Kiireiden vuoksi pari ulkomaan reissua on jäänyt raportoimatta. Siis sellaista, joiden puitteissa on futista todistettu paikan päällä. Huhtikuinen Madridin raportti on yhä pahasti vaiheessa, joten yritän nyt tyhjentää puskuria “last in, first out” -tyylillä.
Elokuun puolivälissä oli tiedossa viikon työreissu Kööpenhaminaan. Matkaa edeltäneet viikot tulikin aktiivisesti kahlattua perinteiset footballfans.eut ja soccerwayt, josko lähietäisyydellä pelattaisiin jalkapalloa kyseisen viikon aikana. Harmikseni tarjolla näytti olevan pelejä vain Ruotsin puolella Trelleborgissa tai vaihtoehtoisesti Tanskan cupin (DBU) kohtaaminen Kööpenhaminan lähiössä, jossa kentän laidalla ei olisi edes katsomoa. Onneksi kuitenkin sekä FC Kööpenhamina että Bröndby (pahoittelut suomalaisista kirjoitusasuista) raivasivat tiensä jatkoon eurocupeissa.
Sekä Mestareiden liigan että Eurooppaliigan arvonta tulikin katsottua kynsiä pureskellen. 50% mahdollisuus oli että edes toinen suurkööpenhaminalaisseuroista pelaisi kotonaan ollessani maisemissa. Rouva Fortuna näyttikin (aluksi) olleen tavallista anteliaammalla päällä, kun molempien seurojen pallot poimittiin kulhoistaan vastustajan palloa ennen. Tämä tarkoittaisi tietenkin sitä, että molemmat pelaavat ottelupariensa avausosa kotonaan, ja allekirjoittanut pääsisi sekä tiistaina että torstaina peliin. Täydellistä. Harmikseni kuitenkin Bröndbyn vastustajaksi arvotun Panathinaikosin ja tämän paikallisvastustajan Olympiakosin europelit olisivat osuneet Ateenassa samalle päivälle, mikä koettiin riskialttiiksi. Niinpä jossain kulissien takana vedettiin pitkää tikkua (tai vaihdettiin ruskeita kirjekuoria), ja Bröndby tuomittiin aloittamaan vieraissa. Itselleni viikon ainoaksi futismatsivierailuksi jäisi siis tiistai-iltainen
F.C. København - ΑΠΟΕΛ (Apoel Nicosia).
Saavuin Kööpenhaminaan maanantaiaamulla Turusta Tukholman kautta koukanneella aamulennolla. Kaupunki oli ennestään pintapuolisesti tuttu parin aikaisemman visiitin pohjalta. Hotellini sijaitsi päärautatieaseman “takamaastossa”, lähellä gentrifikaation kokenutta
Kødbyenin aluetta. Kyseinen miljöö on siis entisestä lihanpakkaamoaluetta, jonka varastomaisia kiinteistöjä miehittävät nykyään ah-niin-trendikkäät anniskeluravintolat. En toki valita.
Meatpacking Distictin keskeltä löytyvä
War Pigs tarjoili varsin maittavaa
Mikkeller:iä.
Kødbyen. Warpigs.Tiistaina päästyäni duunihommista takaisin hotellille, oli aika paiskata uuvuttava läppärikassi olalta ja vaihtaa tanssikengät jalkaan. Otteluiltahan on tunnteusti ihmisen parasta aikaa. Ja kun on vieraassa kaupungissa yksin, ei tarvitse taipua kompromisseihin. Päätin lähteä ottelulipputuloste taskussani vaeltamaan stadionille kävellen. Matkaa stadionille olisi reilut neljä kilometria ja aikaa ottelun alkuun melkein yhtä monta tuntia. Aikaa jäisi siis niin maisemien katseluun kuin juomien nauttimiseenkin. Osasyynä kävelyyn oli toki Köpiksen surkeahko julkinen metroverkko, joka toki saa laajennuksensa valmiiksi lähivuosina. Matsilippu tuli ostettua seuran verkkokaupasta 250 DKK:n hintaan, joka vastaa reilua 30 euroa. Arvoin pitkään ottaako paikka ylä- vai alakatsomosta. Päädyin preferoimaan tunnelmaa alakatsomon seisomapaikalle yläkatsomon paremman näkyvyyden sijaan.
Kävelyetappini mukaili Kööpenhaminan keskustasta löytyvää paikallista “jokirantaa”. Kyseessä on kuitenkin muutama suorakaiteen muotoinen ja sillan halkoma “järvi” eli paikallisesti
Sø. Sää suosi matkamiestä ja veden äärelle runsaslukuisesti auringonpaisteesta nauttimaan kokoontuneita paikallisia. Joka toinen nautti pussikaljasta ja piknik-eineksistä, hieman pienempi osa jazztupakasta. Tuntui myös siltä että joka toinen vastaantulija puhui englantia. Melko liberaali ja kansainvälinen kuva jäi koko kaupungista ylipäätään, ainakin pohjoismaisella mittapuulla. Liekö paikallinen yliopisto houkutellut paljon ekspatteja. Ja vaikka tämä oli jo tiedossa, sivuhuomiona todettakoon, että tanskalaisten englannin kielen taito ja lausuminen on häkellyttävän hyvällä tasolla.
Hieman epäedustava kuva. Sø (yksi järvi), Søerne (monta järveä).Ensimmäinen tankkauspiste (*merimiesnaurua*) löytyi Vendersgadelta, läheltä piknik-väkeä houkutellutta Dronning Louises Bro -siltaa. Kyseessä oli yksi kaupungin monista Mikkellerin omistamista juottoloista,
Mikropolis. Palvelu ja valikoima oli sen verran hyvää, että täällä tuli vietettyä useampikin ilta reissun aikana. Musiikissakaan ei ollut valittamista, kun ensimmäiset sulosoinnut, jotka ämyreistä korvakäytäviin kantautuivat taisivat olla esittäjiensä mukaisessa järjestyksessä Pulp, Stone Roses, The Smiths ja Joy Division. Kun olin aikani turissut islantilaisen baarimikon kanssa niitä näitä Kleifarvatnilla kalastelusta Islannin kieltolain historian kautta aina käsipalloon oli aika jatkaa matkaa. Yksinäinen matkamies antaa Mikropolikselle hyväksyvän nyökkäyksen.
Mikropolis. Hieno pubi.
Mikkeller. Parasta mitä Tanskalla on tarjota.Seuraava juottola löytyi “järvien” toiselta puolen, jo melko läheltä stadionia.
Søernes Ølbar:in (“Järvien olutbaari”) tarjoilema Berliner Weiße oli hieman liian hapokas, mutta Bowien, Beckin ja Pixiesin lyödessä tahtia taustalla, upposi tämäkin olut ansiokkaasti alas. Ottelun alkuun oli enää reilu tunti aikaa ja enemmistö baarin asiakkaista olikin pukukoodista päätellen suuntaamassa kohti
Parkenia. Piti itsekin hieman hoputtaa itseäni liikkeelle, jotta ehtisin vielä suorittaa ottelupäivän muut “rutiinit”.
Parken eli Tanskan maajoukkueen ja FC Kööpenhaminan kotistadion löytyy kaupungin keskusta-alueen luoteisereunalta,
Fælledparken laidalta. Stadion valmistui sopivasti vuonna 1992 Tanskan mestaruushuumassa ja se vetää sisäänsä reilut 38 tuhatta katsojaa. Kyseessä on varsin komea ja jylhä brittityyppinen neljän katetun sivun kompleksi. Stadionille johtava
Øster Allé oli kiitettävän täynnä otteluväkeä alle tunti ennen ottelun alkua. Itse suuntasin ensitöikseni huiviostoksille stadionin krääsäputiikkiin. Hintaa kotijoukkueen huiville kertyi 99 kruunua (noin 13-14 euroa). Kyselyni ottelulehden perään osoittautuivat tuloksettomiksi, moista ei oltu painettu. Ottelun alkuun oli vielä (mielestäni) reilusti aikaa, joten päätin vielä käydä Carlsbergin ulkoilmakojulla nappaamassa muovituopillisen ei-niin-kohtuulliseen 50 kruunun (vajaat seitsemän euroa) hintaan. Mahtoiko olla jopa alkoholitonta tai vedellä jatkettua, UEFA:n pelissä kun oltiin? Vaikea sanoa, kun makunystyrät oli jo aiemmin tullut kalibroitua täyteläisemmillä juomilla.
Øster Allé. Pakollinen pyöräilykuva, Köpiksessä kun oltiin.
Samana vuonna kun Tanska juhli Euroopan mestaruutta ja Parken valmistui, perustettiin myös
F.C. København eli lyhyesti paikallisten keskuudessa
FCK. Fuusioituneet seurat olivat 15-kertainen Tanskan mestari Kjøbenhavns Boldklub ja seitsenkertainen mestari Boldblubben 1903. Lievä muovin katku siis edelleen leijailee Parkenin ilmassa, vaikka fuusioseuralla onkin pian neljännesvuosisata omaa historiaa jo takanaan. Illan vastustaja, APOEL, on puolestaan 25-kertainen Kyproksen mestari ja maan suosituin seura. Kaikesta tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi, rehellisyyden nimissä on sanottava, että tämä ottelupari oli kaukana kiimaisesta. Hajuton ja mauton kuvaisi ehkä parhaiten ottelun ennakkoasetelmia.
Reilut parikymmentä minuuttia ennen ottelun alkua päätin siirtyä tuoppini kera oman sisäänkäyntiporttini jonon hännille. Turvatarkastus eteni kuitenkin jopa suomalaista vastaavaa hitaammin, joten huoli ottelun alkuun ehtimisestä alkoi konkretisoitua. Siinä vaiheessa kun stadionin ulkonäytöstä näkyi kotikannattajien tifo, päätin loikata naapuriportin jonoon. Sönkötin itseni läpi portista, vaikka elektroninen portinvartija piippasi punaista/keltaista. Mestarien liigan hymnin soidessa säntäsin ylös rappusia, kunnes tajusin että ne vievät yläkatsomoon. Palasin takaisin alas ja yritin liikkua sivusuunnassa, mutta se ei onnistunut väliseinien vuoksi. Nyt ymmärsin mikseivät muut vaihtaneet lyhyempään jonoon portilla… Noh, puhumalla tästäkin selvittiin ja minulle avattiin väliovi, jotta pääsin omaan lohkooni. Olisivat voineet toki järkeistää tätäkin hommaa niin ettei parin portin jonot veny niin pitkiksi että ihmiset myöhästyvät pelistä, samalla kun muiden porttien vaksit keskittyivät nenän kaiveluun.
Ottelua oli pelattu viitisen minuuttia kun lopulta pääsin paikalleni C10-katsomolohkoon. Koko tämä pitkän sivun alakatsomo seisoi, samoin toinen päätykatsomo. Se ns. tifokatsomo. Päätykannattajakatsomon yläkatsomo ammotti tyhjillään. Toisessa päädyssä stadionia on yläkatsomon paikalla toimisto- ja VIP-tiloja. Vastapäisen pitkän sivun yläkatsomon kulmassa istuskeli reilut satapäinen, hiljainen Apoel-mobi. Kotikatsomo puolestaan piti hyvää meteliä koko ottelun ajan. Viheltelyn ja vittuilun oheen kajautetuista chanteista hämmenttävän suuri osa oli englanninkielisiä: “Listen to the noise of the Copenhagen Boys”, “Attack! Attack!”, “Come on FC!” ja
Those Were the Daysin tunella kaikunut “Come on you boys in white”
Kotipääty.
Vierasedustus.Ensimmäisen puoliajan loppupuolella alkoi nälkä käydä jo sietämättömäksi. Lounas oli syöty kahdeksan tuntia aiemmin ja sen jälkeen olin keskittynyt vain nestemäiseen ravintoon. Niinpä päätin ottaa varaslähdön ja ehtiä kioskijonoon ennen ryysistä. Pelikello näytti tällöin 41 täyttä minuuttia. Mitään jonoa ei kassalle ollutkaan, ja päätin ostaa purilaisen sekä huuhtoa sen alas Carlsbergillä. Samalla kun sain
Parkburgerin käteeni, kohahti yläpuolellani. Se ei voinut tarkoittaa kuin yhtä asiaa. 50 kruunun purilainen kädessäni en voinut kuin katsoa stadionin sisäkäytävän screeniltä, kuinka kotijoukkue siirtyi 43. peliminuutilla serbialaisen Ardija Pavlovićin hallitulla maalilla 1-0 -johtoon. Mieleeni tulvi muistot viime syksyltä Easter Roadilta. Silloinkin jäi näkemättä kotijoukkueen ottelun ainoa maali, kun epäsosiaalinen rakko ei kestänyt ensimmäisen puoliajan loppuun.
Näkihän sen maalin täältäkin. Hidastettuna.Ja tosiaan. Se oli ottelun ainoa maali. Toisella puoliajalla paikkoja oli useampaankin osumaan, mutta niitä ei luonnollisestikaan syntynyt. Vieressä istuineiden röökimuijien savut naamallani sadattelin omaa typeryyttäni. Tällä kertaa se maksoi sekä alun tifon että ottelun ainoan maalin näkemisen. Mainittakoon myös, että puoliajalla ei mitään ryysistä missään vaiheessa kioskeille syntynyt, vaan sain siemailla tavallistakin kitkerämmän Carlsbergin alas omassa rauhassani. Todettakoon vielä, että koko viikon reissun aikana en tarvinnut käteistä. Tanskan kruunujen vaihto on turhaa hommaa, koska niin Parkenilla kuin kaikkialla muuallakin kelpasi maksuvälineeksi pankki/luottokortti. Ottelun AM:ksi ilmoitettiin 20519 katsojaa, eli reilu puolet stadionin kapasiteetista. Kuten kaikki tietävät, Köpis hoiti itsensä Kyproksella jatkoon tästä otteluparista ja pelaa nyt lohkovaiheessa. Vaikka reissu on logistisesti helppo ja Kööpenhamina on hieno kaupunki (hintatasostaan huolimatta), en välttämättä silti suosittele Parkenille matkaamista herkkusieniliigan hymnin perässä, etenkin kun samassa lohkossa pelaavat vähemmän intohimoja herättävät Porto, Club Brugge ja Leicester City.
