Nyt kun ketutus eilisen finaalifleguilun jäljiltä on laskenut, on varmaan hyvä aika niputtaa tämä kausi omalta osalta pakettiin.
Kausi 2017/2018Sesonki oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut. Chelsea paransi
jokaisella osa-alueella meininkiään fiaskokaudesta ja luotua siinä samalla itselleen uuden ja ennen kaikkea tulosta tuovan pelitavan. Tämän pelitavan herra ja hidalgo oli kesän onnistunein hankinta (sori Kanté)
Antonio Conte joka loi Chelsean ryhmään aivan uutta puhtia ja henkeä käsittämättömän mahalaskukauden jälkeen. Hetken aikaa Conte joutui opettelemaan ns. talon tavoille kun ekoissa matseissaan Chelsea oli yllättävissäkin ongelmissa mutta viimeistään Arsenalille koetun nöyryytyksen jälkeen, oikeastaan jo sen aikana, homma muuttui aivan täysin uuden peluutustavan myötä ja meno oli sen verran tehokasta että kyseisessä 13 pelin voittoputkessa loi Conte pohjan kevään mestaruudelle. Loppusyksyn peleissä Chelsea teki tuhoisalla hyökkäysjäljellään statementia jolla sitten talven otteluruuhkaan sai jo ennen pelejä henkisen yliotteen jotta ihan täydellä kulutuksella ei tarvitse noita pelejä klaarata. Homma toimi kuin junan vessa ja hyvät tulokset ruokkivat toisiaan. Tottenham katkaisi voittoputken mutta tämän minimaalisen shokin joukkue klaarasi mahtavalla tavalla ja tuota tappiota seuraavassa ottelussa joukkue näytti taas siltä pysäyttämättömältä itseltään. Muutama pieni nauhojen solmiminen mahtui loppukauteen mutta isossa kuvassa ei ollut kovinkaan epäselvää että Chelsea vie mestaruuden ja koska Tottenham laittoi ennakoitua paremmin kampoihin, irtosi mestaruus lopulta ennätyksiä murskaamalla. Nappisuoritus kaikin puolin.
Cup-matseissa tällä kaudella ensimmäisen kerran moneen moneen vuoteen oli CL-hymnin kuultuaan ainakin tällä etäfanilla hieman haikea fiilis. Europelit loistivat poissaolollaan ensimmäistä kertaa Abra-eralla joten lohtua oli haettava arkikalinoista sekä totta kai kaljacupista. Kaljassa Chelsealle tuli yllättäen noutaja jo sangen aikaisessa vaiheessa kun West Ham riisui tuolloin vielä hieman uutta pelitapaansa sisäistävän Chelsea-miehistön täysin aseistaan. Sen perinteisemmän cupin puolella meno oli vakuuttavaa. Alkutaipaleilla reservipainotteiset kokoonpanot napsivat nätisti voittoja alasarjaporukoista ja kaavion loppupäässä sitten mm. Manchester United ja Tottenham kaatuivat upeiden esitysten päätteeksi. Ensiksi mainittu oli taktista taidetta parhaimmillaan kun taas toinen matsi oli osoitus pään kestävyydestä kovassakin paikassa. Finaalissa sitten joukkueesta näkyi mestaruushuuma ja kun vastustajaksi päätynyt paikallisvihulainen Arsenal oli selkeästikin paremmalla asenteella liikenteessä, lipsahti cupin voitto tykäreille ja näin ollen kirsikka jäi kausikakun päältä saavuttamatta.
Loppuarvosana kaudesta pysyy silti siellä kympin puolella ja ainoastaa se plussa otetaan pois sieltä perästä arvosanaa koristamasta tuon cupin finaalin takia.
PelaajatVaikka Contén 3-5-2 onkin modernin futiksen uutta renesanssia, olisi sekin vain kolme numeroa peräkkäin väliviivoineen ilman niitä pelaajia jotka tuota pelitapaa toteuttavat. Conte joutui hieman asettelemaan pelaajistoa uusille pelipaikoille saadakseen kaiken irti tästä Chelsean uudesta pelitavasta mutta tämä pieni muutostyö oli lopulta se menestyksen mahdollistanut asia. 3-5-2-pelitavassahan on siis kolme kappaletta ns. keskuspuolustajia joista keskimmäinen on pääsääntöisesti alas jäävä perustoppari ja tämän vieressä sitten kaksi topparia saavat hivenen nousta keskiviivan yli. Chelsealla oli riveissään kolme ehjää topparipelaajaa tähän pelitapaan siirryttäessä ja kun siirtoikkunan sulkemishetkillä joukkueeseen paluun tehnyt
David Luiz sekä
Gary Cahill olivat ne selkeät valinnat ryhmittymään, oli laitapakki
Azpilicuetan asettaminen toiseksi "sivutoppariksi" seuraikoni John Terryn sijaan todellinen löytö. Jokainen näistä kolmesta alakerran pelaajasta täydensi toistaan. Azpi nousi hyökkäyksiin kuin laitapakkipäivinään konsanaan, uuden vaihteen uralleen löytänyt Luiz vastasi puolustamisen lisäksi myös alakerran pelin avaamisesta ja Gary Cahill toimi perusvarmana yleismiehenä, ottaen samalla kapteenin roolin kentällä. Muodostelmassa käytetyt wing-backit olivat myös osoitus Conten pelisilmän kovuudesta. Laitahyökkääjänä lainakierteessä useamman vuoden viettänyt
Victor Moses jäi kaikkien hämmästykseksi seuraan ja sementoi loistavilla laitasahaajan otteillaan paikan myös piinkovasta avauksesta. Vaikka tahti hieman afrikkalädillä hiipui kauden loppua kohti mentäessä, oli ravaajan kausi kaikin puolin megaluokan menestys. Toisella laidalla hääri sen sijaan siirtoikkunassa vähiten palstatilaa saanut siirto.
Marcos Alonso omasi kokemusta sumuisten saarten sarjasta jo takavuosilta ja oli tunnettu saapasmaassa nimenomaan hyvästä panoksestaan myös hyökkäyspäässä. Mies tuli kentälle samaan aikaan kun Conte vaihtoi ensi kertaa 3-5-2-järjestelmään ja kuva vaihdosta tauon jälkeen kentälle tulevasta Alonsosta joka näyttää sormillaan numeroita 3 ja 5, on varmaan monen Chelsea-fanin suunnitelmissa teetättää ainakin julisteeksi.
N'Golo Kanté on pelaaja josta ollaan vihdoin ja viimein tämän kauden aikana kaikki mahdollinen sanottu. Sanotaan nyt kuitenkin vielä se että tämä ihmeellinen pikkumies on iso syy sille miksi asiantuntijat ja katsojat ympäri maailmaa saivat hehkuttaa David Luizia, Victor Mosesia tai vaikka Gary Cahillia. Jokainen näistä kolmesta paransi toki peliään Conten valmennuksen alaisuudessa mutta iso syy tähän kaikkeen oli se että Kantén tekemän 110% duunimäärän vuoksi nämä pelaajat saivat matseissa keskittyä vain siihen omaan tekemiseensä kun pieni ranskalainen teki alati hommia kahden pelaajan edestä. Hieno hankinta ja toivottavasti jää sinisiin vielä ilahduttamaan kannattajia vuosikausiksi.
Myös yläkerrassa koettiin mahtavaa menoa kauden aikana.
Diego Costa oli syyskaudella ehkä se maailman paras pelaaja pelipaikallaan ja mikäs siinä pelaamisesta nauttiessa kun vieressä viiletti viime kauden paskat hartioiltaan kesän aikana karistanut
Eden Hazard joka palasi takaisin sille totutulle huipputasolleen. Joidenkin mielestä mies oli jopa parempi kuin 14/15-versio mutta nämä ovat täysin makuasioita.
Kauden aikana nähtiin myös muutamat tunteikkaat jäähyväiset joista suurimpana tietysti seuran/sarjan/lajin folkloreen tulee jäämään
John Terryn tunteikas poistuminen. Kapteenijohtajalegenda sai komeat läksiäiset viimeisessä ottelussaan sininutussa Bridgellä ja kaikki tämä yli kahdenkymmenen vuoden työn seurausta olleet fanfaarit, olivat täysin ansaittuja. Pelkkää hyvää ikonin/legendan peliuran jatkolle missä se ikinä onkaan ja tervetuloa takaisin seuraan ihan minä päivänä tahansa. Kaksi muuta pidemmän tovin seuran värejä kantanutta pelaajaa poistuivat myös muonavahvuudesta, ei ehkä Terryn jäähyväisten magnituudissa, mutta kaiken kunnioituksen ja peukuttelun ansaitsemana.
John Obi Mikel ja
Branislav Ivanovic siirtyivät pois seurasta mutta kannattajien mielestä eivät toivottavasti koskaan. Hienoja miehiä ja useita vuosia hienoa työtä Chelseassa tekivät. Mainitsemisen arvoisia kaudella lähteneistä pelaajista olivat myös Oscar ja Juventukseen lopullisesti pidemmän laina-ajan jälkeen siirtynyt Juan Cuadrado. Haalaripuolelta käsi menee lippaan FA:n palkkalistoille siirtyvälle symppisvalmentaja Steve Hollandille. Hieno mies ja toivottastasti lähtö ei osoittaudu sen isommaksi kolaukseksi Conten avustaja-armeijaan.
OnnistujatPeriaatteessa koko Chelsean mestarijoukkueen voisi laskea onnistujien joukkoon mutta jos lähdetään jakelemaan papukaijamerkkejä niiden kymmenen pisteen päälle, voidaan huoletta mainita jo monessa paikassa kuulutetut nimet N'Golo Kanté, Thibault Courtois, Eden Hazard, David Luiz, Cesar Azpilicueta ja vaikka Victor Moses. Vähemmälle huomiolle jääneitä nimiä jos halutaan erikseen kehua niin voidaan mainita normaalia vähemmän mutta peliaikaan nähden äärimmäisen tehokkaasti pelanneet
Willian ja
Cesc Fabregas (etenkin jälkimmäinen voidaan laskea kevätkauden tärkeimpien suorittajien joukkoon) sekä ikuiseksi lupaukseksi tuomittu
Nathaniel Chalobah joka teki vihdoin ja viimein sen vuosia odotetun debyyttinsä kasvattajaseurassaan ja esiintyi joka kerta kentällä ollessaan erittäinkin mallikkaasti. Omalta kohdalta pitää mainita myös
Pedro jota olen dumannut aina vähän liiaksikin mutta tällä kaudella mies esiintyi pääasiassa hyvin ja teki muutaman erittäinkin tärkeän maalin siinä sivussa.
Parantamisen varaaOnhan sitä pakko kauden päätöspakinaan laittaa myös hieman keppiä, ripauksella porkkanaa totta kai. Vaikka tärkeää roolia mestaruuden voittaneessa joukkueessa pelasivatkin, voidaan sanoa silti että
Maticilta,
Begovicilta sekä yllättävän vähälle vastuulle jääneeltä
Batshuayilta on syytä odottaa paljon parempaa kuin se mitä tällä kaudella nähtiin. Suoraan sanoen kahden ensiksi mainitun poistuminenkaan ei olisi hirveän haikeaa. Myös pahan loukkaantumisen jäljiltä kentille palannut
Kurt Zouma ei ollut niin loistava kuin ennen viime vuoden helmikuussa tapahtunutta loukkaantumistaan oli mutta laitetaan tämä vielä loukkaantumisen ja vähäisen peliajan/tuntuman piikkin. Ensi kaudella pitää kuitenkin "Happyn" palata takaisin omalle loistavalle tasolleen. Myös viime vuosina sen isoimman ja potentiaalisimman talentin viittaa kantanut
Ruben Loftus-Cheek ei esittänyt kovinkaan kummoisia otteita tilaisuuksien osuessa kohdille joten melko mallikkaan sopparin omistavan "RLC:n" tuleekin pohtia pitkään tulevaisuudennäkymiään.
TulevaisuusEnsi kaudella matsimäärä kasvaa syyskauden aikana vähintään kuudella joka meinaa sitä että ringin pitää leventyä. Levennyksen tulisi tuoda laatua kentälle mutta myös voittamisen nälkää sillä ringissä on tällä hetkellä jo useampikin peluri joka on seuran riveissä voittanut vaikka mitä pelivuosiensa aikana. Akuutteja tarpeita tietyille pelipaikoille on hankala vielä ennakoida kun ei siirtoruletti ole mantereella (plus Kiina) lähtenyt vielä pyörimään mutta näin pari päivää kauden päättymisen jälkeen ainakin maalivahtiosasto (kakkosveska), keskikentän keskusta sekä molemmat wing-backit ovat paikkoja johon soisi niitä nimenomaisia vahvistuksia. Omat toiveet ihan konkreettisina niminä ovat sekalaisessa tärkeysjärjestyksessä Lukaku, Sanchez, Douglas Costa, Ryan Bertrand ja vaikka Craig Gordon. Näistä sitten lisää ensi kauden kausiketjussa.
Tulevaisuutta on tietenkin myös omista riveistä löytyvät nuoret joista Conten toivottavan syväanalyysin alta joukkueessa itsestään löytyy kauden aikana ringissä pyörineet Kenedy, Loftus-Cheek sekä Ola Aina. Zouma ja Ake ovat mielestäni jo osoittaneet että pärjäävät liigatasolla ja varauksella jopa ennakkoon helpommissa europeleissä joten ehdottomasti vihreää valoa näiden herrojen jäämisestä rinkiin ensikin kaudella. Lainamiehistä sen sijaan Christensen sekä Traore ovat jo meritoituneita peliveikkoja joille varmasti on käyttöä jos Conte asian näin näkee? Traoren tapauksessa ehkä se roolitus voi olla hieman hankalaa Conten pelityylissä mutta Christensenin lukitseminen joukkueeseen kahden loistavan ja täynnä dominanssia olleen lainavuoden jälkeen, luulisi olevan kesän yksi ykkösprioriteeteista. Myös Championshipissä hyviä otteita esittäneet junnut ovat ainakin pre-season-kiertueen arvoisia arpoja, etenkin sarjassa loistavia otteita esittänyt Tammy Abraham. Elokuussa ollaan tämän asian kanssa toivottavasti viisaampia.
Hieno kausi takana ja mikä parasta, siitä pystyy Chelsea vielä parantamaan ensi kaudeksi. CL-pelien paluu on loistava asia ja ringin laajennustarpeiden myötä on kesäkin Chelsea-fanin kannalta erittäin mielenkiintoinen. Toivotaan hyvää sekoitusta loistavien vahvistusten ja Conten tavaramerkiksi muodostuneiden omasta rosterista huippulöytöjen tekemisen hyvää sekoitusta.
