Niin mutta edelleen miksi tulos olisi lätkässä yhtään parempi?
Ei ole mitään syytä olettaa niin.
Jääkiekossa on helpompi päästä maailman huipulle, se on kiistämättä selviö. Mutta lajit ovat erilaisia, vertailu tässä mielessä on hedelmätön.
Ennemmin pitäisi kysyä kumman lajin kulttuuri ja rakenteet tukevat paremmin yksilön omalle huipulleen pääsemistä. Eli saamaan sata prosenttia irti siitä mitä yksilön geeneihin on syntymässä kirjoitettu. Siitähän tässä on kyse, eikä sillä ole merkitystä kuinka paljon tai vähän kilpailtu laji on kyseessä.
Jalkapallokulttuurissamme on korjaamista, samoin Palloliiton toimissa. Kumpi on syy ja kumpi seuraus, ja kumpi toimii kumman ehdoilla, vaikea sanoa. Kuvastaa hyvin tilannetta ja tätäkin "toistemme ohi ja yli" -keskustelua, jossa on vaikea löytää yhteistä ymmärrystä edes siitä mistä keskustellaan.
On ehkä väärin sanoa futiksessa kehitys kilpaurheilun suuntaan "jäi piippuun". Ehkä se on siellä tulossa, ei meillä futispiireissäkään kaikkialla sokeita ja tyhmiä olla. Useassa seurassa tapahtuu jo oikean suuntaisia asioita. Viive kiekkoon verrattuna on silti melkoinen ja prosessi tehottomampi. Futiksessa kulttuurinen muutos ja mentaliteetin vaihdos joutuu lähtemään takamatkalta.
Syitä on monia ja lajivertailun avulla niitä voidaan saada esille. Alkupalaksi suosittelen lukemaan uusimman Urheilulehden Ryhmä 220:n nimissä kirjoitettua ja tähänkin yhteyteen sopivaa Avointa kirjettä urheilupäättäjille. Kyse on paljolti samasta huippu-urheilu vs. liikunta -problematiikasta. Kolikon kaksi puolta, joiden molempien tehokas johtaminen samasta organisaatiosta on kirjeen mukaan haasteellista, jopa mahdotonta.
Meillä Palloliiton tavoite on 5%:n vuosittainen lisäys lisenssipelaajien määrässä. Tarkoittaa tietysti, suomeksi, lisenssimaksuista saatavien tulojen 5%:n lisäystä liiton ja piirien kassaan. Sinällään ok, rahaa aina tarvitaan, mutta tarvitseeko huippujalkapallo tällaisia määriä lisenssipelaajia?
Lajivertailun perusteella ei tarvitse. Toki jokainen kokeneempi toimija on kentillä tehnyt saman havainnon ilman lajivertailuakin. Suurin osa jalkapallon lisenssipelaajista kuuluu harrastelijoihin, joille futis on lähinnä kivaa terveellistä puuhailua, kuntoilua ja sosiaalistumista.
Jääkiekon lisenssipelaajien määrä on karkeasti noin puolet jalkapallon vastaavasta. Silti voidaan perustellusti väittää, että kiekon puolella on enemmän kilpa- ja huippu-urheilullisesti suuntautunutta väkeä. Liitossa, toimijoissa, valmentajissa ja pelaajissa. Laji on selkeämmin huippu-urheilun viihdebisnes kuin kansanterveellinen kuntoilumuoto. Pakka on tiiviimpi ja koko lajiväen yhteinen kansallinen tavoite on vuosittaiset arvokisamitalit. Laji saa enemmän kilpaurheiluun suuntautunutta rahaa eivätkä harrastetason tasa-arvoa korostava ääni ole yhtä kuuluva ja painokas kuin jalkapallossa. Luonnollisesti, sillä sen lauluja laulat jne.
Palloliittoa olisi helppo syyttää, mutta lopulta Palloliittohan olemme me, lajiväki. Milloin ja miten luovutimme jalkapallon maanlaajuiseksi kaikkien kivaksi liikuntaharrastuksen kokeilulajiksi? "Hyvä kansanterveellinen tarkoitus ja lisenssimaksuista täyttyvä kassa" - voin kuvitella ettei kellään tule mieleen esittää kriittistä ajatusta noin kauniisti puetulle tavoitteelle. Niinpä meillä on käynyt kuten Ryhmä 220:n avoimessa kirjeessä osuvasti mainitaan: kaikkien tarpeiden tasa-arvoinen huomioiminen on kuin tulen ja veden yhdistämistä - saadaan sameaa vettä ja tukahtunut liekki. Vaikka tuota kielikuvaa olisi vielä voinut hioa, tarkoitus tullee läpi.
Kun Puljujärvestä ja Ahosta on täällä ollut puhetta, otetaan esimerkki. Meillä Oulussa molemmat lajit potevat hallipulaa. Silti kiekossa ei tulisi kuuloonkaan, että Kärppien ASM-joukkueen halliharjoitusvuorot alkaisivat aikaisintaan klo 20.45. Eikä se, että Kärppien BSM-liigajoukkue joutuisi tinkimään harjoittelustaan ja harjoitusajoistaan nuorempien junioreiden tai harrastekiekkoilijoiden tarpeen edessä. Jalkapallon puolella tämä on arkipäivää, eikä kyse ole kaupungin osaamattomuudesta vuorojakoja tehdessään. Vuorojaon perusteet kaupungille määrittelee paikallinen lajin edunvalvoja, Palloliiton Pohjois-Suomen piiri. Siis me, lajiväki, teemme tämän ihan itse omilla päätöksillämme - tai päättämättömyydellämme.
Jos Palloliitto ja piirit eivät tarvitsisi vuosittain 5% kasvavia lisenssirahoja, ja jos hyväksyttäisiin jopa lajin organisoidun harrastamisen väheneminen, laatu nousisi. Puuhastelu virallisilla harjoitusvuoroilla vähenisi, ja liitolla saattaisi olla toisenlainen tavoite: esim. vuosittainen 5% lisäys organisoimattomassa katu- ja pihapelitoiminnassa ja niiden olosuhteissa. Se palvelisi sekä huippu- että harrasteurheilua. Ja lajin etua molemmissa.
Toinen aspekti lajien eroavaisuuksista löytyy liittojen tarjoamista sarjoista nuoruusikäisille. Tästä en osaa sanoa, onko ongelma muualla yhtä suuri kuin täällä pohjoisessa, mutta valottanee paikallisesti Kärppien etumatkaa - edelleen kun puljujärvistä on ollut puhe. Kiekossa on selkeä pelaajaputki BSM, ASM, Mestis, Liiga. Näitä ovat puljujärvet ja ahot kukin omaa tahtiaan kulkeneet. Sopiva porras on aina löytynyt seuraavaan kehitysvaiheeseen, joskus otettu tarvittaessa luonteva taka-askel. Pelaajan sisäänajo seuraavalle portaalle on lajin luonteestakin johtuen tässä ympäristössä helppoa. Aloitetaan muutamilla minuuteilla ja kun näyttää hyvältä ja koska säännöt sallii, lisätään vastuuta vaikka kesken pelin.
Jalkapallossa, ainakaan täällä pohjoisessa, se ei mene noin. ASM:n valtakunnallinenkin taso on mitä milloinkin eikä enää pääsääntöisesti kehitä optimaalisesti A-ikäistä peluria. Ykkösen tai Veikkausliigan aloitukseen murtautuminen suoraan B-junioreista on utopiaa varsinkin keskikaistan pelaajille.
Kakkonen olisi sopiva porras, sillä sen rooli voisi oikein ymmärrettynä olla myös pelaajakehityssarja. Hieno juttu, että Kakkosesta on viime vuosina menty saman tien liigaan saakka tai ainakin Ykkösen kärkeen. Mutta kolikolla on kääntöpuolensa.
Nykyisin Kakkosen tasoa nostaa, ainakin pohjoisessa, keinotekoisesti halvoilla ja jo valmiilla ulkomaalaispelureilla pelaavat joukkueet, ja nuorisoikäisiin panostavan seuran kohtalona on liian usein tippuminen heikkotasoiseen Kolmoseen. Ja me, lajiväki, emme tietenkään saa aikaiseksi liittomme kautta minkäänlaisia rajoituksia ulkomaalaispelaajien määrään. Kakkoseen vakiintuneissa seuroissa on aivan liian monta seuraa, joiden junioritoiminta on lähellä luokatonta, jos sitä on ollenkaan. Lupaavaa tässä suhteessa on Tihisen ääneen ilmaisema huoli siitä kuinka kauan jaksamme toimettomana seurata vierestä muualla jalkapallokasvatuksensa saaneiden pelaajien miehittäessä pääsarjamme. Palloliitosta voi sittenkin jatkossa kuulua huippu-urheiluun tähtäävää pelaajakasvatustamme tukevia päätöksiä.
