Miten päästä yli virheiden pelkäämisestä?

[Jarhu]

Olen siis b-juniori pelaan keskikentänpohja/topparin paikkaa. Peliaika on jäänyt viime aikoina vähän vähemmälle (pelaan yleensä noin 30min per peli) Vielä vuosi sitten pelasin melkein aina koko peli.

Mielestäni syy peliajan vähenemiseen on se, että pelkään virheitä. Jos pelaan pohjalla en oikein uskalla hakea toppareilta lyhyttä syöttöä, koska pelkään menettäväni. Toppari palautan melkein poikseutetta maalivahdilta saadun lyhyen syötön takaisin, vaikka olisin voinut lähteä rakentamaan.

Perus tekniikkani on yksi joukkueen parhaista eli osaan kyllä syöttää ja harhautella. Harjoutuksissa kyllä uskalla hastaa ja syöttää ahtaisiin väleihin sekä hakea niihin, mutta peleissä..... Menen jotenkin lukkoon.

[Who]

Muutama neuvo.

Muista havainnoida selustaa jatkuvasti ennen pallon vastaanottoa. Tällöin tulee harvemmin vastaan tilanne, jossa joutuu pelaaman alaspäin vain siksi ettei tiedä tuleeko pelaajaa kohti.

Anna itselle vapaus ottaa kosketus eteen kautta sivulle myös paineessa, jos sen onnistuessa tiedät että voit jatkaa peliä eteenpäin kuljettamalla tai syöttömällä.

Uskalla pelaa alueella missä et aivan varmasti tiedä onnistuuko yrittämäsi asia (esim harhatus tai pitkä syöttö) ja vain luota että esim vartaloharhautus puree.

Pelaajan on hyvä tietää kentällä omat rajansa, jotta ei tule turhia menetyksiä. Mutta varsinkin kehittyvien pelaajien tulisi uskaltaa etsiä niitä omia rajoja vaikka se voikin keskikentän pohjalta ollakin vähän vaikeampaa.

Ymmärtää omat vahvuudet. Jos olet ensi sijaisesti pallollinen pelaaja niin silloin kannattaa ottaa peleissä pallolista roolia, johon myös kuuluu harhasyötöt ja pallon menteykset.

[Osmoosi]

Pääkopassahan tuo ongelma on täysin, jos ja kun se täytyy näin suoraan sanoa. Osaan varsin hyvin samaistua tuohon, koska joskus about samanikäisenä pelit alkoi SM-tasolla olemaan taputeltu, kun pelasin yksinkertaisesti aina alta oikean tasoni, koska jännittäminen ja virheiden pelko olivat koko ajan läsnä peleissä. Mitä vanhemmaksi kun etenee junnuputkea, vaatimustaso nousee, treenit kovenee ja välit pienenee, niin siinä ei ainakaan mun pää nuorena poikana kestänyt. Mäkin olen ollut joukkueen teknisimpiä ja luovimpia pelaajia, ja kun tällaiselle pelaajatyypille tulee jännittäminen mukaan, niin siitä ei paljoa pelillisiä apuja jää - kokemusta osaan sanoa, että vittumaiselta tuntuu myös itsestä.

Mutta, mikä avuksi siis? Helvetin paha kysymys, vaikka saisin itsekin palata ajassa taaksepäin. Taitava valmentaja osaisi nähdä tuon, tsempata yrittämään, kertomaan ratkaisumalleja (pelillisiä siis) ja vähät välittämään mahdollisista virheistä (toiv. kukaan junnuvalmentaja ei valmenna täysin tulospohjalta), JOS siis hänkin näkee, että peleissä suoritustasosi laskee oikeaan osaamiseen nähden. Mulla oli taitava valmentaja, mutta hän keskittyi enemmän niiden kirkkaimpien tähtipelaajian hiomiseen, ihan hyvää työtä sinänsä teki, koska ainakin nämä muutamat pelaavat nyt ammatikseen.

Minä sain itseluottamukseni vähän niin kuin luonnostaan takaisin, kun menin vähän heikompaan joukkueeseen ja siellä oli juuri kuin mulle luotu valmentaja. Estetiikka voitti hänen kirjoissaan tulostaulun, joten siinä pääsi kehittymään ja kokeilemaan uusia juttuja, ja luonnollisesti pelaaminenkin oli taas mukavaa. Terävin huippu jäi kuitenkin saavuttamatta, mutta olen kyllä suht tasokkaita pelejä senkin jälkeen pelaillut. Toisaalta ei mun luonnekkaan varmaankaan kestäisi niin ammattimaista ympäristöä, jossa jokaisena päivänä pitäisi antaa se 100% lajille.

Eipä tässä nyt hirveesti konkreettista apua ollu, mutta ainakin vähän vertaistukea. Kannattaa kuitenkin funtsia näitä juttuja siellä omassa mielessä - siis mikä just sulla johtaa tuohon jännittämiseen. Nämä on kuitenkin aina yksilöllisiä juttuja ja näiden takia ammattilaisilla on aina henkiset valmentajat saatavilla.

[6660]

Mitä tässä on ikäisiäsi seurannut niin tuntuu, etä tuohon iikäkauteen kuuluu monenlaisia pelkoja ja epävarmuuksia. Ns. kovat kaverit ei sitä edes itselleen tai ainakaan ulkopuolisille myönnä, joka on aina huono asia. Siinä mielessä olet jo todella pitkällä paluun tiellä, kun uskallat ongelman myöntää.

Kannattaa vähän funtsia onko ympäristössä tapahtunut muutoksia. Onko elämässäsi tapahtunut jotain muutoksia, jotka peilaa peliin? Onko pelikaverit muuttunut tai valmennus vuoden takaiseen? Tuossa herkässä iässä voi olla joku ulkopuolisen näkökulmasta aika pienikin asia, joka vaikuttaa.

Paluu tapahtuu pienin askelin. Ei siinä pelipaikallaisi kumminkaan kaikki pelota. Pelaa ensin ns "varman päälle". Sijoittuminen, syötöt jne. Sitten kun tämä helppo peli onnistuu vähän kerrallaan enemmän.  Pelon hallntaa voit ajatella kuin pelkofobiana. Joku rupeaa yhtäkkiä pelkäämään korkeita paikkoja. Siitäkin pääsee eroon pienin annoksiin, totuttelemalla vähän kerrallaan korkeisiin paikkoihiin. Pelko on normaalia, sitä pitää oppia hallitsemaan!

Todella tärkeä asia myös on, että sinun pitäisi joukkueessa kuin häivyttää tai unohtaa itsesi. Ei mitään minä! minä! minä! vaan sinähän pelaat joukkueen ja kavereiden eteen. Rohkeus ja pelko molemmat tarttuvat. Kokeile! Tee joku rohkea teko kentällä ja ensin kaverisi hämmästyvät. kun tuo  "pelkääjä" tekee jonkun kylmäpäisen teon ja sitten muut lähtevät mukaan ja koko joukkueen rohkeus kasvaa!

Tzemiä!

[Sportacus]

Hiukan eri luonteinen laji toki, mutta olen yrittänyt lentisjunnuille antaa sellaista ajatusmallia, että ei pelätä virhettä vaan halutaan ja uskalletaan onnistua. Eli vaikkapa futiksen rankkarikisassa laukoja ajattelee, että haluan tehdä maalin, ei sitä että ei halua epäonnistua. Keskikentän pohjalla peliä rakentaessa toki epäonnistuminen on usein suurempi asia kuin onnistuminen

Aika paljonhan tällainen asia riippuu valmentajasta ja hänen tavastaan antaa palautetta epäonnistumisten jälkeen. Pitäisi osata nähdä mihin suuntaan kutakin pelaajaa pitää ohjata.

Minusta ketjun avaajan kannattaisi puhua asiasta valmentajan kanssa.

[Jortsukka]

Ensimmäisenä toki kysyisin, voiko asiasta puhua valmennuksen kanssa? Kuitenkin heidän pitäisi olla sun tukihenkilöitä ja kehittää sinua kokonaisvaltaisesti pelaajana. Samalla voisit saada vahvistusta luuloillesi ja ehkä myös sparria siitä mitä valmennus sulta haluaisi nähdä enemmän.

Oma neuvoni on vähän samansuuntainen mitä tuossa aiemmin, että seuraava steppi(tai ensimmäinen jos valmennus ei osaa tukea) on se että alat miettiä mahdollisuuksia. Mieti niin että jos aina palautat pallon maalivahdille tai et hakeudu paikkaan, niin et pysty edistämään peliä. Jos olet teknisesti joukkueen parhaita pelaajia ja myös osaat havainnoida, niin silloin voidaan miettiä joukkueen kannalta, että näiden parhaiden pelaajien kautta sitä peliä pystytään luomaan ja tekemään. Eli jos sinä et sitä tee, niin pystyykö muut tekemään sitä sitäkään vähää? Enkä tarkoita tällä että väheksyisit joukkuekavereitasi, vaan päinvastoin mieti niin että jonkun pelaajien on otettava se pelintekeminen kontolleen, jotta muut voivat käyttää taas muita ominaisuuksiaan.

Eli nyt vain havainnoimaan valmiiksi mihin pallon saadessasi pelaat sitä eteenpäin, pystytkö heti edistämään peliä? Hyvä, jos et niin pelaa vaikka alueelle mistä toinen toppari voisi edetä, liiku taas pelattavaksi ja mieti että kokoajan teidän joukkueen yhteinen päämäärä on edetä pelissä.

Maailman huipullakaan ei kukaan voi pelätä virheitä, vaan haluta tehdä asioita. Eli mieti mitä mahdollisuuksia tulee kun uskaltaa pelata.

Yleinen ongelma Suomessa kyllä tämäkin asia, koska ei junnuista saakka luoda itseluottamusta pelaajille uskaltaa yrittää ja pyrkiä ratkaisemaan tilanteita. Itse olenkin yrittänyt omille pelaajilleni saada jopa ylisuuren itseluottamuksen, mutta samalla analysoimaan jo pienestä pitäen milloin pitäisi pelata se helppo syöttö/tehdä helppo ratkaisu.

[Finte]

Jos pelaan pohjalla en oikein uskalla hakea toppareilta lyhyttä syöttöä, koska pelkään menettäväni. Toppari palautan melkein poikseutetta maalivahdilta saadun lyhyen syötön takaisin, vaikka olisin voinut lähteä rakentamaan.

Pelillisesti asia jota voit kehittää on havainnointi/ennakointi. Jos havainnointisi on hyvää (myös olan yli) ja osaat hieman ennakoida tilanteita niin harvemmin joudut yllättymään.

Tärkeämpi pointti on löytää ilo/nautinto jalkapallopelistä. Jos mietit omaa peliuraasi niin varmasti muistat joitain parhaita pelejäsi joissa homma on sujunut ja sinulla on ollut hauskaa. Sinulla on oikeus lähteä joka peliin tavoittelemaan sitä tunnetta. Jos joku ulkoapäin estää tämän toteutumista niin hoida tämä ongelma pois. Jos isä antaa painetta kentän laidalla niin käske isä pois. Jos valmentaja estää negatiivisuudella sinua tekemästä rohkeampia ratkaisuja ja osallistumasta peliin niin vaihda joukkuetta (ensin kannattaa tietysti yrittää keskustella valmentajan kanssa asiasta).

[Jarhu]

Mitä tässä on ikäisiäsi seurannut niin tuntuu, etä tuohon iikäkauteen kuuluu monenlaisia pelkoja ja epävarmuuksia. Ns. kovat kaverit ei sitä edes itselleen tai ainakaan ulkopuolisille myönnä, joka on aina huono asia. Siinä mielessä olet jo todella pitkällä paluun tiellä, kun uskallat ongelman myöntää.

Kannattaa vähän funtsia onko ympäristössä tapahtunut muutoksia. Onko elämässäsi tapahtunut jotain muutoksia, jotka peilaa peliin? Onko pelikaverit muuttunut tai valmennus vuoden takaiseen? Tuossa herkässä iässä voi olla joku ulkopuolisen näkökulmasta aika pienikin asia, joka vaikuttaa.

Paluu tapahtuu pienin askelin. Ei siinä pelipaikallaisi kumminkaan kaikki pelota. Pelaa ensin ns "varman päälle". Sijoittuminen, syötöt jne. Sitten kun tämä helppo peli onnistuu vähän kerrallaan enemmän.  Pelon hallntaa voit ajatella kuin pelkofobiana. Joku rupeaa yhtäkkiä pelkäämään korkeita paikkoja. Siitäkin pääsee eroon pienin annoksiin, totuttelemalla vähän kerrallaan korkeisiin paikkoihiin. Pelko on normaalia, sitä pitää oppia hallitsemaan!

Todella tärkeä asia myös on, että sinun pitäisi joukkueessa kuin häivyttää tai unohtaa itsesi. Ei mitään minä! minä! minä! vaan sinähän pelaat joukkueen ja kavereiden eteen. Rohkeus ja pelko molemmat tarttuvat. Kokeile! Tee joku rohkea teko kentällä ja ensin kaverisi hämmästyvät. kun tuo  "pelkääjä" tekee jonkun kylmäpäisen teon ja sitten muut lähtevät mukaan ja koko joukkueen rohkeus kasvaa!

Tzemiä!

Pekikaverit ovat tietysti muuttuneet, kun olen vanhempi b-junnu eli 99 vuonna syntynyt viime vuonna pelasimme 98 kanssa ja sain pelata pohjalla parhaan kaverini kanssa nyt vierelläni pelaa ei niin tuttu pelaaja. Voiko tämä juttu vaikuttaa itseluottamuksen laskuun ja siihen, että olen alkanut pelätä virheitä?

[6660]

Pekikaverit ovat tietysti muuttuneet, kun olen vanhempi b-junnu eli 99 vuonna syntynyt viime vuonna pelasimme 98 kanssa ja sain pelata pohjalla parhaan kaverini kanssa nyt vierelläni pelaa ei niin tuttu pelaaja. Voiko tämä juttu vaikuttaa itseluottamuksen laskuun ja siihen, että olen alkanut pelätä virheitä?

Varmaan vaikuttaa, mutta jos olet jo aiemmin pelannut muiden kanssa ja pärjännyt niin ei se kaikkea selitä. Koita miettiä vuosi taaksepäin. Mitä kaikkea konkreettista on tapahtunut ja oliko jotain tapahtumia, joiden jälkeen pelko alkoi hiipiä mieleen. Voit myös mennä suoraan valkun luokse ja kertoa asiasta ja kysyä missä vaiheessa tämä on huomannut muutosta pelaamisessasi. Sitten voitte yhdessä yrittää päästä vähän jyvälle siitä mitä on tapahtunut. Sinulle tärkeissä asioissa! Taitosi ei ole mihinkään kadonnut, eikä näitä kannata jäädä liian pitkäksi aikaa yksin miettimään.
Rohkeesti vaan!

 

[Linkki]

Todennäköisesti auttaisi myös, jos saisit nähdä oman pelisi kuvattuna ja mieluiten sen verran ylhäältä, että ymmärrät oikeasti kuinka paljon aikaa sinulla on ottaa 1. kosketus ja kääntyä. Välillä saattaa tulla pallonmenetys ja omissa soida, jos vastustaja prässää aggressiivisesti, mutta siitä oppii ja kehittyy. Jos saisit vanhempasi tai kaverisi kuvaamaan, niin todennäköisesti huomaat, että kentällä se nanosekunnilta tuntuva hetki onkin 2-5 sekuntia aikaa kääntää pää, kääntyä ja rakentaa peliä.

[Messi]

Nyt liippaa niin läheltä itseä, että yritetään:
1. Jos kyseessä ylijännittäminen (ei pelko). Mene ennen matsin alkua selinmakuulle, sulje silmät, hengitä kolmesti syvään nenän kautta sisään, suun kautta ulos. Rentoudu. Käy onnistuneita suorituksia mielessä läpi. Pysy rentona ja tarvittaessa toista hengitysharjoitus.
2. Jos kyse oikeasta pelosta. Mieti, onko maailmassa oikeasti mitään pelättävää. Elämäähän tämä vain on. Tänne tullaan, täällä ollaan ja täältä lähdetään. Suhteuta oma pelkosi maailmankaikkeuteen. Pelkosi ei oikeasti ole niin iso asia, että sen takia kannattaisi jättää toteuttamatta itseäsi ja haaveitasi.
3. Jutteleminen ja rehellisyys auttaa ja helpottaa. Kaikki jännittää, se on luonnollista. Pelätä ei tarvitse mitään. Ymmärrys, mitä oikeasti pelkää auttaa voittamaan pelon.

Tsemppiä, t. Kohtalotoveri.

[papadopoulos]

Haluan sanoa kiitos avaajalle.

Nostat esille aiheen joka on todella tärkeä koko lajille ja monessa mielessä myös koko Suomelle.

Jokainen joka on pelannut tietää, että hyvien ja huonojen päivien välillä on valtava ero.
Kun pääset ns. flow tilaan jossa itseluottamuksesi on korkealla kaikki onnistuu. Teet suorituksia joita et tiennyt edes osaavasi.
Huonona päivänä et onnistu missään.

Ongelma saattaa johtua myös hyvin pienistä asioista. Jokin yksi negatiivinen huuto saattaa jäädä vaivaamaan pitkäksi aikaa ja kummittelee tilanteissa joissa pitäisi tehdä ratkaisu.
En tiedä taustaasi, mutta väitän ongelman johtuvan siitä mitä joku muu on tehnyt. Epäilen huonoa valmentajaa jonka ajatus valmentamisesta on se, että haukut pelaajan joka teki virheen.

Haistata paskat kaikelle sillä sinä tiedät parhaiten mitä osaat.
Ilman virheitä emme voi tietää oikeita ratkaisuja.

[Leka Harkko]

Virheiden tehtävä on opettaa, pitää nyt muistaa ensisijaisesti se. Jos virheitä pelkää, ei koskaan opi ratkaisemaan kriisitilanteita.

Näin aikuisena on helppo sanoa, mutta kannattaa opetalla analysoimaan peliä sen edetessä, jolloin virheiden mahdollisuus heikkenee. Varsinkin puolustuslinjan pelaajilla olisi tärkeä hahmottaa mitä on tulossa vastaan, jotta osaa oman pelinsä "jaksottaa" tilanteiden mukaan, oli sitten kyse kaksinkamppailusta, avauksesta jne..

[6660]

Miksi kannattaa mennä valkun juttusille, kun tulee tämän tyyppinen ongelma?

Ylivoimaisesti suurin osa valkuista on kiitollisia, jos menet kertomaan heille tällaisista pelillisistä ongelmista yleensäkin. Sehän kertoo luottamuksesta valkkuun.  Ei kannata suoraan odottaa jotain nopeaa korjausta, joka yhtäkkiä ongelman selättää.  Asia jää kuitenkin valkun mieleen ja hän osaa siiheh kiinnittää huomiota ja varmasti hän pyrkii löytämään ratkaisua.

Valitettavasti valmentajien palaute tulee yleensä aina negatiivisen kautta. Kentällä tapahtuu paljon ja se menee ylssnsä siihen, että yritetään vain virheitä poistaa, ei vahvistaa hyvää tekemistä. Jos peli rullaa ja asiat hoituu, valkku on hiljaa. Valkut katsoo pelaajia yleensä roolin kautta. Mitä topparin tai kk pelaajan odotetaan tehdä. Yksilö siinä jää helposti vähemmälle. Mutta jos hän tietää, että epäröit, hän voi kiinnittää siniuun enemmän huomipota. Antaa palautetta ja tarvittaessa neuvoja.

Valkku ei siis ole mikään kaikkitietävä sen suhteen mitä päässäsi liikkuu. Ole aktiivinen niin sinua autetaan.

[Jarhu]

Haluan sanoa kiitos avaajalle.

Nostat esille aiheen joka on todella tärkeä koko lajille ja monessa mielessä myös koko Suomelle.

Jokainen joka on pelannut tietää, että hyvien ja huonojen päivien välillä on valtava ero.
Kun pääset ns. flow tilaan jossa itseluottamuksesi on korkealla kaikki onnistuu. Teet suorituksia joita et tiennyt edes osaavasi.
Huonona päivänä et onnistu missään.

Ongelma saattaa johtua myös hyvin pienistä asioista. Jokin yksi negatiivinen huuto saattaa jäädä vaivaamaan pitkäksi aikaa ja kummittelee tilanteissa joissa pitäisi tehdä ratkaisu.
En tiedä taustaasi, mutta väitän ongelman johtuvan siitä mitä joku muu on tehnyt. Epäilen huonoa valmentajaa jonka ajatus valmentamisesta on se, että haukut pelaajan joka teki virheen.

Haistata paskat kaikelle sillä sinä tiedät parhaiten mitä osaat.
Ilman virheitä emme voi tietää oikeita ratkaisuja.

Juuri se flow tilaan pääsy on ongelma ennen olin lähes joka pelissä flow tilassa ja pelikulki... enää ehkä kerran 5 pelistä pääsen siihen tilaan ja se ei tarvitse muuta kuin yhden hyvän syötön tai harhautuksen, mutta nyt tullaan siihen ongelmaa, kun en uskalla antaa sitä hyvää ja näyttävää syöttöä, vaikka osaisin.

[gv39]

Tulen sotkemaan "ammattilaisten" ketjun.

Retorinen testikysymys:
Menitkö lukkoon jonkun tietyn megamunauksen jälkeen? Voiko olla näin helppoa?

Tuohan on jo esitetty jossakin muodossa, mutta onko mahdollista harrastaa egopildingia jos ei joukkuetta vaihtamalla niin edes reservi/kakkosjoukkueessa, jopa eri pelipaikalla ylempänä, jossa virhe on menetetty hyvä hyökkäys eikä heti näy tulostaululla.

[6660]

Juuri se flow tilaan pääsy on ongelma ennen olin lähes joka pelissä flow tilassa ja pelikulki... enää ehkä kerran 5 pelistä pääsen siihen tilaan ja se ei tarvitse muuta kuin yhden hyvän syötön tai harhautuksen, mutta nyt tullaan siihen ongelmaa, kun en uskalla antaa sitä hyvää ja näyttävää syöttöä, vaikka osaisin.

Okei, eli odotat, että pitäisi antaa hyvä syöttö tai harhautus, että pääsisi siihen flow tilaan. Menee helposti puristamiseksi ja jos sitä kovasti odottamaasi hyvää syöttöä tai harhautusta ei tule, tilanne vain pahenee.

Lapsethan yleensä  pelaa luonnostaan flow tilassa. Peli rullaa, eikä asioita mietitä. Vanhemmiten tämä hankaloituu. Kaiken maailman asiat pyörii mielessä sekoittamassa päätä. Mielimyrskyn keskellä flow on kaukana. Vanhaa sanontaa vähän soveltaen, flow tilassa pitäisi osa aivoista jättää narikkaan  - se murehtiva puoli. Pitäsi päästä siihen lapsen olotilaan: tää on kivaa!  Eli pitää päästää irti - siinä flown salaisuus - antaa pelin viedä Kyllä se kaikki tieto ja osaaminen siellä takana säilyy

Mielikuvaharjoittelulla on uskomattoman vahva  vaikutus. Valmistautuminen kannattaa aloittaa jo pari päivää ennen peliä. Käyt mielessäsi muutaman minuutin ajan sitä, keiden kanssa todennäköisesti pelaat ja miten peli heidän kanssaan parhaiten kulkee. Pelipäivänä mielesi on jo valmiina, kun hyvä peli on jo mielen kovalevyllä muistissa. Sitten vaan rentoutuen ennen peliä ja antaa pelin viedä!

Toivottavasti sait tästä vähän vinkkiä. Kokeile ennen seuraava peliä ja kerro täällä vaikuttiko.

[papadopoulos]

Allekirjoitan yllä olevan.

Se on samaa peliä kun nappuloissa ja tulee olemaan sitä niin pitkälle kuin jaksat pelata. Vaikka tienaisit miljoonia siinä välissä se on sitä samaa.
Peliä kavereiden kanssa. Yhdessä tekemistä,  hauskanpitoa ja kipeitä lihaksia pelin jälkeen.

Pidä hauskaa ja nauti. Siitähän elämässä on kyse ja kaikki muu on turhaa.

[avaruuskatti]

En tiedä, onko tämä aihe enää ajankohtainen, mutta vastaan silti. Mielestäni kuvaat problematiikkaa hyvin, ja luulen ymmärtäväni tilanteesi. Edellä tuli jo hyviä vastauksia, joita komppaan, mutta en kuitenkaan ehdi eritellä niitä nyt tässä.

Myös itse näkisin ongelman pitkälti paitsi yksilön, myös valmennuksen ja joukkuetason kysymyksenä. Valmentajan tulisi linjata esim. mitä joukkueelta ja eri pelaajilta odotetaan, ja millaisia riskejä ollaan valmiit ottamaan, jotta nämä odotukset saavutettaisiin. Jos sinulta odotetaan koko potentiaalisi käyttämistä ja siten parhaan tasosi saavuttamista, niin tähän liittyy tiettyjä riskejä (pallonmenetykset yms), joita on siedettävä, jotta pääsisit peliin sisään. Jos taas vaaditaan riskitöntä pelaamista, niin sitten valmentajan ja joukkueen on ymmärrettävä, että moni hieno juttu jää tekemättä. Valmennuksen tulisi ymmärtää linjata tämä selvästi.

Komppaan myös sitä ajatusta, että pelatessa olisi hyvä keskittyä haluttuun positiiviseen päämäärään, eikä virheiden ja negatiivisen tuloksen välttelyyn (joka itse asiassa usein tuottaa juuri sen tuloksen, joka nimenomaan halutaan välttää). Mielestäni koko valmennusprosessin tulisi keskittyä positiiviseen päämäärään, eikä virheiden karsimiseen. Toki virheistä on hyvä keskustella, mutta uskoakseni niitä ei voi kitkeä pelaamisesta pois väkisin, ilman että jotain menetetään. Jälleen mielestäni myös valmennuksen ja joukkuetason ongelma.

Olen itse harraste- ja alasarjatason pelaaja ja harrastetason nappuloiden ja junnujen valmentaja. Olen parhaani mukaan yrittänyt valmentaa junioreita em. periaatteiden mukaisesti, rohkeuden ja positiivisen päämäärän kautta. Kuitenkin virheistä kuittailu ja virheiden pelko ovat hiipineet joukkueeseeni (uskoakseni kavereilta, vanhemmilta, yleisestä joukkuepelikulttuurista sekä muista ympäröivän yhteisön ja kulttuurin arvoista). Kyllä saa mielen surulliseksi, kun näkee, miten jotkut pelaajat "kutistuvat" eivätkä epäonnistumista pelätessään uskalla pelata sisältä ohjautuen. Välillä ihmettelen, miksi pelaajat edes jaksavat harrastaa jalkapalloa, kun pelaaminen näyttää olevan pelkkää suorittamista ja virheiden välttelyä. Yritän kyllä parhaani mukaan rohkaista pelaajia ja karsia joukkueesta virheistä kuittailun yms., mutta en selvästikään ole täysin onnistunut tässä, ja katson siksi jopa pitkälti epäonnistuneeni valmentajana.

Olen myös perustanut aikuisten harrastetason joukkueen mainittujen arvojen pohjalle. Aluksi ajatusten sisäänajaminen oli vaikeaa, ja joukkueen kesken oli paljon turhaa suunsoittoa ja riitoja. Jotkut pelaaja lähtivät joukkueesta, jne. Kaikki eivät ehkä kestä sitä, että kaverin epäonnistuneen suorituksen jälkeen ei saa huomauttaa virheestä (jonka virheen tehnyt pelaaja itsekin luultavasti on kyllä huomannut). Kun joukkueeseen jäi ja tuli uusia sopivia tyyppejä, niin pelaaminen on parhaimmillaan ollut mielestäni tosi kivaa, luovaa, rohkeaa ja tuloksellista. Pelaajat tukevat toisiaan, kannustavat rohkeaan pelaamiseen, jne. No, viime aikoina (jonkinlaisen menestyksen myötä) ilmapiiri on taas kiristynyt, virheet kuitataan välillä kunnon raivareilla, ja pelaaminen mennyt taas köyhempään suuntaan.

Sori, vähän off topic, mutta kuitenkin mielestäni liittyy

[OppiPoika]

Tähän samaan asiaan liittyen kysymys. Itsellä siis opissa 6-vuotiaita lapsia, joista parilla on ilmeisesti vähän vastaava "ongelma". Eli treeneissä pelaavat todella hyvin, mutta sitten kun on "oikea peli" niin pojat menevät aivan lukkoon ja lähinnä seisovat kentällä. Ero treenien ja pelin välillä on aivan älytön, en meinaa tunnistaa samoiksi pojiksi.

Miten tällaista kannattaisi lähteä ratkaisemaan näin pienten lasten kanssa? Parantaako aika vai tulisiko heti alkuunsa jotenkin kannustaa/tsempata yrittämään myös peleissä samalla tavalla kuin treeneissä?

[rukkanen]

Tähän samaan asiaan liittyen kysymys. Itsellä siis opissa 6-vuotiaita lapsia, joista parilla on ilmeisesti vähän vastaava "ongelma". Eli treeneissä pelaavat todella hyvin, mutta sitten kun on "oikea peli" niin pojat menevät aivan lukkoon ja lähinnä seisovat kentällä. Ero treenien ja pelin välillä on aivan älytön, en meinaa tunnistaa samoiksi pojiksi.

Miten tällaista kannattaisi lähteä ratkaisemaan näin pienten lasten kanssa? Parantaako aika vai tulisiko heti alkuunsa jotenkin kannustaa/tsempata yrittämään myös peleissä samalla tavalla kuin treeneissä?

Yhtään tarkemmin taustaa tuntematta on tietty vaikea ehdottaa mitään, mutta näin ensiksi lähtisin yksinkertaisesti siitä, että linkität jonkin hyvin yksinkertaisen ja rajatun jutun treeneistä peleihin. Tuon ikäisillä se voi esimerkiksi olla pallon riistäminen: kun peliä edeltävissä treeneissä keskitytään (monipuolisesti erilaisten pelien/leikkien kautta) pallon riistämiseen, voi ennen peliä pyytää pelaajia muistelemaan, miten sitä palloa treeneissä riistettiinkään. Sitten vain kysytään, eroaako pallon riistäminen pelissä jotenkin pallon riistämisestä treeneissä ja toivot, että nassikat tajuavat, että samasta hommastahan siinä on kyse.

E: Vähän huono esimerkki, kun "pallon riistäminen" ei vielä ole niin kovin rajattu asia. Joku "miten kannattaa lähestyä pallollista vastustajaa" olisi vähän parempi.

[6660]

Tähän samaan asiaan liittyen kysymys. Itsellä siis opissa 6-vuotiaita lapsia, joista parilla on ilmeisesti vähän vastaava "ongelma". Eli treeneissä pelaavat todella hyvin, mutta sitten kun on "oikea peli" niin pojat menevät aivan lukkoon ja lähinnä seisovat kentällä. Ero treenien ja pelin välillä on aivan älytön, en meinaa tunnistaa samoiksi pojiksi.

Miten tällaista kannattaisi lähteä ratkaisemaan näin pienten lasten kanssa? Parantaako aika vai tulisiko heti alkuunsa jotenkin kannustaa/tsempata yrittämään myös peleissä samalla tavalla kuin treeneissä?

Kannustus ja tsemppaus tuo vaan lisää paineita. Tärkeintä olisi saada lapset liikkeelle niin, että he unohtaisivat sen että kyse on "oikeasta" pelistä.
Yksinkertaisia juttuja aluksi, sellaisia mitä he tykkäävät tehdä. Ja juttele poikien kanssa, vaikka seuraavilla treenikerroilla, kun jännitykset lauenneet, mitkä asiat siellä oikein jännittää. Tärkein voi tulla vähän kuin lipsahtaen esim. pelaajien luulot vanhempien odotuksista tms. jota ei tulisi ajatelleeksikaan.

Noin pienten kanssa valmistautuminenkin peliin on tärkeä asia. Lapset on hyvä peili sille mitä teet. Palaute näkyy heti. Älä ainakaan ala kuusivuotiaille pitämään mitään taktiikkaluentoja, ovat heti kipsissä. Pitää olla niin yksinkertaista ettei uskoisikaan. Hyvä iloinen meininki!

[bluewhite]

Olen siis b-juniori pelaan keskikentänpohja/topparin paikkaa. Peliaika on jäänyt viime aikoina vähän vähemmälle (pelaan yleensä noin 30min per peli) Vielä vuosi sitten pelasin melkein aina koko peli.

Mielestäni syy peliajan vähenemiseen on se, että pelkään virheitä. Jos pelaan pohjalla en oikein uskalla hakea toppareilta lyhyttä syöttöä, koska pelkään menettäväni. Toppari palautan melkein poikseutetta maalivahdilta saadun lyhyen syötön takaisin, vaikka olisin voinut lähteä rakentamaan.

Perus tekniikkani on yksi joukkueen parhaista eli osaan kyllä syöttää ja harhautella. Harjoutuksissa kyllä uskalla hastaa ja syöttää ahtaisiin väleihin sekä hakea niihin, mutta peleissä..... Menen jotenkin lukkoon.

Vaihda seuraa, etsi valmentaja joka antaa tehdä virheitä!

[Jarhu]

Vaihda seuraa, etsi valmentaja joka antaa tehdä virheitä!

En haluasi vaihtaa, vaikka siihen olisi mahdollisuus, koska joukkueenhenki on hyvä. Joukkueen sisällä olemme puheneet asiasta joten ongelma ei ole valmetajassa tai juokkuekavereissa vaan minussa itsessä. Aina    ,kun saan pallon mieleen tulee vain yksi asia "älä epäonnistu"

[Coco]

Tulee omat juniorivuodet mieleen. C-junioreissa huippukausi jonka jälkeen siirryin isompaan seuraan B-junioreihin. Itseluottamuksella on käsittämättömän suuri rooli miten kentällä sujuu.

Uudessa joukkueessa alkuun jännitti ja muutaman virheen jälkeen tuli heti kommenttia, mihin en ollut tottunut pienemmässä seurassa, siitä itseluottamuksen menetys ja olin kuin aivan toinen pelaaja mitä vuosi takaperin, perusjututkaan eivät enään onnistuneet. Loppukaudesta sain hiukan itseluottamusta takaisin parin onnistumisen jälkeen, mutta aikuisiälläkään en ole vielä siihen samaan "flowtilaan" päässyt jolloin kaikki tuntuu onnistuvan. Kunnon vastausta en osaa antaa, kun en itsekään siihen omalla kohdalla täydellisesti ole osannut vastata, jos miettii sitä junioriaikaa kentällä oli rento fiilis, eikä virheiden tapahtuminen ollut mielessä jolloin niitä myös harvoin tuli.