mitään ihmeellistä ilves ei saanut aikaseksi, luukunottamatta nikkilän vaarallista puskua.
eka puolisko ehkä mentiin hiuksen hienolla erolla ilveksen johdolla, mutta sekin päättyi vain kouralliseen sylipalloihin.
toisella puoliskolla peli muuttui heti vihellyksen jälkeen, kun tps paukutti heti muutamat maalit ja peli oli käytännössä tässä vaiheessa jo taputeltu, eikä ilves pystyny enää nousemaan.
Siinäpä ero, kun joukkueessa ei ole enää sitä "vaarallista" pelaajaa. Vaikka missään joukkueessa ei yksi pelaaja tee kaikkia maaleja, niin kun tasaisessa sarjassa tulee jatkuvasti maali tai pari extraa, pienet marginaalit kääntyvät lopulta omaksi eduksi. Maalien tekeminen ja maalipaikkojen luominen on ihan oma taiteenlajinsa ja kaikilla ei vaan pelisilmä tai tekninen taito riitä, kun murrettavan puolustuksen taso nousee.
Ilveshän yritti hyödyntää nopeita vastaiskuja pelaamalla riiston jälkeen suoraviivaisesti targetille ja kun TPS vetäytyi syvemmälle omalle alueelleen, vei se tältä idealta melko totaalisesti pohjan pois. En juurikaan nähnyt repiviä juoksuja tai muita tiivistä puolustusta vastaan tarvittavaa tilan tekemistä pallonhallintavaiheessa, mutta ehkä tuo oli taktinen valinta, mene ja tiedä.
Yhtä kaikki, runkosarjassa on pari kierrosta jäljellä ja neljä joukkuetta ratkaisee kolmen viimeisen yläloppusarjapaikan kohtalon. Tilanne:
Pallokissat 29 p
HJK 26 p
Ilves 24 p
--------------
Åland 23 p
Vahvimmilla on luonnollisesti Pallokissat, joka kohtaa vielä NiceFutiksen ja ONSin. HJK:lla lienee hankalin ohjelma, sillä jäljellä ovat Honka ja Ilves. Ilvekselle on tarjolla 3 pistettä ensi viikolla ONSilta ja lopuksi kohtaaminen klubin kanssa. Ålandin tilanne on tiukin, sillä ONS-voitolla Ilves karkaisi jo tavoittamattomiin, elleivät saarelaiset kaada kovassa syysvireessä olevaa TPS:ää vieraskentällä. Mikäli Ilves jättää oven auki, on Ålandilla viimeisellä kierroksella tarjolla täysi pistepotti TiPSiltä.
Veikkaus pistetilanteesta ensi viikon jälkeen:
Pallokissat 32 p
HJK 27 p
Ilves 27 p
--------------
Åland 23 p
Win the right games - hyvässä lykyssä 3 pinnaa kotona oululaisilta varmistaa Ipalle yläloppusarjapaikan. Mutta jalkapallo on siitä ihmeellinen peli, että ikinä ei varmaksi tiedä...