Melko harva on antanut pienintäkään tunnustusta Göteborgille. Joukkuetta pidetään paskana, koska hävisivät avausosan. Ihan laadukas joukkue se on, vaikka ensimmäisen osaottelun hävisivätkin. Fakta on joka tapauksessa se, että HJK:n voitto ensimmäisessä osaottelussa oli suurempi yllätys kuin moni tajuaakaan. Vedonlyöntikertoimien valossa esim. suurempi kuin vaikkapa Islannin voitto Englannista EM-kisoissa, jota pidetään jonain kaikkien aikojen sensaationa.
Paha sanoa missä eilen meni vikaan. Ensimmäinen puoliaika näytti vielä ihan hyvältä, vaikka maali tulikin. Ensimmäinen jakso oli oikeastaan melko samanlaista peliä kuin avausosassa. Göteborg hallitsi näennäisesti, mutta peli oli kuitenkin Klubilla täysin hallinnassa. Olihan Göteborgilla jo ensimmäisessäkin osassa tukuttain maalipaikkoja ja kuten Lehkosuokin sanoi, myös onni oli HJK:n puolella siinä pelissä.
Toisella jaksolla sitten perinteinen passivoituminen joka näkyi eniten aivan järkyttävinä harhasyöttöinä. Sorsan johdolla palloa lahjoitettiin lähimmälle vastustajalle tai sivurajan pallopojille enemmän kuin omille. Jokaista hyvää suoritusta seurasi huono, eikä pelissä ollut minkäänlaista jatkumoa. Joku Alho taistelee ensin pallon kolmen vastustajan keskeltä itselleen ja sen jälkeen syöttää parin metrin päähän ensimmäiselle göteborglaiselle. Alakerrassa tuntui olevan koko ajan hätä, kun päinvastoin olisi pitänyt osata/uskaltaa rauhoittaa kun oli paikka.
Vaikea näissä kovissa europeleissä, etenkään altavastaajana ja johtoasemassa on lähteä hakemaan millään iloisella hyökkäyspelillä tulosta. HJK:n taktiikka toimi muuten ihan hyvin, mutta vastahyökkäysvoimaa ei ollut juuri nimeksikään. Tässä näkyi Atomin poissaolo. Ensimmäisessä osassa Atom-Morelos onnistuivat järjestämään jatkuvan uhkan Göteborgin puolustukselle, mutta eilen se puuttui. Morelos järjesti yksin pari tilannetta, mutta ei onnistunut viimeistelyssä.
Summa summarum: Omaan silmääni HJK pelasi 3/4 tästä otteluparista ihan hyvällä, omalla tasolllaan. Harmittavasti se viimeinen ja ratkaiseva neljännes olikin sitten passiivista peruuttelua. Göteborgin todellista tasoa en lähde arvailemaan, mutta voisin kuvitella ettei siellä paikallisella forumilla kovin tyytyväisiä ensimmäiseen osaan oltu. Mitä pidemmälle toinen puoliaika eteni, sitä varmemmaksi tulin Göteborgin 2-0 -maalista, kunnes se sitten lopulta tuli. Puhtaat paperit Dähnelle, Annanille ja Morelokselle. En ole maaleja vielä uusintana nähnyt (näkeekö edes mistään?), mutta jos se toinen Dähnen piikkiin meni niin sitten ei ihan täysin puhdasta paperia ansaitse.
Ei Göteborg huono joukkue ole, mutta ei niin hyväkään, että sitä olisi pitänyt päästää noin vahvaan tekemiseen Klubin kotikentällä. Pointtihan oli se, että kun Klubi nyt kerrankin onnistui vieraskentällä, kotimatsi olisi pitänyt hoitaa sillä tavalla kuin Klubi on niitä ennenkin hoitanut.
Ei tuo ekajakso ihan noin mennyt. Göteborg odotti vahvaa Klubia, mutta Klubi aukaisi heille vähän kerrallaan, että tällaisia me nyt tänään ollaan.
Hyvä joukkue kuten Göteborg yrittää koko ajan kiristää ruuvia. Etsitään heikkoja kohtia vastustajasta ja opitaan sen pelitapaa. Vähän kuin vaikka nyrkkeilyssä - koko ajan ollaan hereillä ja valmiudessa. Klubinkin olisi pitänyt vastata. Tunnustella ja tehdä jotain, jolla horjuttaa vastustajan tasapainoa. Eikä se tarkoita väkisin puristettua maalisuoritusta vaan kotipelissä sitä, että näytetään, että nyt oot meidän luolassa.
No sitten jossain kohdalla toisella puoliajalla ruotsalaiset katsoivat hetken kypsäksi kun suomalaiset vähän väsyi ja ottivat kunnon puolinelsonin ja Klubi romahti. Jotenkin tyypillistä suomalaisille joukkueille on se, että ei vaan olla hereillä. Oman pelin kanssa on niin tekemistä, että vastustajaa ei oikeastaan ollenkaan havainnoida ja seurata.
Koska on muuten suomalainen joukkue omaehtoisesti vaihtanut pelitapaa aggressiivisemmaksi vastustajan löysätessä. Siellähän pitäisi kapteenin tai kapteeniston käydä aina kun tulee sopiva katko valkun kanssa juttusilla, että mitä seuraavaksi ja muutosten pitäisi näkyä pelin sisällä. Vaikka olisi kauhea mökä, kyllä tiedon pitäisi kulkea. Suomalaiset joukkueet pelaa liikaa kuin ennaltaohjelmoidut koneet.
Futismatsi on kamppailu, oikea battle, sekä fyysisellä että henkisellä tasolla. Sehän siitä niin kiinnostavan tekeekin.