Läpi Etelä-Amerikan, Amazonin suulta Tulimaahan
Alkuhöpinät
Tänä talvena tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun lähdin ensimmästä kertaa Brasiliaan ja yleensäkin Etelä-Amerikkaan. Se oli matka, mikä muutti paljon minun elämääni. Nyt ”juhlavuoden” kunniaksi voin hieman muistella menneitä. Ensimmäiselle reissulle lähdin aika ummikkona neljän kaverini kanssa. Se oli perinteinen seuramatka Nataliin, tyypillisen rantapaikkaan. Sen reissun jälkeen olin myyty, tätä on saatava lisää. Vielä seuraavakin reissu oli seuramatka, viikko Natalissa sekä Riossa.
Tämän jälkeen halusin jotain muuta. Seuramatkat eivät enää oikein ”iskeneet” ja halusin tutustua maahan pintaa syvemmältä eli tehdä reppureissuja. Oli vain pieni ongelma, englannin kieli ei ollut mikään minun vahva aine peruskoulussa ja vuosien aikana se vähäinenkin taito oli tahtonut ruostua. Portugalin kielen taito oli siinä vaiheessa ihan olematon. Oli pakko alkaa tankkaamaan sanoja ja kertaamaan kielioppia. Kolmannella reissulla tein jo jotain sellaista, mikä olisi ollut ihan mahdotonta kaksi vuotta aiemmin. Reissasimme kaverini kanssa ensin pari viikkoa yhdessä ja sitten jäin vielä viikoksi yksin Rion. Oli todella hieno viikko seikkailla siellä yksin Rion yössä ja myöskin päivisin. Huomasin pärjääväni siellä yksin. Kolmannelle reppureissulle lähdin sitten jo yksin. Pakko myöntää, että kyllä se aluksi hieman jännitti.
Nyt on takana 12 reissua ja läpi käytynä lähes kaikki Etelä- ja Väli-Amerikan maat. Viimeiset vuodet olen aina lähtenyt yksin liikkeelle. On siinä omat huonot puolensakin, mutta se vapaus on vaan niin hienoa. Vaikka en ole reissujani tehnyt jalkapallon ehdoilla, niin nähtynä on kaikkiaan 58 ottelua Latinalaisessa Amerikassa. Jos minulla olisi ollut tavoitteena nähdä mahdollisimman monta ottelua siellä, niin lukema voisi olla lähellä sataa. Futista olen nähnyt Brasiliassa, Argentiinassa, Uruguayssa, Ecuadorissa, Perussa, Panamassa, Costa Ricassa, Guatemalassa ja Meksikossa. Parhaimmillaan väkeä on ollut liki 70.000, kun Vasco da Gama ja Flamengo ottivat yhteen. Vastaavasti Rion C-sarjassa pelanneen Barcelonan matsissa katsojia oli kymmenkunta. Selitys tähän on se, että kyseinen ottelu pelattiin suljettujen ovien takana.
https://www.facebook.com/marko.perala.5/media_set?set=a.10208343187112681.1073741836.1094734507&type=3Täältä löytyy kuva-albumi reissustani. Jutussa olevat kuvat saa isommaksi klikkaamalla. Juttu viime vuoden reissulta läpi Väli-Amerikan löytyy täältä
http://futisforum2.org/index.php?topic=181714.msg9352636#msg9352636Sarja-avaus Fortalezassa
Aloitin seikkailuni Amazon-joen suulta, Belemin kaupungista. Kadulla kävellessäni huomio kiinnittyi väkisin pakettiautoon, mihin oli rakennettu hieman erikoinen koppi lavan paikalle. Kopin katolla oli kaiteet ja siellä seisoi muutama mies. Varustukseen kuului myös kaiuttimet, joista tuli jotain propagandaa. Ensin ajattelin, että tämä homma liittyy politiikkaan. Kysyin asiasta brasilialaiselta ystävältäni Glorialta ja hän kertoi, että kyseessä oli jalkapalloseuran presidentinvaaliin liittyvä kampanja. Koskahan futis nousee Suomessa niin isoksi asiaksi, että meillä nähdään samanlaista kampanjointia.
Futisseuran presidentivaalikampanja käynnissä
Belemissä piti tietysti käydä tutustumassa Amazon-jokeen. Parin kolmen tunnin reissu joen sivuhaaralle ei nyt ollut mikään huippuelämys, mutta ihan ok homma. Ver-o-peso:n tori on kaupungin kuuluisimpia paikkoja. Siellä myydään vaikka mitä luonnon antimia ja paljon muuta. Kun silmäilin ohi mennessäni futiksen fanipaitoja, niin eräs myyjä yritti kaupitella minulle paikallisen Paysandun paitaa. Kaveri olisi ehkä yllättynyt, jos olisin osannut selittää portugaliksi, että minun kaapistani löytyy kyseisen seuran aito pelipaita, millä on tosiaan pelattu. Tuskin olisi uskonut minun juttuani. En ostanut fanipaitaa, joita en muutenkaan ostele ellei joku kaveri ole pyytänyt tuomaan.
Belemistä matkamme jatkui Sao Luisiin. Siellä kävimme illallisella Glorian serkun perheen luona. He asuvat vähän paremmalla alueella. Alue oli aidattu korkealla betonimuurilla ja sähköinen portti aukeni vasta, kun vartija oli tunnistanut kuljettajan. Brasiliassa ihmiset kyllä mielellään panostavat turvalliseen asumiseen, jos heillä vain on varaa siihen. Sao Luisista matkasimme Barreirinhasin kylään. Syy mennä sinne oli Lencois Maranhenses:n hiekkadyynit, mikä on suosittu paikka reppumatkailijoiden keskuudessa. Toyota Hiluxin lavalle oli rakennettu penkit 12 hengelle ja tällaisilla ajopeleillä turisteja kuljetettiin sinne. Noin tunnin kestänyt matka vaati ehdottomasti nelivetoisen ajopelin. Siellä oli valtavasti hiekkaa ja järvi, mihin pääsi uimaan.
Barreirinhasista suuntasimme kohti Fortalezaa. Siellä tapasimme pari jämsäläistä äijää, jotka olivat samana päivänä kotio päin lähdössä. Fortaleza on jo melko iso kaupunki ja tuntui olevan vähän liian iso eräälle taksikuskille. Olimme menossa otteluun Ceara-Guarani de Juazeiro. Gloria kertoi taksikuskille osoitteen, mutta huomasimme heti, että kyseinen stadion ei ole hänelle tuttu. Puheesta päätellen hän ei ollut kotoisin sieltä. Katsoimme parhaaksi vaihtaa taksia 400 metrin ajon jälkeen. Kuljettaja oli varmaan tyytyväinen, että pääsi pahasta keikasta eroon. Kaupungissa on isompi stadion, missä pelattiin MM-kisojakin, mutta tämä ottelu pelattiin Presidente Getulio Vargas-stadionilla. Kotijoukkue oli ottelussa selkeä ennakkosuosikki, sillä olihan se viime vuonna B-sarjan 7. kun vastustaja puolestaan jäi D-sarjassa lohkonsa jumboksi. Ottelu oli Cearense-sarjan avauskierroksen kamppailu ja kotijoukkue voitti sen ansaitusti 1-0. Tosin voittomaalin syntymiseen tarvittiin vastustajan epäonnisen puolustajan apua. Fortalezan kaupungissa on 2,5 milj. asukasta, mutta tähän otteluun heistä vaivautui vain 4000. Tämä Cearense-sarja on yksi lukuisista maan osavaltioliigoista, jotka pelataan tammi-maaliskuulla valtakunnallisten sarjojen ollessa tauolla.
https://www.youtube.com/watch?v=4YKVY4niV1o
Ceara-Guarani de Juazeiro
Paikallista naiskauneutta
Fortaleza on tilastojen mukaan yksi Brasilian vaarallisimmista kaupungeista. Minulla ei ollut siellä mitään ongelmia, mutta taksin ikkunasta katselin, kun kolmella kaverilla oli ongelmia. Äijät seisoivat jalkakäytävällä rivissä kädet seinää vasten ja saman verran poliiseja oli heidän takanaan aseet esillä. Jonkinlainen tarkastus siinä ilmeisesti oli käynnissä.
Fortalezasssa nousimme yöbussiin, millä matkasimme Paraiban osavaltioon Joao Pessoaan, Glorian kotikaupunkiin. Nämä yöbussit ovat mukavia matkustaa. Selkänoja kääntyy melko loivaan asentoon ja siinä kyllä pystyy nukkumaan. Joku 10 tunnin matka ei ole mikään paha rasti tällaisella bussilla. Joao Pessoassa kävimme katsomassa Paraibano-sarjan matsin Botafogo-PR - Santa Cruz. Tämä Botafogo ei ole se huippuseura, minkä Brassi-futiksen ystävät tuntevat. Sen kotikaupunki on Rio de Janeiro. Maassa on kaikkiaan kuusi Botafogoa ja ne erotellaan pistämällä nimen perään kaksi kirjainta. Nämä kirjaimet tarkoittavat osavaltiota. Esim. Botafogo-SP on Sao Paulosta. Kotijoukkue meni alussa 1-0 johtoon kulmapotkusta tulleella maalilla. Koko ottelu oli heidän hallintaa, mutta maalinteko oli vaikeata. Vasta aivan viimeisillä minuuteilla Botafogo onnistui kahdesti maalinteossa ja nyt numerot vastasivat paremmin pelin tapahtumia.
https://www.youtube.com/watch?v=LuenhAi0aIg 
Joao Pessoan ottelussa oli poliiseja hyvin paikalla, vaikka kyseessä ei ollut mikään ”suuri ottelu”
Salvadorin karnevaaleilla kaksi miljoonaa ihmistä
Olin ollut aiemmin Rion ja Olindan karnevaaleilla ja nyt vuorossa olivat Salvadorin karnevaalit. Nämä olivat hieman erilainen tapahtuma. Puoliperävaunujen lavoille, melko korkealle oli rakennettu esiintymislavat. Nämä rekat matelivat läpi karnevaalikadun ja kansa nautti musiikista sekä oluesta kadun varrella. Lehdessä olleen arvion mukaan Salvadorissa oli kaksi miljoonaa juhlijaa. Väkeä oli kyllä liian paljon, kulkeminen kaduilla oli tosi hankalaa. Siellä tapahtui myös ensimmäinen minuun kohdistunut varkaus, tosin taloudellinen tappio oli hyvin pieni. Minulla oli puolilleen juotu olutpullo pöydällä ja siitä ohi mennyt, olemuksesta päätellen kaupungin vähäosaisiin kuulunut nainen nappasi sen vauhdissa mukaansa. Toinen varkaus tapahtui myöhemmin hostellissa Argentiinassa, kun joku näpisti minun kinkkupakettini keittiön jääkaapista. Aika vähällä pääsin…
Salvadorista jatkoin matkaani yksin aivan erilaiseen ympäristöön, kuuden tunnin bussimatkan päähän Lencois:n kylään. Tämä paikka on tukikohta, mistä matkaajat lähtevät retkille Chapada Diamantinan luonnonpuistoon. Eräällä retkellä tutustuin australialaiseen kaveriin. Puhuimme saunasta ja hän ei uskonut millään, että 70-90 astetta on normaali lämpötila saunassa. Hän väitti, että ei voi olla Celsius-asteita, koska vesi kiehuu sadassa asteessa. Totesin hänelle, vesi kiehuu minä en. Olin varma, että hän ei uskonut minun juttujani. Uskoi niiden olevan Fahrenheit-asteita (21-31 C). Asia jäi kaivelemaan minua. Olin sitten samana iltana erään pienen matkatoimiston nettipisteellä ja tämä ”aussi” tuli sinne varaamaan uutta retkeä. Etsin heti englanninkielisen sivun, missä kerrottiin saunasta. Siellä olivat juuri nämä asteet ja minä vinkkasin kaverin lukemaan sivua. Päätään pyöritellen hän myönsi minun olleen oikeassa. Maineeni palautui.
Päivän retki Bangun matsiin
Lencois:n kylässä tutustuin yksin matkustaneeseen israelilaistyttöön Hadasiin. Hän kertoi mielenkiintoisen jutun isoäidistään. Toisen maailmansodan melskeissä hän oli kadonnut ja nyt oli hiljattain löytynyt Helsingistä. Hadasin kanssa lähdin liikeelle kohti Rioa. Ensin yöbussilla Salvadoriin ja siitä lento Rioon. Hänellä oli eri lento, mutta lopulta päädyimme samaan hostelliin Riossa. Illalla lähdimme samba-areenalle katsomaan voittajien paraatia, missä esiintyivät A- ja B-sarjan parhaat sambakoulut. Lippuja myytiin hostellissa ja huomasin kyllä, että ne ovat huonoimpaan katsomon osaan. Sieltä näkee paraatin kovin lyhyen aikaa. Itse olisin ottanut riskin ja yrittänyt ostaa lipun kadulta mutta halusin olla varma, että Hadas pääsee kovasti himoitsemaansa tapahtumaan ja niimpä ostimme liput sieltä.
Kaverini Fabio asuu taas Riossa ja työskentelee Radio Bangussa jalkapallotoimittajana. Oli sovittu, että menen hänen asunnolleen puolelta päivin ja siitä lähdemme yhdessä Banguun. Laskin, että myöhään menevän karnevaaliyön jälkeen ehdin nukkua ihan riittävästi. Toisin kävi. Aamulla yhdeksän pintaan hostellin työntekijä tuli herättämään minua ja antoi puhelimen käteen sanoen ”sinua kysellään”. Fabio kertoi, että aikataulu on muuttunut ja minun pitäisi tulla hänen asunnolleen mahdollisimman pian. Naaman pesu, nopea aamupala ja olin valmis uusiin seikkailuihin.
Fabio asuu Leblonin kaupunginosassa, mikä on Copacabanan ja Ipaneman jälkeen seuraavana. Ensin menimme bussilla Maracanan rautatieasemalle ja sieltä junalla parikymmentä pysäkin väliä Banguun. Siellä meitä odotti radioaseman autossa kuljettajan ohella selostaja ja joku ”tekniikkavastaava”. Päivän ottelussa Fabion rooli oli antaa omia näkemyksiään väliin. Arkisin hänellä on joka päivä oma futisohjelma klo 13-14. Siinä hän kertoo lähinnä uutisia Rion osavaltiosarjoista ja soittelee ex-riolaisille pelaajille sekä valmentajille ja kyselee heidän kuulumisiaan. Hänellä on todella vahva tietämys Rion jalkapallosta ja ohjelman teko on varmasti helppoa, mutta pitkä matka Banguun tuo oman rasituksensa.
Fabio oli päässyt ääneen myös Brasilian televisiossa. Vuonna 1985 Bangu hävisi Brasilian mestaruuden Curitiballe rp-kilpailussa. Sen seurauksena he olivat seuraavana vuonna mukana Copa Libertadoresissa eli Etelä-Amerikan seurajoukkueiden mestaruusturnauksessa. Maracanalla pelattua ottelua Bangu-Deportivo Quito, Ecuador (3-3) oli seuraamassa huimat 146 katsojaa. Tämä on kaikkien aikojen pienin katsojamäärä maailman kuuluisimmalla stadionilla. Fabio oli tässä ottelussa paikalla ja häntä haastateltiin tästä johtuen televisiossa.
Päivän ottelu oli Bonsucesso-Bangu. Se pelattiin poikkeuksellisesti Portuguesan stadionilla, Estadio Luso Brasileirolla, koska kotijoukkueen stadionilla pelaamisen viranomaiset olivat kieltäneet. Ilmeisesti se ei ollut turvallinen nykykunnossaan. Saavuimme paikalle jo kolme tuntia ennen ottelun alkua. Tämä stadion oli aika pieni, mutta monipuolinen ”liikuntakeskus”. Sisällä katsomon takana oli sisäpelikenttiä, missä nyt harjoitteli joku sirkuskoulu. Siellä oli myös yleiseen käyttöön tarkoitettu uima-allas. Minua harmitti, kun en tiennyt tästä. Olisin ottanut ”speedot” mukaan ja uimisen jälkeen käynyt tarkistamassa myös saunan tason.
Cariocan A-sarjassa ottelut voivat olla hyvin erilaisia järjestelyiltään ja tunnelmaltaan. Kuten jo aiemmin kerroin, olen ollut ottelussa, missä oli väkeä liki 70.000 henkeä. Tässä ottelussa oli vain 400 innokasta fania paikalla. Bonsucesson väreissä oli vain muutama katsoja ja Bangulla olikin selvä ylivoima katsomossa. Katsojien keski-ikä oli melko korkea ja Fabio tuntui tuntevan lähes kaikki Bangun fanit. Hän ei ole minkään seuran fanaattinen kannattaja, mutta Bangu on lähellä hänen sydäntään ja varsinkin 30-vuoden takainen joukkue. Ottelussa oli varsin leppoisa tunnelma. Normaalisti kaikille katsojille tehdään turvatarkastus ja runsaasti poliiseja pyörii stadionin ulkopuolella ja katsomossa. Täällä kaikki oli toisin. Toisella jaksolla huomasin jopa kaksi poliisia, jotka seurasivat peliä katsomon yläosassa. Katsomossa ei ollut erotettu faneja toisistaan vaan he saivat istua siellä aivan sekaisin.
Bangu oli kamppailussa selvästi parempi joukkue ja voitti 0-3. Heidän tähtihyökkääjä Almir teki hattutempun. Hän on pelannut aiemmin mm. Etelä-Koreassa ja Flamengossa. Fabio kertoi, että Almir ei pelaa rahan takia Bangussa vaan siksi, että hän pitää seurasta. Uskon sen, koska Bangun pelaajat eivät saa mitään suuria rahoja pelaamisestaan. Juttua tehdessäni katsoin Cariocan maalipörssiä ja Almir näytti johtavan sitä, vaikka itse seuralla oli mennyt huonosti. Bangun kokoonpanossa oli myös yksi pelaaja, kenenkä olin nähnyt pelaavan Ratinan stadionilla! En voi väittää muistaneeni häntä, mutta Fabio tiesi tämän asian. Junior pelasi poikien MM-kisoissa 2003 Brasilian keskikentällä ja voitti mestaruuden. Mitenkään Bangua morkkaamatta täytyy sanoa, että ei hänenkään ura ole edennyt ehkä ihan niin kuin hän olisi halunnut. Tästä mestarijoukkueesta monet pelaajat ovat kokeneet saman kohtalon vaikka heitä hehkutettiin Suomessa nähtyjen otteiden perusteella.
https://www.youtube.com/watch?v=sr7xzZ00Y_s
Portuguesan kotistadion
Tällä kortilla Fabiolle on vapaapääsy otteluihin ja minulle siinä siivellä
Stadionin kahvila
Siellä on myös mahdollisuus harrastaa sisäpallopelejä
Portuguesan presidentti Fabion haastattelussa
Radio Bangun työpiste
Bonsucesso-Bangu kamppailu ei ollut mikään yleisömenestys
Bonsucesso-Bangu Cariocan A-sarjaa
Illalla menimme Fabion kanssa syömään. Hänen isoisänsä on tullut Brasiliaan Italiasta ja kenties siitä johtuu hänen mieltymyksensä pizzan syömiseen. Menimme pizza rodizioon. Homma toimii siten, että tarjoilija tuo pienin väliajoin erilaisia pizzoja näytille. Siitä voi ottaa oman halunsa mukaan tai jättää väliin. Juomat ja vähän muutakin kuuluvat tähän noin 12 euron hintaan. Leblon on keskiluokkaisten ihmisten asuntoaluetta ja tämä ravintola oli tasokkaampi niitä paikkoja, missä meikäläinen normaalisti söi. Meille pizzoja tyrkylle tuonut miestarjoilija, naistarjoilija on harvinaisuus Brasiliassa, tuntui olevan Fabion hyvä tuttu. Tämä tarjoilija oli tyylikkäästi pukeutunut ja koska paikka oli hyvätasoinen, niin oletin hänen palkkansa olevan kohtuullisen. Hän oli kertonut Fabiolle, että päivän palkallaan hän ei pysty syömään tässä ravintolassa. Näin meidän näkökulmasta se kuulostaa oudolta, mutta voi ehkä pitää paikkansa. Vähän aikaa sitten hän oli menettänyt rahapussinsa. Kaveri oli ollut työmatkalla linja-autossa, kun sinne nousi ryöstäjä etuovesta. Hän keräsi matkustajien vähät rahat mukaansa ja poistui takaovesta. Tämä on hyvin tyypillistä Riossa.
”Kaikkien aikojen pisin fb-päivitys”
Leblonista olisi ollut suora bussiyhteys Copacabanalle, mutta Fabio piti turvallisempana mennä metrobussilla. Metrolinja ei vielä tule Lebloniin asti, joten siellä on erillinen bussi mikä vie metroasemalle. Noustuani metroasemalta maanpinnalle Copacabanalla poikkesin vanhaan kantabaariini Cafe Bar Garibaldiin. Pieni paikallisten ihmisten kuppila, missä porukka istuskelee baarin edessä jalkakäytävällä. Kahden rikkonaisen yön jälkeen olin väsynyt ja suunnittelin juoda vain yhden oluen siellä. Heti kun menin sinne, niin tuttu omistaja tuli kättelemään. Siitä tuli hyvä fiilis ja olut alkoi maittaa.
Baarin kanta-asiakkaista Roberto on mun tuttuja jo monen vuoden ajalta. Hän pystyy vähän puhumaan englantia. Roberto alkoi sitten esittelemään minua eräälle toiselle ”kantapeikolle”. Sielta tuli heti selvallä englannilla "I remember him, Finnish busdriver who likes football, nice to meet you". Ensin olin vähän pihalla, mutta sitten muistin tapauksen viiden vuoden takaa. Olin katsomassa paikallista C-sarjan matsia, missa kotijoukkue oli Barcelona. Kerroin tästä illalla baarilla, mutta kukaan paikallisista ei ollut kuullut tästä seurasta. Minun uskottavuus alkoi horjumaan pahasti. Hain kameran ja näytin kuvia. Eräs heistä tunnisti stadionin ja minun uskottavuus palasi samalla. Tämä kaveri toimi tulkkina tässä tapauksessa. Siellä on sellainen systeemi, että oluita ei makseta välittömästi, vaan tyhjä pullo jätetään tuolin viereen jemmaan. Illan päätteeksi minun kohdalta löytyi neljä 0,6 litran pulloa. Sitten hiippailin hostelliini ja jatkoin tissuttelua siellä. Menin hostellin tietokoneelle ja siinä pienessä pöhnässä kirjoittelin suhteellisen pitkän, mutta aika järkevän raportin retkestäni faceen. Eräs kaverini sanoi, että kaikkien aikojen pisin päivitys. No ei se nyt varmaan sitä ollut, mutta tulihan siinä kirjoiteltua asiaa ja asian vierestä. Mitään en kuitenkaan kadu.
Suuret stadionit kiinni Olympialaisten takia
Vaikka valmistauduin hyvin retkeeni, niin yhtä tärkeää asiaa en tiennyt. Suuret stadionit, Maracana ja Engenhao olivat poissa pelistä Olympialaisten takia. Jotain remonttia niissä tehtiin. Engenhao on valmistunut vasta muutama vuosi sitten ja Maracanahan koki juuri ison remontin, joten tuskin ne mitään isoja muutoksia kokevat. Minulla oli visiona nähdä jälleen legendaarinen Fla-Flu eli Flamengon ja Fluminensen kohtaaminen. Nyt se pelattiin maan pääkaupungissa Brasiliassa ja minä katselin sen vain televisiosta favelan baarissa.
Kolmas iso stadion, Vasco da Gaman kotikenttä Sao Januario oli käytössä ja Botafogo pelasi kotipelinsä siellä. Stadion sijaitsee aika huonomaisella alueella ja sinne menoa ei suositella. Jopa metron vartija sanoi, että ole varovainen siellä. Maracanalle ja Engenhaolle pääsee metrolla ja junalla hyvin lähelle stadioneita, mutta Sao Januariolle meno ei ole aivan niin helppoa. Menin ensin metrolla Sao Cristavaon asemalle. Olin suunnitellut meneväni taksilla stadionille. Lähdin metrosta muutaman Botafogon fanin perään ja seurasin, mitä he tekevät. Heti kun metroasemalta pääsi kadulle, siellä oli ikivanha Volgswagenin pikkubussi odottamassa. Botafogon kannattajat menivät sinne ja minä perässä. Sillä pääsi aivan stadionin nurkalle ja matka maksoi kolme realia eli noin 75 senttiä.
Ostin lipun pääkatsomoon suojaan sateelta, koska Riossa satoi monena peräkkäisenä päivänä illan alkutunteina. 7,5 euron ”uhraus” kannatti, koska pelin aikana alkoi satamaan. Sitä en vielä tiennyt siinä vaiheessa, mutta nyt minulla oli harvinainen tilaisuus mennä Sao Januarion pääkatsomoon. Yleisöä tämäkään matsi ei vetänyt hirveästi, vain 2700 henkeä oli näkemässä, kun Botafogo löi Cabofriensen 2-1. Isännät hallitsivat peliä, mutta vieraiden Charles järkytti heidän mielenrauhaansa komealla tasoitusmaalilla. Noin 14 metristä puolivolleysta lähtenyt laukaus upposi hirmuisella voimalla aivan ylänurkkaan. Maajoukkuemaalivahti Jefferson oli aivan voimaton tykityksen edessä. Ei sitä kyllä kukaan muukaan maalivahti olisi torjunut. Paikalla olleet harvat Cabofriensen fanit pääsivät riemuitsemaan. Pelin viime hetkillä Botafogo sai rankkarin ja Neilton päästi suurseuran fanit piinasta.
https://www.youtube.com/watch?v=9iQ52TnJwuo
Sao Januarion pääsisäänkäynti
Cabofriensen fanikatsomossa oli vähän vaisuhko tunnelma
Botafogo yrittää murtaa Cabofriensen puolustuslinjaa
Vasco da Gaman saavutukset
Futista favelassa, tarjottiin pelipaikkaa
Heti maanantaina suuntasin matkani Ilha Granden saarelle, noin kahden ja puolen tunnin bussimatkan päähän Riosta. Vaeltelin vuorella, uin ja vietin vähän erilaista elämää siellä muutaman päivän, ennen kuin palasin taas viikonlopuksi Rioon. Nyt majoittauduin vanhaan tuttuun paikkaan, Maze Inn favelahostelliin Cateten kaupunginosaan. Vuoren huipulla olevassa favelassa asuu 8-9000 ihmistä. Vanha brittiäijä Bob on pitänyt siellä hostelliaan jo monia vuosia. Faveloita on niin erilaisia. Moniin niistä ei ole turistilla mitään asiaa, ellei mukana ole joku siellä asuva kaveri. Tämä favela on ns. turvallinen favela, tätä eivät isännöi huumejengit. Siellä asuvista ihmisistä minulle jäi hyvä kuva. Muutamat, joiden kanssa olin tekemisissä olivat ystävällisiä minua kohtaan. Lähellä hostellia, favelan keskellä on futsal-kenttä. Menin sinne ihmettelemän paikallisten pelailua. He pelasivat siellä 1+3 joukkueilla. Minulla oli päälläni Bangun paita ja ehkä he siitä johtuen ajattelivat minun olevan kiinnostunut futiksesta ja pyysivät mukaan pelaamaan. Onneksi jalassani olivat Rocksit, niin sain hyvän syyn kieltäytyä. Vaikka siellä oli vanhempiakin kavereita, niin ehkä pelin tempo olisi ollut liian kova meikäläiselle. Kyllä sieltä olisi löytynyt Mäntän Valon futsalin III-divarin joukkueeseen huippuvahvistuksia. Favelaan johtavan tien varressa on myös tekonurmikenttä, ei tosin täysimittainen.
Favelan futsal-kenttä
Kohti Patagoniaa
Heti maanantaina suuntasin matkani aivan erilaiseen ympäristöön, Argentiinaan eteläisen Patagonian alueelle El Calafateen. Lentoni sinne ei nyt ollut kaikkein parhain mahdollinen, mutta hinta oli kohdillaan ja ei tarvinnut vaihtaa kenttää Buenos Airesissa. Ensin Riosta aivan väärään suuntaan maan pääkaupunkiin Brasiliaan. Sieltä Buenos Airesin ja Ushuaian kautta saavuin El Calafateen. Aikaa tähän meni noin 20 tuntia. Onneksi Buenos Airesista lähteneellä lennolla oli tosi vähän porukkaa ja sain kaikki kolme paikkaa haltuuni. Se pätkä meni mukavasti, kun kellahdin kyljelleni ja pystyin nukkumaan osan matkasta.
Syy tulla El Calafateen oli Perito Moreno jäätikkö. Noin 5x30 km kokoinen massiivinen jäätikkö pienen moottorivenematkan päässä tästä kylästä. El Calafatessa etsiskelin majapaikkaa seuraavasta kohteestani, Puerto Natalesista Chilessa. Wild hostellin kohdalla mainittiin, että ”puhumme Suomea ja Ruotsia”. Se herätti mielenkiintoni ja kun arvosteluissa puhuttiin ”Jarri” nimisestä omistajasta, aloin uskoa että joku suomalainen Jari löytyy sieltä. No niinhän siinä kävi, että löysin sieltä suomalaisen kaverin, joka pitää hostellia yhdessä chileläisen morsiamensa kanssa. Hostelli oli tosi hyvä ja esim. suihkutilat olivat aivan eri tasoa kuin useimmissa hostelleissa.
Samassa hostellihuoneessa oli mukava chileläinen tyttö ja hänen kanssaan tuli paljon vietettyä aikaa ja juotua Pisco Souria. Tutustuin myös chileläiseen futisfaniin Mathiakseen. Hän oli käynyt jopa Suomessa, koska hänellä oli ollut suomalainen tyttöystävä. Puerto Natalesista jatkoin matkaani Punta Arenas nimiseen kaupunkiin. Otin sieltä hostellin vain yhdeksi yöksi ja päätin jatkaa matkaa heti aamusta Ushuaiaan. Sinne oli sellainen kevyt kymmenen tunnin matka linja-autolla . Yksi lautalla järven ylitys ja rajamuodollisuudet katkaisivat pitkän taivalluksen. Maisemat olivat välillä melko yksitoikkoisia. Pampaa eli kuivaa niittyä oli tien molemmin puolin silmän kantamattomiin. Illasta saavuin matkani ääripisteeseen, maailman eteläisimpään kaupunkiin Ushuaiaan. Se sijaitsee aivan Etelä-Amerikan kärjessä.
Maailman eteläisin futiskenttä ja jääkiekkokaukalo Etelä-Amerikassa
Otin Ushuaiasta hostellin heti suoraan viideksi yöksi. Se oli tietysti pieni riski. Pitkä aika, jos paikka olisi tosi huono ja ei viihtyisä. Nyt kävi hyvä tuuri, ihan ok paikkana ja mukavia ihmisiä. Hostellin työntekijä, brassityttö oli tosi mukava ja avulias. Samassa kämpässä majaili nuori opiskelijapoika Marcos Buenos Airesista. Innokas Huracan-fani ja muutenkin kiinnostunut lajista. Hänen kanssaan tuli paljon pyörittyä siellä. Minun yläpuolisessa punkassa nukkui meikäläisen ikäluokkaa oleva heppu Sveitsistä, joka lähti kymmenen päivän retkelle Etelänapamantereelle. Lisäksi hostellissa majaili katseen kestävät tyttölapset Argentiinasta ja Perusta. Tällä viiden hengen ryhmällä suuntasimme lauantaina Ushuaian yöelämään.
Monet tulevat tähän kaupunkiin nähdäkseen pingviinejä ja kyllä minäkin kävin kyseisellä puolen päivän risteilyllä. Pingviinien ohella merileijonia pötkötteli kallioluodolla. Yhtenä päivänä lähdin kävelemään rantakadulle kohti ”urheilukeskusta”. Mereltä kävi niin kylmä tuuli, että oli palattava takaisin pukemaan lisää vaatteita. Pitkät kalsarit ja fleece-paita tekivät olon paljon mukavammaksi. Pienen matkan päästä löytyi futiskenttä, missä oli katsomo, mutta stadion nimitys olisi liioittelua. Sen vieressä oli rugbykenttä. Rugby on siellä suosituin urheilulaji ja olisin mennyt katsomaan sitä, mutta en löytänyt mistään tietoa peleistä. Samalla alueella oli myös jääkiekkokaukalo ja se voi olla ehkä Etelä-Amerikan ainoa. Minun tietääkseni kyseisellä mantereella ei ole yhtään jäähallia.
Erään pienehkön ravintolan sisustusta Ushuaiassa
Maailman eteläisin lätkäkaukalo ja voipi olla Etelä-Amerikan ainoa
Maailman eteläisin futiskenttä
Rion kautta kotio
Etelä-Amerikan kärjestä lensin takaisin Rioon, missä vietin pidennetyn viikonlopun ennen kotio paluuta. Gloria lensi myös sinne ja majoittauduimme vaihtelun vuoksi Santa Teresan kaupunginosaan. Ja onhan ne pienten hotellien hinnat siellä alhaisemmat kuin turistien kansoittamilla Copacabanalla ja Ipanemalla. Istuimme siinä erään baarin edustalla jalkakäytävällä, kun huomasin tutun miehen tulevan. Tiesin kyllä, että jyväskyläläinen Sami asuu Santa Teresassa, mutta tämä kohtaaminen oli ihan yllätys. Hän asuu osan vuotta Riossa ja harjoittelee rumpuryhmän mukana karnevaaleja varten. Tänä vuonna hänen edustamansa Mangueiran sambakoulu voitti karnevaalit ja Samista tuli toinen suomalainen karnevaalivoittaja.
Samin mukana oli toinen suomalainen kaveri, musiikkimiehiä hänkin. Sami kertoi, että hänen kaverinsa oli tullut puhallinsoittajaksi johonkin paikalliseen bändiin ja heillä olisi keikka seuraavana iltana. Hän kutsui meidät sinne ja lupasi lähettää tarkan face bookissa. Gloria pitää tämän lajin musiikista ja ei minullakaan ollut mitään ideaa vastaan, joten lupasimme tulla. Osoitteen saatuani aloin Google mapsia apuna käyttäen paikallistamaan sitä. Se oli minulle ihan oudolla alueella. Ensin junalla Maracanan pysäkin ohi muutaman pysäkin verran ja loppumatka taksilla. Musiikki oli ihan hyvää, mutta paikallisia ihmisiä ei ollut osannut tulla sinne kovin paljoa.
Eräänä iltana jouduimme jäämään juomaan kaljaa luonnonolosuhteiden vuoksi. Illan suussa oli tullut vettä jonkun verran. Kun tulimme taksilla Santa Teresan alueelle, vettä oli kaduilla niin paljon, että taksikuski ei suostunut ajamaan sinne. Sama ilmiö oli myös Cateten kaupunginosassa muutama viikko aiemmin. Kaduilla oli täysi kaaos, vettä oli jotain 30 cm ja autot seisoivat paikoillaan. Kahlaaminen paskaisessa vedessä ei todellakaan kiinnostanut ja olisi ollut myös vaarallista, koska siellä on isoja reikiä jalkakäytävillä. Jäimme siihen läheiselle terassille nauttimaan olutta ja odottelemaan veden poistumista.
Sunnuntaina ohjelmassa oli toinen vierailu Sao Januariolla, nyt Glorian suosikkijoukkueen Vascon kotipelissä. Sen olen huomannut, että Brasiliassa lähes kaikilla ihmisillä on joku selkeä suosikkijoukkue, vaikka he eivät välttämättä juurikaan vieraile kyseisen joukkueen matseissa. Tarkoitus oli mennä jälleen pääkatsomoon, mutta nyt sinne ei ollut mitään asiaa. Vascon peleissä sinne pääsevät vain seuran jäsenet. Niimpä seurasimme sitten päätykatsomossa, kun kotijoukkue voitti ansaitusti 2-0 peliotteensa hukanneen Bangun.
https://www.youtube.com/watch?v=1Qoqi_KrqjM
Vascon da Gaman faneja
Suomi-poika Sao Januariolla
Maanantaina tapasimme Fabion. Hain häneltä osan tavaroistani, mitkä olivat olleet siellä Patagonian reissun ajan. Fabion kokoelmassa on jotain 950 aitoa pelipaitaa, joilla kaikilla on myös pelattu. Hänen kanssaan olen tehnyt vaihtokauppaa paidoista jo monen vuoden. Nyt taas tuli muutama paita Suomeen. Reissuuni voin olla tyytyväinen mitään merkittävää ei varastettu ja missään en kokenut väkivallan uhkaa.
Gremion paita vaihtaa omistajaa
