BorisC
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, Purha
|
|
: 25.08.2016 klo 15:03:14 |
|
Avataan otsikko yhdelle liigan parhaista laitureista viimeinkin. 22-vuotta täyttävän Suomen ja Namibian kansalaisen ura on ottanut suuria harppauksia Myllykoskelta Vaasaan siirtymisen jälkeen. Vepsun avainpelaaja pelaa tehokkainta kauttaan ja onkin kuuma nimi siirtymään kauden päätteeksi ulkomaille. Erityisen suuria harppauksia on ollut nähtävissä miehen pelikäsityksessä, sillä muuttaessaan Suomeen 16-vuotiaana hän oli huomattavasti jäljessä muita tässä osa-alueessa. Kuitenkin käsittämätön nopeus ja erinomainen tekniikka vakuuttivat MyPan edustusjoukkueen valmennusjohdon ja nuorukainen nostettiinkin rinkiin 17-vuotiaana. MyPassa se suuri läpimurto liigan eliittiin jäi tekemättä, viimeisellä MyPa-kaudellaankin Antti Muurinen näki syystä tai toisesta Aleksi Ristolan ykkösvaihtoehtonaan laidalle ja Pyryn rooliksi jäi väläytellä vähemmillä minuuteilla. MyPa-ajallaan hän ehti käydä myös lainalla Kakkosen JäPS:ssa ja KTP:ssä, esiintyen edukseen. Sittemmin tie vei Vaasaan, missä läpimurto on tullut. Oli viime kaudella joukkueen parhaita pelaajia ja on tällä kaudella jatkanut siitä mihin jäi. Maaleja on syntynyt jo kahdeksan, eli tuplat edellisen kauden neljästä. Erityisesti liigan nopeimpiin pelaajiin kuuluva Pyry on oppinut pelaamaan joukkueen pelitavan mukaan niin, että pysyy paremmin pelissä mukana ja pystyy osallistumaan myös puolustuspeliin. Tämän kauden esityksien perusteella on perusteltua uskoa, ettei miestä välttämättä Suomen kentillä enää ensikaudella nähdä, joten Vaasassa voidaan olla tyytyväisiä mahdollisuudesta seurata liigan ehdottomiin tähtipelaajiin kuuluvan Pyryn otteita vielä toistaiseksi. Nopeus on kansainvälistä tasoa ja myös muut ominaisuudet ovat kehittyneet suurin harppauksin, joten henkilökohtaisesti näen mahdollisuuksia suomalaisittain varsin komeaankin uraan ulkomaan kentillä. Vepsussa otteiden seuraaminen on itseltäni jäänyt IS-tv:n varaan, joten vaasalaiset osannevat kertoa lisää. Loppuun infoa: Pyry Soiri Kansalaisuus: Suomi/Namibia Syntynyt: 22.9.1994 Tammisaari Pituus: 183 cm Seurat: 2012–2014 MYPA 2012 JäPS (laina) 2012 KTP (laina) 2015– VPS Ps. Jostain syystä ikonivalikosta ei tällä hetkellä Vepsua löydy
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.08.2016 klo 13:59:49 kirjoittanut Vastapallo »
|
|
|
|
|
kuntohiihtelijä
Poissa
|
|
Vastaus #1 : 25.08.2016 klo 20:33:01 |
|
Olen vähän huonosti seurannut Pyry Soiria, niin kysyn, onko toinen vanhemmista namibialainen?
|
|
|
|
Pajicz
Poissa
|
|
Vastaus #2 : 25.08.2016 klo 20:35:35 |
|
Jos Pyry pystyy nostamaan tasoaan ja seurastatustaan jatkossa, hänestä voi tulla hyvinkin arvokas pelaaja Huuhkajille.
Jos Pyry ei aivan tähän pysty, toivoisin hänen saavan mahdollisuuden edustaa Namibiaa kansainvälisesti. Olisi erittäin mielenkiintoista seurata tällaista poikkeuksellista kuviota.
|
|
|
|
Ehis
Poissa
|
|
Vastaus #3 : 25.08.2016 klo 20:44:02 |
|
Kerrankin aiheellinen pelaajanosto tähän osioon. Soirin kaltaiset pelaajat ovat valitettavan harvassa Suomessa. Toivoa sopii seuravalinnan natsaavan optimaalisesti.
|
|
|
|
Krannan Valderrama
Poissa
Suosikkijoukkue: Staffi
|
|
Vastaus #4 : 25.08.2016 klo 23:34:51 |
|
On kyllä osoittanut olevansa todella potentiaalinen kaveri, vaikka vepsun pelejä tuleekin vähemmän seurattua. Tuntuu aiheuttavan ongelmia puolustukselle kuin puolustukselle nopeudellaan. Kuten aiemmin mainittua tulevaisuus näyttää valoisalta, jos kehitys jatkuu. Olen vähän huonosti seurannut Pyry Soiria, niin kysyn, onko toinen vanhemmista namibialainen?
Äiti on suomalainen ja isä namibialainen.
|
|
|
|
raita
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, Fulham
|
|
Vastaus #5 : 26.08.2016 klo 07:02:53 |
|
Onko tuo muuten joku jekku joltain hassun hauskalta modelta että Vepsun logo on ainoa joka on poistettu liigaosiosta?
Soiri voisi harjoitella niitä rankkujen ampumisia tai joku muu kuten Seba tilalle. HJK:n tyritty rankku oli vähän turhankin arvokas. Nopeutta riittää kentällä ja toivottavasti saa vielä onnistumisia muutenkin.
Oli Okan hämmentävimpiä hankintoja toissa talvena kun näytti omiin silmiin ihan raakileelta liigacupin peleissä ja sisuuntui yhtäkkiä kauden aikana ja nousi sekavan kauden joukkueessa yhdeksi tärkeimmistä palasista viime vuonna. Siitä sitten onkin parantanut huimasti tähän kauteen vielä.
|
|
|
|
sundelin
Poissa
|
|
Vastaus #6 : 26.08.2016 klo 13:46:48 |
|
Uskon tälläisiä Soireja menevän hukkaan Suomessa.Esim Miroslav Klose löydettiin Saksan 7. korkeimmalta tasolta. Suomessa puhutaan usein halveksivaan sävyyn "joistakin höntsäliigan pelaajista". Niin jäävät ehkä hiomattomat timantit mukulakivien sekaan.Soirille kaikkea hyvää tulevaisuudessa.
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
|
Vastaus #7 : 26.08.2016 klo 14:11:44 |
|
Uskon tälläisiä Soireja menevän hukkaan Suomessa.Esim Miroslav Klose löydettiin Saksan 7. korkeimmalta tasolta. Suomessa puhutaan usein halveksivaan sävyyn "joistakin höntsäliigan pelaajista". Niin jäävät ehkä hiomattomat timantit mukulakivien sekaan.Soirille kaikkea hyvää tulevaisuudessa. "Löydettiin" Saksan kolmostasolle ja kolme vuotta myöhemmin alkoi iskeä Bundesliigassa maaleja. Ei mitenkään epätavallinen urapolku, etenkään 1990-luvulla ja ihan samalla tavalla Suomessa riittävän kova pelaaja pääsee pelaamaan korkeammalle sarjatasolle, koska kaikki joukkueet etsivät pelaajia ja alasarjojen joukkueilla ei ole varaa pitää pelaajia kiinni sopimuksilla. Soirikin otettiin MyPan organisaatioon 16-vuotiaan, neljä vuotta nuorempana kuin Klose aikanaan kolmostasolle, 18-vuotiaana teki debyytin. Suurempi ongelma on, että niitä "hiomattomia timantteja" montaa ole ja niistäkin turhan moni ei tahdo panostaa ammattimaisesti jalkapalloon. Tokihan aina voi ryhtyä pelaajien agentiksi ja pelaajatarkkailijaksi, joka bongaa hiomattomat timantit ja välittää niitä liigan ja Ykkösen seuroille. Kysyntää on varmasti ja jos pallo pysyy jalassa niin testijakson saa varmasti.
|
|
|
|
Näätäkeisari
Paikalla
Suosikkijoukkue: MyPa
|
|
Vastaus #8 : 27.08.2016 klo 21:16:22 |
|
Kerrankin aiheellinen pelaajanosto tähän osioon. Soirin kaltaiset pelaajat ovat valitettavan harvassa Suomessa. Toivoa sopii seuravalinnan natsaavan optimaalisesti.
Mikael Soisalo tulee vastaavana - hänkin nuorena - pelaajana mieleen. Tässähän olisi teorian tasolle jopa maajoukkueeseen vähintään pienempiä maita vastaan pätevät laitahyökkääjät.
|
|
|
|
BorisC
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, Purha
|
|
Vastaus #9 : 02.10.2016 klo 21:53:23 |
|
Ylös! Kuivakausi poikki
|
|
|
|
samje
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
|
Vastaus #10 : 02.10.2016 klo 22:28:18 |
|
Suosikkipelaajani Veikkausliigassa jos HJK:n pelaajistoa ei lasketa. Harmi että näyttäisi olevan liian hyvä Veikkausliigaan, koska toivoisin hänen edustavan klubia tulevaisuudessa.
|
|
|
|
MiestenK
Poissa
Suosikkijoukkue: Espoolaisseurat ja suomalaiset ulkomailla
|
|
Vastaus #11 : 02.10.2016 klo 22:52:29 |
|
Kauan sopparia jäljellä?
|
|
|
|
Theofilius
Poissa
Suosikkijoukkue: Paide Linnameeskond
|
|
Vastaus #12 : 03.10.2016 klo 00:42:48 |
|
Kauan sopparia jäljellä?
Ens kauden kattaa vielä.
|
|
|
|
Komigenare
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #13 : 21.10.2016 klo 07:05:53 |
|
Pyrystä on juttu päivän bladetissa. Juttu jää valtaosin maksumuurin taakse, mutta saatesanoissa todetaan Pyryn välillä pelailleen puudutettuna.
|
|
|
|
Eemeli Rummukainen
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS
|
|
Vastaus #14 : 21.10.2016 klo 17:26:11 |
|
Olen vähän huonosti seurannut Pyry Soiria, niin kysyn, onko toinen vanhemmista namibialainen?
Suattaa ollahhii, junioriaikojen seura on kuitenkin Etelä-Helsingin PPJ.
|
|
|
|
juristi
Poissa
Suosikkijoukkue: Happy prnda with you makes pleasant
|
|
Vastaus #15 : 21.10.2016 klo 21:02:31 |
|
Tässä U16 tyttöjen mm-finaalin rankkarikisaa seuratessa ei voinut välttyä ajatukselta, että jokainen veto on ollut parempi kuin Soirilla tällä kaudella yksikään... Onneksi Pyry on muuten kentällä maaginen, niin eivät rankkarikikkailut haittaa
|
|
|
|
vyolate
Poissa
|
|
Vastaus #16 : 08.01.2017 klo 00:49:39 |
|
|
|
|
|
Tapani
Poissa
Suosikkijoukkue: IFK Göteborg och IFK Mariehamn ja Lahden Reipas
|
|
Vastaus #17 : 08.01.2017 klo 21:00:01 |
|
Saas nähä, lähteekö jo tammikuun aikana, vai vasta syksymmällä?
|
|
|
|
raita
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, Fulham
|
|
Vastaus #18 : 09.01.2017 klo 04:22:14 |
|
Oho, sama edustaja kuin esim Moreloksella?
|
|
|
|
Juhana Jäähynkalastaja
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Muovinen Palkkaturva teitä ei kukaan kaipaa®
|
|
Vastaus #19 : 09.01.2017 klo 12:17:46 |
|
ei yhtään kosketusta palloon vasurilla koko filimissä
|
|
|
|
Lihamuuri
Poissa
Suosikkijoukkue: ...uudet suosikkijoukkueet...
|
|
Vastaus #20 : 09.01.2017 klo 12:46:00 |
|
Eipäs liioitella. Yhden syötön laittoi vasurilla, mutta joo melkein aina yrittää oikealta pakin ohi.
Vasemmalla laidalla pelatessa pääsisi leikkaamaan keskelle ja paremmin vetopaikkoihin. Oikealla vaihtoehto on roiskaista keskitys tai yrittää oikealta ohi.
|
|
|
|
Markisio
Poissa
|
|
Vastaus #21 : 10.01.2017 klo 11:58:23 |
|
Ihme on jos ei Pyry Soiri lähde tässä siirtoikkunassa eteenpäin. Veikkausliigan parhaita pelaajia 2016. Jos Samu Alangot ym. siirtyvät, niin olisihan vääryys että Pyry jäisi.
|
|
|
|
BorisC
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, Purha
|
|
Vastaus #22 : 10.01.2017 klo 15:29:52 |
|
Ihme on jos ei Pyry Soiri lähde tässä siirtoikkunassa eteenpäin. Veikkausliigan parhaita pelaajia 2016. Jos Samu Alangot ym. siirtyvät, niin olisihan vääryys että Pyry jäisi.
Pyryn liikuttamiseen vaan vaaditaan rahaa, eikä Vepsu nyt kuitenkaan varmaan avainpelaajasta ihan ilmaiseksi luovu.
|
|
|
|
Ehis
Poissa
|
|
Vastaus #23 : 10.01.2017 klo 17:55:33 |
|
Pyryn liikuttamiseen vaan vaaditaan rahaa, eikä Vepsu nyt kuitenkaan varmaan avainpelaajasta ihan ilmaiseksi luovu.
Pelaajan kannalta sääli, mutta liigan/joukkueen kannalta tietysti hyvä. Olisi sääli, ellei hyvästä pelaajasta saada optimitehoja irti kovemmissa ympyröissä. En sitten tiedä mitkä ovat Pyryn ajatukset asiasta..?
|
|
|
|
FC Apollo
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Iiro Aalto, SMM
|
|
Vastaus #24 : 10.01.2017 klo 18:03:20 |
|
Pelaaja joka olisi pitänyt saada Klubiin vaikka sillä kuuluisalla isolla rahalla.
|
|
|
|
|
|