Kuuluu konseptiin - R-Toursin Via Dolorosa Islannissa

[Repe Sorsa]

Pukkasi sen verran paljon matskua Islannista, että tästä tulee nyt jatkokertomus, halusitte tai ette.
Ensimmäinen osa.

Tiistai 4.10.2016



Miehistä parhaat
Tää on matkamme pää
Jo nälkäiset veet laivaamme piirittää

Ensimmäisen kerran kymmeneen R-Tours-vuoteen pakkaan ison matkalaukun ja tietty lämpimillä vaatteilla, sen verran on säätietoja tullut vilkaistua. Kanta-asiakas K tietysti hyödyntää lopputilan kengillään ja Hynysen kirjalla.
   
Hipsimme aamutuimaan Oak Barrelin ja Aachin ohi. K:n pitkän vessasession aikana joudun Punaisen Ristin hemmon kynsiin, mutta kieltäydyn lahjoituksesta vetoamalla Islannin hintatasoon sekä niukahkoon matkabudjettiini, joka johtuu  työkkärini tekemästä  kusetuksesta.

Peetu Pasanenkin astuu Icelandairin koneeseen. Iloitsemme hetken wifistä, mutta sekin maksaa. No, onhan meillä monitorit, joista näkee vaikka elokuvia. Tosin omani jää jumiin Islannin matkailumainokseen. Niinpä katselen K:n monitorista Hyviä, pahoja ja rumia. Clintin ratsastaessa hepallaan hykertelen mielessäni R-Toursin kymmenvuotisjuhlamatkan pikku ylläriä uskolliselle kanta-asiakkaalle.





Keflavikin taxfree-piipahduksen jälkeen Golf tai vastaava (siis Kia) alle ja menoksi. Soitan muka kämpän vuokraajalle, mutta oikeasti perun minibussikuljetuksen Reykjavikista salaiseen kohteeseemme. Etsimme hienoa laavakenttää, mutta eksymmekin hevostallin pihaan. Käyn kysymässä neuvoa sisältä. Pian tulenkin kutsumaan K:n myös sisälle. Tässä vaiheessa alkavat K:n hälytyskellot soida, mutta eteemme lykätään jo jotakin vastuuvapautuslappua. K kakistelee hieman, kun lapussa seisoo ”You will take part of this willingly”.

Islanninhevoset jo odottavat, kun ahdamme päällemme tyylikkäät ratsastusvarusteet. Keltaiset sadeasut tietysti aivan turhaan, koska kuurosateet loppuvat ratsastuksemme ajaksi kuin seinään ja aurinko räkittää koko ajan. Nature comfort  -retki alkaa lyhyellä esittelyvideolla. Sen jälkeen me ensikertalaisethan olemmekin jo ammattilaisia. Tallivastaava lykkää käteeni valkean issikan ohjakset ja sanoo hepan nimen, josta en kyllä pikku jännityksen keskellä saa mitään selvää. Ristin hevoseni Bertaksi ja pääsemme sutjakasti lähtöpaikalle kymmenen muun kanssa.

Sitten onkin jo aika pompata hevosen selkään ja tunnen kerrankin jonkin ison lihanpalan jalkojeni välissä. Oma lihaskimppuni kääntyy yhtäkkiä ainoana toisinpäin ja juuri oikeaan lähtösuuntaan! Minulle on siis annettu Ishestar-tallin fiksuin nelijalkainen. Alamme köpötellä jonossa. Välillä tuntuu, että hevosroboteissa on autopilotit päällä. Bertta kuitenkin välillä jää vähän järsimään lehtiä puskista, mutta vetelen ohjaksista sinne tänne ja matka jatkuu. En paljon kuikuile taaksepäin tasapainon takia, mutta K kertoo jälkeenpäin, että hänen issikkansa nuuhki edessäolijan (ilmeisesti hevosen) takapuolta ja yritti sitten päästä sen etupuolelle. Tölttiä tai muita vikellyksiä emme ikävä kyllä pääse kokeilemaan.





Huikean ratsuseikkailun jälkeen ajamme paikat hellinä Reykjavikiin apartmentin luo. Talossa on vuokrakämpät kolmessa kerroksessa. Olen varannut pohjakerroksen ja astun sisään. Vuokraemäntä on juuri rahastamassa pariskuntaa ja pyytää meitä odottamaan ulkona. Ihmettelen vähän, kun hän kertoo, että meitä odottaakin yläkerran huoneisto. No, kalliimpi penthouse kelpaa kyllä meille mainiosti.

Seuraavaksi koenkin sitten R-toursin kymmenvuotisen historian noloimman ja synkimmän hetken, kun vuokraaja, Linda nimeltään, pyytää meiltä asunnon vuokraa. Kakistelen ja totean, että tämähän on jo maksettu. Linda taas toteaa, ettei Booking ole etukäteen mitään veloittanut, tämä maksetaan aina vasta paikan päällä. Yritän kaivaa korttien tiliotteista helmikuulta tietoa maksusta, mutta mitään ei löydy. Olen tainnut kämmätä tämän homman. K viihdyttää small talkillaan Lindaa, joka muuten on viimeisillään raskaana. Lopulta K iskee oman korttinsa Lindan maksukoneeseen ja pulittaa vaaditun summan.


Merinäköala kurkottamalla huoneen ikkunasta.


Vasemmalta snägäri, leipomo ja kämppä. Perfect.

Tokenen toki episodista, koska olemmehan viimein toden totta Islannissa. Viemme auton ilmaispaikoille kauemmas Lindan neuvon mukaan, vaikka lähempänäkin kirkon parkkiksella olisi ollut ilmaisia paikkoja. Bonus-supermarketista ostamme safkaa jääkaappiin ja astumme Lebowski-baariin, jossa tuttuja ja tuntemattomia sinivalkokaulahuivityyppejä on jo notkumassa. SMJK:n jäsenkorttia heiluttelemalla ei kyllä vielä alennuksia heru.

Jatkamme pääkatua eteenpäin ja astumme sporttibaariin, jossa alkaisi puolen tunnin päästä kaksi yhden hinnalla  -happy hour. Emme mitään happy houreja odottele, vaan nautimme kympin kaljat samalla, kun dartsmestarit heittelevät screenillä. Puolen tunnin päästä paikka täyttyykin paikallisista. Nälkäkin on, mutta menun hinnat nähtyäni päätän hyödyntää vasta kämppämme viereistä grillipaikkaa.





Mussuttelemme Drakinnin takeawayta penthousessa ja muistelemme kymmenen vuoden kymmentä vieraspelireissua. K muistelee tietysti lisäksi Puolan bussireissua, jonka itse missasin. Huomaamme, että joka kolmas näkemämme vierasmatsi on päättynyt tasan, joten tasuri täältäkin tulee. Mietimme, mitä käymistämme matseista tulee ensimmäisenä mieleen. Gijon: pelinjälkeinen euforia ja siideritila. Ilkein muisto itselleni on San Marinon ruts-ääni, joka aiheutui erään Suomen kannattajan päästä sen iskeytyessä stadionin betoniin. Onneksi sama herra käy edelleen matseissa ihan hyvinvoivan näköisenä. Jostain syystä K:lle tulee vuoden 2006 Göteborgin reissusta mieleen Isoveivin housut.

Sateenkaarenmaa jäi kauas taa
Kun ystävyys, toivo ja veljeys
Ahtojäihin paiskataan

[Combine]

Lupaava alku, jatkoa odotellessa

[Repe Sorsa]

Keskiviikko 5.10.

Miehistä parhaat, liikaa lupasin
Oi Jumala kuinka nuo sanat voisin saada takaisin
Sateenkaartenmaa jäi kauas taa
On unelma särkyvää kristallia
Kun ne jäihin paiskataan


Herään viideltä tuulen ujellukseen. K kokkaa jo munia ja hakee lähileipomosta apartment-alennuksella uunituoreita sämpylöitä ja viinereitä. Suihkussa leijuu rikin vieno tuoksu. Laitamme soimaan virallisen juhlabiisin, Klamydian Tunnelbana Pojkarin.



Muuten, Islannissa on paljon grillikioskeja ja kissoja. En tiedä, liittyvätkö nämä jotenkin toisiinsa.





Haemme auton pikku puhurissa ja ajamme Laugardalsvöllurille. Yläkerrassa paikallisen Palloliiton toimistossa ostamme Margretilta liput nuorten Islanti – Skotlanti  -matsiin ja heitämme läppää toimiston tyyppien  kanssa. Suomella on harjoitukset täällä tänään, siksi U21-ottelu pelataan Viikinkistadionilla.


Joku aina pilaa patsaskuvat.

Siirrymme stadionin viereiseen geothermal parkiin ja maksamme sisälle noin 7 euroa, köyhän miehen Blue Lagoon siis. Pulahdamme lämpimään ulkoilma-altaaseen ja kirmaamme tuimassa myrskyssä välillä vesiliukumäkeen. Jään vielä islantilaisten eläkeläisten kanssa lillumaan raukeaan lämpöön ja rentoudun niin täydellisesti, että koen jonkinasteisen valaistumisen. Voisin olla veden syleilyssä ikuisesti. Viimein pakotan itseni ylös, mutta löydän kylpylän toiselta laidalta vielä eriasteisia lämpöaltaita, joista kuumimmassa, 44-asteisessa, tunnen itseni jo keitetyksi perunaksi. Testaan myös höyrysaunan ja merivesialtaan, jonka mineraalipitoinen vesi johdetaan merenrannan porausreiästä ja lämmitetään 40 asteeseen.

Kärsivällinen K odottaa, kun tulen kylpylästä jäsenet lötkönä. Kämpässä siivooja astuu sisään, yllättyy meidät nähdessään ja tiedustelee, eikö meillä ole check-out tänään. No ei ole. Lähdemme Kialla Vikingsvöllurille läpi lainehtivien katujen. Pelissä tuuli saa pallon tekemään varsin kummallisia kierteitä. Suomalaisten iskujoukko kannustaa kotijoukkuetta ja saa kerran kotiyleisönkin mukaan. Vieraskannattajiakin kiltteineen seisoo katsomon toisessa päässä. Islanti voittaa 2-0 ja nousee lohkokärkeen.









Nappaamme Kären, Aachin ja kolmannen hemmon kyytiin ja karautamme Reykjavikin laitamille hallille, johon Islannin ja Suomen välinen fanimatsi on siirretty myrskyn takia. Laaja parkkipaikka on tupaten täynnä autoja, onpas tämä ottelu suosittu! Ilmenee kuitenkin, että samassa kompleksissa on myös ainakin keilahalli, elokuvateatteri ja gym. Suomen kannattajajoukkuetta on saapunut kannattamaan mukava joukko kannattajia eli erään islantilaisen mukaan Supporters of Finnish national team supporters´ team tai jotain sinnepäin. On haaste kuvata puolipimeässä hallissa jalkapalloa, mutta kuitenkin paljon mukavampaa kuin ulkona puolipimeässä myrskyn kourissa.







Kristan, omien sanojen mukaan ”treasure of Iceland team”, kertoo, että hallivuoron saamiseksi jouduttiin vetelemään vähän naruja paikallisen Palloliiton suuntaan. Seurauksena on sitten se, että joiltakin paikallisilta junnuilta on varmaan vuoro peruttu. Kesken fanimatsin kuvaamisen Linda soittaa ja ehdottaa meille kämpän vaihtoa parempaan huomisesta alkaen. Syynä on kuulemma tuplabuukkaus. Toinen porukka tulisi viikoksi meidän nykyiseen kämppään asumaan. Sovin, että katsotaan kämpillä, millainen kämppä se toinen on ja lähetän sitten vastauksemme. K ei innostu yhtään muuttoajatuksesta.







Suomen poijjaat sinnittelevät hyvin, mutta Islanti voittaa 6-1. Kovalta sakilta vaikuttaa. Myöhemmin saammekin kuulla, että Islannin joukkueessa taisteli muun muassa ex-maajoukkue- ja Valioliigapelaaja Hermann Hreidarsson (7).





Kämppään päästyämme tutkimme vaihtoehto b:tä ja päätämme, että meidän ei kannata kuluttaa matsipäivää raijaamalla kamojamme ympäri keskustaa. Laitan Lindalle viestin, jossa kieltäydymme muutosta perustellen asiaa kohteliain sanakääntein. Lindan vastaus: - Thank you for your answer. I will try to fix this problem some other way then.

Saamme vielä puhelun, jossa eräs kannattaja kysyy, tiedämmekö erään toisen kannattajan hotellin nimeä. Tämä on lentänyt baarista pihalle eikä itse muista nimeä. No, emme kylläkään tiedä hotellia, mutta tiedämme kyllä, että hänen hotellihuoneensa numero on 20. Auttaisiko se?

[Tukeva pakki]

Hyvää kerrontaa, anna palaa vaan!

[Repe Sorsa]

Torstai 6.10. Pelipäivä

Ai niin, otsikon ”Kuuluu konseptiin” –lause juontaa juurensa Kosovo-matsireissusta. Ajelimme Turkuun päin ja mietin, että pitäisi saada käteistä kiertuepaitaa varten. Onkohan edes Auran ABC:llä pankkiautomaattia. K tokaisi, että totta kai on, se kuuluu konseptiin ABC:llä. No, kukin voi käydä katsomassa, onko siellä pankkiautomaattia vai ei.

Aamutuimaan alkaa tehdä mieli muna- ja pekoniaamiaista. 24/7 -putiikista käymme hakemassa pekonipaketin 4€ ja tusinan munia 8€. Jono 74,5 metrin korkuisen Hallgrímskirkjanin torniin kiemurtelee pitkin kirkkoa. Emme jonota pääsyä pieneen hissiin. Ulkopuolella törmäämme SMJK:n puheenjohtajaan, joka haluaa kameransa takaisin.


Tästä annoksesta tulee juttua myöhemmin, mutta kuva on tässä pikku vihjeenä kuvan yläpuolisen virkkeen aukeamiseen.

Jengi on menossa penismuseoon, mutta me suuntaamme hölskyvine pusseinemme meren rannalle viikinkilaivan tapaisen kehikon lähelle penkille istuskelemaan. Saamme seuraa myös Beamin Jimistä. Jatkamme Harpa-kylttien suuntaan ison vihreähkön rakennuksen luo, ja samassa minulle soittaa vakuutusmyyjä. Hän kysyy, missä päin olen. Kerron, että kävelen juuri Reykjavikin merimuseon ohi. Sainpas kerrankin sanottua! Tosin Harpa taitaakin olla jokin konserttitalo, joten pieleen sekin kuittaus menee.





Suunnittelen, että käppäilisimme niemen kärkeen lentokoneesta näkemällemme majakalle. Aikamme talsittuamme majakka ei näytä olevan yhtään lähempänä, joten poikkeamme mustalle hiekkarannalle. Keräilemme muutamia reikäkiviä, jotta matkalaukun 23 kiloa tulisi täyteen. Tuliaiset check. Tosin olen luvannut viedä kotiin valaan, mutta niitä ei vain mistään tunnu löytyvän, ainakaan pehmoversioita.




Sano Bræðraborgarstígur nopeasti kymmenen kertaa peräkkäin.

Kierrämme perus-Reykjavikia, patsaita on joka puolella. Pysäköinninvalvojat jakelevat sakkoja kaikille autoille, jotka ulottuvat vähänkin yli parkkiruudun. Reilua. Nyt ei jonoja juuri ole kirkontorniin. Islannin korkeimmasta rakennuksesta on mukava kuikuilla ja nappailla juomaa. Opastamme hississä naispuolisia jenkkituristeja Lebowskiin, mutta itse menemme ensin kämpille nauttimaan juhla-aterian: spagettia, tomaattikastiketta ja tonnikalaa. Matkalla kämpille mietin taas ääneen, että tajusivatkohan jenkit, kun puhuimme jalkapallosta sanalla football. K juoksee heti herrasmiehenä turistit kiinni ja korostaa, että Lebowskissa on siis paljon soccer-faneja.




Kuinka monta UEFA A- tai B-tutkinnon suorittanutta valmentajaa löydät kuvasta?





Siirrymme Lebowskiin. Jälleen on käsillä tämä maaginen hetki ennen vierasmatsin alkua: marssin odottelua sinivalkoisessa ihmismeressä muutamalla poliisilla höystettynä. Marssi lähtee liikkeelle poliisisaattueessa ja otan ihan vain pari kuvaa matkalla stadionille. (Marssi- ja katsomokuviin tulee linkki myöhemmin, kunhan ne ehdin kahlata läpi.) Stadikan liepeillä Julle ja Ville johdattelevat marssijoita oikealle portille. Sisään päästyäni sain kunnian tarkkailla ympäristöä Isoveivin kiikareilla.




Bussi parkkiin.










Hu?


Ha! Tshingis Khan!

Ottelun alku sujuu kasvavan jännityksen vallassa. Nälkäkin taas iskee, mutta putiikissa ovat juuri pizzaslicet loppuneet. Myyjät kertovat, että lisää tulee jostain lähipizzeriasta ennen taukoa. Minähän näppäilen välissä taas pari kuvaa ja oho, Suomen maalikin siinä taitaa tulla. Hurjaa tuuletusta ja eikun takaisin tiskille stadikan taakse. Saan nyt islantilaisittain naurettavan halvalla (8€) tuplaslicet ja kokiksen. No, Islannin tasoitusmaali ja Suomen johtomaali taisivat mennä ohi suun.









Jossain välissä ihmettelen, missähän se K mahtaa luurata. Tauon aluksi Tepsin miehen kaveri tulee kertomaan, kuinka K:lla meni jalat alta jo ennen stadionille pääsyä. Tarkempi selitys on kuitenkin se, että toisella K:lla on iskenyt jokin  diabeteskohtaus ja kanta-asiakas K on myös jäänyt auttamaan kaveria hädässä. Molemmat löytyvätkin vielä tauolla ihan hyvässä kondiksessa.

Ja ottelu jatkuu. Mitä pidemmälle mennään, sitä mahdottomampaa on paikalla pysyminen. Kierrän ylös, alas ja sivulle katsomossa. Vanhempi herrasmies kertoo, kuinka on kauan ennen SMJK:ta herätellyt Suomen maajoukkueen kannattajatoimintaa, mutta yksityiskohdat suhahtelevat korvieni ohi. K seisoo tönkkönä valonheitintolpan alla. Näen kameran etsimen läpi suomalaisten suurta toivoa, uskoa, kiihtymystä, epäuskoakin. Suomi johtaa vieläkin, kun pelikellon minuutit alkavat loppua.









Uskaltaudun jo hakeutumaan kannattajiemme alarivin keskelle hyviin asemiin, kun Suomen pelaajat tulisivat ottelun jälkeen kiittämään… ja tietenkin siinä samassa maailma romahtaa. Islanti tasoittaa. Mellakkapoliiseja kerääntyy katsomomme eteen. Sekavissa tunnelmissa kannustus jatkuu jo epätoivon partaalle liikkuen. Pelikello ei enää liiku. Kuinka kauan vielä tätä kidutusta kestää? Piiloudun kameran taa ja räpsin vain kuvia jostain. Eihän tämän näin pitänyt päättyä.

Ja ei päätykään. Maalinedustasählingin jälkeen tuomari näyttää taas keskiympyrään. Käy vielä varmaan piruuttaan keskustelemassa avustavan kanssa. Katsomomme äimistyy, pillastuu. Turhautumistuoleja lentää poliisien jalkoihin. muutama kannattaja käy todella kuumana, mellakkapoliisit ovat eturivin edessä muurina. Silti yksi kannattaja pomppaa alas parin poliisin hellään syleilyyn. Muut poliisit odottavat suihkepullot ojossa, putoaako kypsiä hedelmiä lisää.








"Olemme kaikki samassa joukkueessa." Jep.

Tätä ei vain suostu uskomaan. Mitä juuri tapahtui? Isku vyön alle, matto jalkojen alta. K:lta tulee viesti: ”Läksin v-tuun.” Itse jään kuin naulittuna kannattajakatsomoon. Islantilaiset juhlivat villisti. Suomen kannattajia jää tuijottamaan tyhjyyteen, jotkut istuvat pää painuksissa. Kyyneleitä, tuskaisia ilmeitä. Suomen kannattaminen pähkinänkuoressa.

Ja toivottomuus on autio huone
Jota ikävän öljylamppu kalvaana valaisee
Anna aikaa, silmänräpäyksellinen
Sielu hulluna huutaa vaikka keuhkot ei
Merimiehistä parhaan vei





Ensimmäiset sanani pelin jälkeen saan lausuttua vasta Villelle, joka tulee tsekkaamaan lähes tyhjää katsomoa. Ei ole oikein painokelpoista sanottavaa. Pakko on sitten lähteä Via Dolorosaa tallustelemaan. Ohittelen laahustavia sinivalkohuivillisia päämääränä oma huoneisto. Ei kiinnosta puhua kenenkään kanssa, kaikkein vähiten joidenkin myötätuntoisten islantilaisten. Matka on pitkä, ja tekstailen K:lle tiedusteluja hänen olinpaikastaan. Ei vastausta. Olen ryhmämme autonavainvastaava ja K huoneistonavainvastaava. Eli K:lla on kämppämme ainoa avain. Viimein pääsen tutun oven taakse, mutta koputuksiin ei vastata, eikä rikkinäisen postiluukun takana näy edes valoa.

Soittelen K:lle ilman tulosta. Apartmentin keskikerroksessa majailevat Klubin miehet sanovat, ettei auta muu kuin lähteä ryyppäämään heidän kanssaan. Käyn kyllä Lebowskissakin etsiskelemässä K:ta, mutta huomisen Islannin maaseutukierros rajoittaa surujuhlimista. Jälleen oven takana. Yritän avata ovea kepillä postiluukun läpi, mutta murtomiehen taitoni eivät riitä. Siinä ähistessäni odotan, koska poliisi koputtaa olalleni. Wifi onneksi toimii ulkopuolellakin aivan oven vieressä. En osaa olla varsinaisesti huolissani, mutta olisihan se kiva nukkumaankin päästä. Sitten yhtäkkiä putkahtaa K:lta viesti: ”Sorry,uuden kanadalaisen perheeni kanssa täällä jappyhour paikassa alhaalla.” Pyydän tuomaan avaimen. Ai niin, se avain… Noin tunnin päästä K saapuukin, on vähän eksynyt matkalla. Kuuluu konseptiin. 

[Lounasseuralainen]

Tuska palaa elävästi mieleen. Kiitos siitä, vissiin?

[Tölkkivaari]

Niin se torstai-illan epäuskoinen tuska taas palasi mieleen

Hyvälle tekstille noin muuten

[Rehellinen mustalainen]

Upea raportti

[Repe Sorsa]

Voi kuulkaa, raportista jäi vielä uupumaan Islannin valtion matkailuviraston sponsoroima mainos:

Perjantai 7.10.

Oooo - Via Dolorosa
Oooo - Kärsimysten tie

K istuu aamuyöllä tihkusateisilla ulkoportailla ja ruoskii itseään keskiaikaisen luostarimunkin tavoin. Ei suostu tulemaan sisälle. Herätessäni kurkkaan ikkunasta, mutta itseruoskinta ja sade ovat onneksi jo loppuneet.

Tärkeä asia, jonka olen R-Toursin peräsimessä oppinut: Älä varaa paluulentoa matsin jälkeiselle aamulle. Niinpä tänään kierretään Golden Shower -kierros, miljardi turistia ei voi olla väärässä. Toiveena on, että saamme eilisen matsin jäljiltä uponneen sielun nousemaan jälleen kohti uusia Suomen pelejä. Saamme Kiaan kunniavieraaksi pujottelun piirinmestari kieranin, joka juuri pöllähtääkin matalaan majaamme.

Ensimmäinen stoppimme on Reykjavikin laitamilla. Harvojen turistien löytämä salainen paikka seisoo parkkipaikan keskellä. Teollisuushallin näköinen Vinbudin eli paikallinen Alko tarjoaisi puoli litraa kymppivuotiasta Laphroaigia vaatimattomaan hintaan 88 euroa. Jotain evästä näyttää mukaan kuitenkin lähtevän. Teemme rinkulan alakautta, joten seuraava pyhä paikka on shakkimestari Bobby Fischerin hauta Selfossin pikkukaupungin laidalla. Hauta löytyy maatilan pihan keskellä olevan pikkukirkon pikkuiselta hautausmaalta. Täällä on Fischerin kilpakumppani Boris Spasskikin joskus piipahtanut muistokäynnillä. Muistelemme, kuinka kävimme Pariisi-awayssa joka päivä Jim Morrisonin haudalla.





Pyöryläkraatteri Kerid houkuttelee minut laskeutumaan alas järven rantaan. K heiluu huivin kanssa kaukana ylhäällä. Kierrän soikion ja testaamme Oi Suomi on -huutojen kuuluvuuden.



Secret Lagooniin emme pulahda (mikä itse asiassa tätä kirjoittaessa rupesi harmittamaan), mutta laguunin ympäri pääsee kiertämään ja ihmettelemään minigeysireja.



Gullfossin putouksilla törmäämme jälleen puheenjohtajan seurueeseen. K alkaa olla varsin hilpeällä tuulella. Tuuli lennättää pisarat kauas putouksesta ja kastelee kameran. Näen putouksen äärellä satojen muiden turistien takana kosinnan, joka taitaa päättyä onnellisesti. Kukaan ei hyppää veteen. Vesiputoukset ovat aina olleet heikko kohtani, ja pystyn meditoimaan muut turistit pois mielestäni. On vain minä ja Gullfoss... ja puoli Kiinaa.



Liitymme Strokkur-geysirin ympärille matkailijoiden rinkiin odottelemaan purkauksia. Ja tuleehan niitä. Hienoja purskahduksia.



Thingvellirin kansallispuisto ei enää jaksa oikein kiinnostaa, ja ajelemme Reykjavikin kautta Keflavikiin, jossa kieran poistuu seurastamme.
Käyn vielä kotikulman lunnikaupassa ja löydän lapsille valaspelikortit, jotain valasaiheista sentään. Päivän tavoite toteutuu. Näyttävien luontonähtävyyksien ihmettely mukavassa seurassa toimii terapian tavoin, ja vitutus jää taka-alalle.

Lauantai 8.10.



Check-outin jälkeen käymme autolla niemenkärjessä. Reitti majakalle on juuri jäämässä nousuveden alle. Rannassa on kiviallas, jonka vesi on lämmintä. Jalkakylvyn jälkeen ajamme Reykjanesin kansallispuistoon. Rajalla nousemme hiekkatiepätkää nyppylälle, jonka laella haluan näpätä pari kuvaa. Avaan auton oven ja tuuli on viedä sen mennessään. Siis ei mikään tuuli, vaan TUULI. Hassuttelen nojailemalla vastatuuleen. Toinenkin auto pysähtyy kohdalle. Kuuluu kiljaisu, kun tytöiltä lentää joku ilmeisesti tärkeä paperi tuulen mukana pitkin laavakenttiä, ja kaikki kirmaavat perään.


Sponsored by Kia

Jatkamme kierrosta ilman ennakkosuunnitelmaa ja ihmettelemme asioita sitä mukaa, kun ne eteen sattuvat. Osumme johonkin Outolaan kuumien lähteiden, kiehuvien mutalammikoiden, höyryn ja TUULEN keskelle. Olemmeko enää edes Maapallo -nimisessä paikassa?









Tämän reissun ei ole tarkoitus olla kulinaarinen matka, mutta pikkukaupunki Grinvik meren rannalla muuttaa kaiken. Stadionbongauksen jälkeen löydämme Papa´s pizzan, ihan peruskuppilan,  ja ajattelemme vetäistä mahan täytteeksi vaikka fish´n´chipsit. Ja mitkä annokset saammekaan! Turska lähes sätkii vielä ja sulaa suussa rapean kuoren alla. Loistavan yksinkertaiset ja maukkaat lisukkeet naulaavat nautinnon. Kehuessamme ruokaa tarjoilijalle hän hymyilee ja osoittaa kivenheiton päähän: ”Straight from the sea!” Melkein tippa linssissä hoipertelen ulos TUULEEN.



Koukkaamme sisämaahan Blue Lagoonille, joka ilmestyy yhtäkkiä eteemme kuin tyhjästä. Kylpemisen jätämme taas muille. Kierrämme sen sijaan kylpyläkompleksin taakse kurkkaamassa voimalaa, josta vedet kylpylään johdetaan. Jatkamme sitten Reykjanesin niemimaan rantaa pikku hiljaa kohti Keflavikia. Vielä kuitenkin matkalla on pari yllätystä. Paikallisen kummituksen aikaansaama fumaroli panee parastaan syöstessään maan sisältä valtavaa määrää vesihöyryä, joka menee tuulen mukana lähes vaakasuoraan. Ja sitten on vielä silta yli mannerlaattojen.







Aikaa olisi vielä auton palautukseen, mutta nyt on ajettu tarpeeksi. Kotimatka lähestyy ja ajatukset suuntautuvat jo kotimaahan. On kiitosten aika.
Islanti, tai pieni osa siitä,  tuli vihdoin bongattua. Kiitos Suomi siitä ja suurista tunteista. Tosin joskus käsikirjoituskin voisi olla Hollywood-mallia happy end.
Kiitos kaikille uskollisille kannattajapokemoneille, teitäkin on äärimmäisen mukava bongailla. Erityiskiitos kieranille. Spesöl prais, ounli foor juu, mai frend!
Ja tietenkin kiitos kanta-asiakas K:lle, joka pitää R-toursia sitkeästi pystyssä.
Seuraavalla kerralla harkitsemme vakavasti polkupyöräilyä laavasaaren ympäri leppoisten tuulten hyväillessä ahavoituneita kasvojamme.



Niin, ja kiitos Tommi biisistä. Ehkä vielä joskus osaat arvostaa sen omimista kannattajien käyttöön.

Tie, tie, tie, vie

[kieran]

Kiitokset R-Toursille kiertoajelusta sisämaahan, mukavaa oli ja seurakin oli par exellence. Suosittelen lämpimästi. Tämä on muuten parhainta näillä majureissuilla, aina tapaa uusia, mahtavia tyyppejä. Matsivitutus laimeni kummasti näiden herrasmiesten seurassa.

[Matt1]

Rapolle

[John Eskobar]

Hyvää tarinaa jälleen.