Moraalisille mestareille
Ei se Saksa nyt mikään ylitsevoipainen jalkapallomahti ole, joka lähtökohtaisesti voittaa jokaisen ottelun ja jos ei, niin se on vain Saksan heikon pelin syytä, ei vastustajan hyvyyttä.
Kukaan ei koskaan ole ollut, eikä tule olemaan, yiitsevoipainen futismahti. Tilastoista tietysti löytyy ykkönen, kakkonen ja kolmonen, mutta lähes aina voittaja vaihtuu ja se on lajin suola.
Saksa on kuitenkin kova futismaa, varmasti taas yksi varteenotettavista kannun tavoittelijoista seuraavissakin kisoissa. Aika usein Saksa nähdään vähintään neljän parhaan joukossa. Ei se pelkkää sattumaakaan ole. Kuinka mones kerta peräkkäin oli tämäkin? Kuudes...tai jotain sinnepäin?
Tälläkin kertaa Saksa oli ihan hyvä, eikä mitenkään altavastaaja tai täysin vailla mahdollisuuksia semifinaalissa Ranskaa vastaan. Päinvastoin, hallitsi pitkät tovit ja onnistui murtamaan muutaman kerran vastustajan puolustuksen, mutta ei saanut paikkoja hyödynnettyä.
Mutta Saksa ei ollut nyt yhtä hyvä kuin kaksi vuotta sitten MM-kisoissa. Syitä on monia, mutta en nyt lähde niitä ruotimaan. Joukkue ei ollut huono, ei Saksa juuri koskaan ole. Tuurilla olisi voinut edetä pidemmällekin, mutta nyt ei ollut kuitenkaan jalkeilla voittava joukkue.
Ranska pääsi peliin parhaalla miehistöllään, mutta Saksalta puuttui useita avauskokoonpanon miehiä ja puolustuksen tärkein pelaaja Boateng vielä loukkaantui itse pelissä. Huonoa tuuria. Itseäni harmitti lähinnä siitä syystä, että olisi varmaan nähty vielä parempi matsi, jos kaikki olisivat päässeet mukaan. Edelleen se olisi voinut päättyä miten tahansa, mutta ei minulle lopputulos merkitse näissä muutenkaan kaikkea. Haluan nähdä hyviä ja tiukkoja matseja. Samalla tavalla kuin olin pahoillani Ramseyn poissaolosta Portugalia vastaan. Oltaisiin nähty parempi peli, jos hän olisi ollut mukana.
Voittajat ovat finaalipaikkansa ansainneet, kaikki kunnia olkoon heidän. Turnauksessa nähtiin aika vähän rohkeasti hyökkääviä joukkueita. Finaalissa kuitenkin on kaksi ryhmää, joilla nimenomaan on hyökkäysvoimaa. Hieno asetelma ennakolta.
Sunnuntaina nähdään viekö Ranska mestaruuden. Finaalissa tarvitaan myös annos tuuria. Ehkä sitä nyt on isäntämaalla. Minulle ei ole väliä kumpi voittaa, kunhan peli on reilua, tuomarit puolueettomia ja ennenkaikkea nähdään tiukka matsi.
Olen kai epäsuomalainen siinä mielessä, että en vihaa mitään futismaata. Minulla ei ole koskaan ollut inhokkeja. Ihailen hienoja ja taitavia joukkueita ja yksittäisiä pelaajia, edustivatpa he mitä maata tai seuraa tahansa.
Tietysti suosikkejakin on muodostunut niin maajoukkueiden kuin seurojenkin joukosta, mutta ei se poissulje sitä mitä sanoin. Silti voin täysillä nauttia hienosta suorituksesta, esittipä sen Ronaldo, Toni Kroos tai vaikka Leo Messi. Samalla tavalla kaikkien aikojen idoleista löytyy vaikka minkä kansalaisuuden omaavia. Ranskalaisista löytyy heistä paljon. Platini, Tigana, Giresse, Tresor, Six, Papin...ja tietysti Zidane. Nykyjoukkueesta suurin suosikkini on veskari Lloris.
Äänestys
