Me jonnet emme ole kokeneet vielä mitään: ensimmäinen SMJK-sukupolvi kuoli vitutukseen aivan varmasti jo ennen Talvisotaa. Ihan ensimmäisessäkin maaottelussa Eläintarhan kentällä vuonna 1911 nopea 2-0 -johto suli toisella puoliajalla Ruotsin 2-5 -voitoksi.
Muita valittuja highlighteja, mikä harmi ettei Yle voi tehdä herkuttelukoosteita näistä:
1914, Ruotsi 4-3 Suomi. Suomi johti kahdesti, mutta Ruotsi tuli tasoihin ja ohi viimeisen kahdeksan minuutin aikana.
1919, Suomi 3-3 Ruotsi. Pallokentän esikoismaaottelussa Holger Thorn siirsi 75. minuutilla Suomen 3-0 -johtoon. Ruotsi teki kolme viimeisen 12 minuutin sisään.
1921, Suomi 2-3 Itävalta. Josef Blumin oma maali 65. minuutilla siirsi Suomen johtoon 2-1, mutta Itävalta voittaa lopulta 80. minuutin maalilla.
1923, Viro 2-1 Suomi. Eestiläisten voittomaali 84. minuutilla.
1924, Suomi 5-7 Ruotsi. Olympialaisten pronssimitalijoukkue Ruotsi löysi ensimmäisen puoliajan jälkeen itsensä 5-2 -tappiotilanteesta Suomen pelattua aivan hurmoksessa. Ruotsi tuli 80. minuuttiin mennessä tasoihin ja iski vielä pari päälle. Asiaa ei auttanut virolaistuomarin ruotsalaisten hyväksi tuomitsemat kolme pilkkua.
1925, Suomi 3-5 Saksa. Minuutilla 50 Aulis Koponen pilkulta, Suomi 2-0 -johtoon. 30 minuuttia tästä Saksa johti 2-4.
1925, Tanska 3-3 Suomi. Taukojohto 1-3 ei riittänyt.
1926, Suomi 2-3 Ruotsi. Tauolla 2-0, Ruotsi teki kaksi viimeistään 80. minuutin jälkeen.
1928, Suomi 2-3 Ruotsi. Suomi tuli kahden maalin takaa tasoihin, mutta Ruotsi rokotti uudestaan minuutilla 79.
1930, Suomi 4-4 Ruotsi. Lauri Lehtinen iski hattutempun ensimmäisellä puoliajalla ja Suomi pääsi tauolle 4-1 -johdossa, ei tietenkään riittänyt.
1931, Suomi 4-4 Norja. Aikainen 2-0 -johto tuhrittiin noin vartissa.
1935, Ruotsi 2-2 Suomi. Kurre Weckströmin tekemät kaksi maalia ei riittänyt, Ruotsin tasoitus minuutilla 80.
1938, Suomi 2-4 Ruotsi. Stadikan avajaisissa Suomi pelasi taas ensimmäisen puoliajan kuin hurmiossa, mutta Ruotsi teki väsynyttä puolustusta vastaan kolme toisella puoliajalla.
1939, Suomi 2-3 Italia. Kaksinkertaiset maailmanmestarit ovat pihdeissä 84. minuutille asti. Silvio Piola, aikansa Messi, tuhosi vuosikymmenen yllätyksen.
Huom! Positiivistakin mahtui ajanjaksoon. Olympialaisissa 1912 Italia kaatui jatkoajalla ja Venäjä viime minuuteilla, vuonna 1921 Saksan vieraillessa Pallokentällä Suomi nousi alun 0-2 -sillasta viime minuuteilla 3-3 -tasapeliin, 1925 Puolaa vastaan tasoitettiin viime hetkillä ja 1931 vieraissa Tanskassa kääntyi myös 2-0 -tappiotilanne 2-3 -voittoon 85. minuutin maalilla