FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
03.12.2016 klo 13:43:32 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Mobiiliversio FF2:lle: futisforum2.mobi
 
Joulupata 2016, Vuoden foorumisti 2016, palloja päiväkoteihin, Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org
Sivuja: [1]
 
Kirjoittaja Aihe: 13-vuotiaan jalkapalloilijan loukkaantuminen ja pitkä tauko treeneistä  (Luettu 2984 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
JorgeMo

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Liverpool F.C


: 07.09.2016 klo 08:52:13

Olisin kysynyt täältä neuvoa ja vertaistukea oman poikani puolesta. Poika on pelannut pitkään pääkaupunkiseudun menestyksekkäässä seurassa ja hän on pärjännyt hyvin. Saanut paljon peliaikaa ja on ns.profiilipelaaja.
Valitettavien loukkaantumisten takia hän on nyt joutunut olemaan poissa treeneistä puolisen vuotta. Onkohan 13-vuotiaan mahdollista vielä päästä takaisin omalle tasolleen noin pitkän tauon jälkeen? Tai onko mahdollista kuroa vielä muut taitavat pelaajat kiinni?
Sanomattakin on selvää, että terveys edellä mennään ja se on se tärkein asia. Mutta poikani on melko kunnianhimoinen ja on tottunut pärjäämään. Mitenköhän tässä parhaiten tukisi poikaa?

Onko kenelläkään kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta?
Ystävällisistä vastauksista kiittäen jo etukäteen!
Lenko

Poissa Poissa


Vastaus #1 : 07.09.2016 klo 13:24:49

Ehtii ja saa kiinni. Aikaa se voi viedä, mutta kyse on lähinnä motivaatiosta harjoitella ja siitä, miten valmennus tilanteeseen suhtautuu. Jos valmentajalla on aito tahto nostaa poika entiselle tasolleen, en näe ongelmaa. Tiukempi paikka pojalle on, jos pudotetaan loukkaantumisen jälkeen joukkueesta eikä kakkosjoukkue vastaa lähellekään kilvan tasoa. Silloin voi olla kehityksen kanssa tekemistä ja ennen kaikkea pojalle muutos voi olla henkisesti murskaava.  Tästä on yksi kokemus muutaman vuoden takaa, jolloin kilparyhmän poika pudotettiin heti pitkän loukkaantumisen jälkeen haastajiin sillä seurauksella, että motivaatio kuoli ja kehitys pysähtyi. En usko, että hän enää kilpatasolla tulee jalkapalloa pelaamaan. Nyt tapetilla on vastaava tilanne, joka on sen verran vereslihalla, etten osaa sanoa, miten poika tästä eteenpäin jatkaa. Viimeksi kun hänet näin, poika ilmoitti lopettavansa jalkapallon. Kokemus molemmissa tapauksissa oli se, että huonosta onnesta rankaistiin joukkueen suunnalta raskaalla kädellä eikä joukkue edes antanut mahdollisuutta palata omalle tasolleen.

Mutta. Jos joukkueen suhtautuminen on kunnossa, en näe syytä, miksi hän ei saisi vielä muita kiinni ja kohoaisi takaisin tasolleen. Ensimmäinen pojista oli 12, toinen 13.

Miten sitten kannattaa tukea? Isänä kannattaa varmaan lähinnä kannustaa harjoittelemaan ja luoda uskoa siihen, että onnistumisia tulee ja kehitys jatkuu. Valmennuksen puolelta ei ainakaan kannata pudottaa joukkueesta. Jos valmentaisin kyseisessä tapauksessa, luultavasti pyrkisin paitsi pitämään treeneissä mukana myös antamaan peleissä luottoa ja peliaikaa, vaikka ei ihan joka käänteessä joukkueen parhaita olisikaan.
« Viimeksi muokattu: 07.09.2016 klo 13:43:02 kirjoittanut Lenko »
Norppa

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: FC TPS


Vastaus #2 : 07.09.2016 klo 13:55:46

”Mielenkiintoinen” aihe, josta ei täällä ehkä olekaan ollut keskustelua?

Mulla ei ole mitään vastausta aloittajan kysymykseen, mutta vertaistukea kyllä. Oman lapsen loukkaantuminen/loukkaantumiset ovat kyllä äärimmäisen turhauttavia elämän asioita. Kertaluontoinen – vaikka olisi pitkäkin – menee vielä, mutta jatkuvasti toistuvat alkavat kyllä koettelemaan hermoja ja jonkinlaista oikeudenmukaisuuden tajuakin. Lapselle/nuorelle sitä yrittää pitää turhautumisen piilossa, koska se tuskin helpottaisi hänen omaa turhautumistaan yhtään tippaa, vaan sitä yrittää kannustaa ja tsempata. Oman kieron mausteensa antaa se, että nämä lasten/nuorten vaivat ovat monesti sellaisia, että niiden paranemista ei millään omilla toimilla pysty aktiivisesti edistämään, vaan täytyy vain odottaa ilman tarkkaa arviota että kauanko pitää odottaa… Sellaisiakin katkeria ajatuksia alkaa väkisin nousemaan päähän, että miksei joillain ole ikinä mitään vaivoja.

Yleisemmin olisi mielenkiintoista kuulla – mitä Lenko tuossa edellä jo sivuikin – että miten seurat suhtautuvat loukkaantuneeseen pelaajaan? Onko seuroilla esimerkiksi sovittu malli miten toimitaan vai onko kiinni vain kulloisenkin koutsin/vastaavan persoonasta?
nozick

Poissa Poissa


Vastaus #3 : 07.09.2016 klo 14:05:52

En jaksa uskoa, että paluu hyvälle kehityskäyrälle olisi edes vaikeaa. Jos pelaaja on ollut profiilipelaaja, ei puolessa vuodessa muiden taitotaso niin paljoa ole mennyt eteenpäin, etteikö poika varmasti pärjäisi. Ensimmäisten kuukausien aikana rooli ja suorituskyky voi ehkä olla totuttua pienempi, mutta tällaiset "kuopat" oikenevat loppujen lopuksi aika nopeasti.

Mentaalivalmennuksena suosittelen pojalle Teemu Selänne -dokumentin katsomista. Itseltäni oli päässyt unohtumaan, että Selänteellä oli junnuna erittäin paha loukkaantuminen, joka meinasi katkaista uran. Loukkaantumisen jälkeen harjoittelu aloitettiin uudestaan ihan kävelystä alkaen. Kauaa ei mennyt siihen, että Selänne oli SM-liigan ja myöhemmin NHL:n tähtipelaaja. Tarina on teidän tilanteeseenne aika inspiroiva.
joosar

Poissa Poissa


Vastaus #4 : 07.09.2016 klo 14:28:23


Mentaalivalmennuksena suosittelen pojalle Teemu Selänne -dokumentin katsomista. Itseltäni oli päässyt unohtumaan, että Selänteellä oli junnuna erittäin paha loukkaantuminen, joka meinasi katkaista uran. Loukkaantumisen jälkeen harjoittelu aloitettiin uudestaan ihan kävelystä alkaen. Kauaa ei mennyt siihen, että Selänne oli SM-liigan ja myöhemmin NHL:n tähtipelaaja. Tarina on teidän tilanteeseenne aika inspiroiva.
Elä herranjestas enää mistään kiekkoharrastuksesta hae tänne oppia...
Kohta on papa paikalla :)
zlatdinhaldo

Poissa Poissa


Vastaus #5 : 07.09.2016 klo 15:59:03

En tiedä tämän hetkisestä kuntoutuksen vaiheesta, mutta jos on kohtapuoliin palaamassa joukkueharjoituksiin, niin talven aikana reenikaudella saa hyvin kehityksen kiinni, jos eroja on edes syntynyt. Hetki menee tietysti ihan vaan että saa pallotatsin takaisin, mutta motivaatiota jos löytyy niin varmasti jo kevätkauden alussa on jälleen joukkueensa profiilipelaaja. Kuntoutus pitää vaan suorittaa hyvin, ei suoraan liian koviin reeneihin mukaan ja heti jos kipua tuntuu, täytyy levätä. Jostain lääkärilta/fyssarilta varmasti paremmat ohjeet kuntoutukseen. Toki 13-vuotiailla vaikuttaa niin monet asiat kehitykseen, että ilman loukkaantumistakin pudotus vaihtopenkille on aina mahdollista.

Todellakin kannattaa mennä terveys edellä, sillä vamman uusiutuminen saattaakin olla jo kohtalokasta. Omasta joukkueestani aikoinaan yksi kaveri oli polven takia n. puoli vuotta sivussa, palasi kentille ja sama vamma uusiutui (ettei jopa kahdesti). Siinä menetettiin junnumaajoukkueleirejä ja -turnauksia kiertänyt lupaus valitettavasti jo 15-16-vuotiaana.
gv39

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Tuomarit, ei niitä kukaan muu fanita


Vastaus #6 : 07.09.2016 klo 19:37:20

Oikeastaan samaa kuin aikaisemmat kirjoittajat. Kuntoutuminen edellä ja valmennus tuon integraation ratkaisee.

Tuo kunnianhimo on sekä uhka että mahdollisuus.

Oletan, että aloittaja on riittävän valistunut, mutta pari varoittavaa sanaa:
- jos poika uskoo että kovaa treenaamalla pääsee takaisin kehiin, niin vaarana, ettei sitten kerro kivuista ja säryistä ja lopputulemana voi tulla isompaa takapakkia, eli semmoiset isä-poika sopimukset, että poika sitten kertoo todellisen kunnon eikä koe lepoa rangaistuksena
- "optimistisena" vanhempana myös kokemusta roolituksesta ja mielenmuokkauksesta toisin päin, että kuukauden vammasta saatiin kolmen kuukauden vamma liikuntakieltoineen, kun pidettiin pikkuvammana, vähän "kannustettiin" ja siveltiin icepoweria mielen nostattamiseksi. No kerrasta opittiin.  

Tuo puolikuntoisuus on pirullinen tilanne, kun taitaa kaikkialla olla ohje, ettei sairaana tai puolikuntoisena sitten tulla treeneihin sotkemaan kuvioita. Toivotaan, että jos on potentiaalinen superjunnu 20-luvun majun avaukseen, että valmennus on mukana räätälöimässä järkevää paluusuunnitelmaa... Paitsi en usko tuohon, kun kyseessä menestystä janoava joukkue ja uusia pelaajia saadaan tilalle.
« Viimeksi muokattu: 07.09.2016 klo 19:39:38 kirjoittanut gv39 »
JorgeMo

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Liverpool F.C


Vastaus #7 : 07.09.2016 klo 19:39:54

Kiitos paljon asiallisista ja kannustavista vastauksista! Tämähän on hyvä foorumi!
Poika on tosi varovaisesti palaamassa jalkapallon pariin. Kuntoutus on tärkeää ja meillä on osaava fysioterapeutti apuna. Motivaatio on todella mitattu tämän pitkän tauon aikana ja nyt yritämme toimia pojan apuna järkevästi. Ja täytyy varmaan varovaisesti jutella valmentajankin kanssa tuosta joukkueessa pysymisestä. Uskoisin kuitenkin, että se ei ole ongelma.
Snoopy

Poissa Poissa


Vastaus #8 : 09.09.2016 klo 08:46:19

Annan vielä itsekin vertaistukea, koska olen ollut molemmilla puolilla usein, eli isänä ja valmentajana.

Itse uskon vakaasti siihen, että loukkaantumisista voi löytää myös positiivista, vaikka lähtökohtaisesti se on aina lähtökohtaisesti loukkaantuminen onkin negatiivinen asia. Itse loukkaantumista tietenkin aiheuttaa aina fyysistä sekä henkistä harmia, mutta se antaa usein myös lepohetken pelaajalle. Viimeisten viiden-seitsemän vuoden aikana omien tilastojen mukaan tapahtumien ja treenaamisten määrä on kasvanut merkittävästä ja siinä samassa pelaajien loukkaantuminen on selkeässä kasvussa. Samalla olen huomannut, että pelaajien poissolot ovat lyhentyneet, mikä tarkoittaa sitä, että pelaajat eivät anna itsensä parantua riittävästi.

Mitä nuorempiin mennään, sen vähemmän loukkaantumisia on, koska fyysiset ominaisuudet ovat heikompia, vauhti on maltillisempaa ja tapahtumia on vähemmän. Suurimmat ongelmat alle 10v pelaajien kanssa ovat kantapäissä ja alaraajoissa, joissa ongelmia olisi pituuskasvun takia usein muutenkin.

Kun mennään vanhempiin 11v  tulee eteen jo suuremmat voimat sekä nopeudet. Tarkastin merkinnöistäni, niin suurin osa poissaoloista oli revähdyksiä ja polvenongelmia. Tälläkin hetkellä kaikissa mukana olevissa joukkueissa on vähintään yksi poika, joka on poissa polviongelmien kanssa, yhteensä neljällä on reiden kanssa ongelmia ja muutama pelaaja oireilee nilkkojen kanssa. Yksi merkittävä syy on varmasti keinonurmi alustoissa.

Mutta siihen asiaan. Eli oman pojan kautta olen oppinut sen, että takaisin pääseminen ei käytännössä vaadi yhtään mitään ihmeellistä. Olen kuvaillut ennenkin oppimista viivalla josta näkee miten laadukasta oppiminen on ollut viivan tummuudesta. Toinen tapa miten oppimisen olen pojille havainnollistanut, on ajatus maljasta joka laajenee ylöspäin mentäessä, eli pelaaja ei ole koskaan lopullisesti valmis. Kun malja täyttyy, tulee pelaajasta aina vain parempi, hän oppii. Välillä tulee hetkiä (esim. loukkaantuminen) jolloin malja ei täyty ollenkaan, mutta heti sen jälkeen (keholle saatu lepo) oppiminen on erittäin paljon tehokkaampaa. Vaikka tätä ei saisi sanoa ääneen, niin uskon että pelaajalla on tietty taidollinen taso, mihin asti hän voi päästä ja sen jälkeen kehittyminen ei ole enää itsestään selvyys, vaan vaatii äärimmäisiä ponnistuksia. Toisilla on tämä skaala paljon suurempi ja oppiminen on helpompaa, mutta liian usein me harjoitamme/peluutamme pelaajat niin puhki, että oppiminen vaikeutuu eikä pelaaja kykene enää ottamaan harjoiteltua asiaa vastaan. Ymmärtääkseni tämä on pitkälti hyväksytty asia myös kouluissa, joissa levon ja rauhoittumisen puolesta on puhuttu aina. Nykyään hyvin monet menestykselliset yrityksen vapauttavat myös työntekijöiden kahleita auttaakseen työntehon nostamista, levolla ja paremmilla työajoilla sekä ehdoilla.

Vaikka jokainen vuosi on hyvin tärkeä pelaajan elämässä, koska edelleen ammattiurheilijaksi haluavalla ei ole liikaa vuosia hukattavaksi, mutta se kuinka tehokas vuosi on ollut, on ainoa tärkeä mittari. Voit harjoitella viidesti viikossa ja silti olla aivan yhtä hyvä kuin kolmesti viikossa harjoitteleva. Vain laadulla on merkitystä. Olen nähnyt hyvin usein miten loman jälkeen kentälle palaava pelaaja ottaa vuoden suurimmat kehittymisharppaukset. Siksi olen myös suositellut, että mikäli lomalla ei ole pakko olla kentällä niin älkää olko vaan tehkää jotain ihan muuta; nukkukaa, kalastakaa tai vaan hengatkaa. On tärkeää, että pelaaja tulee virkeällä mielellä ja kropalla takaisin.

Oma poikani on kokenut ongelmia selän (lihasten repeämisiä) ja reisien kanssa. Mutta koskaan ei ole ollut paluu mikään ongelma. Sama on joukkueemme kaikilla pelaajilla. Mikäli poissaolo ei ole ollut vuoden mittainen, on jokainen pelaaja päässyt omalle tasolleen ja omalle paikalleen kokoonpanossa. Toisella se on vienyt viikkoja, toisella voinut aika olla kuukaudenkin, mutta mitään merkittävää haittaa poissoloista ei pelaajille ole ollut.

Itse pidän suurimpina ongelmina pelaajan henkistä puolta, koska aivan liian mennään itkusekaisin tunnelmin ”mitä minulle käy” ajatuksin. Tällöin pelaaja tulee liian aikaisin mukaan takaisin ja loukkaantumiskierre on valmis. Esimerkiksi jalkojen ongelmat vain pahentuvat mikäli niitä ei kuntouteta kunnolla. Reiden lihasten repeämät, kiinnikkeiden hajoamiset, nivusten repeämät yms. ovat loukkaantumisia joihin pelaaja altistuu aina helpommin ja helpommin uudelleen. Ensimmäinen on aina saatava kuntoon kunnolla, veri pois lihaksista ja arpikudosta ei saisi syntyä repeämään liikaa. Mikäli sama kohta hajoaa usein voidaan helposti sanoa, että alkuperäinen hajoaminen ei ole ollut parantunut. Puukkokaan ei näihin aina auta, joten malttia.

Vanhemmilla on suuri merkitys miten lapsi asian ottaa. Turha hermoilu vanhemmilta lisää hermoilua lapsessa. Jos valmentaja tiputtaa pelaajan pois (tästä on liian monta esimerkkiä) sen takia, että hän on ollut loukkaantuneena ja kuntoutus harjoituksissa vie aikaa, on merkki valmentajan pätemättömyydestä.

-Snoopy-
JorgeMo

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Liverpool F.C


Vastaus #9 : 12.09.2016 klo 11:46:44

Snoopy: kiitos tästä viestistä. On hyvä lukea mielipiteitä ja kokemuksia monilta eri näkökulmilta! Ja sinulla niitä on kun olet sekä valmentaja että vanhempi.
exium

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: menetetty ikäluokka


Vastaus #10 : 22.09.2016 klo 22:47:18

Itse kuuluin joukkueeni parhaimmistoon juuri 13-vuotiaana, kun kesän viimeisessä turnauksessa vastustajan myöhästynyt taklaus mursi pohjeluuni kolmesta eri kohdasta. Vajaan puolen vuoden tauko treeneistä tämän takia, ja seuraavana talvena seurasivat vielä erilaiset polvivaivat.

Vaikeinta oli kuitenkin se, etten fyysiset vammat selätettyäni  tahtonut enää päästä omalle pelilliselle tasolleni. Motivaatio oli kova, mutta peli ei enää kulkenut. Periaatteessa pallokosketus ja pelitaidot olivat tallessa, mutta sijoittuminen, pelinluku ja suoritusvarmuus olivat tiessään.

Valmentajat siirsivät minut koko seuraavaksi kaudeksi ikäluokkani kakkosjoukkueeseen, mikä oli tietysti siihen aikaan iso järkytys. Jälkikäteen ajateltuna tuo oli kuitenkin hyvä valinta, sillä sain pelata paljon ja kuulua joukkueen avainpelaajiin. Keväällä ja kesällä peli alkoikin vähitellen rullata ja palata uomiinsa, ja onnistuneen ja ehjän kesän jälkeen seuraavalla kaudella olinkin taas ykkösjoukkueen tärkeimpiä pelaajia.
 
Sivuja: [1]
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines