvä.
Ehdottomasti näin. Rautaesirippu näyttäisi taas poistuneen seurojen väliltä ja se on todella hienoa. Näin pienessä kaupungissa ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin toimiva yhteistyö.
Thurlingit näköjään Ilveksen tryoutissa.
Mikäs tuossa on PS Kemin kannalta peukuttamisen arvoista?
Nyt puhutaan sarjanousijasta, liigassa pärjäävä on huipputasoa. Vertailukohtana on viime kaudella ykkösen pelaajat.
Kemillä on siis avauksen verran huipputason pelaajia
Tjaa, mitä mieltä näistä uusimmista sopimuksista sitten pitäisi olla. Lousteelle nyt sinänsä oli tilausta, että saatiin se ensimmäinen vasen laitapuolustaja. Gullsten vahvistanee ainakin FC:n rivejä. Nyt löytyy niitä oman kylän ja alueen pelaajia yhden joukkueen tarpeisiin, mutta tason riittävyydestä ei ole juuri takeita. Pitkä liuta on pelaajalistassa nimiä, joiden meriitit ovat Kakkosesta. Olisi kyllä mukava kuulla esimerkiksi Ootsin tai Hassen mietteitä siitä, onko tässä viime aikoina vahvistettu Kingsiä vai Kingsin farmiporukkaa. Eikä tämä ole mitään vittuilua, vaan kiinnostusta kuulla enemmän näille viidelle uusimmalle pelaajalle kaavaillusta roolista joukkueessa/joukkueissa. Olettaisin, että FC on Kolmosessa korkealla ensi kaudella.
Nyt kun on saatu liuta uusia sopimuksia, on varmaan aiheellista tutkailla joukkueen tilannetta tarkemmin. Itse virittelisin kokoonpanoa tällä hetkellä jotenkin näin:
Sasa
(Chris)
Bill Vahvistus Corny
(Jokinen) (Tyse) (Gullsten)
Kaby Säqi
(Lehosmaa)
Vahvistus Felix Kalle David
(Louste) (Allu) (Turpeenniemi)
Vahvistus
(Pennanen)
Toivottavasti tuosta saa joku muukin jotain selvää. Suluissa siis varamiehet. Näiden lisäksi löytyy vielä Könö puolustukseen ja JTB sekä Wiena hyökkäyspäähän. Thurlingit ovat ilmeisesti lähdössä, joten en ottanut tähän mukaan. Avaukseen olisi hyvä löytää ne kolme vahvistusta. Urheilusanomissa Ootsi puhui hyökkäystä tukevan keskikenttäpelaajan etsinnästä, mutta vaihtoehtoisesti Kabyn voisi nostaa sille paikalle, jos löytyykin puolustavampi vaihtoehto. Alemman keskikentän ja topparin rooleihin ei ole kovin paljon varavaihtoehtoja, mutta onhan siellä Davidit, Könöset ja muut noilla paikoilla viime kaudella tuuranneet.