KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
|
Vastaus #700 : 04.08.2016 klo 21:00:59 |
|
Kyllähän tämä kaatui nimenomaan Klubin suomalaisiin tämä peli.
Täysin samaa mieltä. Vielä jos pohditaan vähän sitä, että pelin sisällä "HJK:n suomalaiset vs. HJK:n ulkomaalaiset", niin eikö ne kovimmat puuttuneetkin olleet nimenomaan ulkomaalaisia? Minusta HJK:n ulkomaan osasto vei tämän pelin 100-0, ihan Lehkosuota myöten. Jos koko HJK olisi suorittanut sillä tasolla kuin HJK:n keskimääräinen ulkomaalaisen suoritus oli, Klubi olisi ollut heittämällä jatkossa. Mutta kun Sorsa haluaa, että europelit päättyvät just tähän, niin nehän silloin päättyvät just tähän. Päätöksen järkevyydestä voidaan toki olla montaa mieltä.
|
|
|
|
Osmoosi
Poissa
Suosikkijoukkue: Seattle Kraken
|
|
Vastaus #701 : 04.08.2016 klo 21:01:43 |
|
Ei tuo peli tosiaan ollut Klubilta edes mikään "paska", kuten täällä on moni jo ihan oikein sanonut. Se, että pääsee pelaamaan himaan 1-2 vierasvoitto alla suht tasaista vastustajaa vastaan ja häviää 0-2, voi olla ihan puhdasta sattumaa tai sitten tehtiin liikaa vääriä taktisia valintoja, erityisesti sen vähän jopa puskista tulleen 0-1 maalin jälkeen. Omaan silmään tuo näytti siltä, että Klubi oli yksinkertaisesti liian varovainen ja luotti, että maalia ei tarvitse tehdä. Jos taas toisaalta lähtisi pelaamaan aktiivisempaa pallollista hyökkäyspeliä, jopa sillä mentaliteetilla, että muutaman maalin voisi tehdä, se myös kuluttaa vastustajaa ihan eri tavalla kuin sumppuun vetäytyminen. Nythän Göteborg pääsi aloittamaan sen totaalisen myllytyksen siinä 60 min kohdalla, koska heidän ei ollut oikeastaan tarvinnut juurikaan huhkia sitä ennen ylimääräistä. Myllytys jopa rauhoittui vähän siihen 75 minuutille asti, mutta silloinki Klubi pelasi 5 sekunnissa palloa 80 metriä taaksepäin, ja tästä 10 sekunnin päästä palloa saatiin kaivaa omasta verkosta. Näennäisesti ihan ok peli (tulokseen katsomatta) ja näennäisesti ihan hyvät yhteismaalit ennakkosuosikkia vastaan, mutta kyllä tästä olisi ihan oikeasti jatkoon pitänyt mennä.
|
|
|
|
copa de kybä
Poissa
|
|
Vastaus #702 : 04.08.2016 klo 21:03:23 |
|
Tämä oli kyllä mielestäni Sorsalta aivan ylivoimaisesti kauden paskin peli. Paljon ihan junnutasoisia sijoittumisvirheitä, jne. Sanoisin että pelasi aika isolla marginaalilla kauden heikoimman pelinsä. Ikävä kyllä tärkeään paikkaan.
Tästä samaa mieltä. Tosin viime kautta muistellessa näitä vastaavan paskoja pelejä oli useita. Sorsa tuntui pelaavan hyvin tällä kaudella, kun tätä peluutettiin harvakseltaan, mutta nyt Taiwon poissaolon myötä lisääntynyt peliaika taisi olla turmioksi.
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
|
Vastaus #703 : 04.08.2016 klo 21:04:42 |
|
Ei tuo peli tosiaan ollut Klubilta edes mikään "paska", kuten täällä on moni jo ihan oikein sanonut. Se, että pääsee pelaamaan himaan 1-2 vierasvoitto alla suht tasaista vastustajaa vastaan ja häviää 0-2, voi olla ihan puhdasta sattumaa tai sitten tehtiin liikaa vääriä taktisia valintoja, erityisesti sen vähän jopa puskista tulleen 0-1 maalin jälkeen. Omaan silmään tuo näytti siltä, että Klubi oli yksinkertaisesti liian varovainen ja luotti, että maalia ei tarvitse tehdä. Jos taas toisaalta lähtisi pelaamaan aktiivisempaa pallollista hyökkäyspeliä, jopa sillä mentaliteetilla, että muutaman maalin voisi tehdä, se myös kuluttaa vastustajaa ihan eri tavalla kuin sumppuun vetäytyminen. Nythän Göteborg pääsi aloittamaan sen totaalisen myllytyksen siinä 60 min kohdalla, koska heidän ei ollut oikeastaan tarvinnut juurikaan huhkia sitä ennen ylimääräistä. Myllytys jopa rauhoittui vähän siihen 75 minuutille asti, mutta silloinki Klubi pelasi 5 sekunnissa palloa 80 metriä taaksepäin, ja tästä 10 sekunnin päästä palloa saatiin kaivaa omasta verkosta. Näennäisesti ihan ok peli (tulokseen katsomatta) ja näennäisesti ihan hyvät yhteismaalit ennakkosuosikkia vastaan, mutta kyllä tästä olisi ihan oikeasti jatkoon pitänyt mennä.
Lisäksi IFK:lla oli helppo pelata, kun se oli oikeastaan ihan sama tekeekö HJK 1-1 tasoitusta vai ei.
|
|
|
|
kustaa vaasa
Poissa
|
|
Vastaus #704 : 04.08.2016 klo 21:04:50 |
|
Tämänpäiväistä peliä kun katsoi niin ei olisi uskonut että HJK oli kotijoukkue. Missä oli se joukkue joka on kaatanut kotonaan Schalkea, Torinoa ja Köpistä? Kovin oli arkaa pelaamista ja jööttepori pääsi myllyttämään miten tahtoi. Karmeaa katseltavaa koko peli, kun Klubi ei tuntunut saavan edes paria syöttöä omille peräkkäin. Itse asiassa alusta asti haisi vahvasti että tämä peli hävitään. Tuntui että pelaajatkin aavistivat saman.
En tiedä johtuuko Banasta vai pelaajista, mutta kyllähän tää sama kaava on toistunut europeleissä aika usein. Pikkaisenkin kovempi joukkue kun on vastassa niin oma peli hajoaa täysin vastustajan prässätessä ylhäältä. Sitten taas kontrastina vastustajan lyhytsyöttöpeli pelaa kuin unelma. Klubi ei saa vastaavanlaista syöttöpeliä ja prässiä käyntiin edes Veikkausliigan tyvipään joukkueita vastaan.
|
|
|
|
makmana
Paikalla
|
|
Vastaus #705 : 04.08.2016 klo 21:06:14 |
|
Lisätään sen verran, että Annan oli tänäänkin aivan saatanan hyvä. Mä en käsitä miten se on saatu kiinnitettyä 3-vuoden sopimuksella.
– Luulen, että hän vitsaili. En minä pyytänyt paljon. Pelkkiä pähkinöitä siihen verrattuna, mitä olisin saanut muualta. Jos kyse olisi rahasta, en olisi täällä. Piti leikata aiempaa palkkaa merkittävästi, Annan hymähtää.
Miksi, moni ihmettelee. Tuskin 30-vuotias Annan oli vailla vaihtoehtoja talvella. Yksi syy löytyy, kun katsoo hänen pitkää seuraluetteloaan ja pelimääriään.
– Halusin pitkän ja pysyvämmän sopimuksen. Pestini ovat olleet lyhyitä. Tahdoin pysytellä yhdessä paikassa pidempään ja pelata hyvin, kolmivuotisen kontrahdin tehnyt Annan sanoo.
|
|
|
|
Jema Pelle
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #706 : 04.08.2016 klo 21:06:34 |
|
Kohtuutonta haukkua syyttää tästä yksistään Jalastoa ja Sorsaa. Jalasto pelasi väärällä pelipaikalla, harhasyötöt suht ymmärrettäviä aika ajoin. Sorsaa otti vastaan kovimman paineen IFK:n parhaalta pelaajalta ja piiputti lopussa. Eihän se täysin hyväksyttävää ole, mutta veikkaan että Ankersenin kyydistä tippuu joskus joku toinenkin laitapakki. Tämä vielä yhdistetään vähän yhdessä pelanneeseen topparipariin ja Veikkausliigan parhaan pelaajan puuttumiseen hyökkäyspäässä, niin eipä se hirveä ihme ole, että pakka on sekaisin.
Mutta mitäpä Kole/Gadze vaihdon lisäksi olisitte tehneet eri tavalla? Mitä? Helppo se on huudella "insinööripalloa" ja "paskat housussa" pelaamista, mutta totuus on se, että futiksessa hyviä vastustajia vastaan "permanentin" puute näkyy. Näin se oli tänään.
Samaa mieltä. Göteborg prässäsi ylhäältä ja sen lisäksi Gadzelta ja Odulta heikot pelit. Alakerta ja keskikentän pohja joutui helteeseen, kun syöttösuuntia ei löytynyt. Göteborgilta vahva esitys, Atom olisi voinut kääntää pelin, mutta nyt ei ollut oikein aseita. Paskalta toi peli näytti, valitettavasti Veikkausliiga ei hirveästi näihin peleihin valmista.
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
|
Vastaus #707 : 04.08.2016 klo 21:06:48 |
|
Tämänpäiväistä peliä kun katsoi niin ei olisi uskonut että HJK oli kotijoukkue. Missä oli se joukkue joka on kaatanut kotonaan Schalkea, Torinoa ja Köpistä?
Mielestäni iso syy oli se, että nyt HJK:lla oli isot paineet ja oli vielä ihan ok hävitä vähän (eli 0-1).
|
|
|
|
tylerdurden
Poissa
Suosikkijoukkue: Omonian Veteraanit
|
|
Vastaus #708 : 04.08.2016 klo 21:09:22 |
|
No, ainakin nyt homohomo ja mestarivalmentaja saavat taas keskittyä täysillä tuplamestaruuteen ja raksamiesten voittamiseen kotimaan kentillä. Luulisi onnistuvan, kun materiaali tällä pohjoismaisella suurseuralla on täysin ylivertainen.
|
|
|
|
liigamaali
Poissa
Suosikkijoukkue: Many
|
|
Vastaus #709 : 04.08.2016 klo 21:10:56 |
|
Kiitämme: - Annan - Halme - Pääty
Moitimme - Pelimuoto: Banapallo - Sorsa (!!!!) - Jalasto (!)
Niin, kyllä suurin syy oli pelitapa tässä pelissä. Ilmiselvästi Bana oli komentanut koko joukkueen puolustamaan ja IFK:oon pitämään palloa, sellaista bussia omalle puoliskolle. Varmaan Bana uskoi, että tällä taktiikalla 2 maalia ei klubin verkkoon tehdä. Haettiin vaan vastaiskuja ja tulihan niitä jokunen, mutta alakerran avaukset olivat ihan paskoja. Keskikenttä ei toiminut, mm. Annan ja Medo tekivät useita pahoja virheitä joista IFK lähti nopeisiin hyökkäyksiin. Atom olisi ollut hyvä pörräämään keskialueella ja sekoittamaan vastustajan pelin avausta ja rakentamaan laitojen kautta hyökkäyksiä. Esim. Alho ei saanut juuri tukea keskeltä tai Sorsalta kelpo avauksia. Tämän keskikentän toimimattomuuden myötä ei saatu ruutia hyökkäyksiin. Kolen tulo toi aavistuksen lisää eloa tähän, liian myöhään? Lopulta Sorsa, joka viime aikoina on ollut mielestäni hyvä ja juuri tällaisissa tilanteissa, teki todella pahan mokan josta ratkaiseva maali syntyi. Ehkä Dähnen sijoittuminen oli myös huono. Jalasto ei ollut tänään parhaimmillaan. Edelleen Banan ohjeistukset peliin johtivat tähän. Pelattiin varovasti, annettiin tilaa, voisi sanoa että 'hyökkäys on paras puolustus', se olisi tänään varmasti toiminut. Dumarien toiminta myös aika epämääräistä. Olisi ollut syytä käydä Specsavers... Lopuksi myönnettävä, että parempi voitti, IFK pelasi ajoittain hyvää jalkapalloa, hyviä syöttöjä hyökkäyspäässä putkeen, rakentivat maltilla ja tilanteita syntyi. Silti jatkoaika olisi voinut tulla, klubilla oli ne muutamat tilanteet maalin tekoon. Kulmat olisivat vaatineet Rexhepiä maalille. Näin tänään.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.08.2016 klo 21:17:49 kirjoittanut liigamaali »
|
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
|
Vastaus #710 : 04.08.2016 klo 21:13:45 |
|
Ei tähän jumalauta totu. Hajottaa.
Lähdin tänään liikkeelle turhan varmana Klubin jatkopaikasta ja näin se kopsahti näpeille.
|
|
|
|
Osmoosi
Poissa
Suosikkijoukkue: Seattle Kraken
|
|
Vastaus #711 : 04.08.2016 klo 21:16:07 |
|
Lisäksi IFK:lla oli helppo pelata, kun se oli oikeastaan ihan sama tekeekö HJK 1-1 tasoitusta vai ei.
Sepä se. 1-2 on loistava lähtökohta kotipeliin, mutta loppupeleissä sekin on vain yhden maalin johto. OK, ei Klubi tänäänkään ihan poteroissa ollut koko peliä, mutta selvästi paistoi se ajatusmalli läpi, että tänään tässä ottelussa ei yli kahta maalia tule. Se on aika petollinen lähtökohta sellaista vastustajaa vastaan, joka on hieman parempi, jolla ei ole enää mitään hävittävää ja joka varmasti tulee täydellä höngällä ärsytettynä päälle.
|
|
|
|
KendoYanar
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #712 : 04.08.2016 klo 21:17:00 |
|
Samaa mieltä. Göteborg prässäsi ylhäältä ja sen lisäksi Gadzelta ja Odulta heikot pelit. Alakerta ja keskikentän pohja joutui helteeseen, kun syöttösuuntia ei löytynyt. Göteborgilta vahva esitys, Atom olisi voinut kääntää pelin, mutta nyt ei ollut oikein aseita. Paskalta toi peli näytti, valitettavasti Veikkausliiga ei hirveästi näihin peleihin valmista.
Vastahan lupi sai reenata jöötiporia vastaan vieraissa? luulis sen valmistavan. Aika onnetonta syyttää taas veikkausliigaa.
|
|
|
|
Sheriffi8
Poissa
Suosikkijoukkue: \o/ _o_ HUUUUUU HUUUUUU _o_ \o/
|
|
Vastaus #713 : 04.08.2016 klo 21:20:24 |
|
Miksi vitussa Jalasto ja Sorsa sai koko 90 minuutia koomailla tuolla? Erityisesti jälkimmäisestä näki jo 55 minuutin kohdalla, että oikea paikka on mahdollisimman kaukana kentästä. Muutenkin pakko nostaa tälle meidän insinöörille hattua, yksi vitun vaihto koko pelissä ja erityisesti reagointi 0-2-maalin jälkeen suorastaan ihana. Olisko se perse mahtunut vielä vähän syvemmälle penkkiin? Olis nyt vaikka sen Malolon laittanu sinne 60 kohdilla laitapakiksi, ei olis voinu olla ainakaan huonompi. Ihan hyvin tosta olis voitu jatkoon mennä, ei se IFK nyt niin ylivoimainen ollut vaikka peliä pyörittikin. Olis vaan pitänyt tehdä laidoilla puolustussuuntaan muutakin kuin seistä pujottelukeppinä.
|
|
|
|
Keke Rosbergin veli
Poissa
Suosikkijoukkue: IFK Göteborg
|
|
Vastaus #714 : 04.08.2016 klo 21:20:32 |
|
Tässä on nyt tullut koko viimeisen viikon luettua pitkin foorumia, kuinka IFK Göteborgin fanit, pelaajat ja valmentajakin olivat ylimielisiä ennen ensimmäistä peliä. Viimeisen viikon ajan olen lukenut tältä samaiselta foorumilta, kuinka HJK on jo playoff-kierroksella ja mikähän vastus sieltä tulee vastaan. Joku voisi pitää sitä jopa ylimielisyytenä, mutta enhän minä. Tänään oli kiva ilta Urheilukatu 5:ssä. Kaunis ilma ja ääni vähän lähtenyt. Vierassektioon ei kyllä missään vaiheessa kuulunut yhtään kotijoukkueen kannustamista, mutta kai siellä jotain kotifanejakin oli. Kiitos HJK:lle ja faneille mukavasta otteluparista! IFK Göteborgin ja suomalaisen joukkueen otteluparia on tullut odotettua reilut 10 vuotta ja odotus oli sen arvoista. On pohjoismaisia suurseuroja ja on pohjoismaisia nk. suurseuroja.
|
|
|
|
mkL
Poissa
|
|
Vastaus #715 : 04.08.2016 klo 21:21:38 |
|
Göteborgin valmentaja taisi sanoa ennen peliä että Klubilla on paineet ja heillä taas ei ole mitään hävittävää. Niinhän siinä kävi että Klubin peli näytti hermostuneelta. Oikeastaan koko stadionilla aisti sellaisen odottavan ja jännittävän tunnelman. Joidenkin Klubin suomalaispelaajien otteet näytti siltä, että heitä jännitti ottelun asetelma yhtä paljon kuin katsojia, jotka pureskelivat kynsiään jännityksessään. Mikä siinä on että tällaiseen peliin ei voi suhtautua samalla tavalla kuin veikkausliigan peleihin. Kyseessä oli vaan joku eurooppa liigan karsinta eikä edes ucl:n karsinta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.08.2016 klo 21:25:08 kirjoittanut mkL »
|
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
|
Vastaus #716 : 04.08.2016 klo 21:22:06 |
|
Vastahan lupi sai reenata jöötiporia vastaan vieraissa? luulis sen valmistavan. Aika onnetonta syyttää taas veikkausliigaa.
On Klubi pelannut tänä vuonna muutamaan otteeseen myös Suomen johtavaa seuraa vastaan.
|
|
|
|
jhaime
Poissa
|
|
Vastaus #717 : 04.08.2016 klo 21:27:47 |
|
Tunnelma Sonskilla oli kauden paras, parempi kuin hifkiä vastaan. Tulee olemaan vaikeaa joukkueella latautua tämän jälkeen jotain Lahea vastaan.
Vaikea allekirjoittaa tätä, tunnelma ainakin itäkatsomoon välitettynä oli varsin kehno derbyihin verrattuna.
|
|
|
|
hoc
Poissa
Suosikkijoukkue: Dogmaattinen Struktuuri
|
|
Vastaus #718 : 04.08.2016 klo 21:28:22 |
|
Göteborg prässäsi ylhäältä ja sen lisäksi Gadzelta ja Odulta heikot pelit.
Tähän sama. Odotin että Gadzen tehtävänä olisi laittaa ylhäältä prässiä, mutta tätä ei tapahtunut kuin pari kertaa. Molemmilla kerroilla IFK:llä puntti tutisi ja joutuivat räiskäisemäään pallon sivurajasta yli. Luulen että kyse oli Banan ohjeistuksesta, ei Gadzen laiskuudesta lähteä prässiin. Odulla on usein hieman Gandjimaisia piirteitä, sikäli että ratkaisun tekeminen monesti kestää ja kestää ihan liian pitkään. Banan housuissa olisin ottanut Malolon laitapuolustjaksi viimeistään tuossa 70min kohdalla. Ei mitenkään olisi voinut olla siellä nyt surffailleita jätkiä huonompi, jalat olisivat kuitenkin olleet tuoreet, eikä olisi ollut korttiakaan alla. IFK piti tänään kyllä Buffalon aika nätisti poissa pelistä. Käytännössä miehen ympärillä oli aina kolme IFK:n pelaaja kun hänelle pelattiin palloa.
|
|
|
|
Kärsä
Poissa
Suosikkijoukkue: Jorma Vullin kuoleva made
|
|
Vastaus #719 : 04.08.2016 klo 21:31:55 |
|
Viimeisen viikon ajan olen lukenut tältä samaiselta foorumilta, kuinka HJK on jo playoff-kierroksella...
Mistäs tällaisia saa lukea?
|
|
|
|
Ryan R
Poissa
Suosikkijoukkue: Russell was not even there
|
|
Vastaus #720 : 04.08.2016 klo 21:33:08 |
|
Vuosisadan kusetus: Banapallo vei yli 10 000 ihmisen rahat. Okei, ei tarvinnut voittaa, mutta missä oli se kiima millä kaatui Köpis, Torino ja Schalke? Noilla pelaajilla pärjättäisiin paljon paremmin jos tuon kaltaista paskapalloa ei olisi pakko pelata. Bana varmasti tiesi (tiesithän?), että IFK lähtee prässäämään ylhäältä kun heidän on pakko tehdä kaksi maalia. Hyvät lääkkeet oli keksitty siihen " " Medon asenne. Annanin kokonaisvaltainen pelaaminen. Klubipääty. Siinähän ne posit. Negassa toki Bana (ulos), Seba Sorsa ja Jalasto.
|
|
|
|
JVee
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, HJK, Arsenal
|
|
Vastaus #721 : 04.08.2016 klo 21:38:56 |
|
On pohjoismaisia suurseuroja ja on pohjoismaisia nk. suurseuroja. Jep Köpis oli vahvoilla useamman vuoden, sitten vähän hiljaisempaa ja nyt kausi alkanut vahvasti. Malmöllä myös hyvä putki euromenestystä ja tätä menoa pääsevät taas ensi vuonna isosti koittamaan. IFK Göteborg taas on kasa höyryävää jöötiä, joka ei ole saavuttanut nykysukupolven aikana yhtään mitään. Sitä ei yksi vierasvoitto HJK:ta muuta mihinkään suuntaan.
|
|
|
|
Juze80
Poissa
Suosikkijoukkue: Väärä mielipide, bänniä!
|
|
Vastaus #722 : 04.08.2016 klo 21:39:01 |
|
Banaki haastattelussa soimas joukkueen hyökkäyspeliä. No miten ihmeessä tuolla banapallolla voi kontroloitua ja tehokasta hyökkäyspeliä edes harrastaa? Hohhoijjaa...
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
|
Vastaus #723 : 04.08.2016 klo 21:48:31 |
|
Sepä se. 1-2 on loistava lähtökohta kotipeliin, mutta loppupeleissä sekin on vain yhden maalin johto. OK, ei Klubi tänäänkään ihan poteroissa ollut koko peliä, mutta selvästi paistoi se ajatusmalli läpi, että tänään tässä ottelussa ei yli kahta maalia tule. Se on aika petollinen lähtökohta sellaista vastustajaa vastaan, joka on hieman parempi, jolla ei ole enää mitään hävittävää ja joka varmasti tulee täydellä höngällä ärsytettynä päälle.
Siihen 0-1 maaliin asti näytti siltä, että ei varmasti kumpikaan tee kahta maalia. Lopulta IFK:kaan ei tehnyt niitä omaa hyvyyttään.
|
|
|
|
Spangen
Poissa
|
|
Vastaus #724 : 04.08.2016 klo 21:48:55 |
|
Vaikea allekirjoittaa tätä, tunnelma ainakin itäkatsomoon välitettynä oli varsin kehno derbyihin verrattuna.
Oli kauden kovin tunnelma. Tulos tai ulos peli ja erinomaisen kovaääninen vierasmobi. Peli ja tunnelma derbyä parempi.
|
|
|
|
|
|