Ja matsitopikkiakin puskee tänne tuossa ylihuomenna.
MPS/Atletico Malmi - FC Lahtipe 01.04. @ Fair Pay Areena, Oulunkylä (Käskynhaltijantie 11, 00640 Helsinki), KICK-OFF klo 20:00
Viikon päästä mennään!
Vaaran merkit olivat ilmassa välittömästi, kun Auge Kautonen Lah(d)esta asteli liiton arvontamaljan ääreen. Todennäköisyydet viime kevään otteluparin uusintakohtaamiselle olivat ehkä matemaattisesti pienehköt, mutta koska jo vuotta aiemmin kinderpallosta Atleticon vastustajaksi cupin 5. kierrokselle kuoriutui lahtelaisen onnettaren (tuolloin Kuningas Jari I) "oma" joukkue, ei tämänkertaista arvontatulosta ainakaan Malmilla ensi kädessä otettu vastaan varsinaisesti yllätyksellä, pikemminkin "Vittu taasko!"
Luvassa on siis viimeisen päälle
toisinto edelliskaudelta: samat joukkueet vastakkain samassa vaiheessa turnausta, eikä ajankohtakaan monella päivällä (28.03.2015) heitä vuoden takaisesta. Viimeksi Lahti selvitti haasteen kunnialla sen kummemmin hanskojaan likaamatta, kun kapteeni Mikko Hauhian ja Xhevdet Gelan
avauspuoliajan kaksi maalia piisasivat myös ottelun loppulukemiksi. Kuhnureiden
effortissa ei juuri ylimääräistä ollut, kuitenkin riittävästi Ticon pitämiseen suht vaarattomasti puolustuskannalla.
AtleticoEnsimmäisten kahdeksan cup-rupeamansa ajan Atleetit haroivat liigavastustajaa tavoitellessaan toistuvasti vain tyhjää, mutta nyt haavekuvista onkin tullut todellisuutta jopa kahdesti peräkkäin. Ja vaikka tällaisen kovuusluokan arpa lähtökohtaisesti tietääkin Kolmosen jengille cup-junan suistumista raiteiltaan "ennen aikojaan", ovat nämä pelit jo itsessään elämystason voittoja piiriskenen joukkueille ja pelaajille.
Viime syksyn päätteeksi
toiseksi Kolmosen lohkossaan sijoittuneen Atleticon pre-season on kolmea tahraa lukuun ottamatta edennyt voitokkaasti. Cupissa keltapaitojen tieltä ovat tähän mennessä laonneet vuoron perään ensin
HJK/Lsalo ja
Kasiysi/Rocky sekä viimeisimpänä riemukkaasti
Gnistan. G:n ohella Kakkosen joukkueista Ticon jalkoihin on jäänyt kevättalven varrella myös EsPa.
Joukkueen rosteri on yksittäisiä muutoksia huomioimatta säilynyt pitkälti samana vuodenvaihteen yli ja on nyt revanssimahdollisuuden edessä hampaat teroitettuna epäilemättä entistäkin nälkäisempi.
su 17.01. Atletico @ KäPa (ASM-k) 7-2 (2-1), harjoitusottelu
su 24.01. Atletico @ HJK/Lsalo (4D) 8-1 (4-1), Suomen Cupin 2. kierros
la 13.02. Atletico @ PK Keski-Uusimaa 0-1 (0-1), harjoitusottelu
su 21.02. Atletico @ Kasiysi/Rocky (4D) 2-1 (2-0), Suomen Cupin 3. kierros
la 27.02. Atletico @ FC Kontu 4-2 (3-1), harjoitusottelu
pe 04.03. Atletico @ EsPa (2D) 2-0 (1-0), harjoitusottelu
la 12.03. Atletico - Gnistan (2D) 1-0 (1-0), Suomen Cupin 4. kierros
su 20.03. Atletico @ Härmä 1-1 (0-0), harjoitusottelu
la 26.03. Atletico @ SJK/Akatemia 1-3 (1-3), harjoitusottelu
(vastustajat 3D ellei erikseen mainittu)
FC LahtiVuosi takaperin FC Lahti saapui cup-vierailulle Helsinkiin liigan pronssimitalistina.
Kaudella sijoitus kärsi lopulta pari pykälää, mutta nyt kevään korvilla Kuhnurit suuntaavat tositoimiin tuoreina Liigacup-mestareina. "Chicagossa" on
off-seasonin pelaajaruletin perusteella käynnissä ilmeisesti jonkinasteinen nuorennusleikkaus, ja esimerkiksi
viimeksi Ticon kaataneesta kokoonpanostakin noin puolet vaikuttaa nykyisin muissa maisemissa/eläkkeellä.
Vaikka yksikään suomalainen joukkue ei ole alkuvuoden aikana kyennyt lahtelaisia kaatamaan - neppariin on tullut vain virolaisilta - ei Lahti kuitenkaan enää tammikuun lopun jälkeen ole itsekään 90 minuutin puitteissa onnistunut venymään voittoon.
pe 15.01. FC Lahti - SJK/Akatemia (3D) 4-3 (2-1), harjoitusturnaus
la 16.01. FC Lahti @ Ilves 3-2 rp., 2-2 (1-2), harjoitusturnaus
la 23.01. FC Lahti - HIFK 1-0 (1-0), Liigacup
pe 29.01. FC Lahti - FC Inter 2-1 (1-1), Liigacup
ti 02.02. FC Lahti @ PK-35 Vantaa 1-1 (0-0), Liigacup
pe 05.02. FC Lahti @ HJK 1-1 (1-0), Liigacup
pe 12.02. FC Lahti - IFK Mariehamn 2-2 (1-0), Liigacup
la 20.02. FC Lahti - Nõmme Kalju (EST) 1-3 (1-0), harjoitusottelu
ti 23.02. FC Lahti @ Levadia (EST) 1-2 (1-1), harjoitusottelu
su 06.03. FC Lahti @ PEPO (2D) 1-1 (1-0), harjoitusottelu
la 12.03. FC Lahti - KTP (1D) 1-1 (0-1), harjoitusottelu
la 19.03. FC Lahti @ SJK 4-2 rp., 0-0, Liigacupin finaali
to 24.03. FC Lahti - Ilves 0-0, harjoitusottelu
(vastustajat Veikkausliigasta ellei erikseen mainittu)
Aprillipäivän kuviotOttelunäyttämönä toimii tällä kertaa Pihlajamäen sijasta pohjoisen Helsingin pramein jalkapallopyhättö, Oulunkylän Fair Pay Areena - jonne FC Lahti olisi päätynyt cup-avauksessaan joka tapauksessa, sillä neloskierroksella Tico siis pudotti juuri Ogelissa majaansa pitävän Gnistanin. Roudan runtelema Tapanilan tekonurmi ei lahtelaisille delegaatiovierailun syynin jälkeen kentäksi kelvannut, mutta ovathan FPA:lla puitteet toisaalta aivan toista luokkaa yleisötapahtuman järjestämiseen kuin Mosan häkissä.
Ottelun aikana Ogelissa palvelee luonnollisesti kahvio ja myös makkaraa on tarjolla - viime vuoden tapaan toki Wotkin'sia, mutta tällä kertaa "makkaragatelta" eli kilpailukyvyttömän grillausvälineistön aiheuttamilta kylmiltä pettymyksiltä ja niitä seuraavilta
laadunvalvonnan yli-inspehtoori Aachin ukaaseilta kyetään toivottavasti välttymään
Järjestelykulujen kattamiseksi tapahtumaan on kannatusluonteisen kesy pääsymaksu, 5 € ; lapset, erityisryhmät (opiskelijat ja eläkeläiset) sekä Tico- ja MPS-varusteiset kannattajat pääsevät hintaan 3 €. Areenan suht ahtaan sisääntuloväylän ja asiaankuuluvan turvatarkastuksen (mm. katsomobrenkuttelu ja -soihdutus eivät valitettavasti ole tapahtumassa sallittua toimintaa) johdosta paikalle saapumista ei kannata jättää aivan viime tinkaan.
Ja kiinnostustahan ottelulle kuuluu jälleen olevan! Tapahtumaorganisoinnin suhteen fasiliteeteiltaan varsin alkeelliseen Pihlikseen populaa saapui kentänlaitaa kansoittamaan rahtusen päälle 400 henkeä, Ogelissa sen sijaan katsomokapasiteettia löytyy vielä tuplatenkin isommalle yleisömassalle. Viimeksi myös Huuhkajien P-Irlanti
away osui maju-reissaajien kannalta ikävästi samalle viikonlopulle, mutta tällä kertaa perjantai-illan voi rauhassa pyhittää cupille, kun Veikkausliigan avauspelit ja Espanjan liigan El Clásicokin ovat onneksi vasta lauantaina.
"Parasta paikan päällä" kuten kosminen totuus kuuluu, toki ottelun seuraaminen etänä "teksti-tv:n hengessä" onnistuu sekin tarvittaessa:
Muuta katsastettavaa:
FF²:n lahtelaisille vielä pahoittelut tuon pelkistetymmän logon käytöstä ottelumainoksessa, paska kuvankäsittelyohjelma (tai -osaaminen) ei valitettavasti tehnyt Vellamon kurveille oikeutta