Toukokuulle ajoittunut talviloma antoi mahdollisuuden pieneen kevätretkeilyyn. Skotlanti on kiehtonut ja sinne en ole aiemmin ehtinyt, joten buukkasin hotellit kahdeksi yöksi Edinburghiin, yhdeksi Glasgowiin ja sieltä vielä kolmeksi yöksi Lontooseen. Matkaan lähdin tällä kertaa parhaassa seurassa eli ihan omin nokkineni.
Menopäivälle en ollut erityisiä suunnitelmia tehnyt. Lento oli jo hyvissä ajoin aamupäivällä kohteessa joten kamat hotellille ja ihmettelemään. Pienen pähkäilyn jälkeen päätin päästää irti sisäisen veikkagustafssonin ja otin suunnaksi Arthur's Seatin. Paikka on siis 250m korkea kukkula aivan Edinburghin kupeessa.
Main path is for pussies, they said. Unsafe route will be fun, they said.Vaikka en mikään erityisen harjaantunut patikoitsija ole, uskalsin lähteä ylös vaativampaa reittiä ja kyllähän se kannatti. Kukkulan sivustaa kulkeva reitti tarjosi taatusti komeammat näkymät kuin kukkuloiden välissä kulkeva loivempi ja leveämpi pääväylä. Toki siinä matkalla farkuilla ja flanelipaidalla varustautuneelta vuorikiipelijältä muutaama
eijjjumalauta! pääsi, mutta näkymät ylhäältä palkitsivat.
Jalkineet olivat onneksi reippailua varten asianmukaiset. 
Kukkulan laelta oli hyvä ottaa suuntimat Easter Roadille.Ylhäältä bongasin Hibernianin Easter Road-stadionin ja päätin käydä ottamassa siitä pisteen vierailtujen stadikoiden listaan. Suunta oli muutankin oikea, koska Leithin satamakaupunginosan pari kuuluisaa kapakkaa oli nähtävyyslistalla. Paikalla sattui olemaan juuri käynnissä lippujonotus seuraavan päivän Raith Rovers-otteluun. Heittäydyin hemmojen kanssa juttusille ja aika pianhan se Mixu Paatelaiseen kääntyi. Ainakin jonkunasteinen seuralegenda tuntuu mies olevan.
Varsin asiallisen oloinen futispyhättö, sisäpuolelle en valitettavasti päässyt ihmettelmään.Keskiviikon olin varannut juurikin edellä mainitulle Raith Rovers-Hibernian-matsille. Kyseessä Championsihipin ensimmäinen play-off kierros noususta Premieriin. Lipun olin poistanut varmuudeksi etukäteen verkkokaupasta vaikka oveltakin olisi luultavasti vielä saanut. Symppauspuolella sydän olisi hiukan sykkinyt vieraiden suuntaan, mutta paikka oli kuitenkin otettava kotijengin päädystä. Kirkcaldy on aika uneliaan oloinen pikkukaupunki reilun puolen tunnin junamatkan päässä pohjoiseen Edinburghista. Kaupunkiin otin tuntumaa lähinnä pubikierroksen kautta. Jos joku tuonne joskus sattuu eksymään niin suositus Duchess of Kirkcaldy'lle, etenkin jos tuopin lisäksi hakusessa myös sapuska. Pubikierroksella tuli taas juteltua Hibs-fanien kanssa ja taas kääntyi juttu Mixuun: kertoivat miehen saaneen juuri kenkää Dundee Unitedista.
Stark's Park on omalla tavallaan uniikki stadion. Toinen rautatiehen rajoittuva sivu on pääsääntöisesti pois käytöstä ja helppo ymmärtää miksi. Junat pyyhältävät ohi todella läheltä. Toista puolta rajoittaa taas tie, jonka takia kotikatsomo on muotoutunut L-malliseksi.
Stark's Park on tiukassa rauta- ja maantien puristuksessa.
Hibs-kannattajat olivat saaneet oman päätynsä täyteen.Peli oli vähän sitä mitä olin odottanutkin. Pelaajien fyysinen olemus toi enemmän mieleen rugbyn ja kosketusten herkkyys oli myös sen mukaista. Ensimmäinen puolikas oli molemmilta tasapuolisen huonoa peliä, väitän nähneeni kotoisessa liigassa usein tasokkaampaa. Toisen puolikkaan alku oli vahvaa Hibs-painostusta, mutta Leicester-laina Harry Panayiotoun tulo kentälle muutti painopistettä ja sama mies iskikin ottelun ainokaisen, joten play-offin ensimmäinen osa Roversille 1-0. Kotipäädyn kannatus oli melko vaisua, mutta Hibs-pääty piti ajoittain asiallista möykkää. Katsojia oli paikalla 5330, Roversin normaalin määrän ollessa 1000-1500. Kertaluonteisena kokemuksena varsin mukava visiitti pikkukaupunkiin katsomaan paikallista menoa, mutta ei mitään sellaista mitä pitäisi nähdä toisenkin kerran.
Taitavuudellaan porukasta erottunut Panayiotou huudatti kotipäätyä.
Hibs-fanit allapäin matkalla kotia kohti. Toinen osaottelu Edinburghissa lauantaina päättyi 2-0, joten Hibernian meni parista kuitenkin jatkoon.Seuraavana päivänä Edinburghissa vallinnut pilvinen ja kolea keli vaihtui tunnin junamatkan jälkeen aurinkoiseen Glasgowiin. Torstai-illalle en ollut pubikiertelyä kummempaa suunnitelmaa tehnyt joten ei muuta kuin suihkun kautta kylille. Aikani kierrettyä osui silmiin varsin erikoinen rakennus, joka tarkemman silmäilyn jälkeen osoittautui pubiksi. Sinne siis! Kyselin terassilla että mikä näiden puulevyjen ja niille tehtyjen maalausten virka on ja sain vastaukseksi että niiden takana on vahnan pubin "jäämistöt". Cluthan
katolle tippui helikopteri 29.11.2013 ja tapaturmassa kuoli 10 henkilöä sekä 32 sai vammoja.
Cluthalla on karu lähihistoria.Tylystä historiasta huolimatta todella hyvähenkinen paikka, jota voin suositellä lämpimästi kaupungissa vieraileville. Toinen mainitsemisen arvoinen paikka on lähes vieressä oleva The Scotia, joka lienee Glasgown vanhin pubi. Oli kohtalaisen aito meininki kun harmaahampsiset paikalliset vetivät tuoppien ääressä kansanlauluja kitaroin ja viuluin säestettynä. Cluthan terassilla ajauduin juttuihin porukan kanssa jossa oli edustettuna kiinalainen, sveitsiläinen, saksalainen ja skotti. Näiden kanssa sitten käytiin skotin opastuksella tutustumassa vähän keskustan ulkopuolella olevaan pubimeininkiin, oli hauska kokemus sekin.
Ystävyysseurat näkyivät katukuvassa.Vaikka Glasgowssa olisi viipynyt pidempäänkin oli perjantaina aika lennähtää Lontooseen. Perjantai-ilta meni Camden Townissa ruoka- ja juomakulttuurin merkeissä. Orastava flunssa vei isoimmat brenkutteluhalut joten ei mitään lastenlapsille kerrottavaa siitä illasta. Launtain "pääruokana" oli QPR-Bristol City. Ärrät on mulle se jengi Lontoossa, joka aiheuttaa sympatian tuntemuksia, joten kauden viimeinen ottelu oli ilmeinen valinta ja lippu hankittu jo hyvissä ajoin R-blockiin.
Bisseä naamaan The Sprinbokissa mennen tullen, tottakai.Peli alkoi jo 12.30 paikallista aikaa, joten kovin vahvaa lämmittelyä ei ennen matsia voinut suorittaa. QPR-kannattajien kantiksessa The Sprinbokisssa ehti toki pari neuvoa-antavaa nauttia. Ennen alkuvihellystä QPR esitteli isommin uudistetun logonsa, johon kannattajilla oli ollut sanansa sanottavana. Hyvä uudistus kohti perinteitä, jos minulta kysytään.
Uusi logo matkalla esittelyyn.Ottelussa ei kummallekaan ollut merkittävää panosta, mutta etenkin kotijoukkue halusi lähteä voitolla lomille. Karl Henryn
huikea maali räjäytti Loftus Roadin 63. minuutilla. Vaihdosta tullut Sebastian Polter tälläsi vielä ylärimaan, mutta enempää maaleja ei kuitenkaan nähty. Pidin 10 min ennen loppua alkanutta "we're going to the pitch" chanttia lähinnä hassutteluna ja stewareille kuittailuna mutta sinne ne vaan loppuvihellyksen soitua vilisti.
Pitch invasion!Hetken aikaa sitä sääntösuomen kasvatti katseli huuli pyöreänä, mutta kun totesin että siellä on jo kaikki vauvasta vaariin niin mennään sekaan vaan. Olen yleensä yhdistänyt nämä tapahtumat mestaruus-tai nousujuhliin, mutta ei tästäkään nyt kenellekään varmaan harmia koitunut. Ainakin porukka oli hyvillä mielen liikkeellä ja stewareitakin vain nauratti. Pieni ig-videopätkä kentältä:
https://www.instagram.com/p/BFG87BNBr0D/ Lauantain loppuilta meni Hammersmithin ja Shepherd's Bushin kuppiloita kierrellessä, mutta tukkoisen olon takia suuremmat maineteot jäivät tältäkin illalta väliin.
Ja mikä oli reissun kliimaksi? No tottakai Kendo-MM Suomi-Saksa Lontoolaisessa pubissa!
No joo, ei ehkä ihan, mutta mukavaa toiminta kuitenkin sunnuntaille, kun Tottenhamin pelin lipusta en viitsinyt trokareilla pulittaa ja kauemmaksi ei jaksanut lähteä. Parisenkymmentä suomalaista oli kokoontunut The Famous Three Kingsiin katsomaan ottelua ja ihan hauska kokemus se tämmöiselle myös lätkästä nauttivalle oli. Osan porukasta kanssa katseltiin vielä myöhäisemmätkin pelit, joten ei sitä sunnuntai-iltaakaan ihan kuivin suin tarvinnut viettää.
Kaikenkaikkiaan onnistunut reissu ja mitään mainittavia vastoinkäymisiä ei matkalle sattunut. Menolento oli SAS:lla Helsingistä Tukholman kautta Edinburghiin, sisäinen siirtymä BA:lla Glasgowsta Heathrowille ja paluu Helsinkiin Norwegianilla. Hotellit olivat Edinburghissa Jury's Inn (ihan ok), Glasgowssa Artto Hotel (ihan ok) ja Lontoossa Hotel Balkan (no joo...). Budjettia en tarkkaan laskenut mutta mikään erityisen tyyris ei tämä retki ollut.
