Blanchflower
Poissa
|
|
Vastaus #1500 : 26.02.2012 klo 01:08:11 |
|
Nimenomaan. Itse luulen että kiinnostusta jollain tasolla on ollut isoistakin seuroista, mutta tarve ja Boltonin myynti tarve ei ole kohdannut.
Enhän minä väittänytkään ettei kiinnostusta isoista seuroista olisi ollut, varmasti oli harkinnassa ja vaihtoehtojen joukossa silloin kun ykkösmaalivahdin hankinta oli ajankohtainen. Kunhan totesin ettei Jässi ole kaiketi sanonut Ei yhdellekään ökyseuralle.
|
|
|
|
rupsupylly
Poissa
|
|
Vastaus #1501 : 26.02.2012 klo 01:16:43 |
|
Enhän minä väittänytkään ettei kiinnostusta isoista seuroista olisi ollut, varmasti oli harkinnassa ja vaihtoehtojen joukossa silloin kun ykkösmaalivahdin hankinta oli ajankohtainen. Kunhan totesin ettei Jässi ole kaiketi sanonut Ei yhdellekään ökyseuralle.
Kukaan ei siis ollut eri mieltä kenenkään kanssa. Vastauksen tähän saamme sitten Jässin muistelmien kohdalla, ja silloinkin epäluotettavasta lähteestä. Mutta enpä itsekään usko, että konkreettista sopimustarjousta on tullut, ja jos on, sen ehdot ovat kertakaikkiaan olleet huonot verrattuna oloihin Boltonissa.
|
|
|
|
Hender
Poissa
Suosikkijoukkue: Jari ja maajoukkue, El Puki -fanclub, www.noula.fi
|
|
Vastaus #1502 : 26.02.2012 klo 01:31:20 |
|
Siis keskusteluhan alkoi periaatteessa siitä, onko Jässi parempi kuin Bogdan vai onko pelaamattomuudessa kyse pelkästä sopimuskyykytyksestä.
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
|
Vastaus #1503 : 26.02.2012 klo 01:36:45 |
|
Siis keskusteluhan alkoi periaatteessa siitä, onko Jässi parempi kuin Bogdan vai onko pelaamattomuudessa kyse pelkästä sopimuskyykytyksestä.
Jässi on parempi ja minä nostin esiin sopimuskysymyksen, minkä Blanchflööwer kyseenalaisti.
|
|
|
|
rupsupylly
Poissa
|
|
Vastaus #1504 : 26.02.2012 klo 01:39:16 |
|
Siis keskusteluhan alkoi periaatteessa siitä, onko Jässi parempi kuin Bogdan vai onko pelaamattomuudessa kyse pelkästä sopimuskyykytyksestä.
Tämän hetken tilannetta on aika hankala arvioida, kun vain toinen pelaa. Mutta onhan tuo Bogdan ollut tässä viime kierroksilla melkoinen reboundautomaatti, eli sikäli kyykytykseltä näyttää. Kuitenkin, Bolton puolustaa sen verran kehnosti, että vaikea on loistaa. Cahillin luovutuksesta voisi lisäksi vetää ylitulkinnan, että kädet on nostettu ylös muun paitsi säilymisen kannalta (tosin huono signaali siihenkin). Eli uusi rakentaminen olisi alussa. Se vain, että Bolton ei ole pitkään aikaan ollut seura, joka systemaattisesti rakentaa, vaan lyhyiden mutta loistavien pestien palkka-armeija.
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
|
Vastaus #1505 : 26.02.2012 klo 01:46:34 |
|
Jässi on parempi ja minä nostin esiin sopimuskysymyksen, minkä Blanchflööwer kyseenalaisti.
Jässi on ollut tällä kaudella heikko ja menetti asemansa ihan sen takia, voi olla että saa sen sitten takaisin Bogdanin heikkojen otteiden ansiosta. Boltonilla ei todellakaan ole varaa "kyykyttää" ketään josta olisi apuja sarjapaikan suhteen - ajatuskin on absurdi.
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
|
Vastaus #1506 : 26.02.2012 klo 02:23:59 |
|
Jässi on ollut tällä kaudella heikko ja menetti asemansa ihan sen takia, voi olla että saa sen sitten takaisin Bogdanin heikkojen otteiden ansiosta.
Boltonilla ei todellakaan ole varaa "kyykyttää" ketään josta olisi apuja sarjapaikan suhteen - ajatuskin on absurdi.
Minä kun käsitin että Jässi "menetti" paikkansa loukkaantumisen takia. Eikös se ollut jossain välissä ihan kokonaan kokoonpanon ulkopuolella vai olenko ymmärtänyt väärin taas kerran? Kukaan täysijärkinen kuka seuraa Jässiä ja Bogdania ei peluuttaisi jälimmäistä taitojen tai esitysten perusteella.
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
|
Vastaus #1507 : 26.02.2012 klo 11:21:14 |
|
Jässi on ollut tällä kaudella heikko ja menetti asemansa ihan sen takia, voi olla että saa sen sitten takaisin Bogdanin heikkojen otteiden ansiosta.
Boltonilla ei todellakaan ole varaa "kyykyttää" ketään josta olisi apuja sarjapaikan suhteen - ajatuskin on absurdi.
Jässillä oli alkukaudesta muutama oikeasti heikko peli, mutta muuten pelit ovat olleet peruspelejä. Aston Villaa vastaan kotona on mielestäni Jässin tämän kauden ainoa huippupeli, mutta senkin ottelun heikko Bolton onnistui häviämään. Kokonaisuudessaan Jässi on siis pelannut joukkueen muuhun tekemiseen nähden ihan hyvän kauden, ja ongelmat ovat todellakin jossain muualla kuin tolppien välissä. Sitä en nyt viitsi arvailla onko tässä nyt kyse "kyykytyksestä", vai siitä että Coyle pitää Bogdania parempana. Eiköhän Jässille löydy kuitenkin vielä paljon käyttöä maalilla.
|
|
|
|
Eero Vastaranta
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
|
Vastaus #1508 : 26.02.2012 klo 11:50:19 |
|
Ei kyllä minunkaan mielestäni Jässin kausi ole ollut heikko, vaan lähinnä ihan ok.
Eiköhän palaa taas maalinsuulle kun verkkaripelle saa monoa. Toivottavasti vielä tämän kauden aikana jos meinaavat sarjapaikasta taistella.
|
|
|
|
Edmundo
Paikalla
|
|
Vastaus #1509 : 26.02.2012 klo 14:03:22 |
|
Mutta onhan tuo Bogdan ollut tässä viime kierroksilla melkoinen reboundautomaatti, eli sikäli kyykytykseltä näyttää.
Jässistä voidaan oikeastaan sanoa melkein samaa. Torjuntatyyli on varsin omintakeinen, ja puolustajien tehtäviin kuuluu usein eteen syljettyjen pallojen hoitaminen.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #1510 : 26.02.2012 klo 14:22:53 |
|
Sitä en nyt viitsi arvailla onko tässä nyt kyse "kyykytyksestä", vai siitä että Coyle pitää Bogdania parempana. Eiköhän Jässille löydy kuitenkin vielä paljon käyttöä maalilla.
Mistä sellainen vaihtoehto kuin kyykytys tulee edes mieleen? Pitäisi kai olla joku syy kyykyttää.
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
|
Vastaus #1511 : 26.02.2012 klo 14:33:35 |
|
Mistä sellainen vaihtoehto kuin kyykytys tulee edes mieleen? Pitäisi kai olla joku syy kyykyttää.
Kai tässä viitataan sitten siihen, ettei suomalainen ole hyväksynyt seuran tarjoamaan vuoden sopimusta puolitetulla liksalla. Olisi kuitenkin aika absurdia olettaa, että Boltonin (ja Coylen) tilanteessa valmennusjohdon mielestä huonompi maalivahti olisi tolppien välissä.
|
|
|
|
rupsupylly
Poissa
|
|
Vastaus #1512 : 26.02.2012 klo 17:15:11 |
|
Kai tässä viitataan sitten siihen, ettei suomalainen ole hyväksynyt seuran tarjoamaan vuoden sopimusta puolitetulla liksalla. Olisi kuitenkin aika absurdia olettaa, että Boltonin (ja Coylen) tilanteessa valmennusjohdon mielestä huonompi maalivahti olisi tolppien välissä.
Enemmänkin kaiketi siihen, että off-form Jässi ei ole niin paljon Bogdania parempi, että pallien ottaminen puristimeen ei olisi mahdollista. Silkkaan kyykytykseen en itsekään usko, Jässin aseman Notlobissa tietäen, mutta Bogdan ei vain ole ollut ollenkaan hyvä, ja siksi tilanne vaikuttaa ulkoapäin absurdilta. Loukkaantuminen, pikkuvaivat ja ehkä niiden jälkeen ei treeneissäkään ole vakuuttanut, mutta oikeesti, kuinka moni manageri odottaa, että kymmenen vuoden ykkösvahti vakuuttaa treeneissä? Siksi vallanvaihto on looginen olettamus. Siinä on vain se ongelma, että Bogdan ei ole ollut ainakaan parempi kuin Jässi semipaskimmillaan.
|
|
|
|
BlueSky
Poissa
|
|
Vastaus #1513 : 28.03.2012 klo 19:50:56 |
|
Nostetaan ylös, kun oli pudonnut jo kolmannelle sivulle.
Bogdan piti Boltonia pystyssä Spursia vastaan aika pitkään, vaikka saakin ottaa avausmaalin osaksi piikkiinsä. Onko missään nyt ollut Jässin kommentteja penkkiveikon roolista ja ensi kaudesta? Parin-kolmen viikon päästä tulee mittariin 37 ja sopimus siis finito kesällä.
|
|
|
|
Filosofi
Poissa
Suosikkijoukkue: Urjalan Palloseura
|
|
Vastaus #1514 : 29.03.2012 klo 14:58:52 |
|
Vai olisiko lopettamassa? Tuskin on tarvetta enää ainakaan rahastaa eläkerahat, luulisi sukanvarteen kertyneen jo jonkin verran. Kenties jotain roolia Boltonin organisaatiossa?
|
|
|
|
Parlour
Poissa
|
|
Vastaus #1515 : 29.03.2012 klo 17:00:12 |
|
Sopimus on katkolla kesällä ja lehtitietojen mukaan Jässi vetää nykyisellä sopimuksellaan 40 000 punnan viikkopalkkaa. Samaa palkkaa Bolton ei enää tarjoa - tuskin muutkaan valjuseurat, ellei tarjolla ole bradfriedelmaista friikkiä. Eläkkeelle jäännin lisäksi realistisin tulevaisuuden urasuunnitelma lienee kokeneen kakkosvahdin rooli.
Arsenal leikkaa kesällä palkkabudjettiaan ronskin ottein, ja varmasti lähtevän Almunian lisäksi myös Fabianski lienee lähtökuopissa. Näkisin mielelläni Jässin Szczesnyn varamiehenä, mikäli viivahiirikompleksi lievenisi edes hieman.
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
|
Vastaus #1516 : 15.04.2012 klo 09:04:02 |
|
WEST BROM and West Ham are on red alert over the future of Bolton keeper Jussi Jaaskelainen.
The Finn, who will be 37 on Thursday, is a free agent this summer.
And if Owen Coyle’s Trotters are relegated, Jaaskelainen is likely to reject the new two-year contract he has been offered – believed to be on half his reported £40,000-a-week wages – to extend a 15-year Reebok career.
That would put the likes of Baggies boss Roy Hodgson and Hammers rival Sam Allardyce, who Jaaskelainen played under at Bolton, in pole position to snap him up for nothing.
But Allardyce’s interest could hinge on whether West Ham win promotion to the Premier League.
If they don’t, Big Sam would face losing England keeper Robert Green, 32. Whatever happens, Allardyce would have to tempt Jaaskelainen with a better deal than the one that is currently on the table at The Reebok.
A friend of Jaaskelainen, who has been also linked with QPR, said: “If Robert Green goes, there’s the obvious connection with Sam and Jussi is also on West Brom’s list.
“If Bolton don’t go down, Jussi will probably sign the new deal but if they are relegated then he’ll probably leave.’’ http://www.dailystar.co.uk/football/view/246082/West-Brom-and-West-Ham-on-red-alert-over-Jussi-Jaaskelainen/
|
|
|
|
Bulebule
Poissa
|
|
Vastaus #1517 : 15.04.2012 klo 09:46:15 |
|
West Bromwichiin dominoimaan (taas) Hodgosonin alaisuuteen, ykkösmaalivahdin (Ben Foster) laina taitaa päättyä tähän kauteen.
|
|
|
|
Taffarel
Poissa
|
|
Vastaus #1518 : 15.04.2012 klo 10:10:48 |
|
Hodarille Fosterin pysyvä siirto taitaa olla se ykkösvaihtoehto, mutta ei tuo Jussille huono paikka olisi. Mihinkähän Greeniä sitten ollaan viemässä jos Hammers ei nouse?
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
|
Vastaus #1519 : 15.04.2012 klo 15:42:15 |
|
Mihinkähän Greeniä sitten ollaan viemässä jos Hammers ei nouse?
Ihan minne vain: myös Greenin sopimus loppuu tulevana kesänä. Jos West Ham ei nouse, on sen varmastikin pyrittävä keventämään palkkamenojaan, ja 32-vuotias "Englannin maajoukkuemaalivahti" -statuksella liikkuva Green varmastikin yrittää pitää kynsin ja hampain kiinni Valioliigan keskikastin palkkatasostaan.
|
|
|
|
Gobraza
Poissa
Suosikkijoukkue: Ipswich Town, Fulham
|
|
Vastaus #1520 : 15.04.2012 klo 16:19:19 |
|
Valioliigaseurat West Bromwich ja West Ham haluavat Jussi Jääskeläisen?
Englannin Valioliigan Boltonin luottavahtina vuosikaudet toiminut Jussi Jääskeläinen on uudenlaisessa tilanteessa urallaan: sopimus on päättymässä ja vahti ei ole enää ykkösveskari. Kaiken lisäksi seura kamppailee putoamista vastaan.
Daily Star –lehden mukaan 37 vuotta torstaina täyttävä Jääskeläinen on kieltäytymässä Boltonin tarjoamasta kahden vuoden sopimuksesta, mikäli joukkue putoaa sarjaporrasta alemmas. Vaikka suomalaiselle tarjotaan 40,000 punnan viikkopalkkaa, on mahdollista että ”Jässi” siirtyy vapailla papereilla eteenpäin.
Entinen Huuhkaja-valmentaja, nykyinen West Bromin manageri Roy Hodgson ja Tottenham-luotsi Sam Allardyce tietävät molemmat suomalaisvahdin taidot hyvin. Allardyce valmensi veskaria usean vuoden ajan toimiessaan vielä Boltonin pääkäskyttäjänä. Jääskeläisen ystävä paljastaa lehdelle, että vahti saattaa hyvinkin vaihtaa maisemaa kesällä. Sopassa on kuitenkin monta muuttujaa.
- Jos Tottenham-veskari Robert Green lähtee, on olemassa selvä yhteys Samin ja Jussin välillä. Lisäksi Jussi on myös West Bromin listalla.
- Jos Bolton ei putoa, Jussi todennäköisesti allekirjoittaa uuden sopimuksen, lehden tietolähde summaa. Tunteeko kukaan suomifutiksen toimitusta? Miten voi olla noin paljon asiavirheitä yhdessä jutussa? http://www.suomifutis.com/2012/04/valioliigaseurat-west-bromwich-ja-west-ham-haluavat-jussi-jaaskelaisen/
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.04.2012 klo 16:23:26 kirjoittanut Gobraza »
|
|
|
|
|
Speedy
Poissa
|
|
Vastaus #1521 : 16.04.2012 klo 17:32:02 |
|
Toimittajalla ei ihan ole kielitaito riittänyt jutun oikeaan käännökseen...
Toivotaan Jussille peliaikaa, tapahtui se sitten Boltonissa tai jossain muussa Valioliigaseurassa! Uskon kyllä tason vielä riittävän.
|
|
|
|
Josef K.
Poissa
Suosikkijoukkue: Positiivisia lausuntoja antavat henkilöt
|
|
Vastaus #1522 : 18.04.2012 klo 12:01:16 |
|
Aika halvalta "1+1 -journalismilta" tuo kuitenkin haiskahtaa.
Allardyce toki tuntee Jässin vahvuuksineen ja heikkouksineen paremmin kuin kukaan muu. Mahtaako West Ham -puolustus olla valmis siivoamaan kaikki keskitykset ja reboundit pois?
|
|
|
|
SirLoser
Poissa
Suosikkijoukkue: Taktiikan takapajulat
|
|
Vastaus #1523 : 19.04.2012 klo 11:09:40 |
|
Tänään tuli 37 vuotta täyteen.
|
|
|
|
Järjetön munkki
Poissa
|
|
Vastaus #1524 : 19.04.2012 klo 11:31:01 |
|
Tänään tuli 37 vuotta täyteen.
Ei ikä eikä mikään MAAJOUKKUEESEEN!
|
|
|
|
|
|