Avataanpa tämäkin otteluketju päivän kenties odotetuimmalle ottelulle, kun ei näitä muut tunnu saavan aikaiseksi.
Illan päätteeksi Lensin areenalle - viimeistä kertaa näissä kisoissa - astelevat lohkovaiheen kenties vakuuttavin joukkue Kroatia ja lohkokolmoseksi kolmella tasapelillä yltänyt Portugali. Timanttisen keskikentän Kroatia on ottelun selkeä suosikki, mutta kaksi ottelua paikkoja liukuhihnalta hassannut
Cristiano Ronaldo antoi myrskyvaroituksen tehtyään Unkaria vastaan kendotehot 2+1. Ottelun voittaja saa vastaansa joko Sveitsin tai Puolan.
Tie pudotuspeleihin:Turkki-Kroatia 0-1 (Modric)
Tshekki-Kroatia 2-2 (Skoda, Necid/Perisic, Rakitic)
Kroatia-Espanja 2-1 (Kalinic, Perisic/Morata)
Kroatia piti kisojen aluksi Turkkia pihdeissään, mutta maalinteossa se onnistui ainoastaan kerran keskikentän maestron
Luka Modricin hienolla volleylla. Tshekki-peli oli Kroatialla jo tukevasti näpeissä, kunnes katsomon idiootit ottivat soihdut ja bängerit esiin, ja antoivat momentumin Tshekille. Noin 75 minuuttia Kroatialta kuitenkin erittäin vahvaa peliä. Kroatia-Espanjasta tuli todella tapahtumarikas trilleri tuomarivirheineen muineen, mutta Kroatia otti lopulta voiton ja samalla lohkovoiton upean lohkovaiheen pelanneen
Ivan Perisicin kisojen toisella maalilla. Kaiken kaikkiaan Kroatian keskikenttä oli koko lohkovaiheen ajan täyttä timanttia, ja sanoisin jopa, että kisojen paras.
Ivan Perisicin lohkovaiheen maalien määrä on laskettavissa pystyssä olevista sormista.
Portugali-Islanti 1-1 (Nani/Bjarnason)
Portugali-Itävalta 0-0
Unkari-Portugali 3-3 (Gera, Dszudzsak 2/Ronaldo 2, Nani)
Portugali ei voittanut helppona pidetyssä lohkossa peliäkään, mutta eipä toisaalta hävinnytkään kertaakaan. Kaksi ensimmäistä peliä jäi mieleen pääasiassa Cristiano Ronaldon häkellyttävästä tuhlailusta, mutta Unkaria vastaan CR7 sai jo hanansa auki. Jatkopaikkaa Portugali sai kuitenkin jännittää aivan loppuun asti. Paikkoja Ronaldo sai tai hankki joka pelissä, mutta tehot olivat aluksi odotettua niukemmat. Nyt supertähti uhkaa kuitenkin jo
Michel Platinin EM-kisojen maaliennätystä.
Nani on tarjonnut hyvää komppia, mutta keskikenttä on vaikuttanut selvästi Kroatiaa heppoisemmalta, ja oikeastaan puolustuskin.
Turhautuuko Crisu tänään?
Keskinäinen historia:Kroatia ja Portugali ovat kohdanneet tätä ennen vain kolme kertaa, ja Portugali on vienyt kaikki kohtaamiset nimiinsä. EM-kisoissa 1996 lohkovaiheen ottelussa 3-0, ja sen jälkeen harjoituspeleissä vuonna 2005 2-0 ja vuonna 2013 1-0. Kroatialla on siis jopa maali Portugalin verkkoon yhä tekemättä.
Ennakoidut avauskokoonpanot:Kroatia: Subasic; Srna, Corluka, Vida, Strinic; Badelj, Modric; Brozovic, Rakitic, Perisic; Kalinic
Portugali: Patricio; Vieirinha, Pepe, R. Carvalho, Guerreiro; Gomes, W. Carvalho, Moutinho, Mario; Ronaldo, Nani
Terveyshuolia ei tiettävästi ole enää kummallakaan, ja pelikieltojakaan ei ole.
Lappu alla, eli pelikielto uhkaa:Kroatia: Strinic, Vida, Badelj, Brozovic, Srna, Vrsaljko, Rog, Perisic
Portugali: Pepe, Quaresma
Tuomarina Espanjan Carballo, selostamossa Matti Härkönen.